perjantai 4. lokakuuta 2024
Huomenta maailma hyvin nukkuneena vaikka nälkä kurnii suolissa kun ruokaa ei minulla ole. Maanantaina saan onneksi eläkkeen vituttaa vaan kun yrittää ulkomaan taksi kusettaa rahojani.
On ulkomaan taksi aika sympaattisen oloinen kaveri, mutta tuntuukin se kusettavan rahojani. Alkaa sen touhut menemään jo överiksi, pitää vissiin ottaa viranomaisiin yhteys ellei ala asiat pelaamaan. Kun lypsää se pieniä rahojani vääryydellä. Minua ja kavereitani ei kuseteta hupia varsinkaan joku ulkomaan taksi. Kumma vaan kun tämä ulkomaan taksi ihan kirkkain silmin kiistää rahojeni ohi vetämisen vaikka minulla on ihan todisteet sen touhuista. Korttini annoin sille kun sairaalassa olin, kumma vaan oli samaan aikaan kun se automaatilla oli kortillani nostettu rahani tililtäni. Mutta kaveri vaan kiistää kaiken vaikka näytin sille pankin kirjeen mistä näkyi nosto päivämäärineen ja kellon aikoineen. Harmi vaan oli sekin nosto kun viimeiset rahani vietiin, ja tämä saatanan ulkomaan taksi kiistää kaiken. Eilen se kävi talollamme uudella taksillaan, tilasin kerran siltä Whisky pulloa kun kipeä olin ja olisi minulla ollut Mormonien kanssa palaveri. Olisin piristykseksi ottanut pari Whisky paukkua, piti minun perua palaveri kun ulkomaan taksi ei tuonut Whiskyä en jaksanut Mormoneita tavata. Selitti eilen ulkomaan taksi minulla ja kaverilleni että hän toi minulle mormonien tapaamiseen kaksi Whisky pulloa. Ja se ei varmaan paikkaansa pitänyt sen tiedän ihan varmasti kun peruin palaverin. Katsotaan nyt mitä teen jatkossa kun ulkomaan taksi on muuten pahuksen mukava sympaattinen kaveri. Viihdyn sen seurassa ja mitä oli rahalla väliä siihen aikaan kun sitä minulla oli aika hyvin. Panin rahaa menemään hauskaa porukan kanssa pitäen. Ulkomaan taksini heitti keikkaa yökerhoissa ja muutenkin ajelimme paljon mukava kaveri se on. Voihan olla että onkin raha asiamme vaan väärinkäsitystä ja päivät menee sekaisin kun juovuksissa olimme porukan kanssa. Katsotaan nyt eiköhän asiat siitä selviä pikku hiljaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.
Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti