perjantai 22. joulukuuta 2023
Päivä mennyt mukavasti jotenkin on ollut vaan minulla haikea olo. Kävin terveyskeskuksessa tilasin ajan lääkärille. Tein tänään pari kertaa talolla lumitöitä saan siitäkin hommasta pientä liksaa.
Kävin äsken saunassa mikä teki hyvää minulle olen ollut pitkään jotenkin väsynyt vaikka viime yön nukuin kissan kanssa hyvin. Menin aikaisin nukumaan kissa vieressäni. On mukavampi nukkua kissan kanssa kun yksin se on mukava viisas kissa. Tein myös tänään pari kertaa lumitöitä kun sateli sitä pitkin päivää. Pitää pitää raput ja väylät auki traktori tuli iltapäivästä ja teki isot väylät. Vein myös talon roskat ja biojätteet isoon roskikseen.
Kävin myös terveyskeskuksessa tilasin ajan lääkärille tammikuun 15 päivä 2024. On minulla muutamat asiat lääkärille tarvitsen polveeni roppia sekä pariin muuhunkin vaivaan. Olen kyllä elävä esimerkki ihmeparantumisista, migreeni, paha astma, paha allergia, paha masennus sekä todella paha viinapiru on päästäni kuollut. Polveni on vaan mennyt riekaleiksi jalkapallossa, mutta senkin olen laittanut kuntoon itse jumpaten kovaa jo aikoinaan. Syön siihen rikkoon tyypin kaksi kollageenia se on ravintolisä.
Tuli hyvä rento fiilis saunan jälkeen nyt syömään kohta ja siitä lepoa vaikka torkkupeiton alle. SIUNATTUA TÄTÄKIN PÄIVÄÄ KANSAKUNNAT ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN AAMEN.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.
Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti