maanantai 28. elokuuta 2023
Oli minulla katkonainen yö unia nähden heräilin pari kertaa nukkuen kello 8 aamusta. Tarinaani tähän aamuun uskon sotureideni riviin saaminen.
Pahoja unia näin olin unessani välillä jyväskylässä ja missä milloinkin. Näin unessani että etsin viinakauppaa joka paikasta, oli minulta pankki kortti välillä kateissa. Kukaan ei halunnut minulle viinaa järjestää, kumma uni kun on minulta pitkällä hupituomiollani viinapiru päästäni kuollut. Oli unessani tuttuja kuolleitakin, tulee kuolleitten haamut minulle monesti uniini.
Eipä ole viinapiru enään minua riivannut miksihän se nyt tuli uniini. Ei ole minulla mitään mieltä enään ryyppymieheksi ryhtyä, on se tie nähty niin perusteellisesti ja se ei mukava tie ole. Olin vuosia hupia kiinni kaveristani, mutta se viinapiru sillä reissulla kuoli päästäni. Mutten olisi kyllä uskonut että joudun kidutettavaksi pitkän hupituomioni jälkeen. Pkkohoitoihin ja pakklääkityksiin missähän on ne Nupin luppamat sata miestä riviin ja aseisiin kun siviiliin pääsen.
Paikataan vähän puhun siis uskon sotureistani ettei tule pelkoa ja väärin käsityksiä. Piti ristin ritareideni alkaa toimimaan ja marssimaan taivaallisen sotajoukkojeni kanssa. Missä siis lentelee enkelini onko heillä siivet supussa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti