keskiviikko 27. joulukuuta 2023
Ilta joutaa oli ruoka söin kasviskeiton samaa kun päivällä oli se hyvää ja terveellistä. Olen keventänyt taas ruokaani kasvispitoiseksi haluan terveellisyyttä. Sielu ja ruumis puhdistuu ajatuksen voimalla.
Päivä mennyt aika hyvin jouduin vaan taas vääntämään henkilökunnan kanssa. Mutta kyllähän asiat siitä selviää harmittaa vaan kun oikeassa olen asioissani. On vaan niin ikävää vääntää selvistä asioista kun oikeassa olen. Onneksi on minulla kirjoitukseni kynällä niin kun korkein oikeus sanoo mitään lisäämättä ja mitään pois jättämättä. Blogiini on vähän vaikea kirjoitella suoraan asioita nimillä ja paikoilla. Vaikka on minulla tutkivana journalistina oikeus ja sananvapaus kirjoitella asioiden oikeilla nimillä.
No nyt mennään näillä teen nyt selvyyttä asioihin mitä vastaan tulee olen vaan joutunut kokemaan niin paljon pahuutta ja vääryyttä matkan varrella. Kummallista vaan on suomen tilanne, vääryyttä ja ihan kauheuksia kokeneena vuosia monissa tutkimissamme paikoissa. No nyt illan viettoon alkaa taas ajatukseni pelaamaan täydellä foluumilla kun yö joutaa. Kissa tulee taas varmaan ovelleni pyytämään sisään nukun kissan kanssa ja välillä kirjoittelen tarinoitani. Syötän yöllä molemmat kissat toinen menee yöllä tarpeilleen ulos ja tulee se sisään taas takaisin.
Nyt jotain tieteellistä tutkintaa tekemään ja älyn nystyröitä hieromaan kirjallisuuden parissa. Elämän Tiede, Kytke aivosi päälle, Hänen voimissaan. Luen montaa kirjaa kerralla ja teen tutkintaani niiden älyä kyseenalaistaen. Treenaan aivojani tutkintaani tehdessäni pohdin suurempia ajettelun aivoituksia. Maailman politiikan arkipäivää elämän raadollisuutta sekä maailman kaikkeuden äärettömyyttä ikuisuuden kiroja. JUMALANI kanssa keskustellen suurempia asioita tutkimalla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.
Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti