keskiviikko 16. lokakuuta 2024

Huomenta maailma hyvällä mielellä heräten kun on kondis parempi. Söin aamusta tein jumpat ja kävin suihkussa varpaanikin on parempi mistä myrkytystila lähti. Eli kaikesta paskasta talossamme huolimatta muuten asiat hyvin.

Olen hyvillä mielin kun olen saanut nukuttua parina yönä hyvin. Sairasteluni on helpottanut ja talossamme ollut rauhallista, siksi fiilikset ovat paremmat yöuni on niin tärkeää ihmiselle. Ruokaakin on kaapissani jonkun verran, tänään saan rappujen siivouksesta 12 euroa sillä ostaa lidlistä jotain ruokaa viikonlopuksi. Kyllä sitä melko pienellä tulee toimeen, ja pienellä rahalla ostaa melko hyvätkin ruokatavarat. Porukkaa kävi eilen ruokajaossa, kaverini toi minullekkin sieltä leipää, maitoa, jugurttia, tomaatteja. On minulla kattilallinen keitettyjä makarooneja keitettetyjä perunoita pari munaa. Ja hiukan broilerin fileitä mitkä lämmitän tänään keitettyjen perunoiden ja makaroonin kanssa, siihen pari munaa sekaan. Tulee siitä tuhti ruoka täksi päiväksi, huomisen eväästä en tiedä syön taas mitä saan. No nyt taidan lähteä ruokatilaan aamupuurolle ja kahville jos vaan joku on ne tehnyt. Minulta lyötiin keittiö hommat katki vaikka olin siinäkin hommassa ahkera. En tiedä miksi näin oli saan kyllä taas mennä puurolle ja kahville. On minulla joku palaveri jonkun ulkopuolisen toimijan kanssa 24.10.2024 puhun ihan kaikki hänelle varasteluista minulta sun muut asiat.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.

Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...