keskiviikko 31. toukokuuta 2023
Päivä alkaa olemaan niin sanotusti pulkassa minun osaltani. Alan kohta nukkumaan että jaksan aamusta taas lähteä liikenteeseen. Helpotti vähän stressitasoani kun Nummelan sossulta tuli tietoa etten kadulle lennä palvelutalosta.
Stressaa vaan niin rankasti sen palvelutalon touhu. Minä teen hyvää talossa niin saan vaan pahaa ottaa vastaan. Henkilökunta painaa päälleni kaiken aikaa joka asiassa missä olen oikeassa. Kahdet varoitukset järjestettiin minulle ihan valehtelemalla miksi sitä kysyy ihan lakimieheni. Olen erittäin herkkä ihminen en siksi jaksa ymmärtää mikä on talon porukan motiivi minua kiusata kaikella tavalla.
Olenhan näistä kirjoitellut paljonkin on vaan vähän hankala minun puhua totuuksia henkilökunnastakin. Kun niitä on kaksi paikalla ja yleensä yksikön johtaja nainen niin johan alkaa juttua tulemaan suoraan asian vierestä. En näistä puhuisi mutta kun kysyn vaan miksi näin voi olla että alkuun toista vuotta kehutaan miten kaikki teen ja vedän biljardit ja punttisalit ja teen ahkeraan talomme töitä.
Vaikka siis olen ollut sama kiltti Kai koko ajan ei vaan ole meidän todella herkkien ihmisten paikka tämmöinen mesta. Kuulin talon touhuista heti sinne tullessani, varoitettiin minua muutaman toimestakin talon naisjohtajasta että ole sen kanssa todella varovainen. Oveni mihin muutin oli murrettu ja kuulemma jurrissa pörrätty ja huumeita vedetty talossa. Eli olikin aika huono talo mitä en tiennyt, minä olen kyllä pitänyt jengin talossa kurissa ja herrankin nuhteessa sanoen etten katso kyllä yhtään että alkaa joku sekoilemaan vaikka piripäissään.
Tuntuu hyvältä kun alkoi aurinko paistamaan juuri äsken, suoraan huoneeseeni ihan kirkkaalta taivaalta. Siksi on tämä palvelutalo missä nyt olen asunut noin 1.5 vuotta ei ole siellä ketään JUMALAA PELKÄÄVÄÄ TALOSSA. No nyt olen hyvässä paikassa sen aikaa että saan uuden mestan. Sain onneksi tässä uudessa sairaalassa mukavan kämppä kaverin. On ollut todella hankaliakin kavereina. Kämppäkaverini jopa jaksaa jotenkin kuuNnella tarinoitanikin. Olen vaan ollut hiljaisen miehen maineessa linnoissakin elinkautisten kanssa paljon lusineena. Toki sain nekin kyllä jotenkin iloiseksi kun rakastin niitä kun omaa väkeäni. Lukekaa raamatusta mitä JEESUS SANOI RISTILLÄ TOISELLE RYÖVÄRILLE.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti