lauantai 19. helmikuuta 2022
Päivä mennyt hyvin katsellen porukan kanssa urheiluja. Kävin myös salillamme vedin tiukan treenin.
Aamujumpat tein ja kävin päivällä talon salilla tein penkkiä sekä taljaa rintaa ja olkapäitä. Tein myös taljassa ojentajia sekä käsipainoilla tein hauista. Oli ihan hyvä treeni minulla sain tehoja hyvin treeniini. Olen huippu kunnossa kaiken Ohkolan touhujen jälkeen miten minut siellä sairastutettiin monella tavalla, kysyi upseeri tuttuni olenko saanut Ohkolan sairaalan motiivin selville. Olen yhtä asiaa siellä tutkinut huumeita oli osastoilla 30 ja 20 mikä aiheutti harmia talossa paljonkin väkivaltaa oli siellä. Nyt saavat vetää niin paljon nistit kun sielu sietää kun pääsin pois sieltä uuteen mestaan. On ohkolan talo ihan pilattu huumeilla. Yksi mätä omena pilaa koko korin.
Muusta eivät monetkaan puhuneet kun huumeista. Melko kaikki oli huumeiden käyttäjiä Ohkolan talossa. No kai tämä on nykyaikaa olisihan se helppo kitkeä huume väki talossa. Panisivat huumeväen omille osastoille suljetulle ei mitään kamaa pääsisi kulkeutumaan taloon. Kummaa vaan oli kun huumeväkeä paapottiin talossa mutta minua alkoholistia rääkättiin kaikella tavalla lääkkeillä. Ja osaston muutoilla en mitään töpeksinyt osastoilla mutta koko ajan minua siirrettiin osastolta toiselle. Yhtä saatanan kiusaamaistani siellä talossa oli kohteluni.
Onko niin rahakasta huumetouhu että siksi paapotaan nistejä taloissa. Ohkola ainakin oli pilattu huumeväellä. Minä en muuten välitä tyhjäpää nisteistä, me viisaat kun sanotaan että tyhmiltä rahat pois kun viisaat eivät huumeita käytä. Kun me viisaat saamme ylhäältä niin paljon kun ammennamme JUMALAN viisautta. Ja minua kiusasi se kun minua ratsattiin kaiken aikaa vaikka tiesi henkilökunta minun huumevastaisuuteni.
En ole keneltäkään mitään pois ottamassa mutta pilasi huumeet osastojen touhut täysin. Ja älkää minua leimatko, kakarat vaan pilasi Ohkolan täysin. Minä tiedän mikä on Omertan laki se on vaikenemisen laki. Ja Cosa Nostra meidän asiamme. Kun laki ei ole kaikille sama sen olen saanut kokea rankemman mukaan mutta tulin takasin kostamaan. Isäni JUMALAN johdatellessa asioita. Kaikki on suurta suunnitelmaa JUMALA on suuri ohjaaja. Ei kiveä kiven päälle kun aika tulee.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.
Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti