sunnuntai 5. tammikuuta 2025
Sunnuntai pyhäpäivän viettoa hiljaiseloa vietän.
Päivä on mennyt taas omalla painollaan kaupoilla käyden, tyjillä tölkeillä sain litran jäätelöä niillä halvinta mitä lidlistä löytyi. Mukava on mässätä jäätelöllä, suolastakin teki toki mieli mutta päädyin jäätelöön. Rahani ovat vaan loppu tänään vielä siivoan ruoka salin ja keittiön viimeisen päälle. Saan tällä päivälle siis 24 euroa kun siivosin kolme rappua saan siitäkin 12 euroa kerta. Samoin keittiön siivouksesta, teen ne hommat urakalla olen niin nopea. Työn jälki ratkaisee tuloksen ja meneekö hommat läpi tarkastuksen. Hyvä että nousee liksani seuraavaan torstain maksupäivää, kun tarvitsen kaikki rahat mitä irti saan töistäni.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Heräten yöllä 1.30 kusihätään muutenkin oli eilen vittumainen päivä. Kahden juopon häiritessä minua pitkin päivää, meinasi jo pinna ja hermo palaa niihin. Olin todella kipeä ja väsynyt valvottuani yöllä ja olisin halunnut nukkua mutta nämä kaksi juoppoa pölkkypäätä ei tajunnut mitään vaan häiritsivät minua.
Todella odotan että seniori ohajaaja ja sossu saavat nopeasti etsittyä minulle uuden paikan. Mieluiten tosi uskovaisten yhteisöstä missä oli...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti