tiistai 19. lokakuuta 2021
Melko aikaisin illasta nukkumaan kello 21.57 ja aikainen herätykseni siitä verenpaineen mittaukseen otin sen aikaisin kun oli hiljaista osastolla oli hyvä paineet. 134-73-P.52
Heilahtelee paineeni sinne tänne kun on hälinää ympärillä nousee minulla heti paineeni. Mutta kun mittaan ne myöhään illasta tai aikasin aamusta tulee hyviä lukemia. Häiritsee minua niin paljon osaston rauhattomuus paineitteni mittauksessa. On ollut nyt paineeni yläpaine viite arvojen alapuolella mikä pidetään 140 raja arvona. Luulen että pitää olla paineet jatkuvasti koholla että katsotaan olevan veranpainetta. Minulla tosiaan ratkaisee mihin vuorokauden aikaan ne mittaan. On paineeni aina hyvät illasta myöhään mitattuna sekä aamusta aikasin. Niin kun tänä aamunakin oli hyvät lukemat mitatessani ne aamusta kello 5.22.
Treeni aikoihin oli pulssini 52 usein. Mutta treenasinkin siihen aikaan nyrkkeilyyn kestävyyttä lenkiltä sitä kehitin. Piti minun mennä Merosen Riston talliin nyrkkeilemään. Juoksin melkein joka päivä kesät talvet päivittäin noin 10 kilometrin lenkkejä. Monia lajeja tuli treenattua nuorempana urheilin paljon, taloissa aina kovaa treeniä tehden.
Kävin antamassa verenpaineitteni arvot kansliaan hoitajalle saavat sitten ne lääkärille menemään. Nyt aamupalalle alkaa se juuri palaan asiaan myöhemmin tänään.
Siunausta tällekkin päivälle kansakunnat päällä maan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Heräten yöllä 1.30 kusihätään muutenkin oli eilen vittumainen päivä. Kahden juopon häiritessä minua pitkin päivää, meinasi jo pinna ja hermo palaa niihin. Olin todella kipeä ja väsynyt valvottuani yöllä ja olisin halunnut nukkua mutta nämä kaksi juoppoa pölkkypäätä ei tajunnut mitään vaan häiritsivät minua.
Todella odotan että seniori ohajaaja ja sossu saavat nopeasti etsittyä minulle uuden paikan. Mieluiten tosi uskovaisten yhteisöstä missä oli...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti