sunnuntai 31. joulukuuta 2023
Kyllä alkaa menemään jo överiksi tässä Samarian talossa. Olin kissan kanssa ulkona kun alkoi isot palohälyttimet taas hälyttämään kello 6.30. Oli se jo 12 kerta noin kolmeen kuukauteen hälytykset.
On tilastollisesti todella ihmeellistä, että jo 12 kertaa lyö Samarian talossa palohälytykset päälle vajaan kolmeen kuukauteen. Laskin kissan pissalle kello oli 6.30 kun alkoi isot hälyttimet huutamaan. Juoksin sisään ja haistoin tilannetta, juoksin huoneeseeni otin puhelimet taskuun ja juoksin talomme läpi. Kaverin oveen hakkasin että heti ulos, kun se on vähän ehkä hidas toimissaan. No olikin saunamajuri vanhempi kaveri huoneessa missä oli palokaappi. Oli se lyömässä virtoja poikki hälyttimistä, sanoin ettei sammuta hälyttimiä ennen kun olen käynyt talon läpi. Ja varmistanut ettei ole tilanne päällä. Sammuikin hälyttimet itsestään kävin talomme läpi ei savua ei hajuja missään. Kävin myös uuden talon ovella, ei kukaan ollut siellä reagoinut mitenkään, vaikka huusi meillä naapuri talossa hälyttimet täysillä ja talomme ovat vierekkäin. Jos olisi uuden talon ulko ovi ollut auki olisin mennyt sisään ja herättänyt J.K. hoitajan kuka on talossa vissiin joku turva vastaava.
Olen kirjoitellut paljonkin talomme toimista hälytystilanteissa kun toiminta ei ole ollut aina ihan asiallista. Kun hälyttimiä ei vaan saisi lyödä sammuksiin ja ruuvata hälytin irti, mihin käskin Bulgarian kaverin sen ruuvata tupakka huoneen ja asukaskeittön viereen käytävälle. Siksi asensi Bulgarian kaveri patteri hälyttimiä taloomme, kun isot hälyttimet eivät toimineet, oli tupakka huoneesta ja asukaskeittiöstä revitty hälyttimistä katossa johdot irti. Ja kumma vaan juuri se mihin käskin sen ruuvata hälytti illall, kun oli talossa Thaimaan kaveri kuka oli tunkenut migroon jotain ja käryä oli käytävä täynnä. Oli ensimmäisellä kerralla oikosulku talon lampussa, minkä minä tiesin heti ja se aiheutti hälytyksen. Sain palokunnan paikalle yhdellä yksiköllä tarkastamaan tilanteen. Ottivat vaan palokunta johdon irti ison hälyttimen palokaapista. Käskin kyllä niiden selvittää missä oli oikosulku talossa. Käskivät palokunta sanoa vaan henkilökunnalle asiasta, no olihan kumma vaan että taas kerran olin oikeassa. Hartaustilaisuudessa onneksi käytävän lamppu savutti ja piti ääntä ettei ollut seinien välissä oikosulku. Ja saimme pikaseen sähkömiehen paikalle ja taas kerran olin oikeassa heti, olikin lampun sisus mustunut ja oli johdot palaneet ja siitä oikosulku lampussa. Katsoin lampun oli se ihan mustunut sisältä ja vaaratilanne oli ilmeinen kun tämmöinen puu mörskä palaa varmaan kun taula jos se lähtee.
No minä olen niin monessa tulipalo tilanteessa olleena karaistunut, että toimin aina parhaiten tilanteen ollessa päällä. Lukekaa hurjaakin tarinaani polttopullo iskuista ja sairaista murhapolttajista, Ohkolassa yksi tuikkasi kaksi kerrosta tuleen. Ja miten on ihan suomessa hälläväliä tyyli tilanteissa. Minä nyt toimin aina ensimmäisenä tilanteessa. Kai sitä on minussa niin paljon palopäällikön vikaakin että hoidan ensisammutukset heti, siinä pelastaa paljon isommalta haaverilta. Jos nyt voi tulipaloa sillä nimellä sanoa, se on vaan minusta niin rankkaa kun se ei ole kivaa tuleen jäädä. No nyt odotan J.K. heräämistä kun se oli talossa missä ei ole ihan aina yöpäivystystä. Puhun sille tilanteesta ja mikä pahus talossa on että näinkin useaan on tilanteita. Kyllä porukka on tullut minulle puhumaan ettei uskalla talossa oikein nukkua kun jatkuvasti hälytyksiä on.
Kyllä se varmaan rassaa herkkiäkin ihmisiä. On talossa vaivaisia huonosti liikkuviakin, millä saan nekin ulos jos tosipaikka tulee. Ja minä vaan tutkijana JUMALANI ARMOSTA ihmettelen kovasti miten voi näin usein hälytyksiä tulla. Lukekaa selkin samarian talon tulipalo vaarasta kun yksin talossa olin, otti sähköyhtiö yhteyttä että joutuvat lyömään virrat talosta poikki, kun oli tulipalovaara talossa. Juoksin senkin samarian talon läpi ei tilannetta ollut siellä. Aamulla oli sähköt taas kytketty päälle. Kumma vaan sekin sekopää juoppo Pisaran yhdistyksen kokki sanoi, että oli päällikkönsä lusinut murhapoltosta. Ja tämä ei ole minun keksimää vaan kertoi Antti kokki asian niin yksityiskohtaisesti että uskoin sen puheita. Lypsin siltä kaikki tiedot sanoi se että joku ollut velkaa ja kaverinsa sytyttänyt.
Minusta se sytytetty oli aina murhapoltto ennen, kun katsottiin että voi aina olla joku sisällä vaikka ladon sytytti. Nykyään en tiedä millä nimikkeellä se menee. Minusta vaan tulipalo tilanne on niin kauheaa, kun jo Huittisten varavankilassa olin 17 vuotiaana oli siellä ikäraja 21 vuotta. Sain olla siellä jonkun aikaa, oli talossa pyttyläisiäkin kertoivat ne jo silloin minulle Köyliön palosta, missä meni nuoria miehiä palossa. Oli joku sekopää tuikannut talon tuleen, se ei mukavaa ole olla lukkojen takana kun liekit nuoli heitä. Lukekaa miten minä olen pelastanut venäläisten asuttaman talon. Ja miten kytät löivät minut selvinpäin juoppo putkaan kun naiseni ja parin kaverini kanssa kaupoilta tulimme. No kumma vaan tuikkasi juuri silloin joku aamuyöstä pidätyssellissään petivehkeet tuleen. Putkani oli jo täynnä melkein savua. En edes koputellut oveen kun mietin vaan alamaailmani kostoa jos kiltti Kai poika Pyttyläisten oppipoika poltetaan putkaan. Toki hakkaa juopot putkan ovea turhaan muttei pitäisi antaa ollenkaan edes pidätyselliin tulenteko välineitä.
Päivä mennyt hyvin aamujumpat tehty talon töitä tehden syöty juotu ja levätty päiväunet. Siunattua tätäkin iltaa ja rauhaisaa yötä.
On ollut mukava rauhaisia päivä aamusta jumpattu ja roskia vieden, tein myös aamusta aikaisin lumitöitä. Syöty ja levättykkin pariin otteeseen, kummaa väsymystä on minulla ollut vaikka syön vitamiineja sekä ravintolisiä. Otin tiukan aamutreenin omalla kropalla ja kahvakuulalla sekä käsipainoillani, vedin tiukan treenin.
Odotan innolla että saavat ukrainan kaverit saunamme valmiiksi, jää siihen hyvä tila punteillemme sekä biljardi pöytä. On meillä iso autotalli mihin mahtuu sauna ja puntit hyvin sekä biljardi ja muutakin tilaa. Olenmme puhuneet kavereiden kanssa salille myös nyrkkeilysäkki saisi siinä purkaa patoutumia sekä kuntonyrkkeily on hyväksi koko kropalle.
Nyt alan valmistautumaan ruokailuun alkaa se 20 minuutin päästä suunnilleen. Onkin hiukan nälkä minulla, olen kyllä pieni ruokainen syön vähän kerralla. No nyt mennään näillä ja muuta en voi.
Pyhät meni hyvin Samaria yhteisössä, oli kavereita hyvää ruokaa pelattiin yhdessä ja muutenkin oli mukava olla yhteisössä kun on muuten yksinäisen joulukin ikävääkin aikaa.
Taas on vuosi kohta lopuillaan ja alkaa uusi vuosi 2024 niin se vaan aika menee, vuodet vierii nopeaan tahtiin. Ikävä kun hoidin poikaani lapselle tärkeimmät ensimmäiset 7 vuotta. Nykyään se ei minusta välitä yhtään, sillä oli viimeksi neljä lasta, kumma vaan etteivät nekään minuun mitään yhteyksiä pidä. Ei isänpäivä ei syntymäpäivä ei jouluna mitään yhteyksiä ne minuun pidä. Piti perkele tommoista poikaa hoitaa, vaikka isäni pilasi sen pojan täysin hoidin poikaa rakkaudella. Isäni päässä oli varmaan koko ajan oliko poika minun, kun pojan äiti pyöri tuttujen kundienkin kanssa. Ja jokainen sen varmaan tietää että persettään jakoi niillekkin, näin minulle on puhuttu.
Nyt vaan jumitan yksin tämmöisessä yhteisössä toista mietin pitkällä tuomiollani. Ajattelin että joskus olemme yhtä perhettä siviilissäkin niin kun olimme linnoissa niitä 12 kertaa kiertäen. En uskonut että joudun yksin vaeltamaan siviilissä. Kiristetään minua hakataan vasaralla päähän uhkaillaan minua ja muutakin paskaa saan ottaa vastaan. Ennen riitti kun sanoi kusipäille että linnoissa tavataan, johan lähtikin pullistelijat karkuun. Sain rauhassa kulkea siihen aikaan olin silloin hullu Hyvösen kirjoissa. Nykyään en enään ole kun hullu siksi kostoni elää, katsokaa siis miten maailmanne palaa ja JEESUS LAPSENNE itkee raunioissa.
Hyvää pyhäpäivää kansakunnat rauha maahan ja ihmisille hyvä tahto. Vai onko se toiveajattelua missä onkaan totuus.
Hyvin lähtenyt sunnuntai pyhäpäivä menemään, tein aamusta talon lumitöitä ovien edustat ja uuden talon terassin. Vein myös talon roskikset kaikki isoon roskikseen pihalla. Nukuin hyvin mutta heräsin turhan aikaisin kissojen kanssa seurustelemaan, annoin molemmille kissoille ruokapussit sekä puhtaat vedet. Otin olohuoneessa aamusta vielä pienet tirsat, talon kissa nukkui vieressäni tuolilla. Väsynyt kyllä olen edelleenkin sitä se yöllinen valvominen aiheuttaa.
Puhdas omatunto on kyllä paras pääalunen ja se minulle on hupiakin lusittuna vuosia. Nyt tarinaani kynällä ja koneella kohta menen nukkumaan päiväunet. Tekee uneni minulla niin hyvää. Palataan asiaan myöhemmin kun olen nukkunut päiväunet. Alkaa ajatuskin siitä kirkastumaan kun hyvin olen nukkunut.
Palataan asiaan hyvät ihmiset niitäkin kyllä on.
lauantai 30. joulukuuta 2023
Ilta joutaa ruokailua odotellen tulee kanakeitto mikä on hyvää ja kevyttä. Tein äsken niin sanottuja sellijumppia etunojapunnerruksia sekä kahvakuulaa ja käsipainoja.
Tulee jumpilla aina niin pahuksen hyvä fiilis, odotan innolla ison tallimme saunaremontin valmistumista, Ukrainan kaverit siitä rakentaa uutta saunaamme. Jää siihen minulle erittäin tärkeä puntti mahdollisuus, on siellä vanhat välineemme millä saa kyllä hyvää treeniä. Olenkin ollut ihan kipeä, kun en salitreenejä ole päässyt tekemään. Kaipaa koko bodini kovaa treeniä pääsee sitä taas kesäkuntoon. Pidin massakuurin taloon tullessani nostin painoni 114 kiloon, nyt tiputtaen 106 kiloon. Tiputan nyt painoni 100 kiloon se on minulle hyvä treenipaino nopeus ja voima siinä kohtaa.
Olen jo 67 vuotias mutta kaikesta myrkyttämisestäni pahoilla lääkkeillä olen todella hyvässä iskussa. Olen parantunut kaikista sairauksista mitä minulle on tartutettu tai myrkky lääkkeillä sairaaksi tehty. Lukekaa miten olen joutunut kärsimään syyttä monessa hirviö paikassa missä olen tutkivaa journalismiani tehnyt. Olen paljastanut toinen toistaan pahempia paikkoja olen saanut lopetettavaksi Nikinmäen Attendon paikan. Mutta tuntuu vaan sama paska jatkuvan toisissa paikoissa eivät nämä edes pelkää kiinni jäämistään.
No olen paljastanut niin paljon pahoja paikkoja kun olen vaan voinut, luulisi että maailma tekisi suomessa jotain niin paljon tässä maassa on pahuutta.
Tarinaani tähän päivään ELÄMÄNI TARINAT ALFA JA OMEGA.
Päivä mennyt melko hyvin talolla ollen, tein heti aamusta lumitöitä ja vein roskat. Pelasin J. hoitajan kanssa jatsi noppa pelin, satuin vielä voittamaan. Oli päivä ruoka erittäin hyvää, söin tällä kertaa lihaa murekkeen muodossa. Tein uudestaan ruuan jälkeen lumitöitä kun satelee jatkuvasti saa lumitöitä tehdä jatkuvasti kun tupruttaa kaiken aikaa. No saahan siitäkin pienen kannusterahan sillä se liksa kai tunnetaan. Eihän tämän Samarian talon palkka kova ole vaikka tulin taloon tekemään vapaaehtoistyötäni, en ole hoidokki niin kun tuntuu muut talossa olevan. Lukekaa miten olen joutunut toimimaan kun reiluun kahteen kuukauteen on palohälyttimet toimineet 11 kertaa. Mikä on kyllä tilastollisesti aika harvinaista en ole ennen mokomaa kuullut. Olen ollut aika useassa tulipalo tilanteessa ja läheltä piti tilanteessa. Toimin aina parhaiten tilanteiden ollessa päällä, olen pelastanut muutamista tilanteista ihmiset ulos ja torppien palamiset. Nopealla tilanteen hallintaan ottamalla siksi olen niin tarkka aina kun hälyttää tilanne. Pitää aina toimia vaikka ei olisikaan tilanne päällä, varsinkaan jos ei tiedä mikä hälytyksen aiheuttaa.
No nyt mennään näillä vituttaa vaan kun hullun kirjoissa pitävät, että saavat yrittää myrkkyjään minulle työntää. Mistä sairastuu pahoin ja kumma vaan että on vissiin koko tämänkin Samarian henkilökunta pahoin sairasta kuka mitenkin. Mikä siis on näiden motiivi myrkyttämiseeni lääkkeillä mistä siis todella pahoin sairastun. Jos on itse pahoin sairas siksikö ne yrittää minutkin sairaaksi saada myrkky lääkkeillä.
No nyt tarinaani tälle päivälle, tulisihan minulta mukavaakin tekstiä positiivista, jos saisin lääkkeeni pois listoilta. Nyt on vaan minulla negatiivista kirjoiteltavaa, vaikuttaa niin pahoin psyykkeeseeni pelleillä henkilökunnan kanssa lääkkeillä. Olen vuosia pelleilyt henkilökunnan kanssa lääkkeistään mitä en todella ole syönyt. Ja kumma vaan kirjoitetaan oikein miten hyvässä kunnossa olen, pelaan ja harrastan potilaiden kanssa teen työni ahkeraan ja autan muitakin. Mutta jos murran palan lääkettä kyllä silloin kirjoitetaan sekopää henkilökunnan taholta että nyt olenkin sairas. Eikö se olekkin aika ristiriitainen asia kun en syö pidetään terveenä mutta jos ja kun syön niin kirjoitetaan oikein sossulle asti että olenkin sairas.
En enään meinaa jaksaa esittää kilttiä ellei nyt seuraava polilla käynti 15.1.2024 tuo uutta ja lääkkeeni helvettiin tai muuten en takaa mitä saatte vielä kokea. JUMALANI ON PITKÄMIELINEN JA ANTEEKSI ANTAVA MUTTA SILLÄKIN ON RAJANSA JA KUN SE YLITETÄÄN TAPAHTUU PAHAA. Ja katsokaa miten maailma palaa kärsimys näytelmä on alkanut pahalla tavalla.
perjantai 29. joulukuuta 2023
Tarinaani tähän aamuun. Nukkumaan kello 21.30 ja heräten kello 4. Hyvin levänneenä pystyyn kaakaolle ja inkivääri valkosipuli hunaja juomalle.
Terveysjuomani on juotu inkivääri valkosipuli hunaja juoma. Kaakoat siihen päälle kyllä taas lähti aamu hyvin käyntiin. Heräsin tosiaan jo kello 4. mutta hyvin levänneenä nousin ylös. Menin tekemään lumitöitä kello 6. tein rappuset ja etupihaa sekä väyliä. Tuli aamusta traktori töihin tekee se isot väylät taipuu tommoinen linkku kone mihin vaan minullekkin otettiin Espoon hautausmaalle samanlainen kone.
No lumi tulee ja lumi menee tuntuu vaan aika turhauttavalta tehdä lumitöitä kun hetken päästä taas sitä sataa lisää. Mutta onhan väylät pidettävä auki sekä rappuset auki. Aamu lähtenyt hyvin käyntiin jumpaten ja talon töitä tehden, vein talon kaikki roskikset isoon ulko roskikseen. Saan pienen korvauksen talon töistä, mikä onkin ihan hyvä lisä eläkkeeseeni.
Yritin eilen maksaa koneellani talon pientä vuokraa en saanut sitä lähtemään. Katson nyt jos yritän tänään saada maksettua koneellani laskun. Muuten menen tiistaina pankkiin maksamaan laskun. On se aina varma ja minulle parempi maksaa pankissa laskut.
Nyt aamupalalle ja sitten lisää tekstiäni blogiini ja kynällä tarinaani.
Päivä mennyt hyvin mitä nyt illasta on ollut vähän synkkä fiilis. No fiiliksillä sitä ihminen menee ei kaikki päivät ole samanlaisia. Tarinaani tähän iltaan elämäni tarinat alfa ja omega alku ja loppu.
Kotitöitä tehden lumitöitä roskien vientiä, sain tänään ahkeruusrahan oli se pienempi kun odotin. Mutta hyvä lisä sekin on eläkkeeseeni mikä onkin pieni, saan myös hoitotukea ja takuueläkkeen. Eli jotain pientä tulee kuukausittain enemmän saisi tulla rahaa minulle, niin paljon olen auttanut porukoita. Itse en ole koskaan saanut oikein mitään, ja minulla kun oli rahaa tarjosin kaikille. No enhän hautaan vie rahojani panen kaikki menemään, nauttien elämästä. Juon tappelen ja muutenkin elän kovaa nauttien elämästä. Minä nautin säpinästäkin mitä tutuilla huumeväellä oli, ei käynyt aika pitkäksi heidän kanssaan asuessani.
Harmi vaan kun alkoi rahani hupenevaan ennen aikojaan, olisin pojille prätkät ostanut vaikka ristikivestä pojan ja porukkansa prätkäliikkeestä. No nyt mennään näillä hiljaiseloa tämä nykyään on elämäni.
Mukava päivä ollut Samarian talossa sain uudet housut keittäjältä. Olinkin vailla housuja ei ollut minulla kun verkkarit. Köyhyys ei ole ilomme se on ikävä vaiva.
Päivä mennyt hyvin ja mukavasti kun vielä nukuin yöni hyvin ja normitunnit. Nyt vaan alkoi väsyttämään iltapäiväteen jälkeen, olen kahvin vähentänyt minimiin. Pidin kotipäivän on minulla tässäkin talossa hommia ihan kiitettävästi. Nyt alkaa silmä lupsahtelemaan väsymyksestä alan kohta nukkumaan. Kunnon päiväunet tekee kyllä minulle hyvää.
Palataan asiaan myöhemmin kun olen nukkunut päiväunet. Siunattua tätäkin päivää koko maailma.
torstai 28. joulukuuta 2023
Huomenta Maailma ja siunattua tätäkin päivää. Nukkuen kissan kanssa hyvin kello 21.05- 5 välisen ajan univelkoja nukuin pois. Kuntoilun tärkeydestä koko ihmisen hyvinvointiin.
Oli taas hyvä yö kun maltoin nukkua pitkät tunnit, ja nyt fiilis hyvä ja levännyt. Join kupin kahvia hunajalla tipan siis kun en kahvista oikein välitä mutta seurassa sitä menee pieni tippa. Tein inkivääristä ja valkosipulista hyvän juoman hunajaa ja lämmin vesi ai kun oli se hyvää. On toi terveys juomani hyvä ja tosiaan erittäin terveellistä, suosittelen sitä muillekkin. Noudatan muutenkin terveellisiä elämäntapoja olin pitkään täysin vegaani ruokailija, nykyään olen aika pitkälle kasvisruokailija. Välillä tekee vaan lihaa mieli ja syön silloin nautaa ja kalkkunaa.
On terveelisyys ihan ykkösjuttu nyt vaan odotan innolla että saavat Ukrainan kaverit isoon talliimme saunan valmiiksi kun sitä rakentavat. Jää siihen vielä tilat punteille ja biljardillekkin. On kova hinku jo päästä treenaamaan todella kovaa alan taas punttia vääntämään. Kun tulikin tässä melko pitkä tauko puntilla.
Teen kyllä huoneessani omalla kropalla sekä kahvakuulalla ja käsipainoillani treeniä melkein joka päivä. Pystyy niillä tekemään hyviä treenejä, pysyy hyvässä iskussa jumpaten paljon. Vaatii koko bodini ja pääkoppani kovaa treeniä. Kulkee fyysinen ja psyykkinen käsi kädessä, olen tässäkin Samarian talossa yrittänyt saada porukkaa harrastamaan jumppia.
Tein heti aamusta pienet lumityöt rappusia sekä väyliä tehden. Nyt lopettelen tätäkin stooria ja lähden talomme töitä tekemään. Tulee kohta henkilökunta töihin pitää olla siihen mennessä lumityöt tehty. Ei ole tullut paljon lunta mutta pitää rappuset putsata lumesta. Palataan myöhemmin asiaan. Siunattua tätäkin päivää kansakunnat kaikesta pahasta huolimatta. ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN AAMEN.
Perkule kun tulin kyliltä talolle, oli R.I. mennyt sängyssään paskat housuun sänkykin paskassa. Oli se sotkenut vessan suihkunkin siivosin suihkun ettei paska levinnyt muualle.
Että näin tässä uskovaisessa Samarian yhteisössä, eihän kaveri tahallaan sotkenut varmaankaan on se vaan niin pökelö kaveri. Suomen Romani ohjaaja otti kaverin sängystä petivehkeet kaikki pois ja nosti ne nipussa lumihankeen pihalle. Kaveri oli saunan suihkussa katsoin sen jälkeen suihkun, oli paskaa lattialla ja saunan puupinossakin. Hoidin homman ettei paska levinnyt kaikkialle, suihkutin suihkun lattian ja otin puupinosta paskaset halot pois ja suihkutin ja painoin halolla lattiakaivon päältä paskat viemäriin. Pesin myrkyllä saunan suihkun lattian ja ovenkahvat jos pökelö kaveri oli ne paskalla sotkenut.
Pelästyin vaan ettei ollut norovirusta se on niin hankala ja pirullinen tauti, senkin kokeneena Tikkurilan kielokodossa. Jouduin sielläkin yötä myöten siivoamaan noroviruksen aiheuttaman naisen jälkiä pitkin käytävää sen oksentaessa. Oli koko käytävä oksennuksessa yritin soittaa nuorella mieshoitajalle että tulee avaamaan siivoushuoneen oven jos alkaa koko talo oksentamaan. Oli siivoushuone lukossa, ei vastannut yöpäivystäjä puhelimeen, joten siivoisin oksennuksia papereilla oli siinä kova homma. Sama oli hannunharjussa kun jäin vahingossa yöllä lukkojen taakse huoneeni oven mennessä lukkoon vahingossa ja minulla oli toiset housut jalassani missä oli avaimet huoneeseeni. No ihana venäläinen nainen oli vieressäni kun soitimme N.H. kenellä oli yöpäivystys ei se vastannut puhelimeen. No sanoi venäläinen nuori nainen että voin käydä hänen huoneessaan vessassa jos tarvii. Ja antoi se lintsi patjan käytävälle missä sain nukuttua muutaman tunnin ohjaajien tuloon asti.
Kumma vaan oli minulla polin palaveri lääkärinkin kanssa, selitti tämä kyseinen hoitajaa esittävä N. H. ummet lammet polin lääkärille että olin ihan sekaisin yöllä kun jäin käytävälle yöllä. Ja lääkäri uskoi kyseistä naista miksei lääkäri kysynyt minulta mitään. Kumma vaan on lääkäri vastuussa hoitajistaan ja niiden tekemisistä. Kun ei ihmiset edes puhu monetkaan lääkärin kanssa, vaan menee lääkäri vaan idioottien hoitajien raporteilla. Ja näitä on tullut vastaan ja paljon syyttä kiinni vuosia olleena.
Mutta sen vaan sanon että kosto on suloista ja se on alkanut maailma palaa. Kärsikää syntisäkit niin kun JEESUS lapsi ristillä
Väsyneenä mutta muuten hyvällä mielellä. Talon töitä tehden aamusta heti roskia ja biojätteen vientiä. Tarinaa myrkyttämisestäni lääkkeillä sairaaksi.
Uneni jäin vähiin viime yönä mutta nukahdin äsken hetkeksi unia nähden. Sota maailmassa sekoitti untani pahoin eläimen vaistoni heräsi taas eloon. Muuten olen hyvällä mielellä ollut tämänkin päivän. Olen muuten tyytyväinen tähän Samarian taloon mutta kun minut yritetään sairastuttaa pakottamalla syömään lääkkeitä, mitkä eivät minulle ollenkaan sovi enkä niitä tarvitse. Miksi siis näin voi olla kun piti talon olla uskovainen yhteisö. Ja minä en uskovaisena tarvitse hullun lääkkeitään mistä pahoin sairastuu moniin sairauksiin. Olen puhunut henkilökunnalle johtajiaan myöten, miten olen elävä esimerkki ihmeparantumisista niin monista sairauksista parantuneena. Ja kumma vaan on talon henkilökunta vissiin ihan kaikki pahoinkin sairasta. Miten siis voivat minut terveen sairaaksi yrittää lääkitä mikä tulee lääkkeistäni. Mikä saatana on siis sairaan henkilökunnan motiivi myrkyttämiseeni. Turha sanoa että lääkäri määrää nämä sen lääkkeen viime tipassa minulle työntää. Ja kun ei tiedä kukaan henkilökunnasta kuka lääkäri minut yrittää myrkyttää lääkkeillä. Olen mielummin niin sanotusti hullun kirjoissa ja täyspäinen kun sekopää sairas pahoin lääkkeistä.
Lukekaa miten jo selkin kylän samarian pisara yhdistyksen Antti kokki aiheutti yhtenä minulle jorviin 12 vuorokaudeksi kidutettavaksi. Mistä jatkui kidutusreissuni kellokoski Ohkolan sairaaloihin. Missä jouduin suomalaisten ja venäläisten käsiin pahaan kidutukseen. Niin sairaaksi minut myrkytettiin siellä LITIUM 1900 mg yhtenä mikä oli myrkytys tila minulla niin sairaaksi tulin siellä. Kolme vuotta minua kidutettiin kellokoski Ohkolan sairaaloissa lukekaa olen kirjoitellut paljon siitäkin kidutusreissusta.
Miksei maailma iske suomeen kun on tämä niin paha maa vaikka isoisäni lunasti sodassa uhraten kätensä maamme myös minulle. Miten saatanassa saan tälläistä kohtelua suomessa. Suomalaiset hoitajat ovat saatanoita niin paljon niissä pahuutta saanut ottaa vastaan. Vielä kun käyttivät kellokoski Ohkolassa venäläisiä lääkäreitä kiduttamiseeni.
Lukekaa olen paljon kirjoitellut tästäkin kiduttamisestani suomessa suomalaisten toimesta. Olette suomalaiset sekasikiöitä siksi olette pahoja ihmisiä niin monet. Miten voi olla tässä suomen maassa niin paljon pahuutta ihan joka paikassa missä olen tutkivaa journalismiani tehnyt porukkani kanssa.
keskiviikko 27. joulukuuta 2023
Heräten aikaisin jäi uneni turhan vähiin. Mutta torkahdin aamusta hetkeksi mikä normalisoi oloani. Aamu jumpat tehty kello 5- 5.40 välisenä aikana.
Jumpat taas herätti minut hyvin tein varjonyrkkeilyä, etunojapunnerruksia, käsipainoilla sekä kunnon venyttelyjä. Karisi jumpilla unen rippeet silmistäni, minulle ei katso aikaa eikä paikkaa jumpata. Tulee jumpilla aina niin pahuksen hyvä olo, odotan vaan että saavat Ukrainan kaverit valmiiksi ison autotallimme sauna remontin. Jää siihen tila vielä puntille ja biljardille. Pääsen taas pitkästä aikaa treenaamaan apinan raivolla. Kaipaa koko bodini kunnon treenejä olen kun sairas jos ja kun en pääse treenaamaan.
No nyt vaan odotellaan remontin valmistumista siitä se treeni taas lähtee. Pääsemme uuteen saunaankin mikä onkin mukavaa, on sauna niin tärkeää porukalle. Nyt vielä hetkeksi pötkölleen katson nyt jos pienet unet otan. On kyllä aamupala kohta kello 9. kello on nyt 8.18 ehdin vielä pienet unet ottaa. Palataan asiaan myöhemmin nyt vaan SIUNATTUA TÄTÄKIN PÄIVÄÄ KAIKILLE KANSOILLE. ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN AAMEN.
Torkahdin kello 21-22 välisen ajan heräten melko virkeänä. Nyt vielä tarinaani tälle illalle.
Kello on jo 23.33 kohta käyn nukkumaan kun on aamulla kaupoille lähtö vaate ostoksille. On vaan yö niin antoisaa aikaa kirjoitella tulee minulle silloin ajatuksia maailman menosta ja ruosuoneni kukkii niin sanotusti. Kun ei ole pahaa henkeä ilmassa kun porukka nukkuu. Kirjallisuutta lukien on minulle useampi kirja auki mistä luen tarinoita maailman menosta. Löydän aina uutta valistusta kirjoistani.
Nyt kone seis ja nukkumaan univelkaa onkin monelta yöltä minulla. Viime yön nukuin paremmin ja pitemmät tunnit mikä hyvää tekikin minulle. Hyvät yöt kansakunnat parempaa maailmaa tekemään.
Ilta joutaa oli ruoka söin kasviskeiton samaa kun päivällä oli se hyvää ja terveellistä. Olen keventänyt taas ruokaani kasvispitoiseksi haluan terveellisyyttä. Sielu ja ruumis puhdistuu ajatuksen voimalla.
Päivä mennyt aika hyvin jouduin vaan taas vääntämään henkilökunnan kanssa. Mutta kyllähän asiat siitä selviää harmittaa vaan kun oikeassa olen asioissani. On vaan niin ikävää vääntää selvistä asioista kun oikeassa olen. Onneksi on minulla kirjoitukseni kynällä niin kun korkein oikeus sanoo mitään lisäämättä ja mitään pois jättämättä. Blogiini on vähän vaikea kirjoitella suoraan asioita nimillä ja paikoilla. Vaikka on minulla tutkivana journalistina oikeus ja sananvapaus kirjoitella asioiden oikeilla nimillä.
No nyt mennään näillä teen nyt selvyyttä asioihin mitä vastaan tulee olen vaan joutunut kokemaan niin paljon pahuutta ja vääryyttä matkan varrella. Kummallista vaan on suomen tilanne, vääryyttä ja ihan kauheuksia kokeneena vuosia monissa tutkimissamme paikoissa. No nyt illan viettoon alkaa taas ajatukseni pelaamaan täydellä foluumilla kun yö joutaa. Kissa tulee taas varmaan ovelleni pyytämään sisään nukun kissan kanssa ja välillä kirjoittelen tarinoitani. Syötän yöllä molemmat kissat toinen menee yöllä tarpeilleen ulos ja tulee se sisään taas takaisin.
Nyt jotain tieteellistä tutkintaa tekemään ja älyn nystyröitä hieromaan kirjallisuuden parissa. Elämän Tiede, Kytke aivosi päälle, Hänen voimissaan. Luen montaa kirjaa kerralla ja teen tutkintaani niiden älyä kyseenalaistaen. Treenaan aivojani tutkintaani tehdessäni pohdin suurempia ajettelun aivoituksia. Maailman politiikan arkipäivää elämän raadollisuutta sekä maailman kaikkeuden äärettömyyttä ikuisuuden kiroja. JUMALANI kanssa keskustellen suurempia asioita tutkimalla.
Päivä lähtenyt hyvin käyntiin talomme töitä tehden aamusta aikaisin. Hammaslääkärissä käyty ja nyt odottaen ruokailua. Hyvällä fiiliksellä menemme tälle päivälle.
Kyllä kunnon yöunet teki hyvää minulle nukuin yksin kissamme oli muualla. Nukkuu se usein vieressäni, on yksin välillä hyvä nukkua. Kävin aamusta hammaslääkärissä särkypäivystyksessä siihen pääsee heti samana päivänä. Menen huomenna taas särkypäivystykseen pääsen silloin nopeaan hammaslääkäriin, muuten voi joutua odottamaan vuodenkin vastaanotolle pääsyä.
Täytyy olla juoni maailmassa sillä sitä pärjää, kun tyhmyydestä sakotetaan niin sanotusti. Kohta onkin meillä ruoka kello 13. onkin vähän nälkä minulla kun en ehtinyt syödä aamupalaa. Taidan vaan syödä kevyesti salaattia ja muita vihreitä, on niillä kevyempi ja terveempi olo. Tulen lihasta ikään kun kipeeksi lihakseni ja nivelet kipeytyvät lihaa paljon syömällä. Sika on pahasta se on saastainen otus syö se sitä itseensäkin niin sanotusti mitä sillä sitten tarkoitetaankin.
Katson nyt mitä ruokaa on meillä, kevennän taas kunnolla ruokailuani saan painoni pysymään aisoissa ja verenpaineeni ja muutkin arvot pysyy kasvis ja vegaani ruuilla hyvänä. Olin pitkään vegaani ja kasvis ruokailija ja vointini oli parempi. Tässä Samarian talossa aloin taas syömään liharuokia, kun en sen aikaiselta keittäjältä viitsinyt pyytää kasvisruokaa. Luulin että siitä olisi ollut niin paljon liikaa töitä, ja kun se keittäjä sanoi että hän puhuu viisaita no se puhui paljon mitä läskiä tänään syötäisiin aamuin illoin kovia rasvoja. No minä puhuin sille viisaita omasta mielestäni, kun puhuin lääketieteen tohtorista Pekka Puskasta kuka ajoi pohjois karjala projektin läpi. Ja niin vaan sydän ja verisuoni tilastot parani pikku hiljaa huomattavasti. Pekka teki todella arvokasta työtä suomessa sai se paljon hyvää aikaiseksi. Se on viisautta ei läskin syönti aamuin illoin ja siinä välilläkin. Kovat rasvat pannaan sillä se maailma pelastuu ja ihmiset voivat paremmin ja terveemmin.
No nyt lähden ruokalaan katsomaan mitä saan tälle päivälle, saahan talossa syötyä kevyestikkin kun tulee salaatteja ja muita vihreitä joka ruualla. Liha on kyllä pahuksen hyvää muttei liikaa syöden ole se oikein terveellistä. Minä ainakin kevennän taas ruokaani kunnolla ehkä aloitan taas ihan vihreän linjan. Palataan kansalaiset asiaan taas myöhemmin. Terveyttä ja pitkää ikää koko kansakunta.
tiistai 26. joulukuuta 2023
Hyvällä fiiliksellä kun nukuin pitkästä aikaa kunnon unet ja tunnit. Talomme töitä tehden heti aamusta kaikki talon roskikset tyhjensin ja tein lumitöitä rappuset ja väyliä.
Saan palkan tekemistäni töistä ja nyt todella tarvitset kaikki rahat mitä vaan saan irti joten olen talolla ahkera. Onhan minulla rahaakin ollut mutta loppuuhan se jos enemmän menee kun tulee. Ellei nyt sitten ole ihan miljonääri, silloin voi panna menemään kunnolla. Minä panin rahaani menemään auttaessani narkomaaneja sekä muita vähäosaisia, sekä semmoisiakin ketkä eivät ole minulle koskaan mitään antaneet kun sipissä ja huonossa hapessa olen ollut.
No nyt mennään näillä harmittaa vaan kovasti kun en päässyt Keravalla auenneeseen senioritaloon auttamaan minulle rakkaita ihmisiä. Kun tämä mielenterveys ja päihdetyö ei oikein anna enään minulle mitään. Kun hullun kirjoissa pitävät ja varmaan sitä olenkin niin paljon olen uhrannut auttaessani ihmisiä monissa paikoissa tutkivaa journalisimiani tehneenä. Terveyteni ja rahani olen pannut likoon ihmisiä auttaessani vuosia vapaaehtoista työtäni tehneenä. Olen saanut lopetettavaksi sadistisia paikkoja, lukekaa niin ymmärrätte mitä saatanaa olen saanut suomessa kokea tutkintaani tehdessäni. Paljastaa suomen paha henkilökunta kaiken kun pitävät minua hullun kirjoissa. Olen vaan niin juoni luen saatanallista henkilökuntaa kun avointa kirjaa, näen naamasta kun lakkaa saamasta. Monia saatannallisia paikkoja paljastaneena ihan hirveyksiä olen nähnyt ja saanut kokea suomen sairaanhoidossa. Päihde ja mielenterveys työ ollut ihan hirveetä sadismia psykopatiaa on tullut vastaan useissa paikoissa suomessa.
No nyt minä olen kumminkin hyvällä mielellä nukkuneena erittäin hyvin. Sodan ja kauhun aiheuttamat painajaiset eivät viime yönä minua vaivanneet. Kiitos JUMALALLE siitä saan nyt olla mukava hyväntuulinen Kai poika. SIUNATTUA TÄTÄKIN PÄIVÄÄ KOKO MAAILMA KAIKESTA PAHASTA HUOLIMATTA. ISÄ POIKA JA PYHÄ HENKI AAMEN.
Nukkuen hyvin univelkoja pois kello 20.30- 3.50 välinen aika. Nyt skarppina pystyyn kaakaolle ja kahville hunajalla, Nyt vielä inkivääri juomalle kyllä sitä herää hyvin.
Olinkin joulun vähän huonolla tuulella kun olin väsynyt, yritin nukkua päiväunia mutta sota on sekoittanut uniani pahoin näen niin kummia unia. Kärsivistä lapsista tulee unia kaiken aikaa minulle, itkee maailmani verisiä kyyneliä. On sota niin helvettiä me herkät ihmiset kärsitään siitä niin pahoin. Mutta olen saatanan paha pahoille mutta erittäin hyvä hyville. JUMALANI NIMISSÄ USKON SOTURINA TOIMIN.
Pahuus pitää hyvyydellä poistaa maailmasta silloin maailma pelastuu, mitä on enään pelastettavissa taistelkaamme hyvän asian puolesta maailman pelastamiseksi. Yhtykää siis hyvät ihmiset yhtenäiseen rintamaan taistelemaan hyvän asian puolesta maailman pelastamiseksi.
Päivä mennyt hyvin heti aamusta talon töitä tehden. Kaupassa käyty pyörällä syöty hyvin ja levätty jonkun verran. Samariaan kuuluu hyvää joulua vietetty kiitos JUMALANI.
On rento meininki samarian talossa pitkän sairasteluni jälkeen. Joulu mennyt hyvin syöty hyvin ja vietetty rauhan juhlaa, sain erittäin hyvän joulupaketin hunajaa ja kaakaota, valkosipuleita, suklaata sekä tokmannille 20 e lahjakortin saan sillä ehjiä sukkia, kun on kahdet sukkani täysin rikki.Onhan tota rahaakin ollut mutta on myös mennyt Haikon kartanossa olin pari yötä. Oli Haikko myyty Tiivolan suvulta viikko sitten. Piti minun mennä aikoinaan hyvillä arvosanoilla hierojan oppiin kauppaneuvos Satu Tiivolan ja tyttärensä Katariina Vuoriston hallinnoimaan Haikon Haikon kartanoon. No antakaas olla pari päivää yöpymisteni jälkeen kuulin että oli hieno leidi Satu Tiivola kuollut.
No Satu meni toisen hienon persoonan Aira Samulinin perään taivaan temppeleihin. Että kyllä se JUMALA lastaan rassaa kaikella tavalla, niin kun uskon veljeni nuoruudesta sanoo että minua pelkää kaikki kun ihmiset kuolee eteeni. Minähän vaan merkkaan niin kun sanotaan että jonkun käsien kautta taivaaseen. Jos niin kun yskän ymmärrätte Pekka Pietari sitten sen portin aukaisee. Ja Pekka on minun nuoruuden kaverini lukekaa Blogistani Pekka Pietarin kalansaalis niin ehkä silmänne aukeaa ja ymmärrätte missä mennään. Olette vaan uskovaiset niin hekoteilla uskonne kanssa niin monia paikkoja katsastettuani. Kuljette silmät kiinni ja vedätte uskovaisen roolia. Ei teillä kumminkaan säteile monellakaan millään tasolla. Monetkin teistä ovat jatkuvasti äänessä mutta uskonne on täysin hakusessa, siksi älynne on perseestä.
maanantai 25. joulukuuta 2023
Kello 6 uuden talon rappuset ja edustan jäät hakaten pistolapiolla sekä hiekoitus sekä talon roskien vienti. Talon töitä tehden heti aamusta tarinaani tähän aamuun.
Kissamme kanssa hyvin nukkuen koko yön toki aikainen herätykseni aamusta. Join kaakaon hunajalla sekä inkivääri juoman minkä teen itse inkivääristä. Tein heti aamusta kello 6 uuden talon rappuset ja tasanteen eli hakkasin pistolapiolla jäät pois ja hiekoitin sen. En ota riskiä että joku kaatuu liukkaalla niin kun pari henkilökunnasta on kaatunut pahoin liikenteessä.
On liukkaus todella petollista siksi tein heti aamusta raput ja edustan ettei kukaan kaadu. Pääsin vastuusta kun kuuluu minulle talon töitten teko ainakin olen toiminut yleismies jantusena talossa. On tämä Samaria yhteisö missä viihdyn hyvin hieno oma huone ja mukava porukka on talossamme. Olisin päässyt tuohon viereen uuteen taloonkin, mutta viihdyn paremmin tässä vanhassa talossa. Kun on meillä tässä talossa yhteiset tilat missä pelaamme kaverini kanssa noppapeli jatsia. Seurustelemme keittiöllä ja juomme yhdessä aamukahveja asukaskeittiössä. Vuokrakin on tässä vanhassa talossa pienempi kun uudessa talossa. Olisi uudessa talossa kyllä omat vessat ja keittiö tilatkin.
Nyt kun vaan saan pienen lääkkeeni pois listoiltakin kun se turha on minulle. Ja mistä vaan sairastun moniin juttuihin, olen vuosia ollut syömättä ja on minua monessa paikassa kehuttu maasta taivaisiin. Mutta kun syön vaikka muutaman kirjoitetaankin että olen silloin sairas. Onhan se todella ristiriitainen asia kun en syö pidetään terveenä kun syön olenkin silloin sairas. Eikö lääkkeiden pitäisi auttaa ja terveeksi tehdä eikä päinvastoin sairastuttaa.
Olen sanonut tässäkin samarian talossa johtajiaan myöten että olen elävä esimerkki ihmeparantumisista niin monista sairauksista parantuneena. Ja kumma vaan on tämänkin talon melko koko henkilökunta pahoinkin sairasta. Mitä olenkin todella ihmetellyt miten näin on kaverini sanoi että onko tämä henkilökunnalle saattohoito paikka.
Ihmeellisiä ovat HERRAMME TIET nöyrtykäää ja oppikaa ylistämään ja kunnioittamaan silloin voi alkaa paranemista tapahtumaan. Kuka POJAN tuntee tuntee ISÄNKIN. ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN AAMEN.
Heräsin juuri äsken kissan kanssa sängystäni kello 2.15. Melko hyvin nukkuneena menen takaisin kohta kissan viereen sänkyyn.
Toinen kissa taas paskansi käytävällemme vaikka hätistin sen pois. Se on kumma kissa että se tekee paskansa käytävälle on kuulemma tehnyt se aina sisälle kuset ja paskansa. Se pitäisi tehdä kissa pienesä asti sisä siistiksi kyllä kissa yleensä oppii. Ikävää on joka päivä siivota kissan jälkiä, kun toiset vaan kävelee paskojen ohi.
Join kaakaon hunajalla äsken sain joululahjaksi hunajaa ja kaakaota pussin. Oli paketissa myös suklaakonvehti rasia ja 20 euron tokmanin lahjakorttin saan sillä sukkia monta paria ei oli talolta hyvä joululahja oli myös valkosipulia pussi, mistä tykkään kovasti.
Nyt kone seis ja nukkumaan kissan viereen on sen vieressä niin hyvä nukkua.
Päivä mennyt mukavasti väsyneenä muuten hyvin. Syöty ja juotu joulua viettäen onhan tämä joulu rauhan aikaa. Hiljaisuudessa vietämme joulua.
Olen ollut väsynyt koko päivän yritin nukkua päiväunet mutta pienet torkut sain otettua. Olen jumpannut aamusta heti se vähän sklaaraa elämääni vaatii kroppani ja pääkoppani kunnon treenejä. Vielä on huominen päivä pyhää jäljellä sitten alkaakin taas arkinen ohjelma. On taas ruoka seuraavaksi olen syönyt parina päivänä vaan kasvisravintoa. Olen keventänyt paljon ruokaani olen ollut ihan vegaani ruokalijakin ja kasvis ravinnolla elänyt. Ja vointini oli silloin kevyempi ja muutenkin oli henkinen puolikin parempi.
No nyt mennään näillä olen taas kevyemmällä toimeen tuleva kasviksilla elän. Joskus vaan tulee lihan himo ja syön silloin kalkkunaa mielelläni. Kohta onkin taas ruoka syön taas kevyesti kun lintu.
sunnuntai 24. joulukuuta 2023
Aamu alkanut join inkivääri hunaja juoman. Tein sellijumpat 5-5.40 välisenä aikana varjonyrkkeilyä, kahvakuulaa, käsipainoja, etunojapunnerruksia.
Hyvä fiilis tuli taas jumpista, olenkin ollut ikään kun kipeä kun on salimme remontissa ja olin kipeä pitkään jäi jumpat vähemmälle. Olen tehnyt lumitöitä ja pyöräillyt saa siinä aeorobista kuntoilua. Sellijumpilla olen saanut pidettyä kondista hyvänä odotan innolla salimme aukeamista. Alan taas apinan raivolla treenaamaan vaatii koko bodini kunnon treeniä.
Kun on ikänsä treenannut kaipaa sitä vanhanakin kovaa treeniä. Fyysinen ja psyykkinen menee niin käsi kädessä. Yritän saada nuoremmatkin treenaamaan kun tuntuu niiden menojalkaa vippaavan. Saisivat sisäisen rauhan itselleen kun ne ovat monetkin lääkekoukussa. Nyt menen vielä hetkeksi nukkumaan alkaa aina minua väsyttämään kun muut herää.
HYVÄÄ JOULUA KANSAKUNNAT ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN.
Nukkuen kello 20.38- 2.47 hyvät unet keräsin aamusta talon kaikki roskikset yhteen isoon roskikseen. Join inkivääri hunaja juoman, keitin kahvit kaverilleni ja join itse kupillisen.
Tykkään valvoa muiden unta olen saanut availla yöllä ovia kun ikkunaani on yöllä koputettu. Palovahtina olen saanut olla kun 11 kerta reiluun kuukauteen on hälyttimet lyöneet päälle. Ja minä olen ainoa kuka reagoi asiaan olen saanut porukan ulos kun pitää kolmeen minuuttiin olla talo tyhjä kun savu tuuperruttaa niin äkkiä. Lukekaa miten vaan on lyöty talossa hälyttimistä virtoja poikki. Isojen hälyttimien johdot oli revitty irti katosta tupakkahuoneesta ja asukaskeittiöstä. Sanoin heti ensimmäisellä hälytyksellä että on talossa oikosulku. Palokunta minkä hälytin paikalle, otti ne vaan hälytin kaapin akusta piuhan irti että saivat hälyttimet sammumaan. No antakaan olla aamusta lamppu kärysi ja piti ääntä, sähkömies saatiin taloon ja olikin loisteputki lampussa oikosulku mustaksi palanut lampun sisus. Johdot olivat palaneet lampusta pahoin tämmöinen mökki palaa kun taula jos lehahtaa kunnolla.
Lukekaa miten on talossa toimittu hälyttimien suhteen kyllä se on minua niin ihmetettänyt. Olen niin monissa tulipaloissa ja läheltä piti tilanteissa olleena ja muutamia tilanteita pelastanut neuvokkuudellani ja rohkeudellani. Toimin aina parhaiten tilanteiden ollessa päällä. Olen paljon kirjoitellut tulipalo tilanteista ja läheltä piti tilanteista. Putka palot ja polttopullo iskut venäläisten torpan pelastaneena. Ohkolan tuhopoltot ja hälläviä slielläkin tyyli.
No nyt mennään näillä uusi päivä uudet kujeet tulikin kissa juuri ovelleni pyysi se sisään. Rakastan niin paljon kumpaakin kissaamme annoin niille jo yöllä ruokaa. Menikin Töpöhäntä kissa juuri ikkunastani ulos varmaan pissalle ja kakalle. Tulee sa aina oville pois pakkasesta hetken päästä avaan vaan oven niin on aina kissamme oven takana. Se on todella viisas kissa on siinä JUMALANI HENKI. Minkä toivoisin ihmissäkin olevan mutta tuntuu se toive ajattelulta. On tämän talon koko henkilökunta vissiin pahoin sairasta. Olen sanonut johtajiaan myöten miten minä olen elävä esimerkki ihmeparantumisista niin monista sairauksista parantuneena.
Lukekaa miten jouduin syyttä selkin Samarian talon sekopää juopon takia yhtenä kidutettaksi jorviin eristykseen 12 vuorokaudeksi ja sieltä syyttä kellokoski ohkolan sairaaloihin. Kolme vuotta kiduttivat minua niissä sairaaloissa ottivat vielä suomalaiset saastat saatanat vääräuskoiset koirat venäläiset lääkärit kiduttamiseeni.
Kostoa sillä olen jaksanut vuosien kiduttamiseni nyt tuhoan ihan kaiken mihin vaan kosken. Koko maailma palaa kostoni on alkanut rankemman mukaan ja minä nautin kostoni tuottaman hyvänolon tunteen tuoma hyvän olon tunne. Mitä enemmän ihmiskunta kärsii sitä paremmin minä voin sotaa ja kauhua sairauksia mullistuksia. Kyllä JUMALANI ON IHANA KOSTAA SE KAIKILLE RANKEMMAN MUKAAN. Olette kiduttaneet vaan niin väärää miestä ja nyt siitä kärsitte.
lauantai 23. joulukuuta 2023
Nukkuen kello 21.47- 3.30 hyvin levänneenä pystyyn. Kissojen kanssa touhuten ruokaa niille annoin. Vein aamusta talon kaikki roskat sekä tein ovien edestä lumityöt.
Hyvin lähti aamu käyntiin kissojen kanssa touhuten, annoin molemmille kissoille ruokaa ja puhtaat vedet. Vein aamusta talon roskat isoon roskikseen, tein myös lumitöitä ovien eteen katolta tippuneet lumet oli isot paakkuuntuneet kasat sitä. Jäi uneni ehkä turhan vähiin, muuten hyvin nukkuneena täytyy ottaa päiväunet tänään se kyllä tekee hyvää minulle. Kohta on aamupala sitten lähden suomen romanin hoitajan kanssa apteekkiin ja kaupoille on tuttua sukua mies romani hoitaja. Ostan housut ja sukkia jos nyt vaan taas löydän niitä, kun en oikein palvelua saanut viimeksi tokmanilla käydessäni. On kaikki niin itsepalvelua ettei oikein myyjiä enää näy kaupoissa.
Ostan farkut niillä pärjään kyllä en löytänyt tokmanilta suoria housuja. No nyt täytyy olla rahan kanssa tarkkana sillä sitä on mennyt vähän liikaakin. Toki tuli Haikon kartano katsastettua mihin minun piti mennä aikoinaan urheiluhierojan oppiin. Oli myyty Haikon kartano viikkon sitten Tiivolan suvulta. No antakaas olla kuolikin Haikon kartanon haltija Satu Tiivola juuri äskettäin. Ikävä tulee hienoa leidiä Satua meni hän toisen suuren persoonan Aira Samulinin perään TAIVAAN TEMPPELEIHIN.
Nyt alan lähtemään aamupalalle siinä sitä herää kunnolla alkaa se kello 9. Saa puuroa ja muuta aamusta on meillä talossa erittäin hyvä ruoka monipuolinen ja muutenkin hyvä. Minä vaan olen ollut vegaani ja kasvis ruokailija joten syön yleensä kevyesti. Tässä talossa aloitin niin sanotun massakuurin painoa tuli taas kovasti lisää. Kun en viitsinyt pyytää ensimmäiseltä keittäjältä kasvisruokaa vaan söin sitä muutkin. Nyt olen keventänyt ja on painoni taas alkanut tippumaan.
Ilta joutaa hyvä päivä ollut vähän väsyneenä otin tirsat päivällä. Mutta uneni herätti minut aika äkkiä kummia unia näen. Talon töitä tehden ahkeraan lumitöitä ja roskia ja bio jätteitä vieden.
Oli taas mukava päivä oikein odottaen joulua pitkästä aikaa on se ollut minulle yksinäiselle ankeaa aikaa haikea fiilis ollut. Kun ei lapsetkaan välitä minusta yhtään eikä sukulaiset siksi on tullut monesti ihan itsemurha ajatuksia mieleen. Mitä tämmöisessä rakkaudettomassa maailmassa tekee yksinään saa taapertaa. 7 lapselle tärkeintä vuotta hoidin poikaani isäni sitä pilatessa kaiken aikaa. Pojan äiti hurutteli tuttujen kundien kanssa siksi otin pojan pois siltä ihan pienenä. Se muija ei ollut sovelias lasta hoitamaan, nykyään se muija onkin pojalle ihana minä en ole mitään. On muijalla uuden miehensä kanssa perhekotejakin miten voi näin olla että hylkää pienen lapsensa ja miehensä ja yhtä äkkiä onkin vieraat lapset ihania ja rakkaita. Kyllä on todella outoa että se nainen on unohtanut kaiken menneisyytensä.
Katson nyt jatkon mitä teen ulkomaat kyllä kutsuu minua on suomi ja suomalaiset pilanneet elämäni täysin. Rakastamaani Turkkiin kaipaan kovasti se maa on minua varten ja sen ihanat ihmiset.
Aamusta heti tässä Samarian talossa lumitöitä tehden. Oli tullut ison autotallimme katolta lumet alas ovien eteenkin. Lapioin ne pois oli lumi jämähtänyt kovaksi.
On nyt ollut lumitöitä kovasti pihalla, traktori otti eilen isot väylät mutta on minullakin ollut hommia rappuset ja väyliä avaten. Teen nyt ahkeraan talomme töitä että saan vähän rahaa kasaan. Onhan minulla sitä rahaakin ollut mutta jos enemmän menee kun tulee niin loppuuhan se joskus. Ellei ihan miljonääri ole emme isäni kanssa rahan perässä juosseet vaikka oli meillä omia firmojakin kauppoja oli isälläni ja vanhempana televisio huolto ja myynti. Minä perustin suomessa ensimmäisinä kolmosantenni huollon oli minulla keski-uusimaa lehdessä jatkuva ilmoitus huollostani. Ja hommia oli niin paljon ettei meinannut ehtiä tekemään, kun halusi porukka kolmoskanavan näkymään ja rahaa tuli kunnolla. Näkyy noita antenneja olevan vieläkin aika monessa torpassa. Isäni toimi vielä vanhempana ilmaisena valvojana oman työnsä ohella suojakoti yhdistyksen paikoissa mäkimaalla ja palomäessä. Oli ne semmoisia vähän kun tämä Samaria koti venkuloita, juoppoja sun muita syrjäytyneitä siellä oli.
Lukekaa miten vietiin minulta isäni perintö huijaamalla että hyvin menee suomessa. Kannattaa auttaa ihmisiä kun ei saa kun paskaa ottaa vastaan. Miettikää kusipäät miksi maailma palaa, sotaa ja kauhua kaiken aikaa. Olisiko se jonkun kosto koko maailmalle JEESUS LAPSET ITKEE SODAN JALOISSA.
No ollaan nyt rukouksessa väkeviä ettei sattunut pahemmin Samarian paikkamme kahdelle henkilökunnasta kun kaatuivat vissiin aika pahasti liukkaalla.
Kaatui kaksi Samarian työntekijää pahoin liukkaalla. No ollaan nyt kaikesta huolimatta rukouksessa väkeviä ettei käynyt heille pahasti. Kun nyt joulu aikakin on, toinen kolhi päänsä kuulemma ja toinen suomen romani kolhi vissiin kroppansa. Yksikön johtaja nyt joutuu olemaan töissä tuuraamassa loukkaantuneita. Kyllä se liukas yllättää niin helposti kenet vaan, kun vielä on lunta jään päällä ei sitä liukasta silloin edes huomaa. No päänsä loukannut on selvinnyt kuulemma varoituksella vaikka siltä menikin kummasti vaan muisti hetkeksi. Toivotaan nyt ettei ole sillä mitään piilevää päässään, kun on ollut mälli vissiin aika kova kun muisti katkoi.
Suomen romani on pois töistä, hankala kun sillä on sokeritauti ja reumakin jos nyt on kroppa sattunut voi olla liikkuminen sillä hankalaa. Tämän Samarian talon melko koko henkilökunta on kumma vaan sairasta pahoinkin toiset. Kaveri kysyi onko tämä henkilökunnalle joku saattohoito paikka. Ikävää on vaan että yritetään uhkaamalla minutkin syömään lääkkeitä mistä pahoin sairastuu niin en saa asua talossa. Miten voi näin olla ja tämän Samarian talon piti olla uskovainen. Mutta kyllä usko on koetuksella tässä talossa. Sanoi yksi naishoitaja että uskovaisetkin tupakoi, räkii tässä talossa monet tupakoijat keuhkojaan pihalle. Ja astmapiippua vetävät eivätkä edes osaa monessakaan paikassa sitä käyttää. Ulko tuhkakupit palaneet pihalla ja savuttaneet pahoin olen niitä joutunut sammuttamaan viime kesänä. Hälytin kerran soi kun kuulemma oli tupakoitu sisällä vaikka se on rankasti kielletty.
Että kyllä hyvin pyyhkii minä olen uskossa ja yritän saada muitakin käännytettyä mutta aika toivottomalta se tuntuu.
perjantai 22. joulukuuta 2023
Vajaus Samarian henkilökunnassa kun kaksi työntekijää on kaatunut ja satuttanut itsensä. Joulumme Samarian talossa pakkolääkityksiä mistä sairastuu.
Kumma vaan kun kaksi Samarian työntekijää ovat kaatuneet melko pahasti ja satuttaneet itsensä. Nyt on vajausta henkilökunnassa no onhan kaksi myrkyttäjää lääkkeillä pois vahvuudesta. Kun niin sairaaksi tulee lääkkeistään, luulin jo että jäi myrkyt mitä lääkkeeksi sanovat pois listoilta, kun ärähdin niistä polin palaverissa. On kuulemma kaksi henkilökuntaan kuuluvaa kaatuneet pahasti liukkaalla. Toinen lyönyt kuulemma päänsä ja muisti mennyt osaksi. Samaa ne tekee tässä Samarian talossa kun lääkkeistä tulee kognitiisia oireita eli muistikin kärsii. Toinen suomen romani kenellä on reumaa ja sokeritautia on kolhinut kroppaansa. Minullekkin yrittää tämä mannekin työntää Olantsapiinia mistä olen lukenut että joka viides saa siitä sokeritaudin. Että näin tässä Samarian talossa menee pakotetaan minut terveen lääkkeitä syömään mistä pahoin sairastuu.
Miksi siis näin voi olla mikä on näiden uskovaista esittävien motiivi siihen että terveet lääkitään sairaaksi. 11 kertaa kahteen kuukauteen ollut palohälytyksiä ja minä ainoa kuka toimii. Lukekaa miten tässä talossa vaan lyödään hälyttimistä virtoja poikki vaikka heti ekalla hälytyksellä sanoin että on oikosulku ja oikeassa olin sähkis löysi lampusta oikosulun. Tämäkin päänsä kolhinut turva asioista vastaava mies hoitaja otti vaan hälyttimen irti sanoi se tyyppi että se pitää niin kovan äänen,sanoin että sen pitääkin pitää niin kovaa ääntä että kaikki herää siihen. Otti se siitä sen irti mihin käskin bulgarian kaverin ruuvata patteri hälyttimen kun oli revitty isojen hälyttimien johdot irti tupakka huoneesta ja keittiöstä. Kumma vaan juuri se hälytin hälytti tupakka huoneen ja keittiön käytävällä. Kuulin hälytyksen huoneeseeni ja silloin luulin että on talo tulessa kun käryä tuli huoneeseeni. Juoksin käytävälle ja huusin kaikki ulos talosta. No haistoin ruuan käryn menin nopeasti asukaskeittiöön olikin thaimaan kaveri polttanut jotain migroon ja käryä koko käytävä täynnä. Ihmettelin mitä se oli migrossa polttanut kun käry oli niin kova. Miksei thaimaan kaveri heti reagoinut ja sammuttanut migron ja tyhjentänyt sen mikä kärysi.
Kyllä tämä on saatana torppa aina ajaudun ojasta allikkoon pahemmasta paikasta vaan toiseen. Muuten viihdyn talossa mättää vaan pakko lääkitykseni jos syön aamusta aripipratsol 10 mg ja illasta olantsapiini 20 mg. Olen niistä ihan sekaisin en sa nukuttua vatsani on ihan pilalla en voi lähteä mihinkään sen takia. Sokeritautia tulee ja kognitiisia oireita pitkän päälle. Pahat vapinat niistä tulee ja panohalut ja kyky menee. Olen niistä myrkky lääkkeistä ihan sekaisin ja kun en vuosiin ole syönyt niin kehutaan minua monessa paikassa kun vedän jumppia biljardi turneita opetan pelejä seurustelen porukan kanssa. Toimin palovahtina ja turvamiehenä pidän huumeet taloista kaukana ja muutkin päihteet.
Mutta jos syön lääkkeitä kirjoitetaan sossuja myöten että olen sairas. Eikö se siis ole aika ristiriitainen asia en syö olen terve ja kun syön olen sairas. Miksi siis söisin ja mikä on henkilökunnan motiivi minut terveen sairaaksi lääkitä. En muuta siihen keksi kun uskovaista esittävätkin sitä tekee että on ihmisessä oltava paha sisällä.
Päivä mennyt mukavasti jotenkin on ollut vaan minulla haikea olo. Kävin terveyskeskuksessa tilasin ajan lääkärille. Tein tänään pari kertaa talolla lumitöitä saan siitäkin hommasta pientä liksaa.
Kävin äsken saunassa mikä teki hyvää minulle olen ollut pitkään jotenkin väsynyt vaikka viime yön nukuin kissan kanssa hyvin. Menin aikaisin nukumaan kissa vieressäni. On mukavampi nukkua kissan kanssa kun yksin se on mukava viisas kissa. Tein myös tänään pari kertaa lumitöitä kun sateli sitä pitkin päivää. Pitää pitää raput ja väylät auki traktori tuli iltapäivästä ja teki isot väylät. Vein myös talon roskat ja biojätteet isoon roskikseen.
Kävin myös terveyskeskuksessa tilasin ajan lääkärille tammikuun 15 päivä 2024. On minulla muutamat asiat lääkärille tarvitsen polveeni roppia sekä pariin muuhunkin vaivaan. Olen kyllä elävä esimerkki ihmeparantumisista, migreeni, paha astma, paha allergia, paha masennus sekä todella paha viinapiru on päästäni kuollut. Polveni on vaan mennyt riekaleiksi jalkapallossa, mutta senkin olen laittanut kuntoon itse jumpaten kovaa jo aikoinaan. Syön siihen rikkoon tyypin kaksi kollageenia se on ravintolisä.
Tuli hyvä rento fiilis saunan jälkeen nyt syömään kohta ja siitä lepoa vaikka torkkupeiton alle. SIUNATTUA TÄTÄKIN PÄIVÄÄ KANSAKUNNAT ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN AAMEN.
Päivä lähtenyt hyvin käyntiin Samarian talossa aamupala aamuhartaus sitten terveysasemalle. Todella hyvällä fiiliksellä pitkästä aikaa joulua toivoen kun saa viettää sitä muiden kanssa yhteisössä.
Olen todella hyvällä mielellä aikaisin nukkumaan kissan kanssa. Pitkän sairasteluni jälkeen yskäni on helpottanut mikä olikin pahaa tuntui että tukehdun yöllä. Nyt keuhkot toimii täydellä teholla. Hoitaja veti aamuhartauden rukoilimme ja lauloimme tutun laulun. Tuli taas hyvä olo rauhallinen ja levollinen. Kunhan nyt jää pieni lääkkeeni listoilta silloin olisi kaikki täydellistä. Olin polilla puhuin lääkärille ja hoitajalle etten halua lääkkeistä sairastua minkä ne tekee minulle. Enkä siksi niitä halua syödä, olisihan tässäkin talossa varmaan kaikki toisin. Kun vaikuttaa psyykeeseeni pelleillä lääkkeillä, kun en niitä tarvitse sen olen näyttänyt monessa paikassa. Kun en syö on minua kehuttu maasta taivaaseen vedän jumppia teen töitä ahkeraan pelaan porukan kansa ja opastan niitä. Mutta kun yhden pillerin otan kirjoitetaan oikein sossuille että nyt olenkin sairas. Eikö se siis olekkin ristiriitainen asia kun ei syö on terve ja kun syö onkin sairas.
Mitä helvettiä se kuuluu yhdellekkään vieraalle ihmiselle syönkö hullun lääkkeitä tai en. Olen semmoinen kun olen iloinen seurallinen harrastan kaikkea pelaan porukan kanssa. Teen katutyötäni puhun nuorille ja vanhoilla JUMALAN RAKKAUDESTA. Antakaa siis minun olla semmoinen kun olen en tsompi halua olla. Kun lääkkeistään sairastuu pahoin ihan somaattisiin sairauksiin. Ja kun ei tässä Samarian talossa tunnu kukaan tietävän kuka lääkäri edes minulle lääkkeitä määrää.
No olen nyt polille ilmoittanut etten lääkkeitään tarvitse enkä niitä halua syödä. Halusi lääkäri tutustua minuun paremmin eli jäi juttumme kesken. Laitoin kyllä Polin lääkärille sähköpostia eilen missä valotin lisää tilannetta. Nyt täytyy kyllä saada lääkäri tajuamaan etten tarvitse lääkkeitään mistä sairastuu pahoin.
torstai 21. joulukuuta 2023
Yöllä kissoillemme vettä ja ruokaa antaen. Vedin kello 3.30-4 jumpat varjonyrkkeilyä lämmittelynä etunojapunnerruksia kahvakuulaa käsipainoja vatsaliikkeitä. Minulle ei katso aikaa eikä paikkaa jumpata.
Tuli taas jumpilta todella hyvä olo vaatii koko bodini kovaa treeniä. Odotan kovasti ison tallimme saunaremontin valmistumista Ukrainan kaverit sitä tekee. Jää siihen tilaa puntille on talossa ihan hyvät laitteet ja rautaa riittävästi salilla. Jää myös biljardi pöytä tallille kun menee fyysinen ja psyykkinen käsi kädessä. Yritän nyt saada talomme nuorta kaartia mukaan treeneihin, kun niillä toisilla se menojalka vippaa. Pitää niiden saada sisäinen rauha itselleen. Kunhan vaan saisin porukan JUMALANI RAKKAUTEEN. Silloin työni JUMALANI RAKKAUDEN kokeena olisi saanut tuloksia saisi sen vaeltamaan toisesta toiseen. Positiivisuus lisää positiivisuutta mutten ihan ymmärrä kyllä kun uskovainen naishoitaja sanoi että uskovaisetkin tupakoi. Se kyllä kävi korvaani pahasti niin paljon kun tässäkin talossa on tupakoinnista haittaa. Tupakkaa astmapiipua menee näillä reppanoilla onko silloin usko ihan puhtaalla pohjalla.
Samoin lääkettä lääkkeen päälle ihan pyytää nuoretkin miehet tarvittavia ei silloin henki kosketa heitä. Minuakin yrittää pahoin sairas henkilökunta myrkyttää lääkkeillä sairaaksi. Kun eivät tiedä nämä edes kuka lääkäri minulle lääkkeitä määrää. Sairastun pahoin lääkkeistään mitä ihan uhkailemalla minulle yritetään työntää. Uhattiin minua jo tullessani tähän Samarian taloon tekemällä vaan viikon vuokrasopimuksia ja ellen syö lääkkeitä en saa asua talossa. Lukekaa miten sairaaksi jo minut myrkytettiin selkin samarian pisaran kusetus paikan takia. Olen paljon kirjoitellut asiosta kun teen tutkivaa journalismiani vuosia sitä tehneenä.
Olen tehnyt paljastuksia monissa paikoissa ja aina vaan pahempaa tullut vastaan. Kun uskon varjolla tekee niin monetkin ihan hirveitä. Minulla on paperilla kaikki ihan niin kun korkein oikeus sanoo mitään lisäämättä ja mitään pois jättämättä. Koneelle on vähän hankalakin nimiä ja paikkoja suoraan laittaa, vaikka on minulla siihen täysi oikeus tutkivana journalistina. On suomessa sananvapaus kunhan pysyy kohtuudessa.
Elämäni Tarinat Alfa ja Omega alku ja loppu. Kissan kanssa nukkuen kello 19.40-2 hyvin nukkuneena nyt kynällä ja koneella tarinaani.
Heräsin juuri kello 2 hyvin nukkuneena nukuin hyvät tunnit kello 19.40- 2 välisen ajan. Kissa nukkui sängyssäni vieressäni sain sen takia minäkin hyvin nukuttua, kun onkin ollut minulla monta päivää haikea olo. Kuolleet ihmiseni ovat tulleet uniini monena yönä, ikäänkun minuakin tulleet hakemaan tuonpuoleiseen. Mutta tässä sitä vielä porskutellaan tätä ajanlaskua. Nyt sammutan vielä koneeni ja käyn vielä hetkeksi nukkumaan tuntuu vielä minua väsyttävän. Olen niin monena yönä valvonut, siksi olen vieläkin väsynyt.
Eli hyvät yöt maailma vielä tätäkin aikaa eläen.
keskiviikko 20. joulukuuta 2023
Aamu joutaa keitin kahvit uudelle kaverille ja mukavalle vanhemmalle kaverille kello on 5. Heitimme juttua kavereiden kanssa kahvin merkeissä.
Yritin nukkua kun kissa lähti huoneestani annoin molemmille kissoille ruokapussista ruuat ja puhtaat vedet. Kissat vähän vierastavat toisiaan murisee töpöhäntä Vilma kissalle. Varmaan kun Vilma tekee paskat sisään käytävälle ja töpöhäntä ei siitä tykkää. No yöllä kun tulin käytävälle olivat kissat ihan nenät melkein vastakkain kaveria toisilleen. Hyvä niin sanoin kissoille että tämmöisessä yhteisössä saa riidellä kissat eikä ihmiset.
Rakastan kissoja niin paljon ja toki toisia ihmisiäkin. Mutta sanotaan että ihminen on pahin peto myös toinen toiselleen. Onhan hyviäkin ihmisiä mutta pahuutta on vaan niin paljon. Ja kun pahuus hallitsee, tänään täytyykin minun soittaa polille kun saamani sähköposti osoitteet eivät toimineet. Pitää nyt saada toi saatanan myrkkylääkitys pois minulta. Ihmettelen kovasti miksi minut uhkaamalla yritetään saada syömään lääkkeitä mistä pahoin sairastuu. Ja kun eivät kuulemma tiedä henkilökunta edes kuka lääkäri minua yrittää sairaaksi lääkitä. Minä kyllä niin kovasti ihmettelen tämän pahasti sairaankin Samarian henkilökunnan motiivia myrkyttämiseeni lääkkeillä.
Eli mikä on siis motiivinsa myrkyttää ihmisiä lääkkeillä. Kun vielä tietävät miten pahoin lääkkeistään sairastuu. Olen semmoinen kun olen homo sapiens ajatteleva ihminen yksilö persoona. ja kun jouduin vielä tässä samarian talossa toimimaan palovahtina ole ainoa kuka toimii kun on todella ihmeellistä että noin kahteen kuukauteen ollut 11 kertaa palohälytyksiä. Lukekaa miten vaan otetaan hälyttämistä virtoja poikki. Ja paha vaan kun käskin bulgari kaverin ruuvata patteri hälyttimen tupakka huoneen ja keittiön viereen käytävälle. Kun isot hälyttimet eivät toimineet no antakaas olla juuri se hälytin alkoi huutamaan pelästyin että nyt on tilanne päällä kun käryä alkoi tuleemaan huoneeseeni. Juoksin pikana käytävälle missä oli kova käry huusin kaikki pihalle kun pitää olle torppa tyhjä noin kolmeen minuuttiin sillä savu tuuperruttaa nopeaan. No haistoin että joku ruoka kärtsää no kumma vaan oli thaimaan erikoine nuori mies polttanut jotain migroon. Ihmettelin miten niin kova käry tuli migrosta ja miksei kaveri ollut heti toiminut kun huomaa että migro käryää.
No kumma vaan kun hoitaja kuka on joku turva vastaava otti juuri sen reagoineen hälyttimen pois seinästä. Sanoin sille että antaa sen olla kun juuri se hälytti. No kyllä minun korvaani se kävi oudosti kun se sanoi että pitää se hälytin niin kovan äänen. Sanoin sillä että hälytin pitää pitää niin kovaa ääntä että kuolleetkin herää siihen. No taisin kuulla että yksi sanoi ettei se saa olla siellä. Miten helvetissä voi näin olla, ja minä kyllä varmaan kirjoitan tämmöisistä turvallisuus asiosta, minä pesen sillä itseni ulos jos lehahtaa tämmöinen mesta mikä kyllä palaa kun taula. Lukekaa selkin samarian pisaran tilanne kun olin siellä yksin talossa sähköyhtiöltä tuli viesti puhelimeeni että joutuvat lyömään sähköt poikki talosta kun on tulipalovaara talossa. No kumma vaan se sekopää Antti pisaran kokki kuka siellä sekoili ja joi sanoi että hänen pomo pisaran johtaja oli lusinut murhapolton. Lukekaa miten selkin samarian pisaran takia jouduin syyttä kidutettavaksi jorviin eristykseen 12 vuorokaudeksi pahaa henkistä väkivaltaa sain kokea siellä. Ja vielä kellokoski ohkolan sairaaloihin kidutettavaksi kolmeksi vuodeksi. Venäläisten käsiin missä minut pahoin sairastutettiin myrkky lääkkeillä kiduttaminen oli ihan systemaattista niin rankkaa se oli. Suomalaiset olivat ihan saatanoita siellä johtuiko siitä että olin kovasti vastaan ohkolan talossa toimivaa huume touhua.
Kello on 3.40 yritin nukkua vielä kissan vieressä sängyssäni. Muttei uni enää tullut joten panin pyykkini koneeseen. Tein venyttely jumppia kohta vielä kahvakuulaa ja käsipainoilla treeniä.
Ei vaan enää uni tullut vaikka aikaisin heräsin kissan kanssa. Aloin kirjoittelemaan kynällä ja koneella blogiani työstämään. Kissa nukkuu sängyssäni tossa vieressä. Join uuden kaverin kanssa kahvit ja join vielä hunajalla inkivääri juoman teen sen itse inkivääristä. Panin pyykkini pesukoneeseen saan taas puhdasta päälleni. Vedin myös venyttely jumppia ja kahvakuulaa sekä käsipainoilla treenaten. Odotan innolla ison tallimme saunan valmistumista Ukrainan kaverit sitä rakentavat. Tulee siihen uusi sauna ja pesutupa ja pukuhuone. Jää onneksi siihen vielä punttimesta sekä biljardi pöytä. Alan heti treenaamaan apinan raivolla pitkän sairasteluni jälkeen kulkee taas treenit hyvin. Kaipaa koko bodini kovaa treeniä kulkee fyysinen ja psyykkinen käsi kädessä. Yritän nyt saada talon porukkaa mukaan treeneihin ja toki biljardia pelaamaan. On kyllä ollut talossa oikein biljardi turnauksia hyvä niin se on hieno harrastus.
Kyllä on hyvä fiilis pitkän sairasteluni jälkeen, kun en pystynyt nukkumaan oikein mitenkään päin, kun niin pahaa yskää oli minulla. Tuntui että tukehdun niin tukossa oli keuhkoni. Oli kyllä koronaa talossa, mutta minä menin kerran yöllä taksilla sairaalaan ja vaadin ottamaan kaikki testit, pesin käteni että tartuttaisin muita. Kun hyvä kaveri kuoli koronaan keuhkonsa petti Hannulta. Ja minulla iskee aina keuhkoihin pöpöt, oli minulla meilahden allergiasairaalan testien mukaan niin isot keuhkot että puhalsin mittarit niin pohjaan että joutuivat teipillä jatkamaan listoja. Olen lopettanut astma sumutteet ventolinet ja bulmigortit sekä monet muut astma lääkkeet ja allergia lääkkeet turhana. Olen käyttänyt hunajaa keväällä enemmän ja uskon hunajan tehoon kun on varmaan kymmenen vuotta ollut astmat ja allergiat pois minulta. Ja toki JUMALANI PARANTAVALLA KÄDELLÄ ON OLLUT OMA OSUUTENSA SIINÄ PARANEMISESSANI. Paha migreeni mennyt ohi paha masennus sekä paha viinapiru päästäni hävinnyt JUMALANI ARMOSTA. Siksi ihmettelen että tämän Samarian talon sairas henkilökunta yrittää minua väkisin myrkyttää sairaaksi lääkkeillään.
Nukkumaan aikaisin kello 20.20 kissa herätti minut kello 24. Uudella kaverilla oli krapula siksi hereillä keitin kahvit annoin sille B- vitamiinia sekä mandariinin. Jäin kirjoittelemaan yöllä kynällä ja koneella.
Heräsin tosiaan kissan hypätessä oven kahvaani, päästin sen sisään meni se nukkumaan sängylleni. Kuulin kun eilen taloon tullut uusi kaveri kulki käytävällä. On sillä vielä krapula joten annoin sille B- vitamiineja B- 6 ja 12 sekä monivitamiinia. Keitin kahvit olisin antanut hunajaa sille mikä on hyväksi moneen. Mutta kaveri joi kahvin sokerin kanssa. Annoin mandariineja sille että saa jotain syödäkseen. Huumepoikien kanssa asuessani oli ne niin kipeitä huumeistaan että väkisin tarvitsivat lisää huumeita. Annoin 10 mg diabamin ja yhden 100 mg tramalin silloin ne nukkuivat ja rauhoittuivat. Niitä oli pakko lääkitä muuten ne olivat ihan sekopäitä ja hakivat huumeensa vaikka mistä.
Yritin kirjoittaa Porvoon psykipolin osoitteeseen lääkärille, muttei toiminut lääkärin sähköposti osoite mikä huono homma oli. Olisin lääkärin kanssa lähestynyt näin kirjoituksen välityksellä. Pitää minun nyt saada vaikka väkisin pieni lääkkeeni listoilta pois. Kun en vuosiin syö mitään pidetään minua niin terveenä autan muita pelaan vedän jumppia ja järjestin biljardi turanuksia. Mutta kun joku sadistinen hoitaja saa valehtelemalla lääkärille minulle jonkun lääkkeen. Kirjoitetaan että olen sairas eikö se saatanan älykääpiöt ole aika ristiriitainen asia.
Olen 12 kertainen kuritushuone vanki väkivalta rikollinen. Ja minulla on rajani ja kun se ylitetään alkaa tapahtumaan pahuus pitää hyvyydellä poistaa. Kun tässäkin Samarian talossa uhkaamalla saivat minut lääkkeitä syömään mistä pahoin sairastuu. Uhkasivat minua eivät tehneet kun viikon vuokrasopimuksen ellen syö myrkkyjään mitä lääkkeeksi sanovat. Ja ajatelkaa tämänkin talon melko koko henkilökunta on pahoin sairaita. Lukekaa minkä kidutus reissun sain selkin samarian pisaran paikan takia. Syyttä 12 vuorokaudeksi kidutettavaksi jorvin eristykseen ja sieltä kellokoski ohkolan sairaaloihin kolmeksi vuodeksi kidutettavaksi. Ottivat vielä saastat suomalaiset kiduttamiseeni venäläiset lääkärit.
Lukekaa niin tiedätte enemmän minkä kärsimys näytelmän jouduin kokemaan selkin kylän samarian talon Pisara yhdistyksen takia. Olen tutkivaa journalismiani tehnyt monista paikoista mitkä olen paljastanut. Ihmisiäni on ollut sisällä monissa paikoissa ja on olleet toinen toistaan pahempia paikkoja mitkä olemme merkanneet.
Ihan kidutusta olen saanut ottaa vastaan monissa suomen paikoissa palvelukodeissa sun muissa. Tekouskovaistenkin paikoissa kun tekee uskovaiset niin paljon paskaa raamatun varjolla. Sitten kun vielä ovat niin monet raamattu uskovaiset niin saatanan tyhmää sakkia.
KUMARTAKAA MEKKAAN KOHTI ALLAHU AKBAR JUMALA ON SUURI.
Hyvällä fiiliksellä vaikka kissa herätti minut aikaisin hyppimällä oveni huoneen kahvaan ja pyytäen sisään. Oli minulla hammaslääkäri mihin sain kyydin otti lääkäri yhden edestä pois.
Hyvällä mielellä vaikka hiukan väsyneenä kun tosiaan kissa pyysi sisään hyppimällä oven kahvaani. Nukkui se sängylläni minä kirjoitin kynällä tarinoitani. Aamulla tilasin särkypäivystyksen hammaslääkäriin ei minulla kyllä särkyä ollut. Mutta pääsin heti samana päivänä vastaanotolle täytyy olla juoni, kun vantaalla jouduin odottamaan vuoden yhden hampaan paikkausta. Mutta kun otan aina särkypäivystyksen pääsen samana päivänä hammaslääkäriin. Laitan nyt kuntoon mitä on laitettavissa suosittelee ne ylös proteesia mutta olen ajatellut tulla toimeen mitä suussani on. Alhaalla on minulla vielä hampaita niin paljon että tulen hyvin niillä toimeen.
Lusin Riihimäen keskusvankilassa niihin aikoihin ettei ollut talossa muuta kun hampaiden poistoa. Viimeisellä tuomiollani oli talossa oma hammaslääkäri. Käskin poikien otattaa pois, jos oli hampaat niin huonossa kunnossa ettei muuta ollut tehtävissä kun poisto. On todella vaarallista pitää mätiä hampaita suussaan mielummin poistaa huonot ettei pääse tulehdus leviämään vaikka aivoihin.
Nyt porukka on toiset siviilissä ja laitattavat vaikka kultahampaat suuhunsa tai implantit, ainakin joku vanhasta liitosta toki toiset vetää käsidesiäkin. Tasan ei käy onnenlahjat, miksi on toiset vanhanliiton miehet tippuneet ihan deekikselle. Niin hyvässä kunnossa pidimme toisemme linnoissa mitä kiersin 12 kertaa, kuritushuone tuomiotkin lusineena.
Nyt kirjoitan polin lääkärille sähköpostia sekä hoitajalle, vaadin lääkkeideni lopettamista. En jaksa enään leikkiä henkilökunnan kanssa, kun kehutaan minua maasta taivaaseen kun en syö lääkkeitä. Mutta kun syön sanotaankin että olen sairas eikö se ole ristiriitainen asia, miksi siis söisin rassaa vaan hermoa pelleillä syövänsä. Se vaikuttaa kyllä psyykkeeseeni pahoin, mutta jos syön aamusta 10 mg aripipratsol ja illasta 20 mg olantsapiinin olen ihan sekaisin niistä tokkurassa vatsani toimii miten sattuu. Seksi halut ja kyky niillä menee kädet vapisee en pysty kunnolla nukkumaan silmiä en saa kunnolla auki kun yöllä vessassa käyn. Luin että saa joka viides olantsapiinista sokeritaudin. Koknitiivisia oireita tulee muisti kärsii eli miksi helvetissä pakotetaan terveent syömään tälläisiä myrkkyjään.
Ja mikä on siis uskovaisen henkilökunnan motiivi tässäkin samarian talossa sairastuttaa terve lääkkeillään. Onko siitä että on tässä samarian talossa melkein kaikki pahoin sairasta. En muuten ymmärrä touhuaan kun minua vielä kiristettiin tekemällä vaan viikon vuokrasuhde kerralla. Ja uhkaamalla etten saa asua talossa ellen syö myrkkyjään mitä lääkkeeksi sanovat. No nyt lopetetaan lääkkeeni hyvällä tai pahalla sain puhuttua lääkärille ja hoitajalle polilla eilen aika tarkkaan asiani.
tiistai 19. joulukuuta 2023
Mukava päivä oli taas tänään. Polin palaveri oli ihan asiallinen näin heti nuoresta lääkäristä sekä naishoitajasta että heidän kanssaan synkkaa. Toimin ilman todistajaa ja asiani meni jakeluun.
Oli polin palaveri kello 11 aamulla kaverini ei päässyt todistajaksi, mutten sitä tarvinnut kun meni jakeluun aika hyvin mukavan nuoren mies lääkärin ja naishoitajan kanssa. Olen vaan saanut ottaa niin paljon valehtelua ja vääryyttä joissakin palavereissa, niin paljon ihan valehtelua kokeneena. Kun olen yksin ja on muutama sekopää hoitaja, valehtelee ne ihan pokkana. Nyt oli antoisa palaveri polilla sain valottaa vähän taustojani ja kertoa elämästäni heille, ja näin että he kuunteli ja meni jakeluun juttuni.
Tulin ruokailuun samariaan kämpilleni, oli ruoka ja sitten menin isolle tallillemme sain Ukrainan veljiltä työkaluja pyäräni remonttiin sain torx avaimen millä sain ohjaustangon kiristettyä pyörästäni. Löytyi kavereilta myös ketjujen kiristämiseeni työkaluja. Säästin hyvät rahat kun sain itse korjattua pyöräni. Harmittaa vaan kovasti kun jäi keravalle poikien asunnolle kaikki tavarani sekä työkalupakkini. Pystyn kyllä remonttia tekemään kunhan vaan olisi pakkini täällä.
Muutenkin oli mukava päivä, huomenna menen hammaslääkäriin tilaan aamusta särkypäivystykseen ajan alan nyt panostamaan hammashoitooni. Nyt on kello 23.10 nyt kone seis ja nukkumaan että olen aamusta iskussa hammaslääkäriin menossa.
maanantai 18. joulukuuta 2023
Helvetti kun on tänään polin palaveri ja kaverini aina jättää minut kuseen kun todistajan tarvitsen mukaan palaveriin. Olen aina kusessa kun on ollut saatanan henkilökuntaa kolmekin minua vastaan valehtelee ne päälleni kauheuksia.
Monessa paikassa missä olen tutkivaa journalismiani tehnyt, olen ollut kusessa kun valehdellaan ihan pokkana lääkärille ihan paskaa. No lakimieheni kyllä sanoi että on minulla lääketiede ja laki niin hyvin hallussa, että hän voisi tulla puhelimen välityksellä mukaan. On tänään polin palaveri kello 11. pitää saada lääkkeeni pois listoilta hyvällä tai pahalla on vaan rankkaa jos juon rähinäviina pullon ennen palaveria niin silloin kyllä saisin oikeutta mutta voisi siinä niin sanotusti irtopäitä alkaa lentämään. Kun hermostun kaikkeen vääryyteen mitä olen saanut ottaa vastaan monissa paikoissa tutkintaani tehdessäni. Vuosien kiduttamiseni kun patoutumat purkautuu se on silloin menoa.
Olen saanut lopetettavaksi Jammu setä Siltavuoren pilaaman Reijon paikan lukekaa siitäkin olen kirjoitellut paljon. Mitä se Jammu hirviö teki lapsille ja henkilökunta tykkäsi sen toimista. Nikinmäen Attendon paikan sain lopettamaan toimintansa, mutta ihan sama paska vaan jatkuu muissa paikoissa. Ihan sadisteja ja psykopaatteja on tullut vastaan henkilökunnassa. Jäi sekin hirviö hoitaja kiinni kuka myrkytti vanhuksiamme ja vei niiden omaisuutta ja sekin mielentilan mieslääkäri kuka tappoi vaimonsa ja yritti viisi lastaankin tappaa. Ja pahinta kun muu henkilökunta vaan katsoo vieressä, miten voi näin paljon pahuutta olla suomalaisissa. No nämähän on sekasikiöitä siksi saatanoita.
Tämänkin Samarian talon koko henkilökunta on pahoin sairasta siksikö yrittävät minutkin sairaaksi saada lääkkeillä. Ja kun eivät muka tiedä kuka saatana määrää minulle lääkkeitä mistä pahoin sairastuu. Jouduin jo selkin kylän samarian paikan sekopää pisara yhdistyksen kokin takia yhtenä kidutettavaksi syyttä jorvin sairaalaan eristykseen 12 vuorokaudeksi pahasti kidutettavaksi. Ja sieltä syyttä kellokoski ohkolan sairaaloihin pahoin kidutettaksi kolmeksi vuodeksi ottivat vielä suomailaiset saatanat venäläiset lääkärit kiduttamiseeni. Niin pahoin minut myrkytettiin siellä että hyvä etten kuollut kahteen sairaalaan jouduin kovan verenvuotoni takia mitä tuli suusta ja nenästä. En nyt jaksa tähän toistaa yksityiskohtaisemmen asiaa mutta sadisteja ja psykopaatteja olivat nekin niissä sairaaloissa. Mutta Ohkola olikin ihan huumetalo ja henkilökunta antoi huumekaupan toimia talossa.
Suomalaiset ovat niin pahoja ihmisiä niin paljon olen saanut suomalaisten toimesta ottaa vuosia pahuutta vastaan. Olen 12 kertaa lusinut kuritushuone tuomiotkin siedän aika paljon mutta kun mittani tulee täyteen alkaa tapahtumaan. On minua pyydetty maailman tiukimpaan ja pelätyimpään järjestöönkin mukaan, kurdi kaveri pyysi mukaansa heille vuorille karhujahtiin kalasnikov kainaloon. Sanoin että aloitetaan puhdistus suomesta. Kuulin että oli jo Keravan ahjossa rynnäkkökivääri paukutellut. Mutta kuulinkin että yhdelle tutulle oli lyöty rynkky kouraan ja se paukutellut siellä. Kai se pelotti pölkkypäitä siellä, kun rakkaudella ei saa mitään aikaiseksi väkivalta pelko ja kauhu on ainoita mitä pahat ihmiset uskoo.
Olen hyvä hyville mutta saatanan paha pahoille, nyt pitää alkaa tapahtumaan puhdistusta suomessa. Olen saanut kokea liikaa pahuutta suomessa on minulle kaveria Turkkilaiset, kurdit, vietnamilaiset. italialaiset, venäläiset ja muutkin mutta suomalaisten toimesta saan ottaa pahuutta vastaan jatkuvasti. Ja pahinta on nämä saatanan vääräuskoiset ketkä jotain uskovaista esittävät. Tekee ne vääräuskoiset niin paljon pahaa sen saatanan raamatun varjolla. Ja näitä paljastuu kaiken aikaa pahuutta tulee vastaan päivittäin. Myrkyttää ne lääkkeillä ihmisiä tupakka palaa mistä on tässäkin talossa harmia jatkuvasti tukehtuu tupakkaan ja räkii ne keuhkojaan pihalle. Ja tämänkin talon uskovainen naishoitaja sanoo näille tyhjäpäille että uskovaisetkin polttaa. Jä nämä rukoilee tupakan ruskeaksi polttamamilla käsillään. Ja sitten työntää henkilökunta astma piippua näille sekopäile suuhun. Ja kun eivät monetkaan edes vedä sitä keuhkoihin ei se suussa mitään auta. Ja sanoo henkilökunta vieressä että hyvä no kortisoni pitoisia sumutteita vuosia suuhun kyllä sitä hyvä tulee, eivät edes huuhdo ne suutaan. Lukekaa ELÄMÄNI TARINAA ALFA JA OMEGA ALKU JA LOPPU. Sieltä löydätte niin paljon pahuutta suomessa suomalaisten toimesta saanut ottaa vastaan sadismia kiduttamista ihan hirveetä kokeneena. Pahinta on ollut suomalaisten minuun kohdistama henkinen väkivalta vuosia sitä kokeneena. VIELÄ TÄHÄN MINULLA ON VAAN YKSI JUMALA VAIKKA HIPPOGRATEEN VALAN VANNONEENA SE VALA VANNOTAAN JUMALILLE. MUTTA SANOTAAN ETTÄ JUMALA LOI IHMISEN OMAKSI KUVAKSEEN. KUN JOKAINEN LÖYTÄISI ITSESTÄÄN SEN OMAN JUMALANSA. SILLOIN MAAILMA PELASTUISI. SIUNATTUA TÄTÄKIN PÄIVÄÄ KAIKESTA PAHASTA HUOLIMATTA KAIKILLE KANSOILLE. JA TAIVAALLINEN SOTAJOUKKONI ITKEE.
Päivä mennyt mukavasti aamuhartaus oli meillä mihin ei osallistu kun muutama kaveri. Pyyhin pöydät ja linjastot että saan vähän rahaa kasaan vuokraan ja ruokaan. Kävimme myös kaupoilla porukan kanssa.
Mukava päivä ollut kun tosiaan pystyn taas nukkumaan sairasteluni jälkeen. Kun ei voinut oikein mitenkään päin olla sängyssä kun tuntui tukehtuvan ja sai yskiä keuhkojaan pihalle. Ostin taas inkiväärin juurta ja mynthon karkkeja tein siitä itselleni ja vanhemmalle mukavalle kaverilleni siitä juoman hunajan kanssa. Kaverini sanoi että on vielä jossain kaupassa vanhan ajan eukalyptos karkkeja ne olivat hyviä kuumaan veteen laitettuna. Kun apteekin kalliit tuotteet eivät minua mitenkään auttanut.
Olen taas niin onnellinen ja hyvällä tuulella, toivotaan nyt että menee viisaudet huomenna polilla perille ja tajuavat etten myrkkyjään tarvitse mitä lääkkeeksi sanovat. Näkisivät taas mukavan hyväntuulisen iloisen Kai pojan nukkuisin taas hyvin rehellistä puhdasta unta. Olisihan niin mukava alkaa siunaamaan porukkaa panemalla parantavat käteni ihmisten päälle. Mutta se on niin ettei taivaaseen mennä pahojaan tekemällä. Ja minun firmani mukaan on pahinta mitä voi olla terveet sairaaksi lääkitä pahoilla lääkkeillä. Kun vielä uskovaista esitetään ja tiedetään hoitajana ihan tarkkaan miten sairaaksi lääkkeistä tulee jos ei niitä tarvitse.
Eli miten voi näin olla niin pahoin sairaaksi tehdään lääkkeillä terveetkin. Minusta silloin täytyy olla ihmisen läpeensä paha kuka toisia myrkyttää pahoin.Ja puhun siis meistä terveistä saan olla tässäkin talossa palomiestä kun ainoa olen kuka toimii kun on kahteen kuukauteen 11 kertaa palohälytyksiä ollut. Lukekaa tarinaani selkin samarian paikan tulipalovaarasta. Kumma vaan että näissä Samarian kahdessa talossa on ollut tulipalo tilanteita.
No nyt vaan odotan huomista polin tapaamista olen vahvoilla jos nyt vaan tulee kaverini todistajaksi palaveriin. Kyllä se kovasti sanoi ettei minua yksin kuseen jätä minä tarvitsen vaan todistajan paikalle. Kun niin monessa paikassa valehtelee saatanallinen henkilökunta ihan pokkana lääkärille mitä sattuu. Miten helvetissä voi suomessa olla sadistia, psykopaattia, juoppoa, huumeiden kanssa pelaavaa, huoraakin hoitoalalla. Ja näitä on paljastanut paljon vuosia tutkivaa journalismiani tehneenä. No nyt syömään alkaa juuri ruokailu olen taas keventänyt ruokaani olin pitkään ihan vegaani ja kasvisruokailija ja vointi oli parempi kun lihaa syöden.
Viihdyn hyvin talossa muuten hyvä mukava porukka pelaan ja seurustelen porukan kanssa. Haluan auttaa ihmisiä sen on JUMALANI ANTANUT MINULLE TYÖKSENI. Vankityötäni tein vuosia lusin kuritushuone tuomiotkin sukulainen ja johtaja opettajani olivat lautamiehenä käräjilläni. Sain junnusta asti laista piittaamattomana eli kovennettua tuomiota, kun tiesivät että viihdyin linnoissa veljieni ja isieni luona kun en mitään vetänyt ja riksu oli siihen aikaan melko puhdas talo. Olin Riihimäen keskusvankilassa vankiohjaajana sekä seutulan työsiirtolassa urheiluvetäjänä 12 kertaa lusin enkä yhtään päivää niistä antaisi pois. Siunausta kaikille kansoille ja vankitovereille kautta maailman kun kaikki tekisivät parannuksen vapauttaisin kaikki vangit toki en sekopäitä.
sunnuntai 17. joulukuuta 2023
Kyllä on todella hyvä fiilis kun pystyn taas nukkumaan kovan sairasteluni jälkeen. Iski joku pöpö keuhkoihin menin yöllä sairaalaan kun koronaa oli talossa käskin ottamaan sairaalassa kaikki kokeet.
Oli niin vaikea nukkua kun tuntui tukehtuvan, sain yskiä keuhkojani pihalla. On minulla niin herkät mutta isot keuhkot puhallan mittarit pohjaan. Aikoinaan meilahden allergiasairaalan uudesti koulutukseen testatessa, juoksin sairaalan rasituskoe juoksussa jyrkän mäen parhaan tuloksen kun määrätyssä ajassa piti juosta. Puhalsin mittarit niin pohjaan että joutuivat listoja teipillä jatkamaan. Siksiköhän yritetään minut myrkyttää sairaaksi lääkkeillä, en muuta ymmärrä henkilökunnan motiivin olevan. Kun on paljastettu suomen sairaan hoidossa olevaa psykopaattia ja ihan sadismia tullut vastaan. Ja niin saatanan idiootteja hoitajina, todella pahoja ihmisiä hoitoalalla.
No huomenna on minulla polin tapaaminen, puhun siellä todistajani läsnaollessa ihan kaiken mitä on vastaan tullut. Ja minua uhkaamalla myrkytetään lääkkeillä mistä sairastun pahoin. Tässäkin samarian paikassa uhattiin minua talosta poistamiselle, ellen syö myrkkyjään mitä lääkkeeksi sanovat, niin huonoon kuntoo niistä menee. Ja kun tässäkin talossa ovat vissiin koko henkilökunta pahoinkin sairasta. Miksi näin kun pitäisi tämän olla uskovainen yhteisö sain jo selkin samarian yksikön paikan takia vuosien kidutusreissun jorviin kellokoski ohkolaan. Niin sairaaksi minut myrkytettiin ottivat suomalaiset kiduttajani siihen vielä venäläiset lääkärit.
Lukekaa olen kertonut asiat yksityiskohtaisesti aikasemmin. Miten voi näin olla kyllä se pitää laki olla näilläkin hallelujaa uskovaisillakin.
Huomenta maailma heräten kello 6 katkonainen yö oli minulla. Kävin eilen helluntaiseurakunnan joulujuhlassa enkä toista kertaa mene kun en saanut puhua lasten ja nuorten kanssa.
Lapset ja nuoret tulivat iloisena näyttämään alakerrassa bingis mailoja kerroin hienosta tutusta pojasta 11 kertaisesta bingiksen suomen mestarista Jokisen Jarmosta. Kuka voitti pesäpallossa myös suomen mestaruuden. Kuoli Jarmo tapaturmaisesti nuorena tuli joku saatana sekopää uskovainen siihen jotain sössöttämään etten saa puhua kuuluu se kuulemma muillekkin. Helvetti jotkut ulkomaan muijat sössötti siellä koko ajan. Ei varmaan minun ääneni kuulunut alakerrasta ylös. Että se siitäkin seurakunnasta, menen minun maillani nykyään olevaan mormooni kirkkoon he kuuntelevat viisauksiani vaikka 24 tuntia. Oli eilen seurakunnassa porukan yleissivistys nollassa puhuin mitä vaan viisasta niin oli jengi ihan kuutamolla. Eiköhän se heidän uskonsa ole melko hepposella pohjalla. No kuka mitäkin, pitäisi vaan typerysten tajuta pitää turpansa kiinni viisauden kohdatessaan, silloin heidän silmänsä voisivat avautua ja voisi heitä JUMALAN RAKKAUS KOSKETTAA. Minäkin olen kuuntelemalla oppinut, no menin seurakunnan joulujuhlaan tavatakseni Bethelem kodissa tutusmaani Marttiin. Ja tapasinkin siellä seurakunnassa Martin toivotaan ettei ollut se viimeinen tapaaminen kun Martti vanha mies alkaa olemaan. Kun tulee aina viimeistä voitelua minulta hakemaan rosvot ja poliisitkin.
Kumma vaan kun minulle elinaikanaan piruja olleet tulevat kumminkin itkemään minulta kumminkin viimeistä voitelua. Ja näitä on tullut vastaan monia on vaan ikävä passittaa niin monet siihen ikuiseen kiirastuleen. Niin harvat ja valitut ovat sen TAIVASPAIKKANSA LUNASTANEET. Joka tapauksessa hyvää ja siunattua tätäkin päivää menkää JUMALANI SIUNAUKSESSA JA TEHKÄÄ PARANNUS ELINAIKANANNE. Kaikki olisi hyvin tässäkin samarian talossa mutta kun yritetään sairasta henkilökuntaa käyttäen kiristämällä minutkin sairaaksi saada pakottamalla syömään semmoisia lääkkeitä mistä pahoin sairastun.
On minulla huomenna polin käynti saan palaveriin kaverini mukaan todistajksi. Kerron kaikki tämänkin talon touhusta sekä selkin samarian talon minulle aiheuttama kidutusreissu, sekopää selkin samarian talon sekopään pisara yhdistyksen Antti kokin yhtenä aiheuttama kidutusreissuni vuosiksi kellokoski ohkolaan. Lukekaa mitä minulle tehtiin jorvissa ja kellokoski ohkolan sairaaloissa. Selkin samarian Pisara yhdistyksen aiheuttama paha kidutusreissuni. Olen kirjoittanut paljon sen selkin paikan touhuista. Isompi sosiaali herra sanoi että ota kaikki kirjallisena mitä minulle on tehty ja siihen lakimies ja hoida homma.
Mukava päivä oli kun nukuin hyvin kissamme kanssa. Tein talon töitä roskia vieden ja biojätteet pyyhin myös linjaston ja lattiat harjasin ja moppasin. Olimme vanhemman kaverini kanssa seurakunnan joulujuhlassa tuttuja suomen Romaneita tapasin.
Kyllä on taas pahuksen hyvä fiilis ja vointi pitkän sairasteluni jälkeen. Pystyn jo nukkumaan hyvin kun kova yskiminen häiritsi pahoin untani. Menin kerran yöllä taksilla sairaalaan ja pyysin ottamaan kaikki kokeet. Kun oli koronaakin talossamme, eli minä pesin käteni etten kantanut koronaa kun sairaalan menin tutkimuksiin. Omatuntoni kyllä ei kestäisi sitä että joku tuupertuisi minun takiani koronaan, jonka olisin minä tartuttanut. Olen ostanut joskus tikkurilassa semmoisia sylky testerejä millä saa hyvin itse testattua korona testin.
Tein talomme töitä siivosin kissan kakkoja sekä pyyhin pöydät ja linjaston, lakasin myös koko talon lattiat ja moppasin ne pesuaineella. Siivosin myös asukaskeittiön ja vein roskat ja bio jätteet. Toivotaan nyt että saan 12 euroa päivä mikä on katto, mitä saa enimmillään tienata. Kun puhutiin että kun teen useita talomme töitä maksetaan kaikista erikseen. Viime liksa jäi vajaaksi kun ei ollut henkilökunta kaikkia töitäni pannut ylös. Enhän nyt näitä niin sanottuja vapaaehtoistöitä tee rahan takia, mutta nyt tarvitsen kaikki rahat mitä kasaan saan. Kun meni aika paljon rahaa kaiken näköiseen ja minulla on ollut minun mittapuuni mukaan hyvin rahaa joskus mutta eihän ne riitä kauan jos ei mistään tule mitään vaan aina vaan menee.
Oli todella mukava käydä vanhemman kaverini kanssa seurakunassa joulujuhlissa erittäin hienoa laulua kuunneltiin oli Ukrainalaisia, venäläisiä, suomalaisia laulajia. Lapset olivat mukavia juttelin nuorien kanssa ne ovat niin mukavia. Nyt ajoissa nukkumaan että olen taas huomenna hyvässä iskussa. Väsyttääkin minua nyt kummasti vaikka kello on vasta 20.40. Nyt vielä tarkastan sähköpostini ja alan nukkumaan. Kissamme minut varmaan taas herättää kun se sisään pyytää. Hyvät yöt kaikille kansoilla JUMALAN SIUNAUSTA JA HERRAMME JEESUKSEN KRISTUKSEN NIMEEN VANNOEN.
lauantai 16. joulukuuta 2023
Siunattua pyhäpäivää kansakunnat kaikesta pahasta huolimatta. Hyvin nukkuneena kissamme kanssa pitkän sairasteluni jälkeen. Tulipalo tilanteita murhapolttoja ja muuta pahuutta.
Olen kun erimies kun sain pitkästä aikaa viime yön nukuttua erittäin hyvin. Kissa oli vieressäni ja sen läheisyys teki todella hyvää, rakastan kissoja niin paljon. laitoin kahdelle kissalle ruuat ja puhtaat vedet heti aamusta, laskin töpöhäntä kissan ulos kun se pyysi. Rakastan eläimiä enemmän kun ihmisiä sillä ihminen on pahin peto myös toinen toiselleen. Elämähän on kiertokulkua uudesti syntymää siksi en mielelläni lihaa syö, tänäänkin pidän lihattoman päivän syön vaan salaatteja ja muita vihreitä.
Tänään on Porvoon seurakunnassa tilaisuus mihin menen, pitää minun alkaa saamaan ulkopuolelta apua myrkyttämiseeni tässä samarian talossa. Kun pahoin sairas henkilökunta yrittää minutkin sairaaksi saada, pahoilla lääkkeillä mitkä minulle täyttä myrkkyä ovat. Viellä kun uhkaamalla minut yrittävät saada myrkky lääkkeitään syömään, uhataan minua etten saa talossa asua ellen syö lääkkeitään mistä todella sairastun. Olen kohta 70 vuotias mihin sitä tässä iässä lähtee kuoleehan sitä pakkaseen.
On tämän samarian talon henkilökunnalle syöpiä, reumaa, pahaa migreeniä sokeritautia. Olen samarian johtajia myöten sanonut että olen elävä esimerkki ihmeparantumisista pahat migreenit, pahat astmat, pahat allergiat, sekä pahan masennuksen ja todella pahan viinapirun. Selättänyt eli olen kaikista parantunut ja pahinta oli kun jouduin selkin samarian talosta syyttä jorviin 12 vuorokaudeksi kidutettavaksi ja sieltä kellokoski ohkolan sairaaloihin. Kolme vuotta minua kidutettiin pahoin niissä sairaaloissa. Oli minulla vuokrasopimuksessa että piti selkin kylän samaria yhdistyksen talo raitis päihteetön uskovainen talo. Ja sanon vaan että laki se näillä hallelujaa uskovaisillakin. Oli selkin samarian talossa selkin pisara yhdistyksen kokki Antti Rasinkangas sekopää juoppo. Kolme kertaa poliisia kuukauteen siellä kävi sen sekopään takia. Kerran se sekopää hakkasi oveani että nyt tulee ruumiita. Soitin hälytyskeskukseen eivät uskaltaneet laittaa ambulanssia enenn kun sain siltä hullulta puukot pois. Pitkään etsivät sen sekopään hakuja että olisivat sen saastan saaneet vietyä.
Kumma vaan kun juuri olin taloon tullut tuli illasta myöhään sähköyhtiöltä viesti puhelimeeni että on talossa tulipalovaara joutuivat lyömään talosta virrat poikki. Juoksin talon läpi en mitään vaaratilannetta löytänyt. Avasin varmuuden vuoksi ison ikkunani mistä olisin päässyt toisesta kerroksesta tikkaille. No olihan vaan erikoista kertoi Antti kokki todella yksityiskohtaisesti että oli hänen kaverinsa pisara kirppiksen omistaja lusinut murhapolton mikä se ennen oli. Kertoi Antti kokki asian melko yksityiskohtaisesti oli joku kuulemma ollut velkaa kirppiksen omistajalle ja se tuikannut, yritin kysellä menetettiinkö siinä ihmishenkiä.
No mitenhän vaan on mahdollista että tämän samarian talon porvoon yksikössä on 11 kertaa kahteen kuukauteen palohälyttimet hälyttäneet. Ja kumma vaan otti ensimmäisellä kertaa suomen romani mies vaan virrat pois hälyttimestä. Minä olen tässä samarian talossa ainoa kuka olen toiminut. Kun se pitää olla noin kolmeen minuuttiin talo tyhjä sillä savu tuuperruttaa. No kumma vaan sanoin heti hälyttämälleni palokunnalle että on oikosulku talossa nekin pölkkypäät vaan ottivat piuhan irti hälyttimen akusta että saivat sen sammumaan. Huusin että etsikää missä oli oikosulku. No saimme sähkömiehen taloomme ja kas kummaa taas olin oikeassa lampussa oli oikosulku johdot palaneet yhteen ja mustunut koko loistelampun sisus. Tämmöine torppa palaa kun taula jos se lehahtaa. Helvetti oli tupakka huoneesta ja keittiöstä revitty isojen palhälyttimien johdot katossa irti. Johtajalla oli kyllä saakeli niin väärää tietoa kun se puhui että vuosia tuntemani Mika kuka kyllä kulki talossa yölläkin. Minä sanoin johtajalle ettei Mika mitään oikosulkua ole voinut aiheuttaa. Helvetti käskin bulgarian kaverin ruuvata patteri hälyttimiä laittaessaan, yhden hälyttimen käytävän seinään tupakka huoneen ja keitiön kohdalle. No antakaas olla taloon otettiin joku Thaimaan nuori mies. Olin huoneessani kun juuri se käskemäni hälytin alkoi hälyttämään silloin luulin että nyt on tositilanne kun alkoi käryä tulemaan huoneeseeni. Juoksin käytävälle no haiston heti että ruuan käry tulee jostain. No menin asukas keittiölle oli Thaimaan kaveri polttanut jotain migroon todella vaan ihmettelin kun se ei heti reagoinut kun alkoi migro pahoin savuttamaan. Oli huoneessani paha käry koko yön jouduin nukkumaan ikkunai auki.
No antakaas olla uskovaista esittävä turva asioista vastaava otti vaan sen hälyttäneen hälyttimen irti seinästä, kuulemma se pitää niin kovaa ääntä. Sanoin että se pitääkin pitää niin kovan äänen että kuolleetkin herää. No sanoi myös yksikön johtaja ettei se saa olla semmoisessa paikassa näin käsitin sen puheet. Että näin tässäkin talossa Timon kanssa katsottiin käryttänyt migro siinä kyllä ajastinkin pelasi. Ja älkää vaan luulko että minut hiljennätte minä olen rehellinen uskovainen ja minulle jokaisen ihmisen henki on arvokas siksi kirjoitan ihan niin kun asiat on. Minulla on omatunto ja periaatteeni teen tutkivaa journalismiani mitä olen tehnyt vuosia paljastaneena monien paikkojen epäkohtia. Sain Nikinmäen Attendon hirviö paikan lopettamaan toimintansa mutta kumma vaan on sama paska jatkunt muissakin paljastamissani paikoissa. Että näillä mennään kumman hälläväliä tyyli on ihmisissä. Lukekaa miten olen ollut monissa tulipalo tilanteissa olen pelastanut kielokodonkin palvelutalon melko varmalta tulipalolta taas kun sielläkään palokunta tehnyt päivällä mitään. Ja yöllä sieläkin lehahti lukekaa on minulle hurjaa tarinaa tilanteista. Venäläisten torpan pelastaneena ja kyttien minut putkaan laitto selvinpäin ja joku tuikkasi sellinsä petivehkeet tuleen musta savua putkani täynnä. Mikä siis oli poliisin motiivi siihen miksi minut selvänä putkaan pankki rouvani kanssa kaupoilta tullessamme. No ei ihme että tuli alamaailmani minulle vuosien päästä sanomaan että poltti se kyttä isänsäkin sanoin paniko putkaan ja tuleen nauroivat pojat että poltti se isänsä rattijuoppoudesta.
Päivä mennyt hyvin jumpattu aamusta, pelattu osaksi halvaantuneen kaverin kanssa. Talomme töitä tehty tarvitsen nyt kaikki rahat mitkä kasaan saan. Syöty hyvin ja kaupoilla käyty.
Vähän on väsyttänyt pitkin päivää nukuin taas turhan vähän. Otin kyllä pienet unet päivällä muuten olen hyvällä fiiliksellä. Olen tyytyväinen muuten tähän taloon mukava henkilökunta ja melkein kaikki asukaat ovat mukavia. Puntit isossa autotallissamme ja biljardi pöytäkin sieltä löytyy. Ainoa mikä mättää on minulle uhkailemalla yritetty myrkky lääkitys. Uhattiin minua ellen syö lääkkeitä mistä pahoin sairastuu an saa asua Samarian talossa. Ja kun pannaan vielä pahoin sairas henkilökunta minua myrkyttämään sairaaksi. Eli mikä saatana on näiden motiivi kaikkeen. Olen sanonut johtajalla että olen elävä esimerkki ihmeparantumisista niin sairaaksi minut on yritetty lääkitä. Ottivat siihen vielä kellokoski ohkolan sairaaloissa venäläiset lääkärit.
Lukekaa olen kirjoittanut asiat yksityiskohtaisemmen blogiini. Kysyn vaan mikä on siis henkilökunnan motiivi siihen. Että pahoin sairas henkilökunta yrittää minua lääkitä pahoin sairaaksi.
perjantai 15. joulukuuta 2023
Aamu valkeni nukuin hetken ensimmäisen herätykseni jälkeen. Kissa vieressä mikä lähtikin ulos. Tarinaani tähän aamuun elämäni tarinat alfa ja omega alku ja loppu.
Hyvällä fiiliksellä taas aamusta nukuin hyvin heräsin vaan taas aikaisin. Mutta nukahdin vielä uudestaan aamusta kissan kanssa, mikä teki hyvää pienet tirsat. Vedin pientä venyttely jumppaa,aloitin varjonyrkkeilyllä ja jatkoin kahvakuulaa sekä käsipainolla. Omalla kropalla saa treenattua hyvin ja monipuolisesti suosittelen jumppia. Minä olen kun kipeä ellen saa trenattua kun ikäni olen harrastanut urheilua. Tunnin päästä on aamupala herää siinä taas kunnolla, kun saa murua rinnan alle aamupala on minulle tärkein ruokailu. No nyt tyhjentämään pyykkikonetta alkaa se olla pysähtynyt palataan asiaan myöhemmin.
Huomenta maailma heräsin kello 3.45 kissan hyppiessä oven kahvaani sen pyrkiessä sisään. No se menikin ikkunastani kakalle ja pissalle, avasin ruokatilan oven loikki se sieltä sisään.
Rakastan kissoja paljon tulee Töpöhäntä kissa jostain naapurista aina meille joka päivä. Töpöhäntä pyytää aina ulos kakalle ja pissalle mutta oma vanha kissamme tekee sisälle tarpeensa se vaan ei vaan tajua ulos mennä. Se olisi pitänyt pienestä asti tehdä sisäsiistiksi mutta oma kissamme on jotenkin tomppeli. Töpö on viisas kissa se kyllä aina pyytää ulos kun sille hätä tulee. Annoin ruokaa molemmille kissoillemme ja puhdsta vettä, tässä talossa rakastetaan kissojamme ja hoidetaan niitä hyvin. Minkä teette yhdelle pienemmistä sen teette myös minulle
Kello on 5.41 jäin pystyyn nyt kyllä väsyttää vielä minua tein sellijumppia mistä herää hyvin. Nukun kyllä tänään aamusta aamupalan jälkeen pari tuntia että saan univelkoja nukuttua pois. HYVÄÄ JA SIUNATTUA PÄIVÄÄ KAIKILLE KANSOILLE ELÄKÄÄ SOVUSSA KURISSA JA HERRAN NUHTEESSA. ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN AAMEN.
Päivä mennyt kotitöitä tehden ja sellijumppia pitkin päivää. Pitää taas alkaa treenaamaan apinan raivolla kun valmistuu isoon talliimme Ukrainan kavereiden tekemä sauna tila jää siihen punttisali ja biljardille tilaa.
Olen tehnyt aerobista treeniä joka päivä pyöräillen ja kävellen, sekä sellijumppia tehden kahvakuulaa ja käsipainoja aloitan tiukilla varjonyrkkeilyillä sekä omalla kroppalla saa hyvin treenattua. Vatsaa ja selkää tehden monia sarjoja, kaipaa sitä ikänsä treenanneena kroppa ja pääkoppa kovaa treeniä. Tulee muuten ihan hutera olo ellei pääse treenaamaan. Laitan uuteen mestaan nyrkkeilysäkin saa siinä tarjota nyrkkiä ja monoa urakalla.
Päivä meni hyvin en katutyötäni tänään lähtenyt tekemään vaan pidin kotipäivän. En rahan takia tee talomme töitä on minulle ollut aikoinaan hyvinkin rahaa mutta kun menee enemmän kun tulee kyllä se loppuu jossain vaiheessa. Pidin keravallakin huumepoikiani kunnossa ostin pyöriä, tabletinkin yhdelle ruokin syötin poikia kun omiani. Ikävä on vaan kun kuolo korjaa nuoriakin kavereita kun heidän vanhempiakin ja isoisiäkin olen saatellut haudan lepoon. Kaverini jo lähetystyö nuorista sanoi että kaikki pelkää minua kun kuolee käsiini porukkaa urakalla. No olenhan hautausmaan mieskun en parantajaksi päässyt RAUHANKYYHKY TATUOINTINI takia kun linnassa olen ollut. Hyytyi siihen linnatuomioon haikon kartanon urheiluhierojan hommat. No vaihdoin ihan parantajan kykyni ja menin Espoon hautausmaalle traktori kuskiksi siellä oli kaksi krematorion uunia vierekkäin.
Nyt ajoissa nukkumaan ja kuolleiten kanssa keskutelemaan tulee kuolleitten haamut monesti yöllä uniini elävän tuntuisina.
torstai 14. joulukuuta 2023
Heräten kello 2 uniin mitkä tuntuvat niin todellisilta tulee usein kuolleitten haamut uniini. Nyt vähän kynällä ja koneella tekstiä eetteriin.
Melko levänneenä heräsin uniini kynällä laitoin heti tekstiä ja nyt konella tarinaani. ELÄMÄNI TARINAT ALFA JA OMEGA ALKU JA LOPPU. Käyn kohta vielä nukkumaan pariksi tunniksi etten ole taas aamulla silmät ristissä. On tämä samarian talo muuten pirun hyvä paikka viihdyn täällä hyvä porukka ja uskovainen henkilökunta. Mutta tökkii pahasti minua uhkailemalla yrittäen myrkyttää lääkkeillä, mistä vaan pahoin sairastuu. Paha kun ei tunnu henkilökunta tietävän kuka lääkäri ja miksi minut yritetään pahoin sairaaksi saada lääkkeillä. Vaikka joku sekopää lääkäri määrää myrkkyjään minulle pitäisi näiden heittää lääkkeet nurkkaan ja sanoa etteivät minua myrkytä. Silloin ottaisin henkilökunnan siipieni suojiin.
Ja vielä kumma kun olen johtajiaan myöten sanonut että olen elävä esimerkki ihmeparantumisista niin monista sairauksista selvinneenä. Kun jo tämän samarian selkin paikan takia jouduin syyttä kidutettaksi jorviin 12 vuorokaudeksi eristykseen oli siellä kiduttamiseni hirveää. Ja aina paranee syyttä jouduin kellokoski ohkolan sairaaloihin. Missä minua kidutettiin pahoin 3 vuotta. Selkin samarian pisaran kirpputorin paikan takia. Myrkyttivät minut siellä todella huonoon kuntoon kahteen sairaalaan jouduin kovan verenvuotoni takia mitä alkoi tulemaa suusta ja nenästä. En tiedä mitä myrkkyä ne minuun työnsivät.
TSH kilpirauhas arvot ihan pielessä ja ne vaikuttavat soluihin ja moneen. Nefrogeeninen diabetes insibidus vesitystauti aiheutettiin myrkky lääkkeillä. Ja neurologiset oireet jatkuva kova päänsärky öisin pahinta. En pystynyt nukkumaan kun pari tuntia yössä. Kun puhuin näistä vaivoista henkilökunnalle. Nauroi vaan suomalaiset saatanan henkilökunta minulle. Miten saatanassa voi olla hoitajia olevinaan näin saatanan sadistia psykopaattia alalla. Ovat Suomalaiset niin saatanallinen kansa läpeensä pahoja kun ovat nämä suomalaiset sekasikiöitä kun pani näitä sodan aikana natsit ja venäliset sotavangitkin. Huoria nämä ovat sen tein jo tuusulan seurakunta opistolla Luther opistolla. Kun en ihan sataan nuoreen naiseen tippuria ehtinyt tartuttaa kun rehtori heitti minut sieltä ulos.
Onhan se teillä vääräuskoisilla mukavaa kun kirkon työntekijät saarnaa, älä tee huorin ja tietää itse huoria olevan kun jo nuoresta persettään jakoivat minulle toinen oikein odotti vuoroaan sängyn vieressä että pääsen pukilta tippuri munani kanssa. Vihreää visvaa valui munastani ja sattuikin minuun ennen kun yksi vanhanliiton mies sanoi minulle että mene lääkäriin sinulla on varmaan tippuri. No menin ottivat testit ja oli tippuri, hoitaja kysyi minulta olenko ollut kenen kanssa ja pitää minun ilmoittaa tytöille siitä ettei huora sitä tartuta enään muihin. No sanoin että olin tuusulan seurakunta opistolla luther opistolla. Kauhistui hoitaja sanoen herran jumala kai poika siellähän oli sata tyttöä. Nolona sanoin etten ehtinyt käydä varmaan kaikkia läpi, kun rehtori heitti minut sieltä ulos.
Että se siitä raamatusta älä tee huorin, älä tapa,älä väärää valaa lausu ja kunnioita isääsi ja äitiäsi. No kaikkea muuta kun tätä noudattaisivat. Eli kysyn vaan onko se kirja ihan oikeassa ei minusta todellakaan.
Hyvällä mielellä pitkän sairasteluni jälkeen. Kun eivät mitään sairautta minusta löydä. On epäilty pahempaakin olevan mutta on kuntoni muuten rautaa ikäni treenanneena.
Tein aamusta talomme kotitöitä mistä tuleekin todella hyvä fiilis kun saa auttaa yhteisöä olen Samaria kodissa niin sanotussa vapaaehtoistyössäni. Kaikki olisi pirun hyvin mutta kun ihan uhkaamalla ellen syö lääkkeitä mistä pahoin sairastuu en saa asua talossa. Kyllä uskoani siinä koetellaan kun ei kukaan tiedä edes kuka lääkäri määrää myrkky lääkkeitä minulle. Lukekaa miten joudun olemaan valmiina kun 11 kertaa kahteen kuukauteen on palohälytyksiä ollut. Olen ainoa kuka toimii kun ei aina ole edes yöllä henkilökuntaa talossa. Minun ikkunaani on öisinkin koputettu ja oven olen avannut kulkijoille. Mistä nyt ei ole minulle vaivaa ollut kun nuoretkin tykkää kulkea öisinkin ainakin kesäaikaan. Puhdas omatunto on paras päänalunen eli herään pienenpäänkin häiriöön kun tiikeri. Mutta pari minuuttia olen heti taas unessa.
Olisi niin hyvä ellei olisi lääkkeitä silloin pyhä henki laskeutuisi porukkaan ja paranemista heissä tapahtuisi. Kun on tämän Samarian vissiin koko henkilökunta pahoinkin sairasta. Olen puhunut johtajiaan myöten että olen elävä esimerkki ihmeparantumisista kaikista sairauksista JUMALANI ARMOLLA PARANTUNUT. Lukekaa miten jouduin selkin samarian paikan takia kidutettavaksi jorviin eristykseen 12 vuorokaudeksi kiduttamiseni oli pahaa. Ja sieltä kolmeksi vuodeksi kellokoski ohkolan sairaaloihin. Missä minua kidutettiin kolme vuotta, ottivat suomalaiset saatanan vääräuskoiset koirat vielä venäläiset lääkärit kiduttamiseeni.
Miksi näin kun oli minulla muistaakseni samarian päällikön nimi vuokrasopimuksessa että olisi ollut selkin samarian talo päihteetön.Ja saatana se oli ihan muuta Pisaran siinä vieressä toimivan kirpputorin Antti Rasinkangas oli sekopää juoppo, kuka joi ja uhkaili kaiken aikaa poliisia kolme kertaa kuukauten kävi talossa. Minut se saatanan sika uhkasi tappaa kun hakkasi yöllä oveani. Olisi pitänyt se iso korsto heittää rappuset alas. Hälytyskeskukseen soitin kun se sanoi että hän sekoaa ja puukotkin on sillä esillä. Ei uskaltanut ambulanssi tulla ennen kun sain siltä sekopäältä puukot pois. Ja miettikää tuli siinä pisara kirpiksellä töissä oleva nuori enkeli kasvoinen poika minulle sanomaan, että se sika kirpputori pisaran kokki oli poikaa käynyt kurkusta kiinni ja poika joutunut potkaisemaan itsensä irti se sian otteesta. No siitä vähän sanoin kokille johan alkoi kiduttamiseni. Ja kyllä vaan niin perkeleesti ihmettelen kun olin yksin selkin samarian talossa tuli myöhään sähköyhtiöltä viesti puhelimeeni että joutuvat lyömään talosta virrat poikki kun on tulipalovaara talossa. No avasin ison ikkunan olohuoneestani mistä pääsi paloportaille. Aamulla oli virrat talossa ja kumma vaan sanoi se Antti Rasinkangas kokki että oli hänen kaverinsa ja työantajansa lusinut murhapolton. Ja uskon että se Antti kokki puhui totta kun kertoi se niin yksityiskohtaisesi asian. Sanoi se että joku ollut velkaa ja kaverinsa tuikannut tuleen jonkun mestan kuulemma. Jätän tähän nyt vähän löysää en paljasta kenestä kokki puhui. Ennen kun saan sataprosenttisen varmuuden asiaan.
Kummaa on vaan miten tämä saman firman samarian talon hälyttimet ovat hälyttäneet kahteen kuukauteen 11 kertaa. Ja lukekaa miten vaan sammutetaan isot hälyttimet palokaapista pois päältä. Hälyttimen ottivat pois kun thaimaan kaveri poltti Migron pahoin ja juuri se hälytin hälytti mihin käskin bulgarian kaverin sen ruuvata.
Että onhan todella kummallista kaikki miten helvetissä voi näin olla. No minä olen karaistunut monissa tilanteissa olleena toimin aina parhaiten tilanteen ollessa päällä. Olen palastanut kielokodon paikankin varmalta tulipalolta kun ei palokunta uskonut minua päivällä kun toimiston lamppu kärysi. Sanoin että vetäkää kattoa auki mistä käryä tuli sanoivat vaan että tuttu vika sano talonmiehelle. No taas olin oikeassa lukollinen ruokavarasto lehahti kolmen aikaan yöllä. Meinasin joutua menemään pakissani olevalla kirveellä ovesta läpi ja hoitamaan tilanteen. Sain onneksi palokunnan nopeasti liikkeelle ja talon porukan hereille. Toimin niin nopeasti ettei tullut edes savuvahinkoa taloomme porasi palokunta lukon auki. Että kyllä on kummallisia herramme tiet. Ja onhan kumma taivaan isäni, olen pelastanut yöllä venäläisiä asuman talon tulipalosta ja kumma on vaan että suomen poliisi laittoi minut selvinpäin putkaan kun pankki rouvani ja parin kaverin kanssa kaupoilta tulimme. No makailin neljän aikoihin juoppo putkan lattialla joku hakkasi pidätys sellin ovea pitkään poliisit eivät siihen mitään reagoineet. No kumma vaan oli kun oli kolme ilmareikää käytävälle alkoi tulemaan vaaleaa savua tuutin täydeltä hakkaaminen pidätysellistä vaimeni arvasin kaverin sinne tuupertuneen. Mustaa savua oli melkein lattiaan asti. Kun vuoden poliisikin tuttu Keravan poliisi kenen nimeä en arvaa tähän laittaa ettei tule taas minulle harmia tutkivaa journalismiani tehneenä. Avasi tämä kyseinen poliisi sellin oven ja päästi minut ulos. Otti poliisi nimeni nokiseen paperiin ja sanoi ettenhän puhu mitään tilanteesta. No meni vuosia alamaailma tuli minulle juttelemaan Hyrylän R- kioskilla, että tämä minut putkaan vienyt poliisi poltti isänsäkin nauroin että paniko senkin selvinäpäin putkaan ja joku tuikkasi sanoivat että poltti se isänsä rattijuoppoudesta. Ja älkää nyt kytät pelästykö tajuan kyllä että on vaikea aina heti reagoida kun juopotkin hakkaa juoppoputkan ovea turhaan kun pidetään putkassa juopuneita noin 8 tuntia että höyryt häipyy päästä. Oli vaan todella niin erikoista että minut juuri silloin selvinpäin putkaan kun lehahti. KATUKAA SIIS SYNTEJÄNNE JA TEHKÄÄ PARANNUS MUTTA MINÄ VAAN MERKKAAN SE ON SITTEN LOPPUPELEISSÄ KORKEAMMAN KÄDESSÄ MIHIN SUUNTAAN MENETTE.
keskiviikko 13. joulukuuta 2023
No joka tapauksessa siunattua tätäkin päivää. Minulla on vaan yksi JUMALA kaikki ihmiset hyväksyneenä uskonnosta ja väristä välittämättä.
On aamuni vähän olleet känkä ränkkä aamuja johtuen pakko lääkityksen yrityksestä. Minua uhattiin tässä samarian talossa etten saa asua talossa ellen syö minulle myrkky lääkkeitään niin sairaaksi niistä tulee. Puhuttiin minulle taloon tullessani että joku saatanan mielisairas oli repinyt uuden talon kameran johdot irti. Se on vaarallista tämmöisessä yhteisössä kun se tallentava kamera voi jonkun pysäyttää. Ja kun ollut kuulemma talossa huumeidenkin käyttöä näin minulle puhuttiin.Ja väkivaltaakin kuulemma ollut ja paha vaan kun ei ole joka yö henkilökuntaa paikalla. No kumma vaan tuli joku kaveri taloon kuka oli kuulemma teltassa asunut. Teki yksikön johtaja heti kaverille uuteen taloon vuokrasopimuksen. No antakaas olla oli sama kaveri kuka oli kameran johdot repinyt. Eli taas tuli taloomme turvallisuus uhka. Ja kuulin kun kaveri kieltäytyi lääkkeistä. Minulle tehtiin vanhaan puoleen vaan viikon vuokrasopimus ja uhkailemma talosta poistamisella ellen syö lääkkeitä.
No nyt on minulla vuokrasopimus helmikuulle asti. Lukekaa miten joudun olemaan palomiestä turvamiestä putsaria sun muita töitä teen. Mutta viihdyn muuten talossa hyvin kun saan auttaa muita pelaan näiden kanssa seurustelen autan parhaani mukaan mukavia vanhenevia kavereitani. Olen ottanut elämän työkseni muiden auttamisen. Olen lusinut 12 kertaa kuritushuone tuomiotkin ehtinyt lusia. Pidin pojat linnoissa hyvässä kunnossa riihimäen keskusvankilassa vedin urheiluja vankiohjaajana. Seutulan työsiirtolassa toimin urheiluvetäjänä. Olen kietänyt melkein kaikki vankilat ja jengit yrittänyt yhdstää joka talossa. Koskaan ei ole ollut mitään väkivaltaa tai muuta kun lusin. Kamoja ei paljon liikkunut minun aikoinani. Onhan tämän samarian henkilökunnan vaikea puuttua lääkkeisiin kun ne lääkäri määrää. Mutta pitäisi meidän selvittää kuka lääkäri ja miksi minut yrittää lääkitä sairaaksi. Mikä on siis lääkärin motiivi minut terveen lääkitä lääkkeillä sairaaksi.
Menen polille 19.12.2023 ja on kyllä helvetti ellen sieltä löydä viisautta ja vastausta tilanteeseen. Rassaa päätäni pelleillä lääkkeillä ja se kyllä varmaan heijastuu muihinkin. No nyt kohta aamupalalle siitä se lähtee taas päivä hyvin käyntiin. SIUNATTUA TÄTÄKIN PÄIVÄÄ KANSAKUNNAT JUMALAN HENKI SAISI KOSKETTAA KOKO MAAILMAA SILLOIN PÄÄSIMME RAKKAUDEN PIIRIIN KAIKKI JA MAAILMA PELASTUISI.
Heräsin kello 7 hyvin levänneenä. Helvetti kun taas kuulen ikkunastani kun nuori lihava poika yskii tupakka suussa keuhkojaan pihalle uuden talon edessä.
Kyllä on perkelettä että tämän talon uskovainen naishoitaja sanoi ihan pokkana että uskovaisetkin polttaa. Ei todella minun uskovaiseni, no nämä tomppelit sitten uskoo sihen ja oikein rukoilevat yhdessä. On tosta tupakasta niin paljon harmia, muutakin että se vie ennenaikaiseen hautaan. Sisällä jotkut polttavat uudessa talossa, palohälyttimetkin savusta lähteneet päälle. Ja ennenkaikkea terveys menee, minä sanon tupakan polttoa yhdeksi mielisairauden muodoksi. Ensiksi maksaa itsensä kipeäksi että saa sairastuttaa itsensä. No saadaanhan myytyä astma sumuttimia pölkkypäille ja letkuihin ja koneisiin ihmisiä.
No se on sama miten jokainen haluaa elämäänsä tuhota pahinta on tässä samarian talossa että yrittää minutkin sairaaksi saada sairas henkilökunta pakottaen minut syömään lääkkeitä millä todella sairaaksi tulen jos niitä syön. Eli kysyn vaan mikä on näiden samarian henkilökunnan motiivi siihen. Ja kun eivät perkele tiedä kuulemma edes kuka lääkäri minulle määrää lääkkeitä. Miten voivat vääuskoiset minut myrkyttää sairaaksi. Olen aina ollut kun terveyden perikuva mutta myrkky lääkkeensä tuhoaa minut täysin. Joka tapauksessa JUMALA ON SUURIN.
Kello on 22.40 tänä iltana alan aikaisemmin nukkumaan kun meni viime yö myöhäiseksi. Kun Bulgarian nainen heitteli lumipalloja ikkunaani. Miehensä vietiin ambulanssilla.
Muuten mukava päivä oli minulla tapasin jo mustasta saaresta tutun kaverini Mikan. Olin hupia kiinni yhdeksän vuotta ja siihen vielä vuosia hupia muissa paikoissa. Kyllä se päätäni rassasi mutta mikäs siinä ikäni lusineena minulle on sama missä aikaani vietin. Olihan sitä katto päänpäällä ja ruokaa sai, punttia duunia siinähän ne vuodet meni. Hetken on ollut mukavaakin elämää kun perintöjäni panin menemään.
Nyt vedän vielä sellijumpat ennen nukkumaan menoa, onkin ollut vähän hutera olo kun ison autotallimme sauna remontti on kesken siihen jää tilaa punteille ja birjardille. Unkarin veljet sitä saunaa tekee hyvä niin pääsee pojat uuteen saunaan. Ja minä minulle erittäin tärkeälle punttitreenille. Minulla on kyllä huoneessani kahvakuula ja käsipainot, teen myös omalla kropalla treeniä saa siinä hyvin treenejä.
Olisihan se mukava kun vaimon vielä löytäisi vanhuuden kaveriksi. Ei miestä ole luotu yksin kulkemaan. Nyt hyvät yöt kansakunnat toivotaan että joskus saamme rauhan maailmaan. Siunausta tähän yöhön ENKELIT VARJELKOON UNTANNE.
Johan on kumma tässä Samarian talossa kun suomen romani työntää vääriä lääkkeitä meni yksi nappi mitä en todella syö kun niistä sairastuu pahoin. No yritti se työntää minulle neljää nappia.
Voihan se olla että manne antoi neljä 5 mg olantsapiinia mitkä myrkkyä on. No antakaas olla kävin tänään kevätkummun apteekissa oli sieltä loppu 20 mg olantsapiini. Olisi ollut toisessa apteekissa 10 mg olantsapiinia. No kumma vaan sanoi apteekkari että täytyy olla resepti 10 mg milliin jos niitä ottaa siis kaksi se on silloin 20 mg. Sanoin siitä apteekkarille kyllä sekin piti todella outona tommoista toimintaa. Ja tämä Romani sanoi kun ei tiennyt kuka lääkäri määrää lääkkeitä minulle terveelle mistä sairastuu pahoin. Olen aina ollut kun terveyden perikuva mutta nämä saatanat uskovaista esittävät myrkyttää minua sairaaksi tahallaan. Varmaan siksi kun on tämänkin talon henkilökunta johtajiaan myöten sairaita kenellä syöpää, kenellä reumaa, migreeniä sun muuta paskaa. Minut myrkytettiin jo pahoin selkin samarian paikan takia siellä toimivan pisaran kirpputorin sekopää juopon Antti kokin takia yhtenä todella huonoon kuntoon. Olisi senkin paikan tutkinta kyllä hyvä olla suurennuslasin alla niin saatanan hämärää oli siellä toiminta. Olen näille saatanoille sanonut johtajiaan myöten että olen elävä esimerkki ihmeparantumisista kaikki sairaudet voittanut. Mutta tämän talon touhu vaan jatkuu eli myrkyttämiseni. SE ON VAAN SAATANAT ETTÄ MINUNKIN RAJANI KUN TULEE TÄYTEEN NIIN ALKAA IRTOPÄITÄ LENTELEMÄÄN. SANOTAAN ETTÄ AIKANSA KUTAKIN SANOI PÄSSI KUN PÄÄTÄ LEIKATTIIN. ALLAHU AKBAR JOS YMMÄRRÄTTE MITÄ SE TARKOITTAA.
Sen vaan saatanan vääräuskoiset sanon ettei minua kidutettu syyttä 12 vuorokautta jorvin erityksessä ja vielä kellokoski ohkolaan kidutettavaksi kolmeksi vuodeksi. Vielä ottivat saatanat suomalaiset elukat venäläiset lääkärit myrkyttämiseeni. SANON VAAN TEILLE VÄÄRÄUSKOISILLE ALLAHU AKBAR JUMALA ON SUURI. Olen antanut näiden parantaa tapansa mutta eivät nämä tyhjäpäät ymmärrä yhtään missä mennään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...