torstai 5. elokuuta 2021
Aamusta aikanen herätykseni kello neljän maissa pötköttelin sängyllä muttei enään uni tullut. Aloitin viiden maissa sellijumpan tein etunojapunerruksia ja lankutuksia. Sekä venyttelyjä monia vedin myös varjonyrkkeilyitä.
Hyvää teki taas jumpat aamusta, vaikka väsyttikin minua aikanen herätykseni aamusta jo kello neljän maissa. Toki menin illasta aikasin nukkumaan, olen mennyt aikasemmin nykyään nukkumaan kun ei tietokoneeni toimi ei ole illasta mitään tekemistä minulla. Olikin porukkaa jo enemmänkin hereillä kuudelta kahvikeittiössä. Join nessikahvit aamusta potilaskeittiössä kuudelta. Harmi kun on yhdellä naispotilaalla ongelmia vatsansa kanssa oli se eilen sontinut pytyn lauteetkin minä pesin sen vessaharjalla.
On sillä kuulemma vatsa toiminut ylikierroksilla toivotaan nyt ettei ole sillä mitään paskatautia, voi se olla muuten kaikissa kohta. Kun sotkee se lauteetkin paskaan, kumma on jos ei itse saa siivottua pyttyä. Oli tikurilan kielokodossa norovirusta lörähti minullakin paskat housuuni ja oksennus tuli samaan aikaan, ei yhtään se varoittanut minua. Siivoilin siellä paikkoja nainen M. oksenteli yöllä käytävän jouduin siivoamaan paperilla käytävää kun oli siivous huone kiinni en saanut siivous välineitä sieltä.
Mies M. meni yhteen vessaan menin siivoamaan sen jäljessä sitä ja saakeli alkoi noro uudestaan minulla elää se ilmassakin se pöpö. On se semmoinen virus ettei mitään tolkkua sillä ole, ei kuulemma tule siitä edes immuniteettia vaan voi se puhjeta aina vaan uudestaan. Elää se virus pitkään pinnoilla saa pestä urakalla paikkoja myrkyillä.
Ikävä kun oma koneeni tilttasi, on tässä huono vähän kirjoitella potilas keittiössä, kun jengiä pörrää kaiken aikaa tossa vieressä. Kyllähän täältä pitäöisi jo alkaa pääsemään pois olenhan olut 2v 8kk kiinni syyttä selkin samarian pisaran juopon Antti kokin takia hermostuin kun oli iso Antti käynyt selkissä nuorta poika kurkusta kiinni. Tuli poika minulle siitä valittamaan että oli se joutunut potkasemaan itsensä irti korston otteesta. Kehui Antti 150 kilon sormivoimillaan ja haastoi minut sormikoukkuun minkä voitin helposti, en ole koskaan hävinnyt sormikoukussa.
Kyllä haksahdin paskaan menemällä selkin kylän samarian taloon mikä piti ola uskovovainen raitis talo mutta Antti kokki joi jatkuvasti. Ja häiriköi minua kolme kertaa kuukauteen soitteli se poliisit itselleen paijasivat poliisit sitä hetken ja lähtivät ilman Anttia. Kerran jouduin soittamaan sille ambulanssin kun sillä oli kuulemnma puukot esillä. Sanoi hälytyskeskus minulle että saanko siltä sekopäältä puukot pois että uskaltaa lanssi tulla. Sanoin puukon ottaneeni ja tulkaa vaan vetää Antti kokki itkuviinaa.
Tuli lanssi ilman polliseja mitä Antti sanoi aina ekaksi tulevan poliisit kun hänestä oli kyse. Helvetti täysin itkupilli oli kaveri kertoi se herkällä hetkellään kusseensa vielä 14 vuotiaana housuunsa. Toivotaan nyt että ennen vittumaista kuolemaansa ehtii nauttia raittiudestaan minkä minun kidutusreissuni sai aikaseksi. Jorviin kolkkoon koppiin minut löivät 12 vuorokaudksi ja sieltä jatkui kiduttamiseni kellokoskella ja vielä ohkolassakin kovissa lääkkeissä pitäen. Lukekaa miten sairastuin venäläisen laittamasta LITIUMISTA 1800 mg. Kehui venäläinen mieslääkäri laittaneensa LITIUMIN minulle suomi hoitajien puheilla.
Helvetti mitä touhua meitä sotilaita venäläiset lääkärit lääkitsee sairaaksi minäkin olen ollut aina laitokssia kun terveyden perikuva. Niin kovaa treenaten linnoissa sun muissa paikoissa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.
On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti