maanantai 29. toukokuuta 2023
Päivä mennyt hyvin täällä sairaalassa, mihin minut hupia tuotiin. Kun nuori hoitaja oli minusta huolissaan olen siitäkin kirjoitellut. Sain tänään terveen paperit monelta lääkäriltä.
Eli olen vapaa lähtemään vaikka heti täältä, mutta nyt on sossun kanssa palaveri asunto asioissani. Pyrin yhteen tuttuun uskovaiseen yhteisöön missä olen asunut toisessa talossaan hetken. Kiinnostaa minua vapaaehtoistyökin olen tehnyt vankien eteen paljon lusineena 12 kertaa kuritus huone tuomioitakin se lopetettiin vuonna 1975. Olen sitä ikäluokkaa että on perinteet ja kunnoitus ykkösasiamme.
Oli tosiaan tänään monen henkilökunnasta yhteis palaveri oli siinä lääkäri ja sossu sekä hoitajia. Sain siis terveen paperit en ole ollut mielestäni kun masentunut ja viinapirun minua riivatessa vuosia todella se oli minussa kovaa kiinni.
Oli tämä sairaala ihan mielenkiintoinen tuttavuus, kun melko hyvin on synkannut henkilökunnan kanssa. On vaan toi pieni lääkitykseni niin turha, vaikka se olisi lumelääke kun se pakotetaan ottamaan. Se vaikuttaa jo psyykkeeseeni pahoin, sotien periaatteitani vastaan kun sen tiedän täysin turhaksi. Ja se vaikuttaa myös minun fiiliksiini pahoin, mikä myös heijastuu muihin ihmisiin. Ja se on minusta johtumatonta tilaa.
Olen monessa paikassa näyttänyt miten turhaa on lääkitä minuakin. Kun olen vuosia ollut ilman lääkkeitään niin kirjoitetaan miten olen hyvässä kunnossa. Vedin biljardia ja punttisalia tikkurilan palvelukodissa tein talon töitä ahkeraan ja pelasin asukkaiden kanssa lautapelejä. Mutta kun lääke vielä otettiin pois ihan lääkärin siunaukselle. Alkoikin piru talossa varoituksia syyttä minulle järjestettiin. Lukekaa matelevasta hoitajasta kuka yhtenä oli minulle syyttä järjestämässä varoituksia. Tuli se huoneeseeni illalla ja alkoi vetämään oveani kiinni. Vaikka sille sanoin että antaa se oveni olla auki, että kuulee naapuritkin mitä se puhuu, veti hoitaja oveni kiinni ettei vaan ole minulla todistajia. Alkoikin valehteleva hoitaja N.H. selittämään miten vedän kaikki talossa ja muutenkin asiat pelaa. Sanoi naishoitaja että meillä on viha rakkaus suhde eli kyllä oli sekin tapaus. Intiaanit sanoo valehtelijoita kaksi haarasella kielellä puhuviksi. Kumma vaan kun lähti kyseinen hoitaja N.H. nuoriso työhön. Ei siis ihme että nuorisokin sekoaa kun vaatii se työ rehellisiä arvoja.
Toisen varoituksen järjesti yksikön naisjohtaja syyttä päälleni. Uhkaili se heti ekan varoituksen saatuani syyttä valehtelemalla. Että kahteen viikkoon poliisit heittää minut ulos ja kahteen viikkoon kuulemma hävittää se kaikki tavarani. On minulle sielläkin arvokas koko omaisuuteni, ja käsin kirjotettua tarinaani noin 3500 sivua. Jäi minulta piri poikien asuntoon noin 4500 sivua tekstejäni. On vähän vaikeaa kirjoitella blogiini ihan suoraan nimillä ja paikoilla. Eli täysin fagta tietoa kun tiedän olevani hankaluuksissa henkilökunnan kanssa. Mutta paperilla minulla on ihan niin kun minun korkein oikeuteni sanoo. ETTÄ MITÄÄN LISÄÄMÄTTÄ JA MITÄÄN POIS JÄTTÄMÄTTÄ. JA SEN VANNON JUMALANI NIMEEN.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti