sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Aamusta tarinaani ohkolan sairaalasta. Aikasin nukkumaan ja aikanen herätys. Varjonyrkkeilyllä jumpaten aamusta heräsin kunnolla siihen suihku päälle teki hyvää.

Menin nukkumaan ajoissa sammutin koneeni näköjään päiväkirjani mukaan kello  21,25 kirjoitin kovaakin tarinaa koronaviruksesta.Nyt on hyvä olotila kun ajoissa menin nukkumaan ennen kymmentä. Täytyykin alkaa nukkumaan ajoissa taas niinkun yhteen aikaan menin ajoissa nukkumaan. On sitä ihan erimies  kun nukun ajoissa muuten on ihan sekopää olotila kun valvoo.

Kello 2,25 heräsin päiväkirjan mukaan  kusihätään kävin kusella ja menin uudestaan nukkumaan. Nukuin kello 4,40 asti kävin tyhjentämässä sorsani mikä olikin melko täysi kusta. Täytin myös energia juomapulloni , vielä väsytti minua kovasti. Katsotaan nyt menenkö vielä nukkumaan aamusta kun on sali aamusta ja pitää sinne jaksaa lähteä toki lähden vaikka väsyttäisi minua. Nukuinhan varmaan noin 7 tuntia suunnilleen. 

Kehasin Juha Sauramaan kehä karhuja mainostaa ne peruskurseja on hyvä maineinen seura.

Kirjoitin myös pilvestä,  kun Mike Tyson sanoi polttaneensa sitä paskaa.  Minulla ei pilvi toimi millään tavalla, mielummin join kahvilikööriä pullon tiesi jotain vetäneensä,  se ainakin kolahti kunnolla.  Ihmettelin kun isot miehet käkättivät kun pilveä polttivat, minua enemmänkin ahdisti henkeen savun vetäminen. Joku pelle pilvimies selitti että se pitää avartaa pilvi ja ymmärtää sen vaikutus. Voi helvetin kuustoista savun veto keuhkoihin avartaa ei todella tehnyt pilvi mitään minulle. Enemmänkin veti tukkoon hengityksen. Mitään fiilistä siitä ei tullut uskon ja luulen että on pilvi täysin uskon asia, luulottelee porukka sen toimivan. Sama kun veti punasen nortin täysin saman asian ajo se.

Vedin aamusta varjonyrkkeilyjä, sekä etunojapunnerruksia lisäksi lankutuksia. Herää jumpalla kunnolla vedin heti herättyäni kello  4,40  jumppaa tekee se hyvän säväyksen. Karisee sillä jumpalla viimesetkin unet silmistä. Aloitan aina varjonyrkkeilyllä jumppani siinä paikat irtoaa ja lämpeää siinä kunnolla.

Vajaa tunti on vielä aamupalaan ja lääkkeisiin aikaa, onkin hiukan nälkä minulla onneksi tulee puuroa kun on arkipäivä. Toivotaan nyt että lähtee toi sinistyksen tulo koneelleni,  kun häviää tekstejä sinistyksen tulolla. Pari kertaa on lyönyt jostain syystä sinistyksen näytölle.

Toivotaan nyt että tulee käyntejä koneelle, tuli parina päivänä monta sataa käyntiä mitä todella ihmettelin.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...