torstai 31. elokuuta 2023

Ilta joutaa yötä kohti menemme unten maille alamme. Pääsee uniin pois tästä pahasta maailmasta.

Unten maille lähden pari riviä tähän vielä näin illasta. Puhuin kaverille suomen palokunnan välinpitämättömyydestä tulipalo tilanteissa hällä väliä tyyli tuntuu olevan suomen touhuissa. Useampia tilanteita läpi käyneenä missä mättää etteivät noteeraa tilanteisiin asian vakavuudella. Vaara tilanteet vaan kuitataan mitään välittämättä. Pitäisi asiat tutkia eikä vaan jättää siihen miksi minulle tulee aina tilanne päälle. Ja minua pidetään hulluna ja lääkitään sairaan henkilökunnan taholta hullun lääkkeillä. Miksi näin voi suomessa olla on tämän maan asiat ihan perseellään. Niin paljon pahuutta olen saanut ottaa suomessa vastaan ihan hoitohenkilökunnalta. Meitä viisaita herkkiä ihmisiä myrkytetään lääkkeillä, ihan natsiksi sanoi itseään yksikin hoitajaa esittävä ja antoi minulle vääriä lääkkeitä. Niin sairaaksi tulee saatanoiden sadistien psykopaattejen lääkkeistä. Ja sanotaan vielä meidän piireissä että tyhmyydestä sakotetaan. Tyhmyys ja pahuus se on vaarallinen tila ja tätä on tullut vastaan niin monessa paikassa tutkintaamme tehdessämme. No nyt nollaan tilanteen ja käyn nukkumaan unieni maailmaan jos vaikka näkisin naisistani unta. Ikävä on kova vaimojani jos nyt uniini taas tulisivat. Hyvät yöt kaikille kansoille toivotaan parempaa huomista ja rauhaa joskus maailmaan. ISÄ POIKA JA PYHÄ HENKI AAMEN.

Aamusta jumpat tehty talon töitä tehty ja syöty sekä levätty hyvin. Talomme isolla autotalilla tein tiukan punttitreenin. Taas on todella hyvä fiilis kokonaisvaltaisesti.

Pidin pari päivää taukoa salitreenistä, tänään tein aamusta jumppia venyttelyineen ja kävin kello 15- 16 välisen ajan puntilla ison autotallimme salilla. Tein alkulämmittelyjä sekä pysty taljaa edestä ja takaa niskan puolelta. Tein myös vinopenkkiä leveällä ja kapealla otteella, sitten kulmasoutua tangolla. Tein myös mutkatangolla hauista, lisäksi vielä käsipainoilla olkapäät sivuliikkeellä ja edestä ja takaa. Tulihan taas pahuksen hyvä olotila puntilla, toki toi sellijumppa tekee myös hyvää. On minulla huoneessani käsipainot ja kahvakuula, teen myös omalla kropalla jumppia saa silläkin hyvät tehot. Kyllä on toi treenaaminen minulle kaikki kaikessa fyysinen harjoitus tekee niin hyvää koko bodille ja pääkopalle. Olen kun sairas jos en ole päässyt treenaamaan pariin päivään. Aina olen ollut linnoissa ja muissa laitoksissa kova treenaamaan. On hienoa että on talomme isossa autotallissa ihan hyvät treenivälineet. On penkki ja talja sekä painoja tankoon ihan riittävästi kevyet käsipainot, mutta huoneessani on isommat painot että kyllä käsipainoissakin tarpeeksi rautaa löytyy. Meni vaan fiilikset minulta kun tyssäsi hakemukseni keravalla aukeavaan senioritaloon. Tuli sieltä kielteinen päätös nyt olen taas jumissa tässä talossa. Mutta onhan minulla tässä syyskuu vielä aikaa, kun eivät tee näköjään minulle pitempää vuokrasopimusta. Sossut panee vissiin hanttiin kun olen vihdissä kirjoilla ja niillä ei ole tähän paikkaan palveluja. Mutta minä olen saanut erikoissyistä asua tässä paikassa. Nyt on tehtävä paikkakunnan vaihto pois vihdistä missä minulla ei ole mitään. Laitan varmaan itseni Keravalaiseksi kun se on syntymäkaupunkini ja sinne pyrin asumaan olisi siellä tuttuja minulle. Vähiin vaan on mennyt sielläkin tuttu porukka kuoli koko ajan käsiin melkein. Nyt syömään olen ollut talossa massakuurilla painoni on noussut noin 10 kiloa. Aloitan nyt laihiksen saisi vaan tehot pysyä samoina. Pitää kuluttaa rasva mutta säästää lihas. Onhan minulla kyllä ikääkin olen 67 vuotias mutta tehot kun nuorella miehellä. Polveni vaan vähän rajoittaa treenejäni kävisin lenkillä jos vaan polveni sen sallisi. Katson nyt kun aloitin taas tyypin kaksi kollakeenin syönnin, olen saanut sillä pidettyä varmaan polveni kunnossa. Ainakaan sen käytön aikana ei polveni ole vaivannut. On polveni hajonnut fudiksessa kentälle prakasi se ja en ole antanut tehdä polvelleni mitään. Ja olen ajanut crossia ja enduroa pelannut lätkää hyppinyt katoilla antenniasennuksessani.

Tulee kotipäivä kun tuntuu satavan koko päivän. Syöty hyvin ja levätty nyt vielä pienet päiväunet ja sitten autotallimme salille punttitreeneihin.

Oli meillä parin hoitajan kanssa palaveri aamusta, puhuimme kirjojen muuttamisesta semmoiseen kuntaa millä on sopimus tämän talon palveluista. Keravalaiseksi hakeudun varmaankin kun on se kotikaupunkini, ja varmaan jossain vaiheessa haen sieltä asuntoa. Harmittaa minua hirveästi kun ei vetänyt hakemukseni uuteen Keravalla aukeavaan senioritaloon. Olisi se ollut kun lottovoitto päästä tommoiseen senioritaloon asumaan vaikka loppuelämäkseni. Olisin päässyt rauhaan ja rakkauteen auttamaan minulle rakkaita vanhenevia tuttujani. Kun tämä mielenterveys ja päihdetyö ei annan minulle mitään ei näistä kukaan pelastu ja pääse taivaan temppeleihin. Saan vaan ottaa paskaa vastaan henkilökunnalta ja asukkailtakin ainakin Hannunharjussa olivat minulle muutamat asukkaistakin vittumaisia. Vaikka heidän parastaan ajattelin ja tein heidän eteensä kaiken. Sotkivat ihan tahallaan siellä asukkaat parvekkeenkin minkä minä jouduin siivoamaan siivousryhmässämme. Iso tuhkis oli parvekkeella mutta parveke oli ihan jämiä täynnä hetkessä. Ihan tahallaan sen sotkivat ja kielsi kaikki etteivät he sotke. No onneksi tajusin vedättää itseni tähän uskovaiseen paikkaan ainoa huono puoli on tässäsäkin talossa pakkolääkitykseni, aamusta 10 mg aripipratsol ja illasta 20 mg olantsapiinia. Kummatkaan lääkkeet eivät minulle sovi ja muutenkaan en lääkkeitä tarvitse. Siksi ihmettelen henkilökuntaa miksi haluavat sairastuttaa minut pahoin lääkkeillään. Rassaa pahasti päätäni leikkiä lääkkeiden kanssa olisihan se hienoa että pyhä henki laskeutuisi tässäkin talossa ihmisiin.

Melko hyvällä mielellä uusi mukava keittäjä tuli taloon takaisin. Lääkkeet vaan pois minulta johan alkaisi pyhä henki koskettamaan porukkaa. Vaikuttaa jo psyykeeseeni lääkkeeni pahoin.

Saimme aamusta heti k. hoitajan kanssa käytyä läpi asunto asiaani. Kun pitää minun muuttaa kuntaan, millä on tämän talon kanssa sopimus palveluista. Hyvällä mielellä kun nukuin taas pitempään aamusta kello 8.30 asti. Muutenkin olen päivä päivältä viihtynyt paremmin talossamme. Kunhan vaan saisi henkilökunta lääkkeeni pois listoilta. Kun en tarvitse lääkkeitä, kumma vielä kun sairastaa vissiin koko henkilökunta jotain migreenikin on muutamilla. Kun olisi lääkkeeni pois voisin rukoilla migreeni hoitajien puolesta ja henki voisi heihin laskeutua. Kun on minulta JUMALANI parantanut pahasta migreenistä, sekä pahasta astmsta, pahasta allergiasta sekä masentuneisuudesta ja pahasta viinapirusta. Siksi vaan kovasti ihmettelen että hankilökunta sairastaa monenlaista sairautta, ja uskovainen henkilökunta minua lääkitsee sairaaksi. Olen ilman lääkkeitä kaikkien hoitajien mielestä terve mutta kun syön lääkkeitä kirjoitetaan oikein että olen sairas. Eikö se olekkin aika ristiriitainen asia, miksi minut terveen halutaan sairaaksi tehdä lääkkeillä. Olen monessa paikassa näytellyt sitä ja tätä, ja sekopäät idiootit hoitajaa esittävää ovat menneet halpaan. Ja kirjoittelee tämmöiset ääliöt raporttejaan, minäkään en ole monessa paikassa edes puhunut lääkärin kanssa, ja ne tekee päätelmiään ja sen mukaan lääkitsee meitä herkkiä ihmisiä. Kyllä se on perkele suomessa että sekopäät idiootit hoitajat tekee raporttejaan. Tässä uskovaisessa paikassa kyllä pystyn puhumaan asioista niin kun ne on. Olen niin rehellinen ihminen että puhun määrätyt asiat hoitoasiat ihan niin kun ne on. Toki on minulle OMERTAN LAKI tuttu eli vaikenemisen laki. Olen aina lusinut omaa kakkuani 12 kertaa lusineena kuritushuone tuomiotkin. Kyllä se tulee jo äidin maidosta ettei toisten jutut kuulu levitykseen. Kun minun aikanani ei lusittu ihan sekopää jutuista. Me olimme sitä ikäluokkaa että viina oli malko kaikilla syynä lusimisiin. Viinan aiheuttamia olivat rikoksemme, sota sekoitti ihmisten päät sanotaan että kolmanteen polveen isiemme pahat teot. Mutta nyt mennään näillä rankkaahan tämä on tämmöinen touhu pelleillä lääkkeillä. Kyllä tässä psyykettä koetellaan pahoin kun terve olen psyykkeeltäni. Toki vuosien suomalaisten minuun kohdistama kidutus on jälkensä jättänyt minun herkkään mieleeni. Kun otti vielä suomalaiset kiduttamiseeni kellokoski Ohkolan sairaaloissa venäläisiä lääkäreitä. Niin sairaaksi tulin pahinta myrkkyä määräsi venäläinen mieslääkäri LITIUM minkä pitoisuudet se nosti myrkytysvaaraan asti. 1800 mg. Lukekaa miten sairaaksi siitä myrkystä tulin. Olen paljon siitä kirjoitellut kuinka jouduin hupia kidutettavaksi.

keskiviikko 30. elokuuta 2023

Nukkuen kello 21.35- 8.30 välisen ajan pari kertaa heräten. Sain nukuttua univelkoja pois. Nyt skarpissa kunnossa aamun toimiin.

Tekihän hyvää kunnon unet viimeyöltä sain hyvin nukuttua univelkoja pois. Nyt hyvällä fiiliksellä pystyyn ja aamun askareihin. Unia kyllä näin pitkin yötä mitkä vähän untanikin häiritsi jonkun verran. Kuolleita tuttujani oli unessani taas kerran tulee ja menee unissani kuolleet tuttuni. Oli aamupala puuroa mehukeitolla sekä leipäviipale tomaatilla maito ja puoli kuppia kahvia minkä meinaan jättää kanssa pois. Kun on ollut verenpaineeni hiukan koholla, mutta se on aina kun joku nätti hoitaja sen mittaa. Ohkolassa antoi ihana hoitaja J. minulle itselleni mittarin viikoksi tein listan mihin merkkasin viikon paineeni aamuin illoin. Ja laski paineeni normaaliksi, aloitin kyllä myös Ohkolan sairaalassa vegaani ruokailun. Sillä tippui paineeni, ja muutenkin kuntoni koheni kummasti. Jatkoin vielä Hannunharjussa kasvisravinnolla ja sekin kevensi oloani painoni tippui hyvin ja oli muutenkin parempi vointi. Kyllä ravinto vaikuttaa myös koko ihmisen hyvinvointiin rasvat pannaan. Eli liha minimiin ja muutkin kovat rasvat pannaan maito minimiin ja kahvi pois kun en siitäkään edes yhtään tykkää. Juon sitä vaan turhana ja nyt alan sitäkin vähentämään. Nyt on aamuhartaus seuraavaksi on se 9.30 saisin vaan hengen koskettamaan porukkaa. Kunhan vaan olisi lääkkeeni pois listoilta silloin alkaisi pyhä henki vaeltamaan talossa.

Päivä mennyt ilta joutaa kohti yötä menemme. Ajoissa tänään nukkumaan että saan univelkoja nukuttua pois. Kyllä taas harmittaa toi nuori kaveri kun ramppaa se edestakaisin käytävällä.

Häiritsee nuori kaveri koko taloa ovet yöllä se jättää auki ikkunallani se on ollut pari kertaa yöllä. Sukkani se varasti pyykkihuoneen narulta ja rasvani jääkaapistamme. Miten saatanassa se kloppi uskaltaa ei se tiedä kuka olen, luulisi että pelkää kun minäkin olen ikäni lusinut, ja kaverikin sanoi että on sekin ollut linnassa. Helvetti jos pullon viinaa ottaisin alkaisi varmaan taas irtopäitä lentelemään. Noi patoutumat kun purkautuu niin silloin aina tapahtuu. Ihmettelemme henkilökuntaa kun eivät puutu kaverin touhuihin, kun kaveri vielä kieltäytyy lääkkeistään. Nuori mieshoitajakin kiroaa nuorta kaveria on kaverilla kumma tyyli ihmettelen ettei sitä passiteta sairaalaan. Miksihän eivät sitä pakota lääkkeitään syömään kun se aika outo on muidenkin mielestä. No olen tyypin tiennyt vuosia olemme olleet vissiin samassa talossakin. On vaan tämmöisessä yhteisösssä aika huonoa että toisten tavaroita häviää ihan pyykkinarulta ja jääkaapista. Kerran oli yöllä vasara ilmestynyt ruokatilan pöydälle kyllä siinäkin alkoi hälytyskellot päässäni soimaan. Kun sanoivat että oli nuori kaveri vasaran siihen tuonut. Pyysin kyllä henkilökunnalta että katsoo valvonta kameran kuvat onko kaveri vasara kädessä yöllä ja miksi. Pitää tommoiset asiat selvittää minä vaan ynnäilen ja teen johtopäätöksiä tommoisesta vasara asiasta. Kun sanoin kaverille sukistanikin ja rasvasta samoin sanoi sille yksi vanhempi kaveri jostain ruokalassa kerran. Heilutteli nuori kaveri vanhemmalla kaverille nyrkkejään. Pyssy liikkeitä tekee kaveri toisille mikä kyllä osoittaa siitä jotain mitä sen päässä liikkuu. Katson nyt mitä keksin kaverille, ei se vaikuta niin tyhmältäkään että siihen voisi se vedota. Luulisi että tämmöinen uskovainen yhteisö ei tommoisia kavereita taloon ottaisi. Luulisi että tämmöiseen yhteisöön saadaan uskovaisia kavereita. Silloin olisi tämäkin paikka pyhitetty JUMALALLE ja pyhä henki olisi läsnä. Mutta kaverit käyvät tästäkin talosta vetämässä välillä ja taas taloon takaisin. Kai ne lomillaan saavat dokata ja kuka mitäkin tekee ja vetää. Sitä en tiedä enkä välitä kunhan täällä talossa eivät minun lusimistani niin sanotusti rasita. Haluan vaan olla rauhassa muttei se ihan onnistu kun nuori kaveri tosiaan on yöllä ikkunallani pyytämässä ovea auki että pääsee se sisään. No nyt mennään näillä ja muuta ei voi, lusitaan nyt tässä talossa niin kauan kun olen täällä. Harmittaa vaan kun tuli eilen kielteinen päätös keravalle aukeavaan seniori taloon. Kaatui taas kaikki hyvät yritykseni siihen, nyt olen taas kusisessa tilanteessa. Kun on minulla vaan ensikuu vuokrasopimusta sitten olen taas kusessa. Jos eivät tee uutta sopimusta pitemmälle ajalle. Saisin nyt oman asunnon jostain rauhallisesta paikasta rauhan tyyssijasta. Olen niin paljon ja kauan kärsinyt suomessa että olisi jo tähän ikään saatava turvasatama rauhan paikka. Linnoissa viihdyin kun siellä ei kukaan minulle pullistellut, ja kun oli riihimäen keskusvankilakin puhdas talo kun siellä olin. Ja muissakaan lusimissani taloissa ei ole ollut kamoistakaan haittaa. Olen 12 kertaa lusinut ja saan vaan paskaa ottaa siviilissä vastaan, eli ei hyvä ollenkaan ja miten voi näin olla. On vaan kuollut kuulemma vanhanliiton soturini kaikki, siksi yksin taistelen tuulimyllyjä vastaan. No toivotaan taas rauhallista yötä eikä ikkunoihin koputtelijoita, olen pari kertaa päästänyt kaverin sisään. Olen vaan katsonut ettei kaveri ole jurrissa eikä sekaisin mitenkään, kun se yöllä liikkuu. Muuten on kaveri ihan okei, on vaan sillä ehkä sairaus päällä kun ei se syö lääkkeitään. Joten täytyyhän se sairasta ymmärtää, ihmettelen vaan kun minullekkin työntävät lääkkeitään mistä minä sairastun. Juuri toi suomen romani minulle 20 mg olantsapiinin mikä ei minulle yhtään sovi. Olen sillekkin puhunut venäläisistä lääkäreistä, sekä natsi hoitajista muttei tunnu kaveri romani yskää ymmärtävän. Mikähän sen päässä liikkuu täytyy vissiin pyytää pari natsi henkistä tulemaan kylään taloomme. Katsotaan sitten jos romanin päähän järki tulisi ja tajuaisi se ketä se yrittää lääkitä.

Hyvin päivä mennyt johtajan kanssa keskustelu huoneessani oli antoisa. Tarinaa tähän päivään jumpattu aamusta nyt vielä tänään ison autotallin punttitreenit.

Menen kohta vääntämään punttia ison tallimme punttitreeneille, on siellä ihan hyvät puntit ja talja sekä penkki. Huoneessani on käsipainot ja kahvakuula millä treenaan päivittäin teen myös etunojapunnerruksia sekä lankutuksia. Olen hyvässä fyysisessä kunnossa siksi varmaan tyssäsi Keravan senioritaloon muutto. No nyt katson mitä alan tekemään elämässäni jotain pitää alkaa saamaan aikaiseksi. Junnaa muuten elämäni ihan paikallaan sotaankin on minua pyydetty muutamaan suuntaan. Mutta eiköhän tämä uskon sotani riitä minulle nykyään, jos rukouksissakin olisi voimaa ja paranisi maailma. On ollut ihan mukava päivä jää keittäjä tänään pois töistä. Mutta tulee huomenna uusi keittäjä kenen kanssa tuntuukin synkkaavan hyvin, mitä nyt tässä olemme nähneet ja jutelleet. Minulla ei ole vuokrasopimus kun syyskuulle sitten katsotaan taas uusin ilmein asiaani. Kai ne tekee vuokrasopimuksen pitemmäksi aikaa, tai sitten muutan kirjani semmoiseen kuntaan millä on palveluja meidän taloomme. Kyllä on perkelettä etten tajunnut lyödä aikoinaan rahojani rinkkaani ja häipynyt maailmalle. Olisin päässyt nauttimaan elämästäni, piireihin olisin kyllä päässyt. Jäin vaan panemaan tämän suomen asioita kuntoon, kun ei tässä maassa ole kaikki hyvin on paljon väliinputoajia. On välinpitämättömyys suomessa pahinta vaikka puhun ihmisille järkeä ei mitään tapahdu. Toisilla on mutta toisilla ei ja minä joudun kärsimään suomessa pahoin hupia. Eipä paljon kannattanut isoisäni lunastaa maata minulle kätensä sodassa uhraten venäläiset lääkärit lääkitsee minutkin sairaaksi suomalaisten hoitajien puheilla. Yksi hoitaja antoi vääriä lääkkeitä ja mainosti itseään natsiksi. Että missä helvetissä suomessa mättää mihin helvettiin on menty. Ketä vastaan nämä pikkupojat lähtisi jos tilanne tulee. Pojat miesten hommiin ei saatana mitähän siitäkin tulee.

Oli mukava aamuhartaus pyysin rukousta henkilökunnalle kenellä muutamilla on migreenikin. Minulta on JUMALA parantanut senkin ikävän sairauden. Johtajamme G. löysi jatsi nopat pelasimme heti aamusta kolmistaan jatsia.

Toivotaan ja uskotaan että rukouksessamme on voimaa, ja paranisi henkilökuntakin sairauksistaan. Muutamilla on ikävä sairaus migreeni mistä minä olen uskoni voimalla parantunut. Oli minulla todella paha migreeni nuorempana, kaverini sanoi ettei se koskaan häviä. Minäkin pelkäsin etten koskaan voi olla liikenteessä kun laukesi migreenini jo auton jarruvaloista. Punainen väri laukaisi helposti migreenini, ja se oli kova auroja tuli näkökenttään. Ja päänsärky oli kova eikä siihen auttaneet edes särkylääkkeet. Kummasti vaan se meni uskollani pois minulta, rukoilin taivaan isää ottamaan pahan migreenini pois minusta. Paha astma, pahat allergiat, paha masennus meni minulta mikä ihan itsemurha yrityksiin johti. Ja paha viinapiru on lähtenyt päästäni, se vaati kyllä kovan koulun noin 13 vuotta hupituomioni se vaati mutta kiitos kyllä siitäkin, nyt mennään näillä olen vapaa mies menemään ja tulemaan. Oli mukava aamauhartaus meillä pyysin että rukoilemme henkilökunnan migreenin puolesta, että saisivat ne avun siihen ikävään vaivaan. Oli mukava kun yksikön johtaja G. löysi jatsi nopat talosta se on mukava peli ja helppo oppia. Pelasimme johtajan ja yhden mukavan vanhemman miehen kanssa heti pelin sitä. Alkaa syksy pikku hiljaa ja kelit muuttuu, siksi on mukava yhdessä tehdä jotain ja jatsi peli on mukava seurapeli. Viihtyyhän sitä sisälläkin kun on jotain mukavaa tekemistä, M. hoitajan kanssa olemme pelanneet muutaman sakki peli. Se on fiksu tyttö pelasimme vasta sille toista peliä, niin jouduin sen kanssa todella tiukoilla niin hyvää peliä se heti pelasi fiksu tyttö pääsi se heti kuvioihin ja sakin saloihin kiinni. Harmittaa vaan kovasti kun tuli minulle eilen kielteinen päätös keravalla aukeavaan senioritaloon, mihin muuttaa varmaan tuttujani vanhenevia ihmisiä opettajani vaimokin. Mikähän on vaikka olen JUMALAN oma saan vaan paskaa ottaa vastaan vähän joka taholta. Mikähän on ihmisissä että ne aiheuttaa vaan pahaa elämääni. Olen elämäni uhrannut vankityöhönkin, voi näin sanoa kun pidin porukkani kurissa ja herran nuhteessa lusiessani. Riihimäen keskusvankilassa olin vankiohjaajana vedin korikset siellä, piti perustaa minun A ja B ryhmä kun oli korikseni niin suosittu ryhmä talossa. Seutulan työsiirtolassa olin urheiluvetäjänä pari tuomiotani. Vedin pojille urheiluja talossa. Opetin tenniksetkin vanhalla leirillä siellä oli tenniskenttä. Uudella leirillä oli kyllä urheilukenttä missä pelasimme fudista. Kummasti vaan jäin siviilissä aina tyhjän päälle ja ajauduin aina ryyppyremmiin. Ja lopputuloksen kyllä niissä porukoissa tietää linnat kutsuivat aina takaisin. No olihan minua tuomitsemassa siskoni sen aikaisen miehen isä Erkki Kynder sekä johtaja opettajani Martti Oksanen. Sain jo melko junnusta kovennettua laista piittaamattomana tuomitsivat, saivat aina pitempiä tuomioita minulle. Kun molemmat tiesivät että viihdyin sisällä paremmin kun ulkona, kun oli minulle vangit kun isiä ja veljiä siihen aikaan. Ikävä on sitäkin kaartia minulla kaikki alkaa olemaan jo haudassa sanoi serkkuni poika nelinkertainen suomen mestari kiekossa ja kakkoseksi tullut ikämiehissä MM- puntilla on kaveri vangin vartija. Sanoi se minulle city salilla ettei teitä vanhaa liittoa ole enää montaa jäljellä.

tiistai 29. elokuuta 2023

Heräsin kello 3.45 on iso ovemme ollut auki koko alkuyön. Oli kylmä koko käytävällä en sitä heti kiinni laittanut kun kulkee nuori kaveri yöllä. Tarinaani tälle yölle.

Vaikutti uniini kielteinen päätös Keravalla aukeavaan senioritaloon. Luulin että paikki olisi minulle auennut, niillä papereilla mitkä laitoin sinne sisään. Mutta mitä vielä, kriteerit eivät kuulemma riittäneet siihen taloon. Ja vihdin sossu soitti eilen veivaa ne minua ihan korpeen pariin paikkaan tarjosi. Sanoin että olen nyt hyvässä mestassa, miksi taas pitäisi minun muuttaa kun juuri olen kotiutunut tähän uskovaiseen yhteisöön. Pitää minun vaan muuttaa kirjat semmoiseen kaupunkiin millä on palveluja tähän taloon. Puhuivat kyllä tähän taloon jo pitemmästä vuokrasopimuksesta. Kun alkuun tekivät vaan viikon vuokrasopimuksen taloomme, mikä aika kiristämistä olikin. Nyt vielä nukkumaan että olen iskussa tämän päiväiseen johtajan palaveriimme, haluaa se puhua kanssani tänään. Palataan asiaamme tänään myöhemmin nukun nyt vielä pari tuntia. On romani kaverini talolla yön mikä heti luo turvallisuuden tunteen taloomme, että on henkilökunta paikalla. Toiset henkilökunnasta yöpyvät joskus talolla mikä onkin hyvä kun ne auktoriteetillaan hallitsevat taloa jos jotain häikkää tulee talossamme.

Täytyy nyt alkaa olemaan rukouksessa väkevänä talon henkilökunnan puolesta kun on niillä sairauksia. Mistä JUMALA on minut pelastanut migreenin, pahan astman, pahan allergian, masentuneisuuden sekä pahan viinapirun.

Rukoilen talomme sairaan henkilökunnan puolesta on niillä migreeniä parilla ja reumaa on niillä syöpääkin kuulemma. Täytyy olla uskossa vahva usko siirtää vuoriakin. Ainoa mikä tökkii kun minua lääkitään hullun lääkkeillä. Sitä en ymmärrä kun monetkin piripää uskovaiset eivät lääkkeitä joudu syömään. Miksi minua myrkytetään sairaaksi lääkkeillään kun niistä pahoin sairastuu. En ole koskaan koviin huumeisiin seonnut ja silti minulle työnnetään lääkkeitä. Viedään pyhän hengen kosketus lääkkeillä. Tunne elämä kärsii seksihalut ja kyky viedään lääkkeillä. Tulee niistä ihan somaattisia sairauksia monista lääkkeistä. Minut on JUMALANI parantanut monista sairauksista migreeni, paha astma, paha allergia, masentuneisuuden sekä pahan viinapirun voittaneena. Usko pitää olla niin vahva silloin se siirtää vuoriakin. Otan nyt työkseni rukoilla sairaan henkilökunnan puolesta katsotaan nyt alkaako se toimimaan. Jos silloin aukeaisi silmänsä ja jäisi minun myrkyttämiseni lääkkeillään.

En talomme salille mennyt tänään puntille. Tein äsken etunojapunnerruksia sekä käsipainoilla treenejä huoneessani.

Otin hyvät tehot huoneessani äsken etunojapunnerruksia monta sarjaa leveällä ja kapealla ojentajia kovalla teholla. Sekä käsipainoillani tein hauikset tehokkaasti pitkiä sarjoja. Tuli kädet hyvin tehtyä tuntuu oikein koneella ollessa kädet turpealta. Jäi tänään talomme ison autotallin jumpat väliin mutta tuli tehtyä jo aamusta jumppia huoneessani ja nyt illasta tehokkaat jumpat. On minulle toi treeni ihan ykkösjuttu tulee siitä aina niin pirun hyvä olo kokonaisvaltaisesti. Koko bodi kiittää sekä pääkoppa niin hienoa on treenata. Suosittelen kaikille hyviä jumppia joogan tapaista jumppaa on hyvä tehdä. Venyttelyjä sekä muuta jumppaa tehden monipuolistakin pystyy tekemään omalla kropalla. Minulla on noin 2x15 kilon käsipainot sekä 12 kilon kahvakuula niillä teen jokapäivä treenejä. Tulee unikin helpommin ja unenlaatu on parempaa treenien jälkeen. Huomenna menen taas talon ison autotallin puntille penkkiä ja vinopenkkiä pystyn siellä tekemään. Sekä pystynostoja sekä siipiä tangolla ja pysty taljaa vetäen. Olkapäitä käsipainoilla tehden sekä kulmasoutua tekemään.

Voi helvetti tuli päätös Keravalle aukeavaan senioritaloon kielteisenä. On kyllä perkele kun en minä suuri hyväntekijä saa paikkaa mihin pyrin.

Kyllä taas kaatui elämäni, kun sain kielteisen päätöksen Keravalla aukeavaan senioritaloon, mihin varmaan olisi tullut asumaan tuttuja vanhenevia ihmisiä. Panin viimeisen päälle hakemukset sisään sinne, olin ihan varma että pääsen sinne. Helvetti taas menee varmaan yöunet minulta, mikä helvetti elämässäni mättää ettei mikään onnistu mitä yritän. Olisi Kerava ollut syntymäkaupunkini ja tuttuja siellä vielä hengissä joitakin. Taas lähtee kaikki alusta kun tämänkin paikan asuminen on kyseenalaista, sossu soitti tänään ja sanoi että olisi minulla pari paikkaa ihan jumalan selän takana. Huomenna haluaa johtaja kuulemma puhua kanssani toivotaan nyt että saan edes tässä paikassa asua. Kyllä helvetissä rassataan minun herkkää sieluani kaikella tavalla. Miksi jumalani vihaa minua näin paljon että rankaisee minua kaikella tavalla. Olen pannut rahani ja terveyteni likoon auttaessani heikkoja, kiusattuja, nistejä, juoppoja, vanhuksia, ja kaikkia hädänalaisia. Mutta mikä on kun ei yhteiskunta tule vastaan yhtään minua. No tämä paikka on nyt luojan lykky, kun on tämä sentään uskovainen yhteisö. Saan tässä talossa olla semmoinen kun olen, toki olen varmaan monenkin mielestä äkäinen alkoholisti. Mutta parannan aina tapani kun mietin asioita ja pyydän myös helposti anteeksi jos olen jotain kohtaan väärin tehnyt tai sanonut. Olen aika äkkinäinen ihminen suutun halposti mutta lepyn kanssa hetkessä ja parannan mielelläni tapani. En ole missään muodossa väkivaltainen vaikka minua pidetään väkivalta miehenä joissakkin piireissä. Muutamia yhteenottoja on sattunut kun pari pölvästiä on jurrissa kohdannut. Selvinpäin minulla ei ole koskaan sattunut mitään kenenkään kanssa. Ja se saakelin viinapiru on päästäni kuollut pitkällä hupituomiollani. Että yrittäkää ymmärtää minua ja aatoksiani elämäni on ollut niin rankkaa, luulin jo pääseväni keravan senioritaloon rakkauden ilmapiiriin. Mikä aina mättää yrityksissäni, kirjoitin hakemukseen mielestäni hyvääkin tekstiä, miten olisin pystynyt auttaa vieläkin senioritalossa tuttuja vanhenvia ihmisiä. Mutta kaikki taas ihan vituilleen yritykseni, kaatuu elämäni aina pahoin. Helvetti yrittävät saada minut kadulle vanhan ihmisen, kai ne haluaa että kuolen jossain tenuremmissä. On sekin kyllä tullut nähtyä joten en enään viitsisi juoppona kulkea. Miksi siis ei yhteiskunta minua auta nytkin sossu yrittää saada minut ihan vieraaseen paikkaan pitkälle kaikesta. Menisin mieluiten tuttuun kylään Keravalle syntymäkaupunkiini tuttujen ihmisten pariin. Tekisi mieli lähteä kokonaan pois suomesta turkki kiinnostaisi, saan siellä kokea rakkautta ihmisiltä mitä en suomessa koe. Saan vaan suomessa suomalaisilta kokea pahuutta jatkuvasti auttaessani ihmisiä parhaani mukaan. Nyt olen aika neutraalissa paikassa uskovaisessa yhteisössä viihdyn täällä päivä päivältä vaan paremmin mukava porukka sekä henkilökunta. Yrittäkää vaan ymmärtää minuakin olen ollut vuosia kidutettavana suomessa, henkinen kiduttaminen pahempaa kun fyysinen. Se on kyllä herkkään sieluuni ikuiset arvet jättänyt. Siksi olen kun eläin viidakko lähellä ja viidakon lait.

maanantai 28. elokuuta 2023

Oli minulla katkonainen yö unia nähden heräilin pari kertaa nukkuen kello 8 aamusta. Tarinaani tähän aamuun uskon sotureideni riviin saaminen.

Pahoja unia näin olin unessani välillä jyväskylässä ja missä milloinkin. Näin unessani että etsin viinakauppaa joka paikasta, oli minulta pankki kortti välillä kateissa. Kukaan ei halunnut minulle viinaa järjestää, kumma uni kun on minulta pitkällä hupituomiollani viinapiru päästäni kuollut. Oli unessani tuttuja kuolleitakin, tulee kuolleitten haamut minulle monesti uniini. Eipä ole viinapiru enään minua riivannut miksihän se nyt tuli uniini. Ei ole minulla mitään mieltä enään ryyppymieheksi ryhtyä, on se tie nähty niin perusteellisesti ja se ei mukava tie ole. Olin vuosia hupia kiinni kaveristani, mutta se viinapiru sillä reissulla kuoli päästäni. Mutten olisi kyllä uskonut että joudun kidutettavaksi pitkän hupituomioni jälkeen. Pkkohoitoihin ja pakklääkityksiin missähän on ne Nupin luppamat sata miestä riviin ja aseisiin kun siviiliin pääsen. Paikataan vähän puhun siis uskon sotureistani ettei tule pelkoa ja väärin käsityksiä. Piti ristin ritareideni alkaa toimimaan ja marssimaan taivaallisen sotajoukkojeni kanssa. Missä siis lentelee enkelini onko heillä siivet supussa.

Hyvällä fiiliksellä kun saimme tulipalovaaran hoidettua kaksi lamppua vaihtoi sähkömies. Helpotti oloani kummasti kun saatiin selvyys asiaan. Kummasti vaan JUMALA johdatti asiaa olimme juuri johtajan vetämällä rukouksella kun huoneen lamppu pamahti. Selvisi mikä lamppu hälytyksen aiheutti.

Hyvä että juuri rukouksessa ollessamme telkkahuoneessa pamahti huoneen lamppu, ja oli juuri se lamppu missä oli oikosulku. Sähkömies vaihtoi siihen huoneseen kaksi LED lamppua. Katsoin vanhan lampun oli siinä piuhat oikosulussa. Ihmettelin vaan kun kesti se monta päivää ensimmäisestä hälytyksestä. Mutta uskotaan ja toivotaan nyt ettei muuta enään ole kun helpotti kummasti minua kun vaaratilanne on ohi. Katsotaan nyt koska seuraava loistelamppu taas kärähtää, täytyy minun puhua johtajan kanssa että saisimme kaikki loistelamput vaihdettua LED valoihin. Varmuus ennenkaikkea, ennakoidaan tilanne jos ja kun on noissa vanhoissa loistelampuissa näköjään vaara tilanne. On niissä sähköjohdot hapertuneet pahoin vuosien saatossa siksi pitää ne lamput saada vaihdettua. Mutta nyt on vaaratilanne ohi meiltä, saamme taas nukkua rauhassa en itsestäni ole huolissani mutta muut ovat vähän liikuntarajoitteisia. Yhtä en saanut hälytyksen aikana heti pystyyn menin kaverin ovelle ja karjasin että pikaseen ulos hälytys on päällä. Ei ollut meillä kiire mihinkään juoksin talomme läpi ei tulta eikä edes savua ollut talossa. Harmi kun alkoi satamaan on sitä tullut koko päivän, en ole päässyt kylille en viitsi kastaa itseäni. Käy aika vähän pitkäksi talolla, mietin mennä talome ison tallin salillle punttitreeneihin. On ruoka seuraavaksi, olen taas keventänyt ruokailua tiputan painoni 100 kiloon. On se nykyään 110 kiloa se on muuten hyvä treeni paino mutta toi keskivartalo lihavuus ei ole hyväksi. Kun olisi polveni parempi alkaisin käymään lenkillä, sillä kyllä paino tippuu helposti. Poljen kyllä joka päivä pyörälläni pitkiä lenkkejä kylillä. Nyt on fiilikseni todella hyvä asiani etenee mukavalla mallilla yritän nyt saada johtajamme tajuamaan etten lääkkeitä tarvitse en ole mielisairas. Olen vaan niin tarkka elämän taiteilija soturi JUMALAN ARMOSTA. Sanoi johtaja että hän voisi alkaa omaksi hoitajakseni minä meinasin sanoa että minä voin alkaa sen lääkäriksi.

Helpotti kummasti kun johtaja sai sähkömiehen taloomme avasi se käytävän lampun. Oikeassa olin taas oli piuhat menneet oikosulkuun. Vaihtoi sähkömies Led valot kahteen lamppuun.

No helpotti kummasti vaan paineeni laski varmaan monta pykälää. Kun aina stressaan tommoisen tilanteen ollessa päällä. Ottivat heti tilanteen tullessa henkilökunta ohjat käsiinsä kun hakivat neljä patteri hälytintä, mitkä bulgari kaveri ruuvasi kattoon taloomme eli ei hätää meillä ollut kyllä ne olisivat hälyttäneet. No johtajamme G. pani heti tuulemaan ja sai se sähkömiehen samana päivänä paikalle. Ja olin oikeassa oli oikosulku lampussa vaihtoi sähkömies LED valot kahteen lamppuun. Oli piuhat ihan hapertuneet ja siitä oikosulku mustaksi oli mennyt lampun pinta. Oli se kyllä metallia tiedä sitten olisiko siitä lehahtanut tulipalo. No nyt helpotti minuakin, olen vaan niin monessa tulipalo tilanteessa ja läheltä piti tilanteessa ollut että kyllä se herkkään ihmiseen jälkensä on jättänyt. Olen vaan muista niin huolissani enhän minä nyt kuolemaa pelkää kunhan ei hupia kuole vaan vie niin paljon vihollisia mukanaan kun mahdollista. Jos näin voi sanoa uskon soturina. Hienoa että toimittiin talossa äkkiä helpotti minuakin kun asiaan selvyys saatiin. Nyt vaan seuraavan tilanteen odotteluun kun on talossa vielä loisteputkia. Hyvällä fiiliksellä olen kunhan nyt saisin ton lääkityksen pois itseltäni. Kun sairas henkilökunta minua myrkyttää lääkkeillään kun niistä sairastun. On henkilökunnalla migreeniäkin muutamilla ja muita sairauksia. Siksi vaan ihmettelen kovasti että minulta on JUMALANI parantanut pahan migreeninkin ja pahat astamat sekä pahan allergian masentuneisuuden sekä pahan viinapirun. Mikseivät perkule lääkitse itseään vaan minua sairaaksi tekevät lääkkeillään. Siitä vaan mättää tämä koko touhu muuten on mukavakin talo mitä nyt vaan nuori kaveri sekoilee talossa yötä päivää. Ja kumma vaan se saa kieltäytyä lääkkeistä miten perkeleessä tämä on mahdollista. Minä saan nuorelle kaverille yölläkin avaamaan ovia kun se yölläkin kulkee. Sukkani se vei narulta mihin ei henkilökunta reagoinut mitenkään. Rasvani se nuori kaveri söi jääkaapistamme, kerran oli vasara ilmestynyt yöllä ruokatilan pöydälle. Pyysin hmenkilökuntaa näyttämään kameran kuvaa kuka siellä yöllä kulkee vasaran kanssa. Otti S. keittäjä vasaran pois aamulla sanoen että voi nuori kaveri rikkoa paikat vasaralla. Minä vaan teen omat johtopäätökseni kaverin touhuista, kun sen toiminnasta ovat muutkin huomauttaneet. Puhui siitä nuori mieshoitajakin minulle, miksi helvetissä minua tervettä yrittävät väkisin lääkitä ja tämä sekoileva nuori kaveri saa tehdä mitä vaan. No minä olen nuoren kaverin tiennyt vuosia olemmeko olleet samoissa taloissa. Kumma vaan kun sanoi kaveri lusineensakin miten saatanassa uskaltaa viedä minulta vanhanliiton mieheltä mitään. Jotain varmaan vielä sattuu nuorelle kaverille ihmettelen vaan kun kaverilla on selvästi sairauden oireet päällä siihen ei puututa talossamme. Olen ollut ystävällinen kaverille tarkoituksella mutta muutakin mietin mielessäni sen touhuistaan. Useita kertoja se saakeli on yöllä koputellut ikkunaani kun ovet ovat lukossa. Olen katsonut vaan että on se selvä ollut eikä sekaisin. Nuori hoitaja sanoi että aina kytät kaverille mutta enhän nyt toki semmoista tee. Olen laskenut kaverin sisään kummasti se varmaan liikkuu kätävällä kuulen vaan askeleet siellä. Olen ikävä kyllä joutunut aina pitämään liivini päälläni että saan omaisuuttani pidettyä mukanani lompakon ja kaksi puhelintani. Kun ei yhtään ole luottamista kaveriin kun tuntuu se kotirosvo olevan. Se on vaan kumma ettei tälläisessä uskovaisessa yhteisössä ole rehellistä porukkaa luottamus pitäisi olla tämmöisessä talossa. Miksi helvetissä kyseinen kaveri saa häiritä talossa eikö sille löytyisi joku suljettu paikka sairaala olisi sille ehkä sopiva mesta. Kokeilisivat sille pakottaa lääkkeet jos se sillä tokenisi. Olenhan minäkin todella varmaan monenkin mielestä erikoinen ihminen mutta hoidan hommani ja laskisin pyhän hengen kosketuksen porukkaan kunhan vaan tajuaisivat sairas henkilökunta heittää myrkkynsä mitä lääkkeeksi sanovat viemäriin. Silloin laskisin siipeni heidän ympärilleen ja voisi ihmeparantumisia tapahtua.

Johan on perkele että taas olen kokoajan oikeassa tulipalovaaran takia. Olimme olohuoneessa aamuhartaudessa niin pamahti loisteputkella oleva lamppu.

Kumma vaan ettei saatana sanani ole laki kun puhun talon tulipalovaarasta. Joku oikosulku on varmaan talossa keittäjä S. alkoi minulle selittämään ettei tarvitse palokuntaa. Kumma vaan kun lamppu poksahtelee ja sanoi yksi hoitaja että meni jostain vissiin sulakkeet pimeäksi. Ihmettelen vaan miksei minua uskota kun oikeassa olin tästäkin vaara tilanteesta. Viikko sitten jo alkoi piipittämään hälytykset suomen romani mies löi vaan hälyttimet päältä. Kumma vaan sanoin jo silloin että kutsuu palokunnan paikalle. Vielä mitä vähättelee nämä tilannetta, sitten lauantai aamuna löikin palohälyttimet päälle. Sain porukan ulos, kaverin kuka on rullaattorilla en heti saanut pihalle mutta muutamaan minuuttiin onnistuin evakuoinnissa. Juoksin talomme läpi palaako jossain ja olisin sammuttanut tilanteen. Soitin palokunnan paikalle otti nekin vaan palokaapista akusta piuhan irti millä saivat hälyttimet sammumaan. Sanoin kyllä palokunnalle että tutkikaa mikä talossamme aiheuttaa hälytyksen. Sanoin että voi olla joku oikosulku talossamme, mutta ei mitään sanoivat vaan palokunta että sano henkilökunnalle asiasta. Kumman hällä välilä tyyli on suomen palokunnalla. Kielokoto meinasi palaa palokunnan takia, kun eivät päivällä tutkineet kun alkoi toimiston lamppu käryämään. Vaikka käskin repiä kattoa irti mikä savuttaa, no kumma vaan sielläkin yöllä lehahti lukossa oleva ruokavarasto. Jouduin silloinkin toimimaan ja selvisimme tilanteesta, ja kumma vaan sielläkään kielokodossa ei palohälyttimet toimineet vaan niitäkin ruuvailivat jatkuvasti. No johtaja sanoi että tulee sähkömies iltapäivällä katsomaan tilanteen. Luulisi että olisi tullut pikana jos onkin tilanne päällä. Minä löisin koko talon virrat pois päältä silloin ei pitäisi olla vaaraa mistään lähteä tulipalon. Mutta uskotaan ja toivotaan nyt ettei ole mitään isompaa talossame, vaan olisi yksi lamppu vaan viallinen olohuoneessa, ainakin lamppu poksahti pahasti. Pari kertaa tuntui lamppu poksahtelevan kun siihen virran löivät, täytyy nyt sanoa porukalle etteivät siihen lamppuun ainakaan virtoja laita. Minä vaan reagoin tilanteisiin niin rankasti, kun olen ollut tulipaloissa ja läheltä piti tilanteissa niin monesti. Kyllä ne jälkensä jättää herkkään mieleeni on se aina niin paha kun palaa torpat, ja jos vielä menee ihmishenkiä. No aina toimin tilanteen ollessa päällä parhaani mukaan. Harmittaa vaan kun tiedän asioita etukäteen mutta eihän kukaan kuuntele viisauden sanoja. Ja sitten aina tapahtuu kaikkea pahaa, jos kuuntelisivat ja uskoisivat minua niin monelta harmilta voitaisiin välttyä. Mietin pitäisikö ottaa tietokonekkin pois sähköstä ettei tule mitään virtapiikkiä koneelle. Voihan olla että on tämä meidän puoli jotenkin eri linjassa. On sähkökaappi tuolla meidän puolen ulkoseinässä. Siellä on varmaan koko talon virtakytkin jos minä saisin määrätä ja minua kuunneltaisiin löisin kaikki virrat talosta pois niin kauaksi aikaa kun sähkömies katsoo mistä vaara tilanne johtuu ja tulee. On vaan niin ihmeellistä että on yhdelle miehelle sattunut niin monta tulipalo tilannetta tai läheltä piti. Toki on meikäläisessä niin paljon palomiehen vikaa ollut lapsesta asti, etten pelästy tilanteen ollessa päällä toimin aina parhaiten tilanteessa. Kumma vaan että tulee sähkömies vasta iltapäivällä luulisi että olisivat saaneet heti sähkömiehen ettei mene koko torppa. Minä kyllä sähkömiehenä olisin käskenyt lyödä koko talosta virrat pois isompaa välttäen. No odotellaan ja katsotaan sanoo lääkäri, mitä eteen tulee tilanteessamme. Toivotaan nyt että selvitään vaan varoituksella. Ja vielä kerran kukahan taas oli oikeassa tässäkin tilanteessa.

sunnuntai 27. elokuuta 2023

Kello on 4.46 nyt tarinaani tähän yöhön ja kohta vielä nukkumaan pariksi tunniksi. Siunattua tätäkin päivää koko kansakunnalle.

Toivotaan että tästä tulee hyvä päivä kaikesta pahasta maailmassa huolimatta. Jos ihmisten silmät aukeaisivat ja rauha joskus laskeutuisia maailmaan. Pahuus saisi jo väistyä maailmasta, minkähän takia saa pahuus hallita, se piru on ihmisissä niin syvällä. Sotaa ja kauhua mullistuksia siellä täällä maailma palaa ja silti on sotaa maailmassa. Mikseivät halua maailman päättäjät ketkä ovat kun pisara valtameressä tai hiekan jyvä saharassa rauhaa maailmaan sillähän ne pääsisivät historian lehdille. Miksi sotaa vaan lietsotaan ja tapahtuu maailmassa pahuutta. Mikä perkele on ihmisissä mikseivät hyvät ihmiset hallitse maailmaa. Olisihan se hienoa asua ja elää paratiisissa mikä tämä maailma olisi. Pitäisi vaan se ihmisten itse ymmärtää tehdä parannus. Kun heijastuu pelko ihmisiin maailman tilanteesta. No nyt tämä hemmo käy nukkumaan pariksi tunniksi. Palataan asiaan myöhemmin siunausta maailmaan toivotaan että alkaa päättäjien omatunto soimaamaan heitä vai ovatko ne niin sairaita päästään ettei semmoista heillä ole kun omatunto. Kun ei tunnu lastenkaan kärsimys olevan mitään heille. MINKÄ TEETTE YHDELLE PIENEMMISTÄ SEN TEETE MYÖS MINULLE.

Nukkumaan illasta kello 21.50 heräten kello 2.20 virkeänä pystyyn ja nyt kynällä ja koneella juttua ylös. Toivotaan että saan porukan puolelleni kun pitää johtajalle ottaa puheeksi palohälytykset talossamme.

On minulle tulipalot ja läheltä piti tilanteet niin vakavia asioita, olen ollut tulipaloissa ja läheltä piti tilanteissa useasti. Joten ne ovat kyllä jättäneet jälkensä herkkään sieluuni. Otan aina tosissani tulipalo vaarat ja toimin sen mukaan, tässäkin talossa olisi pitänyt suomen romani miehen ekalla hälytyksellä ottaa palokuntaan yhteys. Mutta löi se vaan vissiin palokaapista hälytyksen pois päältä. Kumma vaan tulikin kunnon palohälytykset viikon päästä. Olin pakotettu soittamaan palokunnan paikalle. Niidenkin toiminta oli kyllä outoa kun sammuttivat vaan palohälytyksen ottamalla hälyttimen akusta piuhan irti millä saivat hälytyksen loppumaan. Kävi ne kyllä talon läpi eikä ollut tilanne näkyvä, mutta minulle jäi pelko perseeseen miksi hälyttää pari kertaa hälyttimet. Osti talo neljä patteri palohälytintä mitkä bulgari kaveri ruuvasi kiinni kattoon. Mutta voitte varmaan palokunta ja muutkin tilanteessa olleet ymmärtää minkä ajatuksen jätti minuun tilanne. En pelkää tulipaloa se on vaan aina peruuttamaton kun ja jos pääsee lehahtamaan kunnolla. Ja ennen kaikkea ettei ihmishenkiä menetetä ja se pelko mikä voi jäädä siitä ihmisiin. Ei hälytykseen heti reagoinut yksikin rullaattori kaveri jouduin sen kovistelemaan ulos talosta. Kun pitää saada porukka ulos muutamiin minuutteihin kun savu tuuperruttaa. Ymmärrätte varmaan minun huolestumisen kun on minulle ihmisen henki niin arvokas, ja muutenkin tulipalon aiheuttama tuho on paha jos ja kun se lehahtaa kunnolla. Toimin aina superina tilenteen ollessa päällä. Onhan se kumma miten on minulle sattunut tilanteita ja läheltä piti niin monesti. Olen kirjoitellut paljon niistä, eli ottakaa opiksi ja toimikaan sen mukaan. No tuntuu porukka nukkuvan nytkin hyvin kun hiljaista on, minä vaan huolehdin muista niin paljon. Nukun kun eläin jos ja kun en lääkkeitään syö, onhan se ikävä jos mömmöissä nukkuu niin sikeästi ettei herää edes tulipaloon. Silloin kyllä menee kaikki luulen että olen tarkin ja reagoin tilanteisiin ensiksi. Nytkin piti hälytyksen tullessa minun huoneista hälyttää kaikki ulos. Kun toiset ovat niin sikeä unisia etteivät herää millään. Mutta ei hätää kyllä Kai poika herää pieneenkin erikoisuuteen talossamme. No nyt tuntuu rauhalliselta ja heti toimi talo kun meni pimeäksi talon hälyttimet haki kuulemma hoitaja heti patteri palohälyttimiä taloomme ja tosiaan bulgari kaveri ne heti ruuvasi taloomme. Eli oli esimerkillistä toimintaa emme olleet ilman hälyttimiä. No aamusta tulee johtaja taloomme yritin soittaa aamusta kun hälytys tuli talon puhelimeen ei se vastannut kuulinkin M. hoitajalta ettei se puhelin ole kenelläkään mukana vaan talolla. Otin sitten talon johtajan numeron sanoi siitäkin hoitaja M. ettei sekään numero vastaa työajan jälkeen. Eli kyllähän se on outoa kun ei ole talolla aina henkilökuntaa yötä paikalla. Joskus jää joku yöksi päivystämään mutta harvoin. Lukeaa miten jo pelastin kielokodon palvelutalon aikoinaan tulipalosta. Kun ei silloinkaan tehnyt palokunta päivällä mitään vaikka käskin silloinkin palokunnan repiä kattoa irti ja katsovan mikä käryää. No yöllä lehahti lukollinen ruokavarasto olisin joutunut menemään pakissa olevalla kirveellä ovesta läpi. Mutta huusin porukkan sillonkin Merjan kanssa pystyyn sain palokunnan pikana paikalle. Joutuivat ne poraamaan lukona auki ja miettikää kun minusta vissiin kirjoitettiin hannunharjussa että pelkää minua joku näin kuulin siellä. Kyllä se on kumma että minua myrkytetään lääkkeillä vaikka aina kun tapahtuu minua tarvitaan aina ensiksi. No nyt siunauttua tätäkin aamua ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN AAMEN.

Hyvällä fiiliksellä pyörälenkki tehty ja syöty kevyesti salaattia vaan olen taas keventänyt ruokailua. Kun nousi painoni paljon massa kuurilla talossamme.

Olin kasvisruokailija edellisessä Hannunharjun talossa mutta tähän taloon tullessa aloitin lihan syönnin. Eli massa kuurin ja painoi nousi huolestuttavasti yli 10 kiloa. Oli painoni jo 110 kiloa ja parhaimmillaan se oli jo 94 kiloa. Nyt tiputan painoni alle 100 kiloon se on hyvä treeni paino minulle. Tulee niin ikävästi minulle tota keskivartalo lihavuutta mistä nyt yritän päästä eroon. Ruoka tottumukset taas mallilleen ja liikuntaa paljon, kävisin lenkillä juoksemassa jos vaan toi jalkapallossa rikki mennyt polveni sen kestäisi, ei olisi paino ongelmaa kun pystyisi juoksemaan lenkkiä. Juoksin ennen 10-15 kilometrin lenkkiä melkein päivittäin, aloitin lennkkeilyn kun piti minun mennä Merosen Riston talliin nyrkkeilemään. Kestävyyttä minulla olisi kyllä ollut, mutta oliko sitten joku muu tarkoitus elämälleni kun päätäni hakkauttaa. Toisten pää on niin sanotusti umpiluuta ja kestää nyrkkeilyn. Mutta meitä herkkä hipiäisiä on kenellä pää on muihin töihin tarkoitettu. Kuka nyt tekee mitäkin oli idolini Cassius Clay eli MUHAMMAD ALI.

Kaikesta huolimatta hyvällä fiiliksellä tykkään tästä paikasta rauhaisa paikka ollut. Mitä nyt nuori kaveri vähän aiheuttaa häiriötä.

Hyvällä mielellä nukkuneena aamusta kello 8.30 asti hyvä niin kun olin yöllö hereillä pari kertaa. JUMALANI puhuttaa minua öisin opastamalla ja neuvomalla tulevia ja menevilä tulee uniini. Olen nyt alkanut nukkumaan myöhempään vaikka yrittää henkilökunta minua myrkyttää lääkkeillään. Sairastun niin pahoin lääkkeistään uneni kärsii ja muutenkin hengen voima katoaa lääkkeillä pahoin. On lääkkeistä seuraava päiväkin ihan tokkurassa oloa. Ja mitä helvettiä kuuluu kenellekkään minua vierasta ihmistä lääkitä. Kun eivät tiedä tämänkään talon henkilökunta kuka lääkäri ja miksi on tehty lääkemuutoksia minulle. Ettekö te saatanant myrkyttäjät tiedä mitä JUMALA on teistä mieltä. On se pahinta firmanikin mukaan kun lääkkeillä sairastutetaan ihmiset pahoin. Se on vaan jos ja kun eivät tunne henkilökunta JUMALANI RAKKAUTTA eivät silloin halua ne että muutkaan sen tuntee. Miksi muuten työntävät minuunkin terveeseen lääkkeitä. Olenhan sen näyttänyt monessa paikassa kun en ole syönyt pitää typerä henkilökunta minua terveenä. Mutta kun syön kirjoitetaan oikeiln että olen sairas. Eikö se siis olekkin ristiriitainen asia että lääkkeet siis sairastuttaa. Minulla ja firmallani on kyllä teille myrkyttäjille elämäni pilaajille ihan oma nimityksemme. Miksihän tämänkin talon koko henkilökunta on kumma vaan sairasta monella on somaattisia juttuja. Etteivät vaan kumminkin ole sisällään vihaisia jumalalle sairauksistaan. Kun semmoisiakin on tullut vastaan kun sairastuvat monetkin tekouskovaiset pahoin. Minulta on sairaudet JUMALANI parantanut migreenit astmat allergiat masennunukset viinapiru päästäni kuollut. Mikseivät minua viisasta kuuntele jos nämä pojan tuntisivat voisivat ne isänkin tuntea. Kun minussa on ISÄ POIKA JA PYHÄ HENKI. Olen yrittänyt tässäkin talossa lähestyä henkilökuntaa JUMALAN RAKKAUDELLA ja viisaudella alkaa joku vaan puhumaan ruuanlaitosta. En saa tässä talossa pyhän hengen voimaa laskeutumaan yhteenkään sieluun. Kunhan nyt tajuaisivat ottaa lääkkeeni pois pitäisi näiden ottaa selville kuka lääkäri minulle myrkkyjään määrää. Ja kieltäytyä myrkyttämisestäni sairaaksi. Silloin voisi henki laskeutua tähänkin torppaan. Ei tässä talossa asukkaatkaan raitistu ja rauhaa saa mieliinsä. Kun kokee ihminen PYHÄN HENGEN KOSEKTUKSEN se parantaa ihmisen ja silloin alkaa paraneminen voisin rukoilla henkilökunnan puolesta mutta ei se tässä talossa toimi. Minua ei yhtään kiinnosta kuka mitäkin syö ja mitä taas syötäisiin. Olen sanonut tässäkin talossa ettei ihminen elä pelkästä leivästä.

Miten on mahdollista että saa tämänkin Samarian talon sairas henkilökunta minua lääkkeillä myrkyttää sairaaksi. Olen näille kertonut miten on minut JUMALAN RAKKAUS parantanut monista sairauksista.

Kyllä vaan kovasti ihmettelen tätäkin samarian yhteisöä mikä pitäisi olla uskovainen yhteisö. Jokaisella henkilökunnasta on sairauksia muutamamilla on migreeni. Olen näille kertonut miten on JUMALA minut parantanut pahasta migreenistäkin. Paha astma, paha allegia, masentuneisuus hävisi kun pojan äiti löysi miehen itselleen ja lopetti tutuissa tyypeissäkin juoksemisen. Pahan viinapirun on JUMALA ja toki oman itseni parantava voima minulta vienyt päästä. Otan jos otan mutta se viinapiru on päästäni lähtenyt. En tykkää nykyään humalatilasta enkä varsinkaan krapulasta se on hirveä tauti. Ja kun on se vielä itse aiheutettu en todella sitä halua itselleni. Kysyn vaan mikä on näiden motiivi myrkyttämiseeni aripipratsol 10 mg aamusta sekä olantsapiini 20 mg illasta. Kun olin vuosia syömättä lääkkeitä pelleillen syöväni, miksi kirjoitettiin oikein miten hyvässä kunnossa olen. Pelasin vedin jumpia sekä biljardia hannunharjussakin tein talon töitä ahkeraan ja opastin muitakin. Mutta kun syön pakotettuna lääkkeitään kirjoitetaankin että olen sairas. Eikö se ole ristiriitainen asia kun meillä lääkkeet pitäisi auttaa ei sairaaksi tehdä. Olen niin sairas lääkkeistään, sairastuu niistä niin pahoin. Mikä siis saatanassa on näiden sairaiden päässä se on ikävää jos on henkilökunta päästäänkin sairaita. Kun ihan suomen romanitkin uskaltaa minulle lääkkeitä työntää. Ja kun kumma vaan ei kukaan henkilökunnasta edes tiedä kuka lääkäri minulle lääkkeitä työntää ja käyttää tämän samarian sairasta henkilökuntaakin myrkyttämiseeni.

lauantai 26. elokuuta 2023

Nukkumaan illasta kello 20.35 heräten yöllä kello 2.47 siitä nukkuen vielä kello 6. Nyt virkeänä pystyyn ja kynällä ja koneella tarinaani.

Onneksi menin viellä nukkumaan uudestaan yöllisen herätykseni jälkeen. Ja nukuin aamuun asti hyvää unta nyt olen ihan virkeä. Näin taas kummia unia kuolleista tutuistani näin unia mitä nyt en muista muuta. Presidentin vaaleista puhuvat radioissa pitää sinne saada joku jämpti pressa kuka ei kuvia kumarra vaan uskaltaa sanoa je tehdä asiat niin kun ne maan parhaaksi on. Maamme etu on ensisijalla ja kansalaisten parhaaksi toimien. Turvallisuus ensisijaisena siihen pyrkien kaikkiin suuntiin rauha maahamme. OLen veteraani invalidien oppipoika renkajärven renka majalta, ja isoisäni lunasti maan minulle kätensä sodassa uhraten. Renkajärvelä soudellessani pikku pojasta asti ehdin miettiä ettei historia toistaisi itseään. Pikkupojat uhraten jos konflikti syntyy pahana en panisi poikia miesten asialle. No toivotaan ja uskotaan ettei suomessa vaaraa ole.

Päivä mennyt talolla en missään käynyt saimme neljä palohälytintä Bulgari kaveri ruuvasi ne taloomme. Hyvä niin vaikka olisi minun mielestäni pitänyt palokunnan selvittää mistä aamuinen hälytys johtui. Taas saan nukkua toinen silmä auki jos jotain taas tulee.

Kyllä noi tulipalo tilanteet pitää ottaa niin tosissaan ja vakavasti, se on niin rankka jos lehahtaa, minulle on ihmishenki tärkeintä. Lukekaa ohkolan tulipalot sun muut missä olen ollut lähellä piti ja sattuneissa. On yhdelle miehelle sattunut vähän liikaakin noita tilanteita, mutta älykkyydellä ja rohkeudella olen selvinnyt ja selvittänyt tulipalon alkuja. Onhan noita tarinoita tulipaloistakin minulla ja välinpitämättömyydestä tilanteissa. Palokunta ottaa ihmeen kevyesti minusta tilanteet kun on sattunut, kielokodossakin lehahti yöllä kun ei palokunta tehnyt päivällä siellä mitään. Vaikka käskin palokuntaa sielläkin repimään kattoa auki mikä lampussa kärysi. Eivät kantaa ottaneet asiaan ja niin vaan yöllä lukossa oleva ruokavarasto alkoi savuttamaan. Tutkin asiaa kunhan sain palokunnan pikana paikalle joutuivat poraamaan lukon auki ja sammuttamaan saksalaisen lampun kuristajan aiheuttaman vaara tilanteen. Oli tulipalo vaara sielläkin ilmeinen kun oli muovia sulanut hyllyllä oleviin pahvilaatikoihin. Eli onneksi en ollut lääkkeitä syönyt sielläkään olisin voinut nukkua ja kaikki mennä. Kun ei kielokodossakaan palohälyttimet toimineet ruuvailivat sielläkin niitä monta päivää. Oli entiset kuristajat saksalaista laatua nyt laittoi saamani sähkömies Helvaria oliko se suomalaista laatua. En ole varma mutta merkki on tuttu jostain yhteydestä. Paha oli myös Ohkolan sairaalan palotilanne kun lehautti Tapsa hullu kaksi osastoa melkein tuleen lukekaa siitäkin olen paljon kirjoitellut. En nyt ala tähän sitä toistamaan mutta vaara oli ilmeinen. Kumma vaan kuoli vahtimestari pian palojen jälkeen. Miksei se evakoinut porukkaa ekalla palolla huusin sille että juokse talo läpi ja päästä porukka ulos. Ei tikkua ristiin se laittanut ei se välittänyt hullujen hengestä näköjään yhtään. No sekin sitten menehtyi mikä lie äijälle tuli eikä se nyt pahemmasta päästä ollut pitkään tiesin senkin vahtimestarin. Muuten aika sympiksen oloinen mies oli sekin vahtimestari, mutta oli vaan senkin aika tullut lähteä.

Alkoi palohälyttimet soimaan aamulla kello 7 aikoihin. Herätin ja tyhjensin porukan ulos ja juoksin talomme läpi ei ollut savua eikä tulta missään soitin hälytyskeskukseen ja tuli palokunta yhdellä autolla paikalle.

Kumma vaan kun oli tässä Samarian talossa noin viikko sitten joku esihälytyksen piippaus. No silloinkaan ei tullut tulipaloa, suomen Romani vaan kuittasi palokaapista hälytyksen pois päältä. Kysyin eikö talossa mene palohälytys suoraan palokuntaan, sanoivat ettei mene. Mitä kyllä ihmettelin, kun ei ole talossa jatkuvaa yöpäivystystä. Joskus jää henkilökunta talolle yöksi muttei se ole jatkuvaa. Samoin ihmettelin jo ensimmäisellä hälytyksen alulla talon toimintaa kun minusta se vaatii aina palokunnan katsomisen miksi hälyttimet soivat. Ja taas olin oikeassa kun tänä aamuma löikin palohälyttimet päälle, kyllä se ainakin kuului koko taloon. Mutta kiersin huoneet kun on huonojalkaisia talossamme yksikin rullaattorilla kulkeva. Soitin heti hälytyskeskukseen kun sain koko jengin ulos etteivät savuun tuuperru jos palaa, muutamaan minuuttiin pitää olla ulkona. Olen ollut niin monessa tulipalossa ja läheltä piti tilanteessa, yhdelle miehelle vähän liikaakin. Mutta on minussa niin paljon palomiehen vikaa ja arvostan kaikkien henkeä niin paljon että aina toimin tilanteen tullessa parhaani mukaan. Olen ollut valmiina toimimaan jo ensimmäisen hälytyksen jälkeen kun en tiedä tutkiko sitä kukaan mikä aiheutti hälytyksen alun. Ensimmäisellä kertaa ei ehtinyt hälyttimet hälyttää isoa hälytystä kun sammutti suomen romani mies hälyttimet. Näytti se minulle yhdestä huoneesta missä oli hälyttimen kaappi. Siellä on koodi millä saa hälyttimet pois päältä. Palokunta yritti saada suljettua kaapista koodilla hälytyksen. totesivat ne että oli virta poikki kaapista ja siellä oleva iso patteri vissiin ilman virtaa kun se ei toiminut koodilla. Ottivat palokunta patterista yhden johdon irti silloin hälyttimet lopettivat soimisen. Silti minusta olisi niiden pitänyt tutkia mikä hälytyksen aiheutti. Mutta tiedetään suomen palokunta, minäkin sain pitkän tuomion kun eivät lanssia laittanut meille tilanteeseen missä kuoli hyvä kaverini melkein syliini. Toki ymmärrän kyllä hälytyskeskusta kun monet sinne hupiakin soittelee. Mutta me soitimme venäläisen kaverini kanssa molemmat eikä hälytyskeskus noteeranut soittoamme. Ei juttuni olisi tappona pitänyt mennä, ja vielä minut tällä päällä mielentilaan ja siitä pitkä reissu valtion mielisairaalaa. Jos olisin tiennyt jotain tehneeni olisin häipynyt kaverini kämpiltä. Mutta kun herään kaverini kenellä oli maksa kun rusina makasi alasti lattialla. Luulin sen suihkusta tulleen en saanut sitä hereille luulin maksansa poksahtaneen. Tupa oli tyhjä porukoista tampereen karate kaveri oli häipynyt. Ja kyrpä Maukka ketä Keravan Elvikseksi sanovat valehteli se käräjillä suoraan päälleni. Huusin että antakaa sille väärästä valasta tuomio minua käskettiin vaan olemaan hiljaa. Siitä tulikin minulle pitkä reissu mutta mitä minä siitä, kun suomessa reissut ovat saunareissuja. Mietin vaan miksi Pekka Husgafelt ja Rajamäki ketkä vuorotellen ajoivat juttuani halusivat minut kummasti vaan mielentilaan, valehteli vielä Pekka Husgafelt että pääsen vähemmällä kun vedetään asia mielentilaan. Kumma vaan jäi sekin mielentilan mieslääkäri kiinni kuka vaimonsakin tappoi ja yritti tappaa viisi lastaankin. Monenkohan elämän sekin saasta saatana on ehtinyt tuhota. Se on pitkiä reissuja mielentilan kautta, se voi olla jollekkin syyttä elinikäinen tuomio pahimpia paikkoja. Lukekaa olen kirjoitellut paljon tulipaloista Ohkolan sairaalan yksi pahimpia mokia mitä voivat tehdä.

perjantai 25. elokuuta 2023

Nukkumaan illasta kello 22.05 heräten kello 2.37 unia nähden nyt kynällä ja koneella tarinaani. JUMALANI PARANTAVASTA VOIMASTA TARINAANI MITEN MINUT SE ON PARANTANUT MONESTA SAIRAUDESTA.

Oli unessani kuolleita tuttujani, kummia unia taas nähden sotaa ja rauhaa on unissani monesti. Kello 3.55 annoin omalle kissallemme pussiruuan ja pesin ruokakupin ja vesikupin. Vieraan talon kissaa ei ole näkynyt mutta pesin toisenkin kissankupit ja laitoin puhtaat vedet. Koputti juuri nuori kaveri ikkunaani kello 4.15 avasin sille ulkooven kysyin oliko se ollut reissussa. Kertoi kaveri olleensa huomasin sen oleva kunnossa ei jurrissa eikä kamoissa eikä sekava. Joten laskin kaverin sisään se on ilman lääkkeitä, saa se niistä kieltäytyä ja sekoillee se kaikella tavalla vei se sukkani pyykkihuoneen narulta sekä söi rasvani jääkaapistamme. Vasara löytyi yöllä ruokatilan pöydältä kuulemma sen jäljiltä. Mihin sitten olisi vasaraa tarvinnut yöllä, minä vaan teen siitäkin omat vakavatkin johtopäätökseni. Kun on porukka vähän äksyillyt kaverille kun se sekoilee jonkun verran. Minä olen sen nuoren kaverin tiennyt vuosia, ei meillä ole koskaan ollut mitään vääntöä sen kanssa. Mutta nyt rassaa päätäni kun se vei sukkani ja rasvani ilman lupaani. Olisi kaikki ollut hyvin kun se olisi pyytänyt ne minulta annan kyllä tarvitsevalle viimesetkin sukkani muttei pidä niitä narulta viedä. Muutenkin on kaverin toiminta ollut koko minun aikanani sairaalloista, heiluttelee se käsiään ja tekee liipasin liikkeitä toisten selän takana. Eli ei ihan normaalia ole kaverin toiminta. Ja miettikää minulle työntävät myrkkyjään, mitä lääkkeensä ovat olen kertonut JUMALANI parantavasta voimasta. Kun tässäkin talossa on kaikki henkilökunnasta sairasta jollain tavalla. Migreenikin on muutamilla, olen kertonut että usko kaataa vuoriakin on minulta ollut migreeni yli 50 vuotta poissa ja se oli minulla paha aikoinaan. On minulta hävinnyt paha astma sekä pahat allergiat sekä paha masennus ja viinapiru kuollut päästäni pitkällä hupituomiollani. Häipyi masennus ja sen tuoma viinapiru päästäni kun pojan äiti sai miehen itselleen ja lopetti tuttujen tyyppien kanssakin pyörimisen. Nyt olisi kaikki hyvin alkaisin siunaamaan porukkaa, kun tajuaisivat itse lopettaa myrkkyjensä työntämisen minulle mitä lääkkeeksi sanovat. No kärsikää tekin ei mitään ihmeparantumista talossamme tapahdu kun eivät nämä poikaa tunne siksi eivät nämä isääkään tunne. Se on sääli pitäisi henkilökunnan itse tajuta ja heittää lääkkeensä nurkkaan silloin levittäisin siipeni heidän suojakseen. Mutta onhan tämä kummaakin touhua, en vaan jaksaa enää kauan leikiä näiden kanssa lääkkeillään. Kun on vielä niin ihmeellistä etteivät edes henkilökunta tiedä kuka lääkäri määrää hullun lääkkeitä mistä sairastun pahoin. On tehty lääkemuutoksia minulle eivätkä siitäkään henkilökunta tiedä kuka on tehnyt. Että ei ole ihan uskovaista toimintaa tässäkään talossa. En vaan viitsi tylysti heittää lääkkeitä pois, kun on monessa paikassa alkanut henkilökunta ihan saatanoiksi sen jälkeen. On lääkäri ottanut lääkkeet listoilta pois niin henkilökunta onkin näyttänyt pahuutensa. Vuosiin en ole syönyt kyllä on minua kehuttu maasta taivaaseen. Voin pelleillä ihan mitä sairautta vaan, ja sekopää henkilökunta näyttääkin pahuutensa sekä pahan tyhmyytensä. Olen tehnyt tutkintaani monessa paikassa, ja toinen toistaan pahempia paikkoja on tullut vastaan. Aloitin suomessa tutkintani jo nuorena 18 vuotiaana Järvenpään sosiaalisairaalassa missä oli hoitaja pariskunta kellokosken sairaalasta hoidossa viinan ja ehkä pillereiden väärin käytön takia. Muuten viihdyn tässä talossa, säälin vaan sairastelevaa henkilökuntaa mistä voisivat tervehtyä uskomalla JUMALAAN. Mutta on JUMALANI kaukana kun ette te vaan tajua keitä me olemme. Väkisin en voi teille JUMALANI RAKKAUTTA antaa jos ette itse sitä tietä ymmärrä. Kuka nyt sitten mitenkin on uskossa usko siirtää vuoriakin.

Ilta joutaa yötä kohti menemme uni vallan saa henkimaailmani pariin suojaudun.

On niin mukava unessa vaeltaa henkimaailman kanssa olen irtaantunut ruumiistani pois pahasta maailmasta. Kuolleiten henget minua kutsuu ja tulevat lähelleni unessani. On tämä nykyelämä niin rankkaa päivästä toiseen rasitetaan henkisesti. Myrkky lääkkeitä työnnetään terveisiinkin sairastuttaen minutkin pahoin. Tämänkin talon sairas henkilökunta minua JUMALANI terveeksi tekemää sairastuttavat pahoin lääkkeillään. Ja ihan pakotetaan syömään tässäkin talossa mikä on uskovainen yhteisö eli missähän tässäkin mättää.

Päivä mennyt mukavasti olin Italialaisessa ravintolassa limulla ja jäätelöllä. Roskia ja biojättietä vieden talolla seurustellen ja syöden.

Mukava päivä on ollut tosiaan Italialaisessa jäätelön ja limun juoden. Piti kaverin talostamme tulla kuppilaan mutta näinkin sen matkalla talolle. Kävelimme yhdessä talollemme oli kaveri käynyt lekurissa. Muuten on päivä mennyt hyvin vein biojätteen roskikseen haisemasta pois. En ehtinyt syömään päivälle mutta söin päivällisen oli joku peruna vuoka ja jälkiruoka kiisseli. Olen vähän väsynyt nyt iltaan mennessä ruokakin väsyttää vaikken paljoa syönytkään. Olen alkanut taas vähentämään ruokamääriä, tiputan taas painoni alle sataan kiloon. On tullut äkkiä minulle massaa ja keskivartalo lihavuuttakin on minulle tullut. Muutenkin on kyllä lihasmassaa tullut minulle, mikä on hyväkin saahan lihasta olla minulla. Painoni oli jo noin 94 kiloa nykyään on 110 kiloa eli onhan tota massaa tullut kroppaan kunnolla. On päivä mennyt iltaa kohden menemme ja pääsee yöpuulle, tänään menen aikasemmin nukkumaan. Jäi viimeyöltä uneni huonoksi, heräilin pitkin yötä joku vaan herätti oli myös yöllä kulkua käytävällä. Käy röökillä porukka yölläkin ja taitaa nuori kaveri M.L. kulkevan öisin. Ainakin se on aamusta aikaisin keittiöllä, harmi taas kun ei riitä että se vei ainoat sukkani pesutuvan kuivausnarulta sekä rasvani jääkaapista. Oli se käynyt myös kahvi paketillani oli siitä hävinnyt klipsit pussista millä pussin suljin. Saa nähdä kauan siedämme kaverin varastelua se ei ole tavarasta kiinni vaan periaatteesta kun yhteisössä elämme. Menee fiilis koko taloon varkaiden takia pahinta mitä voi olla tämmöisen yhteisön ilmapiirin kannalta se on pilalla heti. Ja kun ei henkilökunta ota mitään kantaa asiaan. Vasara oli yöllä ilmestynyt ruokatilan keittiölle. Eikä kukaan varmaan tee remonttia yöllä ja on pitänyt vasaran joku hakea tallista henkilökunnan aikoihin. Miksi ja ketä varten, kun nuori kaveri ei syö edes lääkkeitään kieltäytyy se niistä. Ja minua myrkytetään vaikka terve olen. Miten voi näin olla olenhan tehnyt ilmasta valvojan työtäni monessa paikassa. Pelastaen kielokodon tulipalostakin kun ei suomen palokunta tehnyt päivällä mitään. Lukekaa tarinaani suomen touhuista monella saralla on siinä paljon petrattavaa minä olen ainakin saanut ottaa pahuutta paljon vastaan.

JUMALAN PARANTAVASTA VOIMASTA. On minulta mennyt paha migreeni, pahat allergiat, paha astma, masentuneisuus ja todella paha viinapiru. JUMALANI RAKKAUDELLA.

Oli aamupala ja lääkkeet sen jälkeen oli aamuhartaus siinä suomen romani mies puhu parantumisista sanoin sille miksei siltä ole JUMALANI migreeniä parantanut. On tässä talossa koko henkilökunta sairasta kuka milläkin tavalla, sanoin aamuhartaudessa miten minun JUMALANI on parantanut minut pahasta migreenistä jo noin 50 vuotta sitten. Pahat allergiat sekä pahan astman ja masentuneisuuden ja todella pahan viinapirun se on parantanut. Miksi siis saa henkilökunta minut sairastuttaa lääkkeillään kun eivät henkilökunta tiedä edes kuka lääkäri minulle määrää lääkkeitä ja miksi, ja kuka tekee lääkemuutoksia minun lääkkeisiini. Minä olen hyvä esimerkki JUMALAN PARANTAVASTA VOIMASTA. Mutta mikä on sairaan uskovaisen henkilökunnan motiivi minut sairastuttaa lääkkeillään. Sitä vaan kysyn onko näiden usko ihan puhdasta, kun minun oikeat uskovaiset eivät minua sairaaksi myrkytä. Jos olisi minultakin lääkkeet pois olisihan se hienoa pyhän hengen kosketus näidenkin tuntea. Pitäisi ihmisen paikkansa tietää ja osata nöyrtyä ylistää ja kunnioittaa silloin pyhän hengen kosketus heidät täyttäisi. Ja silloin voisimme saada henkilökunnan parantavan voiman piiriin. Tänäänkin sanoin että luetaan elämän tiede kirjaa se on viisautta eri uskonnosta. Kun usko on myös viisautta ja viisastumista sanalla on voimaa. Minäkin puhun jonkun mielestä paljonkin, mutta olen itsekkin kuuntelemalla oppinut myös. Tämän talon henkilökunta eivät ala oikein kukaan kuuntelemaan viisauden sanaa. Puhutaan vaan ruuasta mitä tässäkin talossa panostetaan paljonkin. Olen sanonut ettei ihminen elä pelkästä leivästä vaan kaipaa se myös hengen ravintoa. Tässä talossa ei henki kosketa ketään asukkaatkin vetää röökiä melko kaikki. Olen pyytänyt tallissa olevaa radioa ruokatilaan ei kuulemma se onnistu. Olen sanonut että olisi musiikilla terabauttinen vaikutus ihmisiin.

torstai 24. elokuuta 2023

Yö joutaa kello on 22.25 uni alkaa painamaan kulkumiehen silmiä.

Yö joutaa kohta unten maille alkaa uneni elämään minulle unessani. Ikään kun irtoaisin ruumiistani ja olisin ihan muualla. Olen eri aikakaudessa elän ihan muuta aikaa. Entisen elämäni aikoja aikojen alusta näen unia. Alkaa öisin eläin minussa heräämään lähden unessani metsästämään tiikereideni kanssa. Iso kissa kutsuu minua olen kun viidakossa kaipaan niitä ääniä mitkä unessani kuuluu korvaani. Intiaanikin ratsastaa aina ilman satulaa sanoen että tänään on hyvä päivä kuolla. On heimoni kuollut melko kaikki siksi yksin joudun vaeltamaan tätä kivistä polkua minkä pahat ilhmiset ovat miinoittaneet. En meinaa enään jaksaa leikkiä näiden idioottien ihmisten kanssa. Ovat maan ihmiset niin saatanan tyhmiä ettei meinaa pää kestää näiden ääliöiden kanssa toinen toistaan tyhmempiä tulee vastaan. On yksinkertaisten ihmisten seura niin saatanan rasittavaa. On vaan minulle JUMALAN omalle tutkijalle kova paikka kuinka tämänkin samarian talon sairas henkilökunta minua myrkyttää lääkkeillä sairaaksi. Ovat nämä kaikki sairaita kuka milläkin lailla. Olen puhunut miten usko on niin vahva että siirtää se vuoriakin. Mitähän pahaa ovat samarian porukka tehneet, kun ovat sairastuneet. Olen puhunut ihmeparantumisista miten minulta on mennyt mikreeni mikä tässäkin talossa on muutamilla henkilökunnasta. Olen parantunut myös mikreenin ohella pahasta astmasta, pahasta allegiasta, masentuneisuudesta sekä pahasta viinapirusta. Kunhan nämä vähänkin kuuntelisi ja ennenkaikkea nöyrtyisivät niin voisi pyhä henki heidät tavoittaa ja parantumista tapahtuisi. Miksette usko ihmeparuntumisiin minä siihen olen elävä esimerkki. Mutta eihän nämä kuuntele minua ollenkaan puhun viisautta rukokalassa niin aloittaa henkilökunta puhumaan mitähän läskiä seuraavaksi syödään. Olen sanonut ette ihminen elä pelkästä leivästä vaan tarvitaan myös hengen kosketusta.

Päivä mennyt hyvin treenaten ja talon töitä tehdessä roskia vieden ja kissan kakkoja korjaten. Hyvällä fiiliksellä menemme taas tänään talossa hyvä ilmapiiri.

Pientähän on ollut työni roskikset viety pari kertaa tänään sekä bio jätteen vienti. Olen myös siivoillut oman kissamme kakkoja kun se tekee paskat sisälle. Huono homma mutta ei se vanha kissa enään tunnu oppivan uusille tavoille. Rakastan toki kissoja tekee sitten kakan sisään tai ei, vieras kissa onkin fiksu se ei sisälle tee lastiaan. Tulee naapurin kissa meille jokapäivä syö se täällä ja nukkuu välillä meidän huoneissa. Toivon vaan että pääsen Keravalle aukeavaan uuteen senioritaloon pääsisi omiensa pariin auttamaan vanhenevia tuttujani. Olisi kaikki lähellä Keravalla aloittaisin kunnon salitreenit ja muutenkin pääsisi rauhaan ja rakkauteen syntymäkaupunkiini. Salit kentät lähellä puisto ja lammet lähellä kaikki olisi siinä käsien ulottuvilla. Onhan minulla varmaan Keravalla paljon vihamiehiäkin mutta uskon rakkauden voimaan jos sillä mentäisiin ja pärjäisi elämässä. Jos ei rakkautta löydy sitten menemme vihan JUMALAN antamillla voimilla ja hoidamme asiat toisin. Hyvä ja paha käsi kädessä sillä menemme ja se pätee, vastaan ihan niin kun minulle huudetaan toimin sen mukaan. Olen saanut ottaa paskaa niin paljon vastaan joka puolelta nyt ottaa sitä joku muu ja kostoni on suloista.

Aamu askareet tehty talon isolla autotallin salilla käyty. Puntti treenit tehty ja fiilis sen mukainen eli pahuksen hyvä. Kyllä fyysinen rasitus on minulle kaikki kaikessa tulee siitä niin hyvä olotila.

Olin talossa tullessani massakuurilla painoni nousi yli kymmenen kiloa. Mutta nyt yritän saada lihasmassa pysymään ja painoni taas tippumaan 110 kilosta alle 100 kiloon. Liikuntaa vaan ja vähän tarkentaen ruokailua eli kasvista taas enemmän, ja lihaa vähentämällä ruualta. Olin yhteen aikaan kellokoski ohkolassa vegaani ruokailija sekä kasvisruokailija. Oli kevyempi olo silloin ja ei ollut koko ajan kaikki paikat kipeät lihaksia ja niveliä on särkenyt joko ruuasta johtuvaa, tai sitten kun loppui minulta kollakeeni valmiste. Nyt on minulla kollakeenia ja muuta nivelilla ja lihaksille olevaa ravintolisää. Voi olla että on lihakin syynä kipuihini, kun ei ollut kellokoski Ohkolassa mitään samanlaisia kipuja. Toki tuli siellä paljon muuta sairauttakin kun pani suomalaiset venäläiset lääkärit minut lääkitsemään huonoon kuntoon lääkkeillä. En nyt tähän sitä toista mutta olenhan paljon siitäkin kirjoitellut. Mikä sitten oli suomalaisten ja venäläisten motiivi saada minut pahoin sairastumaan LITIUM oli pahinta myrkkyä minulla minkä pitoisuudet nosti venäläinen mieslääkäri myrkytysvaaraan asti 1800 mg. No on minulla todistukset lohjan sairaalan osastonylilääkärin Satu Vehkavaaran sekä erikoislääkärin Maija Fedorofin kirjoittamana mitä se LITIUM ja muut lääkkeet aiheutti. Minulle sanottiin ettei ole muuta mahdollisuutta minulla myrkytystilan tullessa kun meilahden verensiirto. No nyt kostetaan kaikille pahalla tavalla, katsokaa mitä maailmassa tapahtuu sotaa ja kauhua kaikkialla sairauksia mullistuksia onko kaikki tuhoutumassa. Itsehän olette tienne valinneet, ja onko nyt hyvin ja mukavaa maailman tilanne, kun vielä on JUMALANI vienyt älyn ihmisiltä pahoin. Mutta hyville ihmisille siunauttua elämää voima ja kunnia ISÄ POIKA JA PYHÄ HENKI AAMEN.

Oli katkonainen yö minulle kun oli kulkua yöllä käytävällä. Nukuin kumminkin noin kello 7 asti melko hyvät tunnit. Ihmeparantumista ja henkilökunnan sairastelut.

Varmaan nuori kaveri ramppasi yöllä käytävällämme koko yön, minäkään en sen takia saanut nukuttua kovin hyvin. Kun narisee pahasti käytämme lattia kun se vielä isolla askeleella kävelee lompsien käytävällä. Pesi se pyykkiään koneella yöllä huomasin sen koneen laittavan päälle. No muuten nukuin kyllä hyvin minua ei häiritse herätykseni yöllö, kun on hermo kunnossa nukahdan heti uudestaan kun silmäni suljen. Nukun hyvin mutta herään pienenpäähän ääneen käytävällä ja hyvä niin vaistoilllani olen tulipalojakin estänyt ja pystynyt toimimaan tilanteen ollessa päällä tai läheltä piti tilanteita. Oli aamupala ja lääkkeet mitkä perseestä ovat sitten oli aamuhartaus missä luetaan sanaa ja rukoillaan ja lauletaan. Puhuin minun lääkitsemisestäni sairaaksi lääkkeillä. Ja kuinka sairastaa vissiin jokainen henkilökunnastakin mikreeniä muutamilla. Olen puhunut miten JUMALANI on minut parantanut mikreenistäkin, astmasta, pahasta allergiasta, masennukksesta kun pojan äiti löysi miehen itselleen ja lopetti jätkissä pyörimisen, paha viinapiru on päästäni hävinnyt. Siksi en ymmärrä miten sairas henkilökunta minua myrkyttää lääkkeillään mitä ne minulle on sairaaksi kun olen JUMALAN oma siksi terve ilman lääkeitään. Kysyn sitä vaan mikä onkaan sairaan henkilökunnan motiivi minut sairaaksi myrkyttää lääkkeillään. Kunhan henkilökunta uskoisivat niin kun minä, panisin käteni heidän päälleen ja rukoilisin heidän sairauksien parantumisesta. Mutta onhan se ikävää tässä talossa jos eivät tunne poikaakaan eivät silloin ne tunne isääkään. Sanoin tänään aamuhartaudessa, etteivät minun uskovaiset minua myrkytä lääkkeillä sairaaksi niin kun tekee tämän talon porukka. Miksi siis näin teette ja vielä kun itse olette sairaita kuka mitenkin. Että tajua vaikka teille suoraan yritän puhua asiaa vaan hössötätte omia juttujanne. Puhun terveellisestä ravinnosta kun talossa on lihaa jokapäivä ja kova rasva ei hyväksi ole. Tässäkin talossa panostetaan ruokaan kauheasti mutta minä olen sanonut ettei ihminen elä pelkästä leivästä. Onhan täällä hyvät salaatit melkein joka ruualla että onhan se valinnan vapaus mitä syö ja saan varmaan vegaani ja kasvisravinnon pyytämällä. Pidin vaan massakuurin tullessani taloon ja vielä kun on vitutukset päällä pakkolääkityksellä sekin masentaa ja panee syömään mitä vaan. Katsotaan nyt mitä teen jatkossa pitäisi minun saada oma seurakunta missä sanaani kuultaisiin. Kun tässä talossa vaan harvat kuuntelee ja ymmärtää JUMALAN SANAA. Tapahtuisi talossamme ihmeparantumisia mutta se usko on mitä on, kun kukaan tosi uskovainen ei minua lääkkeillä myrkytä sairaaksi pahoin, minkä lääkkeensä tekee minulle.

keskiviikko 23. elokuuta 2023

Hienoa että ovat tehneet vuokrasopimuksen pitemmäksi aikaa taloon. Kun ihan uhkailtiin minua että viikon vuokrasopimus Vihdin sossusta. Ja pakkolääkitys siihen päälle pitää minun nyt saada lääkäri lopettamaan lääkkeeni mistä vaan sairastun.

Muuten onkin tämä yhteisö hyväkin paikka mutta toi uhkaamalla lääke päälle se ei oikein sovi minulle. Katson nyt jos jaksan pelleillä talossa siihen asti, että saan vastauksen pääsenkö Keravalle aukeavaan senioritaloon. Yritän sinne kaikella tavalla kun on Kerava syntymäkaupunkini, ja sinne tulee asumaan vanhenevia tuttujani. Opettajan vaimokin muuttaa sinne olisi niin hienoa päästä auttamaan heitä. Päivä mennyt hyvin hälytyskellot vaan soi taas päässäni kun tuli uusi kaveri taloon ehkä yhdestä toisesta paikasta. Ja soitti yksi kaveri vuosien päästä tänään minulle oli soittanut kaveri samassa paikassa kun tänään taloon tullut heppu. Mutta hällä väliä minussa oleva sissi on aina valmiina tiikerin voimilla ja raivolla. Oli vaan kumma sattuma että kaksi asiaa tänään juuri tuli eteeni. Katsotaan nyt mitä eteen tulee kun olen ääntä pitänyt kaikesta paskasta mitä olen saanut vastaanottaa monissa paikoissa, mitkä tuntuvat olevan kaikki kompuksessa keskenään. Onhan se kumma ettei kukaan muu ole ääntä pitänyt, ihan hirveyksiä kokeneena monissa paikoissa missä olen tutkintaani tehnyt. Taidan alkaa nukkumaan ajoissa että pääsen huomenna aamusta liikkeelle jos rannan kahvilaan menisin katsomaan tuttuja ja tekemään käännytystyötäni ihmiskunnan hyväksi. Katsotaan nyt jos löytäisin jonkun hengen heimolaisen intiaani samurai henkisen. Kuka olisi huolissaan maailman tilanteesta, enkeleitäni en ole tavannut pitkään aikaan missähän ne liihottaa. Siinäpä kysymystä kerrakseen ovatko kaikki enkelini siivet supussa.

Päivä mennyt taas kävin italialaisessa ravintolassa limulla ja jäätelöllä. Mukava vähän tuulettaa ulkona käyden.

Coca- colan join ja jäätelön söin italialaisessa ravintolassa. En lääkettäni pientä tippaa konjakkia ottanut sen kestää puhallukset jos joudun niihin. Jos 4-8 senttiä otan ei se näy parin tunnin päästä puhalluksessa. Ymmärrän päihteettömänä paikkana tämän uskovaisen yhteisön, mutta minulle sopii pieni lääke konjakkini. Sitä on mukava pyöritellä lasissa haistellen ja maistellen. Osaan kyllä jättää yhteen paukkuun, eikä se ole varmaan kielletty talossamme. Kun en jurria ota tässä talossa ollessani se ei käy yhteisössä. Ei varmaan ole talossa kielletty pieni lääkekonjakin otto en kyllä ole sitä kysynyt. Mutta minulle pieni konjakki on vaan ihan luontaistuote on siinä niin hyviä aineosia. Konjakki vihreä tee hunaja kyllä se voitelee aivosolujani ja tekee niin pirun hyvää. Kunhan vaan puhaltaa nollat talossamme jurri on kielletty talossa. Ja se ymmärrän tulee siinä vaan ongelmia jos joku jurrissa olisi. Olen sen pahuksen viinapirun hävittänyt päästäni otan viinaa jos otan mutta se piru ei riivaa päätäni enää. Krapula tila ei mukava ole minulle ei vaan tule krapulaa konjakista. Kaljat ja niin sanotut rähinäviinat eivät minulle sovi onhan se myrkytystila jurri ja krapula hirveä sairastaa. Enpä sitä tilaa itselleni halua mielummin olen raitiina ja täydellä päällä ajatellen. Kyllä raittius on parasta huumetta sen olen todennut kovan koulun käyneenä mutta se viinapiru päästäni hävisi. Mutta kiduttamiseni toi pedon minusta esiin ja kostoa vilhollisille sillä olen jaksanut elää ja hupia lusia. Nyt nautin kun sairastelee ja tekee kuolemaa kituen viholliseni kaatuu niitä koko ajan. Koko maailma palaa olen antanut ihmisille mahdollisuuden antakaa minulle mikä minulle kuuluu. Raha ratkaisee ihan kaiken toki terveyttäni eivät voi ostaa. Minä sanon että hammas hampaasta ja kosto on alkanut ja nautinto minulle. Nyt kituu ja kärsii muut katsokaa ja seuratkaa mitä maailmassa tapahtuu.

Pyysi naishoitaja K. ja romani mies V. hoitajat minut toimistoon. Epäilin pahinta mutta olikin niillä iloista kerrottavaa minulle.

Ovat vihdin sossussa tehneetkin pitemmän vuokrasopimuksen minulle ja, ja jos oikein käsitin tulee kaikki maksuni sossun kautta. Olisihan se hienoa että säästyisi minulle rahaa kun pyrin joka tapauksessa Keravalle aukeavaan senioritaloon auttamaan minulle vanhenevia tuttujani. Olisi Keravalla kaikki lähellä minulle ja on Kerava syntymäkaupunkini. Olen varmaan saanut kirjoituksillani ihmisten silmät avautumaan, olen suoraan paljastanut monien paikkojen epäkohtia. Kynäni on terävämpi kun miekkani sanotaan ja uskotaan että alkaa viisautta tulemaan henkilökuntaankin. Voihan se olla että parastaan yrittävät kun on monissa paikoissa potilaskantakin todella rasittavaa mikä kyllä heijastuu henkilökuntaankin. Pitää henkilökunan osata nollata tilanne vapaillla ja lomillaan etteivät vie niin sanotusti töitään kotiinsa. Mutta minä sanon myös että tyhmyydestä sakotetaan. Pitää nyt saada vaan toi minulle turha lääkitys pois listoiltakin, kun sairastun lääkkeistään, ilman lääkkeitä kaikki pelaa. Kunhan nyt vaan henkilökuntakin sen tajuaisi silloin alkaisi PYHÄ HENKI koskettamaan tämänkin talon ihmisiä. Luulisi että hekilökuntakin haluaisi PYHÄN HENGEN kosketuksen kun kaikki ovat sairaita jollain tavalla. On mikreeniäkin muutamilla henkilökunnasta minulta on JUMALANI parantanut mikreeninkin, pahan astman, pahan allergian masennukset mihin olisinkin voinut jonkun pienen lääkityksen ottaa. Mutta en ole vaan tarvinnut lääkettä siihenkään. Pahan viinapirun olen voittanut se riivasi minua pahoin ja sai hulluksi ihan. Nyt vaan on saatava henkilökunnan silmät aukeamaan ja lääkkeet pois minulta. Silloin olisikin asiat hyvin kun lääkkeillä pelleily stressaa aika paljon psyykettäni. Katson nyt mitä teen toivon vaan että käsitin oikein hoitajan puheet sossumme maksama palvelu talosta. Kyllähän minulle jo kuuluisi joku korvaus hyvin palvelleena sopisi yhteiskunnan tulla jo vastaan työskenneltyäni kymmeniä vuosia yhteiskunnan eteen, tehden omalla tavallani päihde ja mielenterveys työtäni. No nyt melko hyvällä fiiliksellä kun tekivät pitemmän vuokrasopimuksen taloon. Eli en ole koko ajan liipasimella talossa. Toki olen lääkkeistä johtuen kiukkunen ja äkäinenkin välillä. Kun en jaksaisi pelleillä enää tässä iässä lääkkeiden kanssa. Olen vaan näyttänyt omalla esimerkillläni ettei kaikki tarvitse lääkkeitä. Siis psyykelääkettä kun ne vievät ilhmissyyden kokonaan ihmisiltä. Seksi kärsii sairastuu moniin sairauksiin lääkkeiden aiheuttamat sivuoireet ovat hirveitä. No nyt mennään näillä ja muuta en voi kunhan ottaisivat lääkkeet pois rukoilisin talon henkilökunnan puolesta kun kaikki taitaa sarastaa jotain. Siis tehkää parannus ja lopettakaa myrkyttämiseni kun vielä olette ehkä omalla tavallanne uskossa. Mutta sanon vaan ettei minun uskovaiseni minua myrkytä lääkkeillä sairaaksi. He haluavat minun PYHÄN HENKENI vaeltavan sielusta sieluun.

tiistai 22. elokuuta 2023

Heräten kello 4.20 kissamme laskin sisään oli vanha kissa niin vauhdissa. Laitoin sille ruokapussin oli se todella vauhdikas ja iloinen. Hyvä niin kun se olikin pari päivää aika masentunut kun vieraan kissan kanssa sille saarnattiin sisään paskantamisesta.

Oli vanha kissa jäänyt ulos yöksi kuulin sen minulle mouruavan vessan ikkunasta. Laskin kissan sisään tuli se hirveellä foordilla sisään kun oven sille aukasin. Oli kissa todella virkeä annoin sille yhden ruokapussin oli se siitä iloinen. Hyvä että oma kissamme on nyt virkeä ja iloinen ja alkoi se syömään kunnolla. Kun se olikin masentunut pari päivää, kun saarnasimme sille vieraan kissan kanssa kun vilma kissa kakkaa sisään. Mutta vaikea on vanhan kissan oppia enään uusia tapoja, olisi porukan pitänyt tehdä kissastamme jo nuoresta sisäsiisti nostamalla se aina hiekkalaatikkoon kun se kakalle alkoi. No nyt tehdään näin ja näillä mennään kissa on kissa minulle rakkaita ovat kaikki kissat, olen itsekkin kun kissa kun yöllä olen aina mielelläni liikkunut. Kello on nyt 4.57 nyt käyn vielä nukkumaan hetkeksi että saan normi tunnit täyteen. Minulle ei niinkään tunnit ratkaise se vaan unen laatu. Nukun hyvin kun on ulkoiset häiriötekijät pois, täällä vaan nuori kaveri kulkee yöllä ulkonakin. Olen sille joutunut kolme kertaa avaamaan oven kun se on jäänyt ulos lukkojen taakse. Äsken oli taas takaovi auki vaikka pitää olla ovet lukossa hiljaisuuden ajan. Käy nuorempi kaveri ulkona röökillä ja panee varmaan oven auki. No nyt kello on jo 5.03 käyn nyt nukkumaan väsy alkaa painamaan silmiäni pikkuhiljaa. Pari tuntia voisi vielä nukkua tekisi se niin hyvää kunnon unet. Hyvä yöt koko kansakunnat kaikesta pahasta huolimatta. Tehkää rauha maailmaan niin voi JUMALAKIN antaa rauhan laskeutua maailmaan ja maailma pelastuisi. Siunattua tätäkin päivää koko maailmalle ISÄ POIKA JA PYHÄ HENKI AAME.

Hyvällä fiiliksellä menen talon töitä vähän tehnyt syöty taas kevyesti pitää kiristää ruokailua kun massakuuri on ohi. Lihas saa jäädä mutta muu lähtee ruoka, kova treeni sillä mennään.

Jätän taas kovan rasvan vähemmälle, eli lihan ja muutenkin maito tuotteitakin vähentämällä. Onhan makkaratkin aika mössöä ja muutenkin talossa suositaan aika paljon liharuokia. Onhan liha hyvää ja tulee siihen oikein himo mutta terveellisyys ennen kaikkea. Tänään onkin kuulemma keittäjän mukaan kesäkeitto, mikä onkin kevyttä ja terveellistä. On kesäkeitto minun herkkuani sitä voi syödä ilman pelkoa lihavuudesta. Kävin syömässä tässä välissä ja vein roskat sekä bio jätteen. Oli ihan mukava päivä tänään talon töitäkin tehdessä. Kevyttä työtä mutta jotain kumminkin olenhan jo ikäni puolesta eläkkeellä eli en viitsi mitään kovin vastuullista työtä ottaa vastuulle. Olenhan talossa palovahtia ja muutenkin seuraan yöllä liikettä mitä on talossa jonkin verran. Tulee heti hyvä fiilis kun saa apuna olla talon töissä, olen semmoinen että tykkään auttaa muita kaikenlaisissa töissä mitä vaan osaan. Nyt pitää alkaa työstämään pois minulle turhaa lääkitystäni kun sairastun näiden lääkkeistä. Ja kun ei kukaan henkilökunnasta tiedä kuka lääkäri määrää lääkkeitä. Ja miksi on tehty minulle lääkemuutoksia mitä eivät tiedä tämän talon uskovaiset hoitajat. Miten saatanassa voi näin olla miten helvetissä se on mahdollista uskovaisessa talossa. Ja mikä perkele on näiden uskovaisten päässä, kun sanon että sairastun lääkkeistään pahoin ja olen terve kun en syö lääkkeitä. Silti nämä saatanan uskovaiset vaan työntää lääkkeitä eteen. Pitäisi näiden jos olisivat uskovaisia, nostaa hirveä haloo lääkäreille ja tutkia kuka ja miksi pakottaa terveen syömään myrkky lääkkeitään mistä sairastun pahoin. Kun minulle ei sovi mikään lääke kävi keittäjä talolla puhuin henkilökunnan sairauksista kun on mikreeniä muutamilla. Sanoin että minulta on uskoni vienyt mikreenin, astmat, pahat allergiat, masennukset ja pahan viinapirun. Sanoi se että rukoillaan sairaan henkilökunnan puolesta. Sanoin ettei pyhä henki kosketa ketään kun sen minultakin viette lääkkeillä. Muuten panisin käteni heidänkin päällensä ja rukoilisin paranemista. Kysykää heiltä kenen puolesta olen pyhässä hengessä rukoillut kun ovat he osanneet ylistää ja kunnioittaa. Ja ennenkaikkea pitää ihmisen nöyrtyä sydämmestään. Mutta kun ei kukaan ala edes kuuntelemaan viisauttani vaan puhuu joku heti vaikka mitä läskiä tänään vielä syötäisiin. Minä olen sanonut monesti ettei ihminen elä pelkästä leivästä vaan vaatii se hengen kosketustakin.

Pyysi yksikön johtaja minua hommiin tein uuden talon luiskaan kasvillisuuden putsausta. Otin rikkaruohot ja pienet taimet pois petkeleellä juurineen etteivät heti kasva uudestaan.

Mukava on tehdä tässä Samarian talossa yhteisön hyväksi töitä. On minulla hommana roskien ja biojätteen vienti parikin kertaa päivässä. Se on kiva pieni työ yhteisön hyväksi, pitää ne jonkun viedä joten otin sen homman. Otin myös aamusta johtajan ehdottaman, uuden talon autotien luiskan rikkaruohoista ja pienistä taimista. Otin petkeleellä juurineen kasvillisuuden pois luiskasta ettei heti ala kasvamaan ne uudestaan. Menen kohta vielä katsomaan pitääkö vielä ottaa pitemmältä kasvillisuutta. Kysyn johtajalta mitä mieltä se on riittääkö se minkä otin noin 1.5 metriä levitin luiskaa. Olisihan se mukava saada vaikka nuori kaveri mukaan talkoisiin kun reppana ei ota lääkkeitään kulkee se yölläkin, pari kertaa on se ollut aamusta aikaisin ikkunallani sisään halunneena. Olen sen sisään laskenut kun selvä se on ollut, muutenkin on kaveri sekoillut pahasti talossa. Nuori kaveri kerää jämiä tuhka kupeistaja ja kääntää sätkiä sanomalehteen. Jos olisi kaverille annettu joku pieni korvaus vaikka tupakka raha. Voisi sille tehdä hyvää pientä duunia tehdä jos sillä fiilikset paranisi ja saisi se rauhan itselleen. On tämä kyllä kumma talo minua lääkitään pakotettuna ottamaan ja minä teen duuneja sekä toimin palovahtina sekä seuraan yön liikennettä. Nuori kaveri ei ota lääkkeitään ja sekoillee se välillä. Kulkee se yöllä mikä on kielletty kun ei ole aina yöpäivystystä talossa. Herään niin pieneen kun joku menee yöllä röökille tupakka huoneeseen. Nukahdan kyllä heti uudestaan, lukekaa tarinani kielokodon tulipalo vaarasta miten senkin homman hoidin niin ei sekään torppa palanut. Talo täynnä jengiä lääkkeistään unessa huusin koko porukan hereille hoidin asian kunnolla. Palohälyttimet eivät toimineet siinäkään talossa niitä korjattiin jatkuvasti. Mutta ei hätää olen sen verran palomies etten heti hätäänny tilanteen ollessa päällä. Lukekaa siitäkin tulipaloista tarinaani olen ollut niin monessa tulipalo tilanteessa tai läheltä piti tillanteessa. Ihmettelin kielokodossa kun palokunta ei tehnyt mitään kun soitimme palokunnan päivällä kun toimiston lamppu kärysi. Lukekaa myös ohkolan sairaalan tulipalo vaara miten yksi pölvästi lehautti melkein kaksi osastoa tuleen. Olen paljon kirjoitellut siitäkin asiasta, miten ovat ihmiset välinpitämättömiä tämmöisissäkin asioissa. Koronaa vähäteltiin kaverini kumminkin kuoli siihen kun keuhkonsa petti. Tulipalot hälläväliä tyyli mikä on ihmisissä en vaan millään ymmärrä vai onko JUMALANI vienyt muistin ja ällin ihmisiltä täysin.

maanantai 21. elokuuta 2023

Nukuin onneksi aamu kello 8.20 asti kun heräsin yöllä aikaisin. Teki hyvää unet aamuun asti nyt tarinaani aamuun.

Heräsin yöllä ja kirjoitin hetken oli hyvä että menin uudestaan yöllä nukkumaan ja nukuin pitkään aamuun kello 8.20 asti. Nyt hyvällä fiiliksellä ylös sängystä hyvin levänneenä. On noi unet minule niin tärkeät on silloin aina seuraavan päivän hyvällä mielellä. Näin unia yöllä mitä nyt en muista mutta mukavia unia näin kun oli stondis päällä kun heräsin, kunnon jökötys oli ehkä myös kusilastin takia. Tekee niin hyvän fiiliksen kun kulli pystyssä herää vievät vaan henkilökunta panohalut ja kyvyn lääkkeillään. Mutta kun en syö lääkkeitään niin kulli toilmii yölläkin mikä on hienoa ja normaalila toimintaa. Se on varmaan tälläkin henkilökunnalla jos ja kun eivät itsekään tunne rakkautta niin viedään se muiltakin lääkkeillä. Sillä jos ihminen kokee rakkauden ja saa orgasmin silloin haluaa kyllä sen muidenkin kokevan. Silloin ei ihminen koe myöskään JUMALAN RAKKAUTTA eikä lähimmäisen rakkautta. Se on sääli mutta tosiasia miksi ette koe rakkautta uskokaa POIKAAN niin silloin tunnette ISÄNKIN. Kuuntelemalla voisitte kokea rakkauden mutta ei se tässä talossa tavoita ketään. Miksi siis myrkytätte minuakin lääkkeillä mitkä minut sairastuttaa ja kukn kysyn kuka määrää lääkkeitä ja miksi selittää vaan henkilökunta etteivät he tiedä edes sitä. Ja kun kysyn miksi minut halutaan myrkyttää sairaaksi selittää henkilökunta että lääkäri määrää. Eivätkä saatanat tiedä edes kuka lääkäri. Ja kun lääkkeeni eivät kuulu yhdellekkään saatanan Josef Mengelen jälkeläiselle myrkkyni. Miten saatanassa joku vieras lääkäri sekopäitten hoitajien kanssa määrää minun lääkkeeni. Ja miksi tämänkin saatanan uskovaista esittävän porukan sairaaksi lääkitsemänä joudun olemaan. Olen siitä sanonut kahdelle romani miehellekkin ketkä työntää nekin minulle lääkkeitään mistä sairastun. Ajatelkaa nyt suomen romanit minut myrkyttää sairaaksi pelästy jo toinen manne kun puhuin natseista. Ja pahaa pelkään näiden uskosta kun koko henkilökunta on sairasta mikreeni mannellakin ja yhdellä nuorella miehellä. Olen puhunut miten JUMALANI on parantanut mikreeninkin 55 vuotta on se sairaus ollut minulta pois. Astmat, pahat allergiat, masentuneisuus ja viinapiru on hävinnyt päästäni. Pyrkikää siis uskoon niin parannutte sairauksistanne usko siirtää vuoriakin. Mitähän tämmöisten uskovaisten päässä liikkuu kun itse ovat vakavasti sairaita. Kysyn vaan mikä on henkilökunnan motiivi minutkin sairastuttaa myrkky lääkkeillä mitä ne minulle on. Esitätte uskovaista mutta silti myrkytätte minua väkisin, mikä siis on uskonne kysyy sitä vaan firmani ja koko taivaallinen sotajoukkoni. Olen näyttänyt monessa paikassa olleena etten tarvitse lääkkeitä kun olen ilman ollut minua kehutaan, mutta kun syön lääkkeitä olenkin silloin sairas, miten se voi näin olla kun lääkkeet pitäisi parantaa eikä päinvastoin. Niin sairaaksi lääkitsette väkisin herkät ihmiset kun JUMALAN rakkaus parantaa. Mutta kun viette ihmisiltä myrkky lääkkeillä kaiken tunteetkin. Minä sanon koko paskalössille hyvästit odotan vaan että taas joku elukka sairastuu ja tulee niille kuoleman palko kun tietää myrkyttäjäni mihin saatanaan menevät kukolemansa jälkeen kun se silelu vaeltaa ikusuudesta ikukisuuteen. Ja minä nautin kuullessani sen hirveän tuskan huudon saatanoiden huutamana. Ja kaikki tämä vaan kun pilaatte tämänkin yhteisön ilmapiirin minulle lääkkeitä työntäen. Ottakaa itse roppinne kuka niitä tarvitsee olette aika sairaita päästänne ette muuten uskaltaisi minua myrkyttää. Olisin ilman lääkkeitä hyvällä fiiliksellä kirjoittelisin mukavia asioita. Olen ollut parissa uskovaisessa paikassa selkin uuden-kasvun koti ja Porvoon Bethelem koti oli niissä JUMALANI henki läsnä. Ja minä olin ilman lääkkeitä niissä henki vaelsi silloin ihmisestä ihmiseen.

Nukkumaan illasta kello 21.25 heräten kello 2.30 hyvin levänneenä. Kynällä tekstiäni niin kun korkein oikeus sanoo mitään lisäämättä ja mitään pois jättämättä.

Blogini kanssa minun pitää olla varovainen etten liian rankasti astu kenenkään varpaille. Ovat tunnustukset niin rankkoja joillekkin suomen sairaanhoidon piireistä. Isken kiinni epäkohtiin maamme tilanteesta kun tää maa ei ole kaikille onnellinen maa. Miksi siis näin voi maassamme olla että toisia kidutetaan minuakin paskasen työn tekijää. Niin paljon pahuuttu paljastaessani suomen touhuista, olen saanut ottaa ihan sadismia monissa paikoissa. Intiaani kestää aika paljon fyysistä kidutusta mutta tämä suomalaisten minuun kohdistama henkinen kidutus kyllä ylittää välillä ja sietokykyni. Ei uskoisi että isoisäni kätensä sodassa uhraten lunasti maan minulle. Niin hirveetä kohtelua olen saanut ottaa suomessa vastaan ottivat vielä venäläiset lääkärit myrkyttämiseeni kellokoski ohkolassa. LITIUM 1800 mg myrkyllä mistä sairastuin pahoin. Miksi siis toiset saavat elää kun pellossa, toki kun minulla rahaa oli sain olla oma itseni ja tehdä mitä minua huvitti. Mutta kun rahani loppui alkoikin taas helvetti kaikki minut taas hylkäsi pahoin. Ihan itsemurhan partaalle ajaa palvelukodin henkilökunta, niin paljon pahuutta niissä saanut ottaa vastaan. Olen kova päinen mutta aikansa kutakin kyllä se rasittaminen rassaa ihmistä pahoin. Kun tervettä yrittävät saada sairaaksi lääkittyä. Kostan nyt vaan niin monelle pahaa minulle tehneelle kun ehdin ennen kuolemaani.

Päivä mennyt hyvin yhteisön hommia tehden johtaja oli kanssa pihatöissä. Tarinaani tälle päivälle täältä yhteisöstä.

Päivä mennyt mukavasti auttaen yhteisön töissä, tukku kuormaa purkaen sekä roskia ja biojätteen vientiä. Tein myös vähän pihatöitä, johtajakin oli töissä pihalla laittoi se pihaa kuntoon nätiksi, laittaen laattoja pihan käytäviin. Minä kitkin pihoilta rikkaruohoja, petkeleellä otin juuria myöten niitä irti etteivät kasva ne heti uudestaan. Siivoan myös monta kertaa päivässä kissamme kakkoja, kun se vanha kissa tekee paskansa sisään. Se on todella ikävää kun yölläkin joudun siivoamaan kissan kakkoja. En viitsi niitä jättää kongille haisemaan ja muita häiritsemään, jos vaikka joku astuu paskaan leviää se silloin koko taloomme. Toki otimme vieraan kissan kanssa meidän kissamme puhutteluun mourusi vieras kissa meidän kakka kissalle. Masentui meidän kissa pariksi päiväksi, mutta toissa yönä juttelimme kahden kissan kanssa kolmisteen oli ne nenät vastakkain eivätkä yhtään ärisseet toisilleen. Kun puhutin niitä ettei tämmöisessä yhteisössä sovi riidellä kenenkään. Sitten oli kissamme sulassa sovussa söivät ja lepäsivät samalla kongilla. Nyt on hyvä fiilis kun saan olla avuksi talossa, teen sen verran aina jotain kun töitä tulee minulle. Vien aina roskat ja biojätteen parikin kertaa päivän aikana. Nyt on vaan tullut pieniä kärpäsiä roskikseen. On ne vaan banaani kärpäsiä varmaan hedelmistä tulee niitä. No kesä ja kärpäset näinhän se menee, häviää kärpäset yleensä itsestään kun poistetaan hedelmät, mitkä niitä puoleensa vetävät. Oli kaapissa vissiin vähän huonoja mandariineja mitkä varmaan kärpäsiä puoleensa vetivät. Keittäjä S. oli heittänyt huonot hedelmät pois. Todella hyvällä fiiliksellä kaupassa kävin ja muutenkin on oloni ollut parempi kun nukuin vielä 8.30 asti toki olin yöllä pari kertaa hereillä. Olisihan tämäkin talo mukava pyhittää PYHÄN HENGEN VOIMALLA kun eivät minua myrkyttäisi sairaaksi lääkkeillään. Siinä sotii vastaan minunkin asuminen talossa. Kun ei päähäni mitenkään mahdu miten jos ovat uskovaisia ihmisiä niin minulle myrkkyjään työntävät mitä lääkkeiksi sanovat. Kun ei vielä kukaan tunnu tietävän kuka niitä minulle määrää ja millä saatanan oikeudella. Olen JUMALAAN uskova ihminen mutta minua myrkyttää samarian henkilökunta lääkkeillään siinä mättää ja pahasti asiamme.

sunnuntai 20. elokuuta 2023

Olin koneella kello 4.50 kun pimeästä ilmestyi naama ikkunaani. Oli se nuori kaveri tuttu kaveri talostamme. Pyysi se avaamaan oven oli se taas ollut röökillä ulkona ja ovi mennyt lukkoon.

Kerran nukuin kun se tuli koputtamaan ikkunaani silloin hyppäsin sekunnissa pystyyn ja käsi ojossa kun olisi minulla tykki ollut kädessäni. Sotilaan vaistoni ovat semmoiset tulee eläin minussa esiin, sota sekoittanut päätäni niin paljon. Herään pienenpäänkin erikoiseen ääneen ja nukahdan kun tukki kun tilanne on ohi. Hermoni ovat rautaa ainoa että vie nämä eläimen vaistoni minulta lääkkeillään mitä pakotetaan minut syömään. Kyllä alkaa pikku hiljaa vituttamaan leikkiä lääkkeillä, kun niistä sairastuu niin pahasti. Olen terve kun en syö lääkkeitään, sen olen näyttänyt niin monessa paikassa toteen. Kun ovat henkilökunta kaikissa paikoissa sitä mieltä että olen kunnossa lääkkeillään, vaikken siis ole vuosiin syönyt niitä. Olen niin hyvä näyttelijä että voin näytellä mitä vaan sairautta tai tervettä. Mutta sitten kun olen syönyt välillä lääkkeitään, selitetään oikein sossuille asti että olenkin silloin sairas. Kysynpä sitä vaan miksi siis söisin myrkkyjään mitä lääkkeeksi sanovat. Menen lääkkeistään niin huonoon kuntoon sivuoireet ovat hirveitä. Kellokoski Ohkolan sairaalassa myrkytettiin minut venäläisiä lääkäreitä käyttäen niin huonoon kuntoon. Myrkkylääke LITIUMILLA minkä pitoisuudet nosti venäläinen mieslääkäri myrkytysvaaraan asti 1800 mg. Lukekaa miten sairaaksi minut myrkytti suomalaiset ja venäläiset. Etteikö siis ole maanpetturuutta tämäkin touhu, suomalaiset ja venäläiset tuntuvat olevan kimpassa mikä onkin vaarallista maailman tilanne huomioiden. Ja miten on kun jouduin pitkälle 3 vuoden reissulleni selkin samarian pisaran juopon Antti kokin takia yhtenä syyttä, lukekaa olen siitä asiasta kirjoitellut paljon. Ja nyt olen toisessa samarian yksikössä missä pakotetaan minut syömään myrkkyjään aamusta aripipratsol 10 mg ja illasta toinen myrkky 20 mg olantsapiini. MIkä siis on henkilökunnan motiivi minut sairastuttaa lääkkeillään. Onko siitä että on tämänkin talon koko henkilökunta sairaita kuka milläkin tavalla. Kiroaako nämä uskovaiset kumminkin sisimmissään JEESUKSEN JA JUMALANKIN. Kun sairaana saavat kulkea elämäänsä. Katkerat ihmiset ovat kyllä vittumaisiakin ja vielä kun ovat hoitajia. En muuten voi ymmärtää mikä muu motiivi on näillä myrkyttämiseeni kyseisillä lääkkeillä. Kun eivät hoitajaa olevinaan osaa kukaan kertoa kuka lääkäri minulle lääkkeitä määrää. Ja miten tuli lääkemuutoksia Jorvin reissuni jälkee mistä sain tarkkailu lausuntoon terveen paperit. Lukekaa nyt hyvät ihmiset ajatuksella tarinaani ja tehkää silmää tekevät asioille jotain.

Kello on 3.30 virkeänä ollen maailmanpolitiikan arkipäivää. Sotilas minussa on herännyt uskon soturini taivaallinen sotajoukkoni on valtaisa.

Odotamme vaan aikaa parempaa maailma palaa ja ihmiset matkaavat helvetin esikartanoissa. Miksi annatte pahuuden hallita mikä vaan tuhoaa kaiken alleen. Mikähän kumma vaan että saa hallita maailman tuhoajat, pahuutta vaan tulee vastaan jatkuvasti. Missä ovat rauhan ruhtinaat kysyy sitä koko enkeli laumani. JUMALAN suurta suunitelmaako on kaikki vai sen toisen kuka hallitsee kun raamattua siteeraten vapautitte BARAPAAN. Ja miksi siis ette tee mitään vaan hykertelette edelleen vaan ristin juurella. Ette välitä kohtelustani maailma mitään, välinpitämättömyys on pahinta mitä voi olla. Haluatteko te kaiken palavan vai pakastaako taivaan ISÄ teidät, eläisitte paratiisissa jos sen ymmärtäisitte miksi pahuus hallitsee kaikella tavalla. On ihmiskunta niin outoa ettei sen touhuja enään meinaa taivas jaksaa hyvällä katsoa. Katsokaa nyt mitä teidän touhunne aiheuttaa tulipaloa tulvia sairauksia sotaa ja kauhua kaiken aikaa pahenee vaan tilanne. Koko maailma lietsoo sotaa miksi näin voi olla.

Heräten yöllä kello 1.22 kuselle annoin myös talomme kissalle ruokapussin. On se taas alkanut syömään ja olemaan iloinen ja virkeä vaikka nuhtelimme sitä vieraan kissan kanssa sisään kakkaamisesta.

On se jo niin vanha kissa ettei se enää opi uusia temppuje, ja pitäähän eläimen kakata se vaan on ikävä siivota sen kakkoja päivittäin. Se vähän masentui kun vieraan kissan kanssa sitä nuhtelimme, tulee vieras kissa naapurista varmaankin joka päivä meidän talolle ruokimme sitäkin. Nukkuu se usein sängylläni jalkopäässäni. Rakastan kissoja niin paljon ne ovat kavereitani vaikka kakkaakin Vilma kissa sisään. Menin nukkumaan illasta kello 22.02 silloin oli viimeinen päiväkirja merkintäni eiliseltä illalta heräten tähän vuorokauteen kello 1.22. Heräsin uniin mutten muista nyt mitä niissä näin. En kumminkaan nähnyt enne unia kun ne unet jäävät mieleeni elävänä ja muistan ne unet hyvin. Näen meneviä ja tulevia ja hyvinhän ne paikkansa ovat pitäneet. Nyt sammutan koneeni ja suljen sanaisen arkkuni ja päiväkirjani ja alan vielä nukkumaan muutamiksi tunneiksi. Hyvät yöt vielä tälle yölle ja teille valvojillle hyvää tätäkin vuorokautta ja siunausta tähänkin päivään. Toivotaan nyt että saamme paremman päivän tästä kun maailma palaa ja muitakin mullistuksia on kaiken aikaa ja silti vaan sekopäät lietsoo sotaa maailmaan. Sairaita ovat täysin maailman päättäjät maailman lopun pelkoa luovat maailmaan miksi näin voi olla. Ja kansat kärsii ja peloissa elävät. Tehkää nyt jo parannus ja rauha maailmaan. Olenhan uskon sotilas moniin suuntiin pyydetty sotaankin mutta sodin rauhan puolesta maailmaan. Kynäni on terävämpi kun miekkani vaikka katanani ovatkin terässä

Tarinaani tälle päivälle elämäni tarinat ALFA JA OMEGA ALKU JA LOPPU. Vielä kerran kiduttamisestani tarinaa.

Pyhäpäivä mennyt mukavasti romani ohjaajan kanssa jutellen kun on se tuttua sukuhaaraa. Ainoa mikä mättää ja kiristää pinnaa ja välejä on minun pakkolääkitseminen, kun en lääkkeitä tarvitse ja pannaan tämäkin romani mies minulle lääkkeitä työntämään mistä vaan sairastun. Olisihan niin mukava talossa pyhä henki koskettaa porukkaan kun ei tässä talossa henki yhtään vaella toisesta toiseen. Positiivisyys lisää positiivisyyttä ja se tarttuu ihmisestä ihmiseen. Ei tästä talosta kukaan raitistu lähtee jengiä juomaan välillä. Kun PYHÄ HENKI ihmistä koskettaa on sillä parantava voima. Kumma vaan kun tämänkin talon koko henkilökunta sairastaa jotain sairautta. Kunhan henkilökunta tuntisi pojan silloin ne isänkin voisivat oppia tuntemaan. Panisin käteni heidän päälleen ja rukoilisin näiden puolesta. Jos vaikka silloin henki ne parantaisi kun se koskee ihmistä silloin he tuntevat pojan ja isänkin. Pitäisi vaan henkilökunnan tietää paikkansa ja oppia nöyrtymään. Mutta kun tässä talossa ei kukaan jaksa tai viitsi kuunella viisauden sanoja, alkaa ne puhumaan päälle mitä läskiä sitä taas syötäisiin. Huomaan heti miten kiristyy määrätyt tyypit henkilökunnasta, kun alankin jotain viisauden sanoja heille tarjoamaan. Huomaan sen itse kun alkaa verenpaineeni nousemaan, kun yritän saada viisautta menemään perille heihin. Siksi viihdynkin yksin henkieni kanssa huoneessani saan nauraa ja laulaa. Mikä olisi kyllä niin mukavaakin porukan kanssa nauraa ja laulaa. Mutta talossa panostetaan samoin kun syväpurossa ruokaan sitä kyllä työnnetään paljon nenän eteen. Olen sanonut monesti ettei ihminen elä palkästä leivästä vaan hengen voimaa tarvitaan. Lukisin porukalle KRISHNA kirjasta elämän tiede se on paljon parempi kun vaikka raamattu. Uudesti syntymää ruumiin ja sielun puhdistumista he eivät lihaa syö eikä muutakaan paskaa. Alkaa siinä sielu puhdistumaan ja vaeltamaan hengessä väkevänä. Miksi ette tee niin kun neuvon heittäkää maalliset hömpötykset nurkkaan ja ennen kaikkea minun myrkyttämiseni pahoin lääkkeillä. Eikö teillä yhtään päässä säteile, te sanotte ettette te tiedä kuka minulle myrkky lääkkeitä määrää. Ja kumminkin te vaan työnnätte lääkkeitä minulle aamuin illoin. Sanon vaan suoraan teille että tyhmyydestä sakotetaan ja te olette todella tyhmiä. Kun ei kukaan todella uskovainen minua myrkytä lääkkeillä sairaaksi. Katsotaan nyt taas kuka teistä seuraavaksi putoaa ja sairastuu pahoin. Mitä sitten olette pahaa elämässänne tehneet että olette sairastuneet, voisi rukoukset teitä auttaa mutta missä se teidän usko on varmaankin laskiämpärissä. Minä vaan kovasti ihmettelen kun olette hoitajia olevinanne, mutta työnnätte vaan minulle myrkkyjä mistä sairastuu. Miksi sitä kysyy taas kerran taivaallinen sotajoukkoni. Syökää itse myrkkyjänne ja jos minun kondikseni ja hyvinvointini teitä vaivaa niin siitä vaan. Myrkytettiin minua yli kolme vuotta kellokosken ohkolan sairaaloissa syyttä. Selkin Samarian pisaran juopohullun kokin aiheuttaman reissuni takia. Olen paljon siitäkin paikasta kirjoitellut tulipalovaaroista ja tuhopoltoista ja minun kusettamisestani rankasti. Lukekaa tarinaani miksi näin teitte ja mikä oli kaiken motiivi siihen, että pilattiin elämääni ja terveyteni vietiin huonoon kuntoon. Monia sairauksia aiheutti suomalaiset, ottivat saastat suomalaiset hoitajat siihen venäläiset lääkärit. Sairastuin niin vakavasti siellä ja miettikää mikä firma on kaikkeen syypää. Mutta aikansa kutakin on kaikki tekemisenne tiedossa vaikka kuinka huseeratte muuta minulla on JUMALANI KENEN KANSSA TOIMIN. Ja isken kun vähiten sitä odotatte. JUMALANI on anteeksi antava ja pitkämielinen mutta te olette minulle niin kuonaa myrkyttäjäni ja elämäni pilaajat. Miten te olettekin niin tyhmiä onko se sitä että tiedätte jo elinaikananne mihin suuntaan sielunne vaeltaa kuoleman kohdatessa. Minä olen taivaspaikkani lunastanut en ole ketään tappanut vaan olen pelastanut varmaan lapsenkin hengen hukkumasta sekä nuoren miehen palastin hukkumasta. Ja pari muutakin olen pelastanut pahalta kohtalolta. Eiköhän se minun isäni viimesellä polulla tiedä mihin suuntaan matkaamme. Minähän vaan teidät merkkaan taivaan temppeleleihin tai suoraan kadotukseen. On hirveää suomen sairaanhoidon tila kun jää kiinni jatkuvasti sadisteja ja psykopaatteja ja ikävää vielä kun tietää monetkin työkaverit sekopäitten touhut. Siellä ei yksi JUMALAN oma pärjää syövät muut hänet kyllä pahaan jamaan.

Väsyneenä mutta hyvällä fiiliksellä ruuan jälkeen. Nyt tekstiäni ja kohta päiväunet sitten talon ison autotallin punttisalille tekemään hyvän treenin.

Onkin jäänyt punttitreenit parilta päivältä, on ollut lihakseni ja nivelet kipeät täällä uudessa paikassa. Varmaan joko aloittamastani lihan syönnistä, tai sitten kollakeenini loppumisesta, nyt sain tilaamani uuden tuotteen missä on myös kollakeenia. Toivotaan nyt että alkaa kipuni hellittämään, toki auttaa kipuihini jumppaaminen mitä teen huoneessani joka päivä. Jumppia ja venyttelyjä siinä se kondis paranee. On vaan punttitreenit lihaskunto harjoittelua, toki saan tehoja etunojapunnerruksillakin ja vatsaliikkeillä. Teen myös huoneessani kahvakuula treeniä mikä on myös tehokasta treeniä. Painoni oli jo 94 kiloa tikkurilan paikassa missä olin kasvisruokailija pitkään. Nykyään painoni on noussut 110 kiloon. Toki on tullut minulle lihasmassaakin, mutta myös keskivartalo lihavuuttakin on tullut jonkun verran. Nyt olen taas keventänyt ruokavaliotani, kunhan saisin säilytettyä lihasmassan mutta muuten vatsani painon tippumaan. Tiputan nyt painoni 95-97 kiloon sen uskon ja luulen olevan minulle hyvä paino. Ruokailua tarkentaen ja lisäämällä liikuntaa ja tiukkaa treeniä sillä se vatsan seutu pienenee. Huopaa ja soutaa painoni helposti olen ollut treenipainossani aikoinaan 116.8 kiloa. Mutta olin silloin vahva ja nopea kun mikä nykyään olen vaan nopea ja vahva. Hah haha vähän huumoriakin tähän synkkyyteen. No nopeus ja voima kun kohtaa niin silloin tapahtuu ihmeellisyyksiäkin. Täytyy tänään vielä tehdä vatsatreenit teen niitäkin monta kertaakin päivässä. Onhan taas väsähtänyt olotila minulla varmaan raskaampi ruoka sen tekee. Siunattua sunnuntaita kaikille kansoille kaikesta pahasta huolimatta.

Olihan se kaikesta huolimatta luojan lykky että pääsin pois palvelutalosta tähän yhteisöön. Tarinaani tähän pyhäpäivään.

En kirkkoon viitsinyt lähteä enkä kylille ajelemaan pyörälläni on kelikin semmoinen että voi kohta sataa vettä. Olen mielummin tässä yhteisössä kun tikkurilan palvelutalossa mikä alkoikin pahasti ahdistamaan kun näytti henkilökunta oikean karvansa ja mitä todellisuudessa olivat. Ja kun me sanomme vielä että tyhmyydestä sakotetaan. Oli siellä henkilökunta niin idlioottilmaista kaiken ne paljasti minulle kun vähän heitin herjaa niille. Asukaskuntakin oli niin saakelin outoa tahallaan sotkivat parvekeenkin ja minäkin siivousryhmässämme jouduin jämiään parvekkeelta keräämään. Parvekeella oli puolen metrin tuhkis mutta tahallaan hullut heitti pitkin parveketta jämät. Ja minä jouduin oikein outojen yksikön naisjohtajan ja nuoren hoitajan puhutteluun etten saa sanoa hulluille röökin jämistä. Lukekaa olen kirjoittanut sen paikan pahuudesta, miksi se muuttuikin vaikka minua toista vuotta kehuttiin talossa kun kaikki hoidin biljardit punttisalit pelasin porukan kanssa lautapelejä tein kuulemma ahkeraan talomme töitä ja autoin muita. Mutta pitkään vetivätkin henkilökunta siinäkin talossa rooliaan. Alkoikin helvetti siinä paikassa, mistä toki minua varoitettiin tullessani ulkopuolelta sekä muutamien potilaiden toimesta sisältä päin. Yksi 30 vuotta tuntemani nainen sanoi siellä että vittumaisin paikka missä hän on koskaan ollut. Lähtikin nainen toiseen taloon Hyrylän lottakotiin, sanoin naiselle että pitää siellä paikassa mölyt mahassaan kun sekin Hyrylän paikka oli paha. Sanoin naiselle että se menee ojasta allikkoon jos lotassa on sama henkilökunta mitkä kanssa pahoja olivat. Olisi muuten kyseiset paikat hyviä ja viihtyisiä mutta pakkolääkitykset pilaa kaiken. Kumma vaan kun olen vuosia syömättä lääkkeitä pidetään minua niin terveenä ja kunnossa olevana. Mutta mikä silloin kiksahtaa henkilökunnan päässä kun oikein lääkärin siunauksella otetaan lääkkeet listoilta pois. Aloittavat helvetin henkilökunta ja kirjoitetaan että olen sairas kun syön lääkkeitä mitkä henkilökunta saa syöntiin. Eikö se ole rlistiriitainen asia kun en syö olenkin henkilökunnan mukkaan terve ja kun pakkolääkitään todetaankin että olen sairas. Minun mielestäni se pitäisi olla ihan päinvastoin että lääkkeet pitäisi tervehdyttää ihmisen. Miksi siis pakotetaan minutkin sairastumaan voin näytellä näille typeryksille ihan mitä vaan, ja menee saatanan aivokääpiöt ansaan ja paljastaa henkilökunta epäpätevyytensä ja suoraan sanottuna tyhmyytensä. Suomen paha henkilökunta lääkitsee minuakin tervettä sairaaksi vuosia ja kukaan ei tee maailmalla mitään asioille. Koko ajan jää kiinni suomessa lääkäriä ja hoitajaa todella pahoista teoistaan miten tämä voi olla mahdollista kun pitäisi tämä olla hyvinvointi valtio.

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Toodella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua ...