torstai 17. lokakuuta 2024
Päivä mennyt kotona ollen jumpaten pyykkiä pesten ja leväten sairastelun jälkeen. Tänään onkin sininauhan talossamme ruokaryhmä, eli on ruoka talossamme hyvä niin.
On nätti lämmin ilma lähden kohta yhteisökokoukseen ja ruokailuun sen jälkeen saan myös rappujen siivouksesta 12 euroa minulla on myös itsellä 7 euroa. Lähden pyörälläni lidliin ostoksille kaljaakin tekisi mieli, mutta on tärkeämpi saada viikonlopuksi ruuat. Saan hyvin ruokaa rahoillani kun katson mitä ostan. Tekisi mieli lähteä tänään vielä ulkojumpille kun kelikin on näin hyvä ja melko lämmin. Nieluni on vaan outo mitä se on ollut vuosia muuten uskon että tulehdukset on ohi. Tein aamusta niin sanotut sellijumpat miksi niitä sanon. Tein myös vielä äsken kunnon venyttelyt sekä etunojapunnerruksia leveällä ja kapealla otteella. Täytyy taas saada etunojat nousuun meni minulla yli sata nopeaa punerrusta, mutta sairasteluni tiputti tehoja jonkun verran.
Nieluni on ollut hankala pitkään ja nieleminen vaikeaa välillä. Määrätyt ruuat eivät nykyään enään mene alas nielustani. Nyt on ollut pahoinvointia minulla syödessä, mutta voi se olla siitäkin kun olen alkanut seurustelussamme juomaan kaljaa. Olen ollut pitkään ilman kaljaa en ole vuosiin ollut kaljan ystävä. Menihän tossa konjakkia ja Whiskyä reilustikkin mutta alkoi se minua jo kyllästyttämään enkä juopoksi halua siks löin jarrua juomiseen. Olen kuulemma pelottavakin juovuksissa sanoi porukka vaikken ole väkivallan kannattaja päinvastoin olen mielummin rauhan ihmisiä. Kyllähän se juominen menee helposti örveltämiseksi liikaa sitä harrastaneena. No nyt yritän ottaa pienet päivätirsat ennen yhteisöpalaveria ja ruokailua sekä rahan jakoa kotitöistämme. Palataan asiaan myöhemmin SIUNATTUA TÄTÄKIN PÄIVÄÄ KANSAKUNNAT ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMESSÄ AAMEN.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Päivä mennyt mukavasti pihalla oli porukalla kahvi ja pulla tarjoilu. Minäkin sain vaikka ilkimys varmaan olenkin kun ryyppäsin mitä pyydän anteeksi mutta herkkänä retkahdan helposti.
Olen pyytänyt talon väeltä anteeksi mutta toiset eivät tunnu antavan, näin kuulin ihmisiltä. En vaan ymmärrä mitä pahaa olen tehnyt heille, ...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti