tiistai 23. toukokuuta 2023
No niin niin kun aikaisemmin sanoin oli verkosto tapaaminen mikä meni ihan niin kun tiesin puhuttiin päälleni paskaa niin paljon kun ehdittiin. Kun yksin olin sossuja sekä henkilökuntaa vastaan.
Asianjaja olisi kyllä voinut olla puhelimen välityksellä yhteydessä palaveriin. Mutta luulin ja uskoin että saamme yksikön naisjohtajan sekä naishoitajan ollessa läsnä talolta, sekä yhden polin hoitajan sekä kahden sosiaalityöntekijän kanssa asioihin selvyyden ja olisin oikeutta saanut. Mutta mitä vielä painoi ne päälleeni vääryydellä asioita. Täysin sekopäistä oli henkilökunnan taholta käytöksensä puhuivat päälleni täysin hulluja ja tuntui uusi sossu kaiken nielevän. Kyllä se on perkele että saa suomessa henkilökunta puhua ihan mitä sylki suuhun tuo, eikä suuri maailma tee mitään asioiden eteen. Sanoi yksi Japanilainen että miten helvetissä tämmöinen maa voi olla kuusi kertaa onnellisin kanssa. Sanoin sille että kun ovat niin saatanan tyhmiä. Pappa sanoi minulle että puhu Kai poika ihmisille on sinulla niille niin paljon asiaa ja annettavaa. Sanoin Papalle että on idiotismia niin paljon, Pappa sanoi että myös taantumusta.
Nyt nukkumaan aikaisin että herään aamusta aikaisin hyvin levänneenä, että jaksan lähteä aamusta aikaisin liikenteeseen. Lähden nyt Keravalle aamusta jos saan jotain tehtyä asioideni eteen. Kun järjestivät minulle syyttä häädön 14 vuorokauteen syyttä. Lukekaa nyt miten sairasta on tämän talon henkilökunnan toiminta. Mutta osasin odottaa tämän talon toimintaa, kun tuttu nainen vuosien takaa sanoi että on tämä vittumaisin paikka missä se on koskaan ollut. Puhuttiin minulle talon ulkopuoleltakin jo tullessani taloon. No nyt mennään näille olen paha pahoille mutta hyvä hyville.
SIUNAUSTA KUMMINKIN KAIKILLE KANSOILLE KAIKESTA PAHASTA HUOLIMATTA. KUKA POJAN TUNTEE TUNTEE SE ISÄNKIN. ISÄ POIKA JA PYHÄ HENKI AAMEN.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti