perjantai 15. toukokuuta 2020

Kävin ulkoilemassa M.K oli ulko ovella lähdimme ulkotöiden ovelle ei olllut ketään töissä.

Kävin kantiinissa toin tummalle M .kolme kanapizzaa  alko se niistäkin ruikuttamaan. Kun piti tuoda tonnikala pizza, mitä ei kanttiinissa ollut. Kyllä oli viimenen kerta kun sille mitään alan tuomaan  kun aina se rutisee en kyllä tuo kenellekkään muulle kun aina tulee ongelmia johonkin suuntaan.

Nämä hullut on niin kovia ruikuttamaan nähtiinhän se tänää taas kolmesta pizzasta.
Kyllähän noi paineet  voivat ollakkin hiukan  koholla jos laskee 140 mukaan minulla on ollut yläpaine hiukan koholla minkä uskon laskevan  kun jätän myrkkylääkkeet. Mitkä on tehneet minut niin sairaaksi monella tavalla.

Olen kirjoittanut monesti mitä on LITO 1800 myrkky tehnyt Risperidon ja olantsapiin tehneet samaa myrkkyjä mitä myrkkyjä. Miksi ryssä V.T  mikä on ryssien motiivi ja mikä on suomalaisten motiivi kun ryssää tuntuvat tottelevan.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.

On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...