torstai 30. syyskuuta 2021
Tarinaani tälle aamulle sairaalasta, yö meni hyvin aikainen herätykseni aamulla. Kynällä tarinaani ylös ja kuudelta koneella.
Heräsin yöllä 1,45 kusihätään, siitä menin takasin nukkumaan ja heräsin noin kello viisi, tyhjensin sorsani mikä oli puolillaan kustaa. Menin potilaskeittiöön kello kuusi, oli minulla vielä yksi teepussi minkä käytin aamusta. Hunajaa minulla ei olekkaan täytyy sitä taas ottaa aamupalalla keittiöltä. Hyvä että saa talosta hunajan säästää siinäkin hiukan rahaa kun ei tarvitse sitä ostaa kaupasta.
Harmi kun lähtee hoitaja J. talosta pois pitäisi minun päästä ennen sitä lähtemään omilleni.Pitäisi meidän mennä katsomaan hoitaja J. kanssa yhtä paikkaa maakunnista mihin tarjotaan minulle mestaa mutten lähde sinne jos siellä on pakkolääkitykset ja pakkotyöt. J. hoitajan puheiden mukaan on mestassa päakkolääkitykset joten en usko että menemme edes katsomaan paikkaa. En viitsi lähteä tommosiin saateltuihin paikkoihin. Oli jo videokeskustelussa Vihdin sossu täysin outo kysyi se olenko jo pitkän tuomioni lusinut.Kysyi se myös hoitaja J. että lukollista paikkaako minulle, sanoi hoitaja J.miksi kummassa. Kun täälläkin sairaalassa on minulla kaikki vapaudet. Täysin kyrpä oli vihdin sossu en tykännyt muijasta ollenkaan.
Harmi kun eivät minua järjestä Keravalle johonkin hoivakotiin, yritin puhua Keravan Porvoonkadun paikkaan kun olisi siellä ollut vanhoja tuttuja vanhuksia entinen kouluni opettaja, Heiki Saastamoinen vaimoineen yhtenä. OLisin voinut autella vanhuksia siellä työnnellä rullatuolilla niitä, ja muutenkin olisin voinut autella miten parhaaksi näkisivät.
En halua johonkin jumalan selän taakse mistä en tunne ketään. Keravalle tai ei mihinkään muualle, sitten pysyn Kellokoskella niin kauan että paikka löytyy. Ihmettelen miksei nuoruuden kaverini edesmenneen saarnamiehen poika Seppo järjestä minulle asuntoa jostain kun sillä on ainakin ollut kiinteistö välitystä.
Olisinhan vielä työkykyinen vuosia varmaan kun eivät saaneet minua edes sairastumaan pahemmin edes venäläisten lääkäreiden kautta LITIUM 1800 mg lääkkeellä. Tuli siitä sairastumistani pahasti mutta nykyään on vointini melko hyvä kun jäi LITIUM 1800 mg pois sekä verenpainelääke mistä meni ekasta lääkkeestä silmäni huonoksi.
Vointini on paljon parempi kun on jäänyt pois LITIUM 1800 mg sekä verenpainelääkkeet ja MINIRIN vesitystautiin mikä aiheutttiin LITIUMILLLA kuulemma Lohjan Osastonylilääkärin S.V mukaan sain kirjallisena sieltä häneltä kirjeen LITIUMIN 1800 mg. aiheuttamasta sairastelustani oli siinä myös TSH kilpirauhas arvot olleet vuosia pielessä. Täällä ohkolan sairaalassa eivät mitään kantaa ottaneet henkilökunta valittamiseeni sairaasta olostani. Pahat vapinat tuli litosta sekä kovat päänsäryt ja uneni oli huonot seksihalut ja kyky huononi. Ja kokonaisvaltanen huono olo oli minulla. Ja vielä kerran tähän mikseivät henkilökunta venäläisine lääkärineineen mitään kantaa ottaneet sairasteluuni. Vasta kun alkoi tulemaan ulkopuolisilta lääkäreiltä palautetta alkoikin tapahtumaan. Toki kova verenvuotoni nenästäni mitä ei Peijaksen sairaala saanut hoidettua vasta Meilahden sairaalasta avun sain vuotooni. Alkoikin tapahtumaan ohkolan talossakin ja toi kun omahoitajani J. pani hommat pelaamaan.
Päivä mennyt ilta joutaa kulkumiehen silmä väsyy päivän riennoista. Tarinaani vielä illasta elämästäni kuinka JUMALA asioitani ohjaa.
Ilta joutaa kohta nukkumaan ajoissa kun on huomenna punttisali päivä aamusta. Pitää olla aamusella hyvässä iskussa salille. Vedän taas kovan treenin siellä säkkiä punttia kaikkia tehden vedän melko superina treenini nykyään. Kun tuntuu tehojakin minulta hyvin löytyvän. Olen salilla noin 40 minuuttia siinä ehtii aika hyvin tehdä treenit. Huomenna ajattelin olla tunnin salilla että saan tehtyä useita liikkeitä. Pienillä tauoilla voisi kokeilla taas treenata. Vaikka innostunkin aina tekemään superina kun kuntoni on taas rautaa kovan lääkitykseni jälkeen, venäläisen mies lääkärin lyömä LITIUM 1800 mg mistä sairastuin pahasti, kuntoni meni siinä huonoksi. Mutta nykyään on taas tehoja hyvin jaksan treenata kunnolla.
Ajatelkaa mikä psyykkeelleni oli kaksi vuotta miettiä jääkä lääkkeiden aiheuttama sairaus päälle kun lopetan lääkkeet. Silmiäni pelkäsin eniten kun menei ne huonoksi verenpainelääkkeen oton jälkeen. Pakotettiin minut se lääke ottamaan ilman lääkärin ja minun keskustelua asiasta eli verenpaineestani.
Nyt alan nukkumaan alkaa väsy painamaan silmiäni kello on nyt 21.12 palaan asiaan huomenna aamulla silloin voikin tulla minulta hyvääkin tekstiä kun olen hyvin levännyt yön yli.
SIUNAUSTA KAIKILLE KANSOILLE PARANTAKAA TAPANNE JA PELASTAKAA MAAILMANNE.
JUMALANI kosto koko ihmiskunnalle koronaa vitsauksia siellä täällä. Maailma palaa ikuisessa kiirastulessa miksihän sopii sitä miettiä ihan jokaisen itsekseen miksi minä olen joutunut kidutettavaksi suomessa minkä isoisäni lunasti minulle kädellään.
Toivotaan nyt että selviää menemmekö uuteen paikkaan tutustumaan tonne turun suuntaan. Pitkä on matka sinne soitan sinne ja kysyn tarviiko siellä syödä lääkkeitä ja onko siellä pakkotyöt.En kumpaankaan suostu en enään lähde mihinkään valvottuun paikkaan, syömään lääkkeitä ja ilmasta työtä tekemään, mitä olen vuosia tehnyt näissä mestoissa.
Lähden vaikka lintsille mielummin että pääsen omilleni. Pois näistä pakkohoidoista ja pakko lääkityksistä, kun ei kuulu se yhdellekkään elävälle sielulle syönkö lääkkeitä. Olette saastat jo pilanneet elämäni nyt on minun vuoroni tehdä teille samaa. Kärsikää saatanat korona virukset ja muutkin JUMALANI aiheuttamat vitsaukset. Miettikää miten olette minua kiduttaneet vuosia, ja miksi nautin JUMALANI kostosta koko ihmiskunnalle. Ja kaikki tämän sadistisen suomen kansan takia mitkä on minulle pahaa tehneet.
Kirottuja olette suomalaiset isoisäni minullekkin lunasti maan kädellään miksi olen joutunut kidutettavaksi suomessa niin pahasti. Koittakaa nyt miettiä miten on kiduttamisenne vaikuttanut psyykkeeseeni. Älkää siis minua pitäkö pahana JUMALANI ei vaan kaikkea hyväksy mitä olette tehneet ihmisille pahaa määrätyt tahot.
keskiviikko 29. syyskuuta 2021
Heräten pari kertaa yöllä mutta nukkuen kello 6.05 asti aamusta hyvin levänneenä. Tarinaani tälle aamulle elämästäni hullujen huoneella syyttä.
En nyt ala tähän toistelemaan miksi täällä sairaalassa olen mutta Selkin Samarian Pisaran juopon kokin ison Antin takia. Olenhan siitä paljon kirjoitelut tarinoitani. Yritän saada muuta mietittävää ja kirjoiteltua on vaan asia niin painava miksi minut hoitoon eikä isoa Anttia kuka sekoili en minä. Helvetti eivät anteeksi saa kukaan minulle paskaa tehneet ei samarian porukka eikä kellokosken ohkolan henkilökunta. Eikä Jorvin kiduttajani mitkä sadisteja olivat siellä kaikki. Kyllä pitää saada myrkyttäjäni tilille tekememisistään. JUMALA TEKEE TYÖTÄÄN KAIKEN AIKAA MUTTA saisi jo sortua porukkaa edessäni syyttä kidutettavaksi joutuneena.
Ja puhun kiduttamisestani minkä kriteerit hoitoni täyttää. Pakkohoitoa pakkolääkityksiä lääkkeillä mitkä minut sairastuttivat LTIUM 1800 mg pahinta myrkkyä mitä voi olla. Ja panivat vielä venäläiset lääkärit siihen hommaan. Onneksi jäi vaivani pois mitä litiumista minulle tuli sain lohjan sairaalasta kirjallisena osastonylilääkärin S.V sekä erikoislääkärin M.F kirjeet mitä LITIUM 1800 mg myrkkky minulle oli tehnyt. Kumma vaan tuli kova verenvuoto minulle nenästäni mitä hoidettiin peijaksessa ja meilahdessa mistä vasta avun sain vuotooni. Kummasti vaan lopetettiin LITIUM 1800 mg lääke minulta. Mutta miksi sairastuttivat minut vuosiksi sillä myrkyllä.
Lukekaa miksi sanon hoitoani myrkyttämiseksi TSH kilpirauhas arvot olleet vuosia pielessä sekä nefrogeeninen diabetes insipidus vesitystauti aiheutettu minulle.LITIUMISTA 1800 mg johtuen tod.näk. Miksi siis selittivät jo oastolla 30 kun jatkuvasti valitin hoitajille sairaasta olostani sanoivat hoitajat ettei minulla hätää ole kun otetaan minusta jatkuvasti kusi ja verikoetta miksi kumminkin sairastuttivat minut tolla LITIUM myrkyllä vuosiksi.
Panen nyt tähän vielä jos ette uudet lukijani ole seuranneet tilannettani aikasemmin. Miksi tämmöistä saa tapahtua suomessa vielä. Isoisäni Toivo Hyvönen lunasti maan minullekkin sodassa kädellään miksi siis panevat venäläiset lääkäritkin minua myrkyttämään lääkkeillä, mistä sairastuin kysyy sitä firmani. Mikä perkele on teissä sadisteissa mitä te olette minulle olleet.Ja miksi nykyään on kellokoski ohkolassa tälläistä, olen ollut kymmeniä kertoja hoidossa viinapirun minua riivatessa. Muttei koskaan minua ole sairastetettu lääkkeillä talossa. Miksi on täällä nykyään venäläisiä lääkäreitä mitkä tommoisia lääkkeitä määrää kun LITIUM 1800 mg on. Kehui vielä venäläinen mieslääkäri palaverissa että määrää hän minulle LITIUMIN 1800 mg suomi hoitajien puheilla. Onhan lääkkeissä sivuoireet mutta miksi juuri tällä reissulla minut piti sairastuttaa lääkkeillä kun ei koskaan ennen ole näin pahaksi mennyt vointini kun LITIUMISTA 1800 MG. Mikä on ihan myrkytysvaara kuulemma pitoisuudet. Ja koittakaa nyt hyvät ihmiset ymmärtää miksi puhun näistä olin niin kipeä pitkään eikä mitään tapahtunut vaikka asiasta puhuin pitkään. Miksi Veli Venäläinen minua lääkitsee paska lääkkeillä suomi hoitajien puheilla. Kun en ole mielisairas olen alkoholisti keneltä on viinapiru kuollut päästä.
Tarinaani Ohkolan sairaalasta hupia kiinni Selin juopon kokin takia 2v9kk ollut kiusattavana. Nyt löytyi joku saateltu paikka mihin en halua mennä pakkolääkityksiin. Helvetti mitä tässä voisi keksiä.
Kyllä on perkelettä ettei tälläinen soturi saa mitään aikaseksi pyöritetään minua kun pässiä narusta. Paikasta toiseen aina vaan vittumaisempaa touhua olen saanut kokea lukekaa Jammu setä Siltavuorenkin tarinaa Attendossa Nikinmäessä Jammun pilaamaa Reijoa autellen jouduinkin sieltä raudoissa Peijaksen sairaalaan. Lukekee miten tuli juoppo Juha elämääni JUMALAN saattamana olikin Juha lyönyt hirviö Jammua jakkaralla päähän. Miten sain Juhan hoitoon vaikka itse en saanut tulehduksiini apua edes Peijaksen sairaalasta. Onneksi tajusin mennä Aavaan tutulle lääkärille vein vielä Whisky pullon lahjaksi sille sainkin heti avun tulehduslääkkeenä.
Näinkin Juhan jälkeen päin oli se hienolla autolla liikkeellä työelämässä ja olikin se kuuden lapsen isä. Oli Juha saanut raittiuden Järvenpäään sosiaalisairaalasta. Missä minäkin olin pienen poikani kanssa kun Äitinsä meidät hylkäsi. Kumma vaan pojalle kun minut se hylkäsi lähtivät perheineen Espanjaan asumaan jättivät minut tähän sadistiseen maahan Suomeen minkä isoisäni lunasti kädellään sodassa myös minulle. Mutta kidutettavaksi olen joutunut suomessa suomalaisten toimesta. En olisi päivääkään Suomessa ellei olisi täällä ystäviäni ulkomaan porukoita. Turkkilaiset, kurdit. Romanin Romanit, vietnamilaiset, ovat hyviä ystäviäni. Heidän lapsiaan saa opettaa ja rakastaa. JUMALAN RAKKAUDELLA SANOVAT ETTÄ SINUN LAPSIASI. Suomalaiset ovat että meidän lapsia, tietäähän sen kun tehdään lapset ilman rakkautta mitä niistä tulee.
Aamun avaus tuli minulta vähän tiukkaakin tekstiä aamusta mutta miksei totuutta saa tuoda esiin. Kävin salilla aamusta tein tiukan treenin monia liikkeitä tehden melko nopealla tempolla.
Olin salilla noin 45 minuuttia tehden treenit nopealla tempolla eli superina en paljon taukoja pitänyt. Aloitin penkillä lämmittelyjä siitä taljoja sekä käsipainoilla hauista sekä olkapäitä myös levityksiä tein. Vatsaa jalkojen nostoja telineessä parit sarjat sitä. Oli taas hyvä treeni tuli todella hyvä olotila siitä jumpasta. Perjantaina on taas treenipäivä. Uudessa paikassa olisi myös punttisali. Menen sinne jos siellä ei tarvitse lääkkeitä syödä eikä ole siellä pakkotöitä. Olen työni kyllä tehnyt näissä laitoksissa. Ilmasta työtä olen tehnyt monessa paikassa saanut olla putsaria, tiskaria, urheiluvetäjää, palomiestä, ja vaikka mitä.Lukekaa tekstejäni olenhan paljonkin kirjoitellut näistä paikoista.
Nyt lähden syömään tulee ruoka aika juuri kohta palaan asiaan myöhemmin. Siunausta tällekkin päivälle lukijani.
tiistai 28. syyskuuta 2021
Yö meni melko hyvin heräten pari kertaa mutta nukkuen aina uudestaan kello 5.40 asti. Varjonyrkkeilyitä tehden aamusta heti. Verenpaineeni mittaukset kello 3.20 oli ne hyvät 129-77-P.61
On paineeni paremmat yöllä ne mitattuna on viime mittaukset olleet hyvät yläpaine on ollut viitearvojen puitteissa. Alapaine onkin minulla ollut hyvä sekä pulssi on ollut monesti alle 60 mikä onkin hyvä minulle. Treenatessani kovaa aikoinaan lenkkiä juoksin jokapäivä oli pulssini silloin 52 parhaimmillaan. Hyvä että lopetin verenpainelääkkeet kun toinen omahoitajani M. sanoi että lääkäri määrää. Sanoin sille ääliölle ettei se kuulu yhdellekkään lääkärille syönkö mitään lääkettä. Jo venäläiset lääkärit minut sairaaksi lääkitsivät LITIUM 1800 MG lääkkeellä.
Olenhan paljon siitäkin kirjoitellut miten sairaaksi minut saivat venäläiset. Toki pesi osaston 30 venäläinen mieslääkäri kätensä sanoen että määrää hän LITIUM 1800 MG Lääkkeen suomalaisten hoitajien puheilla. Katsoin silmänurkastani omaa hoitajaani M.M se ikäänkun olisi pelännyt tilanteessa.Kun sanoin että sano tolle ryssälääkärille miten sekaseksi minut myrkytettiin lääkkeillä tullessani taloon kellokoskelle.
Sanoin että Ryssä on Ryssä vaikka voissa paistaisi kun pinnani palaa sanon suoraan asiat. Johan alkoikin tulemaan minulle paskaa vastaan heittelivät minua osastolta toiselle jatkuvasti oli muuttoa minulla. Minulla on erittäin hyvä kaveri Keravalta Veli Venäläinen Vadim, toinen ihminen on sitä ja toinen tätä en sanonut sydämmestäni ryssää ryssäksi on se vaan sanonta ovathan minulle melko kaikki Veli Venäläisiä. Parempia kavereita ovat minulle venäläiset olleet kun suomalaiset .Tämä kyseinen mieslääkäri ei antanut minulle edes sianlihatonta ruokaa vaikken syö sikaa. Eli miettikää nyt mitä nämä on lääkitsivät minut sairaaksi pahasti, lukekaa on siitä paljon tarinaa minulla.En ymmärrä yhtään miksi veli Venäläinen lääkäri kuunteli enemmän suomalaisia ääliö hoitajia asiassani kun minua. Kun se ei minua yhtään tuntenut olisihan meidän pitänyt venäläisen lääkärin kanssa tutustua paremmin, sillä vaatii se potilaan ja lääkärin tutustumista ja luottamusta. Hyvän potilas suhteen saavuttamiseksi keskenäistä luottamusta. Ei täällä lääkärit tunnu yhtään potilasta kuuntelevan.
Ymmärrän kyllä jotenkin henkilö kuntaakin kun on täällä melko kaikki huumeiden käyttäjiä ja ne osaa valehtelun taidon. Mutta että minua alettiin ratsaamaan se oli liikaa minulle jäin taloon tekemään tutkimuksiani. Tutkivana journalistina olin utelias tietämään talon touhut. Viron pamppu halusi nähdä munanikin osastolla 20 kun minua ratsasivat suutuin kaverille ja sanoin että vielä sinäkin pyllistät on tässä Interpolikin mukana. Minä nyt vaan sanoin niin kun suutuin pamppujen touhuihin. Kumma vaan en nähnytkään enään viron hoitsua kun kerran talossa. Mihin sitten on häipynyt talosta, menikö sitten se toiselle osastolle. Äkääkö nyt vetäkö venäläiset hernettä nenäänne miettikää miten minua on kohdeltu talossa. Ja vielä suomi hoitajien puheilla lääkitsee minua lääkärit. Sanotaanhan että yksi mätä omena pilaa koko korin.
Rauhaa ja Rakkautta sillä menemme uskon soturini paha pitää hyvällä poistaa.
Vielä illasta tarinaani verenpaineet ovat heitelleet hieman. Mutta aika hyvällä mallilla ne on olleet lääkkeen jätön jälkeen. En tykkää syödä lääkkeitä kun pakosti.
Oli paineeni verenpaine lääkkeellä myöskin koholla. Ja silmäni meni huonoksi ekalla lääkkeellä toinen lääke teki kovan huminan korviini ikäänkun olisi vaan paineet kohonneet lisää lääkkellä mikä piti laskea paineita. Erikoinen juttu se on pyörrytti minua myös toinen verenpainelääke.
Muuten oli mukava päivä vaikka väsyttääkin minua jatkuvasti varmaan vitaepron pois jättö kovan verenvuotoni takia tuli verta suusta ja nenästä. Mitä ei peijas saanut hoidettua vaan jouduin Meilahteen hoitoon sieltä avun sainkin heti kolmelta ihanalta enkelilltä.
Huomenna onkin sitten taas salipäivä aamusta siksi yritän nukkua paremmin ensiyönä. Tekee toi treeni niin hyvä minulle tekee kolme kertaa viikossa hyvän säväyksen. Siihen vielä joka aamuiset jumpat päälle kyllä kroppa kiittää ja henkinen puolikin pelaa paremmin.
Nyt nukkumaan kello on 22.15 alkaa uni tulemaan, saan unen heti kun vaan hiljennyn ja rauhoitan mieleni, pari minuuttia ja olen unessa. Herään vaan turhan aikasin kolmen neljän aikoihin. Välillä uni vielä tulee joskus alan jumpata aikasin aamusta.
Nyt kuolevat sieluni käykää levolle isoveli valvoo. Jos et heräisi sielusi vaeltaa taivaan temppeleihin. Elätte tätä aikaa jälkipolvi tulee perässänne. Isä Poika ja Pyhä Henki AAMEN.
maanantai 27. syyskuuta 2021
Aikaisin taas heräten yöllä torkkuja ottaen vielä aamusta. Verenpaineet taas mitattu ja mitkä olivat taas hyvät yöllä mitatessa
Kun mittaan aikasin aamusta verenpeineeni ovat ne ihan hyvät. Tänä yönäkin 2.30 mitattuna ne olivat 137-76-P.58 sekä toinen mittaus oli 133-83-P.59 eli ihan normi arvot ovat ne. Eli en syö enään verenpainelääkettä. Harmi kun osastolla 20 mitattuna mieshoitaja P. mitatessa viikon paineitani. Mitkä eivät olleet jatkuvasti koholla kumminkin määräsi lääkäri minulle verenpainelääkkeen ilman minun ja lääkärin keskustelua paineistani.
Meni siitä verenpainelääkkeestä silmäni hetkessä huonoksi mustia palloja meni näkökentässäni. Ja vaaleaa verhoa meni silmissäni, lopetettiin se verenpainelääke minulta mutta silmäni eivät palautuneet kuntoon hetkessä. Pahana olivat silmäni mitkä tutkittiin Järvenpään silmäasemalla.Oli kumma lääkäri kun osasto 20 hoitaja löi sille lääkärille joitakin papereita käteen, alkoikin tumpelon oloinen lääkäri puhumaan mielenterveydestä. Sanoi silmäaseman lääkäri että on minua kaihia. Jäin siis siihen uskoon ettei lääke aiheuttanutkaan silmieni huonoksi menoa, vaikka itse kyllä arvasin lääkkeestä johtuvaksi silmieni huonoksi menon. Kun ei kaihi puhkae hetkessä niin kun minulla tapahtui lääkkeen oton jälkeen.
No saikin hieno omahoitaja järjestettyä minulle uuden ajan silmäasemalle, oli siellä eri lääkäri kun ensimmäisellä kerralla, tämä oli hyvän tuntunen lääkäri tutki se pitkään silmiäni ja sanoi ettei ole minulla kaihia. Toki olen vieläkin hiukan epätietoinen kun en luota oikein kehenkään lääkäriin enkä kaikkiin hoitajiin. Tämä omahoitajani J. on luotettava ihminen sydän sillä on paikallaan ja pää pelaa myös sillä hyvin. Voi tälle hoitajalle puhua asiat niin kun ne on ei se ole heti toimistossa konetta naputtelemassa. Varmaan raporttejaan tekevät minustakin. Ei saisi kukaan tyhjäpää kirjoitella mitään minustakaan kun eivät minua yhtään tunne, se on todella vaarallista kirjoitella paskaa ihmisten asioista ja sillä lääkäri määrää lääkkeitä. Helvetti selittää hoitajat että lääkäri määrää ja venäläinen lääkäri osastolla 30 sanoi suoraan hoitajien ja lääkärin palaverissa että määrää hän minulle LITIUM lääkkeen hoitajien puheilla. Miksi helvetissä siirtävät vastuun toinen toiselleen.
Tulee vähän asioiden toistoa minulta mutta kun on niin tärkeä asia simät ihmiselle, tärkein aisti on silmät jos silmät menee on se kun maailman loppu on sitä täysin toisten armoilla.
Ilta mennyt taas ihmetellessä kaipuu on kova omieni pariin. Ei tämä ole miehen elämää jumittaa hullujen huoneella hupia.
Kello on 22.32 kohta sammutan koneeni ja käyn nukkumaan. Pari stooria tähän ja sitten kone seis ja unta kaaliin. Harmi kun ei minulla ole kenenkään kundin numeroa en saa poikiani kiinni millään. Harmi kun sippi lankesi minulle pari kymppiä on minulla rahaa. Ja kaikki on loppunut ei ole mitään juomaa minulla. Katson nyt jos huomenna menen hakemaan kaakaota kaupasta. Siirrryn täysin kaakao linjalle.
Nyt alan nukkumaan alka silmäni lupsahtelemaan kiinni. Hyvät yöt ihmiskunnalle.
Verenpaineideni mittaus jatkuu vielä pari päivää. Hyvä että antoi sisar hento valkoinen oma hoitajani J. minulle mittarin huoneeseeni saan mitat paineita rauhassa. Onki ne tippunut paljon alusta
Oli verenpaineeni mitattuna kello 20.30 134-74-P.55 eli hyvät on paineeni eli hupia minulle syöttivät verenpainelääkettä mistä meni kumma vaan silmäni huonoksi. Lopetettiin se lääke tuli joku toinen minkä vaadin kanssa lopetettavaksi lääkäriltämme kun korvissani humisi jatkuvasti ja huippasi minua kovasti. Ja ei vaikuttanut tämä uusi verenpainelääke mitään hyppi paineeni miten sattui välillä oli yläpaine 150 ja välillä se oli 129 pari kertaa.
Nyt sammutan koneeni ja alan nukkumaan väsyttää minua kovasti aikanen herätykseni aamusta yöllä jo olin hereillä. HYVÄÄ YÖTÄ KANSAKUNNAT JUMALAN HENKI ON LÄSNÄ KUN SEN VAAN OIKEIN OIVALLATTE SE HENKI TUULENA PUHALTAA. KAIKKI SE TAVOITTAA KUOLLEET JA ELÄVÄT MAAN PÄÄLLÄ JA TAIVAASSA. PARANTAKAA TAPANNE JA PELASTUKAA.
Päivä mennyt hyvin jumppia aamusta ja vielä salitreenit siihen päälle. Väsynyt olen ollut aikaisen herätykseni vuoksi. Töissä ollen pari tuntia tiskaten ja kahvia keitellen.
On ollut hyvä päivä tänään jumppia salia ja töitä siinä se on päivä mennyt. Kaveri tuli kysymään lähdenkö sen kanssa AA- kerhoon en jaksanut tänään lähteä kun olen väsynyt päivän touhuista. Pienet tirsat otin päivällä, muttei olleet ne riittävät väsymyksen poistoon. Tänään täytyy malttaa mennä aikasin nukkumaan illasta. On tämä uusi kone minulla niin ei malta edes nukkumaan mennä ajoissa. Kirjoitan tarinoitani koneella ja kynällä. Kynällä panen nimet ja kaikki tarinoihini tällä koneella ei viitsi kaikkia paljastaa nimillä. On toi kynällä kirjoitettu tekstini päiväkirjaani, siksi siihen kaikki kirjoitan niin kun asiat on. Harmittaa kun jäi Keravan pirikämppään noin 5500 sivua tekstejäni.Noin 13 vuoden hupituomioni aikana kirjotettua tekstiäni.
Piti minun kirja vääntää teksteistäni, mutta asunnon omistaja sanoi ettei hän tiedä mitään tavaroistani ja kirjoituksistani. Kai olen kaikki menettänyt, mikä harmi on kun noinkin kauan tavaroitani mukanani roudasin pitkän hupituomioni ajan. Eihän ne muille ole arvokkaita, mutta minulle ne oli tärkeitä tavaroitani. Vaatetta, kenkiä kaikkea muuta pikkutavaraa telkka, radio. Ihan kaikki tavarani mitkä olivat minulle tärkeitä. Uudet luistimeni mailoineen työkalupakki missä oli minulle tärkeitä työkaluja.
Nyt lähden kohti ruokatilaa alkaa iltapala juuri kohta. Harmi kun ei ole hampaita suussani niin paljon että voisin syödä salaatteja on tosta edestä pois kolme muovihammasta veti pois hammaslääkäri siitä yhden muovihampaan kun oli siitä juurikin irti. Olen lusinut Riihimäen keskuvankilassa missä ei ollut aikoinaan kun poisto hammashoitona. Siksi puuttuu minultakin hampaita takaakin. Kun olisi ollut hammasongelma silloin kun minulla oli rahaa olisin tehnyt hampaat eteen ja osaproteesit suuhuni.
Nyt keittiötä kohti alkaa iltapala kohta.
Aamusta aikaisin sellijumpat tehty siitä salille aamusta missä tein tiukat punttitreenit. Onhan tälle päivälle jumpattu kunnolla.
Tein aamusta varjonyrkkeilyt ja haarahypyt lämmittelyinä. Siitä etunoja punnerruksia ja lankutuksia tehden monta sarjaa. Oli aamupala ja lääkkeet sitten lähdin salillle kello 9. Tein salilla tangolla lämmittelyjä sekä säkkiä hakaten tein myös jalkaprässiä pari sarjaa. Sitten tein treeniä nuoren kaverin T. kanssa, tutun aikoinaan osastolta 30 on kaveri huumepoikia. Oli se hetken pois talosta kuulemma Hyvinkäällä jossain mestassa. No nyt on kaveri taas täällä ohkolan sairaalassa.
Kyllä nyt tuntuu treenit tälle päivälle kun kahdet trenit tein tänään. Vähän jäi unet kesken toki nukuin vielä ekan herätykseni jälkeen jonkun aikaa ja nukahdin vielä aamusta hetkeksi. Kohta onkin sitten ruoka meillä tuisi nyt jotain helposti syötävää kun minulta on pois tosta edestä kolme muovihammasta otti hammaslääkäri yhden muovihampaan pois kun juuri heilui ei siihen enään saanut hammasta. Puuttuu minulta hampaita paljon kun ei ollut aikoinaan Riihimäen keskuvankilassa kun poisto ja pitihän ne särkevät huonot hampaat revittää pois kenellä nyt mitäkin oli suussaan. Olisi päässyt kaupungillle hammaslääkäriin paikkaukseen jos oli rahaa tai sen aikanen VAHO olisi maksanut, mutta muistelen ettei vaho lähtenyt makselemaan jos oli lyhyitä tuomioita pojilla.
Viimesellä kakulla Riksussa oli siellä hammaslääkäri paikkaukset myöskin. No kaikki kehittyy mutta vituilleen on mennyt riksukin kun ovat pojat pilanneet talon. Ennen odotin kesäulkoilua että pääsi koko talo yhtä aikaa ulos oli meitä paljon jengiä kaikki yhtenä rintamana toimimme. Lahti, Tampere, Turku oli hyvin riksussa edustettuna siihen aikaa kun minä siellä lusin. Tunsivat minut porukka kenkä Keravana kovien monojeni vuoksi ja toki siksi kun minulla oli talon fudis pallo itselläni. Kun tiesi pojat että tulee Kenkä Kerava joka ulkoiluun pallon kanssa.
Ajatelkaa täällä ohkolan sairaalassa kuittailee ylilääkärikin päätöksiä millä saavat pidettyä minua kiinni. Että olen vaarallinen itselleni ja muille. Ajatelkaa olen ollut 12 kertaa linnoissa eikä koskaan ole ollut riitaa kenenkään kanssa. Ja muissa laitoksisa olen ollut kymmeniä kertoja eikä koskaan riitaa ole ollut. Millä perkeleen oikeudella saavat lääkärit paskaa kirjoitella. Kysynpä sitä vaan teiltä suomalaisilta miksi näin voi olla. Toki olenhan sotilas ja vaarallinen vihollisille tietää minun porukkani mihin suuntaan se torrakko työnnetään. Miksi suomessa olen kidutettavaksi joutunut monessa paikassa. Lukekaa stoorejani on siellä kovaa tekstiä minun kaltoin kohtelustani paljastaessani monia paikkoja.
sunnuntai 26. syyskuuta 2021
Sairastumiseni lääkkeistä Ohkolan sairaalassa. Ilman lääkkeitä olen ollut kun terveyden perikuva. Silmäni huonoksi meno verenpainelääkkeestä varmaan.
En nyt tähän ala kaikkia toistamaan mitä lääkkeistä minulle on tullut Ohkolan sairaalassa. LITIUMISTA 1800 mg sairastuin pahasti. Nyt puhun silmäni huonoksi menosta verenpainelääkkeestä mikä minulle määrättiin ilman osaston 20 lääkärin kanssa keskustelua asiasta. Mittasi mieshoitaja P. viikon paineitani js siitä tuli verenpainelääke minulle mistä silmäni meni heti huonoksi mustia palloja meni näkökentässäni sekä vaaleaa harsomaista häiriöä.
Lopetettiinkin heti se lääke mutta silmäni olivat huonot kuukausia. Nykyään on paremmat silmäni, määräsi lääkärit uuden verenpainelääkkeen minkä sain isolla työllä lopetettua mukavan osasto 50 naislääkärin kautta. Ja loppui siitä huimaamiseni ja ikävä humina korvissani. Sanoin vissiin myös venäläisille naislääkärillemme että vaalin terveitä elämäntapoja ja yritän kaikella muulla tavalla saada verenpaineeni pysymään kurissa.
Antoi omahoitaja J. minulle verenpaine mittarin viikoksi mittauttaen paineeni ja tehden siitä paperille kaikki mittauksien tulokset. Nyt olen mitannut paineeni viiden päivän ajan on ollut jonkun verran yli viitearvojen yläpaine. Mutta kun olen mitannut ne aikasin aamusta on ollut paineeni erinomaiset.
Eilen illasta kello 22.15 oli paineeni 147-84-P.57 ja toinen mittaus oli 142-82-P.55. Aamulla kello 4.15 oli paineeni 132-80-P.60 ja toisella mittauksella olivat paineet 134-79-P.55 Eli oli ne erinomaiset silloin. Pyrin mittamaan paineeni semmoiseen aikaan ettei ole mitään häiriötekijöitä ympärillä kun tunnun reagoivan niihin herkästi.
Nyt lähden viemään tulokset mittauksista omalle hoitajalle J. se on töissä vielä yön valvottuaan.
Päivä taas lusittu niin sanotusti. Odotan uuden paikan tutustumiskäyntiä lähtee oma hoitaja J. mukaan hyvä niin kun pitää se minun puoliani. Maailma palaa ja hukkuu viruksia ja muita JUMALAN vitsauksia.
Luulen että tyssää uusi paikka lääkkeisiin kun en lähde mitään lääkkeitä syömään uuteen mestaan. En ala myöskään mihinkään säälityöhön osallistumaan olen saanut niistä hommista tarpeekseni. Ilmaista työtä olen tehnyt vuosia monessa paikassa olleena ja olen saanut vaan paskaa ottaa vastaan. Menen tikkurilan paikkaan siellä olin kielokodossa aikoinaan sain olla siellä semmoinen kun olin ilman lääkityksiä. Oli meillä rakkauttakin nuoren naisen 26 vuotiaan T.Ö. kanssa kenet sain rakkaudellani pois sähköhoidosta.
Oli T.Ö. pikku prinssessa ventti tyttöjä, mutta rakkautemme oli niin vahvaa ettei tyttö tarvinnut enään sähköhoitoa. Oli T.Ö. tyttö aina sähköhoidon jälkeen ihan sekasin ei muistanut se mitään. Ei ole ihmisen pää mitään ylimääräistä sähköä vailla tapahtuu päässä jatkuvasti sähköistä toimintaa. Menee siinä piirit sekasin ylimääräisellä sähköllä. Rakkaus on parasta lääkettä munaa mekkoon kyllä siinä sähköt jää toiseksi. On minulla aina ollut parantajan kädet ketkä minuun uskovat sen tulevat kokemaan. Väkisin en ketään pysty pelastamaan. Pitää usko lähteä itsestään ja silloin koette ISÄN POJAN JA PYÄHÄN HENGEN RAKKAUDEN. Minä toimin poikanakin välittäjänä JUMALAN rakkauteen. Usko Toivo ja Rakkaus sen kun koette jää maailman pahuus varjoon ja parannatte maailmaa.
Muistakaa että tulee teille ihan kaikille viimenen taival vastaan jossain vaiheessa. Silloin punnitaan elämänne silmienne edessä. Toiset nukkuu rakkaitensa vieressä rauhassa taivaan temppeleihin, toiset taistelee vuosia vuodeosastoilla kuset ja paskat housussa, kun pelkäävät ne niin paljon kuolemaa. Sääli mutta tämä on totuus tiedätte mihin joudutte siksi ette uskalla edes kuolla. Mitä enemmän olette pahaa tehnyt ja tuhonneet ihmisiä sitä pahempi on loppunne ja sitten vasta alkaakin ikuinen kadotus helvetin portilla sen tajuatte. Toivon että ihmsiskunta ottaa opiksi jo tästä maailmaa piinanneesta korona viruksesta. Ja muistakin mullistuksista mitä maailmassa on tapahtunut. Pahuus pitää hyvyydellä poistaa.
Päivä on mennyt hyvin oli ruoka lounas äsken minulla oli vegaani pihvit sekä paistin perunat porkkanalla. Olen vaan kuluttanut aikaani en ole liikenteessä käynyt tänään.
Olen miettinyt uutta paikkaa mihin tarjoavat minulle paikkaa. Sanoi omahoitajani että olivat soitelleet sinne ja kysyi kuulemma sieltä joku että onko minulla vaan noin pieni lääkitys kun menee minulla aamusta joku kevyt mieliala lääke ja illasta menee minulla Olantsapiin 20 mg. Helvetti taas joudun ojasta allikkoon lääkkeitä syömään ja varmaan paikkakin on taas samanlainen kun on ollut muut paikat kun sen aikanen kielokoto Tikkurilassa ja hiekkaharjussa. Olin Tikurilan Kielokodossa ilman lääkkeitä pitkään ja vointini oli hyvä. Sain olla kyllä siellä ilmasena työläisenä palomiestä, putkimiestä, putsaria, nuoren naisen sain RAKKAUDELLANI pois sähköhoidosta.
Eli repikää siitäkin huumoria en mene muualle kun entiseen Kielokotoon kuulemma on se nykyinen Kajava, se on ainoa paikka missä olen saanut inhimillistä kohtelua osakseni. Olin siellä mielelläni oli se niin hyvä paikka todella hyvät hoitajat ja lääkärinkin kanssa tulin toimeen. Toki olen täälläkin ohkolan sairaalassa viihtynyt aina silloin kun on hommissa oma naishoitaja J. sillä on sydän paikallaan ja on muutenkin se terävä tyttö. Sen kanssa uskaltaa puhua aroistakin asioista jää ne vaan meidän keskeiseksi asioiksi. Uskon ja luotan näin olleen on sillä aina aikaa keskusteluun ei se ole vaan koko aika tietokoneella niin kun tuntuu monetkin hoitajat olevan.
Tulee omahoitajani J. taas yöksi valvomaan se on hyvä vaikka toki nukun silloin, emme pääse keskustelemaan. Katsotaan nyt menenkö uuteen paikkaan mitä lähdemme katsomaan ja tutustumaan paikkaan vissiin 11.10. 2021. Yritän puhua lääkkeettömästä hoidostani mutta pahaa epäilen vaan niiden keskutelulla kun oli joku ihmetellyt pientä lääkitystäni.
Siihen varmaan tyssää se paikka kun en suostu siellä lääkkeitä syömään. Kyllä minua ulkomaatkin kutsuu ja toki kotikaupunkini Kerava olisi siellä tuttujakin minulle. Olisihan elämäni ollut ihan toisenlaista jos olisin saanut Keravalta asunnon. Oli tarkoitukseni ottaa koko kylä haltuuni alkaa kyläpääliköksi siellä. Olin pois Keravalta noin 13 vuotta silti tiesin kylän asiat paremmin kun jatkuvasti ajan hermolla olleet kylän miehet. Tuli minulle itkemään mummot ja mammat että hoida hommat.
Lukekaa teksteistäni miten JUMALA asioita johdattelee omalla ihmeellisellä tavallaan. Lyö vaan ihmiset kapuloita rattaisiin niin paljon kun ehtivät.
lauantai 25. syyskuuta 2021
Illasta nukkumaan jo kello 21.12 sammutin koneeni silloin. Aikainen herätykseni kello 4.05 ja siitä kynällä tekstejäni. Verenpaine mittaukset mitkä olivat hyvät 139-76-p. 58.
Oli aamu mittaukset hyvät minulla on aamusta paineet alhaisemmat kun myöhemmin mitattuna. Hyvä niin jos pysyykin näissä arvot en ala lääkkeitä syömään verenpaineisiini. Kun osastolla 20 pakottivat minut syömään verenpainelääkettä meni ekasta lääkkeestä minulta silmäni huonoksi. No se lääke lopetettiin heti ja tuli toinen verenpainelääke minulle. Siitä tuli korvien humina ja pyörrytys samaan aikaan, ja paineeni pysyivät samana lääkkeellä ja ilman. Lopetin verenpainelääkkeen turhana yritän nyt terveillä elämäntavoilla saada paineeni pysymään hyvänä.
Suolaa en käytä ylimäääristä, jätän kahvin sekä energiajuomat pois sekä kuntoilen enemmän pyöräilen ja kävelen paljon sekä käyn kuntosalilla. Siirryn täysin kaakaoon en edes teetä juo sekin nostaa paineita. Näytän henkilökunnalle ettei kaikkeen tarvitse lääkettä vaan terveillä elämäntavoilla saa paljon aikaiseksi. Pitävät 140 yläpainetta rajana minulla se on ollut piirun verran koholla. Aamu mittauksessa se oli äsken 139-78-p.58 eli hyvällä mallilla ne oli. Minulla oli aikoinaan treeni pulssi 52 kävin siihen aikaan lenkillä ja treenasin kovaa. On toi aeropinen liikunta tärkeää paineille ja koko kondikselle.
Harmi kun tuntuu täälläkin olevan huono sisäilma, on toi peijaksen murtama nenäni vasen sierain ummessa melkein ja toinenkin sierain menee sisä ilmasta tukkoon yöllä varsinkin. Huomasin heti talon sisäilmassa häikkää kun olen yliherkkä kaikelle epämääräiselle. Eikä tämä ole vaan minun huomioni pari muutakin kaveria on huomanneet sisäilmassamme outoa, toisella on yskää täällä mitä sillä ei esimerkiksi lomilla ole. Ja toinen kaveri valittaa kanssa nuhaa sillä olevan. Minä nyt olen yliherkkä kaikelle oudolle dödöäkin olen kieltänyt porukkaa käyttämästä alergioideni takia. Toiset vaan käyttävät dödöjä vaikka olen sanonut että ne on kielletty sairaaloissa.
No nyt menen vielä pötkölleni hetkeksi jos vaikka vielä uni tulisi minulle. Menen kohta teen juontiin potilaskeittiölle. On vaan toi yöllä kirjoittelu niin antoisaa kun nukkuu porukka silloin ei ole ilmassa häiriötekijöitä. Runosuoneni kukoistaa yöllä kirjoitan kynällä juttujani mitä tulee yöllä unessani vastaan. Hetken kirjoitan kynällä ja silmäni alkaa lupsahtelmaan ja siitä takasin nukkumaan.
Annan omahoitaja J. verenpaineeni tulokset kohta saa se merkitä paineeni hyväksi aamausta mitattuna. Onhan yön jäljiltä paineet yleensä alhaisemmat, näin olen sen huomannut jo aiksemmin mitatessani paineitani. Pääsisin nyt tähän aamu paineisini kaikki mittaukset olisi silloin ne hyvällä mallilla. Mittaan tästä lähtien paineitani aamusta aikasin ja illasta myöhään. Tulee silloin paremmt arvot minulle vaikka pitääkin saada otettua keskiarvot. Silloin kertoo totuuden mittaukset minulta.
No nyt teelle kun ei ole minulla kaakaota ostan sitä tänään. Kahvin ja teen lopetan ettei ne ole nostamassa paineitani, teen kaikkeni etten tarvitse verenpainelääkettä. Minä olen niin vastaan lääkkeitä muutenkin psyykelääkitykseni on ihan perseestä ollut aina. Lukekaa miten minut sairastutettiin LITIUM 1800 mg lääkkeellä. On siitäkin myrkystä minulla paljonkin tarinaa. Ja vielä venäläiset lääkärit minua lääkitsivät. Miten näin voi olla ei ole koskaan minua lääkitty sairaaksi lääkkeellä. Olen ollut kymmeniä kertoja kellokoskella ei vaan ole ollut ennen minulla venäläisiä lääkäreitä. Mihin helvettiin on nykyään menty huume touhua taloihin tullut vähän joka osastolla.
AA. Nimettömät alkoholistit Viinapirun riivaamasta Kaitsusta tarinaa. Olen kirjoitellut paljonkin sen pirun riivaamista. Pitkällä hupituomiollani kuoli viinapiru päästäni. Otin konjakkia huume poikien kanssa asuessani en jaksanut katsoa sitä niiden touhua muuten. Mutta se viinapiru on päästäni kuollut ketkä sen pirun tietää.
Ostan kaakaota kun huomenna menen kylille kun on minulla verenpaineen mittaus mittari on minulla viikon kämpässäni saan itse mitata paineeni. Ovat paineeni olleet hiukan koholla piirun verran yritän terveillä elämäntavoilla saada tippumaan paineeni eli mielummin kaakaota kun kahvia ja teetä on yläpaine hiukan koholla. Eli hiukan yli 140 mitä pitävät rajana minulla on ollut parempi kondis kun lopetettiin eka verenpainelääke mistä meni silmäni huonoksi kesti se pitkään. Pantiin sekin lääke minulle ilman osaston 20 lääkärin ja minun tapaamista.
Laitettiin toinen verenpainelääke minulle mistä tuli huimaamista ja korvien huminaa ja ei paineeni silläkään laskenut yhtään. Nyt ei ole kun yläpaine hiukan koholla mutta katson nyt viikon päästä kun mittaan huoneessani paineeni. On niin vähän paine koholla että uskon terveellisyyden auttavan paineisiini. Suola pois mitä en kyllä lisääkkään ruokaani kahvi pois enrgiajuoma pois liikuntaa lisäämällä. Uskon että niillä konsteilla saan paineeni tippumaan alle sen 140 yläpaineen.
Minä en syö mitään lääkettä vapaaehtoisesti kun en usko niiden voimaan. Syöttävät minulle väkisin lääkkeitä täällä Ohkolan sairaalassa LITIUMISTA 1800 mg sairastuin pahasti lopetettiin se viimein. Nykyään menee minulla joku psyyke lääke aamusta ja paska lääke OLANTSAPIINI 20 mg. illasta se ei sovi minulle ollenkaan menee siitä vatsanikin ihan pilalle toimii vatsa miten sattuu ei tyhjene se kerralla kunnolla. Välillä on kovalla ja välillä menee ruikulille, siihen menee sitten pegorion vatsan toiminta lääke.Menee normaali vatsan toiminta ihan perseelleen ei toimi koskaan kunnolla vatsa.
Isäni paha dementikko sydänvikainen vanha mies pantiin minua myrkyttämään olantsapiinilla. Luulette varmaan isäni hyväksi käyttäjät että olette turvassa, selvitän asian vaikka viime teokseni, kenen Mengele lääkärin hommia isäni hyväksi käyttäminen myrkyttämisessäni oli. Ampui isäni sekopäänä ovesta läpi haulikolla tulin sen kämpille ovi oli sängyn alla piilossa haulikko puskassa piilossa. Soitin ambulanssin paikalle ja kerroin tilanteen niille kuskeille. Halusivat ne isäni kanssa jutella ilman minua. Meinasivat ne minut viedä soitin kytät paikalle ja sanoivat ne että nyt alatte Kaitsua uskomaan Masahan oli ihan sekasin.
No menimme isäni kanssa tervariin haastattelivat lääkärit isääni pitkään. Tuli lääkäri sanomaan että isälläni oli niin paha dementia että jää se suoraan hoitoon. Piipitti lääkäri vielä että anteeksi että on minua viety hoitoon vaikka olikin isäni sekasin. Sanoin ettei tässä olekkaan mennyt kun vuosia, toki olin mielelläni hoidossa viinapirun minua riivatessa. Mutta ihmettelen talon venäläisiä lääkäreitäkin kun on pitkällä hupituomiollani viinapiru kuollut päästäni miksi sitten löivät myrkkylääke LITIUMIN 1800 mg minulle. Ja mikä oli sen puheet suomi hoitajien puheilla määräämä LITIUM 1800 mg lääke. Olen ollut sairaana LITIUMISTA 1800 mg pari vuotta mietin vaan jäikö mikään lääkkeistä aiheutuva sairaus päälle minulle. Kondikseni on nykyään niin hyvä kun voi nykylääkityksellä olla.
Kiitos oman hoitajani J. kuka on saanut asioissani tapahtumaan muutoksia. On omalla hoitajalla sydän paikallaan ja viisautta antaa sitä muillekin. Saa se jo omalla olemuksellaan ja käytöksellään osastolle hyvän ilmapiirin.
Jäin selvittämään talon motiivia sairastuttamiseeni lääkkeillä, mitä ei ole koskaan ennen tehty minulle kymmeniä kertoja olleena kellokosken sairaalassa. Kun en ole mielisairas olen alkoholisti keneltä on viinapiru kuollut päästä. Lukekaa hyvät ihmiset varsinkin kenellä on viinapiru kiusana. On minulle todella kovaakin tekstiä sen pirun voittamisessa. Hupia olin kaveristani kiinni noin 13 vuotta ja nytkin vielä 2v 9kk kiinni oloa hupia. Miettikää kaikki päihde vammaiset minkä taipaleen olen käynyt läpi. Ja ottakaa opiksi olin 9 vuotta raittiina kun vaimokkeei lupasi minua odottaa kumma vaan minulle vaadittiin sen verran tuomioa hupia vielä. Tippuikin vaimokkeeni Pia koneella tuusulassa vuonna 89 kuoli siinä 7 henkilöä tuttu poliisi sanoi että Pia ryömi koneen raadosta ulos mutta löysin hautakiven olikin Pia kuollut onnettomuudessa oli toinen nainen selvinnyt siitä onnettomuudesta. Lukekaa tarinaani viina pirun riivaamasta Kaitsusta tarinaa.
perjantai 24. syyskuuta 2021
Myöhään nukkumaan eilen illasta ja herätykseni kello 3.40 nukkumaan vielä ja aamusta koneelle. Mietin uutta mestaa jos siellä pitää syödä lääkkeitä en lähde sinne.
En lähde mihinkään mestaan missä on pakkolääkitykset, voisin mennä entiseen kielokotoon nykyiseen kajavaan siellä en lääkkeitä syönyt. Jos taas alan taskuuni lääkkeitä laittamaan ja pelleilmään että lääke toimii. Rasittaa se psyykettäni rankasti en siihen leikkiin enään viitsi alkaa. Kun en tarvitse mitään hullun lääkettä en ole mielisairas olen alkoholisti keneltä on viinapiru kuollut päästä.
Olen varma että tämä kyseinen uusi paikka tyssää lääke asiaan, kun en syö lääkkeitä uudessa mestassa. Olivat jo puhelimessa ihmetelleet J. omalle hoitajalleni lääkkeideni vähyyttä kun ei mene minulla aamusta kun joku pieni määärä psyykelääkettä ja illasta paska lääke Olantsapiini, mistä on vatsanikin ihan pilalla, ei toimi vatsani kunnolla välillä on kovalla ja välillä löysällä. Mihinkään ei pysty lähtemään kun vessa pitää olla lähellä jos vatsani reagoi ja joudun menemään vessaan kesken kaiken.
Olen ollut herkkä vatsainen aina nuoresta asti, olen reagoinut vatsallani asioihin. Ja nykyään pilataan vatsani Olantsapiinilla täysin muutenkin on Olantsapiini paha lääke minulle olen lukenut että saa siitä joka viides sokeritaudin. Yksi hoitaja M.k. Sanoi minulle Hesberiassa käydessäni miksen liho kun joku oli lihonut kuulemma Olantsapiinista vuodessa 30 kiloa sanoin etten liho kun syljen sen myrkyn pois suustani vessanpyttyyn. Sanoin tälle hoitaja M.K. että en halua sairastua Olantsapiinista siksi syljen sen pois suustani. Haluan olla hoikka ja terve. Näin muistan puhuneeni sen kanssa Hesberiassa.
No antakaas olla istuin kundien kanssa talomme päädyssä käveli tai lyllersi tämä kyseinen hoitaja mäkeä ylös oli se niin lihava etten tuntenut sitä kun kasvoistaaan. Meinasin huutaa sille että meneekö sillä Olantsapiini lääkitys kun se niin lihava oli. Että näin se TAIVAAN ISÄ asioita hoitelee toi vielä näytille tämän kyseisen hoitajan.
Sama oli osastolla 30 nätti hoitaja M. kenelle sanoin että katso miten pahasti vapisee käteni LITIUMISTA 1800 mg johtuen. Sanoi tämä ääliö hoitaja siihen vaan että se kuuluu asiaan. Meni pari päivää niin kyseinen hoitaja käveli kaksin kerroin osastolla, kysyin siltä mikä on ja kuuuuko toi asiaan menikö puntilla. Sanoi tämä nätti hoitaja että meni selkä puntilla. Sanoin vaan sille että se kuuluu asiaan ja tarviiko se lääkettä.
Nauroin näitä taivaan isän juonia ja vielä toi se minun eteeni näytille nämä kyseiset hoitajat. Älkää taas pitäkö minua pahana vaan miettikää miten minua myrkytettiin LITIUM 1800 mg lääkkeellä vuosia ja puhun suoraa myrkyttämisestä niin sairaaksi tulin siitä mykkylääke LITIUMISTA. Onneksi pääsin Lohjan osastonylilääkärin S.V vastaanotolle Lohjalle sain vielä siltä kirjallisena mitä LITIUM 1800 mg minulle teki. Sain vielä vesitystautiin MINIRIN lääkkeestä Lohjan erikoislääkäriltä M.F. kirjeen missä oli että lopetetaan MINIRIN jos se ei toimi. No antakaas olla pakottivat ohkolassa minut ottamaan MINIRIN lääkkeen kusetustautiin, syljin senkin lääkkeen pois todettuani ettei se toimi minulla, join päivällä samalla lailla ja kusin yöllä sorsan täyteen. Eivät ohkolassa noteeraneet mitään erikoislääkärin kirjeeseen missä luki lopetuksesta jos ei toimi MINIRIN. Meni pitkään ennen kun sain MINIRIN lopetettu listoilta.
Vielä kerran tähän siis TSH kilpilrauhas arvot olleet vuosia koholla LITIUMISTA tod,näk. johtuen. Sekä nefrogeeninen diabetes insipidus vesitystauti aiheutettu LITIUMILLA 1800 MG. Kaikki vapinani siihen päälle kova päänsärky oli jatkuvaa melkein joka yö söin jatkuvasti särkylääkkeitä. Seksihalut ja kyky vietiin pois lääkkeillä. Nukuin muutaman tunnin unia kun en pysty millään lääkkeillä nukkumaan häviää minulta eläimen vaistoni taistelen lääkkeen vaikutusta vastaan.
Päivä mennyt hyvin ilta joutaa väsy painaa vierailijan silmiä. Kohta unten maille unia näkemään. JUMALANI puhuu minulle unissani tuo se kuolleitten haamut luokseni.
Näen melkein joka yö kuolleista tutuistani unta tulevat ne tuonpuoleisesta minun luokseni. Monet tyypit vielä helvetin porteilta tulevat kummittelemaan. Niin todellisia ovat uneni tutuistakin näen monesti unta. Kuolleitten henget huutaa minua JUMALAN lähettilästä hakee ne minua puoleensa kuoleman porteille. Nyt nukkumaan että olen huomenna skarpissa kunnossa.
Maksoimme J. hoitajan kanssa koneellani pari laskua olen taas melko päerse auki. Kyllä se niin harmitti kun panin tätini Inkeri Hyvösen perintö rahat menemään asuessani nisti poikien kanssa ostin niille ruuat ja juomat tupakatkin vaikka soti se periaatteitani vastaan epäterveellistä. Menihän minullakin konjakkia siinä asuessani reilusti kun en jaksanut poikien huume sekoilua ihan selvänä katsoa.
Nyt kone seis ja unta kaaliin kellokin tulee kohta 23 ja alkaa hijasuus, mikä ei saa minua kirjailijaa koskea kun tykkään kirjoitella silloin kun siltä tuntuu. Tulee minulta yölläkin tarinaa paperille kynällä. Olisi vaan mukavampi kirjoitella koneella.
Nyt hyvät yöt kansakunnat päällä maan ja avaruuden temppelit. Ikuisuuden ääretön itku tuonpuoleisesta. Kuolleitten henget vaeltaa ikuisuuden äärettömän kaikkeudessa.
Hyvä päivä on ollut tänään omahoitaja J. sai jonkun landella olevan paikan mihin menemme tutustumaan 11.10.2021. Menen semmoiseen paikkaan missä ei pakoteta lääkkeitä syömään.
En todella mene paikkaan missä pakottavat taas lääkkeitä syömään. Tulisi nyt tuttuni minua tapaamaan sillä on asuntovälitystä mutta tuntuu Seppo minua välttelevän. Itse se sanoi että olisi mukava tavata pitkästä aikaa. Nuorena ajelimme pyhimys volvolla ruotsissakin, piti minun jäädä ruotsiin Eskilstuunaan mutta kun hain volvolta töitä näki haastattelija rauhankyyhky tatuointi kuvani ranteessani, kysyi se olinko linnassa ollut sanoin olleeni yhdestä nyrkkitappelusta. Siihen tyssäsi volvolla hommat ja otin likööriä ja lähdin ruotsista pois uskovaisten bussilla.
Olisihan ollut elämäni toisenlaista kun olisin saanut jäädä Ruotsiin Hankkioiden perheeseen. Uskovaiseen hienoon rauhan perheeseen kun omassa perheessäni juotiin ja tapeltiin. Isä oli selvänä hyvä Isä mutta se saatanan viinapiru sitä riivasi pahasti, silloin kun sille huikka hirtti päälle. No olihan isäni vuosia raittiina ekan retkahduksensa jälkeen mistä äitini eron ottikin. Mutta äiti menikin ihan sokkiin kun isäni raitistuikin lopullisesti ja otti isä nuoren naisen Tarjan itselleen kaveriksi.
Minuakin on viinapiru riivaannut kovasti mutta noin 13 vuoden hupituomiollani hävisi se piru päästäni. Otin toki konjakkia huumepoikien kanssa asuessani kun en jaksanut sitä niiden huumetouhua, jatkuvaa vetämistä niillä oli. Onhan hienoa että on minulla noin hyvä toinen omahoitaja J. se saa jotain aikaseksi asioitteni hoidossa. Se ei ole koko päivää tietokoneella niin kun tuntuu määrätyt hoitajat melko tarkkaan olevan.
Hoiti omahoitaja J. minulle talosta maksusitoumuksen kenkiin sain kahdet hyvät kengät. Ja sukkia ostin myös toki sain jo aikasemmin 200 euron maksusitoumuksen mitä jäin 120 euroa käyttämättä sanoivat ettei sitä enään voi käyttää. Minä kun häivyn niin pitää tavarani mahtua rinkkaani. On vaan kertynyt monta säkillistä minulle tavaraa vaatetta ja kenkiä on nyt minulla monet parit.
Harmittaa kovasti kun jäi Keravan huumekämppään kaikki tavarani telkat radio ihan kaikki muistoni kidutus vuosiltani. Noin 13 vuotta meni paskoissa paikoissa minulta elämästäni hukkaan. Kostoa kaikille sillä olen jaksanut vihamieheni sortuvat yksi toisensa jälkeen. Minä nautin toisten kuolemasta mutta olenhan kuoleman kauppias hautausmaan mies. Kuolee ihmiset viereltä yksi jos toinenkin se on JUMALANI tahto kun ette minusta ole koskaan välittäneet. Ei tule minullekkaan ihmmeemmin itku kuolemastanne.
torstai 23. syyskuuta 2021
Tarinaani aamusta sairaalasta aikainen herätykseni heräillen yöllä pari kertaa. Aikaisin nukkumaan illasta kello 21 aikoihin. Väsynyt mutta hyvällä fiiliksellä.
On hyvä fiilis kun omahoitajani J.sai eilen järjestettyä minulle hammaslääkärin täältä kellokoskelta. Ikävä vaan kun ei saanut hammaslääkäri pelastettua etuhammastani. Vaan joutui se sen poistamaan, mutta hyvä niinkin kun oli siinä hampaassa ja juuressa joku sairaus siksi oli poisto hyväkin asia. On saanut omahoitajani J. paljon asioitani hoidettua se sai vaate rahan talolta sekä silmälääkärin mikä olikin minulle tärkein asia kun veivät silmäni huonoksi osastolla 20 pakottamalla minut syömään semmoisen verenpainelääkkeen mistä silmäni meni huonoksi. Selittivätkin sitten että oli minulla kaihi silmissäni. Tämä toinen Järvenpään silmäaseman fiksu lääkäri sanoikin ettei mitään kaihia minulla ole. Miten sitten on kuka puhuu mitäkin kuka oikeassa on.
Kaikki olikin lääkkeestä kiinni mikä minut pakotettiin ottamaan vaikka yritin kieltäytyä lääkkeestä. Kun en ollut puhunut mitään lääkärimme kanssa paineistani. Millä oikeudella näin tekivät kysyn sitä vaan laki se on näilläkin. On silmät tärkein aisti ja ne jos menee on se kun maailmanloppu on sitä silloin ihan toisten armoilla.
Onneksi silmäni palautuivat jonkun verran, semmoinen harsomainen häiriö jäi tohon vasempaan silmääni. Ajatelkaa miten on ohkolan sairaalassa psyykettäni koeteltu vuosia sairastettuaan minut henkilökunta LITIUMILLA 1800 mg. Lukekaa mitä vaivoja minulle tuli siitäkin lääkkeestä. Vuosia olin sairas ja pelkäsin että jää päälle vaivani mitkä olivat pahoja.
Nyt näyttää paremmalta mutta saa taas nähdä mitä eteen tulee kun lähtee venäläinen fiksu naislääkärimmekin pois talosta sekä hieno ihminen naishoitaja J. muihin hommiin. Toki eihän tämä paikka olekkaan sen paikka kun on rankkaakin duunia tämä mielenterveys ja päihde työ. Huumeväkeä on suurin osa potilaista ja ne ovat hankalia valehtevat ja kieroja ovat, saavat vielä pyytäessä tarvittavia lääkkeitä. Hermo heikkoja täällä on suurin osa porukkaa, tupakkaa koko ajan polttavat jos vaan saavat siihen mahdollisuuden.
Katson nyt mitä alan tekemään asioille hupia eivät minua ole rääkänneet vuosia selkin samarian pisaran juopon kokin takia. Lukekaa olenhan paljonkin kirjoitellut asiasta miksi minut tuotiin hoitoon, ja iso Antti sekopää juoppo sai tehdä selkin samarian talossa mitä sitä huvitti, vaikka piti paikan olla uskovainen raitis talo. Onhan uskovaiset pitkämielisiä ja anteeksi antavia, mutta miksi sai kokki minun elämääni häiritä, miksei Pisaran pomo pannut sitä kokkia kuriin. Uhkaamalla lopputililllä ja talosta poistamisella. On perkele minullakin oikeuteni vuokralaisena, harmi kun on minulta johonkin hävinnyt talon vuokrasopimus missä oli että talossa oli päihteet kielletty.
Kiitoksia omalle hoitajalle J. kun on asiani mennyt eteenpäin kunnolla. Sitä kun löytää ymmärtäväisen hoitajan kenellä on hyvä sydän ja äly pelaa. Saa siinä itselleen rauhan.
Toivotaan nyt että saamme minulle mieleisen mestan uskovaisen missä ei lääkkeitä pakoteta syömään. Kun en ole mielisairas olen alkoholisti keneltä on viinapiru kuollut päästä. En ole syönyt monessa paikassa lääkkeitä vaan sylkenyt ne pois. Kumma vaan kun ovat henkilökunta pitänyt minua terveenä kun ovat kuvitelleet minun syövän lääkkeeni. Eikö se olekkin lukijani ristiriitanen asia miksi siis söisin ja miksi sitten ovatkin alkaneet minua painostamaan hoitajat kun on lääkäri ottanut listoilta lääkkeet pois.
Mikä helvetin piru on hoitajillakin ja lääkäreillä että pitää sairastuttaa minutkin lääkkeillä. On ihan paska puhetta ihan ylilääkärin kuittaukset että olisin vaarallinen itselleni ja muille. Olen ollut 12 kertaa linnoissa ja kymmeniä kertoja muissa mestoissa eikä ole minulle koskaan ollut mitään hankaluuksia kenenkään kanssa. Tällä reissullani on pari tyyppiä aloittanutt kiusaamiseni valehtelemalla minun päälleni asioita. Mutta nekin olen kuitannut hulluudne piikkin tyypeillä. Ja puhumalla kaikki oman hoitajan J. kanssa sekun minut tuntee parhaiten talossa.
Nyt lähden ruokatilaa kohti alkaa kohta iltapala, piti minulle tulla omahoitajan tilaamat jäätelöt ja jugurtit, muttei ollut tullut vielä ruokailuun ne. Katsotaan nyt tuleeko illaksi ne minulle. Kun en voi syödä kiinteää ruokaa poistetun hampaan takia. Enköhän jo huomenna pysty syömään jotain enhän voi olla ihan syömättä. Olen kyllä pieni ruokainen syön pieniä vegaani annoksia. Silti on painoni noin 100 kiloa hyvä niin kun lihas painaa enemmän kun läski.
Omanhoitajani J. on hoitanut asioitani paljon Ohkolan sairaalassa tietokoneen sain tukilinjalta, vaate, silmälääkärin, hammashoidon. On sillä semmoinen vaikutus potilaisiin ettei ruokalassakaan synny riitaa potilaiden ja hoitajien välillä
Toisilla hoitajilla on vaan kumma tapa ruokalassakin alkaa riitelemään turhanpäiväsistä asioista potilaiden kanssa. On siinä heti ruokarauha mennyt, toisilla hoitajilla on vaan sydän ja järki paikallaan. Ja se heijastuu kyllä herkkiinkin mielenterveys ihmisiin. Kyllä luulisi että tälle alalle lähtevillä olisi asiat yläkertaan kunnossa. Minä olen kovasti ihmetellyt miksei ole herkällä mielenterveys alalla uskovaisia hoitajia. Yskii tälläkin osastolla potilas V. keuhkojaan pihalle tupakka kopissa oksenteli se osastolla 30 potilas keittiönkin kerran, ja yöllä käytävän oli se oksentanut hoitajat joutuivat siivoamaan käytävää. No antaas olla menee täälläkin määrätyt hoitajat samaan koppiin missä V. juuri yski keuhkojaan pihalle.
Mikä perkele täälläkin mättää ettei tosiaan ole uskovaisia hoitajia ketkä yrittäisivät tupakatkin saada yskijältäkin pois. Mutta ei ihan tyrkytti monetkin jo Nikinmäen Attendossakin tupakkaa yhdelle tyypille kenelle jouduimme keskellä yötäkin soittamaan ambulanssin. Kun meinasi kaveri tukehtua, monet kerrat meni valvoen kaverin takia.
Minäkin sain nuoren 26 vuotiaan tyttölapsen RAKKAUDELLANI pois sähköhoidosta kun mikään muu ei sille auttanut. Mutta kun rakkautta alkoi meillä olemaan jäi sähköhoito siltä pois. Aloimme käymään naisen kanssa puntilla salilla sekä keilaamassa ja uimassa kävivät siskonsa kanssa. Oli se semmoinen prinssessa tyttö ihana nuori nainen. Se on semmoista JUMALANKIN RAKKAUS MIKÄ PARANTAA. Kuka sen oikein oivaltaa silloin tapahtuukin ihmisessä paranemista.
Kohta lähdenkin ruokatilaan alkaa ruokailu meillä saan jotain vanukasta kuulemma ja jäätelöä sekä jugurttia omahoitajani J. tilasi niitä minulle että kiitos taas siitäkin. Hyvinhän täällä hoitaa hoitajatkin vaikeitakin potilaita toiset ovat niin hankalia. Tämä mielenterveys ala on kyllä niin vaikeakin ala kun on ihmisen mieli niin arvaamaton ja tutkimatonkin henkien taistelu tanner. Siihen on vaikea toisen sielun sisällyttää itsensä. Minä kyllä yliherkkänä sisäistyin ihmiseen kun ihmiseen. Huomaan kaiken muutoksen heti osastojen ilmapiirissäkin.
Omahoitajani J. pani taas vauhtia asioihin järjesti se heti minulle hammaslääkärin täältä kellokoskelta. Aloitin myös huoneessani verenpainemittaukset aamuin illoin.
On kyllä toi toinen omahoitaja J. touhu tyttö hoitaa se niin hyvin asioitani. Nytkin se hoiti hetkessä minut kellokosken hammaslääkäriin. Harmi kun ei saanut haamaslääkäri tehtyä hammasta tohon eteen kun oli siinä juurikin irti ja joku tulehduksen poikanen siinä oli. Otti se pois sen hampaan juurineen hyvä niin kun olikin se syödessä kipeä. Sanoi lääkäri ja J. hoitaja että on proteesit nykyään hyviä jos joudun osaproteesin hommaamaan.
Täytyyhän se osaproteesi hommata että voisin taas syödä kunnolla omenat ja näkkileivät. Katsotaan nyt mitä eteen tulee ja mihin täältä suunnistan jatkossa. Oli pätevä kellokosken hoitolan hammaslääkäri, ei tuntunut yhtään kun se nappasi hampaan juurineen pois. Pani lääkäri sulavan tikin suuhuni oliko sitten niin iso ventti hampaan kolossa juurineen. J. Hoitaja sai heti tilattua minulle semmoista syötävää mitä voi syödä, jäätelöä ja jugurtteja. Kumman tiukat ohjeet antoi kellokosken hammaslääkri meille.
Miten hoidan suutani niin kauan kun on hyytymä suussani hampaan poistossa. Luulin operaatiota suuremmaksikin mitä se oli nopea oli toimistus. Yritin kyllä puhua lääkärille että tekee se siihen uuden muovi hampaan muttei se onnistunut kun oli juurikin viottunut hampaastani. No sanoi J. hoitajani että nykyään on proteesit niin hyvät alan hommaamaan osaproteesia suuhuni. Eiköhän semmoiseen totu äkkiä, olihan se mukava että olisi hampaat suussani. Edessä ainakin olisihan se mukava syödä kaikkea kovaakin mihin proteeseilla pystyy.
Kiitos taas tästäkin päivästä hoitaja J. kun se hoitaa asioitani niin hyvin mitä ei voi sanoa kaikista hoitajista monetkin ovat täysin väärällä alalla kun herkällä mielenterveys alalla. Toki tämä ala on niin vaikeakin rassaa tämä herkemmän ihmisen päätä kyllä. Ellei osaa tyhjentää mielensä kotiin mennessä jos vie kotiin ikävätkin työpäivät rassaa se aika paljon se on varma. Sillä ihmisiä tässä vaan ollaan ja inhimillisiä Homo sapiens eli ihmisiä.
Mukava venäläinen naislääkärimme halusi minut tavata eilen vielä illasta puhuimme verenpaineistani mitkä olivat piirun verran koholla yläpaine. Sovimme että mittaan itse paineeni huoneessani ettei stressaa yhtään hoitajien läsnäollessa. Onhan siinä aina jännitteitä kun nättejä tyttölapsia on lähellä. Paineet voivat siinä kyllä nousta itsekseen.
keskiviikko 22. syyskuuta 2021
Katkonainen yö oli minulla aamuyöstä heräilin monesti kusihätäkin herätteli minua. Torkahdin heti kyllä uudestaan heti ja nukuin kello 6 asti mikä teki hyvää minulle.
Muutaman kerran heräsin aamuyöstä kuselle sorsani oli melko täynnä aamusta. Kusen sorsaan kun teen seurantaa päivän juomisistani ja yöllisestä kusemisestani. Kun on minulla mustaa valkosella Lohjan osastonylilääkäriltä S.V. että on minulla LITIUM 1800 mg lääkkeestä tod.näk. aiheutettu nefrogeeninen diabetes insipidus vesitystauti tullut. Mikä juotattaa päivällä ja kusettaa yöllä runsaasti, katkaisee se uneni. Toki nukahdan heti yöllä uudestaan hetkessä, eli ei minua häiritse kusemiseni yöllä. Toki voihan se olla häiritsevää tiedostamatta.
Kyllähän kunnon yhtenäinen uni olisi tärkeää, ainahan toi kusemaan nouseminen katkaisee uneni ja rassaa se varmaankin minua seuraavana päivänäkin. Jos väsynyt olen, nykyään pystyn kyllä nukkumaan päivä unetkin kun on minulta lopetettu LITIUM 1800 MG myrkkylääke mistä sairastuinkin pahasti ja miettikää hyvät ihmiset määräsi LITIUM 1800 MG mihin pitoisuuksiin nosti Venäläinen mieslääkäri osastolla 30 minulle. Sairastuin monella tavalla LITIUMISTA 1800 MG. Majuri tuttunikin ihmettelee mikä on ohkolan sairaalan motiivi minut sairastuttaa lääkkeillä. TSH kilpirauhas arvot olleet vuosia koholla tod.näk. LITIUMIIN liittyen. Miksi minut saatanat sairastutitte ja vielä pani suomalaiset siihen venäläiset lääkärit. Sanovat että lääkkeissä on sivuoireet miksi sitten selittivätjo osastolla 30 kun valitin jatkuvasti LITIUMISTA 1800 mg johtuvaa sairasteluani selittivät vaan suomi hoitajat ettei minulla hätää ole kun ottavat ne minusta jatkuvasti kusi ja verikoetta
Olen aina ollut täällä kellokosken sairaalassakin kun terveyden perikuva voitellut urheilukisojakin ei minua ole koskaan myrkytetty lääkkeillä niin kun tällä hupituomiollani. Ja miksi tekee sitä venäläiset lääkärit mihin helvettiin on menty maanpetturitko täällä suomessa on vallassa kun meitä sotilaita lääkitsee vielä venäläiset. Luulisi kun on herkkä ala mielenterveys ja päihde ala vaatisi se potilaan ja lääkärin pitkää hoito suhdetta että syntyy luottamus molemmin puolin.
Nytkin minua harmittaa kun lähtee kuulemma, venäläinen myöskin naislääkäri talosta muihin hommiin. Juuri sain hyvän kontaktin lääkäriimme ja nyt se jo lähtee pois. Sama kun lähtee sisar hento valkoinen J. hoitaja muihin hommiin. Jään taas ihan kuseen täällä, ellen sitten saa jotain uskovaista mestaa siihen mennessä. On minulla hakusessa joku mesta oli vaan video haastattelussa vihdin sossun muija järkky tapaus puhui se niin sekopäisiä.
Tämä mukava naislääkärimme otti minut vielä ennen lähtöään keskusteluun sanoi se että on verenpaineeni hieman koholla sanoin että yritän kaikella muulla tavalla pitää paineeni kurissa kun lääkkeillä. Sanoi lääkäri että mittaa itse paineet jos sillä saisin hyvät tulokset aamulla kaksi mittausta ja illalla kaksi kertaa. Minulla meni heti verenpaine lääkkeestä silmäni huonoksi osastolla 20 missä pakotti naishoitaja minut ottamaan verenpainelääkkeen mistä kieltäydyin kun emme olleet puhuneet lääkärin kanssa mitään paineistani. Miten saatanassa näin voi olla mukamas hyvinvointi maassa suomessa minkä isoisäni Toivo Hyvönen minullekkin kädellään sodassa olleena lunasti maan minulle.
On tämä venäläinen naislääkärimme erittän mukava fiksu ja ammattitaitoinen sen huomaan sen tarkkaavaisuudesta keskustelussamme. Antaa se minulle aikaa kertoa asioistani.
Päivä mennyt hyvin töissä ollen ja muutenkin teki hyvää ottaa pienet tirsat päivällä. Onkin ollut minulla univelkaa pitemmältä ajalta. Olen vaan yöllä heräillyt monesti.
Meni päivä nopeasti töissä olin pari tuntia, saan kyllä palkan vaan tunnista, mutten täällä tee töitä rahan takia vaan mielenvirkeyden. Tapaa siellä porukoita kenelle keittelen kahvit ja tiskaan astioita. Kohta onkin sitten iltapala ja lääkkeet, harmi vaan kun en voi oikein syödä mitään kun puuttuu minulta hampaita, lähti kaksi nastaa irti edestä ja yksi nasta on kumma vaan heiluva ja kipeä.
Kohta lähden illtapalalle syön pari leipäviipaletta vegaani tahnoilla ja otan päärynän iltaruuaksi, saa vielä illasta kello 20 iltahedelmän. Se on hyvä kun on seuraava pala vasta aamulla kello 7.45. Tulee siinä muuten pitkä aika seuraavaan ruokailuun.
Huomenna maksamme oman hoitajan J.kanssa maksujani koneellani täytyy minun perehtyä uuteen pankin sivuun. Olen maksanut tähän asti aina itse laskuni ja maksan tästä eteenpäinkin. On mukava nyt kun sain tämän uuden oman koneeni. Saan työskennellä huoneessani kaikessa rauhassa kun osaston kone on tuolla potilaskeittiöllä missä on häiriötekijöitä paljon.
Nyt lähden keittiötä kohti alkaa iltapala kohta menen ekojen joukossa pääsee sitä omalle paikalle missä on meidän vegaanejen ruoat. Yksi nuori tyttö on myöskin vegaani oasastollamme.
Olin salilla puntilla aamusta ja hyvä niin kun oli vähän kireä fiilis jo herätessä tiuskin henkilökunnalle omia asioitani mitkä kyllä koski niitäkin. Jäi kiukkuisuus salille tiukalla treenillä.
Tein hyvät treenit salilla, aloitin hauiskäännöllä tangolla siitä käsipainoilla hauista ja olkapäitä. Tein myös muutamat sarjat pysty taljaa sekä vatsoja jalkojen nostoja telineessä. Olin salilla 40 minuuttia salitreeniä, tuli taas hyvä fiilis salilla. Olinkin aamusta heti huonolla tuulella varmaan herätykseni yöllä kuselle häiritsi untani. Nyt on hyvä fiilis minulla toki väsyttää minua vieläkin mutten mene päiväunille varmaankaan. Kun on ruokailu seuraavaksi ja siitä on töihin lähtö.
On kai henkilökunta tottunut jupinaani kun olen niin vastaan pakkohoitoani sekä pakkolääkityksiä. Saatanan Selin Samarian Pisaran juopon kokin takia lukekaa olen siitä paljon kilrjoitellut tarinoissani. Miksi minut hoitoon ja sairastumaan lääkkeistä mikseivät vieneet juoppoa isoa Antti kokkia sai se häiritä koko taloa juomalla koko ajan muutenkin oli se kyrpä tyyppi selvänäkin. Piti olla Selin Samarian talo raitis mutta kaikkea muuta se oli. Viimenen pisara oli minulle kun oli pisara kirppiksellä nuori mukava poika töissä. Tuli poika minulle kertomaan että oli iso kaveri kokki Antti käynyt sitä poikaa kurkusta kiinni niin että oli poika joutunut potkaisemaan itsensä irti kokki Antin otteesta.
Vähän otin viinaa ja ärähdin siellä kokille ja siitä alkoikin kiduttamiseni, Jorvin sairaalassa kolkossa kopissa pitivät 12 vuorokautta. Lukekaa miten tuli JUMALANI sielläkin kopissa lähelleni. Täysiä sadisteja oli henkilökunta vartijoineen Jorvin sairaalassa, semmoista kohtelua sain siellä sairaalassa. Jatkui kiduttamiseni Kellokosken talossa semmoisia lääkkeitä työnsivät etten tiennyt mistään mitään kaatuilin yöllä polveni ja varpaani rikki. Miksei maailma tee mitään saavat sadistit kiduttaa ihmisiä. Minä en ole muuta kun alkoholisti keneltä on viinapiru kuollut päästä.
Jatkui sama tahti Ohkolan talossa osastoilla 30 ja 20 mihin muuttivat minua syyttä venäläiset lääkäritkin. Välillä jouduin kellokosken hometaloon osasto 10 akuutti osasto ja sama Ohkolan osasto 20.
Minä käyttäydyin hyvin kävin töissä jatkuvasti talossa. En huumeita käytä en edes jurria ottanut koskaan. En edes polta huumeväki täällä varmaan viihtyy kun saavat ne mitä pyytävät, korvaushoitoakin täällä harrastetaan, eivät nämä nistit ikinä raitistu. Kumma vaan kun eivät tiedä henkilökunta edes mikä on kylmä kalkkuna, katsoo ne huuli pyöreänä mitä höpötän. Olen sanonut että on se lääkkeetön vieroitus huumehemmoille. Kärsiköön nahoissaan tuskansa sillä muistavat mikä helvetti se varmaankin on.
Minun elämääni ovat huume saatanat pilanneet vähän liikaakin. Lukekaa teksteistäni olen kirjoitellut asiasta enemmänkin.
tiistai 21. syyskuuta 2021
Oli nainen T. eristyksessä yön yli Korona virus epäilyn takia mutta oli testinsä negatiivinen pääsi se aamusta pois eristyksestä. Hyvä ettei ollut sillä koronaa se olisi ollut ikävää.
Nukuin melko hyvin viimeyön heräten viimesen kerran noin kello 5.30 toki heräsin yöllä pari kertaa kusihätään. Oli sorsani melkein täynnä kustaa aamusta eli kyllä sitä tulee en tiedä onko siitä LITIUM 180 mg lääkkeestä jäänyt vaiva päälle. Tuli LITIUMISTA 1800 mg nefrogeeninen diabets insipidus vesitystauti. Mikä panee juomaan paljon ja kusettaa sen mukaan paljon yölläkin. Vielä kerran tähän sain lohjan sairaalan osastonylilääkriltä kirjeen missä oli LITIUMISTA 1800 mg johtuvaa sairasteluni TSH kilpirauhas arvot olleet pielessä vuosia LITIUMIN 1800 mg takia.
Selittivät minulle osastolla 30 hoitajat ettei minulla mitään hätää ole kun otetaan minusta kusi ja verikoetta jatkuvasti. Valitin siellä osastolla 30 missä venäläinen mieslääkäri määräsi minulle LITIUM lääkkeen, minkä pitoisuudet nosti hirveeksi 1800 mg. Pesi vaan venäläinen lääkäri kätensä, kun lääkärin ja hoitajien palaverissa sanoi se että määrää hän LITIUM lääkkeen hoitajien puheilla minulle. Puhuin hoitajille jatkuvasti sairastelustani LITIUMISTA johtuen vapinat pahat päänsärky kovaa joka yö seksihalut ja kyky vietiin. Unet oli huonot ja kokonaisvaltanen huono olo jatkuvasti. Ja kaikki syyttä selin samarian pisaran kokin ison Antin takia, lukekaa miten se sekopää aiheutti minulle tämän kidutusreissun mikä alkoi jo jorvissa.
Helvetti se on varma etten minä sairastele vuosia näiden saatanoiden myrkytettävänä olleena, miksi sanon lääkitsemistäni kun niin sairaaksi tulin. Silmät meni huonoksi samaan aikaan kun pakotettiin minut ottamaan verenpainelääke hoitajan toimesta, vaikken ollut puhunut mitään osaston 20 lääkärin kanssa paineistani. Miksi näin minulle tekevät juontaako kaikki kun olen niin vastaan huumeita talossa. Minua ratsattiin jatkuvsti vaikka varmaan tein selväksi huumevastaisuuteni. Ja kun täällä paapotaan huumeväkeä, saa ne heti lupia takasin narahdettuaan huumeista. Hatkaritkin pääsevät siviiliin hetkessä. Miten minua kohdellaan näin huonosti en edes tupakoi enkä käytä päihteitä. Töissäkin olen käynyt jatkuvasti vaikka sairaana olin nukuin huonosti litiumilla varmaan.
On tämän talon touhut menneet ihan vituilleen paskaa olen saanut ottaa vastaan potilailtakin, mitä ei ole ollut koskaan mitään kymmeniä kertoja kellokoskella olleena. Miten saatanassa huumeväki pääsee toisten sekaan miksei niille ole ihan omat suljetut osastansa. Kun sekoittaa ne osastot ihan sekasin kama touhuissaan. Oli osastolla 30 huume touhua sekä osastolla 20 sitä oli. On toi huumeväki niin paska sakkia umpikieroja ne on manipuloi ne hoitajatkin. Kivoja ovat huumeväki selvänä mutta kamoissaan ihan sekopäitä. No nyt aamupalalle alkaa se juuri palataan asiaa myöhemmin.
Päivä mennyt töissä kylillä ja seurustellen porukan kanssa. Oli ihana oma hoitaja töissä se onkin minusta ainoa täyspäinen hoitaja talossa. Sen kanssa synkkaa asiani se kuuntelee mitä puhun ja tajuaa minua.
Hyvin on mennyt päivä töissä olin ulkotöiden keittiöllä. Hoidin vähän tutun kaverin asiaa kun toinen kaverini oli siitä huolissaan kun ei kaveri vastaa puhelimeen. On minun yksi ulkotöiden ohjaaja kaverin äidin veli. Sille laitoin viestiä eilen illasta ja se sanoi tänään ettei ole kaverilla hätää. Kiitteli pomo minua kun huolissani olin kaverista.
'
Pelästyin jo pahinta kun on tällä kaverillakin mielenterveys ongelmia. Pelästyin tosiaan ettei ollut kaverille sattunut mitään. Hyvä niin jos on se kunnossa soitin äsken kyseiselle kaverillle ei se vastaa vieläkään puhelimeen. Täytyykin nyt hakea itse hoitokoteja uskovaisia paikkoja. Oli video haastattelu ihan perseestä vhdin sossu oli täysin ääliö. Kysyi se minulta olenko jo tuomioni lusinut ja hoitajalta se kysyi että tarvitsenko suljetun paikan helvetti näin heti sossun naamasta kun lakkaa saamasta.
Täytyy nyt hakea itse omaa paikkaa kunhan nyt vaan uskon veli Seppo järjestäisi minulle asunnon kun sillä on ollut kiinteistö vuokrausta kun vaan olisi Sepon isä Eino hengissä alkaisi varmaan tapahtumaan ja saisin avun siltä. Sama jos olisi siskoni sen aikasen miehen isä hengissä Erkki Kyänder oli se minulla rosiksissani lautamiehenä johtaja opettajani Martti Oksasen kanssa antoivat minulle jo junnusta kovennettua laista piittaamattomana tuomitsivat. Enköhän ole meriitiltäni prossajengin miehiä hyvässä mielessä, uskon soturi olen aina ollut.
Tuleehan läheiseksi niin rosvot kun poliisitkin kuoleman kutsuessa niitä, viimeistä voitelua hakevat minulta. No toki olenhan hautausmaan mies siellä espoossa traktori kuskina ollen oli minulla kaksi krematorion uuniakin siellä vierekkäin. Kylmäkaapista uuniin kyllä siellä suli pahapäisempikin tyyppi. Ota vuoteesi ja käy ja kyllä ne vielä sulaessaan heiluttivatkin taivaalle. Ei minua kukaan uskaltanut hulluksi haukkua eikä pakkohoitoihin ja pakkolääkityksiin pakottanut. Olisin lyönyt semmoiset sadistit uuniin sinne ne kuuluisivat sadistit ovat pahinta mitä voi olla. No toki vainajat löimme uuniin katsoin vaan oliko ketään kusipäätä kylmäkaapissa uuniin menossa. Oli mukava katsoa vihamiesten kauhun kangistamia kasvoja ikäänkun tietäisivät ikuiseen kiirastuleen joutuvansa. Älkääkö minua pitäkö pahana itsehän olette minut kiduttaneet tämmöiseksi vuosien kidutuksenne on tehnyt minussa tehtävänsä. Siunausta kansoille joka tapauksessa eläkäähän ihmisiksi. Loppu tulos on sama mitä teette kuolema korjaa satoaan. Kuolinvuoteella tajuatte mihin helvettiin joudutte ette saatanat uskalla edes kuolla kun helvettiin menette melko kaikki. Kuka pojan tuntee tuntee isänkin.
Mukava päivä ollut vielä kun on omahoitajani J. töissä sen olemus jo luo hyvän ilmapiirin osastolle. Harmi vaan kun jää se pois täältä kohta menee se muihin hommiin.
On hoitaja J. oikea sisar hento valkoinen niin hyvin sen kanssa synkkaa minulla. Olen laittanut aikoinaan sen taloon kolmosantennin kun aloin niitä varmaan ensimmäisinä suomessa laittelemaan. Muisti se minut hyvin, harmi vaan tosiaan kun jää se pois täältä hullujen huoneelta. Mutta olen sille sanonutkin ettei tämä ole sen paikka kun jo hiidenpellossa eläkkeelle jäävä mieshoitaja sanoi että he hoitajatkin ovat siellä hoidossa. Sanoin sille että tiedän kun hulluus tarttuu.
Pitää minun päästä pois talosta ennen kun lähtee J. hoitaja muihin hommiin, että saan apua sisältä talossa. Kun en saa yhtäkään tuttua lääkäriä kiinni piti sen mennä politiikkaan mukaan. Muttei mitään ole kuulunut P.T. kuka on tuttu jo järvenpään sosiaalisairaalan ajoilta. Olisi sillä varmaan annettavaa yhteiskunnalle on se niin monessa ollut mukana.
Nyt lähden syömään tulisi nyt joku soseruoka kun on minulle yksi hammas tosta edestä kipeä kumma vaan kun pitäisi hampaan olla juurihoidettu hammas. En pysty mitään kovempaa syömään kun sattuu etuhampaaseen. Syön nyt mitä pystyn keittoa varmaan tulee päivälliseksi. Palataan asiaan myöhemmin ruuan jälkeen jos keksisin jotain mukavaakin tarinaa tästä elämästäni.
maanantai 20. syyskuuta 2021
Katkonainen yöuni kusihätä herätti minut pari kertaa. Nyt tarinaani tälle aamulle unia nähden mitä en nyt muista kun että painajaisia olivat. Sellijumpat heti aamusta tehden suosittelen sitä muillekkin.
Avasin koneeni aamusta kirjoittelin yöllä kynällä tarinaani. Heräten pari kertaa yöllä, siitä menin takasin nukkumaan ja nukahdan hetkessä uudestaan. Vedin varjonyrkkeilyitä heti aamusta ja haarahyppyjä saan siinä liikettä ja herään kunnolla. Teki taas hyvää pari sarjaa varjonyrkkeilyitä sekä haarahypyt. Nyt on ihan skarppi olotila lähti viimesetkin väsymykset silmistäni. Vedän vielä kohta venyttelyjä kunnolla. Onkin mukavasti paikat kipeät rinta ja olkapäät, eilisestä sali treenistä. Tietää treenin menneen perille kun paikat ovat kipeät. Kehittyy siinä lihaksisto kunnolla kun paikat särkee.
Suosittelen sellijumppia muillekkin aamusta aikasin, herää siinä kunnolla ja lähtee päivä hyvin käyntiin. Yön jäykkyys ja ehkä kiukkuisuus häviää jumpilla hyvin on kokemusta siitäkin. Vaikka tuntuisi aamujumpat alkuun vastenmielisiltä, tehkää vaan niitä menee ne veriin teillä ja on niitä hetken päästä pakko päästä tekemään. Lähtee päivä jumpilla hyvin käyntiin herää siinä kunnolla. Tulee kokonaisvaltanen hyvän olon tunne aamujumpista, pääkin pelaa paremmin.
Mikähän on tänä aamuna maailman tilanne maailma palaa niin sanotusti on kuivuutta, tulipaloja, tulvia, sotaa ja kauhua korona virusta. MItähän se TAIVAAN ISÄ VIELÄ KEKSII IHMISILLE VITSAUKSIA. PARANTAKAA TAPANNE IHMSISKUNTA ENNEN KUN ON KAIKKI OSALTANNE MYÖHÄISTÄ. ON KUOLINVUOTEELLA MYÖHÄISTÄ ENÄÄN PIIPITTÄÄ JA ARMOA ANOA.
Helvetti mitä taas oli osastolla oli joku saatanan kyrpä polttanut, vessassa oli savua. Juuri oli tulipalo vaaraa talossa kun yksi sekopää poltti tupakka kopit osastolla 20 ja osastolla 50.
Olen ollut 7 kertaa tulipaloissa tai läheltä tilanteessa, on siinä yhdelle miehelle vähän sattumaa liiankin kanssa. Lukekaa olen kirjoitellut niistä paloista paljonkin. On todella jännää luettavaa monissa tilanteissa olleena. On kyllä sekopää kuka polttaa osaston vessassa, savua oli ollut vessassa, epäilykseni on yhteen kaveriin kuka oli vissiin osastalla 30 polttanut vessassa kun näin hoitajien ratsaavan sen kämppää. Ärähdin yhteisökokouksessa että ottakaa hulluilta pois tulenteko välineet.
Kun oli jo kerran tulipalovaara osaston 20 tupakkokoppi savusi niin paljon että piti tulla palokunta paikalle. Sytyttäjän pantiin evokkoon minun kämppäkaveriksi ropasi sekopää radioni sekasin ja kellosta patterit se oli ottanut pois. Heräsin siihen kello neljä, hain hoitajan paikalle. No siirsivät kaverin monitila huoneeseen poltti se seuraavaksi osaston 50 tupakkakopin. Silloin ne evakoivat porukat pihalle ekalla kertaa eivät evakoineet muuta kun tuli osastoni 50 ulos takapihalle.
Jouduimme evakkoon osastolta 50 osastolle 20 minkä olivat saaneet kuntoon. On noi tulipalo asiat sydäntäni lähellä olen niissä niin monesti ollut ja toiminut aina parhaiten tilanteen ollessa päällä. Enhän turhaan ole erikoisjoukkoja palokunta on aina ollut lähellä sydäntäni, nuoresta asti monesti ekana paikalla olleena. Olen aina ennakoinut tilanteet ja välttänyt suuremmat katastrofit. Kummasti vaan JUMALANI tuo eteeni tulipaloja toki olen palomies henkeen ja vereen. En pelkää mitään tilanteen ollessa päällä.
sunnuntai 19. syyskuuta 2021
Nukkuen kello 22-5 välisen ajan hyvin levänneenä. Tein sellijumppia heti herättyäni karisi siinä loputkin unet silmistäni. Kerran heräsin kuselle yöllä 3.07 olin merkannut sen kirjaani.
Hyvin olin levännyt herättyäni viimesen kerran kello 5 tasan. Tein heti herättyäni sellijumpat, tein ekaksi varjonyrkkeilyitä muutaman sarjan lämmittelyjä, otin myös monon nostoja. Siitä tein etunojapunnerruksia sekä lankutuksia, siihen vielä venyttelyt päälle. Tein etunojia monta sarjaa leveällä ja kapealla otteella. Tuli todella hyvä olotila taas jumpatessa vaikka onkin meillä tänään myös salipäivä. Eli tulee taas hyvät treenit tällekkin päivälle, sellijumpat ja salipäivä kyllä siinä taas tietää treenanneensa kun kahdet treenit tekee.
On minulle parasta terabiaa jumpat, tekee ne aina niin hyvän olon minulle. Olenhan ikäni linnoissaja muissa laitoksissa treenannut kovaakin. Seutulassa treenasin kuusi kertaa viikossa toki muutakin kun punttia. Nyrkkeilin ja pelasin pelejä lentistä, bingistä, fudista ja kävimme lenkilläkin sekä tennistä pelasin vanhalla leirillä siellä oli tenis kenttä. Lusin tosiaan seutulan leirillä vanhalla leirillä sekä uudella puolella. Viimesellä tuomiollani oli minulla Hiace autoni parkkipaikalla enduro Husgvarna moottori pyöräni kyydissä.
Harmi kun lähdin Espoon hautausmaalta lusimaan olin viikon riennoissa, kun sain tietää hovista tulleesta tuomiostani. Olisi pitänyt puhua asia siellä ja tulla tuomioni jälkeen takasin hommiin hautausmaalle. Olinhan suosittu hautausmaaalla sain Nurmijärven Valmetilta oman koneenkin hautausmaalle kun on minulla polvi mennyt rikki aikoinaan fudiksessa sain kahvasta suuntaa muuttavan koneen ei tarvinnut minun painella kytkintä mistä kipeytyi polveni. Tuomo Lehtovuori ei hoitanut passitti se minut kotiin tervarista mihin jouduin kentältä ambulansilla. Kehui Tuomo Lehtovuori että on hänellä uhkailuni yöltä nauhalla kun olin sekopäänä pilllereitä yrittänyt siltä. Miksi teitte minusta pilleri ukon isäni pantiin minua myrkyttämään lääkkeillä. Isäni oli paha dementikko sydänvikainen vanha mies. Lukekaa miten isäni ampui ovestaa läpi ja minut meinasivat lanssilla viedä silloin meinasi sattua jotain alkoi mittani olemaan täysi ambulanssi miehiin.
Vein isäni terveyskeskukseen jäi se suoraan sisään pahan dementiansa vuoksi. Ajatelkaa lääkäreitä kun käyttivät sairasta isääni minua lääkitsemään. Isäni oli vuosia sekasin ja minua lääkittiin lääkäreiden toimesta. Helvetti jos kaikki juontaa nuoruudesta homosta pojasta kuka oli mennyt vääryydellä paketti autooni missä oli Terkan sukelluslaitteet. Poliisit minua nuorena varoittivat tulevaisuudesta. Kauan menikin ennen kun alkoi kiduttamiseni lääkäreiden toimesta. Lukekaa miten parhailla tuloksilla piti minun mennä Haikon kartanoon hierojan oppiin. Mikä tyssäsi rauhankyyhky tatuointiini ranteessa minkä Kapu löi ollessani alaikäsenä huittisten varavankilassa. Olin silloin 17 vuotias olisi talossa piotänyt olla 21 vuotta. Sain siellä olla jonkun aikaa. Mukavahan se olla puoli avotalossa. Tutustuin siellä Remu Aaltoseen Hurriganes kaveriin, oli Remu minulle kun isobroidi talossa.
Tarinaani vielä näin illasta käyn kohta nukkumaan. Kun huomenna onkin sitten taas punttisali minulla aamusta. Täytyy nukkua pitempään aamulla kun nytkin menee nukkumaan menoni myöhäiseksi.
On sali jo kello yhdeksän ei ole se oikein hyvä aika niin aamusta ei ole kroppa vielä aktivoitunut siihen jumppaan. Toki minä jo jumppaan aamusta noin viiden aikaan, kyllä siinä vetristyy hyvin salille. Nyt alan sammuttamaan konettani mikä onkin hieno värkki vaikka tätä sanoinkin aikoinaan pirun värkiksi. Onhan tämä vähän semmoinen värkki esimerkiksi facebookiin ei voi mitään oman pään tuotoksia laitella laittaa ne pois sieltä niin kun minulle on tehty. Onhan tämä semmoinen ajankulu leikkiä tämän kanssa, pankin sivutkin muutivat taas kerran juuri oppii jotain niin tuleekin taas uutta vaikeaa.
Hyvää yötä kansakunnat ja pitäkää JUMALA mielessänne. Tehkää parannus niin saatatte taivas paikkanne lunastaa. Kun loppupeleissä se on kaikilla edessään. Se on hirveä kuolinvuoteella tehdä kuolemaa kun pelkäätte kuollakkin kun tiedätte mihin helvettiin joudutte.
Vapaa päivä mennyt mukavasti kun on vielä omahoitaja J. töissä kenen kanssa synkkaa minulla hyvin. Voin puhua omalle hoitajalle asioistani se kuuntelee ja on fiksu sydän paikallaan oleva nainen.
Oli äsken meillä bingo voitin viimesen palkinnon otin karkkipussin. Kaikki pelaajat olivat tyytyväisiä kun kaikki sai palkinnon. Oli kolme pakettia kahviakin palkintoina kun täällä juovat monetkin niin paljon kahvia. Minä juon aika vähän kahvia en sitä ole ostanut pitkään aikaan. Olen juonut vain talon kahvia, työsalilla olen juonut sitä. Olen taas ajatellut lopettaa kahvin juonnin kokonaan siirtyen teehen juon inkivääri sitrus teetä. Ostan myös kaakaon kun nyt vaan kauppaan taas menen.
Mukava tommoinen bingo talossa monet tykkää sitä pelata kun saa siitä hyvät palkinnot, kahvi ainakin on kysyttyä sitä menee jengillä täällä kovasti. Jäi naiselle T. viimenen kahvi paketti kun minäkin otin karkkipussin en viimeistä kahvi pakettia. On ihan eri ilmapiiri kun on omahoitajani J. töissä se saa kaikki hyvälle tuulelle. Ei se ole niin kun muutamat muut aina sanomassa jotain ruokailun aikana. Valittaa ja rutisee määrätyt hoitajat potilaillle. Tossa oli juuri kolme hoitajaa ketkä rähjää ja huutaakin ovat ne kaikki tupakoijia eli hermoheikkoja varmaankin teen tutkintaani ja minulta ei jää mikään huomioimatta potilaiden eikä hoitajien toimista.
OLen paljastanut monet hoitopaikat ja saanut parannustakin tapahtumaan määrätyissä paikoissa missä olen saanut ottaa ihan sadismia vastaan henkilökunnalta. Monessa paikassa on potilaat tykästyneet minuun hieroen dementikko Tuijaakin Attendo Nikinmäessä sanoi tuija Anssille että hän rakastaa Kaitsua. Itki Tuija kun kokouksessa sadistiset hoitajat psyykkasivat minua ja kiusasivat.
Lukekaa mitä taphtui Attendo Nikinmäessä kun autoin Jammu Setä Siltavuoren pilaamaa Reijoa, Reijon tyttö tehnyt itsarin ja pienelle tehty pahaa. Minä olin Keravalla käymässä pyörälläni tapasin romani veljekset Matin ja Roopen. Roope sanoi että ota huone cosmobolista sanoin meneväni Nikinmäkeen Reijoa saunottamaan. Poljin pyörälläni nikinmäkeen Reijo pyysi minut keittämään kahvit meille,tulikin kytät ja ambulanssi sinne ja minut rautoihin peijaksen kidutus koppiin. Olen merkannut kaikki peijaksen sadistit vartijat sun muut henkilökunnan. On heidän touhunsa tiedossa meikäläisillä. Olen saanut syyttä semmoista kohtelua Peijaksessa yhtenä mikä ei mene jakeluun normaalilla päällä että miksi lähtee sadistitkin tolle alalle.
En nyt tähän ala toistamaan mitä hirveyksiä Nikinmäen Attendossa sain kokea. Mutta pari tuttua venkuloi itsensä sinne sisään piti niiden mukaan firma mennä televisioon. Sanoin tutuille että katsokaa että minua tulevat haastattelemaan, kun sain tutkintaani tehden tapahtumaan hoitomestoissa. Varmaan pelästyivät henkilökunta paljastuksiani niin paljon että on kuulemma kyseisessä paikassakin johtaja vaihtunut.
Jos ei kukaan uskalla näistä paikoista puhua mitään ei mitään tapahdukkaan näissä mestoissa. Mitä olen kierrellyt moniakin paikkoja ja ovat ne olleet toistaan pahempia. Tuntuu vaan olevan kimpassa kaikki hoitomestat kun samaa paskaa saan ottaa vastaan. Ainoa inhimillinen paikka oli Kielokoto missä sain rakkudellani nuoren 26 vuotiaan naisen pois sähköhoidosta. Oli sekin prinsessa ventti tyttöjä aloimme käymään punttisalillla keilaamassa ja uimassa tytöt kävi. Kaikki oli meillä hyvin sen kanssa ja rakkauttakin meilä oli. Olin ilman lääkitystä kielokodossa pitkään ja vointini oli hyvä. Kävin töissä Viertolan työssalila keittiöllä.
Lypsi minua kaksi kuukautta tuttuni Syväpuro yhteisöön missä kaikki menikin ihan vituilleen lääkäri määräsi minulle jotain lääkettä kehuen että se on hyvä ja kallis lääke ja hän voi sitä lisätäkkin. Sanoin sille etten tullut sinne lääkkeitä syömään vaan pelastamaan poikia huumeista js juoppoja viinasta. Kumma oli lääkäri oli siinä johtaja Sanna ja joku muu hoitsu. Kysyi lääkäri minulta Mein Kampf kirjasta olenko sen lukenut. Vedin käden asentoon ja huusin Sieg Heil meni iso äijä piiloon pöydän taakse kysyin mikä sille tuli. Sanna sanoi että on lääkäri venäjän juutalainen siksi se pelästy niin paljon. No olikin kumma tein talossa eniten hommia Sanna veikin minut Loviisaan saman lääkärin vastaanotolle kusetti lääkäri minua ja passitti saatanan Venäjän Juutalainen minut kellokoskelle. Olisi siskoni tullut lakimiehen kanssa syväpuroon tätini Inkerin perintö asioissa juuri silloin. Jäin tutkimaan koko saatanan syväpuro yhteisöä oliko siellä kaikki niin kun piti. Kun kundit oli tämän lääkärin määräämissä mömmöissä toiset ihan sekasinkin ja taas kadulle vetämään kamaa ja juopot sieltä lähtivät juomaan jokainen. Ja haettiin niitä oikein autokyydilllä takasin. Ei ole syväpurosta montaa äijää perustajan veljen mukaan selvinnyt kuiville.Olihan se hyvä paikka kuntouttaa itseään saivat nistit ja juopot siellä lääkkeitä ja kuntoutuivat taas kadulle. Minä tykkösin siellä olla mutta lukekaa miten JUMALANI JOHDATTI ASIOITANI.
Tarinaani täältä sairaalasta leväten huoneessani pari kertaa pienet tirsat ottaen. Elämäni on tällä mallilla Vihdin sossut kuulemma järjestelee minulle paikkaa. Kaikki taas ihan vituillaan jotain valvottua paikkaa katselevat.
Kyllä minun täytyy päästä omilleni en mihinkään valvottuun paikkaan taas lähde pelleilemään lääkkeillä, mitä en syö olen huijannut niin monessa paikassa syöväni lääkkeeni, vaikka olenkin sylkenyt ne pois suustani. On kyllä kumma kun vuosia olen huijannut syöväni, ja henkilökunta on ollut sitä mieltä että olen hyvässä kunnossa kun syön lääkkeeni. Miten tämä on mahdollista miksi siis minua myrkyttävät tahallaan kun en lääkkeitä tarvitse. Siksi en viitsi niitä syödä on vaan psyykkeelle rankkaa pelleillä ottavansa lääkkeet ja sylkien ne pois.
Miksi siis tervettä myrkyttävät niin kun täällä ohkolan sairaalassa lääkitsivät minut niin sairaaksi että verenvuodon takia sairaaloihin jouduin peijakseen ja meilahteen. Varmaan litium 1800 mg teki minulle monenlaista sairautta, TSH kilpirauhas arvot olleet vuosia pielessä on minulla siitä Lohjan osastonylilääkärin S.V. kirjallinen todistus, sekä kirjallinen paperi erikoisläkäri M.F. Minirin lääkkeestä minkä nefrogeeninen diabetes insididus vesitystauti aiheutettu LITIUMILLA 1800 MG. Minkä Venäläinen mieslääkäri osastolla 30 määräsi minulle. Kukahan täällä valehtelee kun sanoi venäläinen mieslääkäri hoitajien palaverissa että määrää hän minulle LITIUM 1800 mg lääkkeen hoitajien puheilla. Ja hoitajat toitottaa että lääkäri määrää. Miksi työntävät palloa toinen toiselleen. Ja minä kyllä puhun myrkyttämisestä kun niin sairaaksi tulin lääkkeistään. Mikä perkele näillä on olen semmoinen kun olen yksilö persoona.
Miksi ihan ylilääkäri voi kuitata muiden päätöksiä että olisin itselleni ja muille vaarallinen olen sotilas siksi vaarallinen vihollisilleni. Koskaan ei minulla ole ollut edes riitaa kellokoskella kymmeniä kertoja olleena. Eikä linnoissa koskaan 12 kertaa olleena mitään väkivaltaa minulla ole ollut. En ole koskaan edes tapellut selvinpäin. Miksi minulle täysin vieraat ihmiset kun venäläinen lääkäri ja ylilääkäri saavat tommoista paskaa minusta kirjoitella. Mikähän niiden päässä liikkuu kun heittävät näköjään ihan päästään tommoisia lausuntoja.
Nyt on vointini paljon parempi kun jäi pois minulta LITIUM 1800 mg sekä MINIRIN vesitystautiin. Verenpainelääke lopetettiin katson nyt mihin suuntaan menee paineeni tarvitsenko siihen jonkun lääkkeen. Mikä pohditaan sekin mukavan naislääkärimme kanssa kahdestaan. On minulla tauolla myös Vitaero sekä PRIMASPAN verenohennukseen. Minä en hevillä mitään lääkkeitä syö kun niistäkin tulee semmoiset sivuoireet.
Joku meinaa etten saa kirjoitella asioistani mutta jos joku muu pelastuu samanlaiselta kohtelulta. Ja minä en perkele sairastele hullujen huoneella hupia vuosia silmäni meni huonoksi verenpainelääkkeestään. Selittivät vaan minulla kaihia olevan suurta kusetusta sekin oli kun oli järjestänyt ainoa täyspäinen hoitaja J. minulle uuden ajan silmälääkärille olikin siellä kunnon silmälääkäri tutki se kunnolla silmäni eikä se kaihia todennut silmissäni.
On kyseinen hoitaja J. lähdössä talosta siihen mennessä pitää minunkin uusi paikka löytää. Olen muuten taas niin kusessa ellei ole minulla yhtään hengen heimolaista talossa. Haen oikeiden uskovaisten luokse paikkaa, rauhan tyyssijaa mihin pääsen viettämään ansaittuja eläkepäiviä. Eläimien pariin niitä rakastan enemmän kun ihmisiä.
Oli Vihdin sossu täysin outo kyseli se olenko jo tappotuomioni lusinut ja kysyi se hoitajalta suljettua paikkaa minulle. Oli täysin kyrpä sossu harmi kun en pääse Keravalle porvoon kadun palvelutaloon missä olisi koulumme opettajakin vaimoineen. Ja varmaan muitakin tuttujani Keravalta vanhenevia ihmisiä. Olenhan itsekkin jo 65 vuotias mutta kuntoni on hyvä joten voisin autella vanhuksia porvoonkadun talossa. Varmaan minut pelasti venäläisen lääkärin lääkkeestä LITIUM 1800 mg hyvä yleiskuntoni Olen ollut aina laitoksissa linnoissa 12 kertaa olleena. Kun terveyden perikuva huippu kunnossa kovaa treenaten. Hyvä että on suomen ehkä riskein vartija nelinkertanen suomen mestari kiekon heitossa ja kakkoseksi tullut ikämiehissä MM-kisoissa puntilla serkkuni poika. Jos se on yhtään meikäläisiä panevat kuriin linnoissa kusipäät minulle paskaa tehneet.
Päivä lähtenyt hyvin menemää vaikka väsyttääkin minua kovasti. Kävin kylillä kaupoilla teki hyvää vähän taas liikkua talosta ulkona.
Ottivat minulta pois Vitaepron kovan nenä verenvuodon jälkeen, mitä ekaksi hoidettiin Peijaksessa mistä en apua saanut, vaan mentiinkin seuraavana päivänä ambulansilla Meilahteen mistä avun sainkin heti, tuli siellä kolme sisar hento valkoista ja hoitivat minut hyvin. Olen ajatellut johtuuko väsymykseni Vitaeorn lopetuksen takia. Toki olen heräillyt öisin monesti, kusihätä herättää minut monesti yöllä.
Nyt menen nukkumaan pienet päikkärit palaan asiaan myöhemmin kirjoittelen sitten lisää. Jos vaikka alkaisi runosuoneni kukoistamaan ja tulisi mielekästä luettavaa, taas teille ketkä luette tarinoitani. Tekisi mieli kyllä lähteä M.K.kanssa ulkoilemaan on sillä puoli tuntia pari kertaa päivässä. Kun se hatkasi täältä sairaalasta mutta on se taas saamassa lupiaan takasin.
Minulla on ollut koko ajan lupani vaikka sanoikin osaston 20 mieslääkäri I.T. että annnan lompakkoni ja korttini sekä passin heille saan silloin pitää lupani. Sanoin sille lääkärille että tämä on luottamustehtävä, siihen sanoi lääkäri että pidä sitten lompakkosi ja paperisi. Ja siitä jatkui lupani enkä ole luottamusta pettänyt. Pitäähän se näyttää että on alkkikset reiluja ja rehellisiä. Verrattuna nistin paskoihin ketkä ovat sekoittaneet osasto 30 ja osasto 20 huumeillaan sekoilemalla. Sekoittaa pari nistiä koko osaston ilmapiirin sekasin valehtelee ne vielä niin paljon. Sama kun osaavat ne manipuloimisen saa ne hoitatkin puhutettua puolelleen. Mätänee nistit paskoista huumeistaan siviilissä oli pari kaveria keitä hoidin toisella mätäni käsi ja toisella jalka.
Mutta kaikki työni oli turhaa eivät kaverit parantaneet tapojaan. Meni minulta rahani ja terveyteni niiden kanssa touhutessani. Lukekaa olen paljon kirjoitellut porukoista.
lauantai 18. syyskuuta 2021
Aamusta tarinaani hupia mielisairaalassa ollessani. Selin kylän Samarian Pisaran juopon kokin takia. Saisi JUMALANI iskeä ruoskallaan kunnolla ja kostaa kaikille minulle pahaa tehneille.
Sanovat niin sanotut raamattu uskovaiset että pitää antaa anteeksi vihamiehilleen, eivät koskaan tule saamaan anteeksi minun kiduttajani. Iskee JUMALANI kun vähiten sitä odotatte, tiedätte ihan sata varma kuolinvuoteellanne, kenelle olette paskaa tehneet ja kiduttaneet henkisesti ja fyysisesti. Ja on paska puhetta että saatte syntinne anteeksi, ette todella jos että ymmärrä elinaikananne asioita ette tule taivaspaikkaanne lunastamaan.
Sadisteilla ei ole sijaa taivaan temppeleissä menee taivaaseen niin harvat ja valitut. Rakkauden lapsille siellä on sijansa ei kenellekään tekouskovaisilla. Ei teitä auta raamattunne taivaspaikkaanne lunastamaan. Olen paljastanut niin monia paskaa tekeviä, niin sanottuja uskovaisia monessa paikassa olleena. Samaten olen paljastanut hoitohenkilökuntaa ketkä ovat pahoja ihmisiä. Ja todella väärällä uralla kun hoitoalalla ovat juoppoja huumeväkeä sun muita sekopäitä.
Merkkasin jo nuorena sosiaalisairaalassa Haarajoella pariskunnan ketkä olivat siellä hoidossa, ja olivat ne kellokosken sairaanhoitajia. Että näin tämä poika hoitelee hommia, kun ette minua kaikki tunne talossa on yksi kaveri kuka minut tuntee. Se osaakin ylistää sanoen pihalla KUNINGAS MESSIAS. Kaveri on JUMALAN OMA menimme seriffin kapakkaan sanoin kaverille että nyt otetaan konjakit sanoikin kaveri kirkkailla silmillään katsoen ettei hän ota, sanoin etten minäkään ota ja emme ottaneet kumpikaan.
M.K. on muutenkin JUMALAN oma meni se Vaasan mustassa saaressa korkean aidan yli. Minä en saanut edes sormiani aidan reikiin. Ja kaveri siitä vaan pomppasi yli oli siellä aidan päällä vielä iso lippa mistä kaveri oli vaan yli mennyt. Noin tekee JUMALAN omat ihmetekoja.
Harmi kun ei ole minulla edes teetä, join äsken hopeateen eli vettä ja maitoa siihen. En viitsinyt pummata yhdeltä naiselta ja ulkomaan kaverilta. En yleensä pummaa keneltäkään mitään. Ostan tänään kaupasta kaakaota siirryn täysin kaakaoon on se parasta juomaa.
perjantai 17. syyskuuta 2021
Pahus kun toi nieluni on ollut ongelmallinen monta vuotta. Taas jäi aamupalalla jugurtti syömättä, kun jäi jo leipä nieluuni piti minun mennä vessaan lyömään sormet kurkkuun ja oksentamaan nieluni auki.
Ikävä vaiva toi nielemis vaiva minulla mikä on ollut minulla jo vuosia. Jää riisi pahiten nieluuni se ei mene yhtään alas. Tänään aamusta nieluni taas tukkeutui jo leivästä, joten heitin jugurtin pois en edes yrittänyt sitä syödä. Vielä kun on minulta pois kolme juurihoidettu etuhammasta on minuna vaikea purra ruokaani. Puuttuu minulta siksi hampaita kun ei ollut aikoinaan Riihimäen Keskuvankilassa kun poisto. Paikkaus olisi ollut Riihimäen kaupungilla, vaho sen aikanen ei maksanut hammashoitoa pieni tuomioisille. Siksi vaan otettiin pois pienistäkin vaivoista. Pitihän risat hampaat poistaa ettei tulehdukset levinneet vaikka aivoihin ja sydämmeen.
Oma lääkärini siviilissä kyseli miksi olen antanut ottaa pois hampaitani. Hän olisi tehnyt vaikka muovista minulle hampaat. Sanoin vaan että olen köyhä ei ollut varaa Riihimäen kaupungilla hampaitani laittaa. Sanoi lääkärini että olisihan isäsi maksanut hampaasi kaupungille. Sanoin vaan ettei ollut kaikilla pojillakaan varaa hammashoitoon Riihimäellä.
No muistaakseni viimesellä kakullani Riksussa oli siellä hammashoito paikkaus ja kaikki. Kerran olin seutulassa lusimassa huomasin että oli leuassani kumma patti. Meninkin siitä heti pampuille sanomaan että pitää minun päästä nopeasti Sörkkään hammaslääkäriin. Menimme Sörkkään otti hammaslääkäri kuvan leuastani, pyysi se minut ja hoitajan katsomaan näytti se juovaa leuassani, sanoi se että etkö ole huomannut että on sinulla ollut puoli vuotta sitten leukaluu paskana. Ottelin yhden kovanyrkin kanssa keravalla pääsi se varmaan lyömään leukani rikki.
Kävin leukani takia Sörkässä parin kuukauden ajan joutui hammaslääkäri viilaamaan leukaluutani hampaani kautta, pehmeät pois siitä valoi se tohon hampaaseen teräshampaan. Siksi se on metallin värinen. Ei se minua häiritse vaikka voikin se käydä jonkun silmiin, kun teräksen värinen on hampaani.
Kello 22 nukkumaan ja viimeinen herätykseni kello 4 maissa. Siitä kello 5 maissa sellijumppia tekemään. Hyvin taas heräten jumpilla on se minulle hyväksi.
Vähän aikasemmin menin nukkumaan eilen illasta kello 22 maissa ja herätykseni pari kertaa yöllä, siitä kynällä juttua paperille. Ja takasin nukkumaan ja viimesen kerran heräten kello 4 maissa. Siitä viideltä tekemään sellijumppia varjonyrkkeilyä tehden sekä haarahyppelyjä lämmitellen, siitä etunojapunnerruksia sekä lankutuksia. Tein myös istuen lattialla venyttelyjä aitajuoksija liikettä sekä jalkojen vientiä sivulle. Hyvät venyttelyt siihen päälle, kyllä teki taas hyvää jumpat.
Suosittelen aamujumppia muillekkin alkaa sillä päivä hyvin käyntiin, veri kiertää koko kropassa hyvin ja pääkin alkaa pelaamaan paremmin. Kokeilkaa vanhan neuvoja ette tule pettymään. On sitä yön jäljiltä kankea ja jäykkä tuntuu monesti pääkin painavan ja olo muutenkin tokurainen. Mutta jumpilla lähtee kyllä kroppa ja pää pelaamaan paremmin.
Tehkää semmoiset jumpat kun itselle sopii soveltaen minun ohjeideni mukaan. Tehkää ihan mikä hyvältä tuntuu, ja teette maltilla liikkeet, kyllä varmaan löydätte itsellenne sopivan ohjelman, millä teette jumppia. Monipuolisuus se on tärkeä eri liikkeitä tehden. Alku voi tuntua hankalalta mutta takaan ja alleviivaan kun vaan teette jumpia, jonkun ajan päästä se on mennyt niin veriin ettei enään ilman jumppia tule toimeen.
Minäkin teen vähintään kahdet jumpat päivän aikana kun tota ikää tulee täytyy pitää kondiksesta huolta. Olen 65 vuotias mutta kondikseni on kun nuorella miehellä. Lääkitsivät vaan minut suomalaiset ja venäläiset lääkärit niin sairaaksi kahdeksi vuodeksi että piti minun väkisin jumpata. Tippui huippu kuntoni aika pahasti sairasteluni aikana. LITIUM minkä venäläinen lääkäri nosti pilviin 1800 mg mikä oli ihan myrkytysvaara. Niin minulle sanottiin ja tieto varmaan oli totta kun niin monia vaivoja minulle tuli.
Olen aina ollut ennen kellokoskella huippu kunnossa voittaen kisoja sun muuta. Ikinä minua ei olla sairaaksi lääkitty kellokoskella, ja nyt täällä ohkolassa olen. Onneksi lopetettiin LITIUM 1800 mg lääke minulta. Olenhan paljon kirjoitellut siitäkin myrkystä. Miksi venäläläiset näin teitte, kun minä en ole mielisairas olen alkoholisti minkä jengini kyllä tietää. Ikävää kun emme ehdi kunnolla edes tutustua venäläisiin lääkäreihin, kun ne jo lähtee muihin hommiin eri taloihin.
Miten helvetissä täällä käyvät vaan kääntymässä, kun vaatisi se potilaan ja lääkärin pitkää yhteistyötä herkkä mielenterveystyö. Ei synny mitään luottamusta lääkäriin kun hoitajien puheilla määrää vielä venäläinen lääkäri lääkettä. Mihin helvettin on menty kellokoski ohkolan sairaaloissa, ihan takapakkia kaikki on mennyt. Johtuuko sekin nisteistä keitä täällä onkin suurin osa potilaista. Saavat ne pyytämällä lääkkeitä tarvittavia monetkin pyytää jatkuvasti.Sanon vaan ettei minua hupia lääkitä sairaaksi.
Päivä mennyt taas lusiessa mielisairaalassa hupia kiinni olleena 2v 9kk. Olisinhan päässyt ulos nopeasti jos olisin vaan halunnut niin kun monia kertoja aikaisemmin kieli vähän ruskeana.
Minä en ole viitsinyt lähteä talosta kun ei ole minulla kämppää, miksi siis lintsille olisin lähtenyt. Olenhan niin hyvä näyttelijä voin esittää psykoa, maniaa, skitsoa, masentunutta. Kaikki käy minulta kun tutkivaa journalismiani teen, vuosia sitä tehneenä. Olen ollut ennen mielelläni kellokosken talossa viinapirun minua riivatessa. Muttei minua ole ennen ikinä sairastettu lääkkeillä niin kun tällä kidutusreissullani mitä tämä on ollut lukekaa olen paljon kirjoitellut tämän talon nykyisestä toimminnasta. Mutta onkin nykyään talossa venäläisiä lääkäreitä. Määräsi minulle venäläinen mieslääkäri osastolla 30 LITIUM 1800 mg lääkkeen. Sanoi se kyllä juonisti hoitajien palaverissa että määrää hän LITIUMIN suomihoitajien puheilla. Mitenhän on todellisuudessa kun selittää hoitajat että lääkäri määrää. Mikähän tässäkin talossa nykyään mättää onko se sitä että huumeongelma oli talossa oastolla 30 oli jatkuvasti huumeongelma sekä osastolla 20 oli huumetouhuja.
Rauhottui tilanne kun sanoin suoraan yhteisökokouksessa että jos jatkuu huumetouhu tilaan huumeyksikön taloon. Vitutti minua niin rankasti kuin minua ratsasivat jatkuvasti vaikka, varmaan on hoitajilla ja lääkäreillä tiedossa huumevastaisuuteni. En ole huume ihmisiä enkä mielisairas olen alkoholisti keneltä on viinapiru kuollut päästä. Oli vaan sen pirun voittaminen rankka taival, pahimmissa paikoissa lusineena päiväkirjaani kirjoitellen, oli minulla 5500 sivua tekstejä 13 vuodelta. Kaikki jäi Keravan huume kämppään mitä asustelin parin nistin kanssa. Jäi sinne kaikki tavarani, mitkä minulle olivat arvokkaat kun niitä vuosia mukanani pidin. Oli teksteissäni päivämäärät ja sivunumerot, piti minun niistä kirja vääntää.
Olemme jengin kanssa mietitty miksi venäläiset minut ottivat hampaisiinsa lääkiten sairaaksi minut. Onhan toki lääkkeissä sivuoireet mutta uskon ihan muuta olevan kohteluuni ohkolan sairaalassa. En nyt ala tähän kirjoittelemaan kaikkia uusiksi, mutta lukekaa teksteistäni mitä olen kokenut tällä reissulla. Fyysistä ja psyykkistä henkistä kidutusta tämä on minulle ollut, kun olen joutunut pakkohoitoon ja pakkolääkitykseen syyttä vielä. Ja lääkkeistä mistä sairastuin pahasti. Silmieni vienti oli paha juttu kun pakottivat osastolla 20 minut ottamaan verenpainelääkkeen kun lääkäri määrää, mistä silmäni heti menivät huonoksi. Luulin sokeutuvani pitkään jatkui silmieni vaiva. Sitten kehittivät kaihia minulla olevan.
Lopetettiin se verenpainelääke ja tuli uusi minkä lopetin mukavan osasto 50 naislääkärimme kanssa yhdessä, panimme sen tarkkailuun mitaten paineitani. On tämä nykyinen naslääkärimme vissiin kanssa venäläinen mutta erittäin mukava ja osaavan oloinen. Heti ensi näkemyksellä sain hyvän kuvan lääkäristämme kun jaksoi se kuunnella juttujani. Ja ulkonäkökin on vielä lääkärillämme edukseen. On se toista kun nämä mieslääkärit olen aina tullut paremmin naisten kanssa toimeen. Ha haha.
Mutta kun ihana sisar hento valkoinen J. järjesti minut kunnon silmälääkärin vastaanotolle, sanoi se hyvin minut tutkittuaan ettei mitään kaihia minulla olekkaan. Miettikää nyt hyvät lukijat miten minua psyykataan vuosia. Luulin pääseväni hyvään uskovaisen paikkaan kun menin selin kylään samarian taloon asumaan ja minulla luki vuokrasopimuksessakin ettei talossa sitten päihteitä saa käyttää. Oli siinä talossa kirpputorin kokki Iso Antti kuka joi jatkuvasti talossa poliiseja ja lanssia taloon soitteli itselleen jatkuvasti. Kävi se kurkusta kiinni nuorta poikaa silloin otin vähän itsekkin viinaa ja ärähdin isolle Antille. Siitä alkoikin kiduttamiseni jorvissa 12 vuorokautta kolkossa kopissa. Ja jatkui se täällä kellokosken talossa missä olen ennen saanut hyvää kohtelua kymmeniä kertoja siellä olleena.
Lääkitsivät minut niin sekavaksi etten tiennyt mistään mitään kaatuilin ja menin yöllä toisten huoneisiin. Ja kumma vaan kun jatkui lääkitsemiseni sekavaksi ohkolan sairaalassa kusin yöllä käytävälle kerrankin ja menin yöllä toisten huoneisiin. No nyt näyttää hyvältä kun lopetettiin LITIUM 1800 mg sain kyllä lohjan osastonylilääkärin S. V. kirjallisen todistuksen että tod.näk sairasteluni syyksi tulee LITIUM 1800 mg lääke. Ja nefrogeeninen diabetes insipidus vesitystauti tuli lääkkeestä.
Rahalla voisivat selvitä asiasta toki en anteeksi anna ikinä tai sanonko ettei ISI JUMALA VARMAANKAAN KIDUTTAMISTANI HYVÄLLÄ KATSO. Kumma vaan kun paskaa kirjoitelee lääkärit että olen itselleni ja muille vaarallinen. En ole koskaan joutunut täällä sairaalassa kenenkään kanssa riitoihin enkä linnoissa vaikka olenkin lusinut 12 kertaa. Tällä rissulla ovat minulle lyöneet kämppikseksi murhapolttajaa sytytti se osaston 20 tupakkakopin ja vielä osaston 50 kopin ja toinen oli repinyt varmaan laskuistani suikalaita helvetti huume kaveri oli osastolla 30 kämppis. Ja minähän olen sotilas ja sen mukaan toimin. Värini olen valinnut ja sen mukaan taistelen. Olen VISITORS VIERAILIJA.
Tarinaani vielä huumepojista ja minun vammauttamisestani yritti sitä tuttu kaveri salaa minulta lyöden pään auki yökerhosta tullessani yöllä kämpille.
Muuten on päivä ollut ihan mukava kirjoitellen kynällä ja koneella. Kävin kanttiinissa ostin jäätelö pikarin ja juusto snacseja. Mietin vaan rahavarojani eiköhän ne ala vähissä olemaan kun ei mistään tule muuta kun eläkkeet, hoitotuet ja takuueläke pienen palkan saan myös töistäni. Olihan se mukavaa kun rahaa minulla oli hotelleissa asustelin se oli mukavaa aikaa. Mutta eihän pieni perintöni riittänyt mihinkään kun syötin ja juotin poikia. Alkoivat vaan minua kiristämään nistit ja heitä hyväksi käyttävät porukat. Haksahtavat vaan pahasti minussa jos saatanat luulevat että anteeksi annan kiristäjilleni. Se kiristäminen on niin paha rikos, täyttää se henkisen väkivallan kriteerit.
Uhkailivat minua porukka mitä luulin omakseni mutta taisinkin haksahtaa porukassa. No yksi hyväkäs onkin kuulemma kuollut kuulin sen varmalta taholta. Kaikkihan ne sortuu elontiellä minullekkin paskaa tekevät. Kummasti taivaan ISÄ kaataa vihollisiani menee vieraat ja omat ja saavat mennäkkin rauhoittuu siinä tilanne kummasti. En oikein saanut pojista selvää olivatko ne minusta huolissaan vai rahaako ne yrittivät minulta. Katsoin että oli minun aikani poistua paikalta kun ei ollut minulla kun tuulen huuhtelema perse. Kaikki panin menemään huumeväen kanssa ostin heille pyörän, tabletin, ja tupakat, ruuat, juomat, vaatetta, puhelimen.
Missä oli kiitos kaikesta työstäni heidän kuntouttamisessa.Kun olisi edes yksi pelastunut kavereista olisi työni ollut kannattavaa.Pahaa oli kun Nyysky ja joku mustalainen makasi hyrylän pomolta vuokraamassani kolkossa kellari tilassa minulta löivät pään auki jollain astalolla.Tokenin ambulanssisa ja painoin pipollani haavaa meinasivat lähteä minua peijakseen viemään kytätkin olivat paikalla. Sanoin etten lähde siihen peijaksen kidutus sairaalaan mikä se on minulle ollut. Sanoin että painan pipollani haavaa pari minuuttia ja se hyytyy ja näin kävi. Jäin kellari tilaan nukkumaan iso puukkoni vieressäni, pesin bombers paitani kylmällä vedellä kun se veressä oli. Intiaani takkini ei ollut paljonkaan veressä.
Eivät olisi saastat huume sekopäät minua toista kertaa saaneet yllätettyä siitä pidin huolen. Nukuin patjalla toinen silmä auki koko yön. Eivät tulleet saatanat takasin kämpille, sinä yönä. Lukekaa olen paljonkin kirjoitellut asiasta ja muistakin hämärä hommistaan. Vähän taas toistan itseäni mutta jos tulee lukijoita tässä vaiheessa sivulleni pääsette mukaan tarinoihini.
Kunhan nyt olisin asunnon saanut vaikka Keravalta olisihan elämäni ollut toisenlaista olisin pitkään elänyt perintö rahoillani saanut jollain duunilla rahani poikimaan. Mutta paha vaan olivatkin pojat huumeiden käyttäjiä vähän kaikki siihen tyssäsi minun politiikkankin menoni. Ainakin vetämään tutun lääkärin sinne menoa olen puhunut ihmisille kyseisestä lääkäristä. Mutta onkohan jotain sattunut kun en ole kuullut mitään P.T.
torstai 16. syyskuuta 2021
Yö oli katkonainen heräten monesti yöllä. Kumminkin melko hyvin levänneenä aamusta. Kusihätä herätti yöllä pari kertaa. Nukahtelin aamusta vielä pieniä tirsoja. Painajaisen näin aamusta unessani.
Nukuin tosiaan katkonaisesti yöni ei kumminkaan enään väsytä minua pahemmin. Kävin juomassa teen aamusta kello 6 kun aukesi silloin potilaskeittiö. Oli ulkomaan kaveri A. ja nainen T. kahvilla siellä niin kun ovat ne joka aamu kahvilla. Nyt lähden toiselle teekupille kun löysin hunajaa taskustani. Oli minulla eilen asuntoasiassani video lähetys lääkärin sossun ja jonkun kolmannan naisen kanssa . Näin heti naisista ettei palaverimme onnistu ja niin kävi sanoi sossu ettei heillä ole minulle kämppää antaa.
No omahoitaja J. sanoi että eiköhän minulle paikka jostain löydy, helvetti kun näin videolla naiset ajattelin heti ettei onnistu palaverimme. Nyt toiselle teelle hunajalla jos sokeri vähän herättäisi minua. Näin pahan unen missä äitini tuli puukolla päälleni ja poikakin oli unessani pienenä. Heräsin siihen kun pyysin pojaltani kanssa puukkoa.
En vieläkään ole päässyt unestani yli niin kauhea se oli, todellinen painajainen näin sen kun otin tirsoja aamusta tänään. En olekkaan Äidistäni unia nähnytkään mikähän tarkoitus unellani oli. Toivotaan nyt ettei ole se mikään pahan merkki ja jotain sattumassa.
Nyt teelle hunajalla tekee se niin hyvää, kahvia minulla ei olekkaan enkä siitä niin välitäkkään. Ajattelin siirtyväni kaakaoon olisi se parasta juomaa minulla. Riihimäen Keskusvankilassa tein itse makaon ostin vahvaa van houten kaakoa ja maitojauhetta sekä hienoa sokeria sekoitin ne keskenään. Tuli siitä hyvää juomaaa pelkkä kuuma vesi siihen niin valmista oli.
Päivä taas lusittu ilta joutaa hiljaisuus on laskeutunut osastolla kun jengi nukkuu lääkkeistään. Minulla on rauha kirjoitella kun eivät muut hermostuneena kävele käytävää edestakaisin.
Menen itsekkin kohta nukkumaan kun on sali aamusta aikasin. Pääsee taas treenaamaan salille, punttia ja säkkiä takomaan. Väsyttää minua kovasti jos nyt sammutan koneeni hetken päästä. Panin tekstiä menemään siskoni Reijan tytön sivulle, toivotaan nyt että ottaisi se edes suvusta minuun yhteyttä. Kun iso siskoni ei mitään auta minua, edes pyytämällä kylään tossa sairaalaa lähellä olevaan huvilaansa.
Tuntuu vaan koko sukuni kirotulta kun ei kukaan halua olla tekemisissä kanssani. Kummallisia ovat sukulaiseni olleet minulle, poikanikaan ei välitä minusta yhtään. Lähti se perheineen Espanjaan asumaan ja jätti minut tähän saatanalliseen maahan uppoavaan laivaan. Olen niin paljon saanut ottaa pahuutta vastaan suomessa, suomalaisten toimesta.
Hoidin poikaani lapselle ensimmäiset tärkeimmät vuodet isäni poikaa pilatessa kaikella tavalla, tiputti se pojan päälleen kettiön pöydältä hyppi poika pöydällä. Itkien nostin pienen sänkyynsä ja paijasin pienen päätä. Pidin pojan levossa sen päivän, isäni sanoi kun poika tajuttomana oli että huoran poika. Isäni kipeässä päässä oli tommoinen ajatus. Neuvolat, hammashoidot ja putket korviin kaikki hoidin. Ja minut hylkää, äitinsä onkin nyt hyvä äiti miksi näin voi olla. Miksi minua näin paljon kidutetaan ja rääkätään vuosia. On elämäni pilattu yksin olen koko maailmassa ei yhtään ystävää enään ole hengissä, vanhaa liittoa. Näin onneksi unen maailman lopusta oli se uni niin todellinen katsoin aamulla aikasin ulos ikkunastani oliko se uneni totta. Mutta petyinkin, mutta puhkesi kumma vaan korona virus saamaan aikaan.
Minä vaan kovasti ihmettelen talon touhuja, kaverikin opettajan poika reservin Majuri, kysyi minulta olenko jo saanut talon motiivin selville minun kohtelustani. En käytä huumeita en edes polta, kun on minulla yläkertaan asiat kunnossa, en tarvitse mitään myrkkyjään. Lääkkeethän pitäisi ihmistä auttaa ei sairastuttaa olen mielummin hullu kun sairas lääkkeistään. LITIUM 1800 MG pahinta myrkkyä oli minulle. Pari vuotta siitä myrkystä sairastelinkin pahasti, onneksi ei jäänyt päälle sairaudet mitkä siitä myrkystä minulle tuli. Silloin olisi alkanutkin irtopäitä niin sanotusti lentelemään. Rahalla talo selviää yli kahden vuoden sairastuttamisestani. Kondis meni silmäni meni huonoksi miten sitten henkinen puoli kun psyykettäni kiusattiin vuosia. Ja kysyn vaan miksi vielä venäläiset lääkärit otettiin siihen hommaan. Sanoi vaan venäläinen lääkäri että hoitajien puheilla häm määrää minulle LITIUMIN ja nosti se vielä pitoisuudet pilviin 1800 mg.
Kumma on vaan kun hoitajat sanoo että lääkäri määrää lääkkeet, miksi sitten venäläinen mieslääkäri sanoo että hoitajien puheilla määrää minulle LITIIUM lääkkeen minkä pitoisuudet nosti ihan myrkytysvaaraan asti, minulle sanottiin niin ulkopuolelta sairaalan. Tämä kyseinen venäläinen mieslääkäri ei suostunut antamaan minulle sianlihatonta ruokavalioa. Sanoi se että on se vaikea järjestää sanoin ettei todella ole kun oli siellä kaksi muutakin sianlihatonta ruokailijaa. Mitähän siitä tuumaa ISLAMIN Ystävänikin. Että Papa Kai joutuisi syömään saastaista sikaa en todella sitä tee. Olet sitä mitä syöt toiset syö elääkseen toiset elää syödäkseen
Tulee tähän vähän toistoa mutta jos tuleekin uusia lukijoita minulle pääsevät ne heti mukaan asiaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Toodella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua ...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...