sunnuntai 22. lokakuuta 2023

Nukuin vielä aamusta hyvä niin kun valvoin yöllä. Aamupala syöty sillä se lähti päivä hyvin käyntiin. Kirjoittelua ja vielä lepoa siitä ison tallimme salille treenaaman.

Tein aamusta aikaisin jumpat nyt menen kohta ison autotallin punttisalille treenaamaan teen taas tehokkaan treenin. Onkin ollut taukoa jonkun aikaa kun olin pari kertaa kipeä peräjälkeen. Nyt on flunssan oireet hävinneet on muillakin ollut oireita. Tämmöisessä yhteisössä kyllä pöpöt leviää helposti henkilökuntakin on ollut kipeenä. Söin aamupalalla puuroa mehukeitolla sekä leipäviipaleen munalla, join maitoa lasillisen ja kahvia kupin. Nyt on oloni melko hyvä väsymystä on vieläkin eli jos otan vielä pienet tirsat ennen salia, ei se ole mukava treenata väsyneenä. Alkaa väsyttämään tämä koneella kirjoittelu samoin kynällä kirjoittelu. Eli nyt lepoa unen muodossa tunnin tirsat riittää minulle sillä kuittaan yön valvomista. Polveni on ollut kipeä hotelli yöstä lähtien ja toinenkin polvi vihoittelee. Oikea polvi on mennyt pahoin rikki jalkapalloa pelatessa kumman kauan se onkin kestänyt nykyään on se alkanut vihoittelemaan ja särkee sitä. Katsotaan nyt ellei kollageeni ala auttamaan teen jotain muuta polveeni. Nyt nukkumaan alkaa silmäni pilkkimään kiinni eli väsy saa voiton.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Huono yö oli sydän varoitteli kuuma tekee tepposiaan. Lanssi ja palokunta kävi talolla aamusta vanha rouva uusi asukas vietiin.

Kuulin rappuun lanssin kaverin puhuvan jotain kaatumisesta. Olisiko vanha rouva kaatunut asunnossaan, onneksi hänen poikansa käy usein mamma...