lauantai 29. heinäkuuta 2023

Mukavan hoitaja M. kanssa sain purkaa tuntojani on parasta hoitoa kunnon keskustelut se on terapeuttista. JUMALANI JOHDATUKSISTA NUOREN NAISEN TULO ELÄMÄÄNI.

Hyvin jaksaa M. hoitaja kuunnella hurjiakin tarinoitani, pitää minun saada joku puolelleni paskan tekemisisestään monissa paikoissa. Olen tutkivaa journalismiani tehnyt monissa paikoissa palvelutaloissa sun muissa olleena. Onhan iso pyörä pyörähtänyt käyntiin, alkaa mittani olemaan aika täysi kohteluuni suomen hoitopaikoissa olen niissä tutkintaani tehnyt vuosia. Aloitin tutkintani jo nuorena ollessani järvenpään sosiaalisairaalassa, kun oli siellä hoitaja pariskunta kellokosken sairaalasta hoidossa ainakin alkoholin takia olivatko sitten muuta vetäneet en sitä tiedä. Onhan tota tullut vastaan pahuutta aika paljon, oli kyllä kellokoski hyväkin paikka aikoinaan olla viinakatkolla. Mutta meni vaan niin överiksi selkin samarian pisaran juopon aiheuttama reissuni ja keitä sitten on muita syypäänä kidutusreissulleni. Jorviin 12 vuorokautta eristykseen kidutettavaksi, sieltä alkoikin paha kiduttamiseni Kellokoski Ohkolaan 3 vuotta siellä meni pahaa kidutusta, sairastuin niin pahoin siellä somaattisia sairauksia aiheuttivat minulle tahallaan ottivat suomalaiset siihen vielä venläiset lääkärit minut sairastuttamaan. Lukekaa miten saivat minut sairaaksi vuosiksi. Olen aina ollut viimesen päälle kunnossa ikäni treenanneena laitoksissa kovaakin linnoissa olin 12 kertaa miksi sitten alkoikin vanhempana kiduttamiseni isääni käyttivät hyväkseen kun se oli niin sairas. Onko kaikki homosta johtuvaa nuoruudesta kun minulle yritettiin pahaa tehdä kolmen homon toimesta. Poliisit minua vaan silloin varoittivat tulevaisuudesta ja nykyään homoja paapotaan. Minä en niitä hyvällä katso kun aikuiset yrittivät pahaa tehdä. Mutta ovat ne vaan haksahtaneet kiltissä Kai pojassa. Kai näitä saa kirjoitella ettei taas joku saatana vedä hernettä nenäänsä. Kumma vaan kun me olemme oikeassa saamme vaan vihat niskaan kirjoittelustakin. Ja asiat pitää puhua niin kun ne on ja minä puhun asiaa jos olen niiden perkeleiden takia meinannut kuolla peläten lääkäreitäkin niin paljon. Mutta katsotaan nyt mihin maahan suunnistan missä ei homoutta hyväksytä kun se on meidän mukaan mielisairautta. Ja minä en viihdy mielisairaiden parissa kuka nyt tykkää ruskean reijän ritareista. Minä en niistä välitä onhan niillä Hivit ja muut taudit. Olkoot keskenään kunhan vaan minä ja läheiseni saavat olla rauhassa. Joku oma saari olisi mukava, olen suunnitellut viidakkoonkin lähtöä helvettiin kaikesta paskasta saisi vaan kaikki sortua. Pitää nyt alkaa jo jotain touhuamaan en jaksa sotaa enää odottaa kun niin hiljaista vielä on. Pitää minun saada jo oma heimoni kasaan yksi nuori ihana nainen tuli elämääni. Kumman hyvin meillä heti synkkasi vaikka minua rassasi se saatanallinen Hannunharjun palvelutalo mikä alkoikin näyttämään sadistisuutensa. Oli minulla tapaaminen nuoren naisen kanssa, harmi kun oli tilanne minulla päällä Hannunharjun paikan kanssa ei minun ja nuoren naisen tapaaminen mennyt ihan nappiin. Kun otin viinaa en edes muista muuta, kun nainen antoi minulle jonkin kiven ja piti buccis ravintolassa minua käsistä kiinni. Tiemme erkani illasta toivotaan nyt etten ihan töpännyt kun niin rankasti vitutti se Hannunharjun paikka. En ole kuullut siitä tytöstä mitään pitkään aikaan. Luulin pitkään että tyttö oli JUMALANI LÄHETTÄMÄ HENKI. Kun meillä synkkasi heti niin hyvin olimme heti samalla aaltopituudella. Ikävä on ollut kova sitä nuorta naista, olen vaan käynyt niin kovan koulun läpi että epäilen ihan JUMALANI JOHDATUSTA MITÄ OLI NUOREN NAISEN TAPAAMINEN. Olen vaan ollut kidutettuna niin kauan että on minun vaikea edes JUMALANI rakkautta tuntea.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...