Oli hyvä iltapala muilla oli tavallista makkaraa minulla oli vegaani makkara kaksi niitä sai soija makkaraa. Harmi kun sanoi joku hoitaja eilen vissiin että tilaa hän reilusti banaaneja ei ollut kumminkaan banaaneja ollenkaan eikä muitakaan hedelmiä paljon ollut. Täytyy nyt katsoa onko siellä appelssiinejä olin näkeväni että niitä oli.
Oli hyviä makkaroita minulla soija makkaraa. Kun vegaani olen ollut, pitkään söin hautausmaalla ollessani espoossa traktori kuskina, aamusta aikasin masalan asunnollani puuroa ison lautasellisen ja siihen pakaste marjoja päälle sillä melkein päivän pärjäsin.
Ajoin töitten jälkeen masalaan espoosta kämpille ja taisin syödä saman satsin kun aamulla eli puuroa ja marjoja. Pienellä tulin toimeen en paljoa tarvitse ruokaa päivässä. Ajoin vielä masalasta järvenpäähän pelaamaan lätkää tekojäälle. Myöhään kämpillä masalassa ja aamusta aikasin töihin. Menin hautausmaalle töihin kun en päässyt haikon kartanoon hierojan oppiin. Rauhankyyhky tatuointini ranteessani esti sen pyttyläisten opissa ollessani huittisten varavankilassa olin silloin 17 vuotias talossa piti olla 21 vuotias sain olla siellä jonkun aikaa.
Ja hyvässä kunnossa olin kun terveet elämän tavat minulla oli töitä, oma rauhallinen kämppä rauhalliselta mestalta. Oli minulla hiace ja siinä husgvarna moottoripyöräni kyydissä oli minulla Husgvarna WR 400 cc enduro pyörä. Myöhemmin oli minulla myös Honda CR 250 CC Crossi pyörä.
Oli sekin hyvää aikaa toki harmitti kun saivat huumeväki minut lähtemään omille teille. Lukekaa miten Kaide Koskinen minun silmille toi paskoja. Lukekaa on sekin hyvä tarina miten pieksin sen diilerin kun laittoi se kämppäni ikkunat kuntoon kun heitin ison pöytäni ikkunasta ulos niin että jäi neljällä pultilla jalat kiinni sisään kämppääni repeytyi jalat irti pöydästä kakkos nelonen oli ikkunapuitteista katki molemmista päistä. Ja oli pöytälevy naapuritalon seinässä tehnyt kolon seinään.
Luulin että oli mukava kundi Koskisen Kaide píkalasin duunari. Olisin alkanut kaiden kanssa antenneja laittelemaan kun se hyvä pisnes oli. Olisi Kaide kertonut että oli se diileri olisimme pesseet sen rahat ja aloitettu pisnekset antenneja laittelemaan. Koskisen Kaide luuli että sai se huseerata minun varjollani omia pisneksiään.
No näin Kaiden viimesen kerran kuskillamme Eurenin Eskolla tajusin Kaiden elämän olevan päättymässä sai se kokea rakkauden Marjan kanssa. Miten siten Kaide kuoli varmaan koki se paskasen lopun. Kun oli se tehnyt feeluakin minkä siitä kuulin. On noissa piireissä henki höllässä niin kun tiedämme.
Minä olen tehnyt rahaa rellisyydellä vaikka olenkin lusinutkin 12 kertaa yleensä väkivallasta. Lukekaa miten kaide tuli yöllä hakkaamaan alaoveani ja sanoi että äiti kuoli ja vaimo heitti hänet ulos. Sanoin että tule kaveri sisään saat nukkua luonani kun laitoit niin hyvin ikkunani ja puitteet.
No Kaide kysyi oliko minulla mitään annoin sille pari libriumia siitä se nukkui hyvin ja aamulla se lähti, luulin niin että töihin pikalasiin. Sanoin sille että tuo jotain ruokaa illaksi. Tulikin se myöhään yöllä kämpilleni sanoen että rahat meni. No sama toistui vielä seuraana yönäkin. Kolmas kerta tulin kämpille olikin Kaide raahannut isot tikkaani avonaislle ikkunalle ja kiivennyt sisään.
Pillastuin ja kannoin sen pihalla olevaan saunani eteiseen ja annoin sille kyytiä isän kädestä. No tulikin riesa Kaidesta kun rikkoi se kämppäni jonkun porukkansa kanssa oli Kaiden onni ettei minulla ollut mitään asetta kun olimme alakerrassa Oton luona Bubin kanssa Bubi ei päästänyt minua ulos sanoi se että niillä on aseita.
Kysyin Otolta kirvestä sillä olisin hoitanut paskat. Poikani tuli isäni kanssa seuraavana päivänä kämpille ja itki poikani kun näki minun sille joulahjaksi ostamani lätkäpelin rikkinäisenä. Silloin merkkasin Kaiden ja eiköhän jengini sen hoitanut, jotain semmoista kuulin. Pankki keikka mies Koivulan Veikko vainaa, oli vetänyt Kaidea pitkin rappusia että pää oli vaan kolissut. Tommoiset pikkupiipertäjät saa helvettiin mennäkkin kun minulle tai läheisilleni paskaa tekevät, ja minun poikaani ei itketä kukaan pikkupiipertäjä diileri.
Eikä tommoisen paskaläjän jengi minä kaveria autoin ja otin antennihommiini mukaan miksei ollut kaveri rehellinen ja kertonut pisneksistään. Olisi se saanut varmaan elää ja nauttia Marjan rakkaudesta. No elämä on kuolemaa kuka mitenkin menee kuka sitten tapetaan ja kuka sairastuu ja kuolee pois.
Minähän olen hautausmaan mies hauta teille raha meille. On varmaa tuloa hautaan lyödä jengiä mitä enemmän sitä paremmin, tuttu hautaustoimiston pitäjä keravalta hoitaa hommia on sillä hautaus toimisto.
Kaverini kaivaa montun tai minä kavereideni kanssa lyömme uuniin espoossa jengiä. Oli siellä kaksi uunia vierekkäin. Viimenen pari uunista ulos. Ota vuoteesi ja käy mätänee nuoret miehetkin paskoista huumeista yritin kemin poikaakin auttaa kaikella tavalla samaten Nyyskyä, kuka veti varmaan hyrylän kämpillä minulta salaa pään auki, se onkin sitten oma juttunsa lukekaa sekin juttu. Nuoret miehet pilataan paras ikäluokka vetää kamaa ei niistä riviin ole. Säälittää tommoiset reppanat on ne niin surkimuksia. Kamoissaan ihan sekopäitä tekevät ne niin hulluja juttuja.
Minä olin 13 vuotta hupia kiinni pahimmissa paikoissa suomessa. Turkissakin oli parempi olla kiinni tuli turkkilaisista hyviä kavereitani mitä on ollut minulla myös kurditkin. Siksi harmittelen kun sotivat keskenään. Tämä kirottu suomi pitäisi hoitaa olen niin paljon kärsinyt suomessa ja suomalaisten takia.
NO TEKEE JUMALA TYÖTÄÄN MITEN SELVITÄ KORONA VIRUKSESTA JA MUUNNOKSISTA VAI MENEEKÖ KAIKKI. KOKO MAAILMA TUHOUTUU JOS ETTE YMMÄRRÄ TEHDÄ PARANNUSTA JA LOPETTAA MINUNKIN KIDUTTAMISENI.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti