maanantai 9. lokakuuta 2023

Nukuin vielä onneksi kello 7.50 asti unia nähden. Teki hyvää minulle vielä unet aamuun asti. Jammu setä siltavuori hirviön pilaamasta Reijosta asiaa ja lopetettavaksi saamastani Nilkinmäen Attendosta tulipalovaaroista asiaa.

Nyt tuli nukuttua univelkoja pois kun oli niitä muutamilta öiltä. Helpotti kun oli minulla eilen uuden sossun miehen kanssa tapaaminen sain puhuttua asioitani sille. Käsitin että alkoi maksut taloon juosta vasta 1.10.2023 kun teimme vuokrasopimuksen silloin. Kerroin sossulle että tapasin isomman sosiaaliherran kirkolla kuka sanoi että otan kaiken paskan mitä olen kokenut kirjallisena ja lakimiehen siihen. Puhuin ja kirjoitin asioistani lakimiehelle mutta se ei vissiin lähde tähän juttuun mukaan. Katson nyt kenen asianajajan saan ajamaan koko juttuni läpi, olisi se iso juttu mutta uskon että vielä oikeutta saan kohteluuni. Raha voisi vaihtaa omistajaa mutta terveyttäni eivät syylliset pysty ostamaan. Olen niin paljon pahaa saanut kokea monissa paikoissa missä olen tutkivaa journalismiani tehnyt. Mutta hyvin olen saanut kiinni pahojen ihmisten pyörittämiä paikkoja. Nikinmäen Attendon sain lopetettavaksi siellä oli se Jammu setä siltavuoren pilaama Reijo. Autoin Reijoa parhaani mukaan, kun se ressukka oli vissiin hirviö Jammu Siltavuoren takia juonut itsensä rullaattori potilaaksi. Lukekaa mitä minulle tehtiin kun Reijo ressukkaa autoin saunotin, siivosin sen huonetta kun se ressukka kusi ämpäriin ja meni ne pitkin lattiaa. Oli talossa päihteet kielletty mutta Reijo joi koko ajan talossa. Ja taas palaamme tulipalovaaroihin kuulin Nikinmäen Attendossa yöllä palohälytyksen alun piippasi toimistossa. Juoksin talon läpi ja huomasin Reijon työntäneen migron tavaraa täyteen ja lyöneen sen täysille, nukkui se juovuksissa huoneessaan. Talossa olivat kaikki rullaattori ja rullatuoli väkeä. Selvittiin siitäkin tilanteesta nopealla toiminnallani sain käryävän migron sammutettua. Olen niin monessa tilanteessa tai lähellä piti tilanteessa ollut. Yhdelle miehelle vähän liikaakin tullut vastaan tilanteita. Siksi tässäkin Samarian talossa puoleentoista kuukauteen kuusi palohälyttimen reagointia kyllä varovaiseksi pistää. Lukekaa polttopullon tulo Keravalla asuntooni selvitin senkin tilanteen eläimen vaistoillani heräten hetkessä ja sain sammumaan alkavan palon. Olisi siinä voinut mennä koko kerrostalo, oli syyllinen porukamme kiltein poika selvitin senkin asian otin pojan puhutteluun. Kun ylhäältä saan tiedon tiesin että oli nuori mies syyllinen polttopullo iskuun. Kaveri sanoi sen syyksi iskuunsa kun häntä harmitti kun pojat heitti sen asunnoltani ulos, ja hän olisi halunnut kuunella meidän kanssa musiikkia. Pelastin pojan linnoista kun ne eivät ole kilttien poikien paikkoja nykyään ainakaan, kun en ole minä enään linnoissa ottamassa kilttejä poikia siipieni suojiin. Olen paljon puhunut noista tulipalovaaroista palokunnan toiminta on kyllä ihmetyttänyt parissa paikassa kun olen käskenyt repia kielokodon tilanteessakin kattoa irti ja katsomaan mikä käryttää. Sanoivat vaan että sano talonmiehelle on se tuttu vika. No antakaas olla silloin yöllä lehahti lukollinen ruokavarasto. Samoin tässäkin Samarian talossa tiesin heti ensimmäisillä hälytyksellä että on oikosulku talossa. Suomen romani mies vaan otti hälyttimet pois päältä. No saatiin sähkömies taloon ja taas olin oikeassa purki sähkömies lampun ja oli siellä johdot palaneet sisältä ja mustunut lampun sisus. No kerran löikin aamusta aikaisin kaikki hälyttimet päälle sain isolla työllä kaikki vaivaisetkin ulos. Yhdelle rullaattori kaverillle jouduin huutamaan että pihalle ja äkkiä se vaan makasi sängyssään ja kaveri on rullaattori heppu. Palokunta tuli paikalle otti nekin vaan hälyttimen akusta johdon irti että saivat hälyttimet sammumaan. Lähti ne vaan pois ja jäinkin todella epätietoisuuteen mistä hälytys johtui. Muitakin tilanteita on ollut talossa thaimaan nuori mies poltti migron silloin lähti bulgari kaverin asentama hälytin soimaan ja käryä oli koko kongi täynnä. No toivotaan nyt että tilanne on talossa rauhoittunut kun epäili ne hälyttimen johtojen repimisestä nuorta kaveria. Oli johdot revitty tupakka huoneesta ja keittiöstä hälyttimistä irti. No nuoren kaverin ei tarvinnut lääkkeitään syödä ja lopputolos oli että se haettiin ambulanssin ja poliisien toimesta talosta. Kummasti vaan sattuu noita tilanteita toiset eivät niihin reagoi niin vakavasti mutta minulle on aina hälytys tosi tilanne ja sen mukaan toimin. Pitää talo olla muutamassa minuutissa tyhjä sillä savu tuuperruttaa nopeasti. Minulle on ihmisen henki niin arvokas että siksi toimin ja pidän kyllä ääntä ihmisten toimista ja välinpitämöttömyydestäkin tilanteessa. Olen sitä mieltä ettei saisi vaan sammuttaa hälytintä ennen kun on varmuus saatu siihen ettei ole vaaratilanetta talossa. Lukekaa tarinoistani putkapalo sekä ohkolan tuhopoltto yritys.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...