Tekihän taas hyvää pienikin lenkki yritän jatkuvasti pidentää lenkkejä ja aikaa minkä juoksen. Vedin myös pari kertaa jo tänään soutulaitetta, sekä käsipainoillani millä saan olkapäät erittäin hyvin vedettyä.
Vedän myös käsipainoilla muitakin liikkeitä. Saisi olla vaan vähän isommat painot minulla kympit tai kahdeksan kiloakin olisi hyvät. Kysyin sen aikaselta johtajalta Päiviltä kahvakuulaa taloon sanoi toi ettei voi ottaa semmoista tänne kun on kuulemma väkivaltaisia talossamme.
No antoi Matti hoitaja ennen eläkkeelle jäämistään Heikille kilon punnukset vissiin että tekisi Heikki jotain muutakin kun istuu ja katsoo telkkaa räkii ja vetää röökiä. Olen puhunut käteen vedosta onnistuuko se kavereilta, ei kuulemma pelaa heillä mikään,
Heikkikin sanoo itseään niin vanhaksi sanoin että olen sitä vanhempi ja minulla pelaa hyvin kun ilman myrkkyjä olen eli lopettakaa lääkkeiden syönti niin alkaa seksihalut palautumaan. Onhan ihan selvä että näkee naamasta kun lakkaa saamasta. Kun miehestä tehdään lääkkeillä impotentti onhan siinä koko elämä pilalla.
Ymmärrän jos on tehnyt jotain niin pahaa ettei välitetä ihmistä hoitaa ja toisille tehdään kemiallinen kastraatio, mutta miksi minulle sitä ihmettelen kun en lapsiin ole seonnut katsoa saa muttei koskea sanotaan.
Lapset ovat lapsia ei heille saa pahaa tehdä senhän jokainen Isä ja Äiti kyllä tietää. Minä olen yrittänyt suojella lapsia kaikella tavalla varsinkin Homoilta ketkä nuoria poikia kyttää. Minun elämäni on ehkä pilattu homojen takia siksi en heitä siedä yhtään. Jos panee kaksi aikuista toisiaan perseeseen siitä vaan kunhan ei pikkupoikein elämää pilaa. On minussa kiltissä Kai Pojassa vaan homot haksahtaneet. Olen niiltä lypsänyt tiedot ja omaisuudet kun olen ollut lapsesta asti VENKULOIDEN VENKULA MINUA EI VAAN MONET YMMÄRRÄ JA KUN OLEN PITÄNYT NIIN MATALAA PROFIILIA AINA.EN OLE ITSEÄNI NIIN SANOTUSTI KOROTTANUT VAAN SE KUKA ITSENSÄ ALENTAA SE KOROTETAAN SANOTAAN.
perjantai 1. kesäkuuta 2018
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.
On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti