sunnuntai 20. elokuuta 2023

Olihan se kaikesta huolimatta luojan lykky että pääsin pois palvelutalosta tähän yhteisöön. Tarinaani tähän pyhäpäivään.

En kirkkoon viitsinyt lähteä enkä kylille ajelemaan pyörälläni on kelikin semmoinen että voi kohta sataa vettä. Olen mielummin tässä yhteisössä kun tikkurilan palvelutalossa mikä alkoikin pahasti ahdistamaan kun näytti henkilökunta oikean karvansa ja mitä todellisuudessa olivat. Ja kun me sanomme vielä että tyhmyydestä sakotetaan. Oli siellä henkilökunta niin idlioottilmaista kaiken ne paljasti minulle kun vähän heitin herjaa niille. Asukaskuntakin oli niin saakelin outoa tahallaan sotkivat parvekeenkin ja minäkin siivousryhmässämme jouduin jämiään parvekkeelta keräämään. Parvekeella oli puolen metrin tuhkis mutta tahallaan hullut heitti pitkin parveketta jämät. Ja minä jouduin oikein outojen yksikön naisjohtajan ja nuoren hoitajan puhutteluun etten saa sanoa hulluille röökin jämistä. Lukekaa olen kirjoittanut sen paikan pahuudesta, miksi se muuttuikin vaikka minua toista vuotta kehuttiin talossa kun kaikki hoidin biljardit punttisalit pelasin porukan kanssa lautapelejä tein kuulemma ahkeraan talomme töitä ja autoin muita. Mutta pitkään vetivätkin henkilökunta siinäkin talossa rooliaan. Alkoikin helvetti siinä paikassa, mistä toki minua varoitettiin tullessani ulkopuolelta sekä muutamien potilaiden toimesta sisältä päin. Yksi 30 vuotta tuntemani nainen sanoi siellä että vittumaisin paikka missä hän on koskaan ollut. Lähtikin nainen toiseen taloon Hyrylän lottakotiin, sanoin naiselle että pitää siellä paikassa mölyt mahassaan kun sekin Hyrylän paikka oli paha. Sanoin naiselle että se menee ojasta allikkoon jos lotassa on sama henkilökunta mitkä kanssa pahoja olivat. Olisi muuten kyseiset paikat hyviä ja viihtyisiä mutta pakkolääkitykset pilaa kaiken. Kumma vaan kun olen vuosia syömättä lääkkeitä pidetään minua niin terveenä ja kunnossa olevana. Mutta mikä silloin kiksahtaa henkilökunnan päässä kun oikein lääkärin siunauksella otetaan lääkkeet listoilta pois. Aloittavat helvetin henkilökunta ja kirjoitetaan että olen sairas kun syön lääkkeitä mitkä henkilökunta saa syöntiin. Eikö se ole rlistiriitainen asia kun en syö olenkin henkilökunnan mukkaan terve ja kun pakkolääkitään todetaankin että olen sairas. Minun mielestäni se pitäisi olla ihan päinvastoin että lääkkeet pitäisi tervehdyttää ihmisen. Miksi siis pakotetaan minutkin sairastumaan voin näytellä näille typeryksille ihan mitä vaan, ja menee saatanan aivokääpiöt ansaan ja paljastaa henkilökunta epäpätevyytensä ja suoraan sanottuna tyhmyytensä. Suomen paha henkilökunta lääkitsee minuakin tervettä sairaaksi vuosia ja kukaan ei tee maailmalla mitään asioille. Koko ajan jää kiinni suomessa lääkäriä ja hoitajaa todella pahoista teoistaan miten tämä voi olla mahdollista kun pitäisi tämä olla hyvinvointi valtio.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...