tiistai 1. elokuuta 2023
Aamu lähti muuten hyvin käyntiin mutta aripipratsol 10 mg nuokuttaa minua. Autoin tukun purussa sisälle ja yksi kaveri toi kellariin tavaraa mitkä kannoin sisälle.
Onhan mukava kun saa olla samarian yhteisössä apuna on se yhteisöllistä tekemistä. Kannoimme tukkukuorman sisälle toi sen jälkeen toinen kaveri vielä tavaraa kellariin mihin olin tilaa jo järjestänyt. Toimeenkuvaani kuuluu talossa roskien ja biojätteen viennit roskiksiin aina kun on tarvis. Pientähän duunia se on mutta jonkunhan sekin pitää tehdä. Päivä päivältä tuntuu samarian paikka mukavammalta sen hannunharjun paikan jälkeen, mikä alkoi todella minua ahdistamaan kun henkilökunta oli mitä oli kiristämistä kaikella tavalla. Varoituksia alkoi tulemaan valehtelemalla ja muutenkin oli sen talon koko touhu aika järkkyä. No työn alla on senkin paikan touhut isompi sosiaali herra sanoi kirkolla minulle että ota kaikki talon touhu kirjallisena ja siihen lakimiehesi mukaan.
Ei tunnu ihan kaikille menevät läpi henkilökunnan touhut ja valehtelut varoituksineen. Se on tommoisessa talossa todella rankkaa ja minäkö olen vaarallinen olin talossa järjestyksen pitäjä kun oli se ollut kuulemma aika levoton talo ennen tuloani. Poliiseja käynyt talossa ja huumeita sekä viinaa liikkunut talossa. Olen pelastanut kielokodonkin tulipalosta varmaankin kun ei palokunta tehnyt mitään siellä päivällä. Vaikka käskin repiä kattoa irti ja katsoa mikä käryää toimiston lampussa. No aamuyöstä lehahti lukollinen ruokavarasto. Hälytin heti ja huusin kaikki hereille ja valmiina poistumaan talosta. Talossa ei palohälyttimet toimineet niitä korjasivat monena päivänä. Sanoin hälytyskeskukseen ellette tule heti niin menen työkalupakissani olevalla kirveellä ovesta läpi ja sammutan tulen alun.
Lukekaa siitäkin tarinaani olen kertonut siitäkin yksityiskohtasemmin. Eli kukahan se joutui olemaan Hannunharjussakin vahtimestaria ja kurin pitäjää. Yöpäivystys ei vastannut kun tulin taloon ja jäi avaimeni toisten housujen taskuun kun en ollut tottunut että saa ovemme lukkoon. Hoitaja N.H. kuka järjesti kumma vaan minulle varoituksen ennen talosta pois lähtöään, kuulemma nuoriso työhön herran jumala kun pitäisi olla nuorisolle täysin rehellinen ihminen. N.H. ei vastannut yöpäivystykseen kun yöllä venäläisen naisen kanssa yritimme soittaa sille. Toki en antanut kauaa soida puhelimen kun sanoi venäläinen ihana nainen että nuku siinä lintsipatjalla ja käy kusella hänen huoneessaan. Kumma vaan kun olimme polin lääkärin tapaamisessa puhui kyseinen hoitaja lääkärin kanssa asiasta. Kumma vaan mistä se voi tietää että olisin ollut yöllä sekaisin ja siksi avaimeni jääneet toisten housujen taskuun. Kumma oli tosiaan lääkäri miksei kysynyt se minulta oikein mitään.
Minä puhuin venäläisen polin hoitajan kanssa sen kanssa kun synkkasi heti hyvin. Toinen polin suomalainen hoitaja on outo selitti se ihan hulluja kerrankin video palaverissamme. Eli ei ihme että seuraavassa palaverissamme se alkoi käkimään ja oksennusta tekemään kesken palaverin. Sanoin sille että mene nyt kotiin jos sairas olet kun yski ja räki se siinä edessäni. Eli onhan kumma se taivaan isä se on anteeksi antava ja pitkämielinen mutta aikansa kutakin kummasti vaan tippuu vihollisiani kaikella tavalla kuka sairastuu kuka satuttaa muuten itseään. Toiset vammautuu pahoin autokolareissa ja muuten vaan tippuu pikkuhiljaa vihollisiani.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.
Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti