lauantai 27. toukokuuta 2023

Kumma vaan olin uimalan metsässä hiljentymässä yöllä. Tuli poliisit oikein joukolla konepistoolikin oli mukana. En mitään pahaa ollut tekemässä ehkä yhden hoitsun kanssa keskustellessani puhelimessa. Hyvä että oli nuori mukavaa vissiin minusta noinkin huolissaan.

No löivätkin virkaintoiset poliisit minut rautoihin, vaikken mitään tehnyt jotain aseesta puhuivat. Minä en asetta kanna oliko sitten nuori naishoitaja käsittänyt jotenkin väärin keskustelumme. Ja en varmaan alkaisi kenellekkään vieraalle puhumaan aseesta mitään, jos vaikka kantaisin. Hullu saa olla muttei tyhmä, olihan siinä toki minulla vähän haikea olo, mutta fiilis parani huomattavasti kun sai nuoren nätin tutun talostamme kanssa jutella. Tuttuja kavereitani näin, monta tuttua olikin taas kuollut keravan seudullakin. RAUHA HEIDÄN SIELUILLEEN ISÄ POIKA JA PYHÄ HENKI AAMEN. Mikähän vaan taas oli viranomaisten toiminta. Kun minut vietiin kumma kyllä Peijaksen sairaalaan. Mutta eivät kumma vaan minua sisään ottaneet kun muutamiksi tunneiksi. Peijaksesta heittivät minut Jorvin sairaalaan miksihän näin on. Ja mitenhän tämäkin on mahdollista että teki lääkäri heti lääkemuutoksia. Temesta sekä oliko se nyt Abilify eli kummallista on taas toimintansa ei saisi ilman potilaan ja lääkärin kanssa keskustelua niin vaan tehdä ihan omatoimisesti lääkemuutoksia. Kyllä niin saatanasti mättää tämänkin maan idioottimainen toiminta, vähän joka tasolla. En mitään hullun lääkkeitään syö enkä niitä todella tarvitse, kun niillä ajetaan ihmiset nurkkaan. Ja itsemurha tilastotkin ovat suomessa korkeat. Minä yritän antaa JUMALAN RAKKAUTTA IHMISILLE SE PARANTAA VOIMALLAAN. Olkaamme siis rukouksessa voimallisia ja toivotaan että JUMALAN RAKKAUS KOSKETTAA MONIA. ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN MUKAAN AAMEN.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...