keskiviikko 26. heinäkuuta 2023

Heräten viimeisen kerran kello 6.15 hyvin levänneenä. Tiukat jumpat siihen ja vielä kahvakuula treenit tuli taas hyvä olotila ja fiilis jumpilla. Siitä suihku päälle kyllä taas lähtee päivä hyvin käyntiin.

Kaikki olisi muuten hyvin talossamme mutta pakkolääkitykseni pilaa kaiken. Aamusta menee aripipratsol 10 mg ja illasta menee Olantsapiini 20 mg. En tarvitse myrkkyjään ei ne minulle yhtään sovi. Monessa paikassa olen ollut syömättä ja minua kehutaan maasta taivaaseen. Mutta kun syön kirjoitetaan että olenkin sairas. Eikö se ole ristiriitainen asia kun en syö pidetään terveenä ja kun syön pidetään sairaana. Puuttuisi nyt jo maailma kohteluuni että apua saisin elämäni pilaamiseen. Kun lääkkeistään sairastuu niin pahoin. Onhan tämä elämäni ollut niin kovaa vuodesta toiseen pelleillä lääkkeillään. Millä saatanan oikeudella saa jotkut saatanan tomppelit pilata minunkin elämääni. Vieraat ihmiset saavat päättää elämästäni vuodesta toiseen, kun olisin saanut jäädä vankilaan aikoinaan ei minua kukaan olisi myrkyttänyt lääkkeillään. Olisi semmoisilta otettu henki raaalla tavalla sen takaan. Saisi jo tässäkin ajassa iskeä jo soturini kunnolla suomalaisiin saatanoihin ketkä ovat elämäni pilanneet. En ymmärrä mihin on kaikki soturini hävinneet elämästäni kun piti puhdistus aloittaa suomesta. Eduskuntaan saatiin nyt joku vähän kärryillä oleva tästä pahasta maasta, mikä helvetti tämä on minulle ollut vuosia. On elämääni pilattu jo vähän liikaa nyt kostamme kaikille syyllisille raaasti. Kummasti vaan sairastuu ja sekoaa pahantekijöitäni minun JUMALANI ON PITKÄ MIELINEN JA ANTEEKSI ANTAVA mutta aikansa kutakin eivät saastat tee parannusta kukaan. Eli menkööt helvettiin kaikki ja hyvä että on monelle alkanut myös maanpäällinen helvetti. Kun on syöpää ja juopaa ja mitä lie muuuta, kituvat ne pahoin myös maanpäällisessä helvetissään mikä niin monella on edessään.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti pihalla oli porukalla kahvi ja pulla tarjoilu. Minäkin sain vaikka ilkimys varmaan olenkin kun ryyppäsin mitä pyydän anteeksi mutta herkkänä retkahdan helposti.

Olen pyytänyt talon väeltä anteeksi mutta toiset eivät tunnu antavan, näin kuulin ihmisiltä. En vaan ymmärrä mitä pahaa olen tehnyt heille, ...