tiistai 25. maaliskuuta 2025

Päivä mennyt mukavasti väsyneenä tosin kun nukuin taas niin vähän. Muuten olen todella hyvillä mielin asumistuet tehty mikä toki tulee vasta myöhemmin vuokran maksusta mutta täytyy nyt maksaa vuokra ajallaan ja ottaa takautuvat asumistuet.

Kestää asumistuen saapuminen aika kauan, mikä onkin huono asia kun joudun nyt maksamaan koko vuokran itse. Mutta tulee asumistuki takautuvasti joten saan kyllä omani pois. Hyvä niin kun pienellä eläkkeellä olen mikä ei iso ole, toki saan myös takuueläkettä ja hoitotukea sekä pienen työeläkkeen mikä toki on minimaalinen. Hyvin sillä rahallakin kyllä pärjää kun en polta enkä välttämättä tarvitse ryyppyäkään. Olen sen juoppouden nähnyt mutta pitkällä hupituomiollani viinapiru kuoli päästäni. Voin ottaa mutta olla myös ottamatta se saakelin viinapiru vaan hävisi päästäni vuosia minua riivatessa pahoin. Olin toivottomin tapaus mutta tässä vaan porskutellaan menemään ja kondis on hyvä vaikka iski myrkytys tilan varpaastani sydämeen asti peijaksessa sydän monitorissa jouduin olemaan ja tipassa monta päivää. Muuten treenaan kovaa nykyäänkin ja pyöräilen kesät talvet pitkiä lenkkejä. En välitä eteisvärinästäni mitään ja täällä uudessa paikassa ei ole minua käynyt ambulanssi tutkimassa kertaakaan. Täällä ei ole minulla stressiä ja paineita niin kun oli vantaan sininauhan sahatien yksikössä. Kyllä oli luojan lykky että pääsin pois sininauhan talosta missä minultakin aleittiin varastamaan kaksi älypuhelintani nettiasemani viimeinen ruokaraha hävisi liivieni taskusta lompakostani huoneessani. Ja viimeinen saastojen nistien touhut oli kun hävisi hieno tikarini mikä oli todella hieno ja erikoinen. Yksi kaveri kyllä sanoi että tietää että se on yhden tiukan naisen kämpillä se sapeli. Heitin kyllä vinkkejä että olisi parempi että se palautuisi minulle pikimmiten. Samoin puhelimeni ja nettiasemani oli yhden kaverin kämpillä. Mutta kun talossa henkilökunta antaa tapahtua tämmöistä välittämättä mitään niin siksi se talo on saatanallinen. Pahuuden pesäpaikka se on väkivaltaa, varastelua, huumeita levitetään ihan pokkana kama liikkuu kaiken aikaa sekoilua yötä myöten toisten rapuissa. Hakataan toisten ovia sekopäänä murtaudutaan toisten asuntoihin. Poliisia, palokuntaa, ambulanssia harvase päivä kävi talossa. Kyllä se talo stressasi pahoin elämääni ja siksi join ei tommoisesssa torpassa pystynyt olemaan selvinpäin. Nyt on toisin ei tee mieli edes viinaa eikä kaljaa otan jos otan mutta mielummin olen ottamatta. Alan käymään salilla taas ahkeraan ja varmaan AA- kerhossa saa sieltä kohtalotovereita. Minäkin toimin sahatiellä verto henkilönä kävin kurssin ja vielä sain läpi hygienia passin. Toivon vaan että taivaan isä koskettaisi vantaan sininauhan sahatien porukkaa ja tapahtuisi elämässään muutoksen tuulet. On vaan ne huumeet niin rankasti heidän elämässään etteivät ne muuta näekkään ympärillään.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...