tiistai 27. toukokuuta 2025

Rahaa oli sen verran että sain vietyä R-kioskille vakuutusyhtiön kirjeen. Sain nyt vakuutusyhtiölle paperit vetämään. Toivotaan nyt että saan korvauksia jatkuvasta eteisvärinästä

Olisihan se luojan lykky että jostain alkaisin rahaa saamaan. Kyllä vakuutuksen pitäisi korvata jatkuva eteisvärinä. En ole saanut kahteen kuukauteen edes asuntoani kuntoon, ei huonekaluja ei telkkaa ole minulla telkkani ei toimi täällä kun on kaapeli täällä. Ei ole mukava olla tyhjässä asunnossa kun en saa kelasta enkä sossuista avustusta. Kuuluisi ensiasuntoon antaa kaikki tarvittava kelasta tai sossusta. Mutta minä en saa mitään niistä miksi sitä vaan kysyn. Olen minimi toimeentulolla joten minulle kuuluisi avustusta toimeentulotukena. Kunhan nyt vaan tulisi vakuutusyhtiöltä rahaa minulle jatkuvana kun on jatkuva eteisvärinäni. Siunattua tätäkin päivää ihmiskunta ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMESSÄ AAMEN.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...