perjantai 30. syyskuuta 2022
Päivä mennyt hyvin siivoukset tehty ja liikenteessä käyty kuppilassa. Harmittaa vaan kun siirtyi lääkkeiden lopetus polin hoitajan sairastuttua.
Oli minulla nelos kerroksen siivous imurointi ja moppaus konetus jäi kun oli kone rikki valutti se vedet lattialle. Kävin myös heti aamusta aikasin automaatilla ja kaupassa. Kävin myös kylän ruokaravintolassa istuin siellä ja katselin jengin touhuja. Oli mukava keli pyöräillä kun alkaa kelit kohta olemaan ohi pyöräilyyn, katson nyt laitanko nastarenkaat pyörääni mitkä oli hienossa Feltin pyörässäni millä ajelin kesät talvet.
Olisihan se mukava ajella kesät talvet kelistä välittämättä nastat se kyllä vaatii pyörään on se muuten liukkaalla aika riskaapelia hommaa. Alan tänään kyllä ajoissa nukkumaan on minulla univelkaa monelta yöltä, kun en ole välittänyt nukkumisesta on yö niin antoisaa aikaa kirjoitella ei ole silloin mitään hälyä ilmassa. Olen ihan pirteä yöllä herätessäni ja siitä alan kirjoittelemaan kynällä ja koneella. Menen kyllä nukkumaan vielä monesti aamuyöstä uudestaan ja nukun normi tunnit aamuun asti.
Mutta enemmän voisi kyllä nukkua on vaan minulla niin hyvä fiilis nykyään kun jää lääkkeeni pois minulta. Piti ne jäädä jo eilen torstaina mutta oli polin hoitaja sairaana eikä pystynyt se pitämään video palaveria minun kanssani. Luulin kyllä että se lääkkeen lopetus olisi ollut vaan kuitattu puhelimella talomme hoitajille. On kyllä niin perkelettä että elämääni on vuosia pilattu minulle turhilla lääkkeillä. Mitkä olen melko tarkkaan sylkenyt vessanpyttyyn, ja henkilökunta on niin dorkaa ollut että pitää minua terveenä lääkkeillä. Mitkä siis olenkin sylkenyt pois siis miksi söisin lääkkeitään jos olen ilman niitä terve ja lääkkeillä sairas. MIKSI kysyn sitä vaan ja millä oikeudella hoitajat tekee raporttejaan millä vieras lääkäri määrää lääkkeitään. On kyllä ollut psyyke koetuksella pelleillä lääkkeillä, mutta päätäni säästääkseni olen ne sylkenyt pois.
torstai 29. syyskuuta 2022
Yö joutaa ilta jo pitkällä on uni kohta voiton saa kulkijan silmä väsyneenä painuu uneen.
Hyvä päivä on ollut pidin kotipäivän tänään siivoten huoneeni seurustellen leväten aamusta kahvakuulaa treenaten sekä talomme salilla puntilla käyden. Nyt sammutan kohta koneeni ja alan nukkumaan että jaksan aamusta taas osallistua siivousryhmän hommiin. On ilta ja yö niin mukavaa aikaa kirjoitella etten malta mennä ajoissa aina nukkumaan. On toi lääkitys vaan ollut silloin kun olen sen syönyt niin ikävä herättää se minut yöllä ihan tokkurassa en saa kunnolla silmiäni auki. Häviää lääkkeillä minusta eläimen vaistot millä olen monet tilanteet selvittänyt matkan varrella.
Nyt hyvää yötä kansakunnat toivotaan rauhaa joskus maailmaan ja ihmisille hyvä tahto.
Treenattu hyvin tälle päivälle kahvakuulaa aamusta heti. Ja päivällä talomme salilla hyvä punttitreeni tehty. Lääke lopetus ei onnistunut tälle päivälle sairaus tapauksen vuoksi.
Vedin taas hyvät treenit tälle päivälle aamusta heti aikasin kahvakuulaa ja venyttelyjä. Sekä päivälle tein talomme salilla hyvän puntti treenin. Tein jalkakyykkyä, penkkiä, pysty taljaa edestä ja takaa, sekä rintaa ottaen. Tulihan taas hyvä olo treenistä bodi ja pääkoppa kiittää kovasta treenistä. Nyt lepoa loppu päivä ruokailu ja päiväunet sen jälkeen.
Harmi vaan kun ei lääke lopetus onnistunut tälle päivälle, soitti polin hoitaja ja sanoi olevansa kipeä ei pystynyt se video palaveriin. Luulin kyllä että se vaan olisi puhelimessa kuitannut lääke lopetuksen. Nyt pitääkin meidän olla talon henkilökunnan kanssa videoa palaverissa. Olisin halunnut tavata polin väkeä kahdestaan kun en halua että talomme väki tulee hämmentelemään asioitani, kun eivät nämä minusta mitään tiedä eivätkä pääni tuotoksista.
Kun ei kuulu kenellekkään vieraalle yhtään asiani, tekee nämä meidän henkilökunta kovasti raporttejaan, pitää minun saada luettavaksi kaikki mitä minusta ovat kirjoitelleet. Kun ei saisi yhtään kenestäkään takana päin kirjoitella eikä puhua selän takana. Tässäkin meidän yksikössä on ihan nuoria tyttöjä työssä henkilökuntana ei ne tiedä vielä mistään mitään herkästä mielenterveys ja päihdealalta. Vaatii tämä pitkää praktiikkaa mikä minulla on, osaan samaistua potilaisiin hyvin. Pääsen helpolla niin sanotusti ihmisen pään sisään jo ensinäkemältä. Sanonkin että näkee naamasta kun lakkaa saamasta.
keskiviikko 28. syyskuuta 2022
Kahvakuula treenit tehty kello 4.30-5 välinenä aikana monia liikkeitä tehden. Hyvällä fiiliksellä aamu lähtenyt käyntiin elämä näyttää taas hyvältä. Kun jää psyykenlääkkeet pois minulta.
On minua myrkytetty lääkkeillä vuosia hupia mistä olen sairastunut pahoin. Nyt on aikakin että ne lopetetaan minulta onneksi olen saanut huijattua lääkkeiden otossa ja saanut syljettyä ne pois muuten olisinkin varmaan aika kypsä päästäni. On vaan ollut psyykkeelle todella rasittavaa tietää koko ajan olevansa terve ja pelleillä lääkityksen kanssa. Ohkolassa jouduin syömään myrkkylääke LITIUM 1800 mg kun ottivat siellä kerta viikkoon kusi ja verikoetta minulta. Lukekaa miten siellä minut sairastutettiin pahasti siellä.
Mutta tutkiva journalismini on vaatinut tekemään raskaankin uhrauksen elämässäni. Auttaessani heikkoja kiusattuja kidutettuja parhaani olen tehnyt asioiden eteenpäin viennissä. Alkaisiko jotain jo tapahtumaan JUMALANI mitta on aika täysi, sen huomaatte maailman tilanteesta koronaa, mullistuksia, sotaa maailmassa.
Mursin illasta viimeisen olantsapiinin 10 mg. Tokkurainen yö sen takia 20.25- 3.30 välin nukkuen. Kello on nyt 4.05 elämäni tarinaa kirjoitellen.
Pitäisi olla viimenen psyyke lääke minulle eilen tänään ne pitäisi loppua. Pitäisi polin hoitajan vielä soittaa minulle asian tiimoilta. Hyvä niin niin sairaaksi tulinkin lääkkeistään. Miksi minut piti sairastuttaa lääkkeillään LITIUM 1800 mg pahinta myrkkyä oli minulle ohkolan sairaalassa venäläinen mieslääkäri sen määräsi suomalaisten hoitajien puheilla kuulemma. Lukekaa miten sairaaksi minut myrkytettiin Kellokoski Ohkolassa.
Tein heti herättyäni varjonyrkkeilyitä sekä venyttelyjä parvekkeellakin. Kohta teen vielä kahkvakuula treenit herää siinä kunnolla. Kun toi 10 mg olantsapiini vetää silmäni ihan ristiin väsymyksestä. Jos vielä aamusta tarjoavat aripiprazol 10 mg lääkettä minulle kieltäydyn siitä. Vetoen polin hoitajan keskusteluun lääkkeiden lopetuksesta.
Kyllä hermo nyt lepää kun jää minulle turhat lääkkeet pois minulta. Näyttää tämäkin paikka mukavalta lääkkeettömänä, toki olen huijannut syöväni lääkkeeni olen sylkenyt melkein aina ne pois viemäriin. Miksi söisin kun olen henkilökunnankin mielestä terve kun en syö luulevat minun olevan lääkkeillä kunnossa vaikka ne onkin lavuaarissa.
Olen monessa paikassa sylkenyt lääkkeet pois ja pitäneet henkilökunta minua lääkkeillä terveenä. Enkö ole esimerkilläni näyttänyt ettei kaikki ole mielisairaita ja tarvitse lääkkeitä. Ihminen on yksilö persoona ei kaikki päivät ole sille samanlaisia fiiliksillä ihminen menee. Kiitos vielä Ohkolan sairaalan ihanalle osasto 50 naishoitaja J. ja hienolle Venäläiselle naislääkärille A. Heidän kanssaan synkkasi siellä ja jäi myrkky LITIUM 1800 mg pois minulta. Pääsin myös eteenpäin heidän ansiostaan varmaan tänne palvelutaloon. Puhun LITIUMISTA 1800 mg myrkkynä sillä sitä se minulle oli niin sairaaksi siitä tulin.
Nyt kyllä elämä näyttää hymyilevän minulle olen vapaaehtoisesti palvelutalossa ja lääkkeet jää pois minulta.
Väsyneenä mutta siivouskohteeni tehty taas on paikat kunnossa talossamme. Siivousryhmämme tekee hyvää työtä.
Oli minulla tänään siivouskohteena 3 kerroksen imurointi moppaus ja konetus. Lisäksi oli pöytien ja tuolien pesu sekä niiden pinoaminen siivouksen alta. Jeesasin myös keittiö vuorolaisia keittämällä kahvit porukalle siivosin myös keittiötä. Oli taas hyvät hommat meillä kun saimme tehdä yhteisön hyväksi hommia. Saamme pientä kanusterahaa hommistamme se on ihan minimaalinen korvaus töistämme. Keittiö vuoro on koko päivän pesti kello 7-19.30 saa siinä tehdä töitä. Kumma vaan ettei keittiö töistä makseta mitään vaikka se onkin aika rasittava päivä. Varsinkin kun kaverini luistelevat hommasta pitäisi siinä hommassa olla koko ajan ajan hermolla.
Jouduin aika paljon tekemään yksin pitkin päivää hommat. Siksi se keittiö vuoro on minullekkin alkanut olemaan vastenmielinen. Olen eläkeläinen jo ikäni puolesta ei pitäisi minulle enään kuulua talomme hommat. Menisi minulla aika muutenkin treenaten puntilla kirjoittaen tarinoitani ulkoillen pyöräilen paljon. Toivon nyt kun jää lääkkeet pois Olantsapiini 10 mg pahimpana vatsalleni mikä on pilattu täysin lääkkeillä. Että saan vatsani toimimaan normaalisti eikä ole enään vatsani ongelmallinen toimii se nykyään miten sattuu mikä on rasittavaa en voinut vatsani takia lähteä edes talomme järjestämille kesäloma retkille.
Nyt sitten näen miten vaikuttaa lääkkeiden lopetus. Eilen ainakin veranpaineeni ja pulssi olivat hyvät kun oli lääkkeiden aiheuttama stressi pois minulta kun sain tiedon niiden lopetuksesta. Uskon että paranee vielä enemmän paineeni kun jää lääkkeet huomenna pois. Hyvällä fiiliksellä menen mitä nyt väsymykseni vaikuttaa olooni. Tyhmä kun olin en mennyt eilen ajoissa nukkumaan en vaan aina malta mennä vaan kirjoittelen myöhään yöhön. Kynällä ja koneella tulee minulta tekstiä paljon elämästäni laitoksissa.
tiistai 27. syyskuuta 2022
Nukkuen vielä aamusta hetken siitä kello 4.45 aamujumppien tekoon tein tehokkaan jumpan. Hyvällä fiiliksellä kun lääkkeet ovat jääneet tehoja löytyy ihan erilailla.
Kyllä on kun eri mies kun lääkkeet jäi stressi hävisi kun pyyhkäistynä minulta. Vaikutti pakkolääkitys niin rankasti psyykeeseeni ihan sairastuttaen minut fyysisesti. Vaikka oli minulla ihan minimaalinen lääkitys aripiprazol 20 mg aamusta ja olantsapiini 10 mg illasta. Nyt vaan kun saan ton vatsani toiminnan normalisoitua minkä olantsapiini pahimpana myrkkynä pilaa täysin.
Tein äsken herättyäni niin sanotut sellijumpat varjonyrkkeilyä lämmittelynä siitä venyttelemään ja etunojapunnerruksia sekä lankutuksia ja vatsaliikkeitä tehden. On piilevä masennukseni hävinnyt kun sain tietää lääkkeiden lopetuksesta vointini parani huomattavasti. Fyysinen ja psyykkinen vointi parani huomattavasti lääkkeiden lopetuksen myötä jo kun niitä vähennettiin ja sain tietää että saan ne lopetettavaksi.
Olisi minun vaan pitänyt heti alkuun vaatia lääkkeiden lopetuksen mutta kun olen luullut koko ajan että on talossamme pakkolääkitykset. Kai se toisilla onkin kun ovat oikeasti kipeitä. Minä en ole mielisairas olen alkoholisti keneltä on viinapiru kuollut päästä pitkällä hupituomiollani. Masennukset hävisi kun pojan äiti löysi miehen itselleen ja rauhoittui. Annoin poikamme heille sitä 7 vuotta hoitaen äitinsä meidät jättäen pojan ollessa ihan pieni, sain olla isää ja äitiä pikkaselleni.
Lukekaa ja miettikää miten paljon olen takianne kärsinyt kymmeniä vuosia. Hupia kiinni olleena pahimmissa kellareissa ihan kidutusta olen saanut kokea monessa paikassa. Miksi suomalaiset näin olette tehneet on koston kierre alkanut kohdallanne JUMALAN RANKAISU ON RANKKA. Kärsitte pahoin pahoista teoistanne mitä harrastatte. Ja tällä tarkoitan pahoja ihmisiä ketkä olemme merkanneet.
Yöllä heräten kello 2.10 katsomaan kaverin kanssa yhtä ainoaa loistavaa tähteä.
On monena yönä loistanut vaan yksi kirkas tähti taivaalla. Menin nukkumaan kello 21.50 heräten kello 2.10 on niin hyvä fiilis lääkkeiden pois jäännin takia että se jo pitää hereillä. Menen toki kohta takasin nukkumaan nukahdan hetkessä kun vaan sänkyyn maltan mennä. On vaan tämä yö niin antoisaa aikaa kirjoitella ei ole mitään häiriötä ilmassa. Minulla on kyllä hyvät unen lahjat nukahdan hetkessä mutta herään myös eläimen vaistoilla pieneenkin häiriöön.
Kirjoitan tarinaani kynällä ja koneella tulee minulta juttua paljon JUMALANI JOHDATUKSESTAKIN. Kynällä kirjoitan asiat ihan niin kun ne on tähän blogiini ei arvaa ihan kaikkea kirjoitella. Nyt alkaa väsy painamaan ja aamulla on meillä siivousryhmän hommat eli nyt nukkumaan pariksi tunniksi etten ole aamulla taas kun nukkuneen rukous. Olen yöllä ihan virkeä mutta kun aamulla herää muut alkaa minua väsyttämään.
Kunhan nyt vaan malttaisin nukkua enkä valvoisi kuuta ulvoen ja tähtiä katsellen vaan yksi on ylitse muiden. Se on tähti maailman kaikkeuden ikuisuudesta ikuisuuteen, elämäni tähti. Rukoilkaa ylistäkää ja tehkää parannus nöyrtyen. Koette elinaikananne JUMALAN RAKKAUDEN.
Verenpaineeni ja pulssi normalisoitui kun stressi hävisi lääkkeiden lopetuksen myötä. Muutenkin elämä valkeni vaadin lääkkeiden lopetuksen ja se meni läpi.
En psyykelääkkeitä tarvitse kun en ole mielisairas olen alkoholisti keneltä on pitkällä hupituomiollani viinapiru kuollut päästäni. Olen ollut pojan äidin takia masentunut mutta kun se sai miehen itselleen hävisi masennukseni kun lopetti muija tutuissa kundeissakin juoksemisen. Annoin poikamme heille sitä lapselle tärkeimmät 7 ensimmäistä vuotta hoitaen. Neuvolat hammshoidot kaikki hoidin, nukkui pikkanen vieressäni äitiyspakkaus laatikossa pienenä.
Rakastin niin paljon pienokaistani siksi ihmettelen miksi minut hylkäsi se perheineen, lähti ne espanjaan asumaan jättäen minut suomeen, missä olen ihan kidutettavana joutunut olemaan monessa paikassa. Olen alkanut epäilemään onko se poika minun ollenkaan kun äitinsä onkin sille rakas vaikka se muija hylkäsi pojan ja minut pienestä asti.
No nyt näyttää hyvältä tässäkin paikassa kun lääkkeet jää kokonaan, alkaa elämä paranemaan minullakin kun vaan nyt saan olla oma itseni etteivät ala taas henkilökunta minua painamaan. Eiköhän lääkkeiden aiheuttama stressi häviä minulta pikku hiljaa ja alan olemaan onnellinen. Häviää kiukkuisuuteni ja masennus minulta mitä on ollut minulla lääkkeistä johtuen ja muutenkin haluan toimia täydellä päällä. Kun lääkkeet tekee tokkuraa vaikka vaan vaikuttamalla psyykkeeseen.
maanantai 26. syyskuuta 2022
Heräten yöllä 2.30 kaverin koputtaessa oveeni lähti se yö kaupoille kysyi tuleeko minulle mitään. Nukuin vielä sen tuloon asti 3.40 keittiö vuoro minulla tänään nyt unta vielä.
Kello on nyt 4.18 kirjoitan hetken ja menen vielä hetkeksi nukkumaan että jaksan keittiö vuoroni tehdä tälle päivälle. Nukuin hyvin kaverin ovelle tuloon asti ja sen jälkeenkin nukahdin heti heräten sen takaisin tuloon asti. Toi se minulle energia juoman ja proteiini juoman kello 3.40 heräsin taas sen koputukseen. Hyppään kun eläin ovelleni kun kerran kopahtaa joku oveeni. On minussa eläimen vaistot kuka ne nyt ymmärtää, monesta pinteestä olen pelastanut itseni ja muita vaistoillani.
Olen sellaista elämää viettänyt että on eläimen vaistot pitänyt minut hengissä. Nyt on hyvä fiilis kun jää lääkkeet pois lääkärin siunauksella, ärähdin asiasta niin johan ottivat polilta yhteyttä ja sanoivat ettei minua voida väkisin lääkitä. Helvetti olisi pitänyt jo ajoissa ärähtää asiasta kun olen pelleillyt lääkkeillä koko ajan. Syönyt sillon tällöin niitä kun en halua olla lääkkeistään sairas miksi niistä olen tullut. Olen ollut lakimieheen yhteydessä ja asiani on auki.
Lukekaa miten sairaaksi tulin kellokoski ohkolassa lääkkeistään sairastuin siellä pahasti. Kävin Lohjan sairaalassa osastonylilääkärin S.V. vastaanotolla mistä sain kirjallisena LITIUM 1800 mg aiheuttaman sairasteluni on minulla myös Lohjan sairaalan erikoislääkärin M.F. kirjallinen paperi. Ja älkää ihmetelkö kun puhun myrkyttämisestä lukekaa miten sairaaksi lääkitsivät minut, venäläinen mieslääkäri sanoi kolmen suomi hoitajan palaverissa että määrää hän minulle LITIUM lääkityksen suomalaisten hoitajien puheilla. Miten helvetissä näin voi olla no pelkän opiskelijan ja venäläisen mieslääkärin palaverissa tyyli muuttui lääkärillä. Ja pääsimme paremmin juttuun kun tutustuimme toisiimme sanoi se ettei hän halua luovuuttani viedä.
Onneksi oli osastolla 50 hieno suomi naishoitaja J. kuka muisti minun laittaneen heille kolmosantennin aikoinaan kun minulla oli antenniasennus firma. Synkkasi meillä heti hyvin ihanan naishoitajan kanssa tuli taloon myös mukava venäläinen naislääkri A. Heidän kanssaan lopetettiin minulle myrkky LITIUM 1800 mg ja siitä alkoi paraneminen pikku hiljaa vointini parani huomattavasti. Olisin tällä venkulan päällä kyllä juoninut itseni ulos talosta ajoissa sen kymmeniä kertoja tehneenä. Mutta kun aloin ääntä pitämään talon touhuista niin alkoihan kiusaamiseni siellä. Lukekaa miten syyttä jouduin selkin samarian pisaran paikasta sekopää juopon Antti kokin takia jorviin kidutettavaksi 12 vuorokaudeksi ja kellokoski ohkolaan 3 vuodeksi.
Olen paljon näistä kirjoitellut mutta tässä on tarinan poikasta uusille lukijoillekkin. Miten voi olla näin suomessa kun minulla rahaa oli ei kukaan uskaltanut minua kiusata ei pakkohoitoja eikä pakkolääkityksiä. Sama oli linnoissa pahimmat murhamiehet parhaita kavereitani ei kukaan piipittänyt mitään veljiäni ne olivat. Kumma vaan kun isoisäni Toivo Hyvönen lunasti kädellään tämän maan minullekkin sodassa sen melkein menettäen. Ja nyt suomi hoitajien kanssa venäläiset lääkärit minut sairaaksi lääkitsivät. Minä kun olen aina pitänyt itseni taloissa terveyden perikuvana niin hyvässä kunnossa. Ja kumma vaan kun alkoi samaan aikaan ukrainan sota kun minut sairastutettiin. Mikä oli kellokoski Ohkolan motiivi siihen ja miten siihen sisälty Suomalaiset hoitajatkin. Maanpettureitako ovat vai mikä oli motiivinsa.
Olen 12 kertaa lusinut monissa taloissa eikä minua olla lääkitty eikä mielisairaana pidetty seutulan työsiirtolassa olin pari tuomiota urheiluvetäjän tittelillä eikä sinne höperöitä oteta. Siuntion, Mäntsälän leirit kiertäen monet talot lusineena. Mikä oli parasta aikaa elämässäni kun ei ketään niin sanotusti rasitettu linnoissa. Intiaani kestää aika paljon fyysistä kipua mutta henkinen kiusaamiseni ylittää jo käsityskykyni.
Hyvä päivä oli tänäänkin suurin asia kun jää lääkkeet minulta pois kyllä siitä hermo lepää ja psyyke. On nykyään ihan rento fiilis ja kaikki näyttää hyvältä elämässäni.
Kyllä onkin ollut pyyke kovilla turhilla lääkityksillä kun en ole monessakaan paikassa niitä syönyt vaan sylkenyt ne pois. Ja on ollut henkilökunta sitä mieltä että olen lääkkeillä kunnossa. Kyllä se on minua rassannut pahasti vuosia, nyt ne jää pois lääkärin siunauksella. laitoin polille joku yö sitten viestin puhelimella aika tiukan turhasta lääkitsemisestäni. Tulikin seuraavana päivänä soitto sieltä hoitajalta että lääkkeet lopetetaan ettei niitä voi minulle väkisin syöttää.
Hyvä niin kun olen ollut vuosia ilman ja lääkärini sanoo etten tarvitse, niin tuleekin uudessa paikassa täysin vieras lääkäri kuka ei minua yhtään tunne enkä ole kun päivää sanonut ja määrää se lääkkeitä. Miten saatanassa voi näin sekasin asiat olla suomessa mikä pitäisi olla hyvinvointi valtio. On suomessa mielenterveys ja päihde puoli ihan perseellään. Vierasmaalaiset lääkärit heittää ihan hatusta paskaa lausuntoihinsa miten se voi mennä läpi. On minulla mustaa valkoisella niiden lausunnoista mitkä ovat ihan vääristeleviä.
Katson nyt mitä teen jäänkö suomeen vai lähdenkö kirjoittelemaan ulkomailla kaikesta paskasta mitä olen saanut ottaa suomessa vastaan. Tuttu on eduskuntavaali ehdokas puolueessaan katson nyt jos ja kun se menee varmaan läpi uskon ja toivon niin. Jos sen kautta alkaisi maassamme uudet tuulet puhaltamaan ja saisimme paremman isänmaan. Kun kaikilla ei ole asiat suomessa hyvin köyhä on köyhä ja kipeä on kipeä. Voisin kaverin henkiseksi neuvonantajaksi alkaa. Kuri ja herran nuhde maahamme pitää saada. Olen aloittanut parannuksen teon ruohonjuuri tasolta. Aina pienintä ja heikointa kiusatuinta auttaen.
Tutun vanhan liiton tuttuni tapaaminen kaupungilla. Mukava oli tapaaminen kävimme Turkkilaisessa kuppilassa tarjosin konjakin ja kuuman rommin hunajalla kaverilleni.
Oli antoisa tapaaminen meillä saimme parannettua maailmaa kummasti kaverini kanssa. Olimme vähän eri ajoissa kun oli meillä tapaaminen kello 11 mutta oli kaveri vielä stadissa siihen aikaa kun se muisti tapaamisemme olevan kello 13. Mutta odotin kaveria Turkkilaisessa jonkun aikaa sitten teimme tärskyt kirkon kahviossa. Odotin kirkon edessä kaveria ja sieltä se tulikin paikalle.
Puhuimme kovasta elämästämme kun kaverini oli pahoissa paikoissa yli 20 vuotta kiinni yhdestä pölkkypäästä. Oli kaverini valtion mielisairaalassa mutta kumma vaan saikin se siviilissä terveen paperit eli oliko turhaan sairaaloissa. Toivon kaverille vaimoineen ja lapsineen kaikkea hyvää elämässään yritän auttaa heitä kaikella tavalla. Olisin antanut heille mummon mökin tai tädiltäni jääneen kerrostalo asunnon. Kaikki meni kumminkin rahoiksi kun emme ehtineet tehdä isäni ja tätini kanssa testamenttia olisivat varmaan minulle kaikki jättäneet kun läheisin olin heille. Olisin vaan tehnyt selväksi tädilleni että panen sen rahat hyvyyteen ja mummon mökin pidän muistona suvustamme.
Kävin mökin katsomassa oli se kun sodan jälkeen pelkkä piippu pystyssä. Kyynel tuli herkän Kai pojan silmään, kun asuin mökkiä sotaveteraani isoisäni ja mummon ja tädin kanssa nuorena miehenä Isäni ryypätessä. Muistan kun laskin lapsena tontin marjapensaat oli niitä 102 ja Isoisäni Toivo Hyvönen antoi minulle tontilta oman omenapuunkin. Lapsesta asti tontilla touhusin vielä vanhempana hakkasin sytykepuita mökkiin piharakennuksessa. Kävin tätiäni auttelemassa lumitöitä tein ja talon pientä remonttia. Hoiti tätini Inkeri Hyvönen sotaveteraani invalidi isoisäni mökissä sen hautaan menoon asti. Ja vielä mummon niin kauan kun se jaksoi tätini uhrasi elämänsä vanhempiaan isovanhempiani hoitaen.
Sain perinnöt tädiltä jääneet kun siskoni yhtenä pani kiinteisöt rahoiksi. En päässyt isäni enkä tätini perunkirjoituksiin pitämään puoliani. Olisin tehnyt pankin kanssa sopimuksen kiinteistöistä ja saanut asumisoikeuden vaikka mökkiin. Siskoni vaan piipittää että kaikki on mennyt lain mukaan, mitä ne eivät todella menneet kun perunkirjoitukset koskee kaikkia perijöitä. Minulle tuli vähän rahaa mutta olisin vaan tarvinnut oman asunnon, mitä minä rahalla tein kun asuminen oli hotelleissa hirveän kallista. Rosvot ja edunvalvonta vei minulta vääryydellä isäni perinnöt kaikki, vääryydellä lassilan sossu laittoi minulle edunvavonnan kuukauden vuokran takia suostuin valvontaan kun kusetti sossu minua pahasti että minun on valvonta helppo purkaa kun rahaa saan. Ja helvetti sitten purkivat sen vuosien päästä kun olivat kaikki rahani lypsäneet.
Isäni Martti Hyvönen teki vuosia ilmasta valvojan työtä suojakotiyhdistyksen kiinteistöissä oman työnsä ohella. Isältäni jäi minulle vähän perintöjä mitkä minulta vääryydellä vietiin. Miksi ja miten näin voi olla vuosia jaksoin lusia hupia kostoa hautuen väärintekijöilleni. Nyt alkaa aika olemaan täysi sitä toteuttaa lakimies on valmiina syylliset kuseen kun vähiten sitä odottavat.
sunnuntai 25. syyskuuta 2022
Jännä uni viime yönä värvättiin minut johonkin sotilasleiriin. Pitkästä hupituomiostani tarinaa pahimmissa paikoissa ollen.
Näin unta että olimme bussilla liikkeellä ja kuski retkahti ryyppäämään. Meinasin itse ajaa bussia, lähti kuski ajamaan ajoi se bussin katon rikki jonkun katoksen alle. Ajauduin jonkun sotilasleirin lähelle, olivat jo ottamassa minua sisään leiriin sain jo varusteita. Siihen heräsin kun kaveri koputti oveeni tuli se kaupoilta aamusta. Olihan taas niin todentuntuinen uni ikään kun enne jostain. Olen 66 vuotias ja on minua pyydetty pariin suuntaan sotimaankin. Aika hyvin noteeravat vielä vanhemman miehen. Toki olen aina ollut huippu kunnossa treenaten ikäni ja linnat pitäneet nuorekkaana.
Sairastuttivat minut suomalaiset venäläisiä lääkäreitä käyttäen kellokoski ohkolassa LITIUM 1800 mg pahinta myrkkyä oli minulle. Olen siitä paljon kirjoitellut, miksi siis näin tekivät ja vielä suomalaisten hoitajien puheilla kehui venäläinen mieslääkäri määränneensä sen lääkkeeen. Opettajani poika reservin majuri kysyi olenko saanut kellokoski ohkolan motiivin selville kohteluuni siellä.
Syyttä jouduin sairaalaan selkin samarian pisaran juopon kokin aiheuttamana, kun joi se koko ajan vaikka vuokrsopimuksessani luki että talo on raitis. Häiritsi pisaran kokki jatkuvasti viranomaisia, soitteli se kuukauteen kolme kertaa itselleen poliisit pitkään sen sekopään hakuja kerrankin hakivat, toivoin että löytyy siltä niitä ja pääsen eroon pahasta häiriköstä talossa. Kerran tuli kokki ovelleni sanoen että soita hänelle ambulanssi hän sekoaa ja on sillä puukot esillä. Sanoi hälytyskeskus ettei uskalla tulla lanssi ennen kun saan siltä kokilta puukot pois. Otin puukot piiloon sekopäältä ja sanoin hälytyskeskukseen että tulkaa vaan vetää iso kokki itkuviinaa ja puukot on piilossa. Tuli lanssi mutteivät kokkia vieneet vaan paijasivat isoa itkupilliä ja lähtivät pois.
Kerran tuli nuori poika kuka oli siinä kokin firmassa kirppiksellä töissä, sanomaan että oli iso korsto kokki käynyt poikaa kurkusta kiinni niin että oli poika joutunut potkaisemaan itsensä ison kokin otteesta irti. Kehui vielä iso kokki minulle sillä olevilla 150 kilon sormivoimillaan haastaen minut sormikoukkuun kämpillään. Kerran nykäsin oli korsto polvillaan viinansa kaatui pöydälle. Sanoi kokki että hän meneekin nukkumaan sanoin sille että mene nyt sitten. Minä en ole koskaan hävinnyt sormikoukussa.
Ärähdin kerran kokille siitä pojan kuristamisesta johan alkoi tapahtumaan minut kirpputorilta lohjan putkaan ja sieltä Jorviin eristykseen kidutettavaksi 12 vuorokaudeksi. Lukekaa olen siitäkin reissusta kirjoitellut yksityiskohtasemmin. Miten JUMALANI oli sielläkin kolkossa kopissa minua läsnä. Ja kriteerini mukaan se jorvin touhu ylitti kidutuksen merkit. Monta vartijaa tuli koppiin ja pääsin hetkeksi käytävän vessaan hakkasivat ovea heti että tuliko jo paska sanoin ettei se käskemällä tule. Suihkuun en päässyt en saanut edes hammasharjaa. Sanoi hoitaja että tulevat heti kun painan summeria oli kopissa kamera ketään ei tullut vaikka painoin kuinka summeria ja heilutin kameraan. Miksi minua kidutetaan vaikka hyvää teen miksi saatanassa suomessa pahuus hallitsee. Lukekaa nikinmäen attendon tarina se on todella rankka ei siis ihme että sekin paikka on kuulemma lopetettu.
Jorvista kolmeksi vuodeksi kellokoski ohkolaan pahoihin myrkkyihin mitä lääkkeeksi sanoivat. Miettikää nyt hyvät ihmiset maailmalla suomen touhuja syyttä minut sairastutettiin LITIUM 1800 mg lääke pahinta myrkkyä oli minulle ja se on myrkky lukekaa miten sairaaksi siitä tulin. Ja miksi venäläiset lääkärit panivat suomalaiset asialle. Minulla ei ole ollut koskaan venäläisten kanssa mitään ongelmaa päinvastoin oli kaveri Keravalta venäläinen ja niin hieno mies että piti minut ja niin sanotun uhrini ruuissa kun joimme ruokarahamme. Toi Vadim meille ruokaa kun samassa talossa asui kukaan muun ei minusta ja juoppo kaveristani välittänyt. Kaverini teki kuolemaa maksansa takia kun sen oli jo juonut loppuun. Sain kaveristani hupituomion missä meni pahimmissa paikoissa noin 13 vuotta. Herään kämpästä porukka häipynyt kaveri alasti lattialla ei mitään jälkiä tappelusta tai muutakaan hämärää. Yritin saada kaveria hereille ei onnistunut joten soitin hälytyskeskukseen eivät apua lähettäneet. Menin ikäänkun sokkiin kaverini takia kun en tiennyt mikä sillä on. Luulin maksansa poksahtaneen ja siihen tuupertuneen. No tuli siihen venäläinen kaverimme kuka ei saanut kanssa apua hälytyskeskuksesta. Viimein tuli poliisit paikalle huusin niille että tehkää nyt muutakin kaverin hyväksi kun vaan valokuvaatte mitä tekivät ja kaveri oli hengissä.
Minut vangittiin järvenpään pidätykseen sanoi kuulustelija minulle että kaverisi kuoli sairaalassa sisäiseen verenvuotoon. Sanoi kyttä vielä mukavat sanat minulle että leivotaan sinulle Kaitsu hupituomiota. Miksi näin kusetti vielä minua kaikki alkoivat minua lääkitsemään heti kyttiksellä niin etten voinut edes itseäni puolustaa. Koskaan en ole linnoissa 12 kertaa lusineena syönyt lääkkeitä. Miksi nyt ja syyttä mielentilaan vaati kyttien laittama asianajaja P.H. Että pääsen puolta vähemmällä jos olisinkin vaikka vartalokoukun kaverin vartaloon lyönyt ei siitä pitäisi taposta tuomita. Ja vielä valtion mielisairaalaan meni siinä noin 13 vuotta kierrellen mestoja.
Tuli puhelimeeni ikävä viesti että oli edesmenneen tutun poikakin kuollut juuri.
Olimme juuri pari päivää sitten kaverin kanssa netissä pitkään yhteydessä. Ja nyt tosiaan tuli viesti sen kuolemasta varmistin vielä asian yhden kaverin entiseltä naiselta ja sekin sanoi tyypin kuolleen. Tuttuni soitti vielä tänään ja kertoi viestin puhelimeeni laittaneen. Mihin sitten lie oli kuollut, semmoista elämää kyllä vietti ettei ihme jos henki meni. Sääli nuori mies vielä se oli, isänsäkin tuli läheiseksi ennen kuolemaansa.
Eivät nyt kavereita olleet mutta saman kylän poikia olimme. Olen kirjoitellut kautta rantain näistäkin porukoista tarinaa. Se on monelle karman laki mikä toteutuu se pitää vaan ymmärtää. Kumma on JUMALA kun tuo monesti läheiseksi kuolemaa tekeviä ikään kun viimeistä voitelua hakisivat. Kymmeniä on tullut lähelleni ennen aikaansa poistua tästä olomuodosta. Oli sitten mikä vihamies hyvänsä aina se koskettaa herkkää mieltäni kun tätä aikaa elämme jo joku kuolee.
lauantai 24. syyskuuta 2022
Viinapiru kuollut päästäni ja masennukset hävinneet nyt lähti turhat lääkkeetkin pois minulta. Fiilikset kohonneet kunnolla talossamme kun huomaavat lääkkeet minulle turhaksi.
Kyllä on ihan erilainen fiilis nyt kun jää lääkkeet lääkärin siunauksella pois minulta. Ehkä alkavat tajuamaan etten niitä tarvitse kun en ole mielenvikainen olen alkoholisti keneltä on viinapiru kuollut päästä. Toki olen ollut hoidossa paljon, pojan äidin aiheuttama masennus oli pahinta ja toki viinapirun riivatessa elämääni. Mutta kun pojan äiti löysi miehen itselleen ja rauhoittui, hävisi minulta masennus ja annoin poikamme heille, sitä lapselle tärkeimmät 7 ensimmäistä vuotta hoitaessani isäni sitä pilatessa kaiken aikaa. Lukekaa on siitäkin minulla rankkaa tekstiä.
Viinapiru oli minussa niin tiukassa hävisi se pitkällä hupituomiollani pahimmissa paikoissa lusiessa valtion mielisairaalat tulivat tutuiksi. Koskaan minua ei olla lääkitty ja hulluna pidetty 12 kertaa lusiessani mutta mikä oli motiivinsa saada minut kidutettavaksi pahimpiin paikkoihin. Ja nyt tämä reissuni selkin samarian pisaran juopon kokin takia. 3 vuotta minun kriteerini mukaan kidutuksen täyttävä hoito, kellokoski Ohkolassa sairastuttaen minut pahoin myrkyllä mitä lääkkeeksi sanovat, LITIUM minkä pitoisuudet nosti venäläinen mieslääkäri hirveeseen määrään 1800 mg. Kumma oli vaan kun kolmen suomalaisen hoitajan palaverissa sanoi venäläinen mieslääkäri määräävänsä minulle LITIUM lääkkeen suomi hoitajien puheilla.
Miksi näin oli mikä oli motiivinsa saada minut sairastumaan pahoin siitä myrkystä. Olen paljon asiasta kirjoitellut mutta oli se niin rankka reissu ettei siitä voi liikaa puhua. On minulla onneksi Lohjan osastonylilääkärin S.V. ja erikoislääkäri M.F. kirjalliset lausunnot LITIUM 1800 mg aiheuttamista sairauksista. Pahat neurologiset oireet vaivasi minua Ohkolassa mihin eivät henkilökunta mitään kantaa ottaneet. TSh kilpirauhas arvot olivat kuulemma vuosia pielessä. Nefrogeeninen diabetes insibidus vesitystauti aiheutettu LITIUM 1800 mg lääkkeellä.
Onneksi tuli osastolla 50 Ohkolassa minut muistanut ihana naishoitaja J. kuka muisti minun laittaneen sen taloon kolmosantennin kun niitä aloin ensimmäisinä suomessa asentamaan oli minulla oma huolto telkkaliikkeemme ohessa. Jäi heti LITIUM 1800 mg pois minulta J. hoitajan ja mukavan venäläisen naislääkärin A. siunauksella. Ja oloni alkoi siitä heti paranemaan ihmettelen vaan mikä oli motiivi minut saada sairaaksi kun olen aina ollut kellokoskellakin kun terveyden perikuva niin kun 12 linnareissullanikin. Voitin kellokoskella kisojakin ja treenasin kovaa kaikille reissuillani. Oli se kellokoski aikoinaan hyvä paikka saada huikka katki. Nykyään oli vaan koko Ohkola täynnä narkomaaneja joka osastolla oli huumeiden käyttäjiä. Ihan vituiksi oli mennyt koko kellokoski ohkolan touhut takapakkia menty ja paljon entiseen hyvään aikaan verrattuna. Huumeita talossa väkivaltaa sun muuta ikävää ilmapiiri huono.
Nyt on asiani hyvällä mallilla täällä uudessa paikassa on minulla oma kiva huone vessalla ja suihkulla saan työskennellä rauhassa kirjaani työstäen sekä blogiani kirjoitellen. Nyt vaan blogini muuttuu varmaan täysin kun ei minua kiusata henkisesti pakkolääkityksellä vaan jää se pois minulta. Paine hellitti heti päästäni polin hoitajan ilmoittaessa lääkkeiden lopetuksesta. On toi pelleily lääkkeiden kanssa vuosia ollut niin rasittavaa syljin niin monessa paikassa ne pois ja henkilökunta piti minua terveenä lääkkeillä. Voitte vaan miettiä lukijani miten se minun päätäni rassasi. Mutta mielummin olin terve sylkemällä lääkkeet pois kun sairas lääkkeistään miksi ne minut tekivät. Fyysisiä oireita ja psyyke kärsi pää ei pelannut kunnolla unet kärsii lääkkeistään ja koko henkinen puoli kärsi.
Kielokodossa olin ilman lääkkeitä lääkärin siunauksella ja oli vointini hyvä, siellä sai olla semmoinen kun olin välillä surullinen mitä kylä harvemmin, sai olla iloinen eivät heti olleet sairaaksi leimaamassa ja lääkkeitä tarjoamassa. On se kyllä perkele etten saa olla semmoinen kun olen, oma itseni kaiken aikaa pitäisi näytellä jotain muuta. Mutta nyt näyttää hyvältä tilanne kunhan vaan pysyy semmoisena kun on niin monenlaista hoitajaakin sattunut vastaan tulemaan kuka on suutari ollut kuka taksi kuski kuka kapakassa olleena ja nyt ovatkin sitten sisar hento valkoisia, eli mitenhän on jos ei ole päätä hoitaa ihmisiä muuta kun lääkettä työntää herkkiin ihmisiin. Luulisi että olisi uskovaisia ihmisiä hoitajana alalla mikä todella herkkä on. Minäkin sain rakkaudellani nuoren naisen kielokodossa sähköhoidosta kun ei sille enää muu auttanut. Oli 26 vuotias ylioppilas tyttö iloinen kävimme keilaamassa, puntilla, uimassa siskonsa kanssa, korkeasaaressa, syömässä kaikkea kivaa siis harrastimme. Oli se kumma tyttö kun se oli ensimmäinen ihminen kuka on minut saanut nauramaan sydämmestäni. Nyt hyvällä fiiliksellä ulkoilemaan automaatilla pitää käydä. Kiitos herralle kaikesta asioitteni eteenpäin menosta.
perjantai 23. syyskuuta 2022
Taas oli talomme edessä poliisit ja ambulanssi. Jonkun veivät mukanaan kuulemma. Kummaa touhua on toinen kerta viranomaiset talollamme.
Näin ikkunasta poliisit talomme edessä arvasin että taas jotain reppanaa kuskataan. Tuli siihen myös ambulanssi ja jonkun kuulemma veivät. Pariin päivään jo toinen keikka niillä kun eilen veivät talostamme yhden vanhemman naisen. Kutsuu lanssi aina poliisit paikalle jos voi tulla potilaan tai asiakkaan kanssa ongelmia. Muuten on talomme ollut rauhallinen ja hyvä niin en mitään ylimääräistä halua taloomme.
Haluan olla itsekkin rauhassa huoneessani en mitään sättäilyä hyväksy talossa.
Yhteisön siivouskohde siivottu talomme salilla käyty treenit tehty. 12 kertaa lusineena parasta aikaa elämässäni.
Hyvällä fiiliksellä kun jää lääkkeet minulta pois. Viikon päästä lopetetaan kokonaan vaikka pyysin lopettamaan heti. Kun en mitään kevyttä laskua tarvitse kun olen ne sylkenyt suustani koko ajan täällä ollessani joskus olen syönyt kun olen pelännyt verikokeisiin joutumista pitoisuuksista. Miksi siis söisin lääkkeitään mistä sairastun ja kun olen ilman lääkkeitä terve. Olen nytkin syönyt niitä silloin tällöin ja siitä vatsani toiminta on ollut ihan sekasin en päässyt edes kesälomareissulle mukaan.
Olen niin sairaaksi tullut lääkkeistä Ohkolassa LITIUM 1800 mg sairastutti minut pahoin. Mikä ei tähän jää miksi venäläinen mieslääkäri sitä myrkkyä minulle määräsi tollaisilla pitoisuuksilla. Kehui vielä venäläinen mieslääkäri kolmen suomalaisen hoitajan palaverissa määräävänsä LITIUM lääkkeen suomalaisten hoitajien puheilla. Lukekaa miten jouduin syyttä kellokoski ohkolaan jorvin kidutuksen jälkeen kun 12 vuorokautta minua rääkkäsivät siellä kopissa.
Suomalaiset mikä oli motiivinne Isoisäni lunasti maan minullekkin kädellään sodassa sen vammauttaen. Olen tehnyt tutkivaa journalismiani vuosia monista hoitopaikoista ja hirveetä on tullut vastaan. Kuulin että olisi Nikinmäen Attendo lopetettu lukekaa miten jouduin peijakseen koppiin auttaessani hirviön Jammu setä Siltavuoren pilaamaa Reijoa on siitä minulla paljon painavaa tekstiä. Mitä minulle on tehty senkin asian tiimoilta. Autoin Reijoa kaikella tavalla kun säälin sitä hirviö Jammun takia tyttärensä tehnyt itsemurhan ja Reijo juonut jalat itseltään oli se rullaattori kaveri. Se Nikinmäen Attendo oli paha paikka dementikko itki kun minua kiduttivat kokouksessa henkilökunta. Pitää tommoiset saada tilille etteivät vaan pääse jatkamaan toimintaansa muualla. En nyt tähän ala kaikkea siellä sattunutta pahaa toistamaan mutta lukekaa on siitä kovaa tarinaa miten minua kidutettiin ihan sielläkin.
Olen uhrannut elämäni auttaessani ihmisiä heikkoja, kiusattuja, juoppoja, nistejä ja saanut itse kokea ihan hirveitä. Monessa talossa olleena mikä saatana on ollut henkilökunnan motiivi siihen. Nyt oloni on hyvä psyykettä koetteli lääkitys mikä siis nyt loppuu kyllä nyt jo hermo lepää ja mieli lepää. Lähti paineet päästäni kun jää nyt lääkkeet lääkärin siunauksella. Minua ei muu ole vaivannut kun masennus ja viinapiru, pojan äiti rauhoittui kun löysi miehen itselleen sillä lähti masennukset minulta annoin poikamme heille, sitä lapselle tärkeimmät 7 ensimmäistä vuotta hoitaen. Viinapiru kuoli päästäni pitkällä hupituomiollani mikä kesti noin 13 vuotta pahimpia paikkoja kierrellen. Olen terve mies en mielisairas vaikka sekopää lääkärit sanoo mitä, ne ovat itse sekaisin jos eivät tajua asiaani. Linnoissa 12 kertaa olleena sain aina hyvää kohtelua työsiirtoloissa, seutulassakin mihin ei varmaan höperöitä oteta. Olin sielläkin urheiluvetäjän tittelillä erikoishommissa ollen. Riihimäen keskuvankilassa olin vankiohjaajan tittelillä lusimassa vedin korikset vintin aulassa pojille. Piti minun perustaa A ja B ryhmät kun oli korikseni niin suosittu talossa. Oli tulijoita niin paljon pamput eivät jääneet koskaan edes meitä vahtimaan kun tiesivät minun kuria pitävän, ja kun sanoin pojille vaan että on koripallo herrasmiesten laji. Haki pamput meidät parin tunnin päästä suihkuun poikieni kanssa.
torstai 22. syyskuuta 2022
Yöllistä tarinaani elämästä ja kuolemasta.
Nukkumaan kello 22.45 illasta ja heräten jo 2.55 kaveri lähti kaupoille yöllä toi se minulle evästä ja proteiini juomia. Nukuin onneksi vielä tirsat aamusta mitkä hyvää minulle teki. Kirjoitusta kynällä ja koneella ja vielä kohta nukkumaan hetkeksi. Että jaksan osallistua siivousryhmämme toimintaan aamusta heti. On porukallamme siivoukset talossa taas tänään. Sitten on onneksi vapaata tiistaihin asti kun on silloin minulla taas keittiö vuoro.
Että kyllä talossamme töitä joutuu tekemään, yritti johtajamme saada minut työsalin hommiin mutten suostunut niihin. Olen tehnyt niin paljon melkein ilmasta työtä näissä paikoissa etten enää viitsi paska hommia alkaa tekemään. Lukekaa miten olen saanut olla tiskaria, putsaria, putkimiestä, palomiestä näissä paikoissa siihen vielä turvamiestäkin, kun on ollut joskus hiippareita talolla. Nuoren naisen sain rakkaudellani pois sähköhoidosta.
Eipä ole paljon kiitoksia kuulunut töistäni mitkä olen tehnyt vapaaehtoisesti kun en asuntoa ole saanut mistään. Toki on elämän tehtäväni auttaa muita heikkoja kiusattuja kidutettuja. Olen vaan itse joutunut kärsimään niin paljon ihan hirveyksiä kokeneena. Mutta vielä kosto on suloista sen takaan ja alleviivaan otan korkojen kanssa mikä minulle kuuluu.
On elämääni pilattu niin paljon mutta aikansa kutakin nyt on vuoro muiden kärsiä. JUMALA tekee työtään kaiken aikaa on vaan ajan kysymys kun tapahtuu.
Päivä taas lusittu niin sanotusti fiilikset hyvät kun jää lääkkeet pois minulta. En niitä tarvitse enkä ole paljon syönyt niitä. Kyllä psyyke lepää kun ne myrkyt lopetetaan.
On minulle ollut aika rasite pelleillä lääkkeiden kanssa nyt ne jää lääkärin siunauksella pois. Viikon pitäisi syödä yhtä pilleriä ja sen jälkeen lopetus minä kyllä lopetan ne heti tähän päivään. Kun selvisi polilta etteivät voi pakottaa kuulemma syömään täällä lääkkeitä. Minä olen kyllä ollut siinä uskossa että on talossa pakkolääkitys niin paljon siihen panostavat lääkettä lääkkeen päälle jengi vetää.
Minä nyt en ole mielenvikainen olen alkoholisti keneltä on viinapiru kuollut päästä. Masentunut olen ollut pojan äidin takia vuosia ja viinapirun mionua riivatessa vuosia. Mutta pitkällä hupituomiollani se pahuksen piru päästäni vaan hävisi. Menihän siinä noin 13 vuotta kierrelen pahimpia paikkoja. OLen aina sisällä linnoissa ja muissa laitoksissa pärjännyt hyvin kun en olemitään vetänyt. Mutta aina siviilissä jäänyt kun tyhjän päälle ja siitä tullut viina kuvioihin.
Sydänvikaiselle dementikko Isälleni löivät saatanat lääkärit pillerit ja minua se myrkyttämään lääkkeillä. Olin vuosia ihan zompi niistä lääkkeistä ja masennuin pahasti. Isäni oli ihan sekaisin ei sitä vaan heti huomattu. Mutta kun ampui isäni sekopäänä haulikolla sisäovesta läpi silloin sain isäni hoitoon. Lukekaa miten se karkasi talvipakkaseen tervarista yöllä. Jäi isäni suoraan tervariin oli sillä niin paha dementia.
Nyt keittiölle iltapalalle ja lääkkeille mitkä syljen viemäriin miksi enään pelleilen näiden kanssa kun on lääkärin siunaus lääkkeen lopetukseen. Minä olen vaan jo tehnyt kevyen laskun lääkkeissä syöden vaan silloin tällöin niitä. Ja vointini on aina vaan parempi mitä vähemmän syön lääkkeitään. Menee uneni huonosti lääkkeillä heräilen niillä keskellä yötä. Puhtailla nukun kun tukki hyvää puhdasta unta ja olen aamulla hyvissä voimissa. Muutenkin olen pienelläkin lääkemäärällä ihan tokkurassa ja väsynyt koko päivän.
En ole lääkkeillä yhtään oma itseni vaan ihan outo, kiukkunen ja äkäinen mitä en ole selvällä päällä. Toimii järkikin paremmin ilman lääkkeitä ja jaksaa treenata paremmin mömmöissä rauta painaa kun synti. On lääkkeistä masentunut jatkuvasti vaikka iloista näyttelen olen silti masentunut pahasti. Muutenkin olen lääkkeistä ihan fyysisesti kipeä ja psyyke kärsii pahoin. Puhutaan hyöty ja haittapuolista minulle kyllä lääkkeistä tulee niin paljon haittaa kun ilman lääkkeitä olen iloinen avoin rakastan silloin ihmisiä. Lääkkeillä olen ihan piru sisältä vaikka näytän toista mutta osaan pitää sisälläni pirun mikä lääkkeillä riivaa päätäni. Ei kai kukaan sellaista minusta halua vaan rakastavan Kai pojan. Kiitos JUMALALLE että on hoitajissa ja lääkärissä viisautta lopettaa turha lääkitykseni. Kiitos siitä henkilökunnan.
Laitoin polille hoitajalle tiukan viestin lääkkeiden lopetuksesta mitä en tarvitse. Soitti se minulle lääkkeet jää pikkuhiljaa ei minulla ole mennytkään kun aripiprazol 20 mg aamusta sekä olantsapiini 10 mg illasta.
Olen niin monessa paikassa näyttänyt etten tarvitse lääkkeitään sylkemällä ne vessanpyttyyn. Ja ovat henkilökunta pitäneet minua terveenä lääkkeillä mitä en siis ole syönyt. Fiilis parani heti sanoi hoitaja polilta etteivät he voi vaatia minua lääkkeitä syömään. Se olikin uutta tietoa minulle kun olen koko ajan luullut että pakotetaan ne syömään. Olen niin kauan ollut pakkohoidossa ja pakkolääkityksissä monessa paikassa, etten ole sitä tajunnut ettei täällä tarvitse niitä syödä.
Viikon päästä polin hoitaja soittelee ja katsotaan miten menee minulla sitten jää varmaan lääkkeet kokonaan ainakin vaadin sitä. Puhui se että pikkuhiljaa lopetetaan lääkkeet minä kyllä olisin halunnut ne laakista pois. Kun nyt saisin vielä lääkäriltä terveen paperit se olisi hyvä minulle. Kun en ole mielisairas olen herkkä alkoholisti keneltä on viinapiru kuollut päästä pitkällä hupituomiollani se oli niin rankka raitistumis reissu etten sitä toivo pahimmalle vihamiehellekkään.
Pahimmat talot läpi käyden meni siinä noin 13 vuotta elämästäni mutta se kannatti aukesi silmäni kummasti ja tuli uudet arvot elämääni. Nyt pitäisi päästä minun toimimaan yhteiskunnan eteen, toimien maamme parhaaksi. On minulla ollut aina yläkerran herraan välit kunnossa se piru vaan viinan kanssa riivasi minua niin rankasti. Kuka apua saa osaa sitä myös antaa sanotaan meilläpäin.
Kummasti fiilikset tosiaan parani polin soiton jälkeen meni väsymykseni heti ohi minkä aripiprazol aiheuttaa minulle. Minulle ei sovi mitkään lääkkeet häviää minulta alan miesten tietämä eläimen vaisto millä olen selvinnyt monesta pinteestä. Pyhän hengen kosketus häviää lääkkeillä siksi nämä potilaat ovatkin niin turtia hengen vaikutukselle. Pitää minun päästä omieni pariin että saan PYHÄSSÄ HENGESSÄ kulkea jatkuvasti. Piti kaverin entisen naisen kanssa lähteä Intiaan on se kuulemma kuollut sain tietää sen olisihan se hienoa olla siellä hengessä väkevänä. Nyt vaan on tässät talossa pärjättävä henkilökunnan kanssa etteivät ala minua syömään kun lääkkeet on pois. En sitä usko on tämän talon jengi mukavaa niin kun oli entisessä keilokodossakin missä olin ilman lääkkeitä ja sain olla oma itseni siellä.
Vaikuttaa jo pieni lääkitys psyykkeeseen rankasti kun tietää niitä turhaan syövänsä ja varsinkin kun syljin ne pois monessa paikassa, se oli todella psyykkeelle rasittavaa. Pelleillä lääkkeillä vuodesta toiseen joidenkin hoitajien kanssa, mitkä eivät todella ole kaikki olleet sisar hento valkoisia. Nyt vaan odotan että pääsen täysin selvällä päällä toimimaan ja vatsanikin varmaan siitä pikkuhiljaa paranee on se niin pirullista miten ovat vuosia pilanneet vatsaani lääkkeillä.
Se on kohdallani että sairastun lääkkeistään, ilman niitä olen kun terveyden perikuva fyysisesti ja psyykkeltäni. Pystyn ilman lääkkeitä toimimaan sadalla prosentilla muuten käyn lääkkeillä tyhjäkäynnillä. Kärsii lääkkeillä psyyke ja fysiikkakin, treenit menee väkisin lääkkeillä ja rauta tuntuu painavan enemmän. Masennun lääkkeistä pahasti vaikka näyttelen iloista mutta itsemurhaan ajetaan monet pakko lääkityksillä. Jos tarvitsee lääkkeitä niin kannattaa niitä syödä mutta se viinapiru kun ei enää minua riivaa en lääkkeitään tarvitse en ole vaarallinen itselleni enkä muille. On vaan noita väkivalta juttuja sattunut juovuksissa jokunen mutta selvinpäin olen rauhan miehiä enemmänkin. En ole koskaan selvinpän edes suuttunut kenellekkään.
Kiitos herralle että edistytään asioissa olisi vaan pitänyt minun vaatia jo aikasemmin lääkkeiden lopetusta. Mutta kun luulin pakko lääkitykseksi täällä. Nyt alkaa tämäkin paikka ja henkilökunta näkymään uudessa valossa. Niin iloiseksi tulin ja vielä on lopettamisessa lääkäri mukana sanoi polin hoitaja minulle.
keskiviikko 21. syyskuuta 2022
Ambulanssi ja poliisit talossamme illasta. Kaverin lähtö kaupalle yöllä herätessäni kello 1.15. Parantumisiani monista sairauksista.
Huomasin ambulanssin talossamme illasta aina pahinta miettien menin punttisalille kun huomasin ikkunasta poliisin maijan ajavan pihaamme. Pitkään olivat talossa siitä lähtivät en nähnyt salin ikkunasta veivätkö ketään. Kuulin kerroksella että olisivat yhden kiukkusen naisen vieneet. On kyseinen nainen aika kiukkunen muija varmaan poistavat sen talosta puhuu se välillä aika hulluja ja saa se henkilökunnan hermostumaan.
Olisihan se hyvä että hankalat potilaat joutaisivat pois tämmöisestä avotalosta. Toki minäkin rutisen mutta vaan pakkolääkityksistäni vaikkei mene minulla kun pieni määrä aamusta arpiprazol 20 mg ja illasta olantsapiini 10 mg. Ne nyt ei paljon kolise päässä mutta psyykettä ne koettelee kun pakotetaan minut terveen lääkkeitä syömään. Vaikka olen sen näyttänyt monessa paikassa sylkemällä lääkkeet vessanpyttyyn, ovat pitäneet minua terveenä lääkkeillä mitkä siis olen sylkenyt pois. Eikö se ole ristiriitainen asia miksi siis söisin ja miksi syöttävät niitä.
Lähti kaveri yöllä kaupoille oli pari muutakin kaveria toiselta kerrokselta hereillä yöllä. Tilasin kaverin tuomaan pari energiajuomaa ja pari proteiini juomaa. Se käy mielellään kaupoilla annan aina hakiksia sille nyt annoin toisen energiajuoman ja kolikon mikä jäi yli ostoksista. Kello on 4.07 kohta käyn vielä nukkumaan pariksi tunniksi vaikkei nyt väsytä kyllä yhtään. Mutta pitää minun nukkua itselleni normi tunnit nyt nukuin noin 4.5 tuntia mikä on turhan vähän. Ei vaan yöllä minua yleensä väsytä mutta kun aamulla herää muut alkaa minuakin väsyttämään. Heijastuuko sitten muista väsymys, on tämä yö niin luovaa aikaa kirjoitella.
Olisihan se hienoa että saisin lääkärin siunauksella lopetettua lääkkeet mitkä eivät minulle sovi ja ovat täysin turhat minulle. Näkisivät henkilökunta ihan toisenlaisen Kai pojan olisin iloinen en kiukkuinen minkä aiheuttaa pakkolääkitys. Luulisi se että olisi talon maineelle hyväksi että joku pärjää talossamme ilman lääkkeitä. Olen kyllä kovasti ihmetellyt talon touhua kun toisille työnnetään hirveät määräät lääkkeitä yhdelle menee 10 lääkettä kerralla toki siinä on somaattisiin vaivoihinkin niitä.
Minä olen yrittänyt esimerkilläni näyttää ettei tarvitse välttämättä lääkkeitä astma on mennyt en saanut mitään hyötyä täälläkin tupakoitsijoilla menevillä astma sumutteilla. Allergia on helpottanut aika hyvin mikreeni on minulta hävinnyt. Uskon JUMALANI parantaneen minut monista sairauksista.
Nyt menen vielä hetkeksi nukkumaan palataan asiaan aamusta siunausta tälle uudelle päivälle eläkää kurissa ja herran nuhteessa lopussa silloin kiitos seisoo.
Sain siivouskohteeni tehtyä talolla salilla käyty treenaten punttia. Päiväunet otettu mitkä hyvää teki lääkkeen väsyttäessä minua pahasti.
Oli siivouskohteeni kolmosen keittiö sekä roskiksien tyhjennys ja pesu sekä kukkien kastelu. Lisä duuni oli punttisalin siivous moppasin sen salin. Haluan että on pölyt pois salilta että voi siellä hengittää kunnolla, kun olen vielä pölyallergikko. Ahdistaa henkeä pölyt siksi teen kunnolla kaikkien kohteiden siivoukset. Harmi vaan kun on nykyään aina joku pois siivousryhmästämme saa toiset paikata sen duunit tulee aina meille ylimääristä hommaa. Olen puhunut että pitäisi se näkyä palkkauksessa tai kannusteraha se vissiin on, minimaalinen korvaus kun säästää talo hyvin kun on meille ilmasta duunia tehden keittiö hommatkin, kerta viikkoon se vuoro aina lankeaa minullekkin. On siinä hommassa vaan koko päivän kiinni, pitäisi olla talossa duunit vapaaehtoisia samoin työsalin duunit.
Toki on monelle tärkeä työt että saavat sisältöä elämäänsä. Mutta kyllä pitäisi saada kunnon liksa työstään porukan. Sain Viertolan työsalilla nousemaan kannusterahan porukalle. Otin tuotteiden hinnat selville kaupoista ja siitä työn teettäjään yhteyttä nousi palkka hiukan pääasia se oli että näkivät jonkun ajavan sairaidenkina asioita. Tuli Viertolan salille kellokortti systeemi jouduimme aina merkkaamaan koska tulimme töihin ja koska lähdimme.
Minäkin tein siellä Viertolassa urakka duuneja tiskissä ollen. Jäin siitä hommasta yhden tomppelin takia kuka alkoi töissä hämmentelemään liikaa. Aloin talolla putsariksi siinäkin oli hommaa ihan tarpeeksi monta vessaakin piti siistiä ja koko osasto. Lukekaa miten olin Kielokodossa palomiestä, putsaria, putkimiestä. Nuoren naisen sain rakkaudellani pois sähköhoidosta oli se viimenen hoitomuoto. Mutta kun RAKKAUS parantaa JUMALAN KÄDELLÄ on se niin vahva voima paras lääke kaikille ketkä sen vaan ymmärtävät ja osaavat nöyrtyä silloin sen kokee.
Näissä taloissa ei vaan JUMALAN HENKI pahemmin vaella on lääkkeet niin turruttaneet porukan kun toiset syövät 5-10 lääkettä kerralla. Jos ja kun olisi uskovaisia hoitajia talossa ottaisivat ne lääkkeet pikku hiljaa jengiltä pois ja antaisivat JUMALAN RAKKAUTTA se parantaa kaiken.
No nyt mennään näillä huonosti menee mutta menköön kun ei ole ketään meikäläistä kerroksessamme tuolla alhaalla on yksi vanhanliiton mies kuka on nykyään kyllä uskossa. Kohta onkin meille 3 kerroksessa yhteisökokous siihen pitää osallistua kaikkien. Sen jälkeen on välipala meillä se on hyvä saa teetä kahvia ja jälkiruokaa.
Siunausta koko ihmiskunnalle kaikesta pahasta maailmassa huolimatta. Viimenen voitelu se tulee ihan kaikille ja siinä elämänne punnitaan ja vaelluksenne alkaa henkien joukossa.
tiistai 20. syyskuuta 2022
Piti minun ottaa aamusta aripiprazol 20 mg taas on päivä pilalla. Millä saatanan oikeudella saavat minuakin myrkyttää lääkkeillä mitä se on niin sairaaksi olen tullut lääkkeistään.
Mikä on henkilökunnan motiivi minutkin lääkitä sairaaksi monessa paikassa en ole mielisairas olen alkoholisti keneltä on viinapiru kuollut päästä. Ja kun selittää nämä henkilökunta että lääkäri määrää, sanoi suoraan venäläinen mieslääkäri Ohkolan sairaalassa kolmen suomalaisen hoitajan palaverissa, että määrää hän minulle LITIUM lääkkeen hoitajien puheilla. Nosti vielä venäläinen mieslääkäri LITIUMIN pitoisuudet ihan myrkytysvaaraan asti 1800 mg. Sairastuin pahasti siitä myrkystä mitä se minulle oli niin sairaaksi siitä tulin. Lukekaa olen siitä kirjoitellut paljon en nyt ala tähän sitä enää toistamaan.
Tässäkin talossa selittää henkilökunta paskaa että lääkäri määrää en ole kahdestaan edes jutellut talomme lääkärin kanssa, omahoitaja sen kanssa puhui minä puhuin venäläisen hoitajan kanssa. Kun tuntuu venäläiset hallitsevan markkinoita. Pesee varmaan kätensä henkilökunta selittämällä lääkärin määräävän. Tajuaahan ton nyt tyhmempikin jos ei ole potilas edes lääkärin kanssa puhunut mitään että menee lääkärit hoitajien puheilla.
Nuoret tytöt tekee meilläkin raporttejaan ketkä eivät tiedä mistään mitään. Mitä sitten kirjoittelevat niihin ja kun eivät monetkaan henkilökunnasta ole mitään älyn jättiläisiä monessa paikassa olleena. Ei pitäisi mitään kirjoitella selän takana ihmisistä millä lääkäri sitten toimii. On se niin rankka rikos firmani mukaan kirjoitella kenestäkään mitään paskaa kun eivät tunne minuakaan yhtään henkilökunta.
Ajatelkaa nyt kun kirjoitellaan paskaa ihmisistä ja siitä lääkärit määrää lääkkeitään. On silloin hoitajat pahempia kun itse lääkäri kuka täytyy kyllä olla kansa outo jos ei se ole puhunut potilaan kanssa mitään, ja määrää lääkkeitään. Kova on aina ollut taloissa hoitajien selittely että lääkäri määrää.Kumma tosiaan että määräsi venäläinen mieslääkäri minulle LITIUM 1800 mg myrkyn hoitajien puheilla. Katsoin kyllä siinä kolmen suomi hoitajan palaverissa oman hoitajani kehon kieltä venäläisen niistä puhuessa ja huomasin heti että ikään kun olisi oma hoitaja nainen M.M pelännyt jotain.
Olen niin monessa paikassa sylkenyt lääkkeet vessanpyttyyn ja on ollut henkilökunta sitä mieltä että olen lääkkeillä kunnossa vaikken siis ole edes niitä syönyt. Miksi siis myrkytätte minut sairaaksi mitä lääkkeet ovat minulle tehneet.
Nukkumaan illasta kello 23.50 heräten yöllä parvekkeelle katselemaan ainoaa näkyvää kirkasta tähteä. Nukkuen katkonaisesti kello 5.40 asti.
Ihmeen katkonainen yö oli taas minulla heräsin usean kerran. Parvekkeella katselin yöllä ainoaa näkyvää kirkasta tähteä. Muita tähtiä ei näkynyt en tiedä mikä tähti se on, kirkas se on. Se on loistanut monena yönä yksinäisenä tähtenä taivaalla. Joku tarkoitus sillä tähdellä on kai se siitä selviää, ikään kun joku olisi laskeutumassa maan päälle.
Kohta lähden alakerran keittiölle ottamaan vatsa kuitulisäni kun on vatsani pilattu lääkkeillä pahasti. Olen vaatinut lääkkeiden lopetusta muttei mitään ole tapahtunut talossamme. Tekisi vielä mieli mennä nukkumaan kun väsy alkaa painamaan silmiäni kirjoitellessa kirjoitin kynällä tarinaani heti herättyäni aikasin. Kello on 6.46 kohta aukeaa alakerran keittiö pääsen sinne. On tänään siivousryhmämme työpäivä yritän vielä nukkua aamusta hetken ennen aamutoimia kun väsyttää minua nytkin.
Harmi kun en illalla mennyt ajoissa nukkumaan ei vaan minua väsyttänyt illasta yhtään, vaan kirjoittelin tarinaani kynällä ja koneella. On ilta ja yö niin rauhallista aikaa kirjoitella kun ei ole mitään hälyä ilmassa kun jengi nukkuu. Nyt lähden keittiölle ottamaan vatsa kuidun jos sillä jotain apua on vatsani toiminnalle. Paistan kanssa pari munaa aamusta leivän päälle. Palataan asiaan myöhemmin jos jotain herramme tuottamaa tekstiä saan tulemaan luettavaksi.
Päivä mennyt keittiö töissä ilta joutaa uni kutsuu mukaansa. Ilta tarinat vielä tähän elämäni tarinaa.
Olin taas keittiö töissä koko päivän töissä harmittaa kun pitäisi meitä olla neljä ryhmässä. Mutta aika yksin jouduin päivällä tekemään keittiö työt. On tämä vastenmielinen tehtävä keittö vuoro, kun on siinä koko päivän kiinni kello 7-19.30 suunnilleen. Meni minultakin fiilikset kun kaveri lintsaa jatkuvasti töistään tulee se duuniin kun minä olen jo kaikki melkein tehnyt. Saisi siinä hommassa olla koko päivän ajan hermoilla eli mukana koko ajan hommassa.
Yksi kaveri opiskelee se on aamulla ja illalla duunissa mikä toki auttaa minua paljon. Tummapintanen kaveri on hommissa todella harvoin tänään se oli käskystä hetken aamusta töissä. Se olisi kyllä henkilökunnan asia saada kaikki töihin, on se muita eli minua kohtaan aika raukkamaista kun lintsaavat pojat yksi ainakin. Nyt alan lopettelemaan kun alkaa väsy painamaan silmiäni alan nukkumaan ajoissa. Huomenna onkin sitten meillä siivousryhmämme duunit aamusta jaetaan työkohteet.
Olisi minulla nyt mukava kohde on se liikkuva lista aina eri duuni se on hyvä että vaihtuu duunit joka kerta. Hyppii tekstit kun olen niin väsynyt päivän duunien päälle. Hyvät yöt ystävät kalliit ketkä ystaviäni ovat varmaan harvat ja valitut uskon soturit, suurin osa niistä veljistäni ovat haudan levossa.
Hyvät yöt maailmalle parempaa huomista odottaen. Jos JUMALA tekisi yön aikana työtään ihmisissä ja aamulla saisimme paremman maailman. Vai jatkuuko sama paha ihmiskunnassa sotaa ja kauhua ajatelkaa jos olisi ikuinen rakkaus maailmassa. Miksi pahat ihmiset saavat hallita sodan pelolla valtaansa pitäen.
maanantai 19. syyskuuta 2022
Niin hyvällä mielellä kun voi talossa olla kun on pakkotyöt ja pakkolääkitys täällä. Saimme aamu keittiötyöt tehtyä kohta lähden kahvin keittoon. Tarinaani täältä palvelutalosta.
Melko hyvät unet nukuin heräten kyllä jo 3.30 mutta siitä vielä nukkumaan ja herätykseni kello 6. Siitä keittiölle kello 7 oli hyvä kun oli muitakin keittiövuorolaisia töissä aamusta. Saatiin hommat hyvin hoidettua kimpassa päivällä joudun olemaan paljon yksin keittiöllä kun opiskelee yksi kaveri ja toinen tulee miten sattuu duuniin. Kun pitää pesukone tyhjentää ajoissa että saa taas likaset astiat koneeseen. Muuten tulee suma astioiden kanssa kun likaset ovat tiskipöydällä.
Nyt lähden koneen tyhjennykseen keittiölle, tulisi nyt kaveri mukaan hommaan mutta en usko että tulee enkä viitsi aina sille äristä kun olisi sen komentaminen henkilökunnan asia. Hyvin on muuten päivä lähtenyt käyntiin ei pahemmin väsytä minua vaikka mursin aripiprazol lääkettä aamusta mikä tekee yleensä minut väsyneeksi.
Nyt töihin palataan asiaan myöhemmin kun saan hommani tehtyä.
Siunattua päivää kansakunnat tehkäämme tästäkin päivästä parempi.
Nukkuen kello 6 asti juuri heräsin virkeänä teki hyvää vielä uneni aikaisen ensimmäisen herätykseni jälkeen. Mikä oli jo kello 3.30 tein jumpat ja menin nukkumaan hyvä niin kun on minulla keittiövuoro.
Hyvä että maltoin mennä nukkumaan vielä aamusta aikasin herättyäni. Nyt tuli normi tunnit minulle unta tälle yölle. On toi uni niin tärkeää minä en vaan malta aina nukkua koko yötä vaan herään kirjoittelemaan kynällä ja koneella öisin. Hyvin olen jaksanut päivän askareet suorittaa kumminkin vaikka välillä olen ollut väsynyt. On vielä keittiö hommiin aikaa 40 minuuttia alkaa hommat kello 7. Toivotaan nyt että hoitaa keittiö hommat kaverini ahkeraan nuori uusi kaveri on ahkera mutta kun sekin on pois päivällä keittiöltä opiskelun takia ja toinen kaveri luistelee hommasta aika usein. Tulee se aina duuniin myöhään kun olen monesti saanut jo koneen tyhjennettyä.
Pitää keittiö hommassa olla koko ajan mukana ahkeraan että homma pelaa. Minä tein alkuun mielelläni keittiö vuoron, mutta kun se on kaverille vastenmielinen alkoi minuakin homma rasittamaan. Onhan keittiö hommassa koko päivän kiinni, ilman palkkaa teettävät sen päivän. Pitäisi saada siitäkin hommasta joku korvaus, sain jo aikoinaan Viertolan työsalilla palkan nousemaan. Otin tuotteiden hinnat kaupoista selville ja kun tekivät sairaat urakalla töitä salilla. Nostivat vähän palkkaa, kai ne pelästy että joku ajaa sairaiden asioitakin niin kun minä teen. Urakalla teettivät töitä Viertolan työsalilla tuli oikein kellokortti systeemi siellä piti aina laittaa listaan koska tuli töihin ja koska lähti.
Kyllä kovasti ihmettelen kun on pakkotyöt talossa vaikka on tämä palvelutalo luulisi että on vapaaehtoista työnteko. Pakko lääkitys ja pakko työt on outoa toimintaa näissä taloissa ja sairaat vielä kehuu olevansa niin ahkeria toiset ja saaneensa hyvää palkkaa kuussa tienaavat nämä alle 200 e kuussa. Toki onhan työt hyvää terabiaa sairaille mutta kun minä en mielenvikainen ole ajattelen asiat terveellä päällä.
Minä en työsalille lähtenyt vaan olen kaksi kertaa viikossa siivousryhmässämme siivoamme talon keskiviikkona ja perjantaina. Ja tiistaisin on ikävä keittiö homma missä on 12 tuntia kiinni toki taukoja on töissä välillä. Mutta olenhan talossa vapaaehtoisesti vapaa siis lähtemään vaikka heti siksi tämä homma pelaa.
Heräten uniin kello 3.30 siitä tekemään jumppia kohta vielä takasin nukkumaan pariksi tunniksi että jaksan aamusta keittiö duuniin.
Unet herätti minut kello 3.30 olin ihan virkeä joten aloitin jumpilla varjonyrkkeilyitä sekä venyttelyjä tehden sekä etunojapunnerruksia ja lankutuksia. Nyt alkoi väsy painamaan silmiä joten menen vielä nukkumaan pariksi tunniksi kun on minulla keittiövuoro aamusta, pitää olla levännyt hyvin että jaksan taas tehdä keittiövuoroni. Kumma vaan kun herään yöllä olen ihan virkeä mutta kun alan tekemään jumppia alkaa kummasti monesti vielä minua väsyttämään. Menen vielä uudestaan jumppien jälkeen nukkumaan.
Siunausta jengille tälle päivälle tehdään tästä hyvä päivä positiivisella ajattelulla kaikesta pahasta maailmassa huolimatta.
Ilta joutaa yö kutsuu unten maille minua. Kello on 21.15 nyt nukkumaan että jaksan tehdä huomenna keittiövuorot.
Sammutan kohta koneeni että pääsen nukkumaan, kun on aamusta heti keittiö hommat minulle ja parilla kaverilla. Toinen kaveri on vaan opiskelija ja toinen luistaa hommasta aina kun voi. Joudun paljon yksin työskentelemään keittiöllä, on vaan taas koko päivän kiinni keittiöhommassa. On se vielä ihme ja kumma ilmasta duunia, säästää talo hyvät rahat kun eivät tarvitse siihen hommaan siviiliä duuniin.
Alkaa silmä kummasti vaan lupsahtelemaan alkaa väsy painamaan. Olin taas pakotettu ottamaan Olantsapiini 10 mg mikä on minulle pieni määrä. Hyvät yöt Kansalaiset ja Kansakunnat päällä maan ja avaruuden tempelit.
Hyvä päivä ollut sossun palaveri videon välityksellä meni hyvin sain iloista tietoa raha asioihin. Kuppilassa käyty saman kylän poikia tavaten. Maailma palaa miksihän kysynpä vaan.
Oli minulla tänään sossun ja johtajan kanssa video tapaaminen. Sain iloista tietoa raha asioihini ei nousekkaan palvelu maksuni vaikka sain kirjeen noususta. Ruoka tulee kyllä minun maksettavaksi mutta vain oma osuus 7 euroa vuorokaudessa. Eli uskon että menee raha asiani hyvällä mallilla jäisi nyt käteen kuussa sama kun tähänkin asti. Pitää minun saada pidettyä vähän pesämunaa kun ja jos häivyn talosta muihin maisemiin.
Keravan paikka ei taida vetää minulle, vaikka niin mieluusti olisin mennyt sinne missä on tuttuja vanhuksia, opettajani Heikki vaimoineen yhtenä. Olisi niin mukava olla apuna vanheneville tutuille. Kun alkaa nekin olemaan jo vanhoja ihmisiä, saattaisin heitä viimesillä vuosillaan. Mutta nyt mennään näillä puhuin myös palaverissamme lääkkeistä mistä sairastuin. Minä kun en ole mielisairas olen herkkä alkoholisti keneltä on viinapiru kuollut päästä.
Olen ollut monta kertaa hoidossa pojan äidin aiheuttaman masennuksen takia ja viinapirun minua riivatessa mutta kun löysi pojan äiti miehen itselleen ja rauhoittui ei se enää jätkissä varmaan juossut. Hävisi masennukseni ja annoin poikamme heille sitä lapselle tärkeimmät ensimmäiset 7 vuotta hoidettuani. Luulin että olen mukana pojan perheen elämässä vaarina mutta hylkäsi se minut täysin kun pitkältä hupituomioltani pääsin pois.
En tunne mitään rakkautta pojan perheen suuntaan ovat ne minulle täysin vieraita ihmisiä. Luulen ja uskon ettei poika minun ole vaan äpärä, ei varmaan äitinsäkään tiedä kuka on pojan isä. Jätti poika minut perheineen tähän kirottuun maahan, mikä tämä on minulle ollut niin paljon olen kärsinyt suomessa suomalaisten toimesta. Onneksi on noita ulkomaan kavereita täällä tulen paremmin niiden kanssa toimeen kun suomalaisten. Ei toki kaikki suomalaiset ole pahoja mutta niin rankkoja kokemuksia on minulla suomalaisista.
Linnan venkuloiden kanssa kyllä pärjää varsinkin vanhemman polven. On vaan enään niin vähän minun vanhaa liittoani jäljellä. Hyviä ihmisiäkin onneksi on suomessakin mutta kun pahuus hallitsee se on ikävää. Ulkomaat kutsuu sotaankin on minua pyydetty muutamiin suuntiin. Olenhan niin hyvässä kunnossa huolimatta Ohkolan sairaalan venäläisten lääkitsemisestäni sairaaksi LITIUM 1800 mg pahinta myrkkyä oli minulle. Onneksi olen erikoisjoukkoja ja pitänyt itsestäni aina hyvää huolta taloissa. Hyvä fysiikkani pelasti minut Ohkolan touhuista miksi venäläiset näin teitte ohkolassa. Vielä kun sanoi venäläinen mieslääkäri kolmen suomalaisen hoitajan palaverissamme että määrää hän minulle LITIUM lääkkeen suomi hoitajien puheilla. Miksi siis suomalaiset haluatte sairastuttaa omaa kansaanne vaikken koskaan ole tuntenut olevani suomalainen.
Lukekaa miten saatanan sairaaksi minut lääkittiin kellokoski Ohkolassa syyttä. Miksi minut yritetään hiljentää kaikella tavalla Lakota intiaani sanoi että olen niin suuri ajattelija siksi minut yritetään hiljentää kaikella tavalla. Miksi saa sadistit tuhota arvokkainta omaisuuttani aivojani myrkky lääkkeillään. Miksei kukaan tee mitään luulisi että maailma hyppisi tasajalkaa tapahtumista. No onhan tämä kun maailmanlopun aikaa, sotaa ja kauhua jokapuolella, nälänhätää, kuivuutta, tulvia, maailma palaa. Luulin että olisi korona ollut maailmaa yhdistävät tekija ja olisivat kaikki puhaltaneet yhteen hiileen ja saaneet paremman maailman. Mutta mitä vielä kauheampaan suuntaan vaan menemme kukahan kostaa pahat tekonne.
Muistakaa ISÄ POIKA JA PYHÄ HENKI AAMEN!
sunnuntai 18. syyskuuta 2022
Päivä taas lusittu niin sanotusti kun olen pakotettu olemaan tällaisessa palvelutalossa asunnottomuuden takia. Olisi muuten hyvä talo lusia mutta kun on täällä pakkolääkitys, minulla minimaalinen mutta se rassaa hermoa.
Kyllä sitä kaipaa omaa asuntoa missä saisi olla niin kun huvittaa ilman saatanoiden pakkolääkityksiä. Miksi perkeleessä pakotetaan minut terveen syömään aripiprazol 20 mg aamusta ja illasta olantsapiini 10 mg. On niistä vatsani pilattu täysin mistä olen puhunut henkilökunnalle, muttei mitään kannanottoa ole tapahtunut talossa. Olen monessa paikassa sylkenyt vessanpyttyyn lääkkeet ja henkilökunta on ollut sitä mieltä että olen kunnossa lääkkeillään. Vaikka siis olen ne sylkenyt pois, miksi siis syöttävät myrkky lääkkeitään mistä sairastuu pahasti.
Lukekaa miten venäläisen mieslääkärin Ohkolan osasto 30 määräämä LITIUM 1800 mg pilasi elämääni vuosia. Olen aina ollut 12 kertaa linnoissakin kun terveyden perikuva mikä siis oli henkilökunnan motiivi minut sairastuttaa pahoin. Sanoi vielä venäläinen mieslääkäri että määrää hän minulle LITIUM lääkkeen suomalaisten hoitajien puheilla oli niitä kolme palavarissamme.
TSH kilpirauhas arvot olleet pielessä vuosia. Nefrogeeninen diabetes insibidus vesitystauti, neurologiset oireet pahat vapinat sekä hirveä päänsärky kaikki aiheutettu LITIUM 1800 mg myrkky lääkkeellä, mitä se on kun siitä sairastuin niin pahasti. Kova verenvuoto nenästä ja suusta mitä ei peijaksen sairaala saanut hoidettua vaan rikkoivat rustoa nenästäni mistä jäikin ikävä vaiva sieraimen ollessa melkein tukossa. Meilahteen seuraavana päivänä Peijaksen operaatiosta mistä heti sain avun kolmelta ihanalta enkeli naiselta.
Silmäni meni heti pakotettuna ottamaan verenpaine lääke osastolla 20. Mustia palloja meni silmissäni enkä nähnyt kunnolla. Lopetettiin se verenpaine lääke mutta jäi vasempaan silmääni ikävä vaiva, semmoinen harsomainen häiriö menee silmässä ikään kun olisi siinä rähmää. Selitettiin minulle vuosi että on kaihi silmissäni. Mutta ihana naishoitaja J. oastolla 50 ottikin heti ohjat käsiinsä ja menimme hyvän tuntuselle silmälääkärille kuka pitkään tutki silmiäni. Sanoi se ettei mitään kaihia minulla ole vaan lääke aiheutti silmäoireeni mikä jäi päälle.
Kävimme viellä täällä uudessa paikassa lääkärillä näyttämässä silmiäni sanoi tämäkin lääkäri ettei mitään kaihia minulla näe olevan. Kävin onneksi Lohjan osastonylilääkärin S.V. vastaanotolla ja erikoislääkäri M.F. heiltä sain kirjallisena miten LITIUM 1800 mg on pilannut elämääni vuosia. Sanoi vielä ohkolan henkilökunta ettei minulla hätää ole kun ottavat minusta kerta viikkoon kusi ja verikoetta. Miksi minut otettiin kidutettavaksi minkä kriteerit täyttyvät minun mittapuuni mukaan kellokoski Ohkolan touhut. Kun vielä syyttä jouduin hoitoon selkin samarian Pisaran juopon kokin takia olen siitä kirjoitellut paljon. Miksi kysyy sitä firmani vielä siitä joku tai jotkut tilille vedetään se on korkeamman käsissä. Katuu monetkin vielä syntymäänsä sen takaan ja alleviivaan. Maallinen oikeus ei heitä ehkä tavoita, mutta kun se taivaan ISÄ ei tyhmä ole eikä sen poika tulee teille vielä äitiä ikävä viimeistään kuolinvuoteellanne ja kun sairastutte. Ehtii monetkin miettiä pahoja tekojaan ja syntejään. Miettikää puheitani kun se kuolema kohtaa ihan jokaisen jossain vaiheessa. Ja on sata varma että pahat tekonne tulevat mieleenne ja se ei mukavaa ole kun tietää mihin suuntaan menette tuonpuoleisessa.
lauantai 17. syyskuuta 2022
Nukuin vielä aamusta kello 4 asti eli tuli hyvät tunnit minulle unta. Kaverini lähti kaupoille 4.20 tuo se minulle evästä samalla. Hautausmaan mies olen siellä töissä ollessani.
Hyvät tunnit tuli unta viime yölle kun menin vielä nukkumaan ensimmäisen herätykseni jälkeen. Nyt tunnen olevani hyvin levännyt tuli normi tunnit unta minulle. Vedin varjonyrkkeilyitä herättyäni sekä haarahyppyjä kokeilen alkaako jo fudiksessa rikki mennyt polveni kestämään hypyt. Että pääsisin lenkille ulos aloitin jo lenkkeilyn mutta polveni varoitteli minua ja kipeytyi se lenkiltä.
Ostin kahta eri kollageenia tyypin 1 ja tyypin 2 kollageenit olen niillä saanut ennenkin polveni pidettyä kunnossa. Uskon kollageenin tehoon on siitä kokemusta vuosien saatossa. Vaasan mustassasaaressa kipeytyi polveni roudatessani isoja ruoka astioita kerroksille, sain siellä talolta kollageenit ja polveni kesti duunit siellä. Nyt tuli vaan taukoa kollageenin käytössä kun ei rahani siihen riittänyt enkä sitä taloista saanut missä olin hupia kiinni.
Meni polveni kentällä pelatessamme fudista siitä ambulanssilla terveyskeskukseen missä lääkäri T.L. sanoi ettei polvellani tee enää mitään on siitä kuulemma nivelsiteet ja kierukat paskana sanoi se vielä että on joskus yölliset uhkailuni hänellä nauhalla kun olen pillereitä siltä vaatinut. Passitti se minut himaan kepit antoivat tervarista minulle en voinut yhtään varata jalallani.
Markku Kopra ottikin heti polviasiani hoitoonsa ja teki passituksen sairaalaan mihin tulikin paikka aika äkkiä. Isäni huoltomies Risto pysäytti minut kun taksilla olin liikenteessä sanoi Risto että oli minulle tullut paikka sairaalaan polvioperaatioon. Menin siitä taksilla sairaalaan missä eivät mitään alkaneet tekemään kun jurrissa olin ja ajelin sairaalassa pyörätuolilla viinakassi mukanani. Toiset lääkärit hoitaa tämmöisiä toivottomia tapauksiakin.
Laitoin itse polveni kuntoon kauan siinä meni mutta aloin vaan jumppaamaan polveani ja voimistamaan sitä. Ajoin polvellani Endurot ja Crossit sekä pelasin lätkät vuosia hypin katoilla antenneja laitellen. Ja hyvin on polveni kestänyt vuosia, nykyään on se taas kipeytynyt mutta kollageeni on auttanut siihen. Sain Espoon hautausmaalle oman traktorin kun kipeytyi polveni Fiat koneen polkimia polkiessa pitkin päivää. Sain Valmetilta uuden koneen hautausmaalle Valmetin linkkukoneen kahvasta suuntaa vaihtavan.
Kävin sairaalassa kaikki testit läpi kun olisi ollut minulle se duuni loppuelämäkseni eivät mitään kehäraakkia halunneet ottaa duuniin. Kuntoni oli rautaa siihen aikaan ja hommia oli. Mutta sitten tuli minulle hovioikeuden tuomio alas ja siitä lähdin viikoksi rientoihin Espooseen, Helsinkiin. Siellä täällä pörräsin ja siitä lopputili hautausmaalta ja lusimaan.
Nukkuen kello 20.37- 2.30 välinen aika nyt melko hyvin levänneenä kirjoittelemaan. Tarinaani elämästäni tälle yölle yksinäinen iso tähti taas taivaalla loistaa.
Menin tosiaan jo aikaisin nukkumaan kun ei ole täällä mitään touhua illasta lääkkeet naamaan ja nukkumaan jengi menee. Heräsin ensimmäisen kerran jo yhden maissa mutta menin onneksi vielä nukkumaan kello 2.30 asti. Siitä melko hyvin levänneenä pystyyn, tein pientä jumppaa venyttelin parvekkeella ison tähden taas yksinään loistaessa taivaalla, pyysin kaverin kuka aina valvoo telkkamme ääressä katsomaan tähteä.
On se todella kirkas tähti ja ainoa taas taivaalla sitä katsellessamme. Rukoilen että se tähti vielä joskus laskeutuisi maailmaan pyhittäen kaiken maailman rauhaan. Kunhan ihmiskunta uskoisi ja parantaisi tapansa silloin voisimme kokea maailmassa rakkauden kuka koskettaisi kaikkia kuolevia. JEESUKSEN pojan rakkaus on ylitse vuotavaa parantavaa voimaa kuka sen oikein kokee ja ymmärtää.
Rukoilen ihmiskunnan puolesta sillä se kadotus ei mukava paikka ole ruumis kuolee mutta sielu elää.
Päivä taas mennyt hukkaan voi sanoa kun tässä talossa ei mitään saa uskon tiellä aikaiseksi. PYHÄ HENKI ei kosketa ketään.
Ovat jo niin kovissa lääkkeissä ettei ole tunne elämää ollenkaan siksi ei henkikään laskeudu täällä kehenkään. Pakkolääkitys talossa mikä on ihan perseestä jos olisi henkilökunta uskossa olisi tässäkin talossa asiat ihan toisin. Ottaisivat silloin lääkkeet pikkuhiljaa porukalta pois. Mutta kovia lääkkeitä ja pakkotöitä sitä täällä osataan tehdä.
No onhan tämä talo vapaaehtoista pääsee lähtemään vaikka heti jos vaan haluaa. Mutta vaikea se on olla talvella ulkona lintsillä pakkasella.
Pitää minun ottaa Hyvinkään lakimieheen yhteyttä alustavasti olemme viestitelty asioistani. Pitäähän minun alkaa oikeutta saamaan kohteluuni monessa paikassa tutkijana olleena. Ihan hirveitä olen saanut kokea henkistä ja fyysistä väkivaltaa kokeneena. Syyttä pakkohoitoa ja pakkolääkitystä ovat harrastaneet kohdallani. Olen paljon kirjoitellut miten sairaaksi minut lääkittiin kellokoski Ohkolan sairaaloissa.
No nyt nukkumaan ajoissa että pääsen pyykkitupaan aamusta aikasin ja siitä kirkkoon menoihin. Ja kahvioon kakku kahville mitkä siellä herkkua on.
Siunausta tähänkin iltaan ja tulevaan yöhön. Kaikesta pahasta maailmassa huolimatta.
Päivä taas lusittu niin sanotusti tällaisessa palvelutalossa. Kyllä on kaipuu jo omieni luokse sotureiden. Aamujumpat tehty ja salillamme käyty treeni tekemässä.
Tein jo aikaisin sellijumpat ja kahvakuula treenit. Päivällä kävin vielä talomme salilla tein siellä punttitreenit. Hauista ojentajia sekä taljaa kevyt treeni tuli tehtyä. Mutta piti vaan salille päästä vaikka meinasin pitää vapaa päivän tänään, kun tein pari päivää isoilla painoilla treenit lepo on välillä hyväksi. Proteiini juomia olen juonut harvase päivä on siinä 0.33 d purkissa 28 gr proteiinia se on aika paljon.
On proteiini tärkeää ihmiselle varsinkin treenarille ja vanhenevalle henkilölle. Treenaan nykyään aika usein talomme salillakin neljääkin kertaa viikossa käyn salilla. Teen myös huoneessani kahvakuula treeniä jokapäivä, teen myös muita jumppia etunojapunnerruksia sekä lankutuksia ja muita vatsa liikkeitä. Hyvä päivä on ollut ainoa huono puoli on pakkolääkitys aripiprazol 20 mg aamusta väsyttää minua niin saatanasti tommoinen pakkolääkitys pilaa se koko elämäni. Illasta pitäisi vielä ottaa Olantsapiini 10 mg. Siitä olen ihan tokkurassa yöllä ja väsynyt heti aamusta. Olen nyt täällä yrittänyt syödä lääkkeet kun on se noin pieni lääkitys.
Päivä mennyt hyvin nukuin päiväunet aamupäivällä. Ainoa on toi pakkolääkitys minkä olin taas aamulla pakotettu ottamaan aripiprazol 20 mg. Alkaa olemaan mittani aika täynnä talon touhua lääkitystäni mikä on minulle turha.
Ei meinaa enää jaksaa leikkiä lääkkeillä kun en syö sanovat että olen kunnossa mutta kun syön toteavat minun olevan sairas. Mikä on henkilökunnan ammattitaito kun syljen lääkkeet pois selittävät että lääke auttaa. Vaikken siis ole syönyt monessa paikassa niin tehneenä. Täällä nyt on minimaalinen lääkitys minulla mutta sekin rassaa minua pahasti kun en myrkkyjään tarvitse. Muuten olisi talo hyvä mesta lusia mutta lääkkeet pilaa koko talon ilmapiirin. Ainakin minun osaltani eivät ota mitään kantaa talon henkilökunta sanomisiini vatsani pilaamisesta lääkkeillään.
En voi mihinkään lähteä vessa pitää olla melkein vieressä kun toimii vatsani miten sattuu. Pahinta myrkkyä on vatsalleni olantsapiini 10 mg illasta. Sen olen todennut jo aikoinaan pakotettuna syömään sitä. Saatana on se kumma ettei mitään ala suomessa tapahtumaan kun vielä ovat ottaneet kellokoski Ohkolaan venäläiset lääkärit. Luulisi että herkällä mielenterveys ja päihde alalla, tuntisi suomalainen suomalaisen pään tuotokset parhaiten ei ulkomaalaiset. Sain niin ala arvoista kohtelua kellokoski Ohkolan sairaaloissa mutta on touhunsa työn alla katson nyt mitä teen asioille.
On minulla hoitovirhettä varten Lohjan osastonylilääkärin S.V. ja erikoislääkärin M.F. kirjalliset lausunnot sairastumisestani. TSH kilpirauhas arvot olleet perseellään vuosia ohkolan hoitajien ja lääkäreiden mitään välittämättä asiasta. Nefrogeeninen diabetes insibidus vesitystauti aiheutettu Venäläisen lääkärin määräämällä LITIUM 1800 mg.lääkkeellä. Kun vielä kolmen suomalaisen hoitajan palaverissa sanoi venäläinen mieslääkäri määräävänsä minulle LITIUM lääkkeen suomi hoitajien puheilla. Neurologiset oireet oli minulla vuosia pahoja vapinoita tuli ja jatkuva kova päänsärky oli minulla. Pystyin nukkumaan vaan muutamia tunteja yössä.
Silmäni meni huonoksi pakotettuna ottamaan osastolla 20 nuoren naishoitajan K. pakottamana verenpaine lääke. Tuli heti mustia palloja näkökenttään mitkä häiritsi minua pahasti. Silmälääkäri oli outo järvenpään silmäasemalla ihan puoskari, luki se hoitajan antamia papereita ja puhui mielenterveydestä sanoin sille pölvästille että nyt on silmistä kyse. Sanoi se että minulla olisi kaihi silmissäni. Verenpaine lääke lopetettiin heti, mutta jäi siitä ikävä vaiva vasempaan silmääni semmoinen harso menee silmässä jatkuvasti, välillä pahempana välillä helpottaa. Ihana sisar hento valkoinen osastolla 50. J hoitaja vei minut kunnon silmälääkärille ja se tutki pitkään ja sanoi ettei minulla kaihia ole. Vuoden olin epätietoinen että olisi minulla kaihi, pesivät varmaan kätensä henkilökunta silmieni tuhoamisesta selittäen kaihia olevan minulla. En muuta voi ymmärtää miksi pakotettiin minut ottamaan verenpaine lääke vaikka siitä kieltäydyin, kun en ollut puhunut mitään lääkärimme kanssa verenpaineistani. Sanoin että terveillä elämäntavoilla ja J. hoitajan minulla viikoksi antamalla verenpaine mittarilla itse mitatessa paineeni olivat hyvät eivät koholla yhtään. Tuli taloon osastolla 50 mukava venäläinen naislääkäri A. hänen ja ihanan hoitaja J. kanssa lopetettiin heti LITIUIM 1800 mg. Ja siitä alkoi vointini heti pikuhiljaa parantumaan olen vaan niin huippu kunnossa aina itseni linnoissa ja laitoksissa pitänyt etten ihan helposti putoa.
Verenvuoto nenästäni mitä ei Peijas saanut kunnolla hoidettua rikkoi vaan rustoa nenästäni lääkäri. Kysyin tekeekö se lobotomiaa minulle niin paljon se sattui kun tunki se jotain tankoa väkisin nenääni. Jonkun putkiviritelmän se laittoi nenääni. Seuraavana päivänä ottivat putkea pois nenästäni alkoikin verenvuoto uudestaan. Sitten mentiinkin Meilahteen missä tuli heti kolme ihanaa enkeliä minua hoitamaan. Tiesin heti että olin turvassa ja avun saan heiltä, laittoi yksi niistä enkeleistä nenääni jonkun tupon.
Seuraava muistikuva oli kun istun käytävällä sängyllä vuoto oli loppunut ja vointini oli muutenkin hyvä. Olin jo niin huonossa kunnossa väsyneenä ja vuoto oli jatkunut jo pari päivää. Mutta meilahdessa paransivat minut heti ainoa ikävä vaiva jäi Peijaksen ruston rikkomisesta että on vasen sieraimeni melkein tukossa mikä on ikävä vaiva. Olen paljon puhunut näistäkin asioista mutta on niin rankkaa asiaa ettei voi siitä liikaa puhua. Miten tämä kaikki on mahdolista hyvinvointi maassa miksi suomikin luetaan. Kyllä vaan ihmettelee jengi kohteluani minua suurta köyhien ja kiusattujen auttajaa.
Myöhään eilen kirjoitellen kumminkin kaveri lähti kaupoilla jo kello 4 olin hereillä silloin. Aamusta jumppia tekemään ja kahvakuula treenit, tarinaani tälle päivälle.
Olin jo hereillä kaverin tullessa ovelleni aamuyöstä kello 4 lähtee se usein kaupungille aikasin aamusta. Hakee se minullekkin monesti jotain pientä kaupasta. Tänään se toi mustkka keiton ja proteiinijuomaa sekä energiajuomaa. Pitää nyt vaan olla minun rahan kanssa tarkana kun tulee takautuvasti varmaan ruokalaskut talolle. Alkuun kuului ruoka palvelumaksuun tulee myös kuulemma nousemaan asukasmaksuni ottavat ne huomioon asumistuen minulta.
Olen varautunut siihen että ensiksi annetaan sitten minulta viedään tuhkatkin pesästä eli kaikki aina menee minulta. Onneksi sain vähän rahaa kasaan jos lähden talosta pois omilleni. Pitää minun alkaa tosissani etsimään omaa mestaa alkaa tämä paikka jo ahdistamaan, ilmapiiri on aika huono täällä johtuen pakkolääkityksistäni. Toki menee minulla vaan aamusta aripiprazol 20 mg ja illasta menee olantsapiini 10 mg. Mitkä minulle turhia ovat vatsani ne ovat pilanneet täysin ja yöllä olen vähän sekasin välillä lääkkeestä. Monessa paikassa olen sylkenyt lääkkeet pois ja ovat henkilökunta olleet sitä mieltä että olen lääkkeillä terve. Eikö se ole ristiriitainen asia etten syö niin pidetään terveenä ja kun syön olenkin sairas miten helvetissä näin voi olla. Miksi perkeleessä myrkytätte ihmistä lääkkeillänne mistä sairastuu pahasti. En ole mielisairas olen herkkä alkoholisti keneltä on viinapiru kuollut päästä. Masennukset menivät ohi kun pojan äiti löysi miehensä ja lopetti vieraissa käynnit.
Minut ja pojan hylkäsi se muija pojan ollessa ihan pieni. Hoidin poikaamme lapselle tärkeämmät 7 ensimmäistä vuotta isäni pilatessa poikaa kaiken aikaa lukekaa olen siitäkin kirjoitellut yksityiskohtasemmin miten kärsin isäni touhuista. Isäni oli sydänvikainen dementikko ja kipeässä päässään se kelasi ettei poika ehkä minun ole. Enkä enään sitä usko itsekkään, sen hylätessä minut tähän maahan kidutettavaksi jättäen muuttaessaan espanjaan. Olen saanut suomessa ottaa niin paljon pahuutta vastaan vuosia hupia kiinni ollen.
Vedin aamusta jumppia huoneessani kahvakuulaa sekä venyttelyjä teki taas jumpat hyvää heti herättyäni vaikka vähän väsynyt olin nukuin turhan vähän kun työskentelin koneella myöhään yöhön. Nukuin kyllä aamusta vielä hyvät unet mitkä hyvää tekikin minulle. Nyt melko skarppi olotila ei väsytä enään minua yhtään. Kohta onkin sitten ruokailu ja sen jälkeen menen salillemme tekemään jalkakyykyn. Pidän vapaa päivän muilta treeneiltä kun onkin käsivarret hiukan kipeät tiukoista treeneistäni.
Olen nyt panostanut treeneihin enemmän ja tehoja lisännyt ja treeni kertoja kunnolla. Haen nyt massaa kunnolla penkkiä vedän taas nykyään ja jalkakyykyn otin taas paremmin ohjelmaani. Kummasti painoni tippui 90 kiloon mutta sanoin henkilökunnalle että otan massakuurin ja niin vaan kasvisravinnollakin painoni on noussut 102.7 kiloon. Pidän painoni siinä 95-100 kiloa on se hyvä treenipaino minulle.
Nyt valmistautumaan ruokailuun alkaa se kohta alhaalla. On taas minulla varmaan hyvä kasvisruoka pidän talon ruuista vaikka ruoka arvio ympyrässä on ruoka saanut vaan 77 pistettä vaikka tämän talon ruoka on minusta erittäin hyvää. Palataan asiaan myöhemmin siunausta kansoille tällä päivälle toivotaan että saamme paremman maailman.
perjantai 16. syyskuuta 2022
Muutoksen tuulet puhaltamaan maahamme yhden puolueen maa kansa puhaltamaan yhteen hiileen siitä se roihu syntyy idealokini toimii.
Työmies on palkkansa ansainnut terveyden huolto kunniaan hoitohenkilökunnalle se mikä niille kuuluu. Sisarhento valkoiset töihin herkälle alalle mikä koskee vauvasta vaariin. Nuorisotyö sekä vanhustyö ja mielenterveys ja päihde puoli uuteen uskoon. Oman maan asiat kuntoon ennen kun maailmaa lähdette parantamaan. Toisilla on asiat kunnossa mutta on paljon väliin putoajia, maamme parhaaksi taistelemme parempaa huomista tekemään. Puolueeton maa eli emme puuttuisi maailman sotiin. Olisihan silloin rauha maassamme. Älkääkö sanoko minua maanpetturiksi olen sotilas JUMALAN armosta sotaveteraani invalidin pojan poika. Saunotin jo lapsesta Renka majalla kädettömiä jalattomia sotaveteraani Invalideja mietin jo siellä yksin soudellessani ettei enään koskaan sotaa suomeen jos vaan voin sen mitenkään estää.
Kunhan vaan ei historia toistaisi itseään sukupolvesta toiseen taas olisi pelkoa ja kauhua jos mitään jäisi jäljelle. Itken lasten puolesta pieniä jeesus lapsia menee sodassa se on hirveetä. Sääli kun syyttömiä kärsi niin paljon kumma vaan kun pahuus hallitsee. Ihminen on pahin peto myös toinen toiselleen. Onhan se hirveää kun tämä paratiisiksi tarkoitettu maa planeetta tuhoutuu pikkuhiljaa pahuuden hallitessa. Miksi kysykää sitä hiljaa itseltänne kaikki pahuus on ihmisestä.
Hyvin päivä mennyt sain siivouskohteeni tehtyä kellarin ja punttisalin sekä kerroksien ovet kahvoineen. Melko hyvällä mielellä vaikka Karviaisen sossu ei suostunut palvelutaloon maksua.
Yritin saada maksua Karviaisen sossua Keravalle palvelutaloon missä on tuttuja vanhuksia minulle opettajani vaimoineen. Olisi niin mukava autella tuttuja vanhuksia siellä. Muttei lähde kuulemma karviaisen sossu mukaan hommaan, en haluaisi olla missään tekemisissä Karviaisen kanssa kun sieltä Vihdi selkin samarian paikasta jouduin tälle saatanalliselle reissulleni, jorviin, kellokoski, ohkolaan ihan hirveitä kokemaan. Sairastuttivat minut pahasti kellokoski ohkolassa panivat vielä suomalaiset hoitajat venäläiset lääkärit sairastuttamaan minut määräämällä minulle syyttä LITIUM minkä pitoisuudet nosti venäläinen mieslääkäri 1800 mg.
Lukekaa miten sairaaksi tulin siitäkin myrkystä mitä se minulle oli. Monia sairauksia siitä tuli minulle kuka olen aina ollut linnoissakin kun terveyden perikuva. Kysymme vaan mikä oli motiivinsa, kun syyttä vielä jouduin reissuun mikä kesti kolme vuotta kellokoski ohkolassa ja nyt täällä vapaaehtoisesti 9 kuukautta. Kaikki selkin samarian pisaran juopon sekopää kokin takia kun piti olla samarian talo raitis mutta joi Iso Antti kokki kokoajan.
Olen niin paljon siitäkin paikasta kirjoitellut etten nyt ala tähän sitä enään toistamaan. Pahan kidutuksen vaan aiheuttivat samarian väki minulle ainakin ison kokin toimesta. Ja kohteluni kyllä minun mittapuuni mukaan ylittää kidutuksen kriteerin niin pahaa sain ottaa vastaan. Katson nyt mitä teen jatkossa irtopäitä pitää niin sanotusti alkaa lentelemään vertauskuvallisesti sanottuna. Pitää minun saada oikeutta kärsimyksistäni. Vuosia olen joutunut kärsimään monissa paikoissa tutkivaa journalismiani tehneenä. Lukekaa Attendo Nikinmäen touhut kuulin että se saatanallinen paikka on lopetettu.
torstai 15. syyskuuta 2022
Nukkuen vielä aamusta jonkun aikaa. Aamu jumppa tehty kello 5.30- 6 välisenä aikana.
Hyvä että menin vielä nukkumaan ensimmäisen herätykseni jälkeen, mikä oli turhan aikaisin kello 2.20. Nukuin puoli kuuteen asti mikä tekikin hyvää. Siitä heti jumpille tein varjonyrkeilyitä testaten kuntoani. Siitä etunojapunnerruksia sekä lankutusta parit sarjat. Siihen kunnon venyttelyt kyllä taas tuli hyvä olotila ja fiilis jumpilla. Nyt odotan kellon tuloa 7 että saan potilaskeittiön auki että pääsen paistamaan pari kananmunaa leivälle.
Lopetan tänään massakuurini ja tiputan taas painoni 95 kiloon, on se hyvä paino minulle. Kunhan nyt polveni lopettaisi kränäämisen ostin pari kollageeni valmistetta uskon sen tehoon kun se ennenkin toiminut minulla hyvin. Pääsisin lenkille tekisi se minulle hyvää saisin pienen vatsani sulamaan pois. Nyt menen vielä puoleksi tunniksi lepäämään jos vaikka vielä unen saisin. Olen yöllä herättyäni ihan skarppina mutta kun nukun myöhäsempään alkaa minua aina väsyttämään.
On hyvin noussut tehot minulla massakuurin ansiosta, lulin että olen vanhaksi tulossa kun painoni tippui 90 kiloon yhtä äkkiä. Mutta viime mittauksessa se oli 102.7 kiloa mikä onkin minulle hyvä treenipaino. Kummasti vaan painoni heilahtelee paljonkin. Jotain outoa on kyllä nielussani kun ei ole vuosiin mennyt ruoka kunnolla alas nielustani, olen joutunut sylkemään ruoan pois nielustani, työntämällä sormeni kurkkuun ja oksentamaan nieluni auki.
On tänään taas siivousryhmän työpäivä eipä voisi väsyneenä enempää kiinnostaa minua. Mutta kun nyt täällä ollaan niin tehdään niinkun käsketään.
Nukkuen kello 20.50- 2.20 nyt yöllistä tarinaani.
Heräten hyvin leväneenä viimesen kerran kerran kuselle heräten. Tarinaani tälle yölle vedin parvekkeella harjan varrella venyttelyjä herättyäni. Mietin lähteä pyöräilemään yö kaupoille mutta en lähtenyt kun sataa siellä. Pitäisi minun ostaa työkalu laatikko missä olisi perustyökalut. Harmittaa kun jäi keravan pirikämppään arvokas työkalupakkini. Jäi sinne myös minulle arvokkaat tavarani ja noin 5500 sivua tarinaani noin 13 vuoden hupituomioltani.
Piti minun kirja vääntää teksteistäni oli siellä painavaa tekstiä vuosien kiduttamisestani pahoissa paikoissa. Mutta pääni kesti sillä että pääsen joskus kostamaan kaikille minulle paskaa tehneillle. Kosto on suloista ja toimii kaiken aikaa, kaatuu vihollisiani jatkuvasti siellä täällä. Nautin kun sairastelee jengi ja tuupertuu tuskissaan. Minä en tee mitään vaan aika tekee tehtävänsä.
Nautin kun syöpä syö lihaanne ennen menoanne ikuiseen kiirastuleen. Ja kuka mitenkin sairastelee ennen kadotukseen menoaan koette jo maanpäällisen helvetin ennen kuolemaanne. Kolme kovaa koota KAI KUOLEMAN KAUPPIAS. Olenhan hautausmaan mies siellä työskenneltyäni traktori kuskina ja muitakin hommia tehden. Tykkäsin mennä Espoon hautausmaalle kun siellä oli krematorio kaksi uunia vierekkäin.
Päivä mennyt ilta joutaa kyllä niin osaa vituttaa tämmöisessä palvelutalossa asua kyllä sitä kaipaa sotureiden pariin. Ulkomaat kyllä kutsuu katson nyt meneekö tuttu kaveri vaaleissa eduskuntaan.
Kello on 19.55 juuri oli iltapala ja lääkkeet otin tällä kertaa yhden 10 mg olantsapiinin mikä sekin on minulle liikaa surisee sekin päässä koko yön. On tämä kyllä niin perseestä että pakottaa nuoret tytötkin meidät ottamaan lääkkeitä, mitä joillakin menee kymmentäkin kun olen seurananut tätä touhua. On talossa pakkolääkitys ja pakkotyöt ihan kun olisimme töissä täällä. Minulla nyt ei ole kun tiistaina keittiövuoro missä on kyllä koko päivän kiinni sitten on minulle keskiviikkona ja perjantaina siivoukset.
Tänään torstaina on meillä talossa huoneiden siivoukset silloin olen aina tyytyväinen porukkaan. Kun kaikki tekee jotain hommia saa puhtaaksi kämppänsä. Nyt sammutan koneeni ja alan nukkumaan että saan taas univelat nukuttua pois. Hyvää yötä kansakunnat tehkää parannus ja eläkää sovussa.
Päivä mennyt niin hyvin kun voi vitutuksilla pakkolääkityksillä talossa. Minulla menee turhana aripiprazol 20 mg aamusta sekä illasta olantsapiin 10 mg. Sairastun lääkkeistään olen väsynyt niistä ja huonolla fiiliksellä.
Kumma että pakotetaan minut syömään semmoisia lääkkeitä mistä olen sairastunut pahasti Ohkolan LITIUM 1800 mg oli pahinta myrkkyä. Mikä perkele on henkilökunnan motiivi minutkin sairastuttaa pahasti. Kysyn sitä teiltä vaan, selittää hoitajat paskaa että lääkäri määrää miten saatanassa voi lääkäri määrätä puhumatta potilaan kanssa mitään.
Sanoi suoraan venäläinen mieslääkäri Ohkolan osasto 30 kolmen suomalaisen hoitajan läsnäollessa määräävänsä minulle LITIUM lääkkeen suomalaisten hoitajien puheilla. Eli miksi saatanassa selittää hoitajat paskaa että lääkäri määrää. Kysyn vaan mikä on hoitajien motiivi kun eivät todellakkaan ole olleet mitään ruudinkeksijöitä monetkaan.
Toiset ovat olleet kapakassa töissä kuka suutaria kuka taksia ajanut ja nyt ovatkin yhtä äkkiä sisarhento valkoisia olevinaan. Kysyn vaan missä on herkällä mielenterveys ja päihde alalla uskovaiset hoitajat. Ne kun JUMALAN RAKKAUDELLA hoitaisivat herkkiä ihmisiä. Työnnetään tässäkin talossa hirveät määrät lääkkeitä ihmisiin.
Minä parantaisin ihmisiä rakkaudella mikä näissä taloissa ei kosketa ketään ei potilaita eikä henkilökuntaa.
keskiviikko 14. syyskuuta 2022
Puhuin kahdelle nuorelle naishoitajalle lääkkeiden jaossa lääkkeeni Olantsapiinin 10 mg aiheuttamasta seksi ongelmasta sekä sen muista haittavaikutuksista.
Naureskeli vaan nuori hoitaja nuori tyttö kaverinsa kanssa. Selittivät vaan etteivät he määrää vaan lääkäri, mutta kun en ole edes puhunut lääkärimme kanssa. Tajuaahan ton nyt tyhmempi että hoitajien raporteilla menee lääkärit. Seksihalut ja kyky kärsii lääkkeistä mitkä minulle ainakin ovat erittäin tärkeät. Seksi ja rakkaus ovat kaikki kaikessa. Mutta kun eivät hoitajat itse varmaan koe rakkautta kaikki eivät sitä ymmärrä.
Kylmiä suomalaisia naisia vielä kun ovat monet huoria minun elämääni ovat lumput pilanneet paljon. Lukekaa tarinaani niistäkin naisistani ketkä ovat olleet hirveitä. Olen paljon kirjoitellut niistäkin tarinaani. Nyt sammutan kohta koneeni ja alan nukkumaan että pääsen huomenna aamusta liikenteeseen. Pyöräliikkeessä pitää käydä kysymässä neuvoa pyöräni spebaaleiden keskiön klapissa kun se ikäänkun olisi löysällä.
Uskon että siellä avun saan asiaani pyöräilen kyllä paljon mutta pitäisi uuden karhean pyörän kestää. Nyt koneeni sammuksiin ja nukkumaan kunnon unet.
kaikesta pahasta maailmassa huolimatta hyvää ja rauhallista yötä kaikille kansoille.
Papa kai!
Sain siivous kohteeni tehtyä taas tälle päivälle. Uudessa pyörässäni on häikkää heti alkuun. Tarinoitani tälle päivälle elämästä ja kuolemasta.
Oli minulla siivouskohteena rappuset parvekkeet piha sekä tasojen pyyhintä. Sain hommani tehtyä melko äkkiä panen aina tuulemaan niin pääsen sen jälkeen vapaalle. Harmi kun uudessa pyörässäni minkä Biltemasta ostin noin neljä kuukautta sitten häikkä polkimien keskiössä on siinä klappia se voi syödä laakeria. Kysyin asiaa pyöräliikkestä sanoi kaveri puhelimessa että minimi maksu siitä hommasta on 40 euroa. Se on liikaa pelkästä keskiön kiristämisestä kaveri kyllä sanoi että pitää siinä ottaa spedaalitkin pois.
Vien huomenna pyörän liikkeeseen ja katson mitä kaveri sanoo rempasta millä siitä selviää. Ei suostunut kaveri edes ketjuja kiristämään samalla hinnalla. Kun pääsisin Keravalle Lunberin pyöräliikkeseen uskon että saisin remontin siellä halvemmalla kun tuttuja jollain tapaa olivat minulle. Pari pyörää sieltä ostettuani sain vielä hienoon Feltin pyörääni ilmaseksi nastarenkaat. Laittoivat ne alle pyörääni talvella sääli vaan kun hävisi Feltin pyöräni johonkin tai sitten tilaamillani Pameilla ja Tramaleilla oli osuutta asiaan kun porvoossa olin ja seuraavaksi tokenen yöllä yöhuoltamolla pitäjänmäellä ei ollut baarissa kun viisi tummaa ulkomaan kaveria olin kone auki pöydässä. En yhtään muista millä olin Porvoosta tullut Pitäjänmäkeen huoltoasemalle.
Minulle kun ei mikään lääke sovi menen ihan tokkuraan niistä häviää minulta eläimen vaistoni pillereillä.
tiistai 13. syyskuuta 2022
Hyvin nukkuen kello 21.05 - 3.30 siitä jumpille heti herättyäni. Hyvä talo lusia niin sanotusti mutta pakkolääkitykset on perseestä.
Minulla menee minimi lääkitys verrattuna moneen muuhun. Menee minulle vaan aamusta aripiprazol 20 mg ja illasta olantsapiini 10 mg. Mitkä tämä saatanan talo pakottaa ottamaaan, olen monessa paikassa sylkenyt lääkkeet vessanpyttyyn ja hoitajat pitäneet minua terveenä lääkkeillä. Miksi siis pakottavat ne ottamaan jos terve olen ilman lääkkeitään.
Lukekaa miten sairaaksi saatanat ovat minut tehneet lääkkeillään. Kun vielä valehtelee varmaan hoitajat että lääkäri määrää, miten lääkäri voi määrätä lääkkeitä potilasta edes näkemättä kunnolla. Kun ei yhtään tunneta ihmistä, eiköhän lääkärit määrää hoitajien raporteilla lääkkeet meille. Tämmöinen kuva minulle on jäänyt touhuistaan kylle se on perseestä kun eivät ole olleet monetkaan hoitajat mitään ruudin keksijöitä kuka on ollut kapakassa täissä kuka suutaria kuka taksikuskia. Ja nyt ollaankin olevinaan sisarhento valkoisia.
Missä on herkältä mielenterveys ja päihde alalta uskovaiset hoitajat ketkä JUMALAN RAKKAUDELLA hoitaisivat ihmisiä. Ei muuta osata kun lääkitä porukkaa kovilla lääkkeillä hirveät määrät työnnetään porukkaan moniinkin ja siitä pakkotöihin. Lukekaa miten minut ovat sairastuttaneet pahoin myrkky lääkkeillään mitä ne ovat kun niistä sairastuu.
Mikä perkele on henkilökunnan motiivi ihmiset sairastuttaa lääkkeillä. Mitkä täysin myrkkyjä monetkin ovat LITIUM 1800 mg sairastuin pahoin Ohkolan sairaalassa. Vielä panivat suomalaiset saatanat venäläiset lääkärit minut sairastumaan myrkky LITIUMILLA 1800 mg. Miksei mitään tapahdu suomi saatanoille kun kumartaa nämä venäjälle ja jenkeille. Omaa kansaansa myrkyttävät venäläisiä käyttäen sairaaksi ja kohteluni oli myrkyttämistä niin sairaaksi tulin lääkkeistään.
Lukekaa mitä suomi saatanat minulle tekivät kellokoski ohkolassa. Maailma palaa sotaa ja kauhua maailmassa jatkuvasti ei ole kun ajan kanssa kun iso paukku tulee ja kaikki menee.
Venäläisen naishoitajan tapaaminen polilla mikä ei antanut mitään tilanne jatkuu samanlaisena. Keittiö työt tehty tälle päivälle koko päivän homma ilman palkkaa.
Ei todella antanut mitään polilla käynti venäläisen naishoitajan tapaaminen. Puhuin aripiprazolin 20 mg ja olantsapiinin 10 mg lopettamisesta sairastaessani niistä pahasti. Vatsani on niistä täysin pilalla ja muutenkin vaikuttaa ne psyykkeeseeni pakotettuna ne ottamaan. Ei tarvitsisi minun ottaa kun pullo viinaa niin alkaisi niin sanotusti irtopäitä lentelemään. Niin paljon minua kyrpii tämä sakki hoitajat pahinta kun eivät mitään tee vaikka olen koko ajan puhunut lääkkeitteni aiheuttamasta sairastelustani.
Toki on lääkitykseni minimaalinen mutta kun sekin on turha. Miksi siis saatanat minua myrkyttävät pakotettuna lääkkeet ottamaan. Mitä helvettiä se kuuluu joillekkin idiooteille hoitajille lääkäreineen syönkö jotain myrkky lääkettä mitä ne on kun niistä olen sairastunut pahoin. LITIUM 1800 mg oli pahinta myrkkyä minulle niin sairaaksi siitä tulin. Ja ajatelkaa pani suomalaiset hoitajat venäläiset lääkärit minua lääkitsemään sairaaksi. Miksi siis kysyy sitä firmani mikä oli siihen motiivinsa. Minä aina ollut kun terveyden perikuva nyt lääkkeillä ovat pilanneet elämääni pahoin.
Mutta kosto on suloista ja se toteutuu kaiken aikaa JUMALANI RANKAISEE KAIKEN AIKAA VIHOLLISIANI. Kaatuu niitä kaiken aikaa urakalla ikuinen kiirastuli kutsuu saatanoita minulle pahaa tehneitä. Ja minä nautin mitä enemmän kaatuu porukkaa saan siitä tyydytyksen. Olenhan hautausmaan mies KOLME KOVAA KOOTA KAI KUOLEMAN KAUPPIAS.
maanantai 12. syyskuuta 2022
Kuningas Messias tarinaani tälle aamulle.
Heräten aikasin kello 2.20 siitä parvekkeelle venyttelemään ja katsomaan kirkasta tähteä mikä taas pilvien lomitse loisti. Laitoin kaverille puhelimella viestiä kun se osaa ylistää ja kunnioittaa sanoi se Ohkolan sairaalan pihalla KUNINGAS MESSIAS. Siunasin kaverini ja vein sen paikalliseen Sheriffin ravintolaan ja sanoin että nyt otamme konjakit katsoi päihdeongelmainen kaveri minua silmiin kirkkain lapsen silmin ja sanoi ettei hän ota emmekä ottaneet.
On JUMALA koskettanut kaveriani kunhan vaan saisin sen ulos sairaalasta missä se on viettänyt vuosia. Lusinut kaveri se on paljon kiinni ollut. Toivon ja uskon että kaveri kokee PYHÄN HENGEN KOSKETUKSEN JA JUMALANI RAKKAUDEN. Sillä on niin parantava voima jos kaverilta jäisi viina ja huumeet pois. Rukoilen kaverin puolesta vaikka onkin vaikea tavoittaa ketään sairaalassa se on niin vaikea ympäristö tehdä HERRAN TYÖTÄ.
Tunne elämän köyhyys on siellä käsin kosketeltavissa lääkkeillä viedään tunne elämä täysin. Samoin tässä minun paikassani kovat lääkkeet on porukoilla on silloin mahdotonta ketään HENGESSÄ tavoittaa. Ihmettelen tätäkin taloa kun on täällä pakkolääkitys ja pakkotyöt porukalla. Ja pitäisi tämäkin olla palvelutalo mutta kumma on talo. Toki minulla on asiat aika hyvällä mallilla teen sen verran duunia kun tarvitsee en lähtenyt työsalin hommiin vaan olen siivousryhmässä pari kertaa viikossa. Ja lääkkeet on minulla minimissä mitkä tänään Polin vastaanotolla vaadin lopetettavaksi kun niistä saan vaivoja. Kumma vaan kun olen monessa paikassa sylkenyt lääkkeet pois ovat pitäneet henkilökunta minua terveenä. Mutta kun olen syönyt lääkkeitä pitivät sairaana.
Ja mitä helvettiä se kuuluu yhdellekkään vieraalle ihmiselle syönkö lääkkeitään mistä olen sairastunut pahasti. Lukekaa miten sairaaksi minut lääkitsi Ohkolan sairaalassa venäläiset lääkärit kuulemma suomalaisten hoitajien puheilla. LITIUM 1800 mg syyttä minulle löi venäläinen mieslääkäri osastolla 30. Sairastuin pahoin siitäkin myrkystä kahteen sairaalaankin jouduin nenäverenvuodon takia.
Miksi minut haluttiin lääkkeillä sairaaksi tehdä mikä saatana oli niiden motiivi. En nyt tähän ala toistamaan siitä tarinaa mutta paljon olen siitäkin kirjoitellut. Ja on asia niin vakava ettei siitä voi liikaa puhua. Kumma vaan kun aloitti venäläiset sodankin Ukrainassa samoihin aikoihin.
Kumma vaan ettei maailma puutu kohteluuni suomessa maassa minkä isoisäni kädellään lunasti minullekkin sodassa haavoittuen, miksi maanpetturit saavat sotilaita lääkitä sairaaksi vielä venäläisiä siihen käyttäen. Kysyn vaan mikä saatana tässä maassa mättää sekasikiöitä ovat siksikö näin tekevät. On täällä saksalaisten ja venäläisten jälkeläisiä.
Yö joutaa mukava vapaa päivä oli. Salilla kävin tein penkin ja taljaa kevyttä oli taas rauta, hyvät tehot tuli. Pyöräilin ja kävin ruokaravintolassa missä on A-tarjoilut. Heitin juttua sodasta ja rauhasta muutamien vanhemman miehen kanssa.
Oli ihan mukava päivä tänään vaalityötäni tehden ajan tuttua kaveria eduskuntaan toki olisi minulla itsellänikin hyviä ajatuksia maamme edun mukaisia. Yhtenäisemmän suomen puolesta yhteen hiileen puhaltavan. Paljon on maassamme parannettavaa terveyden hoito, päihde, nuoriso, ja vanhustyö ykkösteemani ajaessani asiaamme. Sillä jotain täytyy tehdä asioiden eteen niin paljon pahaa tapahtuu maassamme emme vaan voi pyyhkiä asioita edestämme vaan pitää iso luuta alkaa lakaisemaan.
Uudet tuulet puhaltamaan maassamme minua pelottaa maamme puuttuminen Ukrainan sotaankin. Pelko perseessä saamme olla sanoisin että menkää ylitse tai alitse me emme puutu puolueettomia olisimme. Olen sotaveteraani invalidin pojan poika ja sitä ikäluokkaa että emme varmaan halua että historia toistaisi itseään. Saunotin jo Renka majalla junnusta jalattomia kädettömiä sotaveteraani Invalideja siellä mietin paljon asioita soudellessani pienenä poikana yksin pitkin renkajärveä.
Mietin itku silmässä ettei enään koskaan samaan jouduta teen sen eteen kaiken. En sotaa hyväksy missään muodossa kun menee siinä siviilejä ja ennenkaikkea lapsia se on niin kovaa minulle itken itseni uneen ajatellessani niitä pieniä elämänsä alussa olevia pienokaisia. Pieniä JEESUS LAPSIA.
sunnuntai 11. syyskuuta 2022
Nukuin vielä aamusta unia nähden missä tuli avaruudesta muukalaisia maahan. Meni maan ihmiset joihinkin kammioihin karkuun niitä. Siihen heräsin oli paha uni minulla.
Oli ihmeen eläväinen uneni muistin sen tarkkaan herättyäni kello 6.30. Hyvää teki muuten unet vielä aamusta nyt kunnolla normi tunnit nukuttu. Oli muukalaisista niin eläväinen uneni siinä meni maan ihmiset karkuun muukalaisia ne jollain säteellä tuhosivat ihmiskuntaa. Johonkin kammioihin meni maan ihmiset karkuun muukalaisia elleivät sitten jääneet kiinni muukalaisille.
Sen muistan etteivät muukalaiset tykänneet maan ihmisistä yhtään, vaan tuhosivat kaikki ketkä kiinni vaan saivat. Jollain säteellä ne tuhosivat ihmiskuntaa polttaen kaiken alleen. Kyllä oli erikoinen uneni taas kerran. Oliko sitten enneuni tulevasta vai mitä siihen en vastausta pysty antamaan.
Sellijumppia tehden heti aamusta 3.30-3.55 välisenä aikana. Tein 130 nopeaa etunojapunnerrusta mikä on ikäiselleni hyvä tein myös muuta jumppaa.
Meni kerralla 130 etunojapunnerrusta lisäksi tein vielä pari sarjaa 90 toistoilla punnerruksia tein myös hyvät lankutukset ja venytteyt siihen päälle. Tuli taas niin hyvä olo jumpilta, alkoi kyllä väsyttämään aikainen herätykseni joten käyn vielä nyt nukkumaan pariksi tunniksi. Olisiko taas täyskuu mikä herätti aikasin minut. Jatkan tarinaani unien jälkeen nyt nukkumaan.
Nukkuen kello 20.52- 2.30 siitä parvekkeelle venyttelemään. Oli täyskuu ja iso tähti loistaa kuun vieressä on se näkynyt monena yönä. Elämästä ja kuolemasta tarinaa.
Tarinaani tälle yölle elämäni tarinaa Alfa ja Omega. Nukuin hyvin taas sen aikaa kun maltoin nukkua kun tykkään kirjoitella yöllä kynällä ja koneella. Vedin parvekkeella harjan varrella venyttelyjä kello 2.30 ei vaan enää väsyttänyt minua. Nukuin siihen asti hyvin sikeetä unta ainoa että olin pakotettu ottamaan 10 mg olantsapiinin illasta. Minä nukun parhaiten puhtailla kemialla en pysty rehelliseen puhtaaseen uneen.
On vatsani lääkkeistään ihan pilalla toimii se miten sattuu ja pakottaa nämä saatanat lääkkeet ottamaan. Tässäkin talossa pakotetaan jengi lääkkeitä syömään toiset kourakaupalla ja on talossa pakkotyöt sairailla. Pakotetaan nämä töihin työsalille meillä on soovusryhmä missä minäkin työskentelen kun en työsalille lähtenyt töihin mihin naisjohtaja minua yritti. Olin jo kielokodon aikoihin tiskaria siivoojaa putkimiestä palomiestä. Lukekaa olen siitäkin ajasta paljon kirjoitellut miten meinasi palaa koko kielokoto. Ellen olisi yöllä hereillä ollut olisi varmaan torppa palanut.
Missä kiitos siitäkin tapahtumasta ei mennyt se edes uutisiin eikä lehtiin. Minä sain kaveristani noin 13 vuotta paskapaikkoja kun emme saaneet Venäläisen kaverini kanssa apua niin sanotulle uhrilleni. Oli uhrillani maksakirroosi kuukausi noin elinaikaa ja minut syyttä tuomiolle. Nyt vielä sänkyyn hetkeksi kun alkaa väsyttämään tämä kirjoittelu. Jos saisi tunninkin nukuttua tekisi se erittäin hyvää minulle.
Siunattua maanantaita kaikille kansoille toivotaan nyt rauhaa maailmaan. Että JUMALANI ihmistä puhuttelisi kunnolla ja ymmärrys ihmisiin palaisi. Kun se ikuinen kiirastuli ei mukava paikka ole. Tulette sen tajuamaan viimeistään kuolinvuoteellanne. Se on hirveää tehdä kuolemaa tietäen helvetin kutsuvan ihmistä kun kärsitte pahantekijät ennen kuolemaanne ettekä uskalla edes kuolla vaan roikutte elävien kirjoissa vuosia vuoteen omana tuskissanne mitkä jatkuvat sielun vaeltaessa.
Oli minulla tapaaminen pitkän liiton konnan kanssa. Kävimme Turkkilaisessa konjakilla sekä kirkon kahviossa tarjoamallani piiraalla ja kaakaolla. Paljon oli puhuttavaa meillä maailman menosta.
Mukava oli kaveri nähdä, oli se yhdestä pölvästistä yli 20 vuotta kiinni valtion mielisairaalassakin, kaveri sai kyllä terveen paperit tuomionsa jälkeen. Hyvä kundi se on kunhan nyt saisimme hommat taas pyörimään. Omiamme politiikkaan ja sitä kautta parantamaan maailmaa. Pitäisi minunkin alkaa saamaan oikeutta kohteluuni niin kauheita olen joutunut kokemaan että pitäisi jo niin sanotusti päitä tippua kunnolla.
Pahuutta saanut kokea monessa hoitopaikassa missä olen tutkintaani tehnyt firmani nimissä. Oli melko antoisa tapaamisemme, konjakin tarjosin kaverilleni Turkkilaisessa kuppilassa. Kirkon kahviossa kaverini söi piiraan minkä minä kaakaon kanssa tarjosin. Kun on tota ylimääräistä rahaakin minulla jonkn verran. Toki tulee taloon taas laskuja minulle ruokalaskut lankeaa minulle maksuun. Ja asiakas maksu nousee, aina minulle annetaan ensiksi ja sitten viedään tuhkatkin pesästä.
Nyt nukkumaan alkaa ottamani olantsapiini väsyttämään. Alkaa ote lipsumaan kun olantsapiini ja aripiprazol väsyttää ja vituttaa tämä pelleily lääkkeillään. No nyt mennään näillä nyt kone seis ja nukkumaan aamulla onkin heti menoa minulla.
SIUNAUSTA ja hyvää tahtoa kansakunnille päällä maan.
lauantai 10. syyskuuta 2022
Huomenta maailma nukkuen kello 20.08- 2.30 . Tarinaani tälle yölle, politiikasta asiaa. Maailman politiikan arkipäivää.
Hyvin levänneenä heräsin kello 2.30 ja jäin pystyyn, katsoin parvekkeella taas kuutamoa ja isoa tähteä mikä on loistanut monena yönä. Tein venyttelyjä heti herättyäni tekee ne niin hyvää minulle jumpat. Menen varmaan vielä nukkumaan hetkeksi tulee muuten niin pitkät tunnit valvoa koko aamuyö. Kaveri lähtee kyllä kohta kaupoille ja tuo se minulle mässyjä jotain pientä proteiini juomia sun muuta.
Menenkin nyt katsomaan onko kaverini jo hereillä valmiina kaupoille. Panen sen kyselemään yhtä toista kaveria kenen vaimon kanssa huolissamme olemme kun ei ole siitä kuulunut moneen päivään mitään. Piti sen tuoda minulle jo torstaina 50 euron velkansa muttei siitä mitään kuulunut. Puhuimme sen kanssa ulkomaille lähdöstä pois tästä pahasta maasta. Olemme saaneet kaverini kanssa ottaa suomessa paskaa vastaan niin paljon.
Katson nyt seuraavat eduskuntavaalit meneekö yksi kaveri läpi kun sillä on hyvät näkemykset asioihin. Saisimme paremman maan tehtyä tästäkin maasta monella on asiat hyvin mutta on paljon parannettavaa maassamme. Kun köyhä on köyhä ja kipeä on kipeä, on terveyden hoito sydäntäni lähellä. Kun koskee se vauvasta vaariin ja siinä on parantamisen varaa. Nuoriso ja vanhustyö kunniaan ja maamme parhaaksi tehden. Rakkautta ihmisiin siitä se inhimillisyys kumpuaa.
Kun olisi tässä maassa yhden puolueen käytäntö silloin puhallettaisiin yhteen hiileen ja varmaan hommat pelaisi paremmin. Olisi maassamme yksi päälikkö ylitse muiden ja siihen neuvonantajat kenen kanssa asioita veisimme eteenpäin. Silloin tapahtuisi maassamme eikä väännettäisi asioita vuodesta toiseen. Kun on JUMALA läsnä asioissamme silloin syntyy viisaudessa päätökset. Aloittaisimme maailman parantamisen suomesta näyttämällä esimerkkiä koko maailmalle. Lyövät vaan toiset kapuloita kehityksen rattaisiin.
Kun JUMALAN henki on päätöksissä läsnä silloin tulee JUMALAN TAHTO TOTEUTETTUA. Menee silloin viisaus perille kansoihin. Loppuu paskan lässytys ja sanahelinä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Toodella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua ...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...