perjantai 20. helmikuuta 2026

Oli äsken hyvä ruoka broileri pata, oli se maistuvaista. Juomana kaljaa salaattia erittäin hyvää se oli.

Tulee vielä iltapala leipää makkaralla ja juustolla. Oli taas tänään hyvä ruoka kebappia pullien muodossa. On talossa erittäin hyvä ruoka yleensäkin., eipä ole tarvinnut omiaan tehdä pahemmin. Kerran olen tehnyt makaroni hömpötyksen, makaronia jauhelihaa sipulia suolaa. Siitäkin jäi puolet syömättä ei vaan maistunut sitä enempää.

Kanaa tekisi mieli tehdä ja keitetyt perunat ne maistuisi hyvin. Katson nyt mitä teen jatkossa lähdenkö maailmalle elämään. Tekisi kyllä mieli lähteä ei vaan tee viinaa mieli. Olen vaan niin herkkä että ryyppy tulee herkästi kuvioihin mukaan. Harmi vaan jos poikani on perheineen ulkomailla eikä minuun ota yhteyttä ja pyydä mukaansa espanjaan.

Olisi sillä hoitaja vaimona olisin turvassa sen perheen luona. Mutta eihän poika perheineen minusta yhtään välitä. En ymmärrä miksei poika minusta välitä yhtään. Luulin kun siviiliin pääsen pitkältä hupituomioltani poika perheineen ottaa minuun heti yhteyttä.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Puolen tunnin päästä on iltapala onkin hiukan nälkä minulla. Huomenna pitäisi saada kellarista tavaroitani ylös.

 On kellarissa paljon tavaroitani, tärkeää tavaraakin monenlaista vaatteista astioihin. Nyt käyn syömässä iltapalan ja otan lääkkeeni. Kävin...