lauantai 14. lokakuuta 2023

Huomenta maailma heräten kello 4 kissoille ruokaa ja tarinaani kirjoittelemaan. Maailma palaa miksihän miettikää sitä hiljaa itseksenne.

Miksi ihminen tuhoaa maapallon miksi saa pahuus hallita, maailman lopun aikaa eletään. Miksi se piru on ihmisissä niin vahvasti, olette kaikki kirottuja teissä on pahuus sisällä. Uskovaista esittävät myrkyttää minuakin sairaaksi ovat itse tässäkin samarian talossa henkilökunta pahoin sairaita. Minä olen elävä esimerkki ihmepararantumisista niin monet sairaudet voittaneena. Miksi siis näin voi olla suomessa että saa sairaat myrkyttää tervettä lääkkeillään sairaaksi. Lukekaa miten sain kärsiä jo selkin samarin pisara yhdistyksen sekopään juopon kokin takia yhtenä. Viranomaiset kyllä sanoivat ettei se sekopää pisara yhdistyksen Antti kokki minulle saanut vuosien kiduttamistani venäläisten lääkäreiden käsiin. Ketä sitten oli siinä takana muita ja mikä oli heidän motiivinsa siihen. Mutta kosto on suloista en hupia varmaan vääräuskoisten takia sairastellut vuosia syyttä. Sanomme teille vielä ALLAHU AKBAR JUMALA ON SUURIN. Älkääkö minua pitäkö pahana lukekaa miten kiduttivat minua vuosia jorvissa, kellokoski, ohkolassa. Miksi mikä saatana siihen oli teidän saatanoiden vääräuskoisten motiivi. Mutta sen takaan ja alleviivaan että kärsitte rankasti elinaikananne ja sen tämänkin talon porukka tekee kun on tällä henkilökunnalla niin paljon sairauksia. Siksikö minut yrittävät tahallaan saada sairaaksi myrkky lääkkeillään. Ovat monet uskovaiset sisimmissään jumalan kieltäjiä kun pahasti sairaita ovat, syyttää monetkin sairauksistaan jeesusta ja jumalaakin. Tämmöisiä tapauksia on tullut vastaan rukoilisin heidän puolestaan mutta kun näiden usko on mitä on. Kyllä se jumala on kaukana uskovaista esittävistä miksi sen itse tiedätte. Miksi monet paskaa tekevää esittää uskovaista pahinta on minun myrkyttäjäni siksi te menette alimpaan helvettiin. Olette pahinta mitä tiedän ihmisten elämän pilaajat lääkkeillänne. Tuhoatte ihmisten aivot ja koko elimistön, sairastuu lääkkeistään niin pahoin. Psyyke pilataan lääkkeillä täysin se on sata varma etten hupia ollut kidutettavana selkin samarian pisaran takia. Lukekaa siitäkin tarinaa kun talossa oli tulipalovaara ja murhapolttajaa firmassa. Kolme vuotta kiduttivat minua saatoiden suomalaisten ja venäläisten lääkäreiden toimesta. LITIUM myrkkylääkkeellä venäläiset myrkyttivät minut pahaa kuntoon nosti venäläinen lääkäri sen pitoisuudet myrkytysvaaraan asti 1800 mg. Sairastuin pahoin siitä myrkystä mutten häipynyt talosta vaan jäin siihen huumetaloon. Kostoni tulee olemaan hirveä nautin kun koette jo maanpäällä helvetin sairastuen pahasti. Ja se ikuinen kiirastuli ei teille saatanoille ole mukava paikka. Se on ihan sama että huudatte hallelujaa ja rukoilette vaikka aamusta iltaan kun lopputulos on sama palatte ikuisuuden kiroissa. Ja sanon vaan vielä että tyhmyydestä sakotetaan. Ja saatta kaikesta vaan syyttää itseänne miksi siis myrkytätte minua lääkkeillänne. Minä voin häipyä tästäkin porvoon samarian talosta vaikka heti mutta haluan teitä auttaa ja käännyttää uskon tielle. Kun minun oikeat uskovaiseni eivät minua sairaaksi myrkytä lääkkeillä. Vielä kerran miksi näin teette ja mikä on siihen motiivinne. Olette itse pahoin sairaita siksikö haluatte että minäkin pahoin sairastun. Muuta syytä en ymmärrä teidän toimissanne miksi siis näin teette kun tiedätte miten lääkkeeni minut sairastuttaa. Ottaisitte lääkäriin yhteyttä ja kieltäyttyisitte lääkitsemisestäni. Kun ei se saatana kuulu yhtään teille syönkö mitään lääkkeitä se on ihan minun oma asiani.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.

Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...