keskiviikko 31. elokuuta 2022
Nukkumaan illasta kello 20.08 heräten kello 3.30. Normi tunnit tuli unta hyvin levänneenä. Tarinaani tälle aamulle kello 4. Sairastumisestani LITIUM 1800 mg lääkkeestä vielä kerran juttua.
Hyvin tosiaan nukkuneena hyvät tunnit, olikin minulla univelkaa edellis öiltä, Onneksi menin aikasin illasta nukkumaan kerran vaan heräten kuselle. Tuntuisi minulla helpottaneen LITON 1800 mg lääkkeen aiheuttama nefrogeeninen diabetes insibidus vesitystauti, kun en nykyään herää kuselle niin usein kun yhteen aikaan. Olisihan se hienoa että olisin parantunut siitäkin myrkky LITIUMIN 1800 mg aiheuttamasta pahasta vaivasta.
Niin sairaaksi tuli Ohkolan sairaalassa venäläisen mieslääkärin määräämästä LITIUM 1800 mg lääkkeestä. Annan vähän Venäläiselle anteeksi kun sanoi se määräävänsä minulle LITIUM 1800 mg lääkkeen saatanoiden idioottien suomalaisten hoitajien puheilla. Onkohan näin, näin kehon kielestä että oma hoitajani M.M. pelkäsi siinä palaverissamme. Oli meitä venäläinen mieslääkäri ja kolme suomalaista hoitajaa siinä palaverissamme.Tapasin venäläisen mieslääkärin pelkän opiskelijan läsnäollessa olikin ihan antoisa keskustelu meillä. Sanoi venäläinen mieslääkäri ettei hän halua luovuuttani viedä.
Onneksi pääsin lohjan sairaalaan osastonylilääkärin S.V. ja erikoislääkärin M.F. vastaanotolle ja sainkin heiltä kirjalliset lausunnot LITIUM 1800 mg lääkkeen aiheuttamasta sairastelustani. TSH kilpirauhas arvot olleet vuosia koholla, mihin ei Ohkolan henkilökunta reagoineet mitään selitti ne vaan ettei minulla mitään hätää ole kun otetaan minusta kusi ja verikoetta jatkuvasti. Valitin jatkuvasti Ohkolassa neurologisia oireitakin nukuin parin tunnin unia kovan päänsärkyni takia mikä oli jatkuvaa öisin pahinta. Pahat vapinat minulle tuli myrkky LITIUMISTA minkä pitoisuudet mieslääkäri nosti myrkytysvaaraan asti 1800 mg. Nefrogeeninen diabetes insibidus vesititystauti aiheutettiin sillä myrkky lääkkeellä mitä se oli minulle.
Sen vaan sanon teille saatanoille että kidutitte väärää henkilöä on minulla suora yhteys korkeampiin Instansseihin mitkä eivät varmaan hyvällä touhuanne katsele. JUMALA on pitkämielinen ja anteeksi antava mutta silläkin on rajansa kun sen lapsia kidutetaan. Alkaa silloin tapahtumaan katsokaa on sotaa ja kauhua kuivuutta tulvia ja kaikkea paskaa maailmassa. Uskovaiset vaan piipittää että JEESUKSEN veri pelastaa, olen sanonut että pisarakin JEESUKSEN verta on kun valtameri. Hykertelette vieläkin vaan ristin juurella pitää toimia asioiden eteen.
tiistai 30. elokuuta 2022
Nukkuen kello 20.50- 4 asti nyt hyvin levänneenä tekstiä kansoille. Kello on 5 tein jumppia heti aamusta herää siinä kunnolla.
Heräsin yöllä kerran noin kello 1 mutta heti takasin nukkumaan ja unta kello 4 asti. Tuli minulle hyvät tunnit unta viime yöltä vedin kello 4-5 välillä sellijumppia varjonyrkkeilyä haarahyppelyä sekä etunojapunnerruksia ja vatsaliikkeitä tehden. Suosittelen aamujumppia herää siinä kunnolla alkaa kroppa toimimaan ja pääkoppa pelaa. Mietin lähteä kaupoille on toi yksi halli auki koko yön. Pitäisi minun ostaa farkut ja työkaluja että saan korjailla pyörää ja mitä vaan työkaluilla.
Olen aika monitoimimies pystyn tekemään monenlaista huoltohommaa taloissa. Harmittaa vaan kun jäi Keravan piri kämppään kaikki tavarani noin 5500 sivua tekstejänikin jäi sinne. Piti minun niistä kirja vääntää jäi myös työkalupakkini missä oli erikoistyökalujakin. Jäi sinne 11 laatikkoa tavaroitani ei ne ole niille piripäille tärkeitä olleet mutta minulle oli niitä vuosia roudatessa mukanani.
Pitkiä on nämä kitutunnit kello on vasta 5.20 aukeaa potilaskeittiö kello 7. Minulla ei siellä muuta evästä olekkaan tällä kertaa kun suklaa jäätelöä. Katsotaan nyt mitä teen aamupalan suhteen on siinä lääkkeiden jako samalla mitkä väkisin syön menee minulla aripiprazol 20 mg aamusta. Panevat täällä tommoiset pikkulikat jengiä lääkitsemään minä olen sairastunut pahasti lääkkeistään. Pää pilattu fysiikka kärsinyt pahoin myrkky lääkkeistään.
Eikö tekstini tavoita suuria kansoja ja jostain apua alkaisi tulemaan. Minä en ole mielenvikainen olen alkoholisti keneltä on viinapiru päästään kuollut. Siksi ihmettelen kohteluani lukekaa miten kiduttivat minua Kellokoski Ohkolassa vuosia. Ja se kohteluni ylitti kyllä minun mittapuuni mukaan kiduksen kriteerit. Fyysistä ja psyykkistä rääkkäämistä se oli toki olisin voinut häipyä talosta jos olisin halunnut. Mutta jäin tekemään taloon tutkivaa journalismiani. Lukekaaa niin ymmärrätte minua paremmin miksi minut ottivat hampaisiinsa sitä ihmettelen. Huumeongelma oli talossa siihen aikaan melko joka osastolla missä olin. Paapottiin talossa huumeväkeä yksikin diileri käyttäjä sai heti aina kiinni jäämisen jälkeen lupia hetkessä takasin. Minua ratsattiin kaiken aikaa vaikka varmaan tiesivät huumevastaisuuteni taloissa.
Toivotaan että kärsimysnäytelmäni jälkeen edes joku huumeiden käyttäjä raitistuisi. Olisi silloin työni tuottanut tulosta, mikä tuntuu kyllä aika toivottomalta työltä.
Yhteisön keittiö työt tehty 7- 19.30 välinen aika on hommani ilmasta duunia mitä en oikein hyväksy.
Koko päivän on keittiö töissä kiinni ei mihinkään oikein pääse. On aika rasite duuni kun kaverini luistelee siitä hommasta kaikella tavalla. Heijastuu sen työn vastenmielisyys minuunkin kyllä se duuni kuuluu sillekkin ja olen siitä sanonutkin sille. No hyvä että on taas duuni ohi tältä viikolta seuraavaan tiistaihin saa olla siitä vapaa.
Alkoi minua nyt väsyttämään kello on vasta 20.45 mutta minä poika käyn nukkumaan ajoissa. Hyvät yöt ihmiskunta maan ja taivaan temppeleissä.
maanantai 29. elokuuta 2022
Saisinko oikeutta kohteluuni Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimesta tai Amnestyltä. Minun älyni ei riitä kohteluuni ja ihmisen pahuuteen, niin paljon kun olen auttanut ihmiskuntaa.
Hyvä että menin vielä hetkeksi nukkumaan aikaisen herätykseni jälkeen. Nukun kyllä aina kun vaan maltan mennä sänkyyn suljen silmäni rentoudun tyhjennän mieleni ja siitä uniin vaipuen. Puhdas omatunto on paras päänalunen sanotaan. Taivaan ISÄ antaa rennon hyvän unen minkä vaan hoitajat pilaa pakkolääkityksillään jos syön lääkkeitään. Ikävä kun selittää hoitajat joka talossa että lääkäri määrää lääkkeet. Paska puhetta yrittävät pestä kätensä asiasta siirtämällä pallon lääkärin piikkiin. Sanoi suoraan venäläinen mieslääkäri Ohkolan sairaalassa osastolla 30 kolmen suomalaisen hoitajan palaverissamme että määrää hän suomi hoitajien puheilla minulle myrkky lääke LITIUM 1800 mg. Lukekaa miten sairaaksi siitä myrkystä tulin sairastuin siitä todella pahoin.
En ole tässäkään talossa puhunut lääkärin kanssa oikeastaan mitään ja tekee sekin lääke muutoksia. Ja se on kumma kun olen sylkenyt monessa paikassa lääkkeensä pois siksi kun olen niistä sairastunut pahoin. Ovat idiootit hoitajat olleet sitä mieltä että olen lääkkeillään kunnossa, vaikka siis olen ne sylkenyt vessanpyttyyn. Minulle ei sovi mikään lääke olen terveillä elämän tavoilla saanut pidettyä itseni kunnossa. Ja mitä saatanaa se kuuluu yhdellekkään lääkärille tai hoiltajalle minkälainen olen. Tässäkin talossa tekevät jatkuvasti raporttejaan ja kirjaamisiaan. Varmaan meikäläisten asioita ruotivat toimistossa. Se on ikävää jos ei ole hoitajille annettu älyä piirun vertaa ja sitten ollaan herkällä mielenterveys ja päihde alalla.
Minä kun en ole niin sanottu mielisairas olen alkoholisti ja masentunut olen ollut pojan äidin takia kun se tuttujen kavereiden kanssakin luuhasi. Otin pojankin pois äidiltään isäni kanssa kolmisteen asuimme pilasi vaan isäni poikaa kaikella tavalla lukekaa on siitäkin minulla hurjaa tarinaa. Masennukseni hävisi kun pojan äiti löysi miehen itselleen ja annoin pojankin heille sitä lapselle tärkeimmät ekat 7 vuotta hoidettuani. Halusin antaa pojan pois isäni vaikutuspiiristä rakasti isäni poikaa omalla tavallaan mutta koko ajan sen sydänvikaisen dementikon päässä kolkutti mitä pojan äiti teki minulle ja isäni oli varma ettei poika minun ole.
Kyllä minuakin vituttaa jos saatana äpärää hoidin, kärsien isäni touhuista kaiken aikaa. Minä kyllä rakastin poikaa kun omaani, mutta nykyään olen varma ettei se minun voi olla tupakka suussa sillä oli ja muutenkaan mitään rakkautta ei heiltä päin tule. Lähtivät ne perheensä kanssa Espanjaan asumaan ja jättivät minut tähän kirottuun maahan ja kirottuun kansaan. Toki on hyviäkin ihmisiä mutta vähemmän suomalaisia ulkomaalaisten takia tässä maassa jaksaa olla. Ikävää mutta totta niin paljon olen saanut suomalaisilta pahaa ottaa vastaan ihan sadismia. Ja vielä hoitopaikoissa ihan hirveetä kokeneena. Lukekaa olen paljastanut monia paikkoja hirviö paikka Nikinmäen Attendo on kuulemma lopetettu. Vänskä ja Kaisa olivat venkuloineet itsensä sinne sisälle sanoi Vänskä kun vein ne Turkilaiseen syömään, että menee se Attendon paikka televisioon. Sanoin Vänskälle että katsoo että minut ottavat haastateltavaksi minulla olisi niin paljon siitäkin paikasta asiaa.
Lukekaa miten autoin Jammu setä Siltavuoren pilaamaa Reijoa Attendossa saunotin ressukkaa ja siivoilin sen huonetta. Helvetti tulin Keravalta siihen saatanan paikkaan tulikin kytät ja ambulanssi ja minut rautoihin Peijaksen kidutus sairaalaan eristykseen. Miksei maailma tee mitään kiduttamiselleni onko kaikki saatanoita ja sadisteja. Eikö Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tai Ammesty saa tietoa kohtelustani. Pitäisi minun alkaa oikeutta saamaan kohteluuni niin paljon olen auttanut ihmiskuntaa, minun järkeni ei riitä ihmisten pahuuteen.
Illasta nukkumaan kello 23.13 heräten kello 1.30. Kumman virkeä olin herätessäni joten tarinoitani ylös kynällä ja koneella. Kohta vielä nukkumaan kun on aamusta heti keittiövuoro.
Aloin kirjoittelemaan yöllä kello 2 kun ei väsyttänyt minua yhtään aikainen herätykseni. Menen kyllä kohta vielä nukkumaan kun aamulla alkaa heti keittiövuoro kello 7 ja jatkuu se pienistä tauoista huolimatta kello 19.30 suunnilleen. On meitä siinä hommassa kolme mutta nuori uusi kaveri opiskelee joten se ei ole keittiöllä kun aamusta ja illasta hetken. Samoin toinen kaveri luistelee hommasta melko paljon. Joten joudun aika paljon olemaan keittiöllä yksin.
No eihän noi hommat nyt niin paljon rasita mutta se heijastuu muista minuunkin ja maistuu homma puulta eli ei vähempää voi se nykyään kiinnostaa. Alkuun tein mielelläni yhteisön hyväksi duunit mutta kun joku luistaa hommasta ei se minuakaan kiinnosta. On siinä mukana vaikka henkisenä tukena sekin riittää saamaan minutkin hyvälle tuulelle. No ei ole keittiö duuni kun yhtenä päivänä viikossa se ei ole paljon. Olisihan se hienoa että saisimme palkan siitäkin keittiö päivästä.
Nyt kone seis ja nukkumaan kello 6 asti on tässä vielä monta tuntia aikaa minulla nukkua. Olen sitten keittiöllä skarpissa kunnossa ja jaksan tehdä duunit. Eli hyvää yötä kansakunnat päällä maan kaikille tasapuolisesti. JUMALAN siunausta tälle uudelle päivälle.
Päivä mennyt hyvin kylillä kävin ravintolassa ja kirkon kahviossa leivoksella ja hunaja kahvilla. Pyöräilin pitkin päivää kun oli niin hieno ilma. Kahdet treenit tehty tälle päivälle.
Pyöräilin kylille ja ravintolalle missä juttelin ihmisten kanssa JUMALASTA ja politiikasta. Tulee aina yksi vanhempi herrasmies minulle puhumaan ravintolassa missä se käy kaverinsa kanssa syömässä. Ovat vanhoja keravalaisia molemmat, yhteisiä tuttuja meillä on paljon niiden kanssa. Nyt kone seis ja nukkumaan onkin minulla huomenna tiukka päivä kun on keittiövuoro minulla. Aika paljon olen joutunut yksin tekemään sitäkin hommaa kun yksi nuori mies luistelee siitä hommasta jonkun verran. Olen sille ärähtänyt asiasta muutaman kerran, on se nyt ollut duunissa paremmin.
Nuori uusi kaveri on ahkera mutta sekin on vaan aamusta ja illasta keittiöllä kun se opiskelee muualla. Palataan asiaan kunhan taas yöllä herään varmaankin uniini. Sota Ukrainassa sekoitti uneni täysin, olen ikäänkun ruumiista irtautunut yöllä, ikään kun olisin jossain muualla välillä. On ne JUMALAN pieniä ihmeitä ketkä sen oikein ymmärtävät. ISÄ POIKA JA PYHÄ HENKI AMEN!
sunnuntai 28. elokuuta 2022
Varjonyrkkeilyt tehty ja kahvakuula treeni aamusta kello 5.30- 6. Hyvää teki taas treeni herää siinä kunnolla. Tyypin 2 kollageenista polvirikkooni.
Vedin hyvän treenin heti aamusta tuli taas todella hyvä olotila. Aloitin varjonyrkkeilyillä, siitä kahvakuulaa treenaten useita liikkeitä toistoilla. Saa kahvakuulalla tehtyä hyvät treenit monipuolista treeniä. Menen kyllä tänään päivällä talomme salille vielä tekemään treenit. Kondis on minulla niin hyvä että kestää se kaksikin treeniä päivässä.
Olen puhunut porukalle treenin merkityksestä heidänkin hyvinvoinnille muttei ketään ole salitreeni kiinnostanut. Kulkee fyysinen ja psyykkinen käsi kädessä. Minä ainakin kaipaan kovaakin teeniä ulkoilen aika paljon kävelen ja pyöräilen. Otin myös lenkkeilyn taas ohjelmaani mutta jalkapallossa rikki aikoinaan mennyt polveni varoitteli ja kipetyi se. Ostin kaksi eri kollageeni tuotetta olen ennenkin syönyt tyypin 2 kollageenia ja saanut sillä polveni pidettyä kivuttomana.
Jatkan lenkkeilyä heti kun polveni on parempi tuntuu jo kollageeni auttavan. Pitää minun tänään käydä vaihtamassa toinen kollageeni, kun näkyy paketissa olevan vanha paras päivä määrä. Ostin tuotteen 8 kuukausi ja oli se mennyt vanhaksi jo 7 kuukausi. En ostaessani huomannut katsoa tuotteen päivämäärää. Uskon kyllä että vaihtaa myyjä sen ilmaseksi uuteen tuotteeseen, sillä hänen mokahan se oli minulle vanhaa tuotetta myydä. Kohta saan potilaskettiön auki ja pääsen mustikka keitolle otan myös toisen nestemäisen kollageenini. Syön alkuun kahta eri kollageeni tuotetta mutta jatkan vaan yhdellä tyypin 2 kollageenilla.
Huomenta maailma ja siunausta tälle päivälle, kaikesta pahasta maailmassa huolimatta.
Nukkumaan illasta kello 20.10 herätykseni viimesen kerran kello 3.30. Hyvin nukkuneena kirjoittelemaan kynällä ja koneella. Maailmassa tapahtuu kaiken aikaa on sotaa ja mullistuksia siellä täällä. Mihin ihmiskunta on menossa kohti ikuisuuttako, tehkää parannus ja parantakaa maailmaa sillä paikkanne lunastatte. Sanoi yksi vanhempi mies ruokapaikassa ettei ole kun taivas ja helvetti.
Vedin aamusta herättyäni jumppia lähti aamu niillä hyvin käyntiin. Suosittelen aamujumppia tekee ne niin hyvää, on jumppien jälkeen kun eri ihminen niin hyvän säväyksen ne tekee. Nyt odotan että kello tulee 7 ja saan potilas keittiön auki että pääsen mustikka keitolle. On tämä talo muuten hyvä mutta pakkolääkitykset ja pakkotyöt pilaa talon pahoin. Kuka lääkkeitään tarvitsee minä en tarvitse siksi harmittaa pelleillä niiden kanssa.
En ole mielisairas olen alkoholisti keneltä on pitkällä hupituomiolla viinapiru päästä kuollut. Nyt menisi muuten hyvin mutta kun pitää minun pelleillä lääkkeillä. Toki menee minulla minimi lääkitys aamusta aripiprazol 20 mg ja illasta olantsapiini 10 mg. Nekin tekee minulle hallaa olen yöllä tokkurassa kun häviää lääkkeillä eläimen vaistot.
Olen sairastunut lääkkeistään pahoin Kellokoski Ohkolassa myrkyttivät minut pahoin lääkkeillään pahinta myrkkyä oli LITIUM 1800 MG. Ja puhun myrkyistä ja myrkyttämisestä niin sairas olin lääkkeistä. Eivät mitään kantaa ottanut henkilökunta sanomisiini voinistani. Lukekaa miten sairaaksi minut myrkytettiin TSH arvot olleet vuosia koholla nefrogeeninen diabetes insibidus vesitystauti aiheutettu. Neurologiset oireeni olivat vuosia pahoja pahat vapinat jatkuva päänsärky minulla oli. Sanoi osasto 20 naislääkäri E.E. että on minulla koknitiivisia oireita sanoin sille että miksi olette myrkyttäneet minua vuosia lääkkeillänne. Vielä siihen käyttivät Venäläisiä lääkäreitä.
Pakotettiin minut ottamaan verenpaine lääke osastolla 20 mistä meni samalla silmäni huonoksi. Mustia palloja meni silmissäni ja vaaleaa harsomaista häiriöä siinä meni. Sain lopetettua sen lääkkeen mutta ikävä vaiva jäi vasempaan silmääni semmoinen harso menee jatkuvasti näkökentässä. Mikä häiritsee jokapäiväistä elämääni pahoin.
No nyt menen näillä olen puhunut asioistani Hyvinkääläisen asianajajan kanssa jos jotain keksin jatkossa. Pitäisi minun alkaa jo oikeutta saamaan kohteluuni. Pitää jo alkaa niin sanotusti päitä tippumaan. Kun nyt saisin kirjani julkaistua alkaisi päitä tippumaan. Eli tilille myrkyttäjäni pitää saada kun vielä syyttä jouduin tälle reissulle selkin samarian Pisaran juopon takia yhtenä. Lukekaa olen paljon kirjoitellut siitäkin asiasta miten JUMALANI taas saattoi minut senkin paikan tutkimaan.
Päivä mennyt hyvin kirkon kahviossa kasvispiiraalla. Turkkilaisten ravintolassa käyty sekä pyöräilty ja salilla kävin tein kevyen treenin.
Monenlaista mahtui tälle päivälle harrastin pyöräilin ja muutenkin oli minulle ohjelmaa paljon. Hyvin pääsi taas pyöräilemään pitkin päivää. Kun sade alkoi vasta illasta hyvä niin ettei jäänyt pyöräily minulta. Nyt nukkumaan oli pakotettu taas ottamaan ilta lääke minun kun hoitaja kyttäsi siinä vieressä. Meni minulla 13 vuotta mutta se piru kuoli päästäni. Otin tai olin ottamatta on siitä niin paljon puhun miten voi seurata minun jalanjälkiä TSH arvot koholla tavataan nyt ruuan ja jälkiruuan merkeissä.
Nyt kone seis ja nukkumaan parempaa huomista kohti. Hyvät yöt kaiki kansat kaikesta huolimatta.
lauantai 27. elokuuta 2022
Heräten kello 4 hyvin nukkuneena siitä sellijumpille etunojapunnerruksia lankutuksia venyttelyjä tehden. Minulla ei katso jumppa aikaa tai paikkaa.
Tuli taas hyvä olotila jumpilla koko kroppa ja pääkoppa herää siinä kunnolla. Nyt vähän tekstiä kynällä ja koneella menen vielä kohta kumminkin nukkumaan hetkeksi että olen aamusta skarpissa kunnossa, kun pitää minun lähteä liikenteeseen. On minulla vähän ollut univelkaa valvoessani useena yönä jonkun verran. On yö niin antoisaa aikaa kirjoitella kun ei ole mitään hälyä ilmassa kun kaikki nukkuu.
Minulla on hyvät unen lahjat muuten nukahdan hetkessä kun vaan maltan mennä sänkyyn. Nyt menen vielä pariksi tunniksi nukkumaan ja sen jälkeen on minulla pyykkitupa päivä. Palataan asiaan myöhemmin jos ja kun viitsin taas teille hengessä kirjoitella.
Siunattua sunnuntaita kaikille kansoille kaikesta pahasta huolimatta. Pahuus pitää hyvyydellä poistaa.
Eipä tarvitse riviin lähteä yhdestä nyrkkitappelusta linnaan joutuen ja rauhankyyhky tatuointini vuoksi. Siksi ei ollut minulla armeijassa ylenemismahdollisuuksia. Löivät minulle punaiset paperit.
Isompi kaveri vei aina rahamme pelkäsimme sitä sitten pieksin sen kunnolla. Siitä käräjille ja suoraan vangittiin minut sieltä törkeästä pahoinpitelystä. Kävin sen jälkeen armeijassa kääntymässä mutta jäi sekin vaan käyntiin kun ei ollut minulla kuulemma ylenemismahdollisuuksia linnatuomioni takia siitä oli merkki ranteessani rauhankyyhky tatuointi.
Ehkä hyväkin niin ei tarvitse minun riviin lähteä puolesta eikä vastaan vaikka sotilas olinkin lapsesta asti kun sitä ikäluokkaa olimme. Eli kiitos siitä jollain tavalla RAUHANKYYHKY TATUOINTINI. Toki olen vastaan sotaa kaikella tavalla kun ei ole siinä kuon häviäjiä. Ja kun pieniä JEESUS lapsiakin sotahullut tapattavat ei se ihan tervettä ole. Mutta minkäs teet kun pahuus hallitsee maailmassa pirulla on tiukka ote ihmisiin. Kun pirulle antaa pikkusormen vie se koko käden sanotaan. Pojallani on myös vapautus miksi se neljästä lapsetaan orpoja tekisi uhraten itsensä. Kaukaa viisaita toiset on asuu poikani vissiin vielä espanjassa perheineen.
Päivä mennyt hyvin seurusteltu ja pyörälenkki heitetty kylillä. Väsyneenä mutta onnellisena iltaa kohti, tänään aikaisin nukkumaan kun valvoin viimeyönä.
On ollut hieno päivä tänään aurinko paistelee ja lämpöä riittää. Pyöräilin juuri kylillä pitkin poikin ajelin kentällä tuntui olevan yleisurheilu kilpailut. Kohta onkin taas meillä ruoka saa nähdä mitä meillä kasvisruokailijoilla on kevyttä varmaan mikä hyvää tekeekin minulle. Pitää taas tarkentaa mitä syön ja liikkua enemmän. Kun oli painoni 91 kiloa vaatteet päällä mietin olenko vanhaksi tulossa kun massaa lähti niin paljon minusta ja puntilla tulokset laski. Mutta seuraava mittaus jonkun ajan päästä näytti 100,7 kiloa ja massaa oli taas hyvin tullut minulle. Ja penkki tulokset nousi ihmeellisesti taas kummasti samalla ruokavaliolla ja treenillä.
Kyllä sitä henkilökuntakin ihmetteli toki tyhjensin itseni kunnolla kun aripiprazol 20 mg aamusta ja Olantsapiini 10 mg illasta pilaavatvat vatsani täysin jos niitä syön. Harmittaa pirusti pelleillä lääkkeillä mitä en todella tarvitse kun en ole mielisairas olen alkoholisti keneltä on pitkällä hupituomiolla viinapiru kuollut päästä.
Vaikuttaa se psyykkeeseen pahasti pelleillä lääkkeiden kansa hiidenpellossa laitoin yli puoli vuotta taskuun lääkkeet ja piti hoitajat lääkäreineen minua terveenä lääkkeillä mitä en edes syönyt. Nuori hoitaja näki minun laittavan ne taskuun ja meni se laulamaan Tomas lääkärillemme se otti minut puheilleen ja tuumasi että on aika ristiriitanen asia etten syö ja hoitajat pitää minua terveenä. Otti Tomas ne listoilta pois kumma vaan kun tulin iloiseksi asiasta kun lääkärikin oli sitä mieltä että olen terve ilman lääkkeitä. Söivät minut saatanat hoitajat Lohjan psykipolille kun olin iloinen ja treenasin kävin lenkillä. Se ei sitten vissiin ollutkaan tervettä kun normaali olin.
Oli kumma lääkäri lohjan psykipolilla Piri nimeltään ja määräsi se minulle piikkilääkkeen ja sen aiheuttamiin vapinoihin taas lääkkeen. Sanoin sille saatanalle että nimesi on piireissä Amfetamiini. Huijasin Lohjan psykipolillakin kaiken aikaa syöväni lääkkeet. Ja sanoivat viikon päästä että lääkkeet ovat auttaneet ja pääsen takasin hiidenpeltoon en todella antanut itseeni piikkiä työntää. Miettikää nyt tätä saatanan touhua minä huijaan jakuvasti lääkkeillä edellisissä paikoissa ja pitävät minua terveenä. Miksi perkeleessä siis pakottavat syömään lääkkeitä mistä olen sairastunut pahasti LITIUM 1800 mg ohkolan sairaalassa pahinta myrkkyä oli minulle. Niin sairaaksi siitä myrkystä tulin minkä venäläinen mieslääkäri määräsi kuulemma suomalaisten hoitajien puheilla.
perjantai 26. elokuuta 2022
Yö joutaa kohta nukkumaan on vaan yöt niin antoisaa aikaa kirjoitella kun ei ole ilmassa mitään hälyä. Tarinaani vielä näin alkuyöstä itsemurha yrityksiä useasti.
On ollut hyvä päivä tänään pakkolääkityksestä huolimatta mitä minulle yrittävät tarjota. Aripiprazol 20 mg aamusta ja illasta olantsapiini 10 mg. Mitkä eivät sovi minulle kummatkaan kärsii suora yhteys yläkerran herraan sekä eläimen vaistoni kärsii lääkkeistä. Kuntoni menee myös huonoksi lääkkeistään tulee kaikkea paskaa niistä.
Miksi siis hoitajat myrkyttää minuakin, mikä saatana on näiden motiivi. Kun vielä sanoo hoitajat ihan pokkana että lääkäri määrää voi mennä se hulluille läpi, mutta minä tiedän että hoitajien raporteilla menee lääkärit. En ole talon lääkärin kanssa puhunut mitään oikeastaan, oli sen kanssa äänessä hoitaja. Minä puhuin venäläisen hoitajan kanssa asioistani. Kun tuntuu niillä olevan monella älliä enemmän kun suomalaisilla.
Kun ei se saatana kuulu yhdellekkään sekopää hoitajalle tai lääkärille syönkö lääkkeitä tai en. On oltava aika sadisti tai mielisairas hoitaja ketkä terveitä myrkyttää lääkkeillä sairaaksi. Minä olen ollut vuosia sairaaloissa pojan äidin aiheuttaman masennuksen takia ja viinapirun takia. Masennus meni kun pojan äiti rauhoittui kun miehen itselleen löysi annoin poikamme heille sitä lapselle tärkeimmät 7 vuotta hoidin isäni poikaa pilatessa kaiken aikaa. Lukekaa olen siitäkin kirjoitellut paljon. Niin ehkä ymmärrätte miten paljon olen kärsinyt, hirteen menin mutta joku henki varmaan minut pelasti. Lukekaa olen siitäkin kirjoitellut paljon. Putkassa vedin isolle puukollani kaulaani niin paljon kun pystyin aamulla heräsin putkan lattialta, verta oli lattialla ventti kaulassa mutten sitten onistunut silloinkaan tappamaan itseäni. Poliisit veivät minut siitä kellokoskelle hoitoon. Miksi puukon antoivat taskussani putkaan kun siinä mielentilassa olin etten enää elää halunnut.
Olen kärsinyt niin paljon että olisi kuolema ollut helpotus minulle. Mutta annoin asian olla kun ei henki mennyt useasti sitä yrittäen saada itsestäni. Viinapiru kuoli päästäni pitkällä hupituomiollani kaveristani sain tuomion sanoi Järvenpää poliissa kyttä että leivotaan minulle hupituomiota. Tilasin pidätykseen lasisen nessipurkin olin vetämässä juuri kaikkia putkia auki laskimoista ei kukaan olisi ehtinyt tehdä mitään. Kumma vaan aavisti varmaan kytät hommani ja tulivat koppiin ottaen lasi nessipurkin minulta pois.
Tässäkin talossa kyllä masentavat minua yrittäen pakkolääkitä minua tervettä en meinaa jaksaa enää näiden saatanoiden kanssa pelleillä. Tajutkaa nyt saatanat ketkä luette tekstejäni miksi siis söisin lääkkeitään mistä sairastun. Ohkolassa venäläinen mieslääkäri määräsi kuulemma suomalaisten hoitajien puheilla minulle myrkyn LITIUM 1800 MG. Se oli myrkky niin sairaaksi siitä tulin miksi sitä kysyy firmani maailman kaikkeuden temppelit ne vaan odottaa käskyäni toimia koko maailmanne palaa ja helvetin esikartanot kutsuu teitä. Olemme vierailijoita olemme seuranneet sekoilujanne pitkään. Päälikkömme ajatus ei enään meinaa jaksaa idioottimaista toimintaanne. Toiminnassanne ei ole järjen hiventäkään. Teette vaan paskaa kaiken aikaa mitä enemmän kärsin sitä enemmän tulette tuonpuoleisessa kärsimään. Kun sielu vaeltaa voitte vaan yrittää ymmärtää mitä tarkoittaa ikuinen kiirastuli. Ikuinen tuli ropassanne se on JUMALAN kosto, teillä olisi ollut mahdollisuus antamalla minulle mitä minulle kuuluu. Raha ratkaisee niin paljon kun olette tehneet siitä niin tärkeän. Minulla oli paljon nahkoja arvo oli parempi kun paperilla mitä rahaksi sanotte.
torstai 25. elokuuta 2022
Nukkumaan illasta kello 21.13 hyvin nukkuen toki unia nähden kello 4 asti. Tarinaani tähän aamuun polvestani mikä meni kentällä pahasti rikki.
Melko hyvin nukkuneena sen minkä nukuin, toki unia nähden mitkä eivät mitään niin mukavia olleet sen minkä niistä muistan. Herätykseni kello 4 nyt kello on 4.47 ja aloin kirjoittelemaan kynällä ja koneella tarinoitani. Tänään käyn luontaistuote kaupassa mistä ostin viiko sitten tyypin 2 kollageenin, huomasin että oli tuote mennyt vanhaksi jo 7 kuukausi, joten pyydän uuden tuoreen tuotteen liikkeestä.
On tuosta kollageenista montaa mieltä minä olen sitä käyttänyt polvirikkooni meni jalkapallossa polveni rikki jouduin kentältä ambulanssilla terveyskeskukseen missä lääkäri Tuomo Lehtovuori passitti minut vaan kotiin. Sanoi Tuomo että on hänellä uhoamiseni yöltä nauhalla kun olin juovuksissa hakenut häneltä pillereitä. Ja sanoi se ettei polvellasi tee enää mitään on siitä kierukat ja nivelsiteet rikki. Lähdin terveyskeskuksesta kepeillä isäni luokse. No polvi kerran punkteerattiin oli se kun potkupallo no terveyskeskuksen lääkäri Markku Kopra otti minut toivottomat tapauksen hoitoonsa ja teki siitä istumalta sairaalaan paperit vetämään.
No meni siitä pari päivää olin taksilla viinakauppa reissulla kun isäni huoltomies Risto pysäytti taksini ja sanoi että on minulle tullut passitus sairaalaan polvestani. Menin siitä sairaalaan mutteivät mitään voineet tehdä polvelleni kun olin juovuksissa. Aloin vaan itse panemaan polveani kuntoon voimistaen jalkaani pikku hiljaa monta kuukautta siinä meni että pystyin edes varaamaan jalalleni oli se niin kipeä.
Mutta sitkeästi vaan jumppasin jalkaani joka päivä monta kertaa ja siitä se vaan alkoi pelaamaan. Olen sillä pahasti hajonneella polvellani ajanut crossit endurot ja hyppinyt katoilla antenneja laitellen. Pelasin lätkät ja muutenkin olen polvellani tehnyt vaikka mitä. Hautausmaalle Esooseen sain oman traktorin kun alkoi polveni varoittelemaan ja kipeytyi se spedaalaita painellessani koko päivän. Haimme Nurmijärven Valmetilta minulle linkkukoneen kahvasta suuntaa muuttavan koneen.
Tekivät minulle Eiran sairaalassa viimesen päälle terveystarkastuksen kun piti olla minulle hautausmaan hommat loppuelämäni duunit. Eivät mitään kehäraakkia sinne ottaneet. Olin huippu kunnossa siihen aikaan kovaa treenaten. Samoin sain aikoinani hyvät tulokset allergiasairaalaan testeissä uudesti koulutukseen Haikon kartanoon hierojan oppiin. Juoksin parhaan tuloksen kuulemma mäkitestissä ja puhalsin mittarit niin pohjaan että joutuivat ne listoja teipillä jatkamaan.
Mutta tyssäsi sekin hyvä yritykseni rauhankyyhky tatuointiini ranteessani olin siis linnoissa ollut. Samoin volvolle töihin meno uskovaisessa perheessä ollessani Ruotsissa kyyhkyyn kaatui kaikki yritykseni. No hautausmaalle kelpasin kyyhkylläni eli vaihdoin JUMALAN ARMOSTA antamat parantajan kykyni ihan toiselle uralle. Tuli minusta kolme kovaa koota KAI KUOLEMAN KAUPPIAS. Hautausmaan mies minusta tuli en alkanut ihmisiä kyvyilläni parantamaan.
keskiviikko 24. elokuuta 2022
Illasta nukkumaan jo kello 20.07. Heräten kello 2 miettien maamme asioita paremman yhteiskunnan eteen.
Heräten melko virkeänä kello 2 mikä toki on turhan aikaisin mutta tuli taas maamme asiat mieleeni. Olisi täällä paljon parantamisen varaa toisilla on mutta on myös paljon semmoisia kenellä ei ole olen aina ajatellut pienemmän ja heikomman asioita. Nuoriso vanhustyö terveyden hoito päälimmäisenä vauvasta vaariin se kattaa kaiken. Pitäisi ihmisillä olla hyvä elämä on tämä maallinen vaelluksemme niin lyhyt. Minä en saanut ennen edes yhtä kaljapulloa oikein jengiltä ainakaan rikkailta. Mutta kun minulla rahaa oli käyttää tein jengiä onnelliseksi muitakin tarjoamalla niille parasta.
Huume poikien kenen kanssa olin pakotettu asumaan ei tarvinnut niiden varastaa kun ostin niille kaiken nuorena yritin saada ostettua piriä kun siitä olin kuullut ja olisin halunnut kerran kokeilla. Koko Stadi kieltätyi minulle myymästä varmaan kun minut tunsivat eivätkä minusta huumeiden käyttäjää halunneet. Yritin saada poikia kuiville kenen luona olin pakotettu asumaan ja toki viihdyin poikieni luona mutta ne saakelin huumeet olivat pojille niin lujassa kaikkeni tein minulle rakkaiden kavereiden eteen.
Luulin että Papa Kain ja JUMALANI RAKKAUS olisivat riittäneet pojille mutta koukku huumeisiin oli niin kova niillä. Meni rahani ja terveys heitä ja muitakin autellessa. Alkoivat alkuun niin mukavat pojat perääni huutelemaan ja ihan kiristämään minua kun rahani loppuivat. Petyin pahasti tyyppeihin luulin saavani oman jengin kasaan mutta haksahdinkin paskaan olivat ne huumeiden käyttäjiä.
Päivä mennyt hyvin siivousryhmän hommat tehty ja ravintolassa käyty pyöräilin lenkin. Fiilikset niin hyvät kun voi olla tämmöisessä mestassa missä hupia minua lääkitään.
On minulla polin tapaaminen venäläisen ja suomi hopitajien kanssa lähetin venäläiselle hoitajalle viestiä kemiallisesta kastraatioista mitä näissäkin mestoissa harrastetaan kun lääkkeillä viedään nuorilta miehiltäkin seksi halut ja kyky kokonaan. Vaadin lääkkeideni lopetuksen mitkä olen monessa paikassa sylkenyt pois niin sairaaksi olen tullut lääkkeistään, LITIUM 1800 mg pahinta myrkkyä oli minulle Ohkolan sairaalassa mihin hupia jouduin selkin kylän samarian pisaran juopon kokin takia. Lukekaa olen siitäkin paikasta kertonut tarinaani. Menee minulla nykyään vaan aamusta aripiprazol 20 mg sekä illasta Olantsapiini 10 mg. Nekin ovat minulle liikaa kun halun ihan selvällä päällä toimia kun tuttua viemme eduskuntaan on kaverilla hyvät ajatukset maamme parhaaksi ja edistykselle.
Minulle ei sovi mikään lääke kun häviää minulta niin sanotut eläimen vaistot mitkä sotilaani ainakin ymmärtävät. Olen selvittänyt monia kiperiä tilanteitakin vaistollani ja siihen luottaen ja uskoen. Monissa tulipalo tilanteissa ja läheltä piti tilanteissa olleena. Yhdelle miehelle sattunut niitä tilanteita turhan monta mutta olenhan ollut aina henkeen je vereen palomies. Puhun myös linnan miehen vaistoista mitkä vaan vanha liitto varmaan ymmärtää. Nuoresta polvesta en ihan tiedä kun sählää ne niin paljon kamojen kanssa mitä minä en harrastanut koskaan koviin en ole koskenut koskaan. Viinapiru minua riivasi vuosia mutta sekin hävisi samoin kun masennukset kun pojan äidin takia jouduin ja hakeuduin hoitoon monesti. Mutta kun pojan äiti löysi miehen itselleen ja rauhoittui annoin poikani heille sitä lapselle tärkeimmät ensimmäiset 7 vuotta hoitaen isäni sitä pilatessa kaikella tavalla. Asuimme kolmisteen isäni poika ja minä isä otettiin siihen pääliköksi lukekaa miten isäni pilasi poikaa. Siksi varmaan poika minut hylkäsi kun naisen löysi lapsilleen ja menivät yhteen. Olisin antanut enkelin pojalle vaimoksi muttei se dorka ymmärtänyt hyvää ottaa. Jos ei pojan vaimo ja neljän lapsensa äiti minuakaan rakasta niin ei se rakasta poikaakaan.
Lähtivät ne Espanjaan asumaan ja jättivät minut kitumaan suomeen toki olisin voinut häipyä mutta kun jää pää niin sanotusti suomeen ja kaikki paska tänne. On minua pyydetty kolmeen suuntaan sotimaankin sanoin yhdelle tiukalle kurdi kaverille että aloitetaan puhdistus suomesta. Kunhan nyt saisimme eduskuntaan tutun kaverin kuka on koko kansan tuntema kaveri jo television remontti ohjelmista. Saisimme yhden puolueen maan silloin kaikki puhaltaisivat yhteen hiileen paremman huomisen ja suomen isänmaamme puolesta. Isoisäni lunasti maan minullekkin kätensä uhraten isänmaan eteen itsenäisen suomen puolesta mutta miksi minulle pantiin suomi hoitajien puheilla venäläinen lääkäri lääkistsemään LITIUM 1800 mg lääkkeellä. Sairastuin pahoin siitä lääkkeestä mikä oli täysin myrkkyä minulle niin sairaaksi siitä tulin. On minulla Lohjan osastonylilääkärin kirjallinen lausunto sen LITIUM 1800 mg aiheuttamista sairauksista. En ole mielisairas olen alkoholisti keneltä on viinapiru kuollut pitkällä hupituomiollani. Olen perustanut ensimmäsiä kolmosantenni huoltoja suomeen ja olen ollut 12 kertaa lusimassa pitäen pojat kurissa ja herran nuhteessa monia linnoja kiertäen mitkä olivat minulla kun armeijaa. Tykkään kurista ja herran nuhteesta olenhan uskon soturi rakastan kaikkia ihmisiä väristä ja uskonnosta välittämättä. Kuka pojan tuntee tuntee isänkin ISÄ POIKA JA PYHÄ HENKI AAMEN. Yritän kaikkeni ettei historia toistaisi itseään kun jo junnusta saunotin renka järven veteraani invalidi majalla pappoja sotaveteraani invalideja. Jos taas olisi jalattomia kädettömiä nuoria poikia jos jotain jäisi jäljelle.
tiistai 23. elokuuta 2022
Vedin kahvakuula treenin aamusta, olisin lähtenyt juoksu lenkille mutta jalkapallossa rikki mennyt polveni oli kipeä etten voinut lenkille lähteä. Toivotaan että taas ostamani tyypin 2 kollageeni auttaa polveeni.
Harmi kun meni kahdet perintörahani toiset vei edunvalvonta ja rosvot kaikki isäni teki ilmasta valvojan työtään suojakoti yhdistykselle oman työnsä ohella. Kaikki minulta vietiin kusettamalla minulle turhaan edunvalvonta kuukauden vuokran takia. Lassilan sossu huijasi minulle edunvalvonnan ja suostuin sen saatanan kusetukseen. Rosvot veivät rahojani tilinsiirroilla tonni kaupalla. Oli isot pojat pelottaneet yhden rotan alkoi se peloissaan makselemaan muttei se ehtinyt maksaa minulle kun 300 euroa veti se rotta ainakin 4 tonnia tilinsiirroilla ja käteiset lompakostani minkä se oli saanut käsiinsä. Lukekaa olen kirjoitellut asiasta yksityiskohtasesti aiemmin. Isot pojat olivat rotalle sanoneet että se on kaitsulle löydyttävä 8 tonnia ja äkkiä.
Supisi tuttu kaverini keravan paska lössiä silmilleni, mutta oli omani kuulolla kaiken aikaa ja minullekkin varmaan jengistä lojaaleita löytyy ja panneet pojat tuulemaan. Olisi vaan poikieni pitänyt minut ottaa mukaan rotan luokse olisin tunustuksen ottanut hyvällä tai pahalla, kun muistin kaikki kun naiseni kanssa olimme Järvenpäässä hotellissa uutena vuotena tilasin härkää huoneeseen yöllä. Ja latasin muovikassista käteiset lompakkooni mitkä mahtuivat. Aamulla kävimme Paulan kanssa aamupalalla ja sain vielä baarikaapin käytöstä 70 euroa takasin siihen muisti loppuikin. Seuraava muistikuva oli kun herään haakasta kämpiltä kun lompakkoni tippui postilaatikosta rahat viety tunnusluvut massissa ja kortit. Menin siitä heti pankkiin missä tyttö sanoi että oli Harri K. rotta vienyt tilinsiiroilla tililtäni 4 tonnia. Olisin vaan halunnut saatanan koiralta tunnustuksen asiaan miten sai massini ja tietoni. Ulkomaan sotureitteni kanssa seurasimme rottaa siellä täällä, olisin sille antanut rahan jos olisi se pyytänyt siksi ihmettelen kaverin käytöstä. En usko että saan kaverin pelastettua kun se merkitty oli. Kuulin kyllä että voi olla sillä syöpä että näin ne asiat menee jos saatana se kuolee ennen kun ehtii velkansa maksaa saa sukunsa maksaa korkojen kera velkansa.
Tätini uhrasi elämänsä hoitaessaan sotaveteraani invalidi isoisääni kotonaan sen hautaan menoon asti, eikä isoisäni ihan helppo ihminen ollut kun sota sekoitti päätä ja tuli sille viikonloppu pullo kuvioihin. Asuin mökissämme isoisäni mummoni ja tätini kanssa Topi Isoisäni minua kasvatti kovaalla kädellä ei toki väkivaltanen se ollut mutta niin kun vaan vanha sotilas osaa kuriin ja herran nuhteeseen. Isäni ryyppäsi siihen aikaan siksi olimme sukukulaisissa.
Tädiltäni jäi mummon mökki ja kerrostalo huoneisto mitkä pantiin siskoni toimestakin rahoiksi vaikka piti Inkeri tätini mökki minulle jättää muistoksi suvusta. Panin perinnöt menemään yrittäessäni kuiville huumenuoria ja muitakin vähäosaisia auttaen. Mutta kaikki turhaan alkoivat saatanan piripäät minua kiristämään uhaten isolla pojalla. Niin kauan olivat huumeväki kaveria kun minulla rahaa oli mutta kun rahani loppuivat alkoivatkin vittumaiseksi.
Ja se on sata varma ettei minua saatana isoilla pojille uhata ja kiristetä olen kuritushuoneetkin lusinut 12 kertaa linnoissa ollut en ihan ala kuvia kumartamaan. Olen vanhanliiton väkivalta miehiä ja sen mukaan linnoissa kunnioitettu ketään en ole koskaan joutunut linnoissa kovistelemaan kaikki olimme veljiä siihen aikaan kun lusin.
Viihdyin paremmin linnoissa kun siviilissä missä ei oikein pestiksiä kavereita minulla ole koskaan ollut lukekaa raamattua mitä JEESUS sanoi ristillä toiselle ryövärille. Olen aina kumminkin vältellyt väkivaltaa kaikella tavalla joskus jurrissa on sattunut jotain. Olen aina sanonut että kun järki loppuu nyrkit puhuu. Sen verran on minussa lääkärin sielu etten haluaisi ketään satuttaa, kuka apua saa sitä osaa myös antaa. Koittakaa ystävät hyvät ymmärtää se viinapiru mikä minussakin riivasi vuosia. Mutta se hävisi pitkällä hupituomiollani. Olen siitä viinapirusta paljon kirjoitellut ja mistä sekin juontaa sota sekoitti niin monen perheen ja suvun asioita. Kolmanteen polveen isiemme pahat teot. Toivotaan vaan ettei historia toistaisi itseään pahalta näyttää maailman tilanne.
Nukuin vielä kello 3 asti menin talomme parvekkeelle, taivas loimusi välillä ikään kun kaukaisia salamoita muttei jyrähtelyä kuulunut, ajattelin joko sota on alkanut maailmassa.
Oli jännän näköinen taivas kun kirkkaana se loimusi välillä kaukana näkyi välähtely olevan. Ikään kun kaukaisia salamoita olisi ne olleet tai sodan aiheuttamia välähtelyjä. Ikään kun kaukaista pommitusta olisi loimutus ollut. Mutta uskotaan salamointiin jos taivaan ISÄ alkaisi kypsä olemaan ihmisten toimiin maan päällä. Ei se ole kun ajan kysymys kun mitta täyttyy kun pahuus hallitsee on JUMALA vienyt älyn koko ihmiskunnalta. Määrätyistä syistä mitä voitte kysyä kaikki hiljaa itseltänne.
Kun hykertelee ihmiset vaan ristin juurella edelleen eivätkä tee mitään. Minkä teette yhdelle pienemmistä sen teette myös minulle. Sotaa ja kauhua kaiken aikaa sanoi iso kaverini että se on maailman loppu jos me hyvät ihmiset tartutaan aseisiin. On kun JING ja JANG luulisi vaan että olisi hyviä ihmisiä niin paljon enemmän kun sotaakin haluavia pahoja ihmisiä ja saisi hyvät vallan.
NO JOKA TAPAUKSESSA RUKOILEN KOKO IHMISKUNNAN PUOLESTA RAKASTAKAA EDES LAPSIANNE JOS ETTE ITSEÄNNE. SIUNAUSTA TÄHÄNKIN PÄIVÄÄN TOIVOTAAN ETTÄ SAISIVAT RAUHAN MAAILMAAN JA HÄVIÄISI SODAN PELKO MAAILMASTA. KUN TULEE NE IHAN JOKAISELLE PAHAT TEKONSA MIELEEN VIIMEISTÄÄN KUOLINVUOTEELLA JA SE ON HIRVEÄÄ KUN MENEE ELÄMÄ PÄÄSTÄ LÄPI JA PAHAT TEKONNE TULEE MIELEENNNE. SE IKUINEN KIIRASTULI KUN EI MUKAVA PAIKKA OLE KUN TAIVAAN ISÄ POIKINEEN EI TYHMÄ OLE. MIETTIKÄÄ IKUISUUTTA IÄNKAIKKISUUTTA KUN MIKÄÄN EI LOPU KOSKAAN. KUN RUUMIS KUOLEE MUTTA SE SIELU ELÄÄ TULETTE SEN USKOTTOMAT TIETÄMÄÄN VIIMEISTÄÄN KUOLINVUOTEELLANNE.
Heräsin juuri vaihtui vuorokausi kello on 1.03 kohta menen vielä nukkumaan en tiedä mikä taas herätti minut. Rauhallista kumminkin on talossamme.
Melko levänneenä heräsin kesken unieni kello 00.45 suunnilleen nyt on kello 1.05 ja menen vielä nukkumaan ettei jää taas univelkaa tälle yölle. Saan kyllä hetkessä unenpäästä kiinni sänkyyn vaan mentyäni Pari minuuttia niin olen unessa se on kun on hermot kunnossa. Ja taivaan ISÄÄN asiat kunnossa. Siunattua yötä kansalaiset päällä maan kaikesta huolimatta. Enkelit täällä tutkii touhujanne maan päällä.
Yhteisön keittiö hommat taas tehty tälle päivälle kello 7- 19.30 ilmasta työtä tehden. Tekee monet homman väkisin pitävät sitä rasitteena kun siinä on koko päivän kiinni.
Minäkin olen joutunut monesti melko yksin tekemään hommat kun yksikin armeijan käynyt nuori mies ei oikein innostu duunista. Toinen armeijan käynyt kerää jämiä tuhkakupeista. Mikä on suomi sotilaissa kun vetää kamaa monet nuorista miehistä. No nämä kaverit ovat hoidokkeja ei voi kaikkia yhdistää näihin.
Saimme keittiö työt tehtyä hyvä niin on se niin rasittava duuni, ja vielä ilmaseksi tehdään duunit. Pitäisi nousta barrikaadeille että saisimme jotain edistystä aikaseksi. Sain toisella työsalilla palkan nousemaan, kun otin tuotteiden hinnat selville kaupoista, ja urakalla sairaat teki hommia. Otin työn teettäjään yhteyttä ja palkka nousi jonkun verran oli sekin varmaan tyytyväinen kun alkoi työtkin maistumaan paremmin.
Nyt sammutan koneeni kun alan ajoissa nukkumaan SIUNAUSTA TÄLLEKKIN ILLALLE. JA HERRAN RAUHAA KAIKILLE MAAILMOILLE. ISOVELI VALVOO.
maanantai 22. elokuuta 2022
Harjajumppa tehty parvekkeella aamusta kello 5. Hyvät venyttelyt harjalla koko kropan treenaten. Nukuin hetken ensimmäisen herätykseni jälkeen.
Olen täysin virkeänä aamusta aikaisin siksi jumpilla olen aloitellut päiväni. Tekee noi aikaiset aamujumpat pirun hyvää minulle kaipaa kroppani yön jäljiltä jumppia. Vetristyy siinä hyvin ja fiilikseni kohoaa hetkessä jumpilla. On eilisestä tehokkaasta penkkitreenistä mukavasti rintalihakset kipeät eli meni treeni perille. Tänään pidän salilta vapaa päivän kun olen keittiöllä koko päivän.
On töitä kello 7- 19.30 välinen aika on se vielä ilmasta työtä. Melko tarkkaan on keittiössä kiinni pieniä taukoja huolimatta. Nukahdin kun tukki ensimmäisen herätykseni jälkeen mutta heräsin hetkessä unia nähden. Nyt menen vielä sänkyyn kello 7 asti kello on nyt 5.28.
Jumpaten kello 3.30-4 välisenä aikana kun ei väsytä yhtään. Tein hyvän vatsatreenin useita vatsaliikkeitä tehden.
Ei vaan minua väsytä yhtään joten tein vatsatreenit heti aamusta kello 3.30-4 välisenä aikana. Tein sit uppeja eli istumaan nousuja selin makuulta sekä lankutuksia tein edestä ja sivuliikkeet. Monta sarjaa treenejä vatsaa teki taas niin pirun hyvää treenata. Onkin minulle tullut taas hyvin massa takaisin oli painoni jo 90 kiloa mutta nyt massakuurin jälkeen on 100 kiloa painoni. Parhaimmillaan oli treeni painoni 116.8 kiloa. Oli silloin massaa aika tavalla vuosia treenaten.
Eilen pidin penkki päivän punttisalilla on tehoja tullut taas penkkiinkin. Toki on matkaa parhaaseen aikaan mutten ole koskaan panostanut hirveästi penkkiin. On minulla hävinneet yli 200 kilon penkkimiehetkin monta metriä kuulassakin ja keihäässä voitin kellokosken kisat sekä juoksun. Toki sai yksi nuori kundi juosta uusiksi ja voitti se silloin minut mutta olisin minäkin saanut paremman ajan jos olisin saanut kanssa uusia juoksuni.
Monia lajeja treenaten lapsesta asti kyllä siinä on kehittynyt hyvin toki kellokoski Ohkolan myrkyttämiseni LITIUM 1800 mg lääkkeellä veti minut huonoon kuntoo kaikella tavalla. Verenpaine lääkkeestä minkä naishoitaja K. osastolla 20 pakotti minut ottamaan vaikka kieltäydyin siitä kun en ollut lääkärime kanssa puhunut mitään verenpaineistani. Meni hetkessä silmäni huonoksi ikään kun mustia viruspalloja meni silmissäni. Jäi sen myrkyn lopettamisen jälkeen semmoinen vaalea harsomainen häiriö silmääni.
Sairastuin monella tavalla kellokoski Ohkolassa myrkyillään mitä lääkkeeksi sanovat. Minulle on melko kaikki psyykelääkkeet ainakin myrkkyjä niin sairaaksi ovat niistä monetkin tulleet. Eli ei hyvä ollenkaan sairastutetaan nuoret ihmiset lääkkeillä. Minäkin sain aikoinaan kielokodossa nuoren 26 vuotiaan pois sähköhoista RAKKAUDELLANI. Pojat valittaa kun ei seksi asiat toimi olen puhunut kemiallisesta kastraatiosta mitä näissä taloissa harrastetaan. Lääkkeet vievät halut ja kyvyn spermaa ei tule juuri ollenkaan.
Onneksi pääsin Lohjan sairaalaan osastonylilääkärin S.V. ja erikoislääkäri M.F. vastaanotolle missä puhuin lääkäreille sairastumisestani lääkkeistään LITIUM 1800 mg pahinta myrkkyä oli minulle. Lukekaa mitä siitä tuli minulle. Puhun paljon tästäkin asiasta mutta kun tulee uusia lukijoita kaiken aikaa blogiini.
Nyt menen vielä nukkumaan pariksi tunniksi kun on minulla kello 7 alkava keittiö vuoro. Parin kaverin kanssa aloitamme silloin hommat. Hyvää aamuyötä lukijani palataan asiaan aamusta. Siunausta kaikille kansoille tällekkin alkavalle päivälle toivotaan että olisi JUMALA tehnyt työtään ihmisissä yön aikana ja saisimme rauhan maailmaan.
Aikaisin nukkumaan ja heräten kello 1.30 ja juttua kynällä ja koneella. Unia nähden mitä nyt en muista enää elämäni tarinaa ALFA JA OMEGA ALKU JA LOPPU.
Ei väsytä minua nyt yhtään vaikka otin illalla yhden 10 mg olantsapiinin. Mikä minulle on määrätty syyttä kun en ole mielisairas olen alkoholisti keneltä on viinapiru kuollut päästä 13 vuoden hupituomiollani. Olen monessa paikassa sylkenyt lääkkeeni vessanpyttyyn ja henkilökunta on ollut sitä mieltä että olen lääkkeillä kunnossa vaikka ne pois olen sylkenyt miksi siis söisin hullun lääkkeitään mistä olen sairastunut pahasti. Viimenen reissuni Kellokoksi Ohkolassa noin 3 vuotta hupia kiinni selkin samarian Pisaran juopon kokin takia meni elämästäni hukkaan. Kostoa sillä olen kaiken jaksanut ja nyt on siihen aika JUMALANI kostaa kaiken aikaa puolestani maailma palaa kaikella tavalla. Sotaa ja kauhua mullistuksia maailmassa.
Kävin ravintolassa tapasin kaksi Keravan vanhempaa herrasmiestä oli meillä paljon yhteisiä tuttuja. Ostin myös R-kioskilta nettiaseman kun talomme nettiyhteys pätkii jatkuvasti.
Katson nyt osasinko kytkeä nettiaseman pelaamaan ainakin nyt nettiyhteys pelaa koneellani. Toivotaan nyt että lähti koneeni pelaamaan paremmin on se niin tärkeää minulle. On todella ikävää kun pätkii kone jatkuvasti no nyt löikin katki yhteydet eli on vielä jotain häikkää kytkemisessä. Yritän opiskella nettiaseman käytön sain netin pelaamaan mutta en ole varma tuleeko se nyt nettiaseman kautta. Tutkin tilanteen kyllä se minulle selviää kun sen kanssa aikani pelaan. Pyytää nettiaseman käyttö jotain koodia yritän sen selvittää jostain. On minulle vieras tämmöinen sain nuoren naisen katsomaaan nettiaseman salasanan millä sain pelaamaan koneeni. Minun silmäni eivät riittäneet pieneen pränttiin oli se salasana niin pienellä ettei siitä nähnyt edes laseillani.
Nyt on kaikki kunnossa ja saan käyttää huoletta konetta olikin aika rasittavaa kun ei talon nettiyhteys pelannut sanoi tumma poika ettei hänelläkään talon verkko pelaa kunnolla. Oli aika kallis nettiasema noin 59 euroa mutta saa siihen yhdistettyä 16 laitetta ja kun talomme verkko pätkii jatkuvasti se rassaa aika pahasti. Oli ruoka äsken salaatti päivä oli meillä sain syötyä salaatin vaikka odotan hammaslääkäriä että saan pari nasta hammasta eteen mitkä ovat irronneet. Pystyn silloin syömään paremmin muutenkin odotan hammaslääkäriin pääsyä. Toki laittoi kellokosken hammaslääkäri kaikki kuntoon ei ollut silloin kun yksi pieni reikä minkä se paikkasi. Suuhygienisti putsasi hampaani silloin siellä.
sunnuntai 21. elokuuta 2022
Nukuin vielä kello 5 asti unia nähden melko levänneenä olen. Tarinaani tälle aamulle.
Hyvä että maltoin mennä vielä nukkumaan aikasen ensiherätykseni jälkeen. Minua ei vaan väsytä yöllinen herätykseni alan monesti kirjoittelemaan tarinaani yöllä kynällä ja koneella paperilla minulla on asiat ihan niin kun ne on mitään lisäämättä ja mitään pois jättämättä. Tähän koneelle ei arvaa ihan kaikkea laittaa näistä hoitomestoista missä olen toiminut muuten olen kusessa henkilökunnan kanssa. Mikä on toki ikävääkin pitää lukijoiden vaan osata lukea vähän niin kun rivien välistäkin.
Kun nyt saisin kirjani julkisuuteen uskon että olisi minulla kovaakin tekstiä annettavana monessa niin sanotussa hoitomestassa olleena. Kuulin että on Nikinmäen Attendo lopetettu se olikin hirveä paikka lukekaa miten autoin hirviö Jammu Siltavuoren pilaamaa Reijoa oli Reijo varmaan sen hirviön takia juonut itsensä rullaattori kaveriksi. Saunotin Reijoa ja autoin sitä ressukkaa kaikella tavalla. Helvetti tulin kuolemaa tekevien Mustalais kavereideni luota keravalta attendoon Reijo sanoi että keitä Kai kahvit meille. Tulikin syyttä poliisit ja ambulanssi sinne ja minut syyttä Peijaksen kidutus sairaalaan eristykseen syyttä Reijo surkeena ihmetteli kohteluani. Ajatelkaa maailma mitä saatanan Jammu Siltavuori teki lapsille ja mitä minulle tehtiin saatanallisessa Nikinmäen Attendossa. Pitäisi saada tommoisten paikkojen henkilökunta Israeliin tuomittavaksi.
Oli siellä mätää ja verta sekä paskaa levittävä perseestään joku sairas ilkeä mieshenkilö haisi koko talo sen eritteille minä jouduin sitä nostamaan kerrankin yöllä kun makasi se lattialla eritteissään olin juuri tullut taloon enkä tiennyt mitään talon touhuista. Soitin yöpäivystykseen toiseen yksikköön mihin oli neuvottu soittamaan vastasi seillä joku ulkomaan kieltä puhuva ihminen puhelimeen. Sanoikin mätänevä Esko että hän meneekin röökille joten sanoin vaan valkamahovin naiselle ettei mitään hätää olekkaan.
Kumma vaan alkoi verenpaineeni nousemaan mätänevän takia kun piti se aina ovensa auki käytävälle minun huoneeni oli sitä heti vieressä haju oli hirveä mikä kaverista lähti. Hakkasi paineeni yli 200 luulin kerran että menee minulta suoni yöllä päästäni semmoinen tuska oli. Kumma vaan määräsi juuri silloin johtaja Auli sekopää muijan tekemään minulle hoitotestamenttia kyllä silloin heräsi epäilykseni pahasta paikasta selitti muija että tulee hänestä Aulin hammaslääkäri joskus, oli muija jo yli 60 vuotias huusi se Reijo ressukalle että siivoa huoneesi. Reijo ressukka kusi mihin sattui kun ämpäriin se yritti osua ja oli niin huono liikkumaan. Minä siivoilin Reijon huonetta ja kusia välillä kun säälin sitä niin paljon. Piti talon olla raitis mutta yksi liikuntarajoitteinen muija oli siellä kuulemma juonut vuoden. Mutta oli muijan tyttö kuulemma valkamahovissa töissä. Reijokin joi siellä jatkuvasti kerran heräsin yöllä piippaukseen onneksi huijasin syöväni lääkkeeni muuten olisin nukkunut kun oli savua talossa missä kaikki melkein olivat liikuntarajoitteisia. Juoksin äkkiä katsomaan mikä palaa toimistosta tuli joku esihälytys varmaan piippasi siellä joku. No huomasin että oli Reijo lyönyt Mikron täysille ja jotain tavaraa täyteen se oli kärvähtänyt sammutin mikron ja tuuletin talon. Reijo oli sammuneena huoneessaan nukkumassa.
En nyt tähän kaikkea ala toistamaan mitä siellä sattui mutta lukekaa niin varmaan ihmettelette että tämmöisiä paikkoja voi olla suomessa.
Aikaisin nukkumaan heräten kello 1.20 tarinaani kynällä ja koneella kohta vielä unten maille. Aamusta on palaveri tuttuni kanssa vaatii se levännyttä päätä. Enkeleitä maan päällä.
Todella aikanen herätys yöllä joku vaan herätti minut ihan levänneenä. Joten aloin kirjoittelemaan tarinaani kynällä ja nyt koneella kello 3. On yö minulle niin luovaa aikaa kirjoitella kun ei ole mitään hälyä ilmassa niin sanotusti, kun jengi nukkuu ja liikenne on hiljaista. Tiikeri minussa herää öisin pystyn nukahtamaan hetkessä sänkyyn mentyäni kun vaan maltan mennä nukkumaan. Mutta herään pienenpään häiriöön tikkana pystyyn kunhan vaan ei ole lääkkeet tekemässä tuhojaan ja viemässä eläimen vaistoni. Olen selvinnyt monesta kiperästäkin tilanteesta vaistollani. Jengin kiltein poika heitti polttopullon sisään ensimmäisen kerroksen ikkunastani Keravan lapilassa. Selvitin asian otin pojan puhutteluun sanoi se syyksi rankkaan asiaan kun olisi se halunnut kuunella kanssamme musiikkia ja pojat ajoivat sen ulos. Nukkui juuri armeijastakin tullut nuori mies kaverinsa kanssa kämpilläni. Heräsin ääneen ja siitä nopealla toiminnalla sammutin tulen alun keittiössäni.
Enhän nyt linnaan kaveria järjestänyt tiukka puhuttelu riitti tällä erää. Jatkosta en tiedä kun noi kiltit pojat tekee tommoista suuttuessaan. Uskon ja toivon että riitti kaverille jatkoa ajatellen tiukka puhutteluni.
On minulla tuttuni tapaaminen ehkä tänään joten kohta vielä nukkumaan pariksi tunniksi että olen skarpissa kunnossa tapaamisessani. Väsyneenä ei ole oikein iskussa ja järkikään ei pelaa sata varmana. Menemme varmaan tuttuun mukavaan ravintolaan tarjoan kaverille ruuat siellä se on ruokapaikka mutta on siellä myös A- tarjoilu joten voin kaverilleni tarjota konjakit. En ole kaveriani nähnyt vuosiin sillä on ollut kovaakin mikä pitää nyt saada selvitettyä. Jos elämä alkaisi valkenemaan sille vaimoineen autan minkä pystyn ja JUMALANI hoitaa loput anokaa niin teille annetaan saa niin paljon kun ammentaa.
JUMALAN RAKKAUS YLITTÄÄ KAIKEN MUUN KAIKESTA PAHASTA HUOLIMATTA. Se tulee ihan jokaiselle vastaan ennemmin tai myöhemmin. Pahat tekomme pannaan puntariin ja silloin sen ymmärtää ihminen kun aika tulee täältä lähteä kohti suurta tuntematonta minkä me jo tiedämme. Toimimme JUMALAN ENKELEINÄ MAAN PÄÄLLÄ YRITÄESSÄMME SAADA IHMISET YMMÄRTÄMÄÄN RAKKAUDEN VOIMAN.
Päivä mennyt hyvin hyvin nukutun yön jälkeen nukun kun vaan maltan nukkua on se välillä niin antoisaa aikaa kirjoitella. Nukahdan muutamaan minuuttiin kun on puhdas omatunto paras päänalunen.
Pyöräilty kylille kirkossa kävin ja kirkon kahvioissa söin kakkupalan ja join tipan kahvia. Pyöräilin ja katselin kylän menoa olisiko joku tarvinnut apua. Onhan elämän tehtäväni ihmisten auttaminen mitä olen tehnyt lapsesta asti. Yötä päivää pyörin siellä täällä auttaen jengiä. Hyvä päivä ollut aurinko on paistanut ja muutenkin on ollut mukavaa. Toki oli mukava tulla omaan kämpääni hiljentymään olen tyytyväinen asuntooni vessa ja suihkut kämpässä ja ennen kaikkea saa asua yksin ohkolan tuhopolttajan ja muiden sekopää kämpiksien jälkeen yksi oli kaman käyttäjä diileri.
No nyt mennään näillä odotan vaan innolla polin video tapaamista kun jo lähetin viestiä venäläiselle hoitajalle että vaadin pienen lääkitykseni lopetusta. Kun tulen siitäkin minimi määrästä sairaaksi ainakin se vaikuttaa psyykkeeseen jos sen takia kun pakotetaan minut syömään lääkkeitä. Mitä saatanaa se kuuluu yhdellekkään hoitajalle ja heidän kauttaan lääkärille kuka ei yhtään minua tunne syönkö yhtään mitään lääkettä.
Kyllä se perkele pitää olla ihan oma asiani mitä suuhuni panen olen alkoholisti en mielenvikainen on masennukset hävinneet kun pojan äiti lopetti tutuillekkin perseen jakamisen ja sai miehen itselleen annoin poikani heille. Kun isäni pilasi pojan täysin vaikka minä parhaani yritin siitä miestä tehdä. Epäilen kyllä ettei se minun ole vaan äpärää hoidin lapselle tärkeimmät 7 vuotta neuvolat hammashoidot kaikki hoidin kun omaani. Kun ei yhtään poika perheineen minusta välitä, lähti ne Espanjaan asumaa ja jättivät minut tähän sadistiseen maahaan missä olen kärsinyt vuosia hupia kiinnikkin ollen. Polttopuolloa heitetty asuntooni ja ovia rikouttu sekä kämppäni yksi saatanan diileri rikkoi pieksin paskan ja se vissiin tapettiin vai vetikö se peloissaan överit. Lukekaa olen siitäkin tapahtuneesta paljon kirjoitellut tarinaa.
Oli diileri piessyt pesäpallomailalla stadilaisen diilerin ja vienyt sen kamat siitä stadin kaveri tuli pätkäistyllä haulikolla kostamaan olen siitäkin kirjoitellut paljonkin tarinaani. On hurjaa tarinaa miten JUMALA JOHDATTAA ASIOITANI.
lauantai 20. elokuuta 2022
Väsyneenä mutta hyvällä fiiliksellä kaikesta huolimatta kun on talossa pakkolääkitykset. Pyöräilty salilla käyty seurusteltu porukan kanssa.
Aamusta aikasin pyöräilemään ja siitä salilla puntille hyvällä fiiliksellä vaikka psyykettä koetelleen aripiprazol 20 mg ja olantsapiini lääkkeellä. Mistä tulen jos niitä syön sairaaksi väsyttää ja vituttaa pelleillä lääkkeillään. Kun se ei kuulu yhdellekkään typerykselle hoitajalle syönkö minä mitään lääkettä. Kun en ole lääkärimme kanssa puhunut oikein mitään menee ne ihan hoitajien raporteilla ja selittää hoitajat paskaa että lääkäri määrää lääkkeetkin.
Saatana sairasta touhua kun ei ole ollut monetkaan hoitajat tutkintaani tehdessäni vuosia mitään ruudin keksijöitä eikä älyn jättiläisiä. Tässäkin talossa ihan pennut selittää tekevänsä raportteja ja ovat ne koko päivän koneella. Mitä sitten tekevät työkseen koneella ollen päivän. On aika epäluottamus kun jotain puhuu hoitajille menee ne heti toimistoon tekemään raporttejaan.
Tässäkään talossa ei pelaa luottamus henkilökunnan ja potilaiden välillä ainakin minä tunnen olevani paitsiossa enkä saa vastakaikua älyyni henkilökunnalta. Mitään älykästä keskustelua ei synny henkilökunnan kanssa. On vaan pari semmoista hoitajaa kenellä vähän säteilee keskustelumme.
Puhun asioista en ole sanonut missä paikassa olen enkä kenenkään nimiä mainitse kirjoituksessani koneella mutta kynällä on minulla paperilla kaiki asiat mitään lisäämättä ja mitään pois jättämättä. Ikävää on kun ei voi suoraan kirjoittaa kaikesta paskasta mitä sattuu vastaan tulemaan. Mutta paljastan ihan kaiken kun pois taas lähden tästäkin talosta. Onhan tämä hyvä hotelli niin sanotusti oma huone suihku ja vessa huoneessani ja ruoka hyvää.
Kaikki on vaan pienestä pakkolääkityksestäni kiinni fiilikset olisivat muuten hyvät. Olen niin monessa paikassa sylkenyt lääkkeet vessanpyttyyn ja on henkilökunta niin tyhmää että ovat pitäneet minua terveenä lääkkeillä mitä en siis ole edes syönyt. Miksi siis minut haluavat sairastuttaa lääkkeillään niin sairaaksi olen tullut lääkkeistään. Lukekaa tarinaani selin kylän samarian pisaran juopon kokin aiheuttama vuosien syytön kiduttamiseni minkä kriteerit se ylitti jorvi-kellokoski- ohkola.
Olen paljon siitä kirjoitellut miten venäläinen mieslääkäri määräsi myrkky LITIUM 1800 mg lääkkeen minulle suomalaisten hoitajien puheilla kuulemma. Ja se LITIUM 1800 mg oli siksi myrkkyä kun siitä sairastuin niin pahoin somaattisiin sairauksiin. Olen ollut 12 kertaa linnoissa vankiohjaajana riihimäen keskusvankilassakin sekä urheiluvetäjänä seutulan työsiirtolassa. Ja koskaan minua ei olla myrkytetty lääkkeillä niillä tuomiolla. Kaveri sanoi että jos olisin tiennyt elämäni pilaamisen loppupeleissä olisimme toisin toimineet seutulassa. Mitä lie kaveri sillä tarkoitti vitutti sitä niin paljon puolestani. No nyt katson mitä teen jatkossa onneksi on minulla hyviä ulkomaan kavereitakin islamin pojat ovat kavereitani turkin kaverit kurdit vietnamilaiset romanin romanit. Ovat ne minulle ihmisiä miksi suomalaiset ovat minulle saatanoita pannen vielä venäläiset lääkärit minut sairaaksi lääkitsemään. Maanpettureita luopioita ne ovat kun vielä ovat suomalaiset menossa natoon. Miten perkeleessä voi näin olla suomessa mitä te olette monetkin sekasikiöitä olette kun ette tiedä oletteko saksalaisten vai venäläisten jälkeläisiä.
Maallista tälle päivälle pyörälenkki tehty ja talomme salilla puntti treenit tehty.
Kävin aamusta Teboililla kahvilla ja munkilla se on rauhallinen rento huoltoasema vaikka onkin se venäläisen ketjun omistama suomalainen sitä kumminkin pitää. Minulle on sama missä käyn pullakahvilla missä viihdyn ja on rauhallinen paikka. Toki käyn muuallakin nesteelläkin ihan sama minulle ei vaikuta mitenkään hyvinvointiini. Katson nyt jatkossa mitä teen alanko käymään muualla.
Sanon ettei ole venäläiset tehneet minulle mitään miksi siis niitä karsastaisin kansa on kansaa eivät kaikki sotaa halua. On suomessa niin paljon venäläisiä kun kuuntelee kieltään kaupungilla puhuu venäjää useat. Ulkomaalaisilla on melkein ravintolat ja pitseriatkin. Minä olen kaikkia sotia vastaan henkeen ja vereen sodassa ei ole kun häviäjiä. Sotaveteraanin invalidin pojan poikana saunotin jo junnusta Renkajärven kesäpaikassa jalattomia kädettömiä sotainvalideja kyllä siellä ehti miettiä asioita. Kunhan ei historia toista itseään taas olisi kaikki sekaisin sukupolvesta toiseen jos jotain jäljelle jäisi.
perjantai 19. elokuuta 2022
JUMALA loi ihmisen omaksi kuvakseen, löytäkää se JUMALA itsestänne niin saatte rauhan elämäänne. Se on ikuisuuden kiitos itsellenne.
Rauha maahan ja ihmisille hyvä tahto maailmanrauha, olisi se ikuisuuden tavoittelua. Pahat henget poistuisi maailmasta hyvyys hallitsisi alkaisi syntymään parempaa maailmaa. Kun tulee se viimeinen voitelu ihan jokaiselle vastaan joskus, ja silloin menee koka elämä filminä sielujen sopukoissa. Ja ne pahat tekonne eivät mitään mukavia muistoja ole kun tiedätte mihin suuntaan sielunne vaeltaa tuonpuoleiseen. On vaan kaksi suuntaa toinen on helvetti ja toinen on taivaan temppelit. Ja voitte vaan arvata kumpaan suuntaan matkaatte tuonpuoleiseen.
Nukuin vielä hetken yöllä tuli unessani mieleen erikoinen elämäni ajasta ikuisuuteen.
Nukahdin hetkessä ja heräsin äsken tuli taas tieto kun salama kirkkaalta taivaalta erikoista elämästäni ajasta ikuisuuteen. JUMALANI PUHUU MINULLA JATKUVASTI. On minulla suora yhteys yläkertaan niin sanotusti. Olen aina keskustellut henkien kanssa olen ollut lapsesta asti erikoinen. Linnoissa tunsivat minut aikoinaan poikana nykypolvi ei oikein niistä asioista tunnu tietävän. Kuka tuntee pojan tuntee isänkin.
Olisi hyvä oppia poika tuntemaan elinaikanaan silloin on elämä helpompi oikein oivaltaa. Kulkiessamme kohti taivaan porttia ja ikuisuuteen matkatessamme. Parantakaa tapanne sillä se ikuinen kiirastuli ei ole mukava paikka. Sillä JUMALA JA SEN POIKA EIVÄT TYHMIÄ OLE. Pitää ihmisen itse se oikea tie löytää silloin kyllä taivaan isä on pitkämielinen ja anteeksi antava. Kuka synnitön on heitäköön ensimmäisen kiven. Kiitos JUMALALLE MAANPÄÄLLÄ JA TAIVAASSA. Muistakaa se isä voi olla kuka hyvänsä.
Heräten kello 1 yöllä unia nähden nousin ylös ja kaakaon keittoon. Kirjoitin kynällä ja avasin koneeni nyt tarinaani ja kohta vielä nukkumaan. Haamujengini kanssa keskustellen unessani.
Herätykseni aikasin kello 1 siitä kaakaon keittoon sekä tarinoitani kirjoittelemaan kynällä ja nyt koneella hetki tekstiä. Kohta menen vielä nukkumaan kun alkaa väsyttämään minua. Join pari kuppia luomu kaakaota teki kaakoa hyvää minulle. Tulee unessani kuolleitten henget lähelleni harvase yö. Olenhan ollut pieni poppamies pienestä pitäen puhunut aina hengille ja kuunnellut niitä. Pyhä henki kun koskettaa ihmistä silloin hän uskoo ja kokee henkimaailman läsnäolon.
JUMALAN HENKI kun ihmistä koskettaa tuntee nämä silloin JUMALAN läsnäolon.
Hyvä päivä on ollut siivousryhmän hommat tehty aamusta. Pyöräilty aamusta aikaisin ja toinen rundi heitetty päivällä. Leppoisa fiilis ollut hieno aurinkoinen päivä.
Hyvällä fiiliksellä menty tänään puntti treeni jäi tältä päivältä mutta sellijumpat tuli tehtyä ja kahvakuula treenit. Huomenna aamusta menen talomme punttisalille teen tehokkaan treenin. Oli mukava käydä aamusta huoltoasemalla kahvilla ja munkilla on se kyllä teboil huoltoasema mikä kuuluu venäjän ketjuun mutta on siinä suomalainen yrittäjä. Minulla on sama missä käyn missä saan hyvää palvelua ja muuten on rauhallinen paikka. Kun opettaja minut hakkasi järjesti opettajani minut Keravan terästyöhön töihin 14 vuotiaana tein 6 tuntisia päiviä ja kävin koululla tenttaamassa läksyt perjantaina. Teimme savion teboilin rautarakenteet pajalla ja hitsasimme kasaan paikan päällä. Oli vielä kymmenien vuosien päästä vetämäni maalit paikallaan rakenteissa.
Kumma vaan piti kuulemma teboilia nuoruuden panoni Piian ja Erjan mies, oli kummallakin lapsi Jykän kanssa. Kolahti meille molempien naisten kanssa uudestaan vanhempana rakkaus, Piia tippui koneella 89 vuonna tuusulassa kuoli siinä 7 yksi tyttö säilyi hengissä muttei Piia. Oli Piia menehtynyt siinä onnettomuudessa. Piia lupasi minua 9 vuotta odottaa vaadittiin minulle kumma vaan hupituoimiostani juuri 9 vuotta syyttä minut tuomittiin taposta. Mihin olen syytön ja tapon kriteereitä se ei ylittänyt yksi vartalo isku tai potku vartaloon ei mikään tappo ole. Ja kun minä nukuin jengiä talossa herään kaverini alasti lattialla en saa sitä millään hereille oli kaverilla maksa kun rusina kuukausi elinaikaa sillä oli kuulemma.
Soitin hälytyskeskukseen ei mitään noteeraneet asiaan vaikka kerroin ettei kaverini herää. Tuli siihen myös venäläinen ystäväni kuka soitti myös hälytyskeskukseen eivät senkään soittoon mitään noteeraneet. Apu tuli myöhään poliisien tullessa paikalle mutta kaverini kuoli sisäiseen verenvuotoon. Jos olisivat heti tulleet paikalle kaverini olisi varmaan selvinnyt hengissä ainakin kirroosin tappamiseen asti. No minulle kusettiin hupituomio asianajaja veti mielentilaan ja sieltä hullun paperit venkuloivat syyttä minulle en mikään hullu tappaja ole. Meni siinä hupia noin 13 vuotta pahoissa paikoissa lusien. Ehdin miettiä asioita mitä teen jatkossa siviiliin päästyäni kun rosiksessani valehdeltiin päälleni. Ja asianajaja kusetti minulle mielentilan miksi se vielä selvitetään.
torstai 18. elokuuta 2022
Illasta nukkumaan kello 23 heräten yöllä panin kaverin yö kaupoille kun se teki lähtöä. Nukkuen vielä aamusta hetken mikä hyvää tekikin. Tarinaani tälle aamulle.
Hyvin joka tapauksessa levänneenä aamusta tein aamujumpat varjonyrkkeilyjä sekä etunojapunnerruksia ja lankutuksia sekä hyvät venyttelyt siihen päälle. Kyllä taas koko bodi ja pääkoppa kiittää jumpista. Tulee siitä aina niin hyvä olotila suosittelen kaikille kynnelle kykeneville aamujumpia. Lähtee niillä päivä hyvin käyntiin alkaa koko keho pelaamaan ja pääkin pelaa paremmin jumpilla.
Jokainen voi tehdä jumpat niin kun itse haluaa soveltaen niitä. Pääasia että liikkuu vaikka venytellen joogan malliin. Itse teen joka aamu jumpat ja lähtee siitä päiväni paremmin käyntiin.
Hyvä päivä on ollut aurinko paistaa ja olen pyöräillyt pitkin päivää siellä täällä kylillä. Politiikkaa uudet tuulet puhaltamaan maahamme.
Kävin kylillä heti aamusta Teboililla kahvilla ja munkkipossulla. Minulla ei ole mitään väliä että se kuuluu venläiseen ketjuun. On siinä suomalainen pitäjä mukava kaveri minäkin olen koulupoikana ollut tekemässä savion Teboilia tehtiin Keravan terästyössä Teboilin rautarakenteet. On siellä kymmenien vuosien päästä vielä minun vetämät ferrexit ja maalit rakenteissa. Pesin niin viimesen päälle rautarakenteet öljyistä sun muista että maali varmaan tarttui.
Kohta lähden syömään ruokatilaan jos jotain pientä söisin ei kyllä ole yhtään minulla nälkä. Eli otan kevyttä ja juon laktoosittoman maidon ellei piimää siellä ole. Pyöräilin koko päivän jutellen ihmisten kanssa perusuomalaisten eduskuntavaali ehdokkaasta on kaveri jämpti suomalainen mieshenkilö. Toivotaan että menee kaveri läpi vaaleissa on sillä hyviä ideoita maamme eteenpäin viemiseksi uudet tuulet puhaltamaan pitää meidän saada. Sama ei voi jatkua maassamme köyhä on köyhä ja kipeä on kipeä. Parempaa suomea tehdessämme maamma hiljaiset huomioiden.
keskiviikko 17. elokuuta 2022
Aikaisin nukkumaan ja heräten jo kello 2.30 siitä parvekkeelle venyttelemään. Kohta vielä hetkeksi nukkumaan unten maailmaan. Juttelemaan henkimaailman kanssa.
Heräsin taas turhan aikaisin mutta menin nukkumaan jo kello 20.44. Oli univelkaa minulla siksi ajoissa eilen nukkumaan. Menen kohta vielä nukkumaan pariksi tunniksi muuten on taas huono päivä jos olen väsynyt heti aamusta. Olen vaan yöllä herättyäni täysin virkeä, mutta kun alkaa muita heräämään alkaa minua väsyttämään kovasti. Tarttuu toisten väsymys minuun kun on niin sanottuja LEPONEX äijiä veto veks LEPONEX sanotaan piireissä ja toki muutkin psyykelääkkeet väsyttää ja tekee vaikka mitä pahaa ihmisiin.
Nyt alan vielä nukkumaan että olen iskussa aamusta on meillä huoneiden siivous aamusta. Minä pyyhin heti yöllä jo huoneeni lattian rievulla. Eli on huoneeni aina kunnossa pidän kaikki viimesen päälle. Minun huonettani aina näytetään vieraillekkin kun se on siistein. Vedin pientä venyttelyä herättyäni, parvekkeella oli siellä niin lämmin.
Hyvät yöt vielä kansalaiset kautta maailman.
Päivä mennyt niin hyvin kun voi tämmöisessä paikassa missä on pakkolääkitys. Minä en tarvitse lääkkeitään en ole mielisairas olen alkoholisti keneltä on viinapiru kuollut päästä pitkällä hupituomiollani.
Siivous ryhmämme työt tehty, taas saimme paikata yhden kaverin töitä kun se oli taas pois ryhmästä. En kyllä jatkossa ala tekemään toisten duuneja ilmaiseksi. Kävin aamusta lenkillä 5.30-6.15 välisenä aikana, tekee niin pirun hyvää pienikin lenkki. Pidennän matkaa ja aikaa pikkuhiljaa saan vatsani pois lenkillä ja kasvisruualla. On minulla pieni vatsan poikanen muttei mikään hirveä vatsa minulla ole. Vatsalihakseni ovat rautaa treenaan niitä jokapäivä. Teen myös jumppia joka aamu sekä kahvakuula treenejä teen myös. Kävin myös pyörälenkillä kylillä tanssalin ravintolassa kävin. Punttisalillamme käyn vähintään kolme kertaa viikossa.
Kuntoni on ikäisekseni hyvä kun olen aina treenannut jotain lajia. Nykyään terveyttä vaalien kaikella tavalla. Nyt otin lenkkeilyn taas kuvioihin aikoinaan juoksin joka päivä noin 10 km. lenkkejä. Piti minun mennä keravan nyrkkeilijöihin nyrkkeilemään Merosen Riston talliin. Kova nyrkkinen olen ollut aina ja kenkäni tiedettiin Riihimäen keskusvankilaa myöten. Toki vaan pallolle kyytiä antaen kun tunsivat minut Kenkä Keravana kun oli minulla talon fudis pallo tiesi pojat minun tulevan joka ulkoiluun palloni kanssa joten pääsimme aina pelaamaan.
Nyt kone seis ja nukkumaan on se niin mukavaa, kun unia näen niin todellisia ikäänkun olisin ruumiista irtautunut. Tuntuu välillä että olen ihan muualla kun sängyssäni tässä talossa. Hyvää yötä kansakunnat ja JUMALAN SIUNAUSTA KOKO MAAILMAAN VÄRISTÄ JA USKONNOSTA VÄLITTÄMÄTTÄ.
tiistai 16. elokuuta 2022
Päivä taas mennyt lusiessa miksi sanon tätä pakkolääkitys paikkaa. Muuten olen vapaaehtoisesti täällä voin lähteä vaikka heti täältä.
Saimme taas keittiötyöt tehtyä hyvä että oli minulla tällä kertaa pari kaveria apuna. Saimme hyvin duunit tehtyä kolmeen mieheen ei siinä rasitu ja eikä se rassannut yksi tehdä. Olin jo eilen keittiöllä ilmasena työntekijänä. Kun autoin yhtä naista siinä hommassa koko päivät olin kiinni siinä hommassa mistä ei mitään tienaa. Pitäisi siitä saada palkka meidän on keittiö homma monelle vastenmielinen duuni pitää jengi sitä aika rasitteena.
Nyt kone seis ja nukkumaan unien maailmaan tykkään jutella unessani henkimaailman kanssa. Tulee kuolleitten henget lähelleni ihan kun eläisivät ne vieläkin tätä aikaa. Hyvää yötä ja siunausta tällä illalle eläkää joskus sovussa toistenne kanssa.
sunnuntai 14. elokuuta 2022
Nukkumaan illasta aikaisin ja herätykseni kello 1.52 hyvin levänneenä. Vielä tähän vuosia pahimmissa paikoissa.
Olen nähnyt Ukrainan sodasta asti pahojakin unia melkein joka yö. Kuolleet kaverini tulevat unissani usein uniini ikään kun minuakin pois hakemaan tästä olomuodosta tuonpuoleiseen. On minulla kun kissan henki monta kertaa olen ollut kuolemaa lähellä. Mutta aina on ollut varjelus mukana tilanteessa. JUMALANI on ollut monesti läsnä tuntuu se olevan aina lähelläni.
Ihmettelen vaan henkilökuntaa kun sairastuttavat minut väkisin lääkkeillään. Pahinta oli Ohkolan sairaalassa minulle suomalaisten hoitajien puheilla venäläisen mieslääkärin määräämä LITIUM minkä pitoisuudet nosti venäläinen 1800 mg. Sairastuin siitä myrkystä todella pahoin sekä suomi hoitajan pakottamana ottamani verenpaine lääke mistä meni laakista silmäni huonoksi. Sain sen lääkkeen lopetettavaksi mutta jäi vasempaan silmääni jatkuva vaiva semmoinen harso menee silmässäni jatkuvasti.
Miksi minut uskon soturi piti kidutettavaksi ottaa ja vielä suomalaisten hoitajien toimesta. Ja kyllä minun kriteerini mukaan ylitti kohteluni kidutuksen tunnusmerkit. Lukekaa miten syyttä jouduin ekaksi Jorvin sairaalaan 12 vuorokaudeksi kolkkoon eristyskoppiin. Sieltä jatkui Kellokosken sairaalassa ja edelleen Ohkolan sairaalaan. Kaikki alkoi selkin kylän samarian talosta mikä piti olla raitis talo mutta olikin siellä Pisara yhdistyksen kokki iso Antti sekopää juoppo kuka minua häiritsi talossa jatkuvasti. Oli talossa venäläinen talonmies kuka ei vuokrasopimusta tehdessämme puhunut mitään että talo oli myynnissä ja talossa häirikkö sekopää juoppo.
Kolme kertaa iso Antti soitti itselleen kuukauteen poliisit paijasi poliisit sitä ja käskivät nukkumaan. Kerran se iso kaveri tuli hakkaamaan oveani ja sanoi että soita hänelle ambulanssi hän sekoaa ja on sillä puukot esillä. Hälytyskeskus ei uskaltanut lanssia laittaa ennen kun sain puukot pois sekopää kokilta isolta Antilta. Sanoin puhelimessa hälytyskeskukseen että tulkaa vaan vetää kokki Antti itkuviinaa ja puukot otin pois siltä.
Tuli lanssi nauroivat ne kun Antti kehui että tulee aina ennen lanssia poliisit henestä ollessa kysymys. Sanoi lanssin porukka että olisit lyönyt vedon Antin kansa kun tulikin vaan lanssi paikalle. Mutta tietävät minut etten pienestä säpsähdä vaan toimin aina parhaiten tilanteen ollessa päällä.
Kävi kokki Antti nuorta poikaa kurkusta kiinni tuli poika minulle siitä kirpputorilla puhumaan. Oli poika joutunut potkaisemaan itsensä irti ison kokin otteesta. Kehui Antti kokki minulle sillä olevan 150 kilon sormivoimillaan haastaen minut kämpillään sormikoukkuun kerran vetäsin oli Antti kokki kontilllaan lattialla viinansa kaatuivat pitkin pöytää. Sanoi Iso Antti surkeena että hän meneekin nukkumaan. Säälinkin isoa korstoa kun oli sekin lusinut kaveri mutta se saatanan viinapiru sitä riivasi pahasti. Ihmettelen muutenkin koko saatanan selin kylän samarian pisaran touhuja miten Antin pomo pisara kirppiksen omistaja Papiksi vielä sanottu P.V. hyväksyi Antin touhut tutkin touhujaan tiheällä kammalla. Kun piti se olla uskovainen yhteisö.
Minä en välitä kuka mitäkin on tehnyt tai jättänyt tekemättä. Mutta minun elämääni ei saatanat sekopää raamattu uskovaiset rasita hupia se on sata varma. Lukekaa minkä saatanan kärsimysnäytelmän aiheuttivat saatanat selkin samarian pisaran uskovaiset. Iskee joku kun sitä vähiten odottavat JUMALANI ei ihan kaikkea hyäksy että sen lapsia kidutetaan. Kumma vaan sanoi venäläinen talonmies selkistä että tuli Antille niin ikävä minua että sydämmensä olisi operoitu. Polvensa sillä on sökönä samoin sanoi kaikesta vastuussa oleva samarian päälikkö Ismo että venäläisen talonmiehenkin selkä olisi leikattu ja pisara yhdistyksen pomolla on astma.
Nyt vaan katson kenelle alan piruja maalaamaan kuka on vastuussa kidutusreissustani Jorvi- Kellokoski- Ohkola noin 3 vuotta pilaten elämääni. Venäläisiä lääkäreitä käyttäen miksi suomalaiset maanpetturit luopiot näin teitte. Oletten pahempia kun itse lääkärit olette keskitysleirin Kapoja kun omaa kansaanne tuhoatte. Sanoi suoraan Venäläinen mieslääkäri kolmen suomalaisen hoitajan palaverissamme että määrää hän minulle LITIUM 1800 mg lääkkeen suomalaisten hoitajien puheilla. Ja saatana selittää nämä hoitajat monessa paikassa tutkintaani tehdessäni että lääkäri määrää. Vaikken ole edes lääkärin kanssa puhunut mitään. Ja helvetti pitää nämä asiat puhua koko maailmalle että tapahtuu jotain. Onneksi on minulle hyvät välit moneen suuntaa maailmaa mutta mikä on suomessa ja suomalaisissa. Että tämmöistä kohtelua saan osakseni isoisäni lunasti maan minulle kädellään sodassa mutta minun elämäni tuhottu suomessa suomalaisten toimesta. Hupia olin kiinni noin 13 vuotta ja nyt tämä myrkyttämiseni vuosiksi venäläisiä käyttäen. Me emme saaneet apua venäläisen kaverini kanssa niin sanotulle uhrilleni ja minä sain hupituomion noin 13 vuotta siinä meni pahimmissa paikoissa olleena. Lukekaa olen kirjoittanut paljon niistä ajoista. Kuinka minut kidutettiin pahoin, intiaani kestää paljon fyysistä kidutusta mutta henkinen meni jo yli käsityskykyni. Miettikää mitä minulle on tehty ja miksi tälläiseksi olen tullut. Kyllä kidutusvuoteni jälkensä on minuun jättänyt. Kaikki vuodet miettien miksi minut otettiin kärsijäksi.
Hyvä päivä oli aamusta treenit tehty ja pari kertaa treenaten talomme punttisalilla. Pyöräilin kylillä markkinoilla eli treenattu on tälle päivälle kunnolla. Päiväunet ottaen kun valvoimme parin kaverin kanssa yöllä.
Mukava päivä oli kun oli vielä illasta mukava hoitaja E. töissä piti sen tuoda mukava koiransa töihin on sillä opetettu Rotwailer minkä kanssa heti tulin viimeksi juttuun. Muttei tuonut hoitaja koiraansa tänään vaikka minulla sitä oli ikävä. Tulen paremmin toimeen eläinten kanssa kun ihmisten kun ihminen on peto myös toinen toiselleen. Olen niin paljon kärsinyt ihmisten takia vuosia kidutettuna ollen hupia kiinni vuosia. Kavereita ei minulla ole yhtään linnoissa oli kaverini siksi linnoissa viihdyin niin hyvin.
Niin kauan oli minulla mukavaa kun rahaa riitti panna haisemaan, mutta kun rahani loppuivat alkoivatkin alkuun niin mukavat kaverit minua kiristämään. Perääni alettiin huutelemaan monilta tahoilta, mikä kyllä rassaa hermoa pahemman päälle. Rahani vietiin isäni isolla työllä jättämät, teki hän ilmasta työtä suojakoti yhdistykselle oman työnsä ohella. Edunvalvonta minulle kusetettiin kuukauden vuokran takia olin saamassa hyvät rahat isältäni. Rosvot ja edunvalvonta veivät ihan kaiken minulta. Lukekaa miten panin tätini perintö rahani menemään huumeväkeä yrittäen kuiville sekä rikkaitakin syöttäen ja juottaen. Ketkä eivät ole minulle antaneet koskaan mitään,minä syötin ja juotin porukkaa niin kauan kun rahani riittivät.
Vedin tiukan taistelu treenin aamusta aikaisin sekä kaksi puntti treeniä talomme salilla tein penkin, hauikset vastaotteella ja normaalilla mutkatangolla sekä käsipainoilla. Taljaa tein sekä olkapäitä ja vatsoja penkissä jalkojen nostoja useamman sarjan. Pyöräilin kylille markkinoilla katsoin siellä tilanteen. Nyt väsy painaa silmiä alan sammuttelemaan konettani kun väsyttää minua niin paljon.
Siunattua yötä koko kansakunta me olemme avaruudessa kun tyhjää vaan kun on maailmankaikkeus loputon. Piti maan olla pratiisi mutta olette kaiken pilanneet sotimlla ja kaikella muulla paskalla.
lauantai 13. elokuuta 2022
Taistelu treeni tehty TYHJÄ KÄSI kello 3.30 saksia ja biljardi kepin painavaa kepin puolikasta käyttäen.
Vedin tiukan treenin aamusta herättyäni kuviteltua vihollista vastaan. KARATE TYHJÄ KÄSI käyttäen mitä käteen sattuu saksia sekä taistelu välinettäni biljardi kepin puolikkaan painavaa päätä käyttäen onko siinä rautaa painona sisällä. Teräs kiiltää sanoi Gestapoksi sanottu vartija Seutulan työsiirtolassa kun kusi rännejä puunasimme poikieni kanssa. Ja kyllä teräs kiilsi veriuraa myöten.
Nukkumaan illasta kello 20.30 herätykseni oli 1.30 vedin kevyet varjonyrkkeilyt. Siitä suihkuun ja tarinaani kynällä ja koneella, kohta vielä nukkumaan hetkeksi.
Jäi turhan vähiin uneni mutta menen kohta vielä nukkumaan pariksi tunniksi. Vähän tähän stooriani ja sitten nukkumaan. Olen aika väsynyt kun jäin pystyyn kun olin virkeä herättyäni. Vedin kevyttä varjonyrkkeilyä heti herättyäni alkaa veri kiertämään hyvin jumpilla ja jaksan valvoa. Päivystän vähän talossamme kun ei ole täällä yöpäivystystä henkilökunnan puolelta.
Herään aina pienenpäänkin ääneen kongilla, pari kaveria aina kulkee yöllä katson että niillä on kaikki hyvin. Kello on 2.51 ja kaikki on talossamme hyvin ei mitään häiriötekijää ole täällä. Nyt nukkumaan ja univelkoja pois tälle yölle. Hyvät yöt maailma isoveli valvoo untanne. Se on korkeamman käsissä.
perjantai 12. elokuuta 2022
Kolme meitä oli hereillä jo kello 3. Lähti kaveri Pasilaan junalla aamusta ostoksille. Isoveli valvoo voi sanoa herään vaistollani aina kun joku on kongilla. Kovaa tarinaani elämästä.
Nuokkui kolmosen kaveri E. taas telkkatilassamme on se niin väsynyt, minä menin viereen istumaan niin meinasin nukahtaa tarttuu se toisesta minuun. Lähti M. liikenteeseen aamusta kello 4 pasilaan ostoksille ja kavereitaan tapaamaan. On siellä mestoja auki yöllä M. on entinen kaman käyttäjä sillä on paljon kavereita yötä liikkeellä. On M. ollut vuosia kuivilla hyvä niin kun on se kiva kaveri, ja huumeet vie ennenaikaseen hautaan monetkin. Mikä minua kovasti itkettää kun nuoria menee huumeista.
Kun yksikin pelastuu huumeiden kiroista on työni kannattavaa. Yritin Keravalla omasta jengistä saada jonkun kuiville mutta kaikki turhaa. Meni minulta rahat ja terveys. Isäni perinnön veivät rosvot ja edunvalvonta kaikki ja isäni teki vuosia ilmasta valvojan työtään suojakoti yhdistyksessä oman työnsä ohessa. Tädiltäni jäi perintö uhrasi tätini Inkeri elämänsä hoitaen sotaveteraani Inalidin isoisäni kotonaan Toivon hautaan menoon asti ja se ei aina helppoa ollut kun sota sekoitti isoisäni pään ja tuli sille viikonloppu pullo kuvioihin ja se oli silloin vaikea ihminen juoksutti se mummoa ja tätiäni. Asuin mummon mökissä isoisäni, mummoni ja tätini kanssa kun isäni joi ja perheemme oli sukulaisissa.
Panin Inkerin perintö rahat menemään auttaessani huumeväkeä sekä muitakin köyhiä ja rikkaitakin keneltä en ole koskaan saanut mitään. Alkoivatkin alkuun niin kaveria olevat porukat minua ihan kristämään kun rahani loppuivat alkoivat piruiksi porukat. Minulla ei ollut ruokaa ei juomaa ei yöpaikkaa ajelin yötä myöten talvella pyörälläni kaupungista toiseen auttamaan ihmisiä.
Nukkuen kello 21.50- 1.45 välisen ajan katsoin ulos oli siellä täysikuu. Sekö herätti näin aikaisin minut menen kohta vielä nukkumaan. Huudan kun susi taivaalle eläimen vaistot heräävät.
Heräsin virkeänä yöllä, menen kyllä kohta vielä nukkumaan uudestaan ja nukun aamuun asti kello 7. Oli minulla univelkoja edellis öiltä jonkun verran. Mutta minä nukun kun väsyttää vaikka keskellä päivää päikkäreiden muodossa. Kello on nyt 2.40 ja minä kirjoittelen tarinaani elämästäni hupia laitoksissa olleena. Tämäkin paikka olisi hyvä mesta jos ei olisi pakkolääkityksiä mitkä on ihan perseestä. Minulla kyllä pieni lääkitys on aamusta aripiprazol 20 mg sekä illasta olantsapiini 10 mg. OLen ilman tätäkin pientä lääkitystä hyvässä kunnossa, kun syön olen yöllä melko tokkurassa kusen vessassakin kannen ollessa kiinni, pari kertaa niin käynyt olen säpsähtänyt ja ikään kun herännyt siihen.
Kumma vaan kun olen sylkenyt monessa paikassa lääkkeet vessanpyttyyn pitävät minua terveenä henkilökunta. Kun luulevat ne lääkkeiden auttavan minua mutta kun syön pitävät minua sairaana eikö olekkin lukijani aika ristiriitanen juttu miksi näin voi olla. Miksi myrkyttävät minutkin sairaaksi lääkkeillään, lukekaa miten sairaaksi tulin venäläisen mieslääkärin määräämästä LITIUM 1800 mg lääkkeestä. Sanoi kyllä venäläinen mieslääkäri kolmen suomalaisen hoitajan palaverissamme että märää hän minulle LITIUM lääkkeen suomi hoitajien puheilla nosti vielä venäläinen pitoisuudet myrkytysvaaraan asti 1800 mg.
Lukekaa miten sairaaksi tulin siitä LITIUM 1800 mg myrkky lääkkeestä. Olen asiasta paljon kirjoitellut muttei voi siitä liikaa kirjoitella. Silmät meni huonoksi verenpaine lääkkeen jälkeen minkä pakotti nuori haaska K. osastolla 20 minut ottamaan vaikka siitä kieltäydyin sanoi hoitaja K. että lääkäri määrää. En ollut sanaakaan vaihtanut asiasta lääkärin kanssa.
Kummaa oli Kellokoski Ohkolan touhu minut lääkitsivät venäläiset lääkärit huonoon kuntoon ja alkoikin perään Ukrainan sota juuri silloin. Oli muitakin armeijan käyneitä poikia kellokoski Ohkolassa siihen aikaan.
Hyvä päivä ollut siivousryhmän hommat tehty. Pyöräilty kylillä pariin otteeseen. Sellijumpat tehty aamusta ja talomme salilla käyty puntilla.
Oli aamusta siivousryhmämme työt minulla oli kellarin siivous. Ei oikein kiinnosta duunit kun olen jo eläkkeellä ollut vuosia kyllä minulle jo duunit riittäisivät. Kävin talomme salilla tein hauikset ja ojentajat sekä jalkakyykyn minkä teen monesti omana päivänä. On jalat isoja lihasryhmiä ne voi tehdä omana treeninä ja päivänä.
Kohta käyn untenmaille kun on minulla univelkaa viimeöiltä. Hyvää iltaa ihmiset päällä maan toivotaan että joskus saamme paremman maailman ennen maailman lopun aikaa. Intiaani sanoo että tänään on hyvä päivä kuolla. Asuu poikani Espanjassa perheineen mutta kuulin että olisivat ne perheineen tulleet takasin suomeen.
Siivous kohteeni tehty nyt tarinaani koneella ja kynällä kirjoitellen. Munalla saa ja hevosella pääsee.
Sain kellaritilan siivottua sekä punttisalin tein hommani äkkiä kun meinaan lähteä pyöräilemään kylille. Mietin söisinkö ulkona mutta taidan odottaa talon ruokaa tulee tunnin päästä maksan sen joten syön myös talolla. Täytyy nyt säästää rahaa kun tulee minulle ruokalaskukin minkä luulin kuuluvan talon vuokraan. Minulle aina annetaan ja sitten viedään kaikki sen olen monesti saanut kokea. Nytkin osaan varautua taas pettymykseen kun tulee laskuja seuraavan kerran.
Olisi niin mukava pitää muutamaan tonnia tililläni jos lähden talosta tai lähden lomille vaikka hotelliin kun iso kaverini ei vastaa edes puhelimeen. Kenen luona viimeksi olin lomillani otin siellä Jägermaisteria oli se aika myrkkyä kävi se päähän aamulla en ottanut enää mitään nukuin hyvin kaverilla. Mutta talollamme puhalsin kumma vaan 1.19 promillea. Jouduin olemaan huoneessani sen päivän mikä oli minulla muutenkin vapaapäivä.
Olisin tullut myöhemmin talolle jos olisin tuntenut itseni päihtyneeksi muttei mitää ollut enää aamulla päässäni jurria. No hyvin meni lomani kävimme kaverini kanssa sarvikallion luontopolulla teimme siellä hyvän lenkin. Pelasimme sakkia kaverin asunnolla myöhään yöhön sekä Monopolya minkä kaveri voitti minä voitin sakin. Oli mukava loma pitkästä aikaa nollasin siinä tilannettani hyvin kun siviiliin pääsi edes hetkeksi.
Mukava oli nähdä kaveriani pitkästä aikaa on se fiksu asiallinen nuori mies kokkina se toimii. Viihdyn hyvin kaverin kanssa kävimme syömässä kiinlaisessa tarjosin ruuat muistaakseni kaverilleni. Asunnollaan tilasimme pitsat söimme niitä siellä. Oli kaverillani kassakaappi kaapissaan näytti se sieltä hopeaharkkoa. Minä en niin paljon hopeasta piittaa. Kulta on aina kultaa ja musta kulta eli öljy arvokasta obligaatiot ja raakatimantit kiinnostaa. Tietysti myös velkakirjat ovat paikallaan. Olihan minulla kolme pankkirouvaa vaimoina niin sanotusti sekä vakuutusvirkailija, nuorena oli panona sossun ruma muija mutta elätti se minua kun panin sitä.
Munalla saa ja hevosella pääsee sanon minä. Sain pojille kovimmat B- vitamiinit mitä sai apteekista ilman reseptiä Tiogton vissiin nimeltään kun ryyppäsimme välillä sai niitä ottaa 6 päivässä. Heitin niitä aina naamaan joka päivä kun pääkoppa tarvitsee muisti vitaaminia B- 12 sekä juodessa myös muita vitamiineja B- 6 vitamiinia. Olen tiennyt jo äidin maidosta miten tärkeää on vitamiinit B- luokan vitamiinit ovat tärkeitä juodessa. Sain niitä sossun piikkiin allergia lisän nimissä kun venkula olen osasin ne hoitaa aposta ilmaseksi. Sain yhdeltä naiseltani pari volvoa minä en vaan ollut Volvo Kaitsu niin kun oli volvo Markkanen sain pankista mitä vaan vaimojeni kautta. En olisi linnoissa hyvällä katsonut jos joku pillipiipari olisi vaimojeni tiskeille mennyt vaikka aseella rahaa vaatimaan. Voi olla ettei olisi koskaan vaimoni uskaltanut enään tiskille tulla. Ikuiset traumat ne olisivat voineet siitä saada.
Volvolle olisin mennyt töihin saarnamiehen perheessä ollessani ruotsissa mutta huittisten varavankilassa ollessani 17 vuotiaana vaikka olisi talossa pitänyt olla 21 vuotias sain siellä olla jonkun aikaa. Kapu löi ranteeseeni RAUHANKYYHKY TATUOINNIN. Siihen tyssäsi volvon hommat kun olin linnoissa ollut Pyttyläisten opissa. Samoin hyvillä arvosanoilla piti minun mennä kauppaneuvos Satu Tiivolan ja tyttörensä Katariina Vuoriston hallinnoimaan Haikon kartanoon hierojan koulutukseen tyssäsi sekin hyvä yritys RAUHANKYYHKYYNI. Kun olin linnoissa ollut juoksin allergiasairaalan mäkitestin parhaan tuloksen ja puhalsin mittarit niin pohjaan että joutuivat ne teipillä listoja jatkamaan.
No vaihdoin ihan parantajan urani menin Espoon hautausmaalle traktori kuskiksi sain sinne valmetilta oman koneen piti minulle se olla loppuelämän homma, eiran sairaalassa tehtiin perusteellinen terveystarkastus että kondista riitti siihen aikaan ja nykyäänin olen huippu kunnossa vaikka ikääkin on 66 vuotta. Tuli hovin tuomio alas minulle lähdin hautausmaan hommista viikoksi rientoihin dokasin jonkun verran yövyin missä milloinkin aina löyty yömesta jonkun vieraankin luota. Että tämmöistä tarinaa siunausta tälle päivälle koko ihmiskunnalle kaikesta pahasta maailmassa huolimatta. ISÄ POIKA JA PYHÄ HENKI AAMEN.
torstai 11. elokuuta 2022
Sellijumpat ja kahvakuula treenit tehty tälle aamulle. Hyvin heräten treenillä toki tein venyttelyjä parvekkeella kuutamossa jo aikaisemmin.
Tein yöllä parvekkeella kello 1.15 venyttelyjä harjan varrella. Sekä aamusta tein kahvakuula treenit hyvä sävel on treeneissäni. Menin aikaisin nukkumaan illasta joten olin melko skarppina herätessäni mitä nyt yksi 10 mg olantsapiini veti hiukan tokkuraan minut mutta taistelin sen vaikutusta vastaan. Kyllä niin perkeleesti ihmettelen henkilökuntaa että minua tervettä myrkyttävät lääkkeillä niin sairaaksi niistä olen tullut. Minun kriteerini mukaan se on myrkyttämistä sairastuin pahasti kellokoski Ohkolan sairaaloiden lääkitsemisestäni. Tekivät selvän hoitovirheen kohdallani syöttäessään minulle suomalaisten hoitajien puheilla kuulemma venäläisen mieslääkärin niin sanoessaan määrätessään minulle LITIUM lääkkeen minkä pitoisuuden se nosti ihan myrkytysvaaraan asti 1800 mg. Lukekaa miten sairaaksi tulin siitä myrkystään.
Miksi näin kysyy firmani suomalaiset hoitajat teitte, suomalaisia sotilaita lääkitsette sairaaksi. Ja sotaa on maailmalla Ukrainan tilanne päälimmäisenä. Kumma vaan kun selittää kätensä pestessään suomi hoitajat että lääkäri määrää.Mutta eiköhän ne mene hoitajien puheilla niin kun sanoi suoraan Ohkolan osaston 30 venäläinen mieslääkäri että hoitajien puheilla minulle LITIUM 1800 mg.
Tapasimme kyseisen lääkärin kanssa pelkän opiskelijan läsnäollessa, sanoi se ettei hän halua luovuuttani viedä meinasin kysyä siltä että alkaako se JUMALAN paikalle. Onneksi pääsin osastolle 50 kaiken rääkkäämiseni jälkeen oli siellä ainoa täyspäinen hoitaja yli 40 kertaa Kellokoski Ohkolassa olleena pojan äidin aiheuttmaan masennuksen takia ja viinapirun minua riivatessa. Muisti kyseinen naishoitaja minun laittaneen hänen kotitaloonsa aikoinaan ensimmäisenä varmaan suomessa aloittamani kolmosantenni asennuksen olin laittanut hoitajlle kolmosantennin.
Tuli taloon myös Venäläinen naislääkäri osastolle 50 ja heti jäi LITIUM 1800 mg minulta pois. Ja verenpaine lääke otettiin jo aikasemmin pois tuhosi kummasti silmäni jäi ikävä vaiva vaan siitä päälle menee vasemmassa silmässäni ikään kun harso mikä häiritsee joka päiväistä elämääni. Pakotti osastolla 20 naishoitaja minut ottamaan kyseisen verenpaine lääkkeen selittäen että lääkäri määrää. Sanin etten ole puhunut osaston lääkärin kanssa mitään verenpaineistani. Oli paineeni joskus hiukan koholla yli 140 yläpaine meishoitaja P. sen mitatessa. Mutta tiesin saavani sen normalisoitua terveillä elämäntavoilla. Antoi ihana naishoitaja J. osastolla 50 minulle viikoksi huoneeseeni verenpaine mittarin sain itse mitata paineeni mitkä olivat ihan hyvät listaa tehdessäni viikon aamuin illoin paineeni mitatessa.
Minä olen niin yliherkkä ihminen että reagoin heti nätin hoitajan paineeni mitatessa että hyppää siitä jo paineeni. Aloitin ohkolassa vegaani ruuan ja yritin liikkua mahdollisimman paljon kävin kipeenäkin salilla jatkuvasti. Silmistäni sanoivat niissä kaihi olevan mutta vei ihana hoitaja J. minut kunnon silmälääkärin vastaanotolle ja se pitkään silmiäni tutkittuaan totesi ettei silmissäni kaihia ollut. Miksi helvetissä minut myrkytettiin lääkkeillä sairaaksi vuosiksi. En ole mielisaisas olen alkoholisti keneltä on viinapiru kuollut päästäni.
Aina olen ajatellut isompia asioita koko ihmiskunnan parhaaksi. Pitää se ihmisen itse tajuta maailman kaikkeuden äärettömyyden ja meidän pienuuden siinä. Pitäisi löytää maan päältä rauha ja rakkaus ihmisten kun on tämä maanpäällinen vaellus niin lyhyt kaikkeutta ajatellen.
Heräten kello 1.15 kun oli kongilla kulkua. Eivät ääntä pojat pitäneet mutta vaistoni minut taas herätti. Jumpat tehty yöllä parvekkeella kuutamossa.
Venyttelin parvekkeella herätykseni jälkeen tein harjan varrella venyttelyjä. Kuutamo ja tähdet seuranani rauhaisa hiljaisuus yöllä. Hermo lepää yöllä kun tuntuu enkelit lentävän ohi kun on niin hiljaista ei mitään hälyä ole ilmassa paholainen on nukkumassa. Missä ja kuka siinä onkin pulma kenen henki vaeltaa ja elää. On ikävää että saa pahuus hallita maailmassa sotaa ja kauhua kaiken aikaa. Miksei hyvät ihmiset saa otettua valtaa maailmassa. Jos nyt enää mitään on pelastettavissa maailmassa minkä JUMALA loi ihmisille paratiisiksi. Maan tellus planeetan missä piti olla hyvä elää mutta toisin on käynyt JUMALA rankaisee ihmisiä rankalla tavalla ja siihen syynkin varmaan tiedätte.
Hykertelette vieläkin niin sanotusti ristin juurella, minkä teette yhdelle pienemmistä sen teette myös minulle. Miettikää sitä sotahullut ennen kun teidänkin aika tulee poistua maallisesta olomuodostanne. Kun se ruumis häviää mutta sielunne vaeltaa, toisilla ikuisessa kiirastulessa. Toiset ovat paratiisissa ikuisessa JUMALAN temppeleissä rauhassa ja levossa. Ja sanon vaan että kun tulee se aika niin itkette ja vingutte elämänne kurjuutta. Se on ikävä kun JUMALA langettaa tuomioitaan sairastuttaen teidät ja tiedätte mihin olette menossa, ettekä uskalla edes kuolla pelätessänne tuonpuoleista. Parantakaa tapanne je tehkää hyvää maailman pelastamiseksi pienimmän ja heikomman eteen silloin saattaa olla että taivaan isä syntinne anteeksi antaa. JUMALA on anteeksi antava ja pitkämielinen mutta hänelläkin on rajansa. Minäkään en ole koskaan suuttunut kunnolla. Ja silloin on oksat pois tärisee siinä koko maapallo. Olemme niin pientä maailman kaikkeudessa jos ja kun alkaa kosminen säteily siitä on leikki kaukana. Maailma palaa tai pakastuu kaikki sortuu.
keskiviikko 10. elokuuta 2022
Heräsin kello 1.45 virkeänä. Tein taistelu treeniä biljardi kepin painavalla päällä. Hengessä väkevänä treeni kuviteltua vastustajaa vastaan. Samurai henki elää.
Menen kohta vielä nukkumaan pariksi tunniksi ettei jää univelkaa yöltä. Tein tehokkaan taistelu treenin kuviteltua vastustajaa vastaan. Biljardi kepin painavalla päällä mikä onkin tehokas ase karate tyhjä käsi. Teen puolustusta ja hyökkäystä pistoja ja lyöntejä rytmitellen harmoniassa hengen ollessa läsnä. Samurai henki elää ällös pelkää Suomen kansa Isoveli valvoo.
Pieni mutta pippurinen suomen kansa emme heti anna periksi. Isoisiemme perinteitä kunnioittaen eivät he aikoinaan hupia maatamme hengelläänkin puolustaneet. Veteraanien henki elää meissä jälkipolvissa. Vaikka viimeseen veripisaraan puolustamma oikeuksiamme ja kunniaamme. Ihmettelen vaan kohteluani suomessa miksi elämääni pilattiin täällä vuosia onko joukossamme maanpettureita luopioita.
maanantai 8. elokuuta 2022
Heräten kello 3.10 sellijumpat tehty heti herättyäni. Keittiö vuoro tänään ei voisi taas vähempää kiinnostaa se jopi. Ilmasta työtä koko päivä kello 7-19.30 on siinä kiinni.
Tänään ei mihinkään pääse kun on minulla keittiövuoro. Siinä hommassa on kokopäivä kiinni tekee jengi sen pitkin hampain mitä olen porukan kanssa kuunnellut sitä hommaa. Kun se vielä ilmasta duunia toki se on yhteisön hyväksi. Mutta kyllä siitä duunista olisi mukava joku korvaus saada aiksaiseksi. Inspiroisi se jengiä sitäkin duunia tekemään.
Melko hyvin levänneenä nousin sängystä viimesen herätykseni jälkeen. Tein sellijumppia miksi niitä sanon varjonyrkkeilyä sekä etunojapunnerruksia ja lankutuksia tehden. Teen kohta myös taistelutreenit biljardi kepin puolikkaan painavammalla päällä. Se on taistelu välineeni pahapäiden varalle kun täällä on semmoisiakin ollut ovia murrettu ja sekaisin oltu.
Täytyyhän sitä kusta päässä olla kuka tämmöisessä palvelutalossa mitään vetää. Puhalsin minä kerran lomilta tullessani 1.19 promillea mutten ollut sinä aamuna mitään enään ottanut. Oli minulla edellispäivän pohjaa sen verran pelasimme kaverin kanssa sakkia pitkälle yöhön
Nyt vielä nukkumaan siunausta tälle päivelle. Tehdään yhdessä parempi huominen.
sunnuntai 7. elokuuta 2022
Yö mennyt melko valvoen asioita kelaten ja pohtien. Rukouksessa väkevänä hengen voimissa. Pullistelija karatemiestä esittävä pilasi ulkotreenini.
Meni eilinen päivä melko mukavasti kirkossa käyden. Menin uimahallin ulkovälineille jumpille joku sekopää tuli pullistelemaan siihen kun nostin monoa korkealle jumpaten lämmittelyjä ennen treeniä. Potki se laitteita ja selitti että hänelläkin jalka nousee on se kuulemma 40 vuotta harrastanut Karatea ja kuulemma kyrpänsäkin nousee ja hänelle on turha vittuilla, sanoin sekopäälle että minä olen paletti tanssija. Katsoin parhaaksi lähteä fillarillani vetämään siitä. Kun minulle ovat viranomaiset sanoneet että jos käytän kykyjäni kadulla on se kymmppi suljettua.
Laki on kyllä minusta muuttunut jos joku käy kimppuun saa nyrkeilijä tai karateka vastata samalla voimalla. Ennnen meni lisenssi jos puolusti ammattilainen itseään. Vähän harmittaa häipyä kun pelkuri paikalta mutta ennen selvitin missä joku pullistelija asuu ja hoidin homman. Kumma vaan hiljeni kaveri kun sille huusin että minä olen 12 kertaa ollut linnoissa.
Voihan olla että käsitin väärin kaverin lähestymisen ja olisi se ehkä vaan halunnut kehua itseään. En tiedä enää en mene mukavaan ulkojumppaan en ala tommoisia kyrpä juttuja kuuntelemaan. Olen vanhan liiton väkivalta miehiä enkä siedä ihan kaikkea. Minä vaan herkkänä reagoin kaikkeen, voihan olla että oli pullistelija vaan joku yksinkertanen toope kyrpineen.
lauantai 6. elokuuta 2022
Sellijumpat tehty kello 1-1.22 välisenä aikana varjonyrkkeilyitä tehden lämmittelynä. Taistelu treenit biljardi kepin puolikkaan painavalla päällä.
Ei minua väsyttänyt yöllä joten aloitin sellijumpilla varjonyrkkeilyitä tehden lämmittelynä. Tein myös hyvän taistelu treenin biljardi kepin painavalla päälle. Hyökkäystä ja puolustusta tehden harmonia säilyttäen rytmittäen liikeradat. Tein myös etunojapunnerruksia sekä lankutuksia hyvä oli treeni taas. Voima on nopeutta teen molempia treenissäni.
Nyt käyn vielä nukkumaan muuten olen taas väsynyt koko päivän aamusta. Hyvät yöt Kansalaiset ISOVELI VALVOO! Ällös pelkää suomen kansa JUMALA KANSANNE.
Heräsin yöllä kello 00.30 ja kirjoittelemaan tarinaani kynällä ja koneella.
Kello on nyt 00.44 heräsin kello 00.30 nousin ylös sängystäni. Aloin kirjoittelemaan tarinaani kynällä ja koneella. Heräten melko virkeänä menen kyllä vielä nukkumaan uudestaan oli herätykseni liian aikaisin. On muuten päiväni pilalla jos liian vähän olen nukkunut. Pari riviä tähän tarinaani ettei totuus unohdu. Aloitan sellijumppani vasta aamusta herättyäni vedän silloin taas kunnon jumpat.
Minä kyllä nukahdan varmaan muutamaan minuttuuin kun vaan maltan mennä sänkyyni. Rentoudun tyhjennän mieleni ja siitä hetkessä uni tulee. En joudu sängyssä koskaan pyörimään vaan saan uneni hyvin kun vaan maltan mennä sänkyyn. Nyt nukkumaan hyvät yöt kansalaiset.
Aamusta aikaisin kylille pyörälläni. Kävin huoltoasemalla vitamiini juomalla. Pyöräilin kylillä tapasin vanhemman kaverin kuka oli putkasta tullut joi se kaljaa puhuin kaverille AA- kerhosta sanoi se semmoisen tietävän jos vähän olisin kaveriin kipinää saanut.
Oli mukava aamu minulla pyöräillä kylillä toivotaan että putkasta tullut kaveri löytää tiensä AA-kerhoon. Minä hyväksyn itselläni lääkekonjakin oton se tekee minulle niin hyvää on konjakissa niin hyviä aineosia siitä en tule köyhäksi enkä kipeäksi. Toki vaan lääkkeenä on se hienosäätöä seura tekee monesti kaltaisekseen ja voi revetä huikka päälle. Mutta täytyy olla väkevä uskossaan ja pysyä kohtuudessa.
Jeesuskin maisteli viiniä vissiin raamatun mukaan nykyään menemme tätä aikaa ja viini on vaihtunut konajakkiin. Mutta muistakaa mitä kirjassa sanotaan että yksi ryyppy erottaa sinut alkoholismista. Mikä sopii toiselle ei välttämättä sovi toiselle. Minä pystyn lääkekonjakin ottoon kun vaan haluan ja kun on muutakin ohjelmaa niin ryyppy jää.
Urheilua teattereita matseissa käyntiä kaikkea kivaa sain harrastaa kun rahaa oli raha ratkaisee ihan kaiken sain rakkautta rahalla niin paljon kun ammensin. Sain tehtyä jengiä tyytyväiseksi ostamalla huume pojalle pyörän ettei tarvinnut niitäkään niiden varastaa tabletin ostin. Toki nekin meni huumeisiin varmaan mikä minua kovasti harmitti kun tädiltäni Inkeri Hyvöseltä jäi pieni perintö hoiti tätini sotaveteraani invalidi isoisääni mummon mökissään papan hautaan menoon asti eikä se helppo ollut sodan sekoittaessa sen päätä ja tuli sille viikonloppu pullo kuvioihin. Eikä se helppo ollut juovuksissa asun mökissä niiden kanssa isäni ryypätessä siihen aikaan. Isäni perinnöt vei rosvot ja edunvalvonta kaiken isäni teki oman työnsä ohella ilmasta valvojan työtä suojakoti yhdistyksellä.
Siksi kyllä mietin jos sota tulee mitä teen kun sain vielä hupituomion kaveristani noin 13 vuotta paska paikkoja kierrellen. Venäläisten lääkäreiden lääkittäväksi Ohkolaan 3 vuodeksi syyttä LITIUN 1800 mg minkä määräsi venäläinen mieslääkäri suomalaisten hoitajien puheilla. Sairastuin pahasti siitä LITIUM myrkystä. Miksi näin minulle tehdään ikään kun universumi antaisi sen anteeksi katsokaas typerykset kun se taivaan isä ja sen poika eivät tyhmiä ole. Minullakin on ollut aikaa odottaa viholisteni kaatumista menee niitä jatkuvasti elontiellä. Kuka menee väkivallan kautta kuka sairastuu pahasti ja niitä menee jatkuvasti ja se mihin viholliseni menee ei mikään mukava paikka ole. Loppuhetkillä kun menee ihmisen pään läpi pahat tekonsa.
torstai 4. elokuuta 2022
Helkkari huomasin ensimmäisen herätykseni jälkeen että olin unessa ottanut kaapista kaikki lyhyet kalsarini sänkyyni. En muista mitään tapahtuneesta mursin illasta Olantsapiinin ja siitä niin tokkurassa olin yöllä.
Ihmettelin kyllä kovasti kun heräsin ensimmäisen kerran ja huomasin kaikki kesäkalsarini sängyssäni. Enkä muista yhtään mitään yöstä, mursin palan olantsapiinia ja siitä muisti meni yöllä. Kun minulle ei mikään lääke sovi on vatsanikin pilattu lääkkeillä, en voi lähteä edes reissuihin kun vatsani toimii lääkkeistä johtuen miten sattuu. Pitää minulla olla vessa lähellä kun kylillekkin lähden. Olantsapiini on minulla vatsani takia pahinta myrkkyä, se ei sovi minulle yhtään.
Olen puhunut asiasta muttei mitään kannanottoa ole tullut henkilökunnalta niin kun ei tullut Ohkolan sairaalassa kun minut myrkytettiin huonoon kuntoon siellä LITIUM 1800 mg pahinta myrkkyä oli minulle niin sairaaksi siitä tulin. Ihmettelen kun käyttivät suomalaiset pirut myrkyttämiseeni Venäläisiä lääkäreitä. Ja puhun myrkyttämisestä mitä se oli niin sairaaksi siitä lääkkeestä tulin. TSH kilpirauhas arvot olleet pielessä vuosia nefrogeeninen diabetes insibidus vesititystauti aiheutettiin. Neurologiset oireet vuosia henkilökunnan mitään tekemättä asialle. Vapinat olivat pahat sekä jatkuva päänsärkyni öisin pahinta en voinut nukkua kun muutaman tunnin yössä. Silmäni vietiin hoitajan pakotettua minut ottamaan verenpaine lääkkeen, ja paineeni olivat ihan hyvät ne itse mitatessa. Kieltäydyin verenpaine lääkkeestä mutta nuori saatanan sadisti naishoitaja osasto 20 pakotti sen ottamaan ja silmäni meni heti samalla huonoksi. Mustia palloja meni silmissäni jäi siitä vielä lääkkeen lopetuksen jälkeen semmoinen vaalea harso silmääni.
Lukekaa miten sairaaksi tulin lääkkeistään kellokoski Ohkolan sairaaloissa mihin syyttä jouduin kidutettavaksi selkin samarian pisaran juopon kokin takia. Kiduttivat minua ekaksi Jorvin eristyksessä 12 vuorokautta. Sieltä kellokokselle missä jatkui kidutus semmoisiin lääkkeisiin joutuen että kaatuilin yöllä ja kusin lattialle menin toisten huoneisiin yöllä niin tokkurassa olin lääkkeistään.
Onneksi pääsin lohjan osastonylilääkärin S.V. vastaanotolle ja sain vielä lakimiehelleni kirjallisen lausunnon LITIUM 1800 mg myrkyn aiheuttamasta sairastelustani. Sain vielä erikoislääkäri M.F. kirjallisen lausunnon MINIRIN lääkkeestä mikä turha minulle oli. Määrättiin sekin ilman suostumustani minulle vesitystautiin.
Miten näin voi olla ja miksei maailma puutu asiaan mitä minulle suomessa tehdään. Minulle suurelle hyväntekijälle ihmisten auttajalle. Suomalaiset myrkyttää omaa kansaansa vielä venäläisiä lääkäreitä siihen käyttäen. Minulla ei ole koskaan ollut mitään vääntöä Venäläisten kanssa mutta nyt meni fiilikset niihinkin kellokoski Ohkolan takia. Samoin suomalaisiin saatanoihin. Johtuuko kaikki siitä kun oli Ohkolan sairaalassa huumeongelma joka osastolla missä olin. Ja minä olin niin vastaan huumeita sielläkin. Siitäkö minun kiduttamiseni johtui en muuten kohteluani ymmäärä. Sanoi yksi tuttu kaveri syväpuro yhteisön ajoilta että hänellä on ollut paljon panoja ohkolassa saat sieltä mitä vaan. Merkkasin jo nuorena kellokosken Ohkolan touhut kun oli kanssani sosiaalisairaalassa pariskunta hoitajia kellokoskelta hoidossa sosiaalisairalassa samalla osastolla kanssani mitä sitten olivat vetäneet.
Sai narkomaanit pyytäessään tarvittaviakin ohkolassa ja paapottiin niitä siellä. Talosta saivat lääkkeitä ja kamaa liikkui osastoilla mikä olisi ollut helppo kitkeä sieltä pois panemalla nistit ihan omalle osastolle suljeteulle niin ei kamaa olisi kulkeutunut taloon. Minä en niin olisi välittänyt touhuistaan mutta kun minua ratsattiin kaiken aikaa, kerran olivat vessan ovet yötä kiinni nistien takia jouduin kusemaan pyykkiämpäriini. Oli osastojen ilmapiiri täysin sekasin kaman käyttäjien takia. Viron mieshoitaja halusi ratsata munani sanoin sille ääliölle että vielä sinäkin pyllistät tässä on INTERPOLIKIN suutuin sille kohtelustani. Heitin asian ihan lonkalta mutta kummasti viron hoitajaa en enään nähnyt oliko sitten lomilla.
Olen kirjoitellut näistä asioista paljon mutta on asia niin vakava ettei siitä voi liikaa puhua. Miksi minut otettiin hampaisiin olen ollut kellokoskella yli 40 kertaa ja koskaan minua ei olla lääkitty näin huonoon kuntoon. Mutta ei olekkaan ollut koskaan siellä ennen venäläisiä lääkäreitä. Eli mikä perkele oli niiden motiivi saada minut sairastumaan pahasti ja sota alkoi juuri samalla. Ja kun sanoi vielä venäläinen mieslääkäri kolmen suomalaisen hoitajan palaverissamme että määrää hän minulle LITIUM 1800 mg lääkkeen suomi hoitajien puheilla. Miksi näin voi olla ovatko suomalaiset luopioita maanpettureita. Minä kun en ole mielisairas olen alkoholisti keneltä on pitkällä hupituomiollani viinapiru kuollut päästä. Kumma vaan kun suomalaiset järjestivät minulle hupituomion kaveristani kun emme saaneet apua venäläisen kaverini kanssa. Eli miksi näin teette suomalaiset isoisäni lunasti sodassa kädellään maan minullekkin.
Hyvä päivä ollut kylillä käyden pyöräilemässä. Kävin Teboil huoltoasemalla sekä hallilla. Tarinaani tälle illalle JUMALAN johdatellessa elämääni.
On hienoa kulkea herrassa joka hetki on tieni ohjattu enkelit kulkee vieressäni. Tuntuu henget niin läheiseltä unissa tulee kuolleet tuttuni viereen. Onhan ikäväkin tuttujani tähän aikaan mikä pitäisi olla hienoa aikaa rakkaudessa kulkien. On vaan minun elämääni pilattu niin paljon kaikella tavalla mutta kun tiedän taivaan isän kostavan puolestani lohduttaa se minua. Varsinkin kun vihollisiani kaatuu kaiken aikaa vasemmalta ja oikealta.
Kuka mitenkin menee ja minua helpottaa vihollisten kuolema ja ikuiseen kiirastuleen meno. Tulevat monetkin vielä viimaistä voitelua hakemaan minulta ennen kuolemaa. Olenhan hautausmaan mies kun en hierojaksi päässyt haikon kartanoon hyvillä arvosanoilla linnassa Kapun lyömän rauhankyyhkyn takia kun olin linnoissa ollut. No vaihdoin parantajan kykyni ihan toiseen uraan menin Espoon hautausmaalle traktori kuskiksi.
Sama kun piti minun jäädä ruotsiin eskilstunaan uskovaiseen perheeseen menin kysymään volvolta töitä. Näki haastattelija minulla kyyhkyn ranteessani siihen tyssäsi sekin homma. Ennen vanhaan ei ollut tatuointeja kun merimiehillä ja linnan kundeilla. Nykyään ovat monetkin läpeensä tatuoituja ja kelpaavat työhön kun työhön.
Sanotaan ettei aika entinen koskaan palaa kyllä oli entinen aika paljon parempaa kun nykyään. Siihen aikaan oli rakkautta minullakin paljon ja tytöt sen todistivat kun sain keneltä vaan siihen aikaan. Kyllä olisi mukava tässäkin talossa laskeutua rakkauden JUMALANA maailmaan mutta kun on talossa pakkolääkitys, ei täällä pyhä henki laskeudu ollekaan. On viety tunteet kokonaan porukoilta.
Kun nyt varmaan lähden jossain vaiheessa ulkomaille rakastamaani Turkkiin tai Espanjaan asumaan. Siellä tunnetaan PYHÄN HENGEN kosketus mikä puuttuu kirkoistakin suomessa.
keskiviikko 3. elokuuta 2022
Parit tirsat vielä aamusta aikaisin. Näin unta nuoruuden tyttöystävästäni Maaritista. Tein sellijumpat ja kahvakuula treenit kello 3.30- 4 välisenä aikana.
Nukuin vielä aamusta aikaisin, nukahdan hyvin ja nukun mutta herään pienenpäänkin häiriöön ja ääneen. Vaistoni sanoo aina kun kaveri on meidän kerroksessa aulassa katsomassa yöllä telkkaa. Vedin jumpat aamusta aikasin vedin varjonyrkkeilyitä sekä karate treeniä monon nostoilla. Siitä tein leveällä ja kapealla etunojapunneruksia useita sarjoja pari kertaa nopealla tempolla 90 toistoakin. Tein myös lankutuksia edestä ja sivuilta sekä istumaan nousuja vatsaa ja keskivartalo lihaksia treenaten. Tein perään kahvakuula treenit useita liikkeitä tehden.
Kello on 4.16 kohta vielä nukkumaan pariksi tunniksi tekee ne vielä tirsat hyvää olenkin väsynyt kun tässä kirjoittelen alkaa silmä lupsahtelemaan kiinni. Pitää olla skarpissa kunnossa kun lähden liikenteeseen kaupungille. Katson jos söisin ulkona tänään jossain ruokapaikassa olisihan se vähän vaihtelua tähän rytmiin. Tulee aamu treenistä minulle pirun hyvä olo jumppien jälkeen.
Nyt menen nukkumaan pariksi tunniksi että saan univelkoja nukuttua pois. Siunattua aamua maailma kaikesta pahasta maailmassa huolimatta.
Heräsin uniin yöllä kello 1.30 menin parvekkeelle tein venyttelyjä siellä. Mukava raikas lämmin ilma oli tarinaani tälle yölle. Maailman tilanne taas herätti minut Ukrainan sota päällimmäisenä..
Tein parvekkeella venyttelyjä sekä huoneessani biljardi kepin painavalla päällä taistelu treenejä puolustusta ja hyökkäystä tehden. Tulee siitä aina niin hyvä olotila kun huomaa liikkeiden harmonian. Teen hyvällä rytmillä taistelu treenejä liikkeiden harmonia ja rytmisyys. Olin taas ihan virkeä herätessäni määrätyistä syistä kun eivät lääkkeensä pure minuun. Lääkkeillä olen yleensä ihan tokkurassa eläimen vaistoni häviää minulta.
Olen tutkinut mikä on henkilökunnan motiivi minut myrkyttää psyyke lääkkeillään. Ohkolassa pilasivat elämääni venäläisiä lääkäreitä käyttäen suomalaiset LITIUM 1800 mg myrkyllä lukekaa miten sairaaksi tulin siitä myrkystä mitä se oli. Täälläkin uudessa paikassa pitäisi minun syödä aamusta aripiprazol 20 mg sekä illasta olantsapiini 10 mg Mitkä eivät yhtään sovi minulle pilaavat ne vatsani toiminnan pahasti. Pitää olla melkein vessa vieressä kun lähden ulkoilemaan kun en tiedä koska vatsani toimii.
Tulee lääkkeistä niin pahat sivuoireet minulle. LITOLLA 1800 mg minut myrkytettiin pahasti niin sairaaksi siitä tulin. Miksi sadistit näin teitte mitä iloa saatte pilaamalla ihmisten elämän. Olen semmoinen kun olen miksi pitää persoonaanikin yrittää lääkkeillä muuttaa seksihalut ja kyky viedään lääkkeillä. Nuorilla miehillä ei pelaa mikään LEPONEX veto veks sanotaan meillä.
Pitäisi minun saada vedettyä se iso piru tilille myrkyttämisestäni. Pitäisi saada semmoinen ISRAELIIN tuomiolle. Elämäni pilaajat kaikki estonia kakkoseen ja matka paratiisi saarelle. Ja älkää minua pitäkö pahana lukekaa miten olen syyttä kärsinyt kymmeniä vuosia suomessa kyllä se jälkensä jättää herkkään mieleeni enkä ikinä anteeksi anna elämäni pilaajille vuosiksi. Ja minähän en tee mitään JUMALANI kosto on suloista. JUMALA on pitkämielinen ja anteeksi antava mutta liika on liikaa sillekkin kun sen lapsia kidutetaan.
Syyttä pakkohoitoihin ja pakkolääkityksiin joutunut käyttivät saastat vielä vanhaa dementikko sydänvikaista isääni myrkyttämiseeni lääkkeillä. Isäni kärsi kovasti hoidossa viime vuodet karkasi se yöllä pakkaseen Keravan terveyskeskuksesta onneksi meni huoltomiehemme ovella ja selvisi pakkasesta.
Olen paljon kirjoitellut miten jouduin tällä reissulle kun Selkin samarian paikka ei raitis ollutkaan vaikka niin luulin oli siellä sekopää Pisaran kokki kuka joi ja häiriköi talossa jatkuvasti luulin pääseväni uskovaisten pariin mutta kokki joi koko ajan. Lukekaa miten minut Jorviin eristykseen 12 vuorokaudeksi kidutettavaksi sillä sitä se oli siellä. On sieltä JUMALALLISTAKIN tekstiä miten Herra oli minua läsnä kolkossa kopissakin.
Kävi iso korsto kokki nuorta poikaa kurkusta kiinni poika oli joutunut potkaisemaan itsesä irti sekopää kokin otteesta. Haastoi minut kokki kehumillaan 150 kilon sormivoimillaan sormikoukkun vedin kerran niin oli korsto polvillaan viinojaan kaatui pöydälleen. Minä kun en ole koskaan hävinnyt sormikoukussa. Lukekaa olen kertonut yksityiskohtasesti tarinani tältäkin reissulta. Miten minua kidutettiin Kellokoski Ohkolassa kolme vuotta. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa kokeneena.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Alfa ja Omega
Päivä mennyt mukavasti pihalla oli porukalla kahvi ja pulla tarjoilu. Minäkin sain vaikka ilkimys varmaan olenkin kun ryyppäsin mitä pyydän anteeksi mutta herkkänä retkahdan helposti.
Olen pyytänyt talon väeltä anteeksi mutta toiset eivät tunnu antavan, näin kuulin ihmisiltä. En vaan ymmärrä mitä pahaa olen tehnyt heille, ...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...