keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Hurja uni kuolleesta Sinksistä kenen kanssa piti lähteä norjanmerellä kaatuneelle Alexander Kiellandille.

Heräsin äsken uniin oli unessani edesmennyt Sinksi Sinkkosen Artsi oli se jonkun huumepoikien kanssa. Oli huumeporukka miinoittanut jonkun kauppahallin alakerran. Olin yläkerrassa erikoisjoukkojen kanssa heitin kranaatin alakertaan mutta taisi se olla pelotteluksi kun se ei räjähtänyt.

Sain kytiltä lahjaksi Stonislaja votka pullon muutaman sentin pullon pohjalle. Soitin jostain kämpästä Artsille ja huumepojille tuli ne temppuilemaan parvekkeen  alle. Sanoin pojille että otetaan muutamat sentit kyttien antamaa vodkaa. Siihen heräsin unestani kumma oli taas uneni.

Kumma kun olin konnulla lusimassa otin Saaraan yhteyttä että lähden Sinkkosen Artsin kanssa Alexander Kiellandille Norjan merelle. Helkkari pari viikkoa ennen lähtöämme meni Kielland nurin norjanmerellä. Oliko siitä mennyt yksi tolppa katki ja sortui se mereen kuoli siellä aika paljon porukkaa.

Harmitti kun Artsikin tappoi itsensä muijansa Lindan takia kuulemma, oli Artsi lupsakka kakolan venkula. Olikohan Artsin kuolemassa ollut mukana kanssa edesmennyt Risto mutkaksi sanottu kaveri. Ettei heillä ollut jotain mustasukkasuus juttuja, mutta kaverit ovat molemmat edesmenneitä joten eivät enään kärsi asioista.

Sääli kun noita nuoruuden kavereita menee nuorena Artsikin omankäden kautta mikä on sääli tämä lyhyt elämä ei sitä kannattaisi itse lopettaa. Vaikka olen minäkin pari kertaa yrittänyt tosissani lopettaa elämäni. Mutta suojelusenkeli ollut lähelläni ja estänyt menehtymiseni. On tämä maallinen vaellus meille herkille ihmisille niin rankkaa, ettemme meinaa millään tätä jaksaa. Jätin itsemurha yritykset siihen kun pari kertaa enkelit pelastivat minut ja kun kusipäät toivovat kuolemaani, en heidän kiusallaankaan viitsi kuolla. Ennen kun olen kostanut kaikille kusipäille.


Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti pihalla oli porukalla kahvi ja pulla tarjoilu. Minäkin sain vaikka ilkimys varmaan olenkin kun ryyppäsin mitä pyydän anteeksi mutta herkkänä retkahdan helposti.

Olen pyytänyt talon väeltä anteeksi mutta toiset eivät tunnu antavan, näin kuulin ihmisiltä. En vaan ymmärrä mitä pahaa olen tehnyt heille, ...