perjantai 18. lokakuuta 2024

Päivä mennyt hyvin mutta väsyneenä. Tein aamusta keittiö työt ja tilasin äsken ne taas huomen aamuksi kun ei kukaan ollut vuoroa ottanut ja täytyyhän porukan saada puurot ja kahvit.

Tänään oli mukava aamupalalla kun sain keittää munia kun pelkkä puuro ja kahvi ei oikein nälkää kauaa pidä, vaikka puuro on terveellistä. Tilasin huomen aamuksi keittiö työt kun ei kukaan ollut vuoroa varannut. Olen joutunut paikkaamaan monesti jonkun ottaman vuoron kun ovat luistaneet homman ja on aamupala aika tärkeä monelle. Minäkin olen välillä ollut pienissä rahoissa, joten ei ole oikein ollut jääkaapissa kun valo ja nälkäkin on ollut. Menihän tossa kuukauteen 24 tuhatta silloin oli ruokaa ja juomaa muttei nekään rahat kauaa kestänyt. Panin rahaa menemään kun ei poikani eivätkä siskoni minusta yhtään välitä miksi siis eläisin normaalisti join ja rälläsin yökerhoissa pidin hauskaa join konjakkeja ja Whiskyjä. Hauskaakin toki välillä oli mutta sairastuin pahoin myrkytystilaan ja jouduin sydämmen takia sairaalaan eteisvärinä oli paha sydämmessäni. Toivoin ihan kuolemaa kun tuntui ettei kukaan minua kumminkaan rakasta sukulaiset ovat hylänneet minut täysin. Poikani perheineen ei minusta yhtään välitä vaikka uhrasin pojalle lapselle tärkeimmät 7 ensimmäistä vuotta pojan äidin meidät hyljätessään pojan ollessa ihan pieni. Miten näin voi siis olla onko elämäni tosiaan ihan helvettiä. Siskoni eivät minusta yhtään välitä vaikka olen syyttäkin kärsinyt todella paljon ihmisten syntien takia. Miten voikin elämäni olla kohdallani näin vääryyttä.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...