lauantai 29. heinäkuuta 2023
Maailman lopusta ja maailman pelastamisesta. Älkää päästäkö TYRANNOSAURUS REXIÄ IRTI. Silloin kaatuu kaikki KOSMINEN SÄTEILY KAATAA KAIKEN.
Tasaantui oloni hyvin kovalla treenillä, en nyt ihan superina tehnyt mutta heti aamusta jumppia ja kahvakuulaa. Sekä nyt päivällä kävin autotallin puntti treenillä noin 40 minuutin puntti treenit tehty. Taas on oloni rento ja rauhallinen huonosti nukutun yön jälkeen. Menin myöhään nukkumaan ja heräsin kumminkin yöllä aikaisin. Unia näin taas kuolleista tutuistani ja muistakin tyypeistä. Enkä nyt ihan mukavia unia nyt nähnyt vaan tapahtui unessani koviakin juttuja. Nukahdin tossa aamusta hetkeksi nukun kyllä aina hetkessä kunhan ei ole kemiaa päässäni. Mitä tässäkin samarian talossakin minulle työnnetään, vielä panevat suomen romanit minulle lääkkeitä työntämään. Ei kyllä ole ihan kaikki silloin kohdallaan, oli minun aikoihin monet romanit linnoissa aika kusessa. Menivät vissiin konnulle lusimaan minä otin siipieni suojiin hyvät romanit. Pelasimme ja olimme kavereita ei pitäisi siviilissä pahojaan tehdä jos linna pelottaa.
Minä taas tykkäsin lusia kun oli paljon minulla kavereita monessa talossa lusineena. Siskoni sen aikaisen miehen isä oli lautamiehenä minulle useissa rosiksissani. Erkki Kyander oli sen nimi ja kouluni johtaja opettaja Martti Oksanen oli myös lautamiehenä minun rosiksissani. Sain aina heiltä kovennettua eli laista piittaamattomana tuomitsivat että saivat annettua minulle pitempiä tuomioita. Ei kyllä tullut niihin hyviin aikoihiin kenellekkään mieleen minut myrkyttää lääkkeillään. Olisi ollut sellaislilta henki höllässä en itse välttämättä olisi toiminut. Mutta kun vanhaliitto tunsi POJAN ja tunsivat ne silloin myös ISÄNKIN.
Meni minulla 12 kertaa linnoissa riihimäen keskusvankilassa olin vankiohjaaja, vedin A ja B ryhmän korikset vintin aulassa pelasimme, piti minun perustaa kaksi ryhmää kun oli niin suosittu korisryhmäni. Pamput eivät jääneet siihen aikaan edes vahtimaan meitä vaikka tuli koko talosta poikiani pelaamaan. Sanoin vaan porukalle että on koripallo herrasmiesten peli ja kaikki totteli. Kun yhtenä rintamana toimimme siihen aikaan kun sodan jälkeisiä lapsia olimme. Olimme kaikki kavereita silloin, ei mitään sotaa siihen aikaan edes mietitty. Sekoitti sota varmaan ihmisten päät pahoin, minun aikoihin lusittiin vissiin yli 90 % viinan aiheuttamien ongelmien vuoksi.
Siihen aikaan PRESIDENTTI vapautti elinkautisvankeja monia, Pasasen Taunonkin kuka Pihtiputaalla ampui neljä poliisiakin. Mistä suuri persoona Mikko Niskanen teki elokuvan KAHDEKSAN SURMANLUOTIA. Tauno Pasanen oli hyvä kaverini Riihimäen keskusvankilan ajoilta sakkia pelasimme harvase ilta Taunon kanssa. Olin myös Seutulan työsiirtolassa urheiluvetäjänä parilla tuomiollani ja seutulaan ei mielenvikaisia otettu eikä muitakaan sekopäitä. Minä toimin aina linnoissa lähimmäisen rakkaudella sillä pärjäsi hyvin. Aina olen lusinut niin sanotusti omaa tuomiotani sen oppinut jo äidin maidosta. Puhun linnojen MAFIASTA COSA NOSTRA meidän asiamme. Kun ei ole maallinen oikeus kaikille sama, minäkin sain hupituomion menihän siinä kierrellessä viimeiselle tuomiollani noin 13 vuotta paska paikkoja. Miettikää MAFIANI tällä päällä minut juonittiin mielentilaan ja siitä sekopää paikkoihin vuosiksi. Mutta sen sanon että kostoni tulee olemaan raaka ja rankka minulle paskaa tehneille.
Ja katsokaa mitä maailmassa tapahtuu, ja olisiko vika suomalaisten kun minua ovat niin paljon ja kauan kiduttaneet. Miksi rahani vietiin perinnöt pöllittiin edunvalvonnan ja rosvojen kautta kaikki. En saa asuntoa mistään joudun sekopäitten ja muiden hullujen kanssa asumaan. Pakkohoitoja sekä pakkolääkityksiä millä tuhoavat arvokkainta omaisuuttani aivojani. Olisin voinut häipyä maailmalle pois tästä maasta, mutta kun tulee hyvyyttäkin joskus täällä vastaan mutta todella harvoin. Jäin panemaan tämän maan asiat järjestykseen piti minun alkaa maahamme DIKTAATTORIKSI. Olisi silloin asiamme maassamme kunnossa kun kurissa ja herran nuhteessa menisimme. Olen VIHAN JA RAKKAUDEN JUMALA rakastan kovaa mutta myös vihaan todella pahoin pahoja ihmisiä. JUMALA loi ihmisen omaksi kuvakseen siis löytäkää se pieni JUMALA itsestänne niin elämämme muuttuisi täysin. Ei tarvitsisi juosta oravan pyörässä rahan perässäkään. Eläisimme kaikki koko maailma rakkaudessa ja pahuus häviäisi maailmasta. Siihen hyvät ihmiset kaikki pyrkivät maailman pelastamiseen. Olisihan se hienoa että saisin koko MAAILMAAN LASKEUTUMAAN JUMALANI RAKKAUDEN. Luulisi että koko maailma haluaisi elää rakkaudessa ei olisi pelkoa maailmassa. Minäkin kun on minussa eläimen henki hyppään sekunnssa pystyyn yölläkin kun vähänkin kolahtaa jotain tai joku liikkuu kongillamme. Sodat ovat minut niin herkistäneet vaikka suomessa rauha onkin ainakin vielä hetken. Kun en lääkkeitä syö nukun hyvin minuuteissa yöllisen herätykseni jälkeenkin. Muutun yöllä unessani isoksi kissaksi siksi vaistoni ovat kun eläimen. Mutta sen sanon teille että älkää minussa piilevää TYRANNOSAURUS REXIÄ PÄÄSTÄKÖ IRTI. Silloin alkaa kosminen säteily teitä metsästämään ja kaatuu tiiliseinätkin. Ajaudutte maailman loppuun ellette te tee rauhaa maailmaan. Eiköhän hyviä ihmisiä ole enemmän ketkä RAUHAA haluavat maailmaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.
Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti