lauantai 27. toukokuuta 2023

Jumittaen syyttä täällä sairaalassa tai ehkä hiukan omaakin tyhmyyttä. Kun jäin Keravalla oleville markkinoille, velkojani odottamaan. Tuhansia ovat minulle Keravalla monetkin velkaa muttei mitään takaisin maksuja kuulu.

Kävin perjantaina Keravalla ja porukka vaan vetkuilee velan maksujen kanssa. On kuollut muutamia velallisia, mutta sitten maksaa sukunsa lapset ja muut. Ja en yleensä korkoja peri mutta miksi ovat pettäneet luottamukseni. Silloin alkaa velkoja saamaan takaisin. Kun rakkautta ei ole vaan raha ratkaisee. Minulle on rehellisyys, kunnioitus ja perinteet, sekä rehellisyys perhettä kohtaan sydämen asia. Ja ehkä yskän ymmärrätte mitä se voi myös tarkoittaa. Jengin petturuus on kyllä ihan sydämen asia minulle. Perinteet ja kunnioitus ovat sisäpiirille itsestään selvä asia. Ja puhu en rikollisuudesta vaan SANOMASTANI LINNOJEN MAFIASTA. Minäkin olen 12 kertaa lusinut Riihimäen keskusvankila oli paras kivitalo silloin. Olen lusinut kuritushuone tuomionkin mikä loppui vuonna 1975. On minulla ollut televisiohuoltokin, mikä isäni Martti Hyvösen kanssa perustettiin. Minulla oli ensimmäisiä kolmosantenni huoltojakin, Antenniasennus Kai Hyvönen keski-uusimaa lehdessä jatkuvana ilmoituksena. Nyt tarinaa kyttien minun rautoihin lyömiselle kalevan metsässä. Lukekaa seuraavassa kirjoituksessani. Siunattua viikon loppua koko kansakunta kaikesta pahasta huolimatta. Sen minkä te teette yhdelle pienemmistä sen te teette myös minulle.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...