keskiviikko 2. lokakuuta 2024

Kyllä on perkele tässä talossa. Vedettiin taas rappujen siivoukset pois mistä olisin saanut pientä korvausta minulla ei ole ollut ruokaa moneen päivään.

Eikä ollut ensimmäinen kerta kun minua kusetetaan töistä. Olen joutunut paikkaamaan monesti kun porukka on ottanut keittiö työt mutta jättänyt ne tekemättä. Kyllä niin perkeleesti ihmettelen henkilökuntaa, kun olen sanonut että tarvitsen kaikki kotitöistä saamani rahat ruokaan. Nytkään yksi henkilökunnasta ei kokannut tiistaina kanssani eli emme saaneet ruokaa silloinkaan. Minä olen ollut melkein viikon syömättä kunnolla kunnon ruokaa, ei aamupuurolla elä ja kun senkin luistaa porukka ja minä en saanut viimeksikään siitä rahaa vaikka paikkasin yhden kaverin työt. Eli miten voi näin olla panin porukan kanssa menemään Äidiltäni jääneen pikku perinnön noin 24 tuhatta euroa. Silloin oli ruokaa ja juomaa kaikilla. Kumma vaan kun oli minulla enään 70 euroa ruoka rahaa lompakossani. Tässä talossa varastettiin asunnollani ne rahat lompakostani. Eli eikä olekkin nämä narkomaanit mukavaa porukkaa, vievät hyväntekijältään viimeiset ruoka rahatkin. Miten perkeleessä voi näin olla kun rahaa oli minulla tonneja pöydällä lompakossani ei kukaan vienyt niitä. Mutta kun viimeiset ruoka rahat oli taskussani lompakossani ne vietiin. Miten perkeleessä voi maailmassa olla tämmöisiä ihmisiä. Pidin kaverini rahoista huolta sen ostaessa kitaran, viulun, vahvistimen, kaiuttimen, puhelimen. On minulla kuitit kaverini kaupoista, antakaas olla varastettiin kuulemma sen kaiutin ja puhelin. Tässä talossa, että kyllä on perkele ihmisiä kun kaikki viedään. Sanoin kaverilleni että ottaa metrin rautaputken oven pieleensä. Ja jos kyrpiä hiippaillee sen ovilla hoitaa ne putkella pitkin rappuja, sieltä saisivat kerätä jätesäkkeihin paskan tekijät. Sillähän tommoisista rotista päästäisiin linnoissa niistä puhuttiin sellirosvoina keitä ei koskaan minun aikoina ollut. Lusin 12 kertaa kuritushuoneetkin eikä koskaan ollut mitään riitaakaan kenenkään kanssa. Siksi en ole tottunut tämmöiseen paskaan että tämmöisessä yhteisössä häviää naapuristakin tavarat. No tietäähän narkomaanit vievät ne ihan kaiken mitä irti saavat saadakseen huumeita. Se on sääli tämmöisessä yhteisössä saa olla koko ajan varuillaan yötä päivää. En enää osaa edes sääliä nuoriakin narkomaaneja kun tekee ne pahojaan niin paljon ja ihan sekopäistä on niiden touhut.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...