sunnuntai 14. huhtikuuta 2024

Öitä Rakkaat lukijani kakka ongelmaa Samarian talossa sekä kaveriani auttaen. Samurai henki minussa elää ikuisuudesta ikuisuuteen.

Aamusta vanhempi kaverini sotki vessan sekä tuolissaan oli paskaa tässä Samarian talossa. Sanoin siitä hoitaja J. kun meillä oli seurakuntaan lähtökin. Ja olen ollut vapaaehtoistyössäni palvelukodissa missä on ollut norovirustakin. Eihän nyt hyvä ystäväni Samariassa tahallaan sotkisi paikkoja paska vaan on kun veri se leviää kummasti. No eikähän tässä nyt selvitä kaikella kunnialla olin seurakunnassa vaikka kumarrankin MEKKAAN kohti niin sanotusti. Enhän nyt minä ketään ala käännyttämään kunnioitan kaikkien ihmisten vakaumusta ja uskoa. Kaverini kuka on vähän halvaantunut otti eilen muutaman paukun illasta kuulin tömähdyksen naapuri huoneeseeni menin äkkiä sen ovella makasi se lattialla muttei ollut mitään hätää sillä. Kaverillani on tatuointi kädessään mikä aakkosista tulee. No kaverini pyysi minua mukaansa kapakkaan sovin että lähdetään tuttuun italialaiseen mitä sanon puolimatkan krouviksi. Soitin kaverilleni taksin ja sovimme tapaamaamme Trattoria ravintolassa. No polkasin fillarilla sinne päin en siis motarilla vaan fillarilla. Näin taksin tulevan keskustasta päin lähellä Trattoria pysähtyi taksi tielle moikkasi minua ulkomaan taksi kaveri sanoi se että kaverini on takapenkillä. Oli kaverini ajatellut että menen keskustaan porvoon Mannerheimin tielle mutta ulkomaan taksi kaverini iski minulle silmää ja käskin ajaa trattorian pihaan. No otimme pöydän kaverini kanssa Jimmy italian kaverini yksi perheyrityksen omistajista toi kaverilleni pöytään ison kaljan minä join vaan capputsino kahvin. Kun en ota edes lääkekonjakkiani silloin kun veljiäni autan. En ole kalja miehiä juon mielelläni 12 % sakea hiukan silloin tällöin mielelläni otan silloin mestoilla KATANAN viereeni. Kaverini muutaman otti tuli italialaiseen omistajien kavereitaan lisää pukumiehiä. Kaverini kysyin missä vessa sanoin että käytävän päässä. No helkkari iso satakiloinen kaverini lähti kaatumaan päälleen muut eivät ehtineet reagoimaan hyppäsin kun tiikeri pöydän toiselta puolelta otin kaverini selälleen heittäytyneenä käsilleni ettei se päätään lyönyt nostimme kaverini pystyyn sanoin asiakkaille ettei mitään hätää. Kaverini on saanut nukkuessaan halvauskohtauksen joten aivoissaan on pientä häiriötä. No kaverini ei oikein pystyssä meinannut pysyä. Vaikka vessaan piti päästä, emme voineen pieneen vessaan sitä auttaa eikä se tuntunut yksin pääsevän. Katsoin kaverini silmistä ettei ollut mitää häikkää sattunut vaan katse oli kirkas ja terve. Pääsi kaverini onneksi itse vessaan kun mietimme jo pitääkö ihan ambulanssi kutsua kun oli kaveri taas vessasta tullessaan ihan lötkä. Ja silloin on aika vaikea yksin isoa ihmistä taluttaa. Talutimme kaverini terassille istumaan ja tilasin taksin tänne talolle sille enhän nyt putkaan kaveriani laittaisi vaikka se muutaman kaljan ottikin minä polkaisin nopeaan tahtiin fillarillani talolle. No kaikki hyvin kaverini olikin aamusta ottanut muutaman drinksun talolla. Puhallutti hoitaja kaverini oli sillä jonkun verran alkoholia veressään. Siksi varmaan aivovammansa kanssa pienen alkoholin kanssa vaikutti niin pahoin. No saimme kaverini sänkyyn sanoin hoitajalla että katson että se pärjää. Kun tässä Samarian talossa on todelle harvoin henkilökuntaa öisin paikalla. Vaikka oli kolmeen kuukauteen palohälyttimet hälyttäneet 13 kertaa ja minä aina joutunut toimimaan. Se on kyllä tilastollisesti aika harvinaista. No talossamma rauha ja rakkaus kun talo on uskon talo herran rauha talossa öisin. Minä tykkään valvoa porukan unta niin sanotusti hyräilen muita uneen. Nytkin kuulin että kaatunut hyvä ystäväni kuorsaa rauhallisesti naapurissani. Minä mielelläni kirjoitan BLOGIANI ELÄMÄNI TARINAT ALFA JA OMEGA ALKU JA LOPPU JA MAAILMAN LOPUN JÄLKEEN KIRJOITAN OMEGA JA ALFA LOPPU JA ALKU. TYRANNOSAURUS REX VAELTAA JÄLLEEN. Nyt alan nukkumaan kello on 1.49 talossa kaikki hyvin ja herran rauha hiljainen Raikka tulee kohta pyytämään minua keittämään meille kahvit juomme tipan ja menemme nukkumaan. Itkin unessani valtoimenaan 3.4.2024 heräsin kun hiljainen kaverini oli ovellani kello kolme. Siskoni Raila soitti aamusta että äitini oli kuollut juuri yöllä silloin kun itkin unessani valtoimenaan Raikan tullessa ovelleni. Toisena yönä kello kaksi kumarsin niin sanotusti mekkaan kohti ja tein samalla etunojapunnerruksia olin ovelle päin otsa lattiassa. Kun huoneeni ovi aukesi ja hiljainen Raikka seisoi siinä edessäni kun kirkkaus. ALLAHU AKBAR JUMALA ON SUURI.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...