tiistai 20. kesäkuuta 2023

Päivä mennyt hyvin liikuttu kylillä ja salilla käyty hyvät treenit tehty. Päivälevot otettu kun heräsin aikaisin yöllä. Hermo lepää kaikesta huolimatta uskovaisessa paikassa.

Mukava huone minulla ja mukava porukka talossamme aika moni liikunta rajoitteisia. On vaan aika rankkaa henkistä väkivaltaa mitä minulle aiheutetaan pakkolääkityksellä sekä tekemällä vaan viikon vuokrasopimuksia kerrallaan. En kyllä ymmärrä yhtään kun minä olen tehnyt hyvää paljon monissa paikoissa olleena saan ottaa paskaa vastaan henkilökunnan taholta. Monissa paikoissa kokenut hirveyksiä mikä siis on ollut henkilökunnan motiivi siihen. No nyt olen uskovaisessa yhteisössä missä viihdyn omieni parissa, olin jo 70 luvulla lähetystyönuorissa tai kuljin heidän mukanaan. Teetuvat olivat tuttuja jengini kanssa niissä pyörien. Olenhan aina ollut aika hulivili mutten koskaan ole JUMALAA kieltänyt. Olisihan tässäkin talossa mukava pyhän hengen kosketus laskea jengin päälle. Siunaisin mielelläni porukkaa mutta kun henkeni ei laskeudu tähänkään paikkaan, kun pakkolääkitsevät minua henkilökunta. Pitäisi näiden itse tajuta vaikka heittää lääkkeet nurkkaan ja ottaa lääkäriin yhtyettä etteivät ala minua väkisin lääkitsemään. Katsokaas kun oikeat uskovaiset eivät lääkkeitä tarvitse eivätkä niitä käytä. Viette henkilökunta USKON TOIVON JA RAKKAUDEN ihmisiltä. Ei pelaa mikään lääkityksellä ei yläpää eikä alapää seksihalut ja kyky viedään lääkkeillä. Ja me linnan miehet kyllä tiedetään mikä on USKO TOIVO JA RAKKAUS ja tärkein on RAKKAUS. Olen ollut junnusta aika panomies jos voi niin sanoa antoi minulle tytöt melko kaikki heti ekalla kerralla, osasin kyllä vetää oikeasta narusta jos voi niin sanoa. Sain tytön kun tytön kiimaan aika helposti. Ja senhän varmaan viksuina tiedätte johtavan ainoastaan kovaan panoon. Kyllä sitä nuorena harrastettiinkin kunnolla lisääntykää ja täyttäkää maailma. Ja aina paljaalla ja sisään isotkin lastit, yritin isoa perhettä perustaa eli paljon jälkeläisiä yritin siittää. Onhan se oma veri aina omaa vieraatkin kyllä menee siinä siivellä. Toivotaan nyt että etsii omaa isäänsä monetkin vaimoehdokkaat läpi käyneenä. Panin lapseni kasvamaan rikkaisiin koteihin kun minun uskon sotani on kestänyt niin kauan ja ollen julmaa ja kovaakin. VIA DOLOROSANI ON PÄÄTTYNYT. Nyt alkaa olemaan aika nauttia elämästä ja panna muu maailma kärsimään. Itsehän olette puolenne valinneet ja siksi maailmanne palaa minä tiedän maailman lopputuloksen tarkkaan kun kaikki on suurta suunnitelmaani. Katukaa ja kärsikää syntymäänne teille on annettu mahdollisuus mutta teette vaan pahinta syntiä mitä voi olla pilaatte ihmisten elämää henkistä väkivaltaa harrastatte lääkitsemällä ihmiset sekaseksi. On meissä JUMALAN HENKI minkä kumma vaan haluaa toiset ihmiset tukehduttaa toisista miksi sitä vaan kysyy taivaallinen sotajoukkoni. Ette tunne enkeleitäni vaikka ne seisoo vieressänne. Antakaa ihmisten olle yksilöitä ja persoonia ette saisi ihmisestä JUMALAN HENKEÄ VIEDÄ. Kun nerous ja hullus kulkee käsi kädessä. Oli hienoa tartuttaa seurakunta opistolla Luther opistolla tippuria JEESUKSEN MORSIAMMIIN en ihan sataan nuoreen naiseen sitä ehtinyt tartuttaa kun rehtori heitti minut sieltä ulos. Ettekö tajua kuka olen oli nuoret naiset kaikki JEESUKSEN MORSIAMMIA. Suurta JUMALANI suunnitelmaa, huoraavia naisia ne olivat silloin. Sanoohan raamattu että älä tee huorin, äläkä väärää valaa lausu, kunnioita isääsi ja äitiäsi ja älä tapa mitä te teette raamattu kädessänne. Eikö se olekkin aika ristiriitainen asia. Minusta se on eli tehdään vaan syntiä.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...