lauantai 5. elokuuta 2023

Aamu siitä tuli taas heräsin yöllä uniin nukuin kyllä aamusta kello 5.30 asti. Tarinaani aamusta siunattua pyhäpäivää kansakunnat. Väkivaltaa kauhua sekä pelkoa se on aseemme pahoille ihmisille.

Melko leväneenä pystyyn viimeisen kerran kello 5.30 unia näin taas pitkin yötä. Kuolleita tuttujani tuli taas uniini näen kuolleista unta usein. Kävin omakannassa katsomassa terveystietojani, oli siellä kumma teksti että olisi minulla joky käynti vissiin 11.8 peijaksessa minulla on silloin tikkurilan polin video tapaaminen. Luki vielä peijaksen tiedossa että joku injektio. En sen tarkemmin sitä lukenut mutta todella outo oli tieto. Niin kun minä siihen peijaksen kidutus sairaalaan lähtisin ja vielä piikille. Se ei saatana nappaa olihan outo lyhyt teksti omakannassa. Kyllä on perkelettä ettei tämä saatanan kiduttamiseni suomessa ala loppumaan. Ottaisi viron poika yhteyttä kuka pyysi minua maailman tiukimpaan järjestöön mukaan. Alkaisi silloin suomessa irtopäitä lentelemään alkaa tosiaan mittani olemaan täysi suomalaisten saatanoiden touhuja ovat minua vuosia kiduttaneet enemmän ja vähemmän. Selkin samarian pisaran kokin Antin takia jouduin jorviin eristykseen 12 vuorokaudeksi kidutettavaksi. Sieltä jatkui paha kiduttamiseni kellokoski ohkolaan 3 vuodeksi lukekaa miten pahaan kuntoon minut myrkytettin suomalaisten saatanoiden toimesta ja ottivat siihen vielä Venäläisetkin mukaan kiduttamiseeni. Ketähän muita oli minulle järjestämässä kidutusreissuani selkissä. Sen vaan sanon etten turhaan ollut kidutettavana tutkintaani tein koko ajan huumetalosta ohkolastakin. Jatkuu sama paska touhu tässäkin Samarian yhteisössä mikä piti olla uskovainen yhteisö, mutta mitä nämä on työntävät minulle aamusta 10 mg arpipipratsol lääkkeen ja illasta 20 mg olantsapiinia. Minulle ei mikään lääke sovi en ole mielisairas olen entinen masentunut ja viinapirun riivaama ollut mutta nekin on minusta lähtenyt. Sanoo henkilökunta että lääkäri määrää mutta tämän talon uskovaiset ne myrkyt minulle työntää. Jos nämä olisivat kunnon uskovaisia niin ne eivät minulle edes sadististen psykopaatti lääkärin määräyksestä myrkkyjä työntäisi. Alkaa tosiaan mittani olemaan täysi tätä saatanan pelleilyä saisi viron pojat ottaa yhteyttä ja katsotaan järjestöön liittymistä. Jostain minun pitää alkaa apua saamaan palvelen sitä herraa kuka minuakin auttaa. Tarvitsen lääketieteellistä ja juridista apua. Mutta kun pahat ihmiset eivät usko muuta kun väkivaltaa ja kauhua sekä voimaamme pelkoa. Pelolla saamme viholliset täysin sekaisin sillä on suuri mahti. Ja sen sanon että viellä pelkäätte viholliseni kunnolla olette kiduttaneet minua liian kauan. Alkaa aikanne tulemaan annan aika pitkälle anteeksi pahat tekonne mutta liika on liikaa. Ja sanomme vaan että tyhmyydestä sakotetaan pitäisi tyhmien ihmisten paikkansa tietää. Kumma vaan on tässäkin talossa henkilökunta vissiin kaikki sairaita jollain tavalla. Siksiköhän ne haluaa minutkin sairastuttaa lääkkeillään, minkä lääkkeet tekee minulle niin sairaaksi niistä tulen. Jos olisivat nämä kunnon uskovaisia niin nostaisivat nämä kovan haloon minun myrkyttämisestäni lääkkeillä. Pitäisi näiden itse tajuta mitä paskaa tekevät ja miten kusessa vielä ovat. Tässäkin talossa on kaksi suomen romani miestä ja tuttua sukua vielä. Mutta nekin vaan minulle lääkkeitä työntävät helvetti ei kaikki romaneista tykkää oli ne ennen linnoissa todella kusessa meni ne konnulle karkuun aikoinaan. Minä otin muutamia tummia Riihimäen keskusvankilassa siipieni suojaan ja ne sielläkin pärjäsi muidenkin seassa. Mutta tämmöisille myrkyttäjille kyllä voisi olla joku mukava talo hyvä mesta. Eivät tämmöiset myrkyttäjäni olisi turvassa edes nokan karhunkopissa. Mikä tässä mättää kun en vuosiin syö lääkkeitään niin pitävät terveenä kehutaan minua maasta taivaaseen silloin. Mutta kun syö kirjoitetaan oikein sossulle että olenkin sairas. Miksi näin voi olla eikö se ole ristiriitainen asia kun ei syö pidetään terveenä ja kun syö onkin siis sairas. On suomen sairaanhoidossa niin päästään vialla olevia todella tyhmiä ja pahoja ihmisiä. Onhan se mukava lähteä pahojen ihmisten alalle että saavat pilata muidenkin elämän. Mitä teki mielentilan lääkäri, tappoi vaimonsa ja yritti tappaa viisi lastaankin ja mitenhän paljon on sekin pahaa tehnyt ennen paljastumistaan. Minullekkin leivottiin hupituomio poliisienkin toimesta, niin sanoi minulle kyttä järvenpäässä missä sinisissä haalareissa olin kiinni mielentilaan järjesti minut asianajaja ja menikin siinä jokunen vuosi hupia. Yksi hoitaja jäi kiinni vanhuksien tappamisesta kauankohan sekin sai jatkaa toimintaansa. Ja tuntuu olevan kaikki hoitajat samassa paskassa mukana. Mutta kostoa sillä olen jaksanut, ja nyt nautin kun maailma palaa kaikki tuntuu kaatuvan sotaa ja kauhua mullistuksia maailma täynnä. Haha haha minulla ei ole mitään menetettävää teiltä menee kaikki. Ja se saatanallinen ikuinen kiirastuli kun teille alkaa kuoltuanne kun se sielunne vaeltaa ikuisuudesta ikuisuuteen. Ja pahinta saatte te ihmisten elämän pilaajat lääkkeillänne mitkä tuhoaa arvokkainta omaisuuttenne aivojanne sairastutatte terveetkin ihmiset lääkkeillänne pahoihin sairauksiin. Te olette firmani mukaan pahinta kastia mitä voi olla ja teille on minulla ihan erikois paikka. Rakkauden viette ihmisiltä kun ette itsekkään tunne JUMALANI RAKKAUTTA siksi ette te tunne myöskään lähimmäisen rakkautta. Seksi halut ja kyvyn viette lääkkeillänne. Tämänkin talon keittäjä hoitaja ei kestänyt yhtään kun puhuin että syön testoja masennuksen ja väsymyksen vuoksi en seksistä puhunut sille mitään. Mutta syön niitä toki myös seksihalujen ja kyvyn vuoksi. Onhan se ikävää kun sairastelee tämänkin talon henkilökunta kaikki. Minäkin olen niile puhunut JUMALAN parantavasta voimasta.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Aikaisin nukkumaan rullatuoli kaveri kävi illalla ympäri juovuksissa ovellani, en sisään päästänyt sitä käskin poistumaan sen. Heräten yöllä mutta nukkuen unia nähden mutta melko hyvin kello 5.15 asti.

Nyt hyvin levänneenä hyvä ettei minua enempää häiritty illasta, kun on aamusta kello 10 terveysasemalla seniori ohjaajan ja sossun tapaamine...