lauantai 31. toukokuuta 2025
Päivä mennyt lusiessa niin sanotusti kun yksin jumitan rahattomana ruuatta. Vitutus on kova kun perseauki olen ei mitään mukavaa ole minulla. Kela eikä sossu eivät anna edes huonekaluihin avustusta. Tyhjä kämppä on minulla ei telkkani edes toimi täällä kun on kaapeli yhteys. Surkeaa on yksinäinen elämäni rahattomana.
Kun olisi paljon rahaa olisi sitä myös paljon silloin kavereita. Autot prätkät kaikki minulla olisi silloin hieno asunto olisi. Nyt on minulla tyhjä huoneisto kun ei itselläni ole rahaa edes kalustaa asuntoani. Kela eikä sossu lähde mukaan toimeentulottuella miksi sitä en tiedä luulisi että ensiasuntoon lähtisi ne mukaan avustamaan. Helvettiä on kun meillä oli vuosiatelevisio huolto ja myynti. Nyt ei telkkani toimi täällä kun on talossamme kaapeli televisio. Olen pari kuukautta asunut ja ilman telkkaa kyllä tunnen itseni yksinäiseksi. Kukaan naapureista ei pyydä kahville ja telkkaa katsomaan. Vanhempi rouva Kati pyysi kahville ja kissaansa katsomaan. Mutta tyttärensä kuka asuu viereisessä talossa kielsi äidilleen menemästä kahville. Kati ei ole mitenkään höperö mutta ymmärrän kyllä omaisia että tarkkoja ovat. Kun ihmiset ovat toiset niin pahoja että pahojaan tekevät. Minulle on vaan vanhemmat ihmiset niin rakkaita en itsekkään ole enää mikään nuori kohta 70 vuotta. Olisi vanhempi rouva Kati tuonut tänään minulle nakkipaketi soitti se minulle. Mutta kielsin sitä tuomasta vaikka minulla olikin kova nälkä ja olisi kyllä nakit maistuneet. Mutten ala ihmisten kanssa vääntämään äkkiä talon porukka taas olisi siitä vääntänyt että Katia hyväkseni käytän. Mielummin olen nälissäni ja kärsin yksinäni. Kyllä elämä on yhtä helvettiä rahattomana, rahaa kun olisi silloin olisi todella mukavaa. Raha tuo rakkautta ja onnea rikkaat pärjää maailmassa, köyhät ovat nöyriä.
Kyllä vituttaa olla rahaton ei ruokaa eikä juomaa ole yhtään. Kavereitakaan ei ole ketään kun perseauki olen häipyy kaverit heti kun rahani loppuu. On niin mukava olla suosittu kun rahaa on.
Rahalla saa rakkautta niin paljon kun ammentaa rakkautta ei ole raha ratkaisee kaiken,sen kongreettisesti kokeneena. Kun olen ollut rahaton en ole saanut yhtään mitään pelkkää paskaa vaan ottaa vastaan. Mutta kun rahaa on ollut saan aina paljon kavereita, kaikki haluaa olla kanssani silloin kun tarjoan ja laitan pöydät koreaksi. Siksi rakastan rahaa se tekee onnelliseksi ihmisen. Raha ja rakkaus on yhtä sen tiedän kokemuksesta.
Päivä menee lusiessa niin sanotusti kun rahattomana ruuatta olen. Rahaa saan vasta 4.6.2025 asumistuen sekä eläkkeen mikä tulee jo 6.6.2025. Silloin taas ilo repeää kun saa juotavaa ja syödäkseen.
Olisi vanha rouva alhaalta tuonut minulle nakki paketin, sanoin etten ota häneltä mitään ettei tule muilta sanomista. Sanoi vanhempi rouva että hän heittää sitten nakit roskikseen. Kun vanhan rouvan tyttö naapurista jo sanoi, etten saa mennä äidilleen kissaa katsomaan ja kahville, vaikka äitinsä kerran minut pyysi kylään kahville. No ymmärrän senkin kyllä kun on vanhoista ihmisistä kysymys. Sanoin kyllä tyttärelleen etten väkisin änkeä kylään menin kun pyydettiin. On monet vanhemmat ihmiset niin pahuksen yksinäisiä siksi menin kylään. Kun tuntuu vanhempi rouva täyspäiseltä, juttunsa viisaita elämästään kertoi paljon. Minä nyt rakastan niin paljon vanhuksiamme ovathan he meille kaiken jättäneet. No pidetään nyt hajurakoa ihmisiin eihän monissa kerrostaloissa edes tervehditä toisiaan. Olen kuullut kyllä tästäkin talosta jo monenlaista juttua, pitääkö sitten paikkansa vai ei. Kun vanhatkin sairaat ihmiset puhuvat paskaa minkä ehtivät. Kumma kun toiset kuolemaa tekevät tulevat ennen kuolemaansa ihan vittumaiseksi. Toiset tulevat täysin enkeleiksi kilteiksi ja mukaviksi. Kumpi sitten on parempi minä tykkään kilteistä kuolevista, ne voivatkin mennä taivaaseen. Pahat ehkä sitten menee toiseen suuntaa eli alakertaan. Helvetin esikartanot he kokee jo elinaikanaan.
Nukkuen aamusta kello 9.30 asti univelat pois. Nyt mietitään kaverin kanssa mistä ruokaa se ostaa makaronia pussin minun pitäisi tehdä jostain euro jauheliha pulliin.
Kyllä on mennyt ruokani huonoksi söin aikoinaan vaan parasta kun rahaa minulla oli. Nyt menee mikä vaan kun ei ole rahaa parasta ostaa. Kondikseni on mennyt huonoksi hunolla ravinnolla sekä huonolla treenillä. Teen kyllä sellijumppia mutta salitreenit on jääneet heikolle. Ja se näkyy kondiksessa kyllä se vaatii salitreenit silloin tulee tehoja. Minulla vaan ei ole salille rahaa sali kortti on niin kallis. Ja pitäisi olla ravinto parasta kun treenaa vaatii kova treeni kunnon ravintoa proteiinia tarvitsee kroppa treenatessa. Minulla on ollut pitkään huono ravinto oli jo vantaan sininauhan sahatien paikassa.
perjantai 30. toukokuuta 2025
Kaveri tuli illasta kerroksestamme pyytämään minua soittamaan puhelimeensa kun se oli kateissa. Löytyi se soittamalla sen rullatuolista. Nukuin paremmin kello 8.30 asti.
Hyvä että kaverin älypuhelin löytyi eilen illasta kun se tuli ovelleni pyytämään soittamaan siihen. Ja löytyihän puhelin sen rullatuolista ei ollutkaan se hävinnyt, hyvä niin kun se sille on tärkeä. Minäkin nukuin eilen koko iltapäivän, ja tänään nukuin kello 8.30 asti. Hyvin on alkanut nukuttamaan minua nukun pitkiä aikoja. Söin vähän nyt kirjoittelua ja kohta menen takaisin nukkumaan, menen ihan peiton alle silloin pysyy lämpöisenä. Väsyttää minua vieläkin kovasti siksi vielä menen unien maailmaan.
Oli tullut tililleni pankin pieni sijoituskohde tililläni oli 2.84 e. Kävin Lidlin kaupassa ostin makkaran ja leivän. Paistoin kämpillä makkaraa leivän päälle ja panin puolet makaroni ruokaani
Nyt on ruokaa taas vähäksi aikaa asumistuki tulee 4.6.2025 ja eläke jo 6.6.2025. Silloin saan taas ruokaa mistä pidän, kun en makkaran ystävä ole, enkä sikaa syö kun pakosti. Sika on minulla pannassa, mutta joskus täytyy tehdä poikkeus ja syödä sitäkin kun ei muuta ole. Ostin 99 senttiä maksavan leivän mihin paistoin makkaraa päälle. Puolet lenkistä panin eilen tekemääni makaroni ruokaan, paistoin makkaran ja sekoitin makaronin sekaan. Saan siitä syödäkseni pariksi päiväksi, viikonlopun kun pärjäisi. Rasvaa ostin eilen saa siitä paistettua, on minulla nykyään myös mikro sain sen Veikolta. Eli saan paistettua tai lämmitettyä mikrossa ruuan. Kunhan nyt pärjään asumistukeen asti 4.6.2025 saan sitten taas rahaa ja eläkkeen 6.6.2025. Tulee vaan minulle kaksi vuokraa päällekkäin, mitkä pitää sopia osamaksulla maksettavaksi. En muuten selviä maksuistani ellen saa sovittua toista vuokraa osamaksulla maksettua. Sopi naislaskuttaja kerran sen kanssani sillä lailla maksettavaksi. Pääasia että tulee vuokra hoidettua ja tuli pieni 36 euron sähkölaskukin minulle se on jo toinen sähkölasku mikä tulee minulle kuukauteen. Mitä vähän ihmettelen miten noin äkkiä tulee pari laskua. Eli ei nyt taas ole mitään ihan akuuttia hätää minulla ruokaa on ja rahaa on taas tulossa lähi aikoina.
torstai 29. toukokuuta 2025
Katkonainen yö oli minulla onneksi nukuin aamusta vielä hyvät unet. Nyt virkeänä pystyyn kello on 7.57 olen nyt ihan virkeä huonon yön jälkeen.
Otin kaverilta yhden reseptillä olevan melatonin mistä tuli vaan häperö olo, huonot unet oli minulla heräten monesti yöllä. Onneksi nukuin kumminkin aamusta hyvin ja nyt ihan virkeänä pystyyn. Olin yön jäljiltä aamusta väsynyt, mutta sain nukuttua aamusta vielä hyvät unet ja nyt ihan virkeä. Onneksi maltoin mennä aamusta vielä nukkumaan ja sainkin nukuttua hyvät unet. Mitkä hyvää teki minulle olin aamusta ihan poikki, mutta nukuttuani hyvät unet nyt ihan virkeä. Luulin taas että on päiväni pilalla väsyneenä heräten mutta nukuttani aamusta hyvin vielä olen nyt ihan virkeä.
Lähdemme kaverini kanssa tuvalle aamusta kello 10 aamupalalle kahville, leivälle, pullalle, keksille. Tekee aamupala taas hyvää meille saa aamukahvit sieltä. Ja maksu on vapaaehtoinen, panen aina kun on minulla rahaa possuun pari euroa. Saamme hyvät aamupalat sieltä saa heti itsensä kasaan kun saa syödäkseen ja kahvit juotua. Nyt alan valmistautumaan tuvalle lähtöön pitää kaveri herätellä. Se kulkee sähkörullatuolillaan mukava kaveri on fiksu ja filmaattinen pelaamme paljon sakkia hänen kanssaan.
Kello on 2.40 heräsin yöllä menin aikaisin illasta nukkumaan ja nyt herätti yöllä. Tarinaani tälle yölle elämäni tarinat.
Pitäisi kyllä nukkua vielä etten ole taas aamusta kun nukkuneen rukous väsymyksestä. Aamusta pitäisi mennä kaverin kanssa tuvalle aamupalalle. Ehtisi tässä vielä nukkuakkin jos vaan uni tulisi. Epäilen vaan ettei uni enää tule minulle kun aika virkeä olen. Saanhan nukkua aamusta vaikka koko päivän kun eläkkeellä olen eli ei hätää vapaa päiviä minulle. Nyt alan panemaan konetta kiinni ja yritän saada vielä unen päästä kiinni, ettei ole päivä taas pielessä väsymyksen takia. Hyvää siunattua yötä kaikille kansoille.
Nukuin illasta hetken nyt heräten kello 23.40 kirjoittelemaan kynällä ja koneella. Elämäni Tarinat Alfa ja Omega Alku ja Loppu.
Avasin koneeni vielä näin myöhään kun nukuin illasta monta tuntia meni väsymys ohi. Otin kaverilta illasta yhden melatonin mutta eihän sekään minulle sovi, tuli vaan outo olo siitä. Huono olo tuli vaan reseptillä olevasta melatonista ei sekään sovi minulle. Minulle ei sovi mikään kemia tulen vaan sairaaksi lääkkeistä. Olen niitä pakotettuna joutunut syömään vuosien saatossa. Olen vuosia sylkenyt lääkkeet pois suustani lääkärit saatanallisilla hoitajillaan ovat pitäneet minua mukamas kunnossa olevana lääkkeillä. Vaikka siis olen ne vuosia sylkenyt pois, miten voivat olla henkilökunta noin saatanan tyhmää. Miksi siis söisin hullun lääkkeitä millä sairastun pahoin kun ilman lääkkeitä toteaa henkilökunta että olen terve siis kun en syö. Mitenhän sekopää olisin jos aina olisin tehnyt niin kun saatanallinen henkilökunta halusi että myrkytän itseni hullun lääkkeillä. Nytkään en ole vuosiin syönyt saatanan hullun lääkkeitä ja vointini on todella hyvä paitsi sydän vikaa. On se saatanan kumma kun olen lusinut 12 kertaa kuritushuone tuomiotkin eikä minua olla koskaan linnoissa myrkytetty lääkkeillä. Vankiohjaaja olin Riihimäen keskusvankilassa Seutulan työsiirtolassa toimin urheiluvetäjänä. Miksei minua linnoissa myrkytetty hullun lääkkeillä. Johtuiko siitä että parhaita kavereitani oli pahimmat murhamiehet ei kukaan olisi edes uskaltanut minua yrittää lääkitä linnoissa. Miksi siviilissä pitää hullun kirjoissa kulkea, mikä teissä saatanan lääkääreissä on saatanallisilla hoitajillanne.
Oli meillä erittäin mukava grillaus päivä makkaraa ja lättyjä, kahvia ja hiukan kaljaakin oli talomme tarjosi. Mukavia tämmöiset yhteisölliset tapahtumat.
Oli mukava tilaisuus meillä kahvia, kaljaakin vähän makkaraa grillaten ja lättyjä reilusti. On tämmöiset yhteisölliset tapahtumat mukavia meillä. Vielä kun talo maksoi lystin, oli naisemme panneet parastaan. Erittäin mukava oli heittää läppää porukan kanssa vaikka juttujani eivät kaikki jaksa kuunnella. Vaikka ihan fiksuja puhun, mutta kun on vanhempia sairaitakin ihmisiä talossamme ymmärtää niitäkin. Kaikilla meillä on omat ristimme ja niillä mennään. Pääsimme kumminkin juttuun porukan kanssa pikkuhiljaa kun saimme kahvia ja kaljaakin juotua. Minulle teki kahvi ja yksi kalja hyvää kun en ollut edes aamukahvia saanut. Fiilikset parani huomattavasi kun tilaisuus kesti, paremmin aloimme juttuun tulla. Vanhemman herran kanssa juttelin niitä näitä, urheilusta puhuimme paljon sen kanssa. Otin kaveriltani yhden melatonin kokeilen sitä illasta jos se antaa paremman unen minulle. Nukahdan kyllä hyvin mutta herään pienempäänkin häiriöön talossamme. Ei tarvitse kun auto liikkua parkkialueella niin herään siihen. Nyt rauhallista helatorstaita ja siunattua päivää tällekkin päivälle. Huomenna menemme kaverin kanssa tuvalle syömään aamupalaa ja juomaan kahvit. On siellä aina mukava ilmapiiri saa siellä aamupalan ja kahvit herää siinä kunnolla.
Päivä menee omalla painollaan aamusta jumpattu kaupassa käyty ja ruokaa tehty. Tunnin päästä on talomme grillausta pihalla makkaraa ja lättyjä oluttakin on kuulemma tarjolla.
Kuulin että oluttakin on tarjolla, kyllä sekin maistuu tölkki ainakin. Makkaraa ja lättyjä paistetaan ja grillataan, se on mukavaa yhteisöllistä toimintaa. Kun tulee uusi verenohennuslääke en ota yhtä oluttakaan, se lääke ei sitä kestä. Näin on lääkärit sanoneet että se uusi lääke vaatii päihteettömyyden mihin olen sitoutunut, kyllä elämän täytyy voittaa. Olinhan melkein 10 vuotta raittiina naiseni lupasi minua odottaa. Mutta tippui Pia Saari Ukkola lentokoneella vuonna 89 Tuusulassa 7 kuoli siinä onnettomuudessa Pia yhtenä. Silloin retkahdin juomaan ja menin huonoon happeen. Vantaan sininauhan sahatien paikassa join itseni melkein hautaan. Varpaastani lähti ruusu ja myrkytystila sydämeeen asti. Jatkuva eteisvärinä jäi sydämeeni ja se on paha minulle. Yritän tulla toimeen sen kanssa kolmea lääkettä syön sydämeeni. Treenaan kovaakin ja pyöräilen kesät talvet ei eteisvärinä minua hiljennä. Sydän vaan hakkaa ylikierroksilla verenpaineet ovat hyvät pulssi vaan kova.
keskiviikko 28. toukokuuta 2025
Aamu joutaa ei uni enää aamusta tullut. Nyt odotan kello 9 että pääsen kaupoille pienillä rahoillani ja tyhjillä tölkeillä ostan ruokaa. Saan pariksi päiväksi halpaa ruokaa Lidlistä.
Ostan mitä saan käyn Lidlissä saan sieltä halvalla jotain pientä. Pitäähän minun saada viikonlopuksi ruokaa kaappiin on vielä asumistukeen aikaa se on 4.6.2025 ja eläkkeeni on 7.6.2025. Tänään on kyllä grillaus päivä kello 14 alkaen makkaraa ja lättyjä saadaan kuulemma. Kaverini ei osallistu joidenkin muiden takia sillä on turhia kitsoja porukkaa kohtaan. Minun on pakko osallistua kun nälkä minulla on ja ruokaa tarvitsen. Yritän ostaa Lidlistä pienellä rahallani pankissa 1.18 e ja viidellä tyhjällä tölkillä. Saan euron lihapulla pussin makaroonin ja rasvan niihin pitäisi rahani riittää. Yksi sipuli minulla onkin saan siitä ruuasta moneksi päiväksi ruokaa. Kunhan nuukasti syön ruokaani maitoa ja piimää tekisi mieli muttei rahani niihin riitä. Kyllä ennen oli mukava syödä parasta kun minulla rahaa oli paljonkin minun mittapuuni mukaan.
Rahaa on tililläni 1.43 e. Ja tyhjiä tölkkejä on viisi. Saan niillä Lidlistä jotain ruokaa. Rahapäivään on vielä aikaa 4.6.2025 on asumistuki ja eläke on 7.6.2025. laskuja on vaan niin paljon ettei ruokaan ole oikein varaa silloinkaan.
Kyllä vituttaa olla perseauki jatkuvasti kun rahani eivät riitä laskuihinkaan. Kolmet perinnöt panin menemään, tai yhdet kusetti edunvalvonta kaikki isäni arvkoas elämäntyö vietiin minulta edunvalvonnan kanssa juonimalla. Saatanoita tapettavia rottia ovat elukat ketkä köyhää kusettavat. Tulisi jo sota että jyvät karsittaisiin akanoista. Kyllä minä poika puoleni tiedän ja se on teille saatanoille rankkaa peliä. Viholliset pitää poistaa viimeiseen mieheen, paha pitää poistaa hyvyydellä. Ja pahat kyllä tietävät ketä tarkoitan. Vääräuskoiset koirat ovat paholaisia ja he tietävät sen itsekkin. Lukekaa tarinoitani miten paljon olen pahaa saanut ottaa ihmisiltä vastaan ja ovat monetkin esittäneet niin raamattu uskovaista. Mutta monetkin ovat olleet läpeensä pahoja vetäneet vaan roolia. Ja näitä tulee vastaan jatkuvasti miksi ihmisen pitää vetää uskovaisen roolia jos on läpeenä paha. En kenenkään uskontoa väheksy se on hyvä jos on yläkertaan asiat kunnossa. Sen vaan sanon että loppupelisssä kyllä tulee monelle äitiä ikävä kun totuus tulee esiin. Siunattua helatorstaita kaikille kansoille. USKO TOIVO JA RAKKAUS JA TÄRKEIN ON RAKKAUS.
Heräten kello 4.30 eli turhan aikaisin muutenkin oli vähän katkonainen yö varmaan tänään oleva grillauspäivä talolla piti hereillä. Kun odotan aina talomme tapahtumia meni vaan mammoihin fiilis vähän kun paskaa puhuvat toistensa takana.
Huomasinkin aika äkkiä kaksinaamaisuuden talossamme, paskaa puhuvat mammat toistensa takana. Alkuun yksikin oli niin lipevä mutta aika äkkiä paljastikin oikean karvansa. Kyllä tässä talossa kannattaakin olla vaan omissa oloissaan. Toki töppäsin kun viinaa pari päivää otimme kaverini kanssaa talossamme. Mutta ei se pitäisi olla syy muuttua kyyksi povelle. Alkoivat vaan kummaksi porukka kun vielä rahaa lainailin ruokaan porukoilta, ei kukaan kumminkaan lainannut minulle. On talossa kyräilyä toisiaan kohtaan vaikkei pitäisi syytä olla. Minä sanoin mammoille etten halua kuulla toisista pahaa puhuttavan takanapäin kun juuri olin tullut taloon enkä ketään tunetenut. Siksi oli vaikea kantaa ottaa paskan puhumisiin, mutta olenkin huomannut että onkin puheissa perää mitä puhuivat toisistaan. No onhan porukka sairasta vanhaakin ihmistä toiset muuttuvat piruiksi ennen kuolemaansa. Se on kumma toisista tulee piruja toisista tulee ihan enkeleitä ennen kuolemaansa. Kai täällä taas kuolema kutsuu kohta jotain kun niin vaikeita ovat toiset. Mitä ihmettelen kun kaikilla melkein on pahojakin sairauksia talossamme, luulisi että olisi meillä hyvä ilmapiiri talossamme. Kun niin sanotusti samassa junassa olemme ja ehtoo puolen ihmisiä alamme olemaan. Luulisi että kaikille olisi JUMALAN RAKKAUS LÄHELLÄ.
Tein äsken kello 16-16.30 toiset sellijumpat tälle päivälle. Hyvää tekee taas rasittaa itseään kunnolla eteisvärinä ei vauhtiani hiljennä.
Tein käsipanoilla tiukat treenit olkapäitä, pysty punnerusta, hauista etunojapunnerrusta omalla kropalla. Tulihan taas hyvä olo kunnon treenistä, toinen treeni jo tänään ja hyvää tekee. Menen käymään salilla kun nyt rahaa saan, saan ostettua salikortin. Alan käymään treenillä salilla saa sieltä paremmat tehot kun sellijumpilla. Löytyy tästäkin kylästä treeni saleja useitakin, panen vuoden jaksolla ja katson miten kehityn ja jatkan siitä. Onhan minulla taukoa salilta mutta lihasmuisti kyllä toimii ja palautuu vanha kunto aika äkkiä.
Minulla vaan alkaa jo ikääkin olemaan täytin maaliskuussa 69 vuotta. Ja tulihan toi eteisvärinä sydämeen, mutta se ei minua rajoita muuta kun pulssi hakkaa vähän ylikierroksilla. Mutta pääasia että sydän toimii ilman varoituksia ylikierroksista. En huomaa mitään sydän oireita, pari kertaa on ambulanssi käynyt katsomassa kuntoni kun illasta on ahdistanut, mutta siihenkin on syy ollut varmaan ryypyssä mitä kaverini kanssa harrastimme. Ryyppy herkistää kummasti minua ja silloin ahdistaa henkeäni ja rinnasta puristaa kummasti. Kalja on pahinta sydämelleni se panee pumpun kierroksille. Toki täytyy nyt kuulostella kuntoani enhän enää ole nuori mies ja sairauksia on tullut. Mutta periksi en helposti anna ja jatkan niin kauan kun henki pihisee. Vähän kevyemmällä rytmillä vaan kun nuorena. Toivon nyt että saan uuden verenohennuslääkkeen mikä ei kestä ryyppyä ollenkaan. Olen sitoutunut päihteettömyyteen elämän pitää voittaa, enhän nyt halua vihanneksena olla jossain vuodeosastolla. Jos hyytymä lähtee vasemamsta kammiosta liikkeelle. Se voi aivoihin iskeä ja se onkin jo vaarallisempi juttu. Joten miksi eivät lääkärit määrää uutta lääkettä vaikka olin kerrankin melkein 10 vuotta raittiina. Naiseni lupasi minua odottaa 9 vuotta, mutta tippui hän koneella vuonna 89 Tuusulassa missä 7 kuoli Pia Saari Ukkola yhtenä. Silloin retkahdin juomaan mutta viinapiru on päästäni kuollut. Mielummin olen raitiina kun juoppona vaellan maailmassa. Kyllä raittius on parasta huumetta. Siunattua tätäkin iltaa kansakunnat.
Mentiin rullatuoli kaverini kanssa tuvalle kello 10 syötiin ja juotiin kahvit ja mehut. Oli siellä myös makkaran grillausta sain kaksi makkaraa. Tuli latinalais tanssia tanssiva sinne mutta lähdin pois ennen sitä.
Oli taas tuvalla hyvä tarjoilu söin sillileivän pullaa pipareita sekä grillattua makkaraa. Olisi tullut lattareita tanssiva nainen sinne mutten viitsinyt odottaa sitä. Lähdin pois tuvalta ennen tanssijan tuloa, oli taas hyvä tarjoilu siellä. Kahvia join pari kuppia söin hyvin mitä tarjottiin, muutenkin oli mukavaa laulettiin yhteis lauluja monta laulua, kitaran säestäessä. Hyvä ilmapiiri oli tuvalla kaikilla oli varmaan mukavaa. Olisi minulla tililläni 1.4 euroa rahaa ja kolme tyhjää tölkkiä. Saisin Lidlistä lihapullia ja makaroonia pussin. Yksi sipuli minulla on saisin tehtyä siitä makaroni hömpötyksen. Pitäisi saada vielä jostain 40 senttiä rasvaan sen se makaroni ruoka tarvitsee. Söisi siitä taas pari päivää, menen ehkä huomenna aamusta Lidliin silloin voi olla hiljasempaa siellä. Kysyn kaveriltani talostamme euroa ruokaan saisin tehtyä sillekkin ruuan, olen sitä syöttänyt monesti se tarjoaa kaljaa eilen se toi kaljan ja yhden lonkeron. On vielä rahapäivään aikaa monta päivää ilman ruokaa ei ole hyvä olla. Huomenna on talollamme makkaran ja lättyjen paistoa. Iltapäivästä saamme taas ruokaa juomaakin kuulemma on olisi nyt lonkeroa ja kaljaa ne maistuu monelle toki fiksusti otettuna. Minä taidan jättää oluet väliin, ei vaan enää maistu kun ei olut ole hyvääkään. Jos nyt näyttäisin talomme mammoille etten ihan rapajuoppo ole ei maistu aina minulle. Muutenkin täytyy nyt alkaa viisastumaan rahan käytössä että riittää ruoka minulle. Vuokran ja sähkön maksu on nyt tärkeintä, vuokraa tulee iso lasku ellen saa maksaa osamaksulla. On minusta johtumattomista syistä laskua kertynyt kahdesta laskusta. Mutta luulen että maksan ne pois molemmat että saan vuokrani tasapainoon.
tiistai 27. toukokuuta 2025
Posti viety siivottu syöty nyt tein vielä sellijumpat käsipainoilla ja omalla kropalla.
Tein taas tehokkaat sellijumpat käsipainoillani sekä omalla kropalla etunojapunnerruksia. Hyvää tekee aina jumpat, alan kohta käymään salilla se on tehokkaampaa kun sellijumpat. Käsipainoilla ja kahvakuulalla teen liikkeitä sekä omalla kropalla tehokasta jumppaa. Tulee jumpilla aina niin hyvä olo ihan on kun eri mies jumppien jälkeen. Saa vähän tehoja ulos itsestään, tekee pumpit hyvää kunnon turvotukset päälle. Kunhan nyt alan taas salitreenit saa siinä tehoja kunnolla esiin. Pitää nyt äkkiä aloittaa salitreenit ettei pääse tuntuma häviämään. Olen linnoissa treenannut kovaakin seutulassa vedin superina treenit, kuutta kertaa viikossakin treenasin. Olin Seutulan työsiirtolassa urheiluvetäjän tittelillä. Riihimäen Keskusvankilassa olin vanki ohjaajana vedin A ja B ryhmän koriksia pojille. Vintin aulassa pienellä kentällä pelasimme.
Rahaa oli sen verran että sain vietyä R-kioskille vakuutusyhtiön kirjeen. Sain nyt vakuutusyhtiölle paperit vetämään. Toivotaan nyt että saan korvauksia jatkuvasta eteisvärinästä
Olisihan se luojan lykky että jostain alkaisin rahaa saamaan. Kyllä vakuutuksen pitäisi korvata jatkuva eteisvärinä. En ole saanut kahteen kuukauteen edes asuntoani kuntoon, ei huonekaluja ei telkkaa ole minulla telkkani ei toimi täällä kun on kaapeli täällä. Ei ole mukava olla tyhjässä asunnossa kun en saa kelasta enkä sossuista avustusta. Kuuluisi ensiasuntoon antaa kaikki tarvittava kelasta tai sossusta. Mutta minä en saa mitään niistä miksi sitä vaan kysyn. Olen minimi toimeentulolla joten minulle kuuluisi avustusta toimeentulotukena. Kunhan nyt vaan tulisi vakuutusyhtiöltä rahaa minulle jatkuvana kun on jatkuva eteisvärinäni.
Siunattua tätäkin päivää ihmiskunta ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMESSÄ AAMEN.
Hyvin nukuttu yö kello 6 asti pitkästä aikaa nukuin noinkin pitkään. Kaverin kanssa menemme tuvalle tänään aamukahville ja palalle. Laitan vakuutuspaperit menemään aamusta kello 7.
Toivotaan että saan vakuutusyhtiöltä korvauksia jatkuvasta eteisvärinästä sydämessäni. Olisi se luojan lykky että korvauksia tulisi, kuuluu sieltä kyllä tulla jatkuvasta sairastelustani. Tuleeko sitten kertakorvaus vai jatkuva korvaus mutta jotain pitää vakuutuksesta kyllä saada. Siksihän vakuutus otetaan sairastelun takia kun tuli onneksi sairastelu vakuutuksen oton jälkeen siksi korvattavissa se on. Tulisi nyt kerta korvaus vakuutuksesta se olisi hyvä raha, kuoleman pelko on sydämeni takia. Kyllä oli kumma vaisto että otin vakuutuksen juuri ennen sairastumistani. Tuli varpaastani ruusu ja siitä sydämeen asti mennyt myrkytystila, mistä jäi jatkuva eteisvärinä päälle. Olen vakuutusyhtiölle pannut jo kaikki paperit mutta jäi nimikirjoitus vaan pois siitä kirjeestä. Eli oma moka se oli että nyt joudun uudestaan kirjeen kuitattuna lähettämään. Toivotaan että nyt riittää kaikki tiedot sinne täytin paperit viimesen päälle ja kaikki paperit ovat sinne lähetetyt.
Kaveri rapustamme soitti minulle lupasi se tuoda lonkeroa tullessaan. Pyysi se sakkia pelaamaan vein sitä kun pässiä narussa lopetettiin peli kesken sain sen kympin nappulan syötyä eli rouvan.
Oli kaveri sen verran kaljoissa ettei sakki siltä oikein sujunut, sain sen rouvankin syötyä. Peli jäi kesken eli voitin pelin jos näin ajatellaan, vein siltä upseereita ja rouvan mitä pidetään arvokkaimpana nappulana. Kaveri tarjosi yhden lonkeron ja kaljan ne teki hyvää, pieni yömyssy siitä tuli rentouttaa pieni määrä minua. Kunhan ei ryöstäydy huikka käsistä, silloin menee kyllä huikka överiksi. Kun konjakki tai brändi on täysi se tuntuu hyvältä, mutta juoppo on juoppo kun alkaa pullon pinta laskemaan alkaa menemään jo överiksi juominen. Silloin kyllä ote lipsuu ja menee juomiseksi huikka, se on vaan niin hienosäätöä huikan otto. Sanotaan että seura tekee kaltaisekseen ja se pitää kyllä paikkansa, juoppojen kanssa kun seurustelee ja juo menee se aina överiksi. Minä kun saan uuden verenohennuslääkkeen lopetan huikan kokonaan, se lääke ei siedä yhtään huikkaa. Olin melkein kymmenen vuotta ryyppäämättä naiseni lupasi minua odottaa 9 vuotta. Mutta tippui Pia Saari Ukkola lentokoneella vuonna 89 Tuusulassa 7 kuoli onnettomuudessa. Yksi nainen siitä selvisi muttei Pia. Kauppa olisi vielä tunnin auki kello 23 asti kuulemma, saisin sieltä evästä muutamalla eurolla, postimerkki pitää aamulla ostaa sekin maksaa nykyään 2.75 euroa. Pitää saada vakuutus vetämään luulisi että jatkuva eteisvärinä olisi vakuutuksen korvattavissa.
Mukavaa kun on 29.5.2025 helatorstaina makkaran ja lettujen paistoa talolla on myös juomia tarjolla.
Mukava kun talo järjestää yhteistä toimintaaa talolla, makkaran ja lättyjen paistoa osallistun mielelläni pippaloihin. Minulla ei ruokaa olekkaan ellen huomenna osta jotain, pitäisi vaan saada lähtemään postiin vakuutus paperit se maksaa 2.75 e. Eli en saa evästä ostettua oikein mitään kun rahaa on minulla 6.18 euroa. Kunhan nyt pärjäisin asumistukeen 4.6.2025 eläke tulee 7.6.2025. Vuokra vaan vie suuremman osan rahoistani sekä pieni sähkölasku. On juhlat 29.5.2025 helatorstaina se on todella mukavaa yhteistä toimintaaa meille. Minä tykkään yhteisistä toimista, katsotaan nyt toiminko grilli mestarina viimeksi paistoin makkaroita. Pesin grillin ja harjasin sen puhtaaksi teräs harjalla. On se nyt hyvässä kunnossa saa siinä hyvin paistettua taas makkarat.
Hyvä että järjestävät juhlia meille aika usein niitä on, se on yhteisöllistä toimintaa mikä tekee yhteisölle hyvää. Kyllähän täälläkin puhutaaan takana päin toisista. Mistä en tykkää mutta vanhoja sairaita ihmisiä on talossamme, siksi voi odottaa mitä vaan näiltä. Kyllähän sitä jupinaa syntyy tämmöisessä yhteisössä. Kaverille laitoin viestiä puhelimella, jos joisimme nessi kahvit siltä sillä oli pikakahvia purkissa. Se vaan on vissiin kylillä vielä lähti se jonkun kanssa näin ikkunasta niiden menon. Voi olla ettei kaveri enää tähän aikaan kahvia juo ettei mene yöunet. Onkohan kaveri kalja touhuissa jos sille joku taas tarjoaa.
Ruoka on lopussa rahaa on 6.18 e keitin perunoita viisi ja paistoin viimeisillä rasvoilla sipulia. Sai siitä vatsan täyteen pitää minun ostaa vakuutuksen papereihin postimerkki mikä nykyään maksaa 2.75 e.
Katson nyt saanko aamulla postimerkin ja jotain ruokatavaraa on minulla tililläni 4.18 e ja lompakossani on kaksi euroa. Saan ehkä postimerkin ja jotain ruokatavaraa. Köyhyys ei ole mukavaa, köyhät ovat nöyriä sanotaan. Ja se pitää paikkansa, oli minulla hyvin rahaa jonkun aikaa kolmet perinnöt panin menemään. Harmitti niin paljon kun ei siskonikaan eikä poikani minusta yhtään välitä, siksi join itseni sairaaksi sydän reistailee. Jatkuva eteisvärinä on sydämessäni myrkytystilasta johtuen. Jalastani lähti pöpö liikkeelle, varpaani murskaantui ohkolan sairaalassa kun löin sen pöydän jalkaan.
Olisinpa saanut tämän asunnon silloin kun oli minulla sahatiellä äitini perintö rahat. Olisin saanut perustettua nätin kodin, televisiokaan ei täällä toimi kun on täällä kaapeli televisio. Minun televisiossa ei ole varmaan kaapeli valmiutta. Tämmöiseen tulokseen olemme tulleet huoltomieskin testasi televisiotani eikä sekään saanut kaapelia pelaamaan telkassani. Keitin äsken viisi perunaa ja paistoin viimesellä rasvallani sipulia sekaan. Oli hyvä täyttävä ruoka ja varmaan terveellinen sipulia ja perunaa. Nyt ei ole minulla muuta ruokaa kun kolme keitettyä perunaa. Katson aamulla jääkä mitään ruokaan kun pitää minun ostaa postimerkki vakuutusyhtiön papereille. Oma moka kun en tajunnut kirjoittaa nimikirjoitusta ensimmäiseen kirjeeseen, se meni ilmaiseksi vastaan ottaja maksoi postin. Hätäpäissäni täytin vakuutuspaperit ja jäi nimikirjoitus siitä kirjeestä. Nousi juuri postin maksu postimerkki maksaa nykyään 2.75 e. Laittaisi nyt toimittaja pankin kautta velkansa minulle semmoinen kun sepa lähettää heti tilinsiirron. Kaverit tulee kuun vaihteessa kylään on niillä raha päivä silloin. Saadaan varmaan syötävää ja juomaakin, viinaa en ota tuli vaan kiintiö täyteen. Pitää minun saada uusi älypuhelin missä toimii mobiili ja face. Minulla on vanha lumia mikä on jo aikansa elänyt. Eli rahaa menee vähän sinne tänne vuokra pitää hoitaa ja sähkölasku. Pitäisi minun pystyä maksamaan iso vuokra ja aikaisempi puolen kuun vuokra. Yritän sopia siitä laskuttajan kanssa että maksan puolen kuun vuokran osissa. Vaikka satanen kerralla siellä on nyt vuokria noin 800 euroa päällä. Voi olla että maksan sen pois silloin saan kaikki laskut tasapainoon. Uskon ja toivon että saamme sovittua vuokran maksun kun se ei ole minusta johtuvista syistä vaan alkuun vuokra lähti kahdella maksulla.
Mietin lähdenkö kauppaan tililläni on 4.18 e ja lompakossani 2 euroa. Saisi sillä jotain pientä purtavaa, ei mitään herkkua mutta vatsan täytettä. Kyllä mättää kun ei minulla enää ole rahaa säästössä.
Kolmet perinnöt meni eduvalvonta lypsi paljon minulta Lassilan sossun takia, kusetti Lassilan sossu minua pahoin. Kuolemaa vaan toivon lassilan sossulle pahinta sairautta. Saatanoita on virkamiehet huijaavat ihmisiä miten vaan haluavat. Oli minulla hyvin rahaa koko pitkä tuomioni, mutta kun siviili alkoi häämöttämään lypsettiin kaikki rahani. Kyllä on perkeleitä virkamiehet, kusetetaan meitä miten vaan kaikki viedään. Vähän saamme perintöjä ja nekin viedään vääryydellä, miten näin voi olla. Kuolemaa vaan povaan semmoisille kyrville kidutusta vaan semmoisille pahaa kuolemaa heille.
Leväten syöty hyvin ja terveyskeskuksessa käyty varvasta hoidattamassa. Tekee tytöt hyvää työtä terveyskeskuksessa varpaani alkaa olemaan parempi. Tuvalla kävin kahvilla leivillä ja pullalla.
Alkaa varpaani olemaan kunnossa, kiitos tyttöjen hyvän hoidon terveyskeskuksessa. Tein eilen kaksi kattilallista jauhelihakeittoa kolmella pussilla keittojuureksia ja sipulilla. Ostin ison pussin jauhelihaa 700 g. Siitä riitti kahteen kattilaan keittoa. Tänään tuli joku euro sijoitus kohteistani pääsen kaupalle ostamaan taas jotain pientä purtavaa. Kaverit tulee kuun vaihteessa kylään luokseni, kai ne jotain syötävää ostaa taas. Kaverini saavat 1 päivä rahaa minä saan 4.6.2025 asumistuen ja eläkkeeni saan 7.6.2025. Pitää vaan maksaa kaksi vuokraa, toinen on vajaalta kuulta. Sähkölasku tuli kanssa samaan nippuun se on onneksi pieni 36 euroa, tuli jo toinen sähkölasku minulle. Pitää nyt maksaa vaikka viimesillä rahoilla vuokra ja sähkö. Kyllä uudessa asunnossani pitää vuokra hoitaa, vaikka viimesillä rahoilla ja sähkölasku on tärkeä hoitaa. Saan onneksi asumistuen ja eläkkeen niillä pystyn kaikki maksamaan. Kun nyt saisin vielä velkojani pois porukoilta, yksi rotta Keravalta on tuhansia minulle velkaa mutta se vaan luistaa maksuissa. Pitää se visiin panna uimaan keravan jokeen, jos se sillä tajuaisi ettei kanssani leikitä. Maku persereikä hukkui keravan jokeen oikea uima maisteri, sekin teki paskaa. Olen kirjoitellutkin Makun tarinaa aikasemmin lukekaa on hassu tarina siitä pölkkypäästä.
On hiukan univelkaaa parilta yöltä, otin aamusta vielä pienet tirsat ennen tervaria. Tein kumminkin niin sanottuja sellijumppia aamusta kahvakuulaa ja omalla kropalla etunojapunneruksia. Pitää nyt alkaa jumppaamaan oikein kunnolla, alan käymään rykmentin salilla minkä poika perheineen näytti minulle aikoinaan oli siellä nyrkkeilyäkin. Kunhan nyt vaan saan varpaani kuntoon että voin liikkua kunnolla ja tarjota säkille monoa. Prätkä mestoillani oli minulla säkki se oli kova kun kivi purua ja hiekkaa täynnä. Muut sitä vierasti kun siinä meni porukoilta kädet rikki, minä olen tottunut lyömään vaikka tiiliseinää. Treenasin sitä säkkiäni päivittäin nyrkkiä ja monoa vedin säkkiini. Kyllä sitä on nyrkit tottuneeet kovaa lyömään junnusta asti hakannut kovaa alustaa.
maanantai 26. toukokuuta 2025
Aikaisin nukkumaan ja herätykseni kello 3.30 turhan aikaisin. Söin ja otin sydänlääkkeeni vitamiinit ja ravintolisät kirjoittelemaan kynällä ja blogiani.
Turhan aikaisin heräsin kello 3.30 en heti huomannut että kello oli niin vähän. Väsytti minua aamusta vielä kovasti hetken nukahdin vielä, mutta pystyyn vaan ruokaa syöden tein eilen jauhelihakeiton, sydänlääkkeet ja vitamiinit ravintolisät naamaan ja kirjoittelemaan kynällä ja blogiani. Menin kyllä aikaisin nukkumaan eilen illasta joten voin nousta ajoissa tuli normi tunnit nukuttua. Melko levänneenä heräsin, alkuun väsytti minua mutta kyllä sitä heräsi kun vaan nousin. Harmi kun postimerkkien hinta on noussut juuri tulee radiosta siitä. Minun pitäisi lähettää vakuutusyhtiölle kirje, toivotaan nyt että saan vakuutuksesta rahani ulos sairastumisestani. Jatkuva eteisvärinä sydämessäni myrkytystilan takia. Olisihan se hienoa että jostain rahaa saisin vaikka vakuutuksesta.
Toimittaja kusettaa minua kaiken aikaa, olisi se saanut velkansa maksettua ajat sitten pankin kautta. Vekslaa se vaan asiaa ettei saa pankin kautta maksettua.
Kyllä se on kumma tapaus kun muut saa pankin kautta maksettua minulle, miksei toimittaja saa. Olisiko huikka pullo tärkeämpi kun sillä oli joka päivä sahatiellä pullo kirkasta. No vähän jo lepyin onhan J. äiti tärkeämpi kun parin kympin velka. Toivotaan nyt että j. tajuaa minuakin ja tilanteeni, kun rahan kanssa on nyt minulla niin tiukkaa. Pitäähän sitä pystyä vuokra ja sähkölasku maksaa, onneksi sain sovittua maksujen kanssa. Maksan sähkölaskun 4.6.2025 ja vuokran 7.6.2025 saan silloin eläkkeeni. Lupasin maksaa 100 euroa rästi vuokrasta ja ison vuokrani silloin saan ne melkein tasapainoon. Toivotaan nyt ettei heti tule ongelmia vuokran kanssa, se ei minusta johtu vaan siitä kun vuokra suhde alkoi maaliskuun eka päivä, mutta minä muutin huhtikuussa vissiin taloon. No rahalla noista selvitään pitää nyt päästä perimään velkojani pois keravalta, on monet siellä velkaa minulle. Nyt suljen koneeni ja alan nukkumaan rullatuoli kaverinikin meni nukkumaan, pyysin sitä syömään tekemääni jauheliha keittoa juureksilla kolme pussia sitä laitoin keittoon mutta uni voitti kaverin. Sekin söi tänään kerhossaan saa siellä ruuan mikä hyvä on. Minäkin tankkasin tänään jauheliha keitolla kananmunilla piimällä ja maitoakin tuli juotua.
Kävin kaupassa aamusta ostin 700 g jauhelihaa perunoita pakaste juureksia kolme pussia sipulia maitoa piimää. Tein kaksi kattilallista jauheliha keittoa juureksilla.
Tuli hyvä keitto vaikka itse sanon maistui se minulle, rullatuoli kaverini lähti kerhoon sai se siellä syötyä. Rahaa meni melkein kaverin lähettämä 20 euroa 2.15 e jäi rahaa. Huomenna tuleekin sijoituskohteeni noin 5 euroa ja pitäisi tulla toimittajan 20 euroa.
Lähetti rotta toimittaja viestin puhelimeeni ettei hän pysty pankin kautta velkaansa hoitamaan. Kusettaa Evp. Alikessu väärää miestä minulla ei ruokaa olisi ollut ellei kaverini olisi pannut pankin kautta tililleni yöllä 20 euroa. Luulen vaan että on toimittaja Jarmo rapa juoppo, aina sillä oli pullo sahatielläkin. Olisi rotta saanut laitettua pankin kautta aikaa sitten maksun minulle. Alkaa jo vituttamaaan minua rotta toimittaja. Pelätköön nyt siellä pohjanmaalla äitinsä luona mutta kyllä sen löydän vantaan sininauhan sahatieltä. Rassaa tollainen paska hermoa pahoin kun edestakaisin hämmentelee pankin ja käteisen kanssa.
sunnuntai 25. toukokuuta 2025
Kello on 4.06 en enää saanut unta vaikka väsyttääkin minua edelleen. Aloin kirjoittelemaan kaverini laittoi yöllä rahaa tililleni. Toivotaan nyt että se aamulla jo näkyisi tililläni saisin ruokaa ostettua.
Nyt kun vielä toimittaja Jarmo laittaisi velkansa tililleni. Käskin sen laittaa velan osuuspankin kautta, silloin se näkyy heti tililläni. Silloin saan ruokaa pitkäksi aikaa eläkepäiviin saakka. Nyt en viinaa enkä kaljaa osta kun pari tölkkiä. Panostan nyt hyvään ruokaan koko rahan että riittää ruokani pitkäksi aikaa. 4.6.2025 tulee asumistuki mitä ei kyllä ole varaa törsätä. 7.6.2025 tulee onneksi isompi eläkkeeni se menee kyllä kokonaan vuokraan. Pitää nyt sijoitella taas rahojani osuuspankin kautta jos taas saan poikimaan rahani sen kautta. Kymppejä voisi laittaa sijoituksiin olen ennenkin saanut sen kautta rahani poikimaan.
Nyt yritän saada vielä unen päästä kiinni, jos pari tuntia saisi vielä nukuttua tekisi se minulle hyvää. Jäi uneni liian vähäiseksi tälle yölle välillä valvon kun kirjoittelen paljon yöllä. Saanhan nukuttua sitten päiväunet koska vaan kun olen eläkkeellä, ei tarvitse töihin lähteä. Kunhan nyt vaan tulisi rahani tililleni saisin kokkailla aamusta heti, teen keiton varmaankin. On se parempaa kun aina paistettua tehdä perunaa jauhelihaa pakaste juureksia pari pussia. Ostan myös juustoa, leipää, maksamakkaraa, maitoa, piimää. Olen mielissäni kun Esa laittoi 20 euroa kuulemma tililleni, saa sillä ison kassin ruokaa. Kun vähän katsoo mitä ostaa, nuukasti pitää ostella. Pyydän rullatuoli kaverini syömään se vähän hermostui kun sille viimeksi sanoin, sai se seurakunnasta 60 euron lahja kortin eikä se tuonut muuta kämpilleni kun kaksi pakettia jauhelihaa. Minä olen sille tarjonnut monet ruuat maitoineen piimineen jäätelöä tarjosin eilen. Kyllä uskoin ja luulin että olisi se tuonut koko 60 e ruokaa asunnolleni missä aina kokkaillaan. No nyt mennään näillä en kyllä viitsi vaan itselleni kokkailla vaan teen mielelläni kahdelle aina ruuat. Kyllä kaveri on kaljaa tarjonnut pari kertaa. Nou hätä tykkään jeesata kaveria on se mukava heppu vähän synkkä vaan, mutta nuori mies on rullatuolissa ei se mukavaa ole sille.
Kello on 3.08 nukuin hetken ensiherätykseni jälkeen. Nyt elämäni tarinaa Alfa ja Omega alku ja loppu. Maailman politiikan arkipäivää.
Maailma on tulessa miksi pahuus hallitsee maailmassa sitä kysyy koko taivaan temppelit. Mikä maailmassa mättää että pahuus saa hallita eivätkö hyvät ihmiset vie loppupelissä voiton. Paha pitää poistaa hyvällä mitä sitten kukakin tarkoittaa sillä. Tarkoittaako se sitten aseisiin tarttumista hyvien ihmisten toimesta. Luulisi että hyviä ihmisiä olisi enemmän kun pahoja, viekää pahoilta tuhkatkin pesästä. Silloin niille ei jää mitään muuta kun tuulen huuhtoma perse.
Aikaisin nukkumaan ja nyt heräten kello 0.30 söin makaroni mössöä täytti se vähän. Otin myös sydänlääkkeeni ja vitamiinit sekä ravintolisät.
Joku herätti taas aikaisin mutta menin nukkumaan ajoissa ennen yhdeksää, joten tuli melkein tunnit täyteen. Heräsin tosiaan jo kello 0.30 hyvin levänneenä sain nukuttua melkein normi tunnit. Söin eilen tekemääni makaroni mössöä, makaronia ja sipulia lihaa ei ollutkaan ruuassani. Mutta kyllä se täytti hyvin sipuli on terveellistä makaronissa ei oikein mitään olekkaan hiilihydraattia löytyy. Sipuli putsaa verta kuulemma ja on siinä muitakin hyviä aineosia. Nyt ei olekkaan mitään ruokaa minulla ellei toimittaja tai kaveri pane rahaa tililleni olen kusessa ruuan tähden. Toimittaja Jarmo on luvannut maksaa monet kerrat, katsotaan nyt saako se laitettua pankkiin rahani. Panisi nyt edes muutaman kympin saisin ruokaa sillä, kaverikin sanoi että voi se laittaa jonkun verran. Kaveri kyllä hoitelee rahaa tililleni, sen kanssa synkkaa hyvin raha asiamme. Olen minäkin lainannut sille rahaa pari kertaa ja hyvin olemme maksaneet velkamme. Luotto pitää lunastaa ja hyvin hommat ovat pelanneet luotamme toisiimme hyvin.
Hyvää tätäkin alkaa viikkoa uusi päivä lähti taas käyntiin. On minulla aikaa vielä asumistukeen se on 4.6.2025 eläke on 7.6.2025 menee vaan kaikki raha vuokraan ja sähkölaskuun. Toivon vaan että saa AIG vakuutuksesta korvauksia sydänoireistani. Onneksi joku vaisto pani ottamaan vakuutuksen juuri ennen sairastumistani. Tuli varpaastani ruusu ja siitä myrkytystila mikä sydäntä vaurioitti eteisvärinän se aiheutti. Toivotaan nyt että saan vakuutuksesta rahaa korvauksien muodossa. Kyllä minulle raha kelpaa tulisi kerta korvaus minulle. Sillä saisin raha asioitani kuntoon kun painaa vuokra ja sähkölasku ne on maksussa.
Siunattua sunnuntai pyhäpäivää Herran rauhaa kaikille kansoille.
Toivon ja rukoilen rauhaa maailmaan se olisi kaikille parasta. Miksi saa pahuus hallita, mikä on ihmiskunnassa sotaa ja kauhua kaikkialla. Maailma palaa sitäkö te haluatte miksi pitää kohti maailman loppua ajautua. Luulisi että kaikki koko ihmiskunta haluaisi rauhaa maailmaan. Olisihan se kaikille parasta rauhassa elää ja pelastaa maailma. Rauhaa ja rakkautta sitähän varmaan suurin osa ihmisistä haluaa. Ikuisuudesta ikuisuuteen kaikkeudesta kaikkeuteen sitähän elämämme on.
Päivä mennyt taas kun tyhjäkäynnillä kaveri lähti sähkö pyörätuolillaan kylille. Joimme sen pikakahvit ja söimme ostamaani jäätelöä. Vanhan rouvan tyttö pääsi sanomaan ettei äidilleen voi mennä kahville. Itsehän rouva on minua pyytänyt pari kertaa kahville.
Arvasin että tulee täällä sanomista, vanhempi rouva pyysi minua kylään pari kertaa kahvin merkeissä. Luulin että on kaikki tyytyväisiä kun autan vanhoja sairaita ihmisiä. Enhän itsekkään ole ihan nuori ja sairauksiakin alkaa olemaan, sydämmen eteisvärinä pahimpana. Luulin että mamma on vaan yksinäinen ja kaipaa seuraa. Istuin pihalla mamman tyttö tuli talolle sanoi se ettei äitiään voi tavata. Sanoin ettenhän minä kutsumatta kylään ole mennyt vaan pari kertaa mamma on pyytänyt. Enää en mene edes pyydettäessä, ymmärrän että on tyttönsä huolissaan vanhasta ihmisestä. Minä vaan haluan auttaa vanhuksia en niitä kuseta ja häiritse. Monet vanhemmat ihmiset ovat vaan niin yksinäisiä, niin kun minäkin viihdyn muiden parissa keskustellen, pelaten, seurustellen. Minä taas tiesin etukäteen että varmaan tulee sanomista taas turhasta. Enhän nyt tiennyt että mamma höperö alkaa olemaan. Tyttärensä oli todella outo sanoi se että kerran on mamma pyytänyt kahville. Kyllä se sanoi että saan tulla aina kun haluan katsomaan telkkaa vaikka urheiluja. Kun minun telkkani ei toimi täällä on talossa kaapeli televisio. No onhan kyse vanhemmista ihmisistä sen ymmärtää sukulaisten käytöksen. Olisi nyt mamma tajunnut sanoa että hän pyysi kylään minut enhän nyt muuten mene ovelle. No nyt en näe televisiota kun omani ei pelaa täällä. Ikävää kun ajattelin mamman täyspäinen olevan. Mukava mamma se on ihana vanhempi ihminen. Pitää vaan jumittaa omassa kämpässsä ei tuolla kaikki muutkaan seurustele muiden kanssa. Ikävä kun ei minulla ole televisiota eikä huonekaluja. Kela eikö sossu ei suostu minua avustamaan niiden hankinnassa. Että näillä mennään tyhjässä asunnossani jumitan yksin. Kunhan nyt olisi edes rahaa ruokaan saisi syödäkseen.
Kävin Lidlistä hakemassa litran jäätelöä. Muuhun ei rahaa minulla ollut keitin makaronia ja paistoin sipulia sekaan. Toimittaja Jarmon pitäisi maksaa huomenna velkojaan.
Täytyy nyt tulla toimeen mitä on kaapissa köyhät on evääni mutten nälkää näe sipuli makaroni kyllä täyttää. Jäätelöä on vielä pala jäljellä tarjosin rullatuoli kaverilleni palan jäätelöä kun se toi nessi kahvit minulle. Toivotaan ja uskotaan että toimittaja Jarmo pitää puheensa ja maksaa huomenna velkansa. Sanoin toimittajalle että panee rahan tulemaan Osuuspankin kautta, kun minulla on osuuspankin tili. Silloin raha tulee heti tililleni saisin rahani jo huomenna. Pääsen kaupalle saan ruoka tavaraa kaupasta. Pitää minun pärjätä 4.6.2025 asumistuki tulee silloin eläke tulee 7.6.2025. Puhelin täytyy ostaa eläkkeestä kun rotat veivät kaksi puhelintani Vantaan Sininauhan Sahatien paikassa. Nettiasema ja hieno tikarini lähti eli varastivat ne porukka eli onhan paska jengiä siellä. Oman pesän likaajia olen 12 kertainen kuritushuone vanki enkä ole sellirosvoja linnoissa koskaan tavannut. Minä annan kun joku pyytää ja tarvitsee mutta kotirosvoista en tykkää. Uskon että kuri noillekkin narkomaaneille vielä tulee pitäähän niille jotain keksiä. Varastaa ne ihan kaiken mitä vaan irti saavat.
lauantai 24. toukokuuta 2025
Väsyneenä kipeänä tein kumminkin aamusta sellijumpat kahvakuulalla ja käsipainoilla.
Tein tehokkaat jumpat aamusta kello 6-6.40 kahvakuulalla ja käsipainoilla monia sarjoja. Vähän väsyneenä ja ehkä hiukan krapulassa, oli huonosti nukuttu yö tai katkonainan. Heräilin pitkin yötä useamman kerran, viiteen asti kumminkin nukuin. Rahaa ei ole minulla kun pankissa 91 senttiä sillä ei paljon ruokaa osteta. On minulla neljä tyhjää tölkkiä jos saisi kananmunia pienen kotelon. Kuuden kotelon voisi niillä saada, saisi kananmunista proteiinit sun muut ravinteet. Toki maksalaatikko olisi ehkä kovempi juttu, luulen että saisin maksalaatikon 91 sentillä ja tyhjillä hylsyillä. Olisiko rullatuoli kaverillani muutama euro heittää minulle. Olenhan tarjonnut useasti sille ruuat mihin se takertui eilen kun siitä sanoin. Toi eilen siitä hyvästä kaksi kaljaa minulle ruuista. Kyllä se kuuluu hyviin tapoihin tarjota senkin takaisin minulle.
Katkonainen yö oli nukuin kumminkin kello 5 aamulla. Ruoka on taas loppu onneksi oli makaronia hiukan ja hunajaa.
Tarinaani tähän aamuun heräten kello 5 melko levänneenä. Olen kipeä taas kerran on huipannut kaksi päivää voi olla krapulaakin kun brändiä meni kaksi pulloa perjantaina. Olisi pitänyt vaan yhteen pulloon tyytyä. Toimittaja Jarmo lupasi maanantaina maksaa velkojaan, katsotaan nyt taas maksaako se. Se on luvannut ennenenkin maksaa eikä mitään ole tullut. Pitää lyödä ukaasia sille ellei ala velat tulemaan, tarvitsen rahani pois että ruokaa saan ja saan itse maksettua vuokran ja sähkön. Nyt laitan Y-säätiölle viestiä vuokran maksusta kun eräpäivä oli laitettu 20.5.2025. Ollaan sovittu laskuttajan kanssa maksupäiväksi eläkepäivä 7 päivä.
Heräsin yöllä 0.30 join vitamiinit ja otin lääkkeeni ja ravintolisäni. Tarinaani tälle yölle kello on 0.51.
Menin nukkumaan ajoissa kello 18.30 mukuin melko hyvin. Olin niin väsynyt koko eilisen päivän nukuin pitkin päivää. Nytkin menen vielä kohta nukkumaan nukun aamuun asti. Otin yhden taskusta löytämäni olantsapiinin se väsyttää minua kunnolla. Pitää apteekista niitä hakea lisää on siellä valmis resepti niille. Vatsa lääkkeitä pitää kanssa hakea pegorion ja visiplin vatsan toiminta lääkkeitä niillä vatsani toimii hyvin. Muuten on vatsani ongelmallinen ja toimii miten sattuu. Nyt kone seis ja nukkumaan uudestaan.
Päivä mennyt kaljaa juoden ja leväten söin hyvin kaverin kanssa nukuin iltapäivästä hetken. Kohta sänkyyn ajoissa nukkumaan.
Menen ajoissa nukkumaan kun väsyttää minua niin paljon toivotaan nyt että toimittaja maksaa huomenna velkansa. Lupasi se maksaa tilinsiirrolla panisi nyt 50 euroa minulle tililleni. Olisi se iso raha saisin ruuat pitkäksi aikaa, asumistuki tulee 4.6.2025 ja eläke tulee 7.6.2025. Ruokaan pitää panostaa kunnolla on minulla huomiseksi evästä makarooni jauheliha ruoka sipulilla ja kasviksilla. Uskotaan nyt että tomittaja maksaa velkansa huomenna, kovasti se lupailee maksavansa. Kello tulee 18 juuri kohta alan nukkumaaan heti alan ajoissa nukkumaan jos herään yöllä kirjoittelemaan.
Tein rullatuoli kaverilleni myös ruuan makaroni jauheliha panin sipulia reilusti ja pakaste juureksia pussin. Saimme terveellisen ruuan ja täyttävän Kaveri tarjosi kolme tölkkiä kaljaa minulle.
Ostin myös itse yhdeksän tölkkiä kaljaa kun oli olo vähän huono eilisen brändin jälkeen. Meni brändiä kaksi pulloa eilen ja jurri oli kova en kuitenkaan hölmöillyt mitään. Nukuin hyvin yöni aamuun asti sain nukuttua. Oli tililläni rahaa noin 13 euroa ostin kuusi kaljaa ja makaroni pussin ja jauhelihaa 400 g tein niin sanotun makaroni hömpötyksen. Keitin makaronit ja paistoin jauhelihan sipulin kanssa, keitin myös kahvis pussin panin sen sekaaan jauheliha hömpötykseen. Tuli siitä ihan hyvä ruoka ravitseva ja täyttävä kaverini sai masun täyteen, jäi vielä ruokaa huomiseksi puoli kattilallista on sitä vielä. Rullatuoli kaverini veti herneen nenään suttui se kun sanoin että olen sitä ruuissa pitänyt pitkään. Toi se pari tölkkiä olutta siitä hyvästä onhan kaveri syönyt ruokiani monta kertaa. Sovmme sen kanssa asian sanoin että tottakai kokkaan molemmille samalla, en yhtä ruokaa malta tehdä vaan samalla teen vähän isomman annoksen. Kaverilla on lievä aivovammma ja siitä osittainen halvaus siksi rullatuolissa se on muuten terävä kaveri sakissa ei vaan pärjää minulle. Mukava kaveri se on vähän synkkä mielinen mutta sen ymmärtää kun vammanen se on. Jumalaan se ei usko mitä ihmettelen kun taivaan isä antaa kaiken. Minä uskon taivaan isään vaikka olenkin aika kiukkunen kaveri mutta uskoni ja vahva.
perjantai 23. toukokuuta 2025
Tarinaani tähän aamuun elämäni tarinat alfa ja omega alku ja loppu.
Heräsin aikaisin uudestaan menin nukkumaan ja heräten kello 4.30 jäin pystyyn ja kirjoittelemaan. Ruokaa ei minulla enää ole keiton olemmme kaverin kanssa syöneet, tein kaksi karttilallista makkara keittoa oli sitä reilusti. Söimme sitä pari päivää oli hyvä keitto panin siihen pakaste juureksia pari pusssia makkaraa ja perunaa. Tänään teen varmaan makaroni hömpötyksen jauhe lihaa, makaronia, sipulia reilusti teen kaksi kattilallista sitä syö sitä useamman kerran. Pitää pärjätä taas 4.6.2025 saan silloin asumistuen yli 350 e se on hyvä rahaa täytyy vaan pystyä maksamaaan vuokra 7.6.2025 se on 508 euroa se on todella tärkeä maksaa. Nyt menen takaisin vielä sänkyyn jos saisin vielä unen päästä kiinni. Tunnin tirsat otan vielä tekee ne niin hyvää minulle. Olen alkanut nukkumaan paremmin täällä uudessa asunnossa saan nukuttua hyvät unet nykyään. Ei rasssaa vantaan sahatien paikan kauhut enää minua siellä en nukkunut kun hetken on siellä häiriköintiä jatkuvasti.
keskiviikko 21. toukokuuta 2025
Oli takuueläkkeeni tullut yöllä latasin puhelimeeni saldoa. Kävin myös yöllä Macissa ostin hampurilais annoksen meni nälkä sillä. Mukava kun on taas vähän rahaa minulla.
Eihän se paljon ole takuueläke vajaa 200 euroa mutta tyhjää parempi, saan taas ruokaa ja juomaakin jos nyt brändin ostan voisi yhden ostaa. Kun en ole saanut vieläkään uutta verenohennus lääkettä, mikä ei kestä yhtään viinaa ei kuulemma edes kaljaa. Olen lääkärille kirjoittanut Maisaan että sitoudun päihteettömyyteen uuden lääkkeen takia. Mielummin elän kun kuolen sydämeni takia, siksi en juoppona halua kuolla vaan uuden lääkkeen kanssa päihteetön. Olin yli yhdeksän vuotta täysin kuivana kun lupasi vaimokkeeni minua 9 vuotta odottaa. Mutta tippui Pia Saari Ukkola koneella Tuusulassa missä 7 kuoli Pia Saari Ukkola yhtenä yksi nainen siitä selvisi. Rikos poliisi Kari sanoi että Pia olisi selvinnyt ryömi se kuulemma koneen raadosta ulos. Mutta Pia kuoli siinä onnettomuudessa oli yksi nainen selvisi hyvällä tuurilla. Silloin repesin juomaan kosketti Pian kohtalo niin rankasti minuun se oli niin kohtalon ivaa että minua tollalailla vielä satutti. Miksi minä joudun kärsimään elämässäni niin paljon eikö tätä kärsimysnäytelmää via dolorosaa ole yhdelle miehelle jo vähän liikaa.
Helpotti vähän rahattomana ja ilman ruokaa, löysin puoli pussia makaronia minkä keitin saa siitä vatsan täyteen. Köyhät ovat evääni huomenna helpottaa kun tulee takuueläke.
Olihan luojan lykky kun löysin puoli pussia makaronia, saan vatsani täyteen huomiseen asti pärjään. Tulee yöllä takuueläke minulle noin 180 euroa. Mäcci olisi auki tossa vieressä yötä, katson nyt jos hereillä olen yöllä jos haen mäcista evästä, silloin tulee rahani yleensä puolen yön jälkeen. Kyllä on taas hienoa kun rahaa saan. Pitää heti ladata puheaikaa puhelimeeni on se melkein nollilla. Sähkölasku on maksettava heti etteivät pääse lyömään sähköjä katki se olisi paha juttu. On siinä vielä maksuaikaa jonkun verran eräpäivä on 30.5.2025 soitan Fortumille ja kysyn voinko maksaa laskun isommasta eläkkeestäni 7.6.2025 uskon että se käy heille. Jäisi minulle tästä pienestä takuueläkkeestäni enemmän rahaa käyttööni. Saan takuueläkettä vaan noin 190 euroa se on pieni raha mutta pärjään taas jonkun aikaa kun nyt viisaasti käytän rahojani.
Olen alkanut nukkumaan paremmin kun on talossamme rauhallista, sininauhan vantaan sahatien paikan stressi alkaa helpottamaan. Sydämeni voi paljon paremmin tässä talossa, sahatiellä joutui ambulanssi käymään useasti minun vointiani katsomassa eteisvärinäni takia. Kalja ei sovi yhtään minulle sen olen huomannut se ahdistaa henkeäni pahasti. Pieni tippa konjakkia tai brändiä toki tekee ihan hyvääkin minulle, mutta vain siis lääkkeenä pieni tippa. Voinhan lopettaa tissuttelunkin kokonaan jos lääkärit niin haluaa eivät minusta ryyppymiestä enää halua. Ja olenhan senkin nähnyt mitä juoppous on se koulu oli kova ja kivinen, mutta viinapiru kuoli kaikesta huolimatta päästäni. Voin ottaa mutta mielummin olen ottamatta. Tulee ryypätessä vaan hankaluuksia ihmiset vieroksuu minuakin pahoin. Kohta menen nukkumaan ajoissa kun herään yöllä hoitelemaan raha asioitani koneella. Hyvät yöt kansakunnat päällä maan ja taivaan temppelit. Siunausta tähänkin yöhön isän pojan ja pyhän hengen nimeen AAMEN.
Päivä mennyt mukavasti tuvalla käyty rullatuoli kaverini kanssa. Työnsin sen sinne rullatuolillaan saatiin pari kuppia kahvia, mehua, leipiä, raparperi piirakkaa pullaa, pikkuleipiä. Tuli ihan hyvä aamupala kun meillä ei ole kummallakaan ruokaa.
Saatiin tosiaan hyvä aamupala haistoin jotenkin että meistä jotain puhutiin tuvalla. Kai se meillekkin kuuluu kun olemme tuusulalaisia. Mutta kun ihmiset ovat outoja samoin meidän talossa puhuvat toinen toisestaan pahaa selän takana. Olen sanonut etten jaksa kuunella paskan lässytystä ihmisten selän takana varsinkaan. Kävin kysymässä samassa rapussa asuvalta rullatuoli kaveriltani juotaisiinko kaakaot kun sillä on kaakaota. Ei sopinut se sille joten nyt odotan yötä että tulee rahani tilille. Jos hakisi Macistä ruokaa yöllä se kun on täällä auki koko yön. Nälkä kurnii muttei voi mitään kun ei minulla vielä ole rahaa yhtään. Kaverini sanoi että hän syö risiä nälkäänsä eli köyhää on silläkin. Katson nyt haenko yöllä ruokaa macistä jos viitsin lähteä yöllä liikkeelle. Eipä sitä viitsi oikein yöllä liikkua ettei tule ongelmia ennen olin aina yöllä liikkeellä. Nuorena sitä jaksoi painaa yötä myöten ja pitkään, mutta nyt olen tullut vanhaksi en toki mieleltäni olen nuori mies vieläkin.
tiistai 20. toukokuuta 2025
Huomenta maailma hyvällä fiiliksellä heräten kello 7.30 hyvät unet sain otettua.
Nukuin taas hyvin toki palan olantsapiinia murtaen kemialla nukkuminen ei kyllä ole rehellistä puhdasta unta. Mutta tuli ainakin normi tunnit nukuttua mikä hyvää teki. Kohta lähden tuvalla aamupalalle saan kahvia mikä aamusta maistuukin minulle. On hyvä toi tupa kun minulla ei nytkään ole kaapissani yhtään ruokaa ja pankissa on rahaa 14 senttiä. Onneksi huomenna tulee takuueläke saan melkein 200 euroa rahaa ostan ruokaa kunnolla ettei heti ruoka lopu. En ymmärrä miten näin sippiin taas ajauduin viinan kanssa kun läträä menee kyllä rahaa. Nyt aamutouhuja sitten tuvalle, täytyy kysyä lähteekö rullatuoli kaverini mukaan työnnän sen rullatuolia.
Vielä tarinaani tälle päivälle käyn kohta nukkumaan kun herään kumminkin yöllä. Väsyttää minua viime yön valvominen heräsin neljän maissa.
Hyvin on päivä mennyt tuvalla käytiin rullatuoli kaverini kanssa lähti hän työnnettävällä rullatuolillaan. Minä työnsin kaveria sinne tossa se on ihan lähellä. Nyt on evästä minulla huomiseksi makaronia makkaralla sipuli loppui. Euro on rahaa minulla ostan varmaan huomenna palan inkivääriä. Teen inkivääri juomani se on terveellistä ja hyvää lipitän sitä pitkin päivää. Ylihuomiseen kun nyt vaan jaksan kumma vaan tuli postin sivulle lasku Y-säätiöltä 508 euroa vuokra. Miten se nyt tuli kun olen sopinut että maksan vuokran aina 7 päivä. Kun silloin tulee eläke sanoi laskuttaja että se sopii heille. Nyt kone seis ja nukkumaan ajoissa että saan taas itseni iskuun huomiseksi. Hyvät yöt enkelit varjelkoot untanne.
Kävin pankin sivulla oli tullut sijoituskohteeseeni 3 euroa eli saldo oli 3.14 e . Sain kaupasta makaroni pussin makkara lenkin ja yhden sipulin. Eli saan nyt syödäkseni edes jotain, torstaihin raha päivään pärjään hyvin.
Keitin makaronit ja paistoin sipulin ja makkaran mikä aika turhaa ruokaa minulle on, mutta on sekin tyhjää parempi. Tein niin sanottua makkara hömpötystä kaikki sekaisin kattilaan. Euro jäi vielä tililleni sillä olisin saanut terveellisen piimän. Tai reissumies leivän en enää viitsinyt kassalta kääntyä takaisin kauppaan. Olo parani heti kun ruokaa sain, silloin kun minulla oli hyvin rahaa en makkara mössöä syönyt vaan parasta naudan pihviä, silloin kun lihaa söin olin pitkään vegaani ja kasvisruokailija. Sain verenpaineet ja kolestrolit kuriin ja muutenkin oli kevyt ja hyvä olo silloin. Ruoka ratkaisee aika paljon ihmisen hyvinvointiin olet sitä mitä syöt sanotaan. Sikaa en syönyt kun pakosti jos silloinkaan, on se niin saastainen eläin sen hoito ja teurastimenen on niin järkyttävää. Alan taas kevyellä linjalle kunhan saan raha asiani kuntoon. Pitää ensiksi saada luottotiedot kuntoon siinä onkin puuhaa kun tulee perinnästä laskuja kaiken aikaa minulle. En pysty millään maksamaan perinnän laskuja olen kusessa kaiken aikaa. Kunhan nyt saisin lainan niin voisin maksaa kaikki laskuni pois ja luotot auki. Tuntuu vaan asia niin kaukaiselta kun tulee jatkuvasti uutta laskua. Olen minimi toimeentulolla siitä ei kyllä pysty laskuja makselemaan. Vuokra, sähkö, lääkkeet, eläminen yleensä. Minulla ei ole edes huonekaluja kun pari tuolia ja lamppu televisioni ei näy täällä kun on talossa kaapeli antenni. Tietokoneeni sain onneksi pelaamaan yhden vanhemman leidin antaessa modeemin johtoineen minulle ja sillä koneeni toimii. Hyvä niin pystyn työskentelmään tutkintaani tehdessä elämäni tarinat alfa ja omega alku ja loppu.
maanantai 19. toukokuuta 2025
En enää unta aamusta saanut vaan aloin tekemään sellijumppia kahvakuulalla ja käsipainoilla sekä omalla kropalla.
Hyvää teki taas jumpat tein kuusi sarjaa erilaisia otteita. Varjonyrkkeilyllä aloitin lämmittelyn, siitä käsipainoilla kolmea liikettä sekä kahvakuulalla muutamia liikkeitä. Tein myös muutaman sarjan etunojapunnerruksia mitkä hyvää tekee, tulee koko kroppa aktiiviseksi. Jännittyy siinä koko kroppa mikä hyvää tekee. Tein kuusi sarjaa kaikkia liikkeitä se oli ihan hyvä treeni riittävä aamuksi. Teen vielä muutamia ojentaja liikkeitä käsipainoilla saa pumpattua ojentajia. Rullatuoli kaverini laittoi viestiä puhelimellaan aamusta, luulin että se jäi pystyyn silloin. Kävin kaverin ovella kun sillä on iso pussi kaakaota. Mutta kun soitin ovikelloa huusi kaveri sängystään pyysin anteeksi oven läpi ja poistuin omaan asuntooni. Eli jäi aamukaakoa juomatta, ainakin tältä erää kaveri lähtisi Martta tupaan tänään kanssani vissiin siksi kun on siltäkin ruoka loppu. Ja Martassa saa syödä voileipiä, pullaa, keksiä, kahvia, mehua.
Toivotaan nyt vaan etteivät puutu siihen ettei minulla ole heittää pikku pankkiin ruokarahaa se on kuulemma vapaaehtoinen kolehti. Jos joku nikottelee etten maksa sanon että laitan torstaina 10 euroa kun saan silloin takuueläkkeeni. Takuueläke tulee 22.5.2025 torstaina. Toivotaan nyt että on JUMALA kunnolla läsnä tänäkin päivänä. Rullatuoli kaverini ei JUMALAAN usko mikä sääli on kun se on tuossa tilassa halvaantunut osittain. Sama Martassa yksi päälikkö kielsi eilen JUMALAN olemassa olon. Mikä kyllä kalskahti korvaani pahasti, kun luulin että se olisi ollut uskon talo. Mistä mikään olisi lähtenyt alkuun ellei JUMALAA olisi, tyhjästä on paha nyhjäistä. Miettikää sitä tämmöinen pallo missä pystyy ihminen elämään jatkuvasti syntyy uutta.
Huomenta maailma hyvin nukuttu heräten äsken kello 4.15 jäin pystyyn. Tuuletin petivehkeeni parvekkeella petasin hyvin ja nyt blogiani kirjoittelemaan.
Eli huomenta maailma hyvää alkukesän päivää aurinko alkaa paistelemaan ja linnut laulaa kauniisti. Voiko paremmin päivä alkaa ruokaa vaan ei minulla ole yhtään, mutta enköhän saa Martta tuvasta ilmaiseksi kahvit, mehut, leivät, pullat annan sitten taas sinne kolikoita kun saan rahaa. Noloahan se on ilmaiseksi syödä mutta olen käsittänyt että on siellä vapaaehtoinen maksu pöydällä olevaan norsu pankkiin. Jos joku puuttuu etten tänäänkään pysty maksamaan niin annan sitten 22.5.2025 takuueläkkeestäni muutamille päiville maksun. Jos takuueläkkeestäni maksan sitten vaikka 10 euroa. Luulisi että ovat silloin tyytyväisiä kun minun täytyy saada syödäkseni. Menen muuten niin huonoon kuntoon ellen saa mitään vatsaani ravintoa. Kun itselläni ei ole yhtään ruokaa kaapissani jääkaappi on täysin tyhjä. Ei ole leipä palaakaan minulla ihan loppu on kaikki. 22.5.2025 takuueläkkeestäni ostan kaapin täyteen ruokaa siten että riittää sitä pitkäksi aikaa. Kuiva muonaa niin että kestää pitkään saan vaikka leivottua jotain.
Sanotaan ettei ihminen elä pelkästä leivästä, mutta pahuksen tärkeää on ruokailu. Menee sitä huonoon kuntoon ilman kunnollista ravintoa muttei nyt muutaman päivän paasto pahaa tee. On vielä pari päivää takuueläkkeeseeeni se on 22.5.2025 torstaina silloin kyllä panostan kunnon ravintoon, en enää ala kitkuttelemaan ilman ruokaa. Teen listan että tulee kaikki tarpeellinen ostettua, viinaa en osta silloin menee taas raha asiani ihan perseelleen ylitän raha varani olen juovuksissa niin höveli raha asioissani. Siksi rahani loppuu aina ennen aikojaan viina tekee minut aina niin rehvakkaaksi ja rahani loppuvat aina ennen aikojaan. Tarjoilen mielelläni muille kaiken näköistä viinaa ja ruokaa. Sitten olen itse ilman ruokaakin viina nyt saakin loppua, hyvä että nytkin sain huikan katki. Ei vaan maistu viina enää minulle on tullut se kiintiö melko täyteen. Viinapiru on päästäni kuollut otan jos otan mutta mielummin olen selvänä. Kyllä selvä elämä voittaa menee viinalla terveys ja rahat, ihmissuhteet kärsii. Kunhan nyt saisin sen uuden verenohannuslääkkeen mikä ei viinaa kestä, silloin on pakko raitistua täysin. Olinhan minä noin 10 vuotta raitiina kun Pia vaimokkeeni lupasi minua odottaa 9 vuotta. Olin pitkään täysin raittiina mutta kun Pia tippui koneella Tuusulassa vuonna 89 silloin repesin juomaan. 7 henkeä siinä onnettomuudessa meni yksi nainen selvisi siitä muttei Pia.
Illasta vielä tarinaani oli makkaran paistoa etupihalla ei kukaan tullut minua hakemaan. En sitten itse mennyt vaikka nälkä kurnii suolessa ei ole minulla yhtään ruokaa kaapissani jääkaapissa ei ole kun valo.
Kyllä niin saatanasti vituttaa että panin perintöni menemään vantaan sininauhan sahatien talossa. Olisi nyt se raha niin saisin kalustettua asuntoni, kun en saa kelasta enkä sossusta avustusta. En tiedä miksi kyllä muut saa ensiasuntoon avustusta minä en sitten millään, vaikka kymmenen avustus hakemusta olen tehnyt niihin. Kyllä niin vituttaa suomen touhu toiset saa toimeentulo tukea moneenkin tarkoitukseen minä en saa millään edes uuden kodin sisustamiseen. Hieno on uusi asuntoni mutta tyhjä muutama tuoli on minulla. Televisioni ei näy täällä kun on tämä kaapeli kämppä eikä vissiin ole televisiossani kaapeli mahdollisuutta tai sitten emme osaa sitä käyttää.
Olisi todella ollut hienoa panna äitini perintö rahat hyvään tarkoitukseen, kun olisi tämä asunto ollut minulla silloin kun rahaa oli. Mutta panin sininauhan sahatien porukan kanssa rahojani menemään. Kun ei poikani eivätkä sukuni minusta yhtään tunnu välittävän. Olin lähellä kuolemaa sydämeen asti meni myrkytys tila. Mutta vielä tässä porskutellaan menenmään täydellä höyryllä en anna yhden eteisvärinän hiljentää tahtiani. Muuta en siitä huomaa kun väsyneenä ja krapuloissa ahdistaa eikä meinaa henki kulkea. Nyt olen nukkunut kolme yötä hyvin siksi on kuntoni taas rautaa. Olen tehnyt kovaa sellijumppaa kahvakuulalla ja käsipainoillani sekä omalla kropalla liikkeitä tehden. Varjo nyrkkeilen joka päivä pysyy siinä tatsi päällä rytmi ja harmonia. Venyttelen aina kun vaan se on mahdollista. Nyt vaan harmittaa kun sippi laukesi en saa ruokaa mistään.
Onneksi sain tänään postiin AIG- vakuutuksen paperit sairastumisestani, toivotaan nyt että maksaa ne jatkuvasta eteisvärinästä. Kun olin sairaalassa 8 kuukaus vuonna 2024 ja vakuutus astui voimaan vasta 9 kuukausi. Mutta jos ne maksaisi jatkuvasta eteisvärinästä, saisin jatkuvan korvauksen. Toivon että niin tapahtuisi silloin saisin raha asiani kuntoon jos saisin vakuutuksestakin rahaa. Joku korvaus niiden kyllä täytyy maksaa en lukenut niin tarkkaan vakuutuksen ehtoja oli siinä niin paljon tekstiä. Mutta siksihän vakuutus otetaan kun vanhaksi tulee ja sairauksia alkaa tulemaan. Vakuutus korvaa rahallisesti sairauden ajan ja se on hyvä, minulle tuli vaan toi jatkuva eteisvärinä. Että hautaa kohti tiemme käy näinhän se käy jokaiselle kuolevalle. Tuon puoleinen kutsuu minuakin mutta olen valmis on yläkertaan asiani kunnossa. Olen tehnyt yläkerran herran kanssa sopimuksen taivaspaikastani. Siksi en kuolemaa pelkää maanpäällinen elämä on vaan kilvoittelua taivas paikan varmistamista.
Muuten hyvä päivä pää selvänä jalka hyvin hoidossa sydänkin voi hyvin. Mutta rahattomuus vaan vaivaa kun en ruokaa saa mistään. Rullatuoli kaverinikin on rahaton olen sille tarjonnut ruuat monesti.
Nälkä olisi kova niin kun aina kun ei ruokaa ole. Huono homma kun ryypättiin rullatuoli kaverini kanssa menee silloin raha asiani aina pieleen en osaa rahan kanssa juovuksissa pelata. Panen aina kaiken menemään sitten ei ole ruokaan rahaa miin kun nyt ja nälkä on niin että näköä haittaa. Nyt kun saan takuueläkkeeni 22.5.2025 en varmaan ryyppää rahojani vaan panen ruokaan rahani. Pitää minun myös maksaa sähkölasku 36 euroa tuli sähkölaskua minulle mikä on kyllä pakko maksaa. Muuten menee sähköt poikki ja se olisi paha paikka minulle siksi maksan heti laskun kun rahaa saan. Ei enää montaa päivää ole takuueläkkeeseen yhdeltä talostamme kysyin 2 kymppiä lainaa ei se lainannut oliko sitten sekin pienissä rahoissa vai muu syy siihen sillä. Näkyy olevan mammoja ja pappoja pihalla penkeillä päivänvarjon alla tekisi mieli mennä mukaan mutten viitsi kun ryyppäsimme rullatuoli kaverini kanssa kolme päivää. Tuli siitä jo sanomista talon mammoilta ja ihan aiheesta tuleehan siitä aina ääntä kun kaksi jästipäätä ryyppää ja kuuntelee musiikkia kovalla. Pyysin kyllä jo talon väeltä anteeksi tupaantuliaisia, mitä ne vähän olivat. Pahus mitä silmäni näkee otti puheenjohtaja mamma grilli tavarat varastosta helkkari meinaako ne grillata jotain se olisi lotto voitto minulle kun nälkä on kova minulla. Yhden sairaan mamman poika kuka koki on kantoi makkaraa grilliin. Harmi kun nälkä on minulla kova mutten kehtaa mennä grillaukseen mukaan. Ei kuulemma rullatuoli kaverini mene grillaamaan vaikkei silläkään kuulemma ole rahaa eikä ruokaa. Kai tässä morkkikset on päällä juopottelun jälkeen. Sääli ihan kyynel tulee herkän Kai pojan silmiin.
Hyvällä fiiliksellä aurinko paistaa ja linnut laulaa taitaa tulla kesä. Sain Tuvalla syödäkseni voileipiä, pullaa, keksejä. Sain myös kahvia pari kuppia ja mehua taas on tälle päivälle kroppa ravittu.
Heti oloni parani kun sain jotain syödäkseni kun on itseltäni ruoka ihan loppu. Mukava toi Tupa missä eläkeläiseet kokoontuu siellä on kello 10-13 välillä hyvät tarjoilut. Ei siellä ole ruokailua mutta voileipiä saan ja pullaa ym. On minulla ruoka niin pahuksen tärkeää olen äkäinen nälkäisenä. Mutta kun ryyppää pettää kontrolli ja elää sitä yli varojensa. Sitten olenkin perseaukinen pummi ei yläkerran hiukan halvaantunut auto kaveri voinut lainata 20 euroa. Alennuin siltä eilen kysymään ruokarahaa lainaksi. Oliko sitten kaveri vähissä rahoissa vai joku muu syy ettei se voinut lainata ruoka rahaa minulle. Meni fiilikset siihen kaveriin jos nuuka vaan oli, olenhan varma maksaja aina ollut. Ja tosiaan en kaljaa olisi yhtään ostanut vaan ihan ruokaa. Annan kaverin olla omillaan turha pyytää sen minultakaan mihinkään apua. Siis jos sillä oli rahaa eikä voinut lainata ruoka rahaa. Mutta jos siis muusta syystä ei lainannut niin kaveruus on mennyttä. En enää viitsi edes moikata tyyppiä. Olen kyllä pari paska asiaa kuullut kaverista, pitääkö sitten paikkansa tai ei. En kyllä yleensä kuulopueheisiin usko kun jengi puhuu niin paljon paskaa toisten selän takana. Minä puhun yleensä asiat suoraan en kieroile selän takana, mikä onkin todella ikävää panettelua. Ketään ei saisi syyttä ainakaan merkitä selän takana. Se rassaa kyllä ainakin meikäläisen herkän ihmisen hermoa. Saisi nyt toinen rullatuoli kaverini päivätoiminnasta mihin se aamusta taksilla lähti ruokaa kassin. Saisimme kokata taas asunnollani perinteistä kotiruokaa tulihan sitä siitä taas hyvälle tuulella. Olen usein myös kokannut samalla rullatuoli kaverillenikin kun itselle kokkaan. En vaan viitsi yhdelle kokata tulee samalla vaivalla parille siitä ruokaa. Oli mukava taas tavata ihmisiä tuvalla pyysi yksi päälikkö minut pöytäänsä. Mutta erakkona tykkäsin istua yksin omassa pöydässäni. Olen niin erakko en pidä ihmisten paljoudesta ja yleensäkään en viihdy ihmisten parissa oikein hyvin. Tykkään olla lähellä ja kaukana ihmisistä, tulee vaan aina sanomista ihmisten parissa. Kun en aina ole samaa mieltä kaikkien kanssa ja sanonkin mielipiteeni helposti, ja siitä tulee helposti ongelmia. Kun ei kuulemma tämä kyseinen herra kuulemma usko JUMALAAN. Minä uskon sillä mistä on mikään voinut syntyä, tyhjästä on paha nyhjäistä.
sunnuntai 18. toukokuuta 2025
Todella hyvällä fiiliksellä heräten hyvin nukutun yön jälkeen. On uneni normalisoituneet pikkuhiljaa hirviö paikkojen jälkeen missä ei nukkua voinut kunnolla.
Vantaan sininauhan sahatien paikassa ei nukkua voinut kunnolla siitä kyllä nuoret narkomaanit piti huolen. Kulkua ja häiriötä oli jatkuvasti siellä hirveetä elämää siinä talossa. Oli mahdoton sahatien talossa pysyä raitiina, herkkä kun vielä olen reagoin kaikkeen niin rankasti. Sitten kun oli jurrissa ei haitannut muidenkaan sekoilu siellä. Kyllä ristin käteni että pääsin muuttamaan sininauhan vantaan sahatien talosta pois. Alkoi se paikka rassamaan päätäni jo liikaa. Kun vielä alkoivat saatanan rotat minultakin varastamaan suurelta hyväntekijältä. Panin noin 24 tuhatta euroa menemään kuukaudessa yökerhoja tarjosin viinaa ja ruokaa oli meillä sen aikaa. Mutta kun rahani loppui, olin ilman ruokaa ja juomaa sippi lankesi päälle ei mitään enää ollut.
Nytkään minulle ei ole ruokaa eikä juomaa täällä uudessa paikassakaan, kela ja sossu ei minulle mitään anna. En ole saanut edes ensi asuntoon annettavaa avustusta. Minulla ei ole edes huonekaluja ei televisiota ei mitään. Olisihan se mukavaa ja hienoa kun saisin nätin kodin laittaa itselleni mihin voisi pyytää kavareita kylään. Olisi niin mukava tutustua talon väkeen pyytämällä niitä kahville luokseni. Muttei tyhjään asuntoon voi ketään pyytää missä ne istuisi kun pari tuolia on minulla.
Hyvällä fiiliksellä hyvin nukkuneena mutta rahattomuus vaan vaivaa kun ei ole kun tilillä 15 senttiä. Ruokaa eikä juomaa ei ole ollenkaan joten nälkä kurnii vatsassa. Rahaa saan vasta 22.5.2025 takuueläkkeen.
Kyllä vähän vituttaakin kun kolmet perinnöt panin menemään hupia. Harmitti niin paljon kun ei siskoni eikä poika ja muu suku minusta välitä yhtään. Siksi join itseni melkein hautaan. Pojalta ei tule lapsineen mitään yhteydenottoa. Eteisvärinä jäi jatkuvaksi päälle ja se on vakava sydän hakkaa hirveillä kierroksilla. Vituttaa niin paljon oma lapsi ja suku kun eivät minusta mitään välitä, miksi siis elää turhaan. No nyt asun varmaan kuolevien talossa on täällä muitakin pahasti sairaita.
Muuten hyvällä fiiliksellä olen hermo lepää päivä päivältä paremmin ja alan tottumaan oman asuntoon. Olen niin paljon kärsinyt ihan kidutusta henkinen kidutukseni pahinta. Olen kokenut henkistä ja fyysistä kidutusta suomessa suomalaisten toimesta pahinta. Miten voi nykymaailmassa ihmiset hyväksyvän kohteluni niin hirveitä olen saanut ottaa vastaan. Uskovaisilta ja vähemmän uskovaisilta harmittaa vaan kun raamattu kädessä tekevät hirveyksiä. Uskon varjolla tehdään niin paljon paskaa ja pahaa olen niitä paljastanut paljon. Onhan toki oikeita uskovaisiakin, mutta väärintekijät pitää kitkeä porukasta on niillä vaan valta ja omaisuuksia. Ja tyhmät ihmiset ketkä eivät mitään tajua ylentävät väärintekijät uskovaiset. Mutta kaikesta kokemastani pahasta huolimatta siunattua pyhäpäivää kaikille kansoille. ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN AAMEN.
lauantai 17. toukokuuta 2025
Huomenta lukijani heräsin juuri kello 4 hyvin nukkuneena menen kyllä kohta vielä nukkumaan hetkeksi. Kyllä hermo lepää omassa asunnossa.
Alkaa hermo lepäämään päivä päivältä paremmin sininauhan sahatien paikan jälkeen semmoista sekoilua siellä oli. Narkomaanit häiritsi siellä yötä päivää, semmoista sekoilua en ole missään nähnyt mitä siellä oli. Ei sahatien paikka ole meikäläisiä varten hulluksi siellä tulee sieltä ei kyllä kukaan raitistu. Ympäri jurrissa ei siellä ollut mitään väliä vaikka talo olisi palanut mutta selvinpäin ei sitä saatanallista touhua jaksanut katsoa. En kerro kenellekkään uuden asuntoni osoitettakaan ettei vaan vahingossakaan ketään sahatieltä ole ovella. Juopot ja nistit alkoivat vaan päätäni rassaamaan jo vähän liikaa, kun vielä minultakin alkoivat varastamaan tavaroitani ja rahaakin. Se oli viimeinen pisara sininauhan sahatien paikkaa lähdin vittuun siitä saatanoiden rottien talosta.
Päivä taas mennyt harmittaa vaan yksinäisyys kun ei ole minulla rahaa niin ei ole kavereitakaan. Mutta nyt mennään näillä muuta ei voi kun löytäisin tältä kylältä AA- kerhon saisi varmaan sieltä kavereita.
AA- kerho minua kiinnostaa luulisi että täältäkin löytyy semmoinen. Täytyykin tämän tekstin jälkeen googlata ja hakea AA- kerhoja. Pitää minun jotain alkaa tekemään yksinäisyydelleni, tulee yksin pullo kaveriksi niin helposti. Yksin on vaan niin rankka tätä taivalta taapertaa, nyt kun toi sydän sairauskin iski päälle. Jätänkin kirjoittelen tältä erää tähän alan hakemaan urakalla AA- kerhoja. Palataan sen jälkeen asiaan hyviä viikonloppuja kansakunnat.
Ruoka ja juoma loppu minulta. Ihana vanhempi leski rouva talostamme tarjosi aamulla kahvit leivän ja pullaa sekä keksiä. Olisin rouvaa auttanut kun hänellä on hautajaiset tänään.
On tämä kyseinen henkilä yli 90 vuotias, mutta silti pirteä nainen. Kysyin vaan aamulla tarviiko hän apuani, vaikka roskien vientiin sanoi ettei tarvitse oli itse vienyt eilen roskansa. Autan mielelläni ihmisiä vanhemmat ovat niin paljon sydäntäni lähellä. Kun itsekkin olen 69 vuotta ja sairastuin sydän juttuun ruususta alkaneeseen myrkytystilaan mikä aiheutti eteisvärinän sydämeeni. Onhan minulla ollut mikreeni, astma, allergiat mutta JUMALANI voimalla olen niistäkin parantunut, usko siirtää vuoriakin. Pitää olla vahva usko johonkin JUMALANI on parasta mitä voi olla. Toki raha tekee onnelliseksi kun sillä voi tehdä muita onnelliseksi syöttää, juottaa, vaatettaa, antaa asuntoja. Rahalla on mahti mutta loppupelissä sekään ei auta kun alkaa aika tulemaan. Silloin on todella hyvä että on yläkertaan asiat kunnossa. Siksi on hyvä tehdä ajoissa kääntyminen JUMALANI puoleen ja tehdä syntiensä puolesta asiat selväksi. JUMALA on anteeksi antava ja pitkämielinen mutta rajansa on hänelläkin. Minun VIA DOLOROSANI on vaan kestänyt turhan kauan. Olisi jo aika saada mitä minulle kuuluu. Köyhä olen aina ollut muutamat perinnöt olen pannut menemään. Auttaen ihmisiä sen minkä olen pystynyt, syöttäen juottaen.
perjantai 16. toukokuuta 2025
Huomenta maailma hyvällä fiiliksellä hyvien yöunien jälkeen. Olen alkanut nukkumaan paremmin en enää herää kun eläin pieneenkin ääneen. Olen vaan semmoisissa paikoissa ollut ettei ole pystynyt kunnolla nukkumaan.
Alkaa hermo lepäämään omassa asunnossani, kyllä ristin käteni kun pääsin sininauhan sahatien talosta pois. Oli se niin järkyttävä paikka narkomaanien takia, juoppojen kanssa kyllä pärjäsi mutta varasteleva narkomaanien toiminta kyllä rassasi päätä. Minulta saatanat varastivat kaksi puhelinta nettiaseman, liivieni taskusta lähti viimeinen ruokarahani, viimeisinä päivinä talossa lähti hieno lahjaksi saamani tikari. Kyllä on saatanaa ettei tommoisia rottia saada kuriin suomessa. Kun vielä lusisin tekisin porukkani kanssa niin pahaaa siellä minulta varastelevilta. Sukulaisia vartijoina eivät saatanan rotat olisi edes rundissa turvassa. Kaiken muun annoin tapahtua mutta tosiaan kun minulta alkoivat saatanan rotat varastelemaan se oli liikaa, olisin jäänyt taloon auttamaan nuoria narkomaaneja mielelläni. Mutta kun minulle suurelle hyväntekijälle alkoivat paskaa tekemään siksi lähdin talosta. Oli siinä toki muitakin syitä panin kuukauteen noin 23-24 tuhatta euroa menemään. Juotiin ja syötiin hyvin sen aikaa kun rahaa oli. Ja sitten minulta alettiin varastamaan miksi näin teitte minulle se voi olla etten pysty teitä auttamaan karma voi teitä koskettaa. Yhden nuoren pölvästin hakkasi tiukka ryhmä yöllä ikkuni alla. En puuttunut asiaan kun tämä nuori kaveri teki paskaa talossakin kaiken aikaa. No nyt olen omassa asunnossa omilla lapsuuden kulmilla. Harmittaa vaan kun panin sininauhan talossa perintörahani menemään, olisi nyt mukava niillä rahoilla elää omassa asunnossa. Nyt en saa edes kalustettua asuntoani kun en saa kelasta enkä sossusta avustusta ensi asuntoon.
Joka tapauksessa siunattua tätäkin päivää ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMESSÄ AAMEN.
Päivä mennyt vitutukset päällä kun ei ole kun makaronia vähän ja rahaa on 15 senttiä. Kyllä tämä köyhyys niin saatanasti vituttaa hiljaisempaa miestäkin.
Huono homma kun kolmet perinnöt on mennyt kun kankkulan kaivoon. Niin kauan oli mukavaa kun rahaa riitti, jengi kumarsi kun luulivat varmaan minua miljoona mieheksi. Vedin semmoista roolia että rahaa on, panin pöydät koreaksi. Nyt ei ole minulla kun tuulenhuuhtoma perse, ei ruokaa ei juomaa ei yhtään kaveria yksin vaellan näitä polkuja. Kumma vaan kun nuorena naiset pyöri ympärilläni otin kenet halusin. Mutta linnan jälkeen naiset ovat minut hyljänneet. Ei naisystävää ei vaimoa ei edes tuttua naista ole minulla. Vituttaa suoraan sanottuna yksin elää, mutta minkä sitä tekee kun en ole panomiehiä, silloin voisi naisiakin olla kun vaan munaa riittäisi. Monet naisethan eivät halua mieheltä kun seksiä netissä ainakin monet naiset hakee vaan panokaveria.
Päivää ihmiset päällä maan ja taivaan temppelit.
Tarinaa tähänkin päivään, minäkin lepäilin ja kävin Marttojen paikassa sain kahvit ja leivät ilmaiseksi, kun ei minulla yhtää rahaa ole. Kyllä se niin pahuksesti harmittaa kun ei ole yhtään rahaa, sanotaan että köyhät ovat nöyriä ja se kyllä pitää täysin paikkansa. Kun rahalla saa rakkauttakin niin paljon kun ammentaa. Rahalla saa ihan mitä vaan, rahan voima ja mahti on ylitsevuotavaa. Minä en muuhun usko kun rahan voimaan olen sen kongreettisesti kokenut kun yritin jumalani rakkautta ihmisiin saada sain vaana paskaa ottaa vastaan. Mutta kun minulla rahaa oli kaikki kumarsi minua. Siksi valitsen rahan herrakseni en mitään muuta muu on höpö juttuja.
torstai 15. toukokuuta 2025
Huomenta maailma jo kolmas hyvin nukuttu yö minulla. Alkaa pikku hiljaa jäämään unohduksiin kokemani aikaisemmista pirun paikoista.
Hyvä että on ollut rauhallista tässä uudessa asunnossani, yö uni on niin tärkeää ihmiselle toki me yhden rullatuoli kaverin kanssa viinaa otimme pari päivää. Ei juomisestamme oikein talon mammat tykänneet vaan tuli siitä sanomista meille. Hyvä että moralisoi meitä talon väki, nyt on vaan parennattava tapansa. Harmi vaan kun menee lätkät ohi kun ei minulla ole televisiota. Pärjään kyllä näillä mitä minulla on, nyt menen tunnin torkuille ja sitten lähden päivätoimintaan aamupalalle saan kahvia ja sillileipiä. Palataan asiaan myöhemmin tänään siunattua tätäkin paivää lukijani.
Harmittaa kun ei toimittaja Jarmo maksanut velkojaan minulla ei ole edes ruokaa kun ei rahaa minulla ole. Minä en saa edes kelasta enkä sossusta mitään. Tyhjässä asunnossani olen yksin ei edes televisiota minulla ei ole.
Köyhyys on hirveä asia en edes asuntoani saa laitettua nätiksi ilman rahaa. Kela eikä sossu eivät anna minulle avustusta uuden kodin perustamiseen. Köyhät ovat nöyriä sanotaan ja se pitää paikkansa. Tietokoneeni onneksi sain pelaamaan kun sain modeemin ja erikoisjohdon yhdeltä vanhemmalta rouvalta. Hyvä niin saan kirjoitella tarinoitani kun tämä on minulle ihan henkireikä ulkomaailmaan. Kyllä niin saatanasti vituttaa kun ei toimittaja Jarmo maksanut velkojaan. Piti sen tilinsiirrolla panna tililleni 30 euroa muttei se näy tilitiedoissani. Täytyy jotain kyllä keksiä, samoin muille velallisilleni.
Muuten hyvä päivä hyvin nukutun yön jälkeen. Mutta rahattomuus harmittaa pahasti tililläni on vaan 64 senttiä ei sillä ruokaa saa.
Kyllä niin vituttaa olla ihan perseauki, kelasta enkä sossusta en saa mitään tyhjä uusi kämppä minulla on sänky sentään minulla on ei tarvitse lattialla nukkua. Ekan viikon nukuin sentin petauspatjalla nyt on sänky muuten asuntoni onkin melko tyhjä. Pari tuolia minulla vaan on kyllä se harmittaa kun muut saavat kelasta ensiasuntoon ihan kaikki asumiseen tarvittavan miksen siis minä saa. Vitutus on niin paha, että tekisi mieli tuomio ottaa että saisin ainakin jokapäiväisen ruuan. Linnoissa on kavereita ja saa syödäkseen punttia pääsin nostamaan jokapäivä. Tämä yksinäisyys on siviilissä pahinta ei ketään ystävää ole minulla ketään bestistä ei löydy minulla.
keskiviikko 14. toukokuuta 2025
Päivä lähtenyt hyvin käyntiin paremmin nukuttuani. Alkaa uneni normaaleiksi muuttumaan pikku hiljaa sininauhan paikan jälkeen mikä olikin hirviö paikka.
Nyt alkaa hermo lepäämään pikku hiljaa rassasi sininauhan paikka hermoa rankasti. Pahinta oli sininauhan paikassa kun siellä ei saanut oikein nukuttua. Se on ainakin varma ettei sieltä sininauhan paikassa kukaan raitistu, ei mitään rauhaa ollut siellä paikassa. Pahinta vaan oli kun narkomaanit varasti kaiken minultakin kaksi älypuhelinta nettiasema ja hieno tikari lähti. Ja paha kun hävisi viimeinen ruokarahani liivieni taskusta lompakostani. Että näin ihanaa porukkaa on narkomaanit purevat kättä kuka niitä ruokkii. Oman pesän likaajia sellirosvoja ovat sanotaan myös tämmöisiä meidän piireissä rotiksi. Jos joku vetää teksteistäni herneen nenäänsä, miettikää panin sininauhan talossa kuukauteen noin 24 tuhatta rahaa menenään. Hyviä ruokia parhaita juomia nautittiin rahan tuomasta rakkaudesta. Kun rahalla saa mitä vaan kaikki kumartaa rahan mahtia.
Päivä mennyt vitutuksilla kun rahaa on 8 senttiä. Ruokaa ei ole yhtään, tekisi mieli tehdä taas ryöstökoukku että pääsisi linnaan lihapatojen ääreen.
Vituttaa saatanasti siviili elämä, kun ei ole ruokaa ei juomaa eikä ketään kaveria. Linnoissa oli minulla kaikki lukekaa blogeistani niistä saatanan hyvistä linnan ajoistani. Kaikki toimi linnoissa 12 kertaa lusin kuritushuone tuomiokin tuli tutuiksi. Riihimäen keskusvankila oli kotini, kun se kuri talo silloin oli, kuri loppui vuonna 75. Lukekaa hyvistä ajoista rikollisesta elämästäni. Sukulainen ja kouluni johtaja opettajani olivat minua tuomitsemassa olivat he lautamiehiä. Sain jo junnusta laista piittaamattomana kovennettua tuomiota. Minut pantiin kasvamaan taloihin kun niissä selvänä pysyin. Riihimäen keskusvankilassa olin vankiohjaajana vedin koriksia siellä vintin aulassa pienellä kentällä palasimme. Piti minun perustaa A ja B ryhmät kun oli ryhmäni niin suosittu. Monet työsiirtolat kiersin Seutulan työsiirttolassa olin urheiluvetäjä. Ikävä on niitä hyviä aikoja, ihmettelen nyky konnia kun ne eivät oikein linnoissa viihty. Minulle oli pahimmat murhamiehet parhaita kavereitani.
tiistai 13. toukokuuta 2025
Iltaa Blogini päivä mennyt melko mukavasti. Rahasta on vaan tiukkaa kun syödä ja juoda pitää.
Kello on 21.38 kohta alan nukkumaan kun minua väsyttää kovasti, aikainen herätys varmaankin väsyttää. Mutta onhan tässä eläkkeellä aikaa nukkua. Kevät vaan herättää aikaisin kun aurinko paistaa ja linnut laulaa. Huikkaa en taida ottaa vähään aikaan kun nyt vaan tulisi se uusi verenohennus lääke jää silloin huikka minulta kokonaan. Se lääke ei kestä dokata yhtään. Nyt yritän saada unta että pääsen taas ajoissa ylös sängystä. Siunattua yötä kansakunnat kautta maailman.
maanantai 12. toukokuuta 2025
Aikainen herätykseni siivottu on ja tiukat sellijumpat tehty kahvakuulalla ja käsipainoilla ja omalla kropalla liikkeitä tehden.
Tulihan taas todella hyvä olotila treenatessa pieni hiki pukkasi päälle. Ainoa huono juttu on allerginen olotila, nenä tukossa ja muutenkin hiukan hutera olo. Toki oltiin viihteellä useampi päivä, mikä kyllä huonot olot tekee. Onneksi sain nukuttua hyvät tunnit nukuin eilen päivällä ja kolmeen asti aamusta. Käyn vaan aamusta kaupassa ostamassa viimeisillä rahoillani evästä. Sitten paneudun kirjallisiin hommiini, kirjoittelen blogia ja kynällä tarinaani. Voisi kyllä avata hyvän kirjan vaikka elämän tiede ja taas rauhoittaa mieleni ja lepuutella koko bodia sekä pääkoppaani. Mikä onkin käynyt pitkään hiukan kierroksilla, olen niin herkkä sielunen reagoin kaikkeen niin jyrkästi. Ja kyllähän maailman tilanne huoletuttva onkin sotaa ja kauhua kaiken aikaa. Kello tulee juuri 6 kauppa aukeaa 6.30 joten alan nyt valmistautumaan kauppaan. Saa murua rinnan alle, teen pienillä rahoillani mitä pystyn. Katson nyt jos pyydän rullatuoli kaverini naapurista syömään kanssani. On silläkin rahan kanssa välillä vissiin tiukkaakin. Olemme syöneet yhdessä luonani, teen mielelläni ruokaa niin että riittää kaverillekkin. Palataan asiaan kaupan jälkeen.
Siunausta koko maailmalle ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN AAMEN.
Aikainen herätys kello 3 nukuin eilen koko päivän. Nyt on univelat nukuttu pois mikä hyvältä tuntuu.
On oloni pahuksen hyvä, kun nukuin eilen koko päivän ja illasta aikaisin nukkumaan. Herätykseni oli kyllä aikaisin kello 3 maissa jäin pystyyn silloin. Kun ei enää yhtään väsytä minua, tuuletin petivehkeeni ja petasin sänkyni. Ruoka on loppu minulta makarooni velliä oli vähän minulla. Onneksi on kympin verran minulla rahaa saan aamusta kaupasta sillä rahalla suolasta. Menen kaupalle heti aamusta aukeaa se kello 6.30 ostan varmaan maksalaatikon, rasvaa, maitoa sekä leipää. Tulee rahaa minulle vasta 22. 5.2025 saan silloin takuueläkkeen.
Päivä mennyt jalkaani hoitaen terveyskeskuksessa. Pitsan sain maksettua marmaris pitseriaan. Nukuin päiväunet mitkä hyvää tekivät.
Rahani on vähissä ruokaa ei minulla ole yhtään. Mutta sain onneksi maksettua vuokran ja sähkölaskun, eli ne on hoidossa mikä on hyvä asia. Täytyy nyt alkaa velallisia lähestymään. On minulle monet velkaa eivät vaan meinaa maksella velkojaan. Toimittaja sininuhassa lupaa ja lupaa maksella muttei mitään tapahdu, tänään sen piti maksella minulle. Pitää nyt polkaista fillarilla Keravalle ja periä velkoja. Tarvitsen kaikki rahani kun ei ole minulle huonekalujakaan asunnossani. Pitäisi minun saada kelasta tai sossusta avustusta asunnon laittoon. Televisio ei toimi minulle kun talossamme on kaapeli televisio ja minun televisio ei sillä pelaa.
Tervehdys lukijani tarinaani elämästä.
Meni pari päivää viihteellä ja sen kyllä tuntee nahoissaan väsyttää ja rahat on loppu. Onneksi sain vuokrani ja sähkölaskun maksettua viihteellä taas pari päivää nyt löin jarrut päälle ja huikan katki. Tulee aina sanomista porukalta eivät varmaan minusta ryyppymiestä halua muut asukkaat. Täytyy nyt taas osata käyttäytyä pyytää anteeksi dokaamista kun aina ääntä syntyy kun maistelee. Seura tekee kaltaisekseen se pitää paikkansa kaveri talostamme ryyppää jatkuvasti. Onhan se mukavakin välillä rentoutua kun vaan ei tulisi sairaaksi ryypätessä. Konjakista en tule sairaaksi toki jos sitä juo litrakaupalla tulee varmaan kankkunen. Nyt alan lähtemmän kaupoille on minulla kolikoita lompakossani. Jos ostaisin kananmunia leivän ja rasvaa kyllä niillä täytyy pärjätä.
torstai 8. toukokuuta 2025
Oloni muuten erittäin hyvä mutta polvi kipuni on kova. Brändiä oli aamusta vielä kaksi pientä pulloa. Ei vaan enää maistunut minulle nyt huikka katki vaikka väkisin.
Rullatuoli kaverini lähteekin kerhoon päiväksi. Minä lähden kohta kaupoille hakemaan ruokatavaroita, otin pienen brändi huikan hunajalla siis ihan lääkkeeksi vaan. On toi huikan lopetus aika hienosäätöä, ei auta sitä jurrin puolella päästää. Kaveri toi eilen illasta pienen brändi pullon mikä oli vielä korkkaamaton aamulla. Nyt pesen pyykkejäni ja käyn kaupassa hakemassa ruokatavaroita. On oloni hyvä kun nukuin aikaisin eilen illasta, oloni on hyvä vitamiineja on minulla sekä vatsa lääkkeitä. Muutenkin aurinko paistaa ja fiilikset ovat hyvät minulla. On toi uni minulle tärkeä kun olen semmoinen herkkä taiteilija sielu herään niin pieneen ääneenkin. Nukun aina niin sanotusti toinen silmä auki.
Rullatuoli kaverini kanssa juuri keskustelin tuo se pienen brändin iltamyssyksi saa siitä molemmat pienet ryypyt.
Teen kevyen laskun parin päivän maistelusta antaa brändi hyvät unet, muuten voi olla vaikea yö minulla. Olen pitkin päivää napostellut brändiä, mutten jurria ole siitä ottanut vaan pientä ryyppyä. Eihän tota krapulaa enään kestä tässä iässä, varovainen lopetus tekee hyvää. On se vaan tarkkaa hienosäätöä ettei pääse taas ryyppy riistäytymään käsistä. Mutta kyllä sen on tähän ikään jo oppinut hienosäädön, muutamia ryyppyjä kuumalla vedellä ja hunajalla se tekee hyvää. Hyvää ruokaa ja lepoa sillä se olo paranee. Kävinhän tänään terveyskeskuksessa jalkaani näyttämässä, teki nainen taas hyvää työtä jalkani kanssa. Varpaasta lähti myrkytystila mikä ruusun aiheutti ja siitä sydämmeen asti myrkytystila, mikä aiheutti eteisvärinän sydämeeni. Mittasin taas tänään terveyskeskuksen mittarilla verenpaineeni mitkä olivat hyvät mutta pulssi oli korkea 120 se hakkasi. Treeni pulssini oli aikoinaan noin 50-55 ja se oli hyvä minulle on se vaarallinen tila kun pumppu hakkaa noinkin kovaa voi siitä lähteä hyytymä liikkeelle ja mennä aivoihin tai suuriin valtimoihin. Missähän rullatuoli kaverini luuraa ettei mene taas valvomiseksi tämäkin yö. Säästän varmaan huomiseksi brändin jos kaveri tulee niin myöhään. Enhän nyt ala yötä myöten ryyppäämään voimme ottaa pari paukkua ja sitten nukkumaan ajoissa. Oloni on ihan hyvä aamusen krapulan jälkeen, liikuin ja söin hyvin sillä se olo paranee. Nyt soitan kaverille että unohtaa juomani, menee muuten myöhäiseksi koko touhu. No kesäähän se jo tekee päivä on pidentynyt paljon. Valosa on myöhään ja linnut laulaa jo aamusta aikaisin.
Moro lukijani pitkästä aikaa taas tapaamme. Viihteellä olin pari päivää joten antakaa anteeksi kirjoitukseni vähyys. Nyt kevyttä laskua brändillä pientä siivua ruuan laiton yhteydessä kaverille kokkailen.
Onhan se todella tarkkaa loivaa laskua tehdä ryypyn jälkeen. On minulla wsop brändiä pullo, mistä hunajalla terästettynä otan pientä siivua. Jurria en todella ota vaan parantelen pienillä siivuilla. Kyllä nyt alkaa ryyppy taas riittämään, uusi verenohennus lääke pitäisi minulle tulla ja se ei kestä edes lääkekonjakkia. Eteisvärinä on niin paha minulla, se panee pumpun töihin ylikierroksilla. Ja se on vaarallinen tila kuulemma voi lähteä hyytymä liikkeelle. Enkä todella halua vihanneksena makaillla jossain paska paikassa. Mikä siinä jos rahaa olisi paljon kun rahalla saa mitä vaan hoitoakin missä vaan yksityisessä paikassa. Kyllä rahalla saa ihan mitä vaan, mutta kuolama kohtaa ihan teidät kaikki. Ennemmin tai myöhemmin kohtalo puuttuu asioihin ja kuolo korjaa teidät ihan kaikki. Oloni on parempi kävin terveyskeskuksessa hoidattamassa jalkaani saan siellä todella hyvää hoitoa. Jalkani alkaa olemaan päivä päivältä parempi kipeä se toki on edelleen, ihmettelee hoitohenkilökunta mikä jalassani on kun se on niin pitkään ollut pahana. Nyt menen lepäämään jos pienet tirsat ottaisin, olen nukkunut hyvin yöni ja päiväunet nukuin. Mittasin terveyskeskuksessa verenpaineeni ne olivat melko hyvät mutta pulssini on eteisvärinästä johtuen todella kova 120 se löi nytkin. Treeni pulssini oli aikoinaan noin 50-55 ja se oli hyväksi silloin. Nyt soitan kaverilleni se lähti taas liikenteeseen sähkörulla tuolillaaan. On minulla ruoka valmiina kaverilleni kuka on rullatuolissa. Teen aina ruokaa niin paljon että saa kaverikin syödäkseen. En vaan viitsi tehdä yhdelle ruokaa, vaan teen niin paljon että saa siitä syödä seuraavana päivänäkin Nyt lepoa kovan juhlinnan päälle menihän siinä taas pari päivää humussa ja sumussa. Nyt pitää kyllä skarpata ja parantaa tapansa. Sain onneksi maksettua vuokrani ja sähkölaskun muuten olisin kusessa ollut. Mutta mitä meistä kuolevista, kun tuntuu talossa vähän kaikilla olevan ajasta ikuisuuten meno lähellä. Joka tapauksessa herran siunausta kaikille kansoille. ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMESSÄ.
torstai 1. toukokuuta 2025
Päivä mennyt mukavasti talomme järjesti vappu bileet meille. Kahvittelun ja kaljan ja siiderin parissa. Jännitteitä on kumminkin taas ilmassa minulla.
Oli meillä mukava vappu juhla kahvia, simaa, kaljaa sekä siideriä oli tarjolla. Voileipiä munkkeja sun muuta oli tarjolla. On aina mukava tommoinen yhteinen hetki saa siinä keskustella ihmisten kanssa. On aika huonokuntoisia talossamme viimeisiä hetkiään viettää monetkin. Saan taas saatella ihmisiä viimeiselle matkalleen no se on JUMALAN minulle antama tehtävä. Kolme kovaa koota Kai Kuoleman Kauppias sitähän elämäni on ollut kuolevien saattamista hautaan asti. Minun käsieni läpi on mennyt paljon ihmisiä taivaan temppelehin. Olen ehtinyt siunata paljon ihmisiä viimeiselle matkalleen. Siis siunausta kaikille kansoille ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN AAMEN.
Tarinaani tähän aamuun elämäni tarinat alfa ja omega.
Tervehdys maailma ja hyvää vappua kaikille kansoille rullatuoli kaverini kanssa joimme aamusta luonani kahvit. Minulla on kahvinkeitin minkä sain kun lainaan alhaalta kellarista varaststa yhden naisen pojalla. Mitä minä sillä tyhjällä kellarilla teen. Minun tavarani menee muutamaan isoon jätessäkkiin, mitä vähemmn on minulla tavaraa sitä helpommalla pääsen paljon muuttaneena. Rullatuoli kaveri talostamme tuli kahville luokseni oli sillä hiukan vielä kahvia jäljellä. Minulla ei ole mitään ruoka loppu kahvit ja muutkin juomat on loppu sipissä ei ole mukava olla. No sanotaan että köyhät kyykkyyn köyhät ovat nöyriä. Näillä mennään hengessä toki olen vahva pyhä henki kun koskettaa ihmista silloin tuntee että JUMALA on läsnä. Kiitos herralle kaikesta ylistäkää ja kunnoittakaa isän pojan ja pyhän hengen nimessä aamen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...