keskiviikko 26. heinäkuuta 2023
Huomenta maailma ja siunattua päivää heräten kello 6.15 hyvin levänneenä. Elämäni Tarinat Alfa ja Omega Alku ja Loppu. Unessani haulikkoani viilasin jonkun ison pojan takia.
Jännää unta näin olin viilaamassa haulikkoa yhden ison pojan takia. Kumman todellinen oli uneni monesti uneni ovat toteutuneet. Romani tuttuni näytti pyssyliikettä jos määrätty porukka minulle jotain tekee. Hanski kenellä oli vissiin pari kaatoa sanoi että Keravalaisia kohtaan viilataan jo lippaita. Että jotain on ollut ilmassa, no yksi siellä taas murhattiin kyllä sekin vähän pahalta tuntui kun juuri oli kaveri kokenut rakkauden ja omat duunit sillä oli. Murhatun kaverin isänkin siunasin viimeisen kerran. Vietimme sen kanssa aikaa uudessa asunnossani keravan vesitornin mäellä. Kaverin isän veljenkin ehdin siunata viimeisen kerran senkin näin saviolla. Kaverin isoisänkin ehdin nähdä viimeisen kerran saunarakennuksessaan viron mäellä. Sekin kuoli aika äkkiä sen jälkeen kaverini nuoruudesta kuka oli kanssani lähetystyö nuorissa, pyörin niiden mukana välillä ruotsia myöten.
Sanoo kaverini että kaikki pelkää minua kun kuolee kaikki lähelläni. No kolme kovaa koota Kai Kuoleman Kauppias. Kummasti vaan tuupertuu jengiä urakalla ympäriltäni. Saisi kaatua kaikki viholliset ja minulle ja läheisilleni paskaa tehneet ja meneehän noita koko ajan kenellä on juopaa kenellä syöpää. Ja minähän nautin kun jengiä sairastuu pahoin, ehtivät vielä miettiä pahoja tekojaan ennen helvettiin menoaan. Eivät saastat uskalla edes kuolla kun tietää ne helvettiin menevänsä.
Roikkuu monet syöpäsairaatkin väkisin elämässä kiinni. Se on niillekkin rankkaa odottaa vaan kuolemaa, ja minä poika nautin niiden kärsimysnäytelmästä. Minulla on ollut aikaa odottaa vihollisten sairastumista ja kitumistaan kuolemaa odottaessaan. Kostoni on alkanut ja se on teille vihollisilleni rankkaa toimintaa. Älkää nyt vaan tappako itseänne älkää ampuko luotia päähänne. Uskovaisenne sanoo ettette pääse taivaaseen jos itsenne tapatte. Hah haha missä on taivas siellä ei ole kun tyhjyyttä ikuisuus äärettömyys kaikki on teille annettu maan päällä. Miksi siis pahuus hallitsee olisihan tämä paratiisi jos vaan eläisitte sillä lailla.
Ottaisitte kaiken mikä teille kuuluu, rahan perässä juoksette jakakaa kaikki keskenänne silloin kaikilla on jotain. Minulla kun oli rahaa pidin piripojatkin kaidalla tiellä. Sain niin paljon rakkautta kun vaan halusin tekemällä rahallani muita onnelliseksi. Minulla kun ei joskus ollut rahaa ei mitään, ei kukaan minulle mitään antanut. Mutta kun minulla oli rahaa olin niin suosittu kaveri kaikki olivat kaveriani silloin. Mutta kun rahani loppuivat, loppui minuun kohdistunut rakkauskin alettiin minua ihan uhkailemaan. Perääni huudeltiin vaatien rahaa mitä siis ei enää ollutkaan.
Eli rakkautta ei ole vaan raha ratkaisee ihan kaiken sen konkreettisesti kokeneena.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti