lauantai 31. elokuuta 2019

Hiljasuuden loppumiseen kello kuuteen kahvin keittoon. Selkin Samarian Pisaran kusettamiseni ja sieltä johtuva kidutukseni.

Vedin tiukkoja sellijumppia pitkin aamua aikasin herättyäni. Siitä hiljasuus loppui kello kuusi ja pääsin kahvin keittoon,  keitin loput kahvini,  täyden pannun koko lössille ketkä ehtivät juomaan.

Nyt vähän tuntuu aikanen herätykseni,  väsyttää kun muut alkaa heräilemään alkuun olin ihan virkeä herättyäni. Tarttuu muiden väsymys minuun aamusta.

Jos menisi vielä pötkölleen sängylle jos vaikka uni tulisi vielä.

Kohta on lääkkeet ja aamupala saastat Mengelen kätyrit Kapot työntää minuun taas myrkkylääke Litoa 600 milliä. Myrkyttävät minua pikkuhiljaa Litolla ja Rissperdinonilla Litoaa menee päivässä ainakin 1500 milliä.

En lääkkeitä ollut syönyt ennen tänne joutumistani juoppohullun Selkin Samarian Pisaran Pekka Vauromaan kokin takia yhtenä ainakin.

Piti Samarian talo Selkissä olla raitis talo mikä lukee Samarian päälikön Ismo Valkoniemen kuittaamassa vuokrasopimuksessa. Mutta kusettivat minua muka uskovaiset kaiken aikaa talo olikin myynnissä ja kokki Antti Rasinkangas olikin juoppo.

Kolme kertaa poliisit taloon kutsuen ja kerran Ambulanssin sanoi vielä hälytyskeskus että saanko Antti kokilta puukot piiloon että uskaltavat he tulla sinne sanoin että itkuviinaa vetää iso Antti voitte tulla. Ihmettelen ettei viranomaiset tee koko firmalle jotain kun toimmoinen kaverikin on siellä töissä. Kulki huijari Samarian paita päällä kylillä kun joku uskovainen.

Tutkin koko firmaa kirppiksineen kun sanoivat vielä Pisaran johtajaa papiksi mitä todella ihmettelin touhujaan seuraten. Vaikutti vaan minusta siellä kaikki niin hämärältä. Antti juoppo ja talo myynnissä miksei minulle ilmoitettu asioita eikö ollutkin umpikieroa.

Ja tämä kidutusreissuni oli liian rankka paljastan firmoista kaiken jos hämärää siellä on. Kuulin kyllä siellä kaikenlaista. Minua ei kuseteta näin pahasti kadutte vielä katkerasti toimianne sen takaan ja alleviivaan. Niin pahan kidutuksen aiheutti minulle Selkin Samaria Pisaran firma. Katsotaan vielä ketkä on kunnon uskovaisia ja ketkä paskaa tekee JUMALAN OMILLE.

Heräten kello 2 sellijumppia tehden heti herättyäni. Pitkin yötä sellijumppia tehden, tehoja ulos ottaen.

Tein heti herättyäni sellijumppia etunojapunnerruksia venytyksiä lonkkia sekä aitajuoksija liikkeitä istuen lattialla. Tein etunojapunnerruksia leveällä ja kapealla otteella.

Pojat kympillä ihmetteli kun tein 90 etunojapunnerrustakin. Sanoin pojille ettei se ole kun treenikysymys kun tekee jokapäivä monta sarjaa kehittyy siinä hyvin.

Tein myös lankutuksia monta sarjaa kehittyy siinä vatsa ja selkä. Menee toi sellijumppa päähän kun häkä ei malttasi niitä lopettaa kun alkuun pääsee.

Maanantaina pääsemmekin vissiin salille alakertaan pitkästä aikaa on silloin kuulemma meidän salivuoro.

Hyvä niin on minulle niin tärkeä punttisali, kun nyt vaan saisin nukuttua paremmin tai pitempään aamusta. Olisi sitä silloin hyvässä salikunnossa, ja jaksaisi vääntää rautaa.

Kun uskon lääkkeeni vieneen kuntoni huonoksi  aikaset herätykset ja kokonaisvaltaisen huononolon johtuvan lääkkeestä kun sen ajan olen kipeä ollut kun Litoa ja Risperdinonia olen syönyt. Ryssälääkäri V,T määräsi myrkkylääke Liton missä on myrkytysvaara kusi ja verikoetta kerta viikkoon alkuun ottivat.

Eli miettikää näitä sadisteja Ryssiä minäkin sotaveteraani Infalidin pojanpoika. Isoisäni en antanut viedä rintamalla räjähtävän luodin loukkaamaa kättään. Ja tuli hän vielä sodan jälkeen työkaluviilarina toimeen kädellään Keravan ornossa.

Ja helvetti minua ryssälääkärit myrkyttää mikä on motiivinsa ja mikä on näiden suomalaisten hoitajien motiivi. Kun Isoisäni kädellään maamme minulle lunasti missä on isämme perinteet.

Sadistit Mengelet Kapo hoitajineen saavat meitä myrkyttää väkisin. Miksette iske Linnojen Mafiani ja tee jotain puolestani, niin paljon teitä autellessani vuosien saatossa.

Aikasin nukkumaan ja aikanen herätykseni yöllä.

Menin nukkumaan heti iltalääkkeiden jälkeen kello 19, heräsin äsken kello 2 pyysin yhden särkylääkkeen tonnin kun oli pääni vähän kipeä. Ei nyt olisi tarvinnut särkylääkettä mutta tulihan nyt se otettua.

Kello on nyt 2,32 käyn kohta yrittämään viellä unta jos se tulisi. Tuli minulle normitunnit unta noin kuusituntia kumminkin, kyllä se melkein riittää yönuneksi minulle.

Yritän kumminkin vielä saada unenpäästä kiinni kun on pitemmältä ajalta univelkaa minulla tai aikaset herätykseni minulla olleet.

Nyt sammutan valot ja käyn nukkumaan, että jaksan lähteä taas kylille aamusta jos Mikan näkisi voisimme käydä Rennossa energiajuomalla.

Leväten osastolla ei kumminkaan uni tullut, ruokailumme oli sianlihaton kuulemma. Kansakunnan kaapin päällä.

Yritin nukkua päivällä muttei uni tullut minulle, vaikka on univelkaa minulla. Oli kello neljän ruoka meillä oli joku jauheliha makarooni ruoka oli se kuulemma sianlihaton kun en sikaa syö. Hyvä että sain syödäkseni kun päivällä en saanut ruokaa kun oli kalaton minulla ja sianlihaton mutta oli kalan sijalla nakkeja mitkä sikaa oli, joten en syönyt päivällä kun perunan ja parsaa vähän.

Olin äsken pötkölläni hetken jos olisi uni tullut, kun on univelkaa minulla monelta yöltä. En muuta keksi aikaseen herätykseeni kun lääkitykseni mitä nämä sadistit pakottaa ottamaan. On nämä lääkärit Mengeleitä ja hoitajat pahoja Kapoja, kun myrkyttävät nämä minua syyttä.

En tarvitse lääkkeitä enkä niitä ole syönyt pahemmin olen alkoholiongelmainen en mielisairas.

Sanoo tuttu Lakota intiaani minulle että olen niin suuri ajattelija että yrittävät kaikella tavalla minut hiljentää. Pappakin varmaan yli 80 vuotias sanoi minulle että puhu Kai poika ihmisille on sinulla ihmisille niin paljon annettavaa. Sanoin Papalle että on niin paljon idiotismia ihmisissä.

Kylille meno tutun venkulan tapaaminen. Hyvä niin kun en taviksista välitä. Olemme venkulat niin paljon taviksien ylempänä.

Lähdin vietnamilaiseen Rento kahvilaan on vietnamilaiset niin hienoja ihmisiä. Siitä lähdin kaupoille tuli tuttu Venkula Mika vastaan kaupalla. Haimme halvaa kaupasta ja yhden laten Mikalle sekä omenoita ja fetapiirakoita pari.

Menimme vielä siitä Rentoon energiajuomalle. Siitä tulimme osastolle kun oli ruokaaika meillä. Mika meni omalle osastolle ja minä tulin osasto 20. Oli kalaruoka minulle ei omaa tullut tuli vaan makkaraa mutta kun ei sikaa syö jouduin syömään vaan perunaa ja parsakaalia. Olen kalaallergikko ja sianlihaton. Söin pari perunaa ja parsakaalia hiukan, eipä ollut pahemmin minulla nälkä. Syön nyt yhden omenan ja on minulla pari fetapiirakkaa.

Mukava oli Mika Mässy nähdä kun tuntee se minut ja tietää se missä mennään. Olemme me venkulat niin toista kun tavikset ei meidän tarvitse vääntää toisillemme asioita, tajuamme me asiat heti.

Raamattua siteeretakseni mitä JEEUS SANOI TOISELLE RYÖVÄRILLE RISTILLÄ. MIKSI TOISET VENKULAT MINUT TUNTEE.

perjantai 30. elokuuta 2019

Lääkkeet myrkyt ja aamupala. Mikä on lääkäreiden etiikka, ei taida semmoista olla.

Tuli kello 8 alkoi aamutouhut lääkkeet myrkyt Lito sekä hyväksymäni monivitamiini,  primaspan sekä ravintolisä Vitaepro. Lito myrkyn jättäisin pois mutta pakottaa sadistit Kapo hoitajat ne ottamaat. On nämä niin pahoja ihmisiä että pakottaa minutkin myrkkyjä ottamaan. Miksette tee maailma näille myrkyttäjilleni mitään, hyväksytte myrkyttämiseni kun on se lääkäri mengelen määräys.

Melko kaikki lääkärit ovat mielisairaita kun leikkelette rintoja ja kyrpiä naisille ja vittuja miehille. Myrkytätte ihmisiä syyttä mikä on sadistista.

Mikä on lääkärin etiikka että sallii edellämainitut operaatiot, kysynpä sitä vaan. Mitä sanoo lääkärin omatunto kauneusleikkauksiakin tehdä. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Luonnollisuus on kaunista. Kunnon Bocahontaksia luonnonkauniita

Väsyneenä yötä pitkät tunnit aamuun. RAKKAUTTA EI OLE RAHA RATKAISEE KAIKEN SEN KONGREETTISESTI KOKENEENA.

Yritin nukkua aamuyöstä vielä muttei uni enään tullut, nyt olen ihan väsynyt. Kitutunti lähtee hiljasuuteen, pääsen silloin kahvinkeittoon kello kuusi. Jos vähän heräisi kahvilla ja hunajalla, evästä minulla ei enään olekkaan.

Täytyy yrittää nukkua aamusta vielä kun nyt ei uni enään tullut vaikka olenkin väsynyt. En muuta epäile kun lääkityksestäni johtuvaa aikainen herätykseni. Nukahdan hyvin illasta mutta herään turhan aikasin yöllä väsyneenä.

Jouduin taas ottamaan tietokoneeni pois seinästä kun jouduin lataamaan  älypuhelintani. Onnistuuhan se niinkin akusta vaan virta häviää koneelta.
Toivotaan ettei auo turpaansa toi kyrpä tyyppi heti aamusta että saan syödä aamupalan rauhassa. Täytyy mennä eripöytään istumaan sen kanssa jos se vähän rauhottaisi ilmapiiriä.

Katsotaan nyt tuleeko kyrpä keittämään kahvit aamusta, huono homma kun nuori kaveri lähti pois kun se oli minun puoltani eikä tykännyt se kyrvästä kaverista yhtään.

Kävin eilen työmaalla puhuin kuinka rakkautta ei ole raha ratkaisee ihan kaiken sen kongreettisesti kokeneena pari kaveria väitti muuta yksikin vanhanliiton mies. Sanoin sille että ennen oli linnoissa lähimmäisen rakkautta ja veljellistä rakkautta. Minulla kun oli laittaa tätini perintörahoja menemään kyllä rakkautta sain kaikilta, mutta kun rahani loppuivat loppuihan rakkauskin täysin.

Siksi sanon sen kongreettisesti kokeneena kun kokemusta siitä oli, rahan mahdista. Olisihan se hienoa olla rakastettu kun rahaa olisi paljon.

Aikasin illasta nukkumaan äsken heräten kello 1,30 vitutuksiin. Piklkupiipertäjistä saanut tarpeeksi kun aina minulla on ollut isommat asiat kyseessä.

Helvetti että vituttaa olla täällä pikkupiipertäjien kanssa kun kyrpä Viertolan tyäsalilta Ade soittaa turpaa jatkuvasti eilen meinsasi pellelle pinna palaa totaalisesti kun selitti se etten ole linnoissa nykyään mitään.

Jos linnoissa olisimme Aden kanssa olisi kaveri kusessa turpaan saisin käytöksellään jatkuvasti. Olen ollut linnoissa niin iso päälikkö ettei Ade tiedäkkään.

Pyydettiin minua Viron pojan mukaan lähtemään Isikseen taistelemaan ja Kurdistanin poika pyysi Isiksiä vastaan taistelemaan. Eli pikkasen isommat asiat kyseessä kun pelle Ade uskookaan. Siksi ei viitsisi tollasen pellen takia pinnaansa polttaa jatkuvasti. Kun on Ade joka ruokailussa turpaauki.

Kenkä Keravana tunnettu olin monella tuomiolla Riihimäen Keskusvankilassakin Rio De Riksussa. Nykyään saan vaan paskaa ottaa vastaan kaikilta ei mitään kunnioitusta minua kohtaan ole kenelläkään.

 Seutulan leirillä olin pojille päälikköä urheiluvetän tittelillä vielä lusiessa. Pidin pilleristit ja huumeväen kaukana leiriltä, ja nykyäänkin kaikki melkien lentää. Ja minua nykyään myrkytetään sadisitien toimesta.

Eli kysynpä vaan mikä on mennyt ihmisiin, miksi haluavat elämäni pilata pakkolääkityksillä ja pakkohoidoilla syyttä Juoppohullun Selkin Samarian Pisaran Pekka Varuromaan Kokin Antti Rasinkankaan takia oli suurta kusestusta koko minun Samariaan saamiseni. Lukee vuokrasopimukessa minkä oli kuitannut Samarian päälikkö Ismo Vauromaa että piti olla talo päihteetön mitä se ei ollut kun oli siellä Juoppohullu Antti kokki.

Vielä sanoivat että on talo myynnissä. Lukekaa kun jouduin lintsille jo 2017 Maaliskuussa Porvoon Samarian paikasta mihin minun piti päästä olin nälissäni asunnottomana kylmissäni Porvoossa kusetti minua siellä kaikki. Liikuin pyörälläni Järvenpää-Helsinki-Porvoo akselilla. Lukekaa monenlaista tehneenä sovittelin maahanmuuttajien ja Suomalaisten riitoja asemaaukiolla.

Nuorelle mukavalle kundille läksiäisiä tarjoillen. Lähtee kaveri tänään siviiliin.

Menimme kaverin kanssa kantiiniin tarjosin sille limun itse söin jäätelön. Pientä läksiäistä kaverille kun tänään se lähtee siviiliin. Lähdin kantiinista kävelemään kylillepäin mietin mennä kaupoille ja Rento kahvioon. Käännyin kumminkin risteyksestä sairaalallepäin tulin osastolle. Pyysi kaveri keittämään kahvit keitimme neljä kuppia menee minulta kahvia aika paljon, kun monella keitän kahvit.

Nyt koneelle mietin kyllä mennä tirsoille jos uni tulisi, saisi vaikka tunnin nukuttua tekisi se hyvää kun on minulla univelkaa pitemmältä ajalta.

Olisi voinut kaupoilta hakea proteiinijuomia ja jotain evästä mutta jätin kauppareissun huomiseksi.

Tein yöllä taas sellijumppia etunojapunnerruksia ja lankutuksia.

Oli meidän puolen vessan joku sontinut niin sanotun lebonez paskan pytty tukossa isosta paskasta. Ei ollut vessassa vessaharjaa millä olen saanut monessa paikassa juntattua paskan läpi pytyn ja avattua pytyn. Veti pytty heikosti mutta oli siellä ranteenpaksunen paska. Siivooja tossa näkyi pyörivän en tiedä onko se saanut pytyn avattua. Hyvä se olisi auki saada että saisimme kaikki vessat käyttöön.

Kummasti on rutinaa jokapuolella tuntuu pinna olevan tiukalla vähän kaikilla. Nyt kuselle ja sitten sänkyyn pötkölle jos tirsat onnistuisi yritän ainakin nukkua hetken.

Tarinaa tällekkin päivälle.

Oli myrkyt ja aamupala siitä lähdin kanttiiniin ekaksi menin työsalille keitin kahvit siellä työnohjaaja tarjosi lättyjä. Tuli Mika sinne lähdin sen kanssa kanttiiniin joimme enenrgiajuoman. Ei ollut minulla työpäivää tänään.

Tulin osastolle kantiinista oli ruoka muilla oli sianlihaa minulla ja uudella tummalla kaverilla oli sianlihaton Broileri ruoka.

Nyt avasin koneeni ja aloin kirjoittelemaan tarinoitani. Nyt lähden keittämään kahvit, jatkan sitten kirjoittelua kahvin jälkeen. Mietin vielä kanttiiniin tai Rentoon menemistä energiajuomalle. Mutta taitaa olla se liikaa kun jo puoltoista pulloa olen tänään energiajuomaa juonut.

Kyllä tämä osasto 20 on aika sekopäitten osasto. Olisin nyt saanut olla osasto 40 oli siellä pari ihanaa nuorta naistakin. Yhden yön sain olla osasto 40 oli seuraavana päivänä lääkäri määrännyt minut osasto 20. Mitä todella ihmettelin kun oli minulla huone osasto 40 ja päätetty sinne menostani, miksi saatanat siirsivät minut osasto 20 mikä on sekopäitten osasto. On täällä jokapäivälle jotain outoa eilenkin yksi lensi rundiin mutta on taas sekoilija osastolla.

Parempi on kun jumitan kämpässäni saa olla rauhassa kaikista.

Oli mukava Mika Mässyn kanssa käydä kantiinissa energiajuomalla heitettiin läppää sen kanssa. On meillä lusineilla kavereilla vähän erijutut kun noilla taviksilla.

torstai 29. elokuuta 2019

Öistä tarinaani Ohkolan sairaalasta. Lapinjärven hevostilasta kun uskovainen äijä käytti huostaanotettuja lapsia työvoimana. Hoitajan piru kyseenaalaisti tarinani

Heräten kello 2,45 hoitaja sanoi eilen illasta että valehtelen Lapinjärven tarinani uskovaisesta Äijästä kuka käytti lapsityövoimaa. Kuinka hieroin kuolevan orivarsan henkiin ja hoidin siellä lapsia. Yksikin nuori poika vakoili minua lampaitten seasta tuli siitä niin läheinen että haimme moottoripyörälläni kaksi päällä karkkia kaupasta.

Kyrpä oli hoitaja kun kyseenalaisti tarinaani miten olisin tuommoisen keksinyt. Tuli telkasta hevosohjelma siksi puhuin asiasta. Luulisi että olisi ollut kauhuissaan hoitaja mitä minulle tehdään kun piti olla uskovainen äijän ja paha allergikkko ja astmaatikko ei pystynyt se tekemään tallin hommia eikä lapset jaksaneet niitä yötäpäivää tehdä. Minulla oli pahempi allergia mutta niin vaan tallin ylisillä kaikki olimme hommissa.

Jonna tallityttö ihmetteli miten sain hevoset ulos tallista sanoin että annoin raippoja taputin vaan käsiäni ja sanoin että nyt lapset ulos ja talli tyhjeni. Juoksin talon koiran kanssa pitkin peltotietä lapsien ajaessa pyörillä vieressä. Jonna tallityttö sanoi ettei tarvitse kaikkia kakkoja roudata ulos. Sanoin ettenhän sinne nukkumaan tullut olin yötä talilla.

Menin preerialle ilman paitaa kun intiaani tuli hieromani varsa katsomaan minua ja semmoinen pahapäisen oloinen hevonen. Olisin hieromani varsan selkään mennnyt kun se olisi kasvanu olisi varmaan voinut luottaa joka askeleella. Pani mukamas uskovainen äijä isolle pahapäiselle hevoselle satulan ja sanoi että hyppää selkään sanoin etten käskystä hyppää varsinkaan sen hevosen selkään. Menen vaikka villeimmän hevosen selkään kunhan luotamme toisiimme henkiin hieromani hevosen selkään olisin mennyt kun kasvaisi se isoksi. Oli oikein hieno orivarsa kyllä niin paljon harmitti vääräuskonen koira tallin omistaja. Kun minut ajoi pos sieltä tallilta.

Sanoi mukamas uskovainen minulle sitten että painu helvettiin sieltä. Ilmasta työtä tein talllilla yötäpäivää siinä kaikki kiitos oli minulle.

Polkasin pyöräni käyntiin löin repun selkääni ja häivyin sieltä lapset jäivät vaan katselemaan perääni

Tarinoita vielä Ohkolan sairaalan osasto 20.

Tulin ulkotöiden työsalilta osastolle oli ruoka, muilla oli kalakeittoa minulla oli kalaallergikkona joku kasviskeitto. Kyrpä kaveri selitti että hänelläkin piti olla kalaton jotain alkoi ruikuttamaan kun minä sain kalattoman. Sai kyrpä kumminkin kaksi burgeria mitä minä en syönyt kun oli siinä sikamakkaraa ja minä en sikaa syö. Kaverilla ei ole edes kalaallergiaa muuten vaan ei syö se kalaa jotain se urputti kun ei saanut se kalatonta. Olisi kyrpä ollut tyytyväinen kahteen burgeriin. Vitun valittaja on kaveri kyrpä mikä kyrpä se on. Hyvä kun ei se ole turpaan saanut, minullakin on rajani ja se kun ylitetään alkaa tapahtumaan.

Pilaa tämä kyseinen kyrpä koko osaston ilmapiirin käytöksellään. Nyt ajattelin mennä keittämään kahvit porukalle kun pyysi sitä joku en itse kahvia juo joten taidankin jättää väliin muillekkin keittämisen säästän kahviani. Tuli juuri juotua ruualla kahvit, tulee liikaa juotua kahvia muutenkin.

Olin pitkään ilman kahvia, täällä olen alkanut sitä taas juomaan. Juon mielummin teetä hunajalla. Kamomillatee hieman rauhoittava on hyvää illasta siihen hunajaa kyllä on hyvää.

Työporukka tuli kesäpaikasta Sahajärveltä menin työsalille sain merkata tunnit tällepäivälle.

Kävimme Jeren kanssa kanttiinissa,  ostin sille limun itselle ostin omenatuoremehun ja energiajuoman. Siitä lähdin kohti ulkotöiden työsalia,  kun Mikko tuli kanttiiniin olivat tulleet porukka jo Sahajärveltä kesäpaikasta.

Oli työnohjaajat salilla sanoi toinen että laita tunnit iltapäivästä,  sanoin ettenhän ole töissä ollut sanoivat että kun oli Sahajärvi päivä,  niin saan tunnit sillepäivälle. Kiitin ja kuittasin tunnit iltapäivästä vihkoon.

Kohta onkin sitten ruoka, kuulin että tulee kalakeittoa, minulle tulee kalaton kun allergikko olen. Toivotaan että tulee joku hyvä keitto, eipä ole minulla kyllä yhtään nälkä. On minulla illaksi omenoita ja pari pullapalaa kun kyrpä ei halunnut niitä kun oli se puhelimessa kun kävin kysymässä huusi minulle kyrpä että mene helvettiin. Vituttaa kun toi ääliö Viertolan työsalilta on tällä osastolla jäi minulta sen takia työtkin Viertolan työsalilla niin paljon tyyppi kyrpi minua. On niin vittumainen tyyppi itsekeskeinen kaveri. Ei siitä muutkaan tykkää pakosti kestävät sitä kun samalla osastolla olemme.

Aamutouhut Rentoon ja kaupoille meno. Venkuloiden pariin kaipuu omieni pariin.

Oli lääkkeet myrkyt ja aamupala siitä lähdin kylille ekaksi Rentoon energiajuomalle ja sämpylälle. Olin todella väsynyt heti aamusta, lupasin Jerelle tarjota läksiäis kahvit ja pullat. Näin nuoren kaverin kympiltä kuka toi velkansa meidän osastolle menimme Sheriffiin kaveri osti pizzan minä kahvin. Meinasin kyllä ostaa konjakin mutta en viitsinyt kaverin aikana.

Ostin kaupasta kahvin, pullan kolme tehosportti juomaa sekä omenoita ja rahkan.

Keitin porukalle kahvin ja tarjosin pullat kyrpä Viertolan työsalilta ei tullu kahvi pullalle ja hyvä niin kun on se niin vittumainen tyyppi. Jerekään ei siitä tykkää yhtään. Pullistelee kaveri tuolistaan että on se hänen mesta sanoin ettei täällä ole omia paikkoja. Ja minäkin istuin siellä missä on tilaa ja annan vanhempien asukkaiden määrätä missä istutaan.

Vittu minuakin syytettiin taposta ja kuritushuoneet lusineena joudun tollasta paskaa kuuntelemaan. Ei sillä ole mitään arvostusta venkulaa kohtaan. Pitäisi päästä lusineiden kavereiden osastolle Mika olisi mukava kaveri eli Mässy Mika. Vituttaa niin paljon nämä saatanan pikkupiipertäjät, että olisi jo päästävä omieni pariin kunnon venkuloiden ja miesten pariin. Kun venkuloilta saa arvostusta samanhenkisten parista.

keskiviikko 28. elokuuta 2019

Lyhyet yöunet aikasin heräten. Tarinota yölle sellijumppia yöllä tehden. Lääkkeistä varmaan kipeänä jäi taas mökkireissu sen takia.

Menin nukkumaan noin kello 20 heräten kello 00,40 siitä vielä nukkumaan ja heräten kello 1,45 teki tirsat viellä hyvää minulle jäin pystyyn viimesen herätykseni jälkeen väsyneenä.

Lupasin tarjota pojille kahvit ja pullat kun yksi nuori kaveri lähtee perjantaina siviiliin. Yleensä kuuluu tarjoilut lähtijälle.

Vedin yöllä sellijumpat etunojia lankutuksia sekä jalkakyykkyjä, useita sarjoja tein, teki jumpat hyvää vaikka väsyneenä niitä teinkin, menee kevyesti punnerruksia kymmenien toistoja.

Ihmettelee porukka kun teen 90 etunojapunnerrustakin kun vaan haluan. Eihän se ole kun treenikysymys, kun jokapäivä niitäkin tekee menee kevyesti pitkiäkin sarjoja. Tein kevyesti yhteen aikaan 90 etunojapunnerrusta.

Nuoret miehet eivät meinaa uskoa että vanhalta vielä menee noinkin monta punnerrusta mutta kun näytän uskovat kyllä sen. Olenhan huippuun viritetty kone ollut aina laitoksissa, ainakin linnoissa huipputreenari olen ollut aina.

Pyysin yököiltä närästyslääke Gaviscon kun tuntu vähän siltä rinnassa ja tuntui se auttavan. Eivät meinanneet antaa yököt närästyslääkettä kun ei mennyt se minulla listoilla. Mutta eivät alkaneet herättämään päivystäjää joten antoivat 20 milliä närästyslääkettä.

Pitkät on taas yöntunnit vielä reilu kaksituntia hiljasuuden loppumiseen eikä ole minulla teetä eikä hunajaa haen niitä tänään kaupasta haen myös kahvin ja pullapitkon Jeren läksiäisiin kun tuli luvattua vaikka saisi poika tarjota kyllä läksiäiset. Kun kuuluisi se lähtijälle tarjoilu. Mutta eihän toi nyt niin iso investointi ole pulla ja kahvi.

Minulla onkin töistä vapaapäivä kun lähtee työsalinporukka sahajärven kesänviettopaikkaan . En jaksanut mukaan lähteä kun olen ollut kipeä kaikenaikaa varmaan lääkkeistä johtuen. Ei kipeenä ole mitään fiilistä reissata mökeillä.

Aikasin nukkumaan illasta yöllä heräten henkien kanssa keskustellen meni yö.

Oli aamutouhut lääkkeet ja aamupala, jättäisin myrkyt pois ja ottaisin vaan ravintolisäni ja vitamiinini.

Lähdin aamusta kylille menin ekaksi Vietnamilaiseen Rentokahvilaan join yhden energiajuoman ja söin jäätelön. Odotin siellä että kello tuli niin paljon että kelloliike aukesi. Kävelin Rennosta kelloliikkeeseen oli se auki jo ennen kymmentä. Laittoi kaveri patterin kellooni onneksi ei ollut muuta vikaa kellossani. 7 euroa otti kaveri patterin vaihdosta halvalla pääsin, olin jo varautunut uuden kellon hankintaan kun pelkäsin kelloni hajonneen.

Tulin osastolle oli ruoka ja siitä lähdin töihin ulkotöiden keittiölle. Olin taas ajossa töissä keitin kahvit valmiiksi pojille ja tiskasin astiat koneella.

Tulin töistä kello 14,30 oli ruoka keittoa sianlihatonta kun en sikaa syö. On paljon puhtaampi olotila kun ei syö sikaa mikä on saastanen otus. Kumarran Mekkaan kohti myöskin siksi kieltää uskontoni saastasen sianlihan syönnin.


tiistai 27. elokuuta 2019

Yö meni pitkät yön tunnit Ohkolansairaalassa.

Nukahdin illasta lääkkeiltä hyvin mutta heräsin taas aikasin yöllä. Nukahdin vielä uudestaan yöllä mutta turhan aikasin heräten.

Oli pitkät yöntunnit , henkien kanssa keskustellen meni kumminkin yö mukavasti.

On kellostani varmaan patteri loppumassa,  kun pätkii kello menen tänään kylän kellosepälle jos ei muuta ole kun patteri,  minkä luulen olevan syynä pätkimiseen. On hyvin kelloni pelannut siksi toivon ettei nytkään olle muuta kun patteri loppumassa. Sanoi kelloseppä että kannattaa kelloni korjata kun on Lorus merkkinen mutta kuulemma Seikon kakkosmalli, ja Seiko on laatumerkki minullakin on Seiko ollut ja oli hyvä ja kestävä kello se oli.

Iltapäivästä onkin sitten taas töitä ulkotöiden keittiölle. Olin taas aika virkeä yöllä herättyäni mutta nyt väsyttää kovasti. Toivotaan että vähän herää kohta kun on aamupala saa kahvia ja murkinaa rinnanalle.

Kumma on olen aina ihan virkeä yöllä herättyäni mutta kun muita alkaa heräilemään alkaa minuakin väsyttämään, tartuu väsymys muista.

Pitkä oli yö valvoen aamusta väsyneenä. KUUMA KIVI PÄÄHÄN JOS TUHMA ON.

Menin nukkumaan iltalääkkeiden jälkeen heräten yöllä pari kertaa ja pystyyn yöstä. Kirjoittelin kynällä en konetta arvaa avata kun kerran sen pois ottivat, alkuun sanoen henkilökunnasta kirjoittaessani. Mutta kun valitin Hallinto-Oikeuteen ja Valviraan sekä potilasasiamiehelle sain koneeni takasin. Sitten sanoivatkin että siksi koneeni ottivat hoidolliseen puoleen nojaten kun yöllä kirjoittelin.

Oli aaamupala ja myrkyt aamusta sitten lähdin vietnamilaiseen Rento kahvilaan, join yhden energiajuoman. En kauppaan mennyt tänään. Tulin osastolle oli ruoka sianlihaton sitten menin töihin ulkotöiden keittiölle. Keitin kahvit ja tiskasin koneella astiat.

Oli Mässy ulkotöiden edessä penkillä juteltiin sen kanssa mukava kaveri kun osaa ylistää sanoi kerran KUNINGAS MESSIAS PANIN KÄTENI MIKAN PÄÄLLE JA SIUNAISIN KAVERIN.

Menimme tänään yhdessä uuteen kanttiiniin oli se vielä hetken auki. Sanoi myyjä ettei hän pysty korttimaksua käyttämääm onneksi oli minulle nuoren Paulin maksama velka sain Mikalle tarjottua kahvit ja itselle sain ostettua perunalastuja pussin. Oli aika köyhä tarjoilu kanttiinissa ja tiukka paksu muija myyjänä. Onneksi on tuommoisia Mikoja talossa ketkä minut tuntevat, niin kun vaan linnanmiehet tuntee.

Kerroin Mikalle kanttiinissa kuinka JUMALA PYSÄYTTI MINUT PILVENPOLTOSTA KAKSI KERTAA MEINASI HEITTÄÄ AURINKO MINUT ASFALTILLE SELÄLLEEN. OLI SE VARMAAN ÄITINI PIENESTÄ PUHUMA KUUMA KIVI PÄÄHÄN JOS TUHMA OLEN. SIIHEN LOPPU PILVENPOLTTO.

maanantai 26. elokuuta 2019

Päivällistä tarinaa Ohkolan sairaalasta. Väsymys painaa minua.

Oli ruoka päivällä muilla oli linströmin pihvejä minulla oli sianlihaton jotain pullia.

Siitä lähdin töihin vaikka väsytti minua piristyy sitä aina töissä. Keitin kahvit ja tiskasin astiat töissä. Oli yksi piripää päässyt heti takasin töihin vaikka se paloi juuri kamoista. Kehuu kaveri ryssälääkäri V,T kuka on minulla täysi kyrpä. Kumma on ryssälääkäri V,T että paapoo nistejä. Kyllä on perkele kaikki niin sekasin nistit saa tehdä mitä huvittaa vapaudet jatkuu.

En kyllä tajua tätä taloa kaikki ihan sekasin minua myrkyttävät tullessa jo niin kovissa lääkkeeissä pitäen etten  tiennyt mistään mitään.

Pitäisi jotain alkaa jo tapahtumaan että saisin oikeutta kiduttamiseeni.

sunnuntai 25. elokuuta 2019

Yöllistä tarinaa Ohkolansairaalasta.

Menin nukkumaan melko aikasin lääkkeiden jälkeen kello 19. Heräsin yöllä ja jäin pystyyn minkä nyt kyllä huomaa väsymyksenä. Yritin nukkua aamuyöstä muttei uni enään tullut ja nyt on ihan pökkelö olo väsymyksestä.

Katsotaan nyt jos saisi nukuttua vielä aamusta toimintojen jälkeen. On töihin lähtö iltapäivästä ulkotöiden keittiölle. Mikä onkin mukavaa töissä käydä menen mielelläni töihin. Kun on minulla helpot hommat kahvinkeittoa sekä astioiden tiskausta.

Nyt lähden potilaskeittiölle piparmittuteelle hunajalla, eväät olenkin syönyt.

Oli pari kaveria keittiöllä toinen pummasi teete minulta sanoin että ostakaa itse teenne sanoin ettei ole kaverin yhdestä pussista kiinni vaan siitä että niin monet pummaa minulta ja on se periaatejuttu että kaikki ostaa omat teensä. Annoin kaverille teepussin mutta tein selväksi ettei enään pummaa minulta eikä muutkaan.

Kun kerran yksikin tyttö söi hunajaani urakalla, eilen se puhui jotain pahasta ihmisestä hoitajalle ruokalassa en tiedä tarkoittiko se minua kun pummasi se minulta teetä enkä sille antanut ja pummasi se minua hakemaan sille energiajuoman, mistä kieltäydyin. Ajattelin että alkoi se puhumaan päälleni paskaa en nyt ole varma ketä tarkoitti pahalla ihmisellä se. Kävi sen puheet vaan korviini kun samassa pöydässä istuin ja tosiaan hoitajalle se lässytti paskaa.

Päivän touhuja Kellokoski Ohkola sairaalasta. USKON PUHDISTUSTA.

Oli päiväruoka stroganoffia sain yhden tytön tofuruokaa kun en sikaa syö mitä luulin stroganoffin olevan. Otin tofua sekä salaattia reilusti. Oli iltaruoka kalaa muilla minulla oli joku papuruoka, söin melko kaikki ruuan kun oli vähän nälkäkin minulla.

Lähdin kauppaan ruuan jälkeen vaikka oli huono olo ja pääkipeä. Olin menossa alatietä kun näin tutun Vaasan mustastasaaresta tulevan mäkeä alas käännyin ympäri kun ei kaveri edes moikannut viimeksi kun tuli minua vastaan.

 Menin toista kautta frisbee golf kentän kautta näin töistä kunnon pojan Muhammedin kävelevän kentällä huusin sille Salam terveyhdyksen vastasi kaveri heti, toisin kun toi murjaani Vaasan ajoilta.

En oikein välitä olle tekemisissä noiden vääräuskoisten kanssa kun eivät he tiedä ALLAHISTA JUMALASTA YHTÄÄN MITÄÄN.

Tekee  niin sanotut uskovat raamattu kädessä niin paljon paskaa valehtelevat ja kieroilevat. Onhan noita paljastettu vuosien saatossa paljonkin.

SELITTÄVÄT VÄÄRÄUSKOSET ETTÄ JEESUKSEN RUUMIS JA VERI OLISI NE PELASTANUT SE ON PISARAKIN JEESUKSEN VERTA KUN VALTAMERI. HYKERTELEE USKOVAISET VIELÄKIN JEESUKSEN RISTIN JUURELLA. TEKISIVÄT JOTAIN NIIN JUMALAKIN VOISI ANTEEKSI ANTAA HEILLE SYNTINSÄ. OLEN KÄSKENYT TARTTUMAAN ASEISIIN ETTÄ ALKAA PARANEMINEN  TAPAHTUMAAN. PUHDISTUS PITÄISI ALKAA. MINUN PELASTAMISELLANI KIDUTUKSELTA.

Aamutouhut unta yrittäen turhaan särkylääkkeen otto, en kylille jaksanut lähteä. Alkoi tälläkin osastolla ovien hakkaaminen koko aika tahallaan hakkaavat oviaan.

Yritin nukkua aamutouhujen jälkeen mutta turhaan ei vaan uni tullut. Voi vittu että taas vituttaa kun alkoi tälläkin osastolla ovien hakkaaminen nytkin saatanan hullut paukuttaa oviaan jatkuvasti.Ihan kun tahallaan minua kiusatakseen hakkaavat oviaan. En ymmärrä mikä näissä hulluissa ja hoitajissa on etteivät saa laitettua hiljaa oviaan kiinni. Kauhea pauke jatkuvasti käytävällä mikä kaikuu minunkin huoneeseeni.

Olen muutenkin herkällä kun aamusta asti on päänikin ollut kipeä väsymyksestä varmaan johtuen. Otin tonnisen särkylääkkeen aamusta ja äsken vielä 500 millisen särkylääkkeen. En ole jaksanut viellä ainakaan lähteä kylille kaupoille.

Sanoin hoitajalle että on ollut oloni huono koko Lito lääkityksen ajan selitti se että voi muustakin johtua päänsärkyni. Kumma vaan kun olen ollut kipeä koko lääkitykseni ajan. Päätä särkenyt ja muutenkin kokonaisvaltainen huono olo ollut lääkkeen ajan. Lito on kuulemma niin paha myrkky että joutu siinä alkuun käymään kusi ja verikokeissa kerta viikkoon myrkytysvaaran vuoksi.

Eli miettikää mitä helvettiä Ryssälääkäri V,T minulle tekee  jatkuvasti saasta on lisännyt pitoisuuksia nyt menee ainakin 1500 milliä mikä on ihan myrkytysmäärä siihen vielä menee paskaa risperidonia 6 milliä.

Olen ollut terveydenperikuva kun en ole mitään myrkkyjä käyttänyt, huippukuntoinen kaveri olen ollut ikäisekseni. Nyt tuntuu ryssän myrkyttämänä kuntoni rapistuneen ja olen vanhentunut kymmeniä vuosia.

Miksi annatte tämän tapahtua hyvät ihmiset ettekä pysäytä tämmöisiä sadisteja. Olen paljon kirjoitellut miten hupia jouduin kidutettavaksi Jorviin ja sieltä kidutus jatkui Kellokoskella osasto 10 ja sieltä kidutettavaksi tänne Ohkolaan osasto 30.

Selkin Samarian Pisaran juoppohullun kokin Antti Rasinkankaan takia lukekaa tarinoitani sieltäkin reissulta. Tutkinnan alaisia juttuja. Hakkaa hullut ihan tahallaan oviaan kun minua kiusatakseen. Joka osastolla sama juttu, alkoi se osastolla 30 tahallaan sielläkin hakkasivat.

lauantai 24. elokuuta 2019

Yö melko valvoen väsy painaa nyt aamusta. Yön tarinoita.

Nukkumaan melko aikasin mutta heräten jo kello 1,28 yöllä. Nyt kello on 5,43 ja väsy painaa katsotaan nyt jos saan nukuttua aamutouhujen jälkeen, kyllä tekisi hyvää vielä tirsat.

On mennyt varmaan lääkkeestä johtuen uneni ihan sekasin nukun aikasin mutta herään myös yöllä aikasin. Ja sitten väsyttää päivällä aikanen herätykseni.

Henkien kanssa juttelin pitkin öitä nämä saatanan Mengele lääkärit Kapo hoitajineen pitävät sairaana kun juttelee henkien kanssa ja kuulee ääniä. Mikä on Linnanuskovaisille ihan normaalia. Kun olemme me oikeita uskovaisia ainakin vanhanliiton uskovaiset linnanmiehet ja toki vankisiskot.

Kohta aukeaa potilaskeittiö pääsen hunajateelle, evästä ei minulla olekkaan enään söin proteiini juomat eilen. Onneksi on teetä ja hunajaa saan siitä potkua. Katsotaan nyt haenko kaupasta proteiinijuomia, pitää nyt rahaa säästää kun menee sitä aika paljon.

Kävin äsken potilaskeittiöllä piparminttuteellä hunajalla. Oli kaverikin siellä juttua tuli siltä edelleen paljon ihan solkenaan se puhuu. Oli pakko lähteä vessaan kun en jaksanut kaverin höpötystä kuunnella. Tulin huoneeseeni en mennyt enään keittiöön kaverin selitystä kuuntelemaan.

Nyt menen sänkyyn yritän nukkua hetken jos pienetkin tirsat saisi otettua, tekisi ne ihan hyvää univelkoihin.

Päivällistä tarinaa Kellokoskelta. Ruokailua ja ulkoilua. MENGELE LÄÄKÄREISTÄ KAPO HOITAJINEEN

Oli ruoka jauhelihakeittoa kysyin oliko se sianlihatonta en saanut vastausta vaikka sanoin että kieltää uskontoni sianlihan syönnin. Lähdin vielä iltapäivästä ulkoilemaan kiertelin tuolla pikkutiellä. Menin työsalin tupakkakatokseen missä oli kaveri töistä ja hänen kaverinsa. Puhuimme poikien kanssa niitä näitä hoidostakin.

Oli äsken lääkkeet mitkä väkisin joudun ottamaan panee saatanat hoitajat vessan ovetkin kiinni varmaan ettemme pääse räkimään myrkkyjä pois. Miettikää nyt näitä sadisteja saatanoita pakottavat minutkin syömään myrkky Litoa 900 milliä ja risperdinonia 6 milliä.

SAATANAT TAPETTAVAT SAASTAT HOITAJAT KAPOT MENGELE LÄÄKÄREINEEN. JUMALAN RUOSKA SAISI ISKEÄ JA KAATAA SAASTAT. KUN MINÄ EN LÄÄKKEITÄÄN TARVITSE EN OLE HULLU VAAN ALKOHOLIONGELMAINEN.

ON SE PERKELE ETTEI NÄILLE SAATANOILLE JO TAPAHDU JOTAIN ALKAA MITTANI OLEMAAN JO TÄYSI.

Rennossa yksi kovaääninen päälikköä esittävä tyyppi puhui Kellokosken hulluista kovaan ääneen minä istuin viereisessä pöydässä.

Puhui kovaääninen kaveri porukalleen Rennossa ettei ole enään Kellokoskella hulluja vaan on ne siirretty Mäntsälän puolelle. Sitten sanoi se että on täällä yksi hullu uskon että tarkoitti kaveri minua meinasin siltä kysyä asiaa mutta ajattelin että odotan kun näen kaverin ilman todistajia ja silloin kysyn siltä leimaako se minutkin hulluksi.

En ole hullu niin sanotusti olen alkoholiongelmainen ja hulluus ja nerous kulkee käsikädessä. Eivät tunne minua muuten mutta on yksi miespamppu ketä takavituksi sanon kun on sillä kumma vartalo. Se istuu tässä kyseisessä lössissä välillä varmaan puhunut meiksistäkin, ainakin on välillä sen näköinen että suu käy meiksistäkin. Voihan olla että väärässäkin olen mitä olen todella harvoin kun näen suun liikkeistä ja eleistä jengin jutut. Uskon että ovat minutkin merkanneet Rennossakin.

Oli ruoka äsken oli lohkoperunaa ja broileria sekä kaalia ja salaattia myös jälkiruoka jugurttia. Otin vaan kaalia sekä broileria en lohkoperunota ottanut kun lihottaa tärkkelys ja on perunassa niin vähän mitään hyvää varsinkaan lohkoperunassa. Kun on kuoriperunassa vitamiineja kuoren alla.

perjantai 23. elokuuta 2019

Yöllistä tarinaani Kellokoski Ohkolan osasto 20. Kiduttamistani Jorvissa ja Kellokoskella sekä Ohkolansairaalassa.

Menin ajoissa nukkumaan lääkkeiden jälkeen kello 19 Mengelen kätyrit Kapo hoitajat antoivat taas minulle myrkkylääke Liton 900 milliä ja toisen myrkyn risperdinon 6 milliä. Saatana kun ei näille sadisteille jo tapahdu jotain saisi loppua ihmisten myrkyttäminen, minun ainakin kun en heidän myrkkyjään tarvitse.

Heräsin kello 00,00 taas kerran siitä seuraava herätykseni kello 2,35 ja vielä nukkumaan kello 3,20 asti ja siitä pystyyn jo nousten.

Otin yöllä tietokoneeni pistokkeen seinästä irti että sain puhelimeni lataukseen, on huono homma kun ei ole huoneessani kun yksi pistorasia kaksireikänen. Minulla on tietokone ja radio pistorasiassa.

Kävin aamusta suihkussa kysyin myös pesukonetta sanoi Kapo hoitsu ettei ole meidän osastolla pesukonetta vaan tulee se kymppi osastolle. Käsitin Kapon puheista että pesemme kympillä pyykkimme. Olisi minulla pestävää kassillinen ja puvun housuni tarvitsisi pesua myöskin.

Kyllä olen niin kypsä tätä touhua pakkohoitoa ja pakkolääkitystä mikä minulle syyttä laitettiin. Että saivat minut kidutettavaksi, en tiedä onko ryssien touhua kun en muista mitään tammikuulta 2019 kun minut jorvista kidutuksesta tuotiin tänne Kellokoskelle osasto 10.

Kun pitivät semmoisissa myrkyissä etten tiennyt mistään mitään ja täysin syyttä. Olin selvinpäin täysissä sielun ja ruumiin voimissani. Jatkoivat kiduttamistani Kellokosken sairaalan osasto 10 kaatuilin pitkin, menin toisten huoneisiin kiduttivat minua niin pahasti.

Siirsivät minut Ohkolansairaalaan osasto 30 missä kiduttamiseni jatkui kovissa lääkkeissä pitäen. En muista mutta lukee Blogissani että olisin apulaisylilääkäri N,R kanssa tiputtanut lääkitykseni minimiin hänen kanssa lopetettiin aikoineen kaikki lääkkeet tikkurilan kielokodossa.

Kaikki näytti hyvältä harrastin punttia töissä kävin seurustelin. Oli palaveri Ryssälääkäri V,T kanssa missä oli myös naisomahoitaja Buldokki M,M sekä mieshoitaja M ja opiskelija. Sanoi Ryssälääkäri varmaan viiden minuutin juttelulla että on henkilökunta sitä mieltä että olen samassa kunnossa kun tullessa.

 Sanoin omahoitajalle että saatko omahoitaja suusi auki ryssälääkärille miten sekasin olin myrkyistänne tullessa, ja nyt kevyt lääkitys mistä ei oloja ole. Vittu saatanan Ryssälääkäri määräsi siitä minulle Lito lääkityksen mitä sadisti saatana  Ryssälääkäri lisäsi jatkuvasti sitä myrkytysvaaraan asti 1500 milliin ja nyt voi olla että on siitäkin nostettu sitä.

Eli miettikää nyt hyvät ihmiset tätä Kellokosken sadistien hoitajien ja lääkäreiden paikkaa. Olen merkannut tämän henkilökunnan jo nuoresta. Lukekaa on paljon siitäkin juttua

Tarinoitani Kellokoskelta tällekkin päivälle. JUMALAN RUOSKANI KOSTON ENKELI.

Tulin grillauksesta työsalilta söin kaksi kanamakkararaa kun en sikaa syö, söin myös kahvilla kakkua. Hyvä niin kun tulin osastolle olikin ruoka meillä, oli kalaa muilla minulla oli joku paha papuruoka mikä jäi syömättä kippasin ruuan bioastiaan. Onneksi glillissä söin ei ollut nälkä ruualla.

Mietin kauppaan lähtöä mutta väsytti niin paljon etten jaksanut kauppaan lähteä. Yritin pötkötellä pitkin päivää muttei uni tullut minulle. Olisihan tehnyt hyvää pienet tirsat.

Oli äsken iltaruoka joku sikapasta sanoin etten syö sikaa sain kasvisruuan, oli se hyvä ruoka tuli täyteen masu siitä oli myös jälkiruoka joku rahkan tapanen.

Kyllä nämä on perkeitä kun söin uuden kaverin kanssa tutun viertolan työsalilta. Kävi kaverilla suu kokoajan ei saanut siltä suunvuoroa. Sanoin pari sanaa siinä alkoivat heti saastat hoitajat minulle vittuilemaan että pitää hiljaa olla.

Sanoin saastoille että kaverihan äänessä on kaikenaikaa ja minä pari sanaa sanoin ja minulle vittuilette että pitää hiljaa olla. Eli miettikää nyt näitä saatanoita. Kaveri on maniassa psykoosissa varmaan kun sillä suu käy jatkuvasti. Ei meinaaa siltä saada suunvuoroa kun se kokoajan on äänessä.

Kyllä olen niin täynnä tätä taloa ja porukkaa hoitajia ja hulluja vaikka hullujahan noi hoitajatkin on kun hulluus tarttuu.

Pääsisi nyt vaikka Porvoon Samarian yksikköön mitä Samarian johtaja Ismo Valkoniemi tarjosi minulle. Uskon että jatkuu suhtemmme eikä Selkin Samaria Pisaran ebisodi vaikuta väleihimme kärsin vaan niin paljon Selkin Samarian Pisaran takia olen siitä paljon kirjoittanut.

Enkä ikinä anteeksi anna Pisaran kokin aiheuttamaa kidutusreissua Jorvissa kellarissa mikä jatkui Kellokoskella osasto 10 ja sama jatkui osasto 30 kiduttaen minua kauheissa lääkkeissä. Ja mikä jatkuu ryssälääkärin myrkyillä litolla 1500 milliä ja risperidon.

KOSTONI TULEE OLEMAAN JULMA JA KAUHEA ISKEN KUN VÄHITEN SITÄ KIDUTTAJANI ODOTATTE. ISKEN JUMALAN RUOSKALLA SEN TULETTE KOKEMAAN.

Pitkät yön tunnit aamutouhut grillaus työsalilla. TOIMIKAA LINNOJEN MAFIANI.

Oli pitkä yö kun heräsin taas aikasin olin väsynyt aamusta tuli aamu ja aamupala sekä Mengelen ja Kapo hoitajien lääkkeet myrkky Lito 600 milliä, monivitamiinin ja ravintolisän vitaeron hyväksyn.

Lähdin aamusta ulkotöiden salille kun oli meillä grillaus söin sianlihatonta kanamakkaraa mikä oli hyvää söin kaksi makkaraa ja kakkua kahvilla. Oli miellyttävä tarjoilu kaikki pojat kokoontuivat salille syömään ja juomaan.

Merkkasin tunnit tällekkin päivälle sanoi työnohajaat niin vaikka minulla oli vapaapäivä. Mutta keittelin kahvit ja tiskasin, eli tuli työpäivä minulle.

Tulin osastolle oli ruoka tulossa juuri pihalla autolla. Oli muilla kalaa minulla oli joku ihmellinen papukeitto mikä jäi syömättä oli niin paha ruoka, kippasin ruokani biojätteeseen.

Eipä ollut nälkä kun söin työsalilla pari makkaraa ja kakkua kahvilla.

Pitäisi päästä jo omilleen täältä kellokoskensairaalasta jos pääsisi Porvoon Samarian paikkaan missä kaverini Jussikin on ollut pitkään. Olisi paikka raitis mitä ei ollut Saman firman Samarian Selkin paikka kun oli siellä juoppo vieressä toimivan

Pisaran kokki Iso Antti kuka häiriköi taloa poliisia ja ambulanssia tilaten itselleen taloon. Järjestivät minut sieltä jorviin kidutettavaksi kellariin ja vielä kellokoskelle osasto 10 kidutettavaksi mikä jatkui vielä osasto 30 semmoisissa kidutuslääkkeissä pitäen etten tiennyt mistään mitään kusin käytävälle kaatuilin kympillä.

Eli miettikää nyt hyvät ihmiset miten tämä on mahdollista minut syyttä kidutettavaksi vietiin. Mikä jatkuu vieläkin nyt osasto 20 Ohkolassa lukekaa mitä tekevät minulle ryssälääkärit. Kun määräsi hoitajien puheillä saatanan ryssälääkäri V,T 1500 milliä myrkkylääke Litoa sekä 6 milliä risperdinonia. On Lito niin paha myrkky että joutuu siitä käymään kerranviikkoon kusi ja verikokeissa.

Kipeä olen ollut lääkkeestä jatkuvasti ja herännyt aikasin mikä on myös vointiini vaikuttanut. Voi olla myrkytystila päällä tommoisilla pahoilla myrkyillä. Ihan kun yrittäisi ryssälääkäri minulle myrkytystilaa päälle mikä on vaara Litolla.

Auttakaa minua hyvät ihmiset jos olette lukeneet Blogiani tiedätte miten olen kärsinyt autellessani heikkoja ja kiusattuja. Tarvitsen apua en meinaa kauaa enään kestää kun minua kidutetaan jatkuvasti psyykettäni koetellaan pakkohoidolla ja pakkolääkityksillä. Mitkä vääryydellä minulle järjestettiin.

Olin lääkkeetön ja huippukunnossa fyysisesti ja psyykkeeltäni ennen tänne Kellokoskelle kidutettavaksi joutumistani. On kuntoni rapistunut pahasti siviiliajoistani. Olen ollut terveyden perikuva aina kun olen paljon treenannut. Nyt jatkuvasti olen ollut kipeä kiinnioloajaltani.

Iskekää jo LINNOJEN MAFIANI TEHKÄÄ NÄILLE KIDUTTAJILLENI SADISTEILLE JOTAIN.

torstai 22. elokuuta 2019

Öistä tarinaani Ohkolasta osasto 20.TUTKIVAA JOURNALISMIANI TEHDEN SANANVAPAUTENI RAJOITTAMISTA.

Menin nukkumaan iltalääkkeeiden jälkeen. Oli taas vessanovet kiinni lääkkeiden jaon ajan ettei kukaan vaan pääse sylkäsemään lääkkeitä pois, kyllä on perkele sairasta pakotetaan jengi ottamaan sekopää myrkyt. Saatanat Mengelet sadististien Kapo hoitajineen.

Heräsin kusihätään kello1,05 menin vessaan tuli potilas M vastaan kysyi se onko minulla karkkia annoin sille salmiakkipussini lopun.

 Kaveri kuka tuli ja pilasi työni Viertolan työsalilla aikoinaan, lopetin kaverin takia siellä työt kun oli se hankala jäin putsariksi osastolle  siellä. Varoitti kaveri minua M potilaasta kenen kanssa minulla synkkaa hyvin. On tämä hankala kaveri täysin psykoosissa minusta selittää se kaikenaikaa ja häiritsee se selittämisellään muita.

Harmi kun on työporukalla Grillausta aamusta ja minä nukuin huonosti täytyy kumminkin yrittää jaksaa mennä mukaan. Vaikka nyt olenkinkin ihan väsynyt menin kyllä taas aikasin nukkumaan mutta kun herään niin aikasin rokottaa se untani.

Saadaan kolmekaveria sianlihaton makkara kanaa kuulemma, kun minäkään en saastasta sikaa syö. Minun myrkyttäjäni ryssälääkäri V,T kyllä eväsi minulta osasto 30 sianlihattoman ruuan selitti saatana ettei voida sitä järjestää minulle sanoin että oli osastolla kaksi muutakin sianlihatonta.

Eli kyllä on saatana ryssälääkäri V,T minulle pani saasta hoitajien puheille minulle myrkkylääke Liton ja risperidonin mistä olen jatkuvasti kipeä ollut ainakin sen lääkkeen ajan. Nukkumiset pielessä aikaset herätykset. En tunne koko saatanan Ryssää pani se minut varmaan hometaloon kellokoskelle kuukeudeksi vaikka allergikko olen.

Kai se sika saatana suuttui kun sanoin sille että RYSSÄ ON RYSSÄ VAIKKA VOISSA PAISTAISI JA MIKSI SE ON SADISTI VAIKKEI SE OLE SUOMALAINEN niin paljon vitutti kun sen esimiehen vissiin apulaisylilääkäri N,R kanssa lääkkeeeni tiputettiin minimiin siitä mitä oli alkuun kun sadistit minua myrkyttivät osasto 10 pitäen semmoisissa lääkkeissä etten tiennyt mistään mitään. Kaatuilin pitkin kusin käytävälle kuulemma. Ja sama saatanoiden myrkyttämiseni jatkui Ohkolassa osasto 30 sekasena pitäen.

SAATANAT  SADISTI MENGELE LÄÄKÄRIT JA SADISTIT KAPO HOITAJAT. TEILLE PITÄÄ ALKAA JOTAIN TAPAHTUMAA OLETTE NIIN PAHOJA IHMISIÄ. MITEN MAA PÄÄLLÄÄN VOI PITÄÄ TOMMOISIA SADISTEJA. OLEN TUTKIVAA JOURNALISMIANI TEHNYT VUOSIA JA PALJASTANUT KAUHEUKSISA MONESSA PAIKASSA. OMAKOHTASIA KOKEMUKSIA. LUKEKAA ON NIISTÄ PALJON JUTTUA HIRVEITÄ TARINOITA HOITOPAIKOISTA.

OTTI NÄMÄ ELUKAT MINULTA KONEENI POIS KUUKAUDEKSI MUKAMAS OLISIN HAUKKUNUT HENKILÖKUNTAA NIMILLÄ MIKSEI KESTÄ PÄÄ NIILLÄ KYLLÄ KAIKESTA PASKASTA PITÄÄ SAADA JA VOIDA KIRJOITTAA. VALITIN HALLINTO-OIKEUTEEN, VALVIRAAN JA POTILASASIAMIEHELLE KONEEN OTOSTA SAIN KONEENI TAKASIN.

MUTTA ASIA EI JÄÄ TÄHÄN OLI IHMISOIKEUSRIKOS JA SANANVAUDEN VIEMISTÄ KONEENI POIS OTTO. PITÄÄ SAADA VETÄÄ TILLE NÄMÄ POTILAAN OIEKEUDEN RAJOITTAMISESTA. EI TODELLA OLE KENELLÄKÄÄN OIKEUTTA PUUTTUA BLOGINI KIRJOITUKSIIN. KUN ALKOI SAMAINEN RYSSÄLÄÄKÄRI V,T JOTAIN TAAS NIKOTTELEMAAN BLOGINI KIRJOITUKSISTA. ON SE KUMMA JOS EI LAKI KOSKE RYSSIÄ LÄÄKÄREITÄ.

EIVÄT MUUTA KEKSINEET ALKOIVAT PUHUMAAN KONEENI POISOTOSTA HOIDOLLISISTA SYISTÄ KUN KIRJOITIN YÖLLÄ KUULEMMA. ALKUUN PUHUIVAT KYLLÄ HENKILÖKUNNAN NIMISTÄ KIRJOITTAESSANI. VÄHEMMÄN HEISTÄ OLEN KIRJOITELLUT JA NIMIÄÄN VÄLTELLYT JOKU SANOI ETTEI OLE MIKÄÄ SYY PELKKÄ ETUNIMEN NÄKYMINEN

KIRJOITAN ASIOISTA MITKÄ JOKAINEN TIETÄÄ JA ON TIEDOSSA KAIKILLA.

TUTKIVAA JOURNALISMIANI TEHDEN ON MINULLA JOURNALISTIN SANANVAPAUS. KANSAINVÄLINEN YHTEYS.

Aamupala ja lääkkeet siitä päivä alkoi ruoka ja töihin meno. Nyt töistä ja koneella oloa.

Oli aamupala ja myrkyt Lito minulle 600 milliä sitä myrkkyä. Jouduin taas pyytämään tonnin pamol särkylääkettä varmaan myrkkylääkkeen takia kun on kokonaisvaltanen huono olo minulle taas.

Kyllä on perkele ton ryssälääkäri V,T kanssa kun kipeä jatkuvasti sen määräämistä myrkyistä. Olen ollut ilman lääkkeitä terveyden perikuva. Ikäni treenanneena ikäisekseni huippu kunnossa aina ollut.

Nyt jatkuvasti olen kipeä ollut vaikuttaa myrkyt jo psyykkeeseen niin paljon ettei edes huvita treenit.

Eli miettikää hyvät ihmiset mikä on ryssälääri V,T motiivi minut sairastuttaa. Uneni jo varmaan vaikuttaa kondikseeni kun herään todella aikasin. Nukun puhtailla ilman lääkkeitä hyvin puhdasta rehellistä unta. Lääkkeet sekoittaa uneni täysin.

Näin ryssälääkäri V,T kävelevän työmaamme ohi olimme tapakkakatoksessa porukan kanssa. Kumma kun uskaltaa yksin kävellä jos joku sekoaa sen takia ja tekee siitä rukkaset.

keskiviikko 21. elokuuta 2019

Yöllistä tarinaani Ohkolan osasto 20. Hankala kaveri Viertolan työsalilta tuli osastollemme, ongelmia sillä on täälläkin.

Menin nukkumaan melko aikasin eilen illasta ja heräten kello 2,20 unia nähden melko levänneenä. Aloin kirjoittelemaan kynällä tarinoitani, vedin myös kevyttä sellijumppaa etunojapunnerruksia ja lankutuksia.

On kaverilla viertolan työsalilta hirveesti juttua pilasi kaveri aikoinaan koko työsalin ilmapiirin Viertolassa otin lopputilin sieltä kaverin takia ja aloin putsariksi osastolla. Nyt on kaveri samalla osastolla kanssani täällä Ohkolassa osastolla 20. Kummasti on kaverilla hankaluuksia vähän kaikkien kanssa. Taitaa olla se vittumaisen miehen maineessa.

On sillä työsalilta tutun kaverin kanssakin ongelmia. Tämä kyseinen kaveri vaikuttaa olevan täysin psykoosissa juttua tulee siltä solkenaan, kumma kun ei henkilökunta puutu sen toimiin.

Sirrettiin kaveri suoraan eristyksestä tänne eli sekasin on se ollut kun seinäkello.

Kello on nyt 5,25 kohta pääsen hunaja kamomillateelle, proteiinirahkan söin ja palautejuomat join eilen.

ON YLEENSÄ PASKANEN LOPPU MINULLE PASKAA AIHEUTTANEILLA. NIIN KUN TÄLLÄLÄKIN KYSEISELLÄ KAVERILLA KUN PILASI SE FIILIKSENI VIERTOLAN TYÖSALILLA. NYT SILLÄ ON SUKSET RISTISSÄ VÄHÄN KAIKKIEN KANSSA. JUMALA JOHDATTAA ASIOITANI SILLÄLAILLA.

Harmi kun jäi uneni kesken herätessäni taas aikasin yöllä. Kun nyt olisin parituntia nukkunut viellä pitempään. Eiköhän sitä taas piristy kun iltapäivästä töihin menen. Huomenna onkin sitten grillaus meillä töissä. Toivotaan että on myös sianlihatonta makkaraa meillä. On meitä muutamia sianlihattomia kavereita työsalilla.

Minulla onkin vapaa huomenna töistä mutta menen grillaukseen mukaan.

Sadistit hoitajat jakaa lääkkeet sulkien vessojen ovet ettei pääse sylkemään myrkkyjä pois.

Miettikää hyvät ihmiset näitä suomalaisia sadisteja saatanoita hoitajia. Sulkee ne vessojen ovet ettemme pääse sylkemään myrkkyjään suusta. Miten helvetissä voi näin saatanallisia sadisteja hoitajia olla. Kelle lääkkeet sopii minulle ei olin todella hyvässä kunnosssa ennen tätä reissua nyt olen kipeä jatkuvasti kun pakottavat myrkkyjään syömään.

Miksei näille tapahdu mitään on väärin että selittävät lääkärin määräyksellä kun minuakin ryssälääkäri lääkitsee sadisti se on ei edes osasto 30 antanut minulle sianlihatonta ruokavalioa.

Jenkkejä tilastoissani. Hyvä niin kun paskasakki ryssälääkärit ja suomalaiset hoitajat minua myrkyttää.

Hyvä että tuli taas jenkkejä tilastoihini kun tosiaan paskasakki Ryssälääkärit ja suomalaiset sadisti hoitajat minua myrkyttävät myrkkylääke Litolla 1500 milliä sekä risparidon 6 milliä. Olen ollut niistä jatkuvasti kipeä uneni huonot.

Psyykkinen ja fyysinen huono olo olin ennen lääkityksiä terveyden perikuva. Huippuiskussa ikäisekseni, me linnan miehet tiedetään mitä on Usko Toivo ja Rakkaus. Vievät saatanat pirut sadistit rakkauden minulta lääkkeillä kun tiedämme mikä on tärkein se on Rakkaus vievät lääkkeillä kyvyt ja halut. Eikö teistäkin hyvät ihmiset Amerikkalaiset ole tämmöiset ihmiset täysiä sadisteja Mengeleitä lääkärit ja Kapoja suomalaiset hoitajat.

Simon Wiesenthalin Henki elää varmaan teissä Amerikkalaisissa veljissä niinkun myös minussa en ole ikinä tuntenut olevani Suomalainen kun ei nämä tiedä onko ne Saksalaisia Venäläisiä vai mitä sekasikiöitä nämä on. Siksi nämä on paskalössiä.

Miettikää Amerikano jos jotain tuleekin kannattaako yhteenkään Suomalaiseen luottaa kun ovat ne takinkääntäjiä. Minä puoleni tiedän kun Abaccina minut tuntevat olenhan tiedustelija Visitors Vierailija.

Aamutouhut kelloliikkeessä ja kaupoilla käynti.

Oli aamupala ja lääkkeet taas oli vessat kiinni että syödään myrkyt. Lähdin Rentoon ja kellolliikkeeseen sekä kaupoille. Pyysi potilas M minua viemään sormuksensa kelloliikkeeseen ja pienentämään sen numero 19. Aukesi kelloliike vasta kello 10 kävin rennossa ja kaupoilla kun yksi kaveri pyysi tuomaan mustikkapiirakan sille. Ostin piirakan ja pari proteiini palautusjuomaa sekä rahkan ja energiajuoman.

Sanoi kelloseppä ettei kannata työstää sormusta kun on se ihan rihkamasormus messinkiä tai jotain.

Tulin osastolle sormuskaveri oli vähän kiukkunen mutta uskoi varmaan että kelloliikeessä kävin. Mustikkapiiras kaveri ei ole vieläkään maksanut piirastaan mitä suorituksta kyllä odottelen.

Oli päiväruoka muilla on kalaa minulla oli muuta kalatonta. Siitä lähdin töihin ulkotöiden keittiölle keittelin kahvit ja tiskasin koneella astiat siellä. Toi remonttimies isot kassit makkaraa ja limua sanoi työnohjaaja tuttuni että perjantaina grillataan. Minulla on perjantai vapaata mutta nyt menen kun grillataan.

Näky tulleen osastolle kaveri kielokodon ajoilta oltiin Viertolan työsalilla töissä oli kaveri niin hankala siellä, että lopetin keittiö  hommat ja siirryin osastolle putsariksi. Meni kaverin takia Viertolan työsalin keittiön hommat ihan vituiksi.

Oli kaveri todella hankala tapaus Viertolan työsalilla. Moikkasin sitä äsken täällä ei onneksi muistanut minua äsken täällä. Tuntuu kaveri olevan sekavan oloinen.

Tuli hoitaja huoneeseeni sanoi se että on ovella joku kaveri sanonut että tuli maksamaan  minulle velkansa. Sanoin etten lainaa hulluille yleensä rahaa sitten muistin kun sanoi hoitaja kaverin nimen. Lainasin osasto 10 yhdelle nuorelle miehelle 5,40 euroa juuri kun se lähti lomille. Lainasin kun tuntui kaveri jämptiltä kaverilta. Menin ovelle ja otin rahat kiitin kaveria.

Kohta onkin ruokailu toivotaan että tulee minulle sianlihaton ruoka. Kun en sikaa halua syödä enkä oikein pysty sikaa syömään kun on se saastanen otus.

tiistai 20. elokuuta 2019

Ensimmäinen yö osastolla 20 mihin eilen jouduin. Kidutus se on pienikin, lääkäri kuulemma päätti taas muuttoni kysyin hoitsulta että oliko ryssälääkäri.

Siinä se yö meni uudella osastolla 20 menin nukkumaan ajoissa yöllä heräten pari kertaa ja ennen neljää pystyyn. Oli kyrviltä sadisti hoitajilta taas illasta keksintö pistää iltapalalta vessat lukkoon ja istuttaa lääkkeiden jälkeen iltapalalta kymmenenminuuttia.

Täysiä sadisteja katsovat vissiin että kaikki syö myrkkynsä. Kyllä on kumma ettei näille Mengele lääkäreillle ja sadisteilla Kapo hoitajille tapahdu mitään.

KUN JUMALALLE JA SEN POJALLE ON SADISTIT PAHINTA MITÄ VOI OLLA IHMISTEN ELÄMÄN PILAAAJAT MYTKYTTÄJÄT.

VOITTE VAAN ELÄMÄNI PILAAJAT MYRKYTTÄJÄNI MIETTIÄ KUN TEILLE AIKA TULEE MIKÄ TODELLA TULEE VASTAAN IHAN KAIKILLE. KUN TUSKISSANNE KUOLETTE JA KUN SIELU EI KUOLE KOSKAAN JÄÄTTE IKUSEEN KIPUUN JA KOLOTUKSEEN. KUN JUMALA POIKINEEN EI TYHMÄ OLE ON SE TEILLE HIRVEYDEN JÄTTÄVÄ. KUN SEN VAAN YMMÄRTÄISITTE VOISITTE PARANNUKSEN TEHDÄ.

IKUINEN KIIRASTULI EI OLE MUKAVA PAIKKA. TAJUATTE SEN VIIMEISTÄÄN KUOLINVUOTEELLANNE.

KATUKAA JA NÖYRTYKÄÄ JA TEHKÄÄ PARANNUS.

ON SADISTIEN MENGELE LÄÄKÄREIDEN JA KAPO HOITAJIENSA MYRKYISTÄ LITOSTA MITÄ MENEE MINULLA MYRKYTYSMÄÄRÄ 1500 MILLIÄ SEKÄ RISPERDINONIA 6 MILLIÄ. ON NIISTÄ TULLUT KOKONAISVALTASEN HUONONOLON LISÄKSI NYKIMISIÄ KÄSIINI. ELI MIETTIKÄÄ NYT NÄITÄ SADISTEJA MITÄ NÄMÄ MINULLE TEKEE. MIKSEN  SAA EDES ULKOMAILTA APUA SADISTEJA VASTAAN.

ISOISÄNI OLI SOTAVETERAANI INFALIDI KUKA EI ANTANUT VETÄÄ RÄJÄHTÄVÄN LUODIN VAHINGOITTAMAA KÄTTÄÄ POIKKI RINTAMALLA. JA TULI HÄN VIELLÄ TYÖKALUVIILARINA TOIMEEN KERAVAN ORNOSSA KÄDELLÄÄN. JA HELVETTI NYT RYSSÄLÄÄKÄRIT MINUA MYRKYTTÄÄ KYLLÄ ON ELÄMÄNKIRJAT TÄYSIN SEKASIN. MIKSEI SE NIINISTÖN KYRPÄ TEE MITÄÄN MAANETEEN JA KIUSATUN KANSAN.

Sadistit hoitajat keksivät sulkeä vessat ja istuttaa porukkaa keittiössä kymmenen minuuttia. Lääkkeiden jälkeen ettei pääse varmaan räkimään pois myrkkyjä.

Keksi sadistit hoitajat uuden kidutuskonstin vessat lukkoon ja istumaan keittiöön kymmeneksi minuutiksi. Että varmaan tulee myrkkynsä otettua. Miettikää näitä sadisteja niin kun minä en lääkkeitä tarvitse enkä syö kun väkisin mitkä sadistit pakottaa ottamaan.

Vihaan näitä sadisti hoitajia sekä Mengele lääkäreitään sydämmestäni toivon näille niin pahaa loppua kaikille.

Ihmettelen ettei JUMALA RANKASE NÄITÄ SAATANOITA RANKALLA KÄDELLÄ.

Ymmärrän jos joku sekasin on ja lääkitystä tarvitsee mutta niin kun minä olen vaan alkoholiongelmainen ja se viinapiru on päästäni kuollut. Siksi en lääkityksiä tarvitse enkä todella hyväksy myrkyttämistäni.

Olette myrkyttäjäni niin pahoja ihmisiä ryssälääkärinne on kun Mengelet ja te pahemmat hoitajat kun keskitysleirien Kapot. Sopii siitä teidän miettiä mitä teistä on mieltä hyvät ihmiset ketkä asiat ymmärtää. Simon Wiesenthalin henki elää suuri natsien metsästäjä.

Töistä tulo osastolle ruokailumme sen jälkeen. Lojaaleista venkuloista.

Tulin töistä noin kello 14,30 ovikello ei toiminut mutta onneksi naapuriosaston kaverit päästi sisään minut.

Oli ruokailu äsken muilla oli kalakeittoa minulla oli kalallergikkona lihakeitto. Ikävää kun piti vaihtaa osastoa kun oli edellisellä osasto 40 Hanna nimimen kaunokainen kyllä silmä lepäsi tytössä kun pienissä farkkusortseissa se liikkui.

Ei sanonut hoitaja kuka lääkäri määräsi muuttoni kysyin oliko taas ryssien touhuja, mitä epäilen. Kun tuntuvat haluavan kiduttaa minua, ryssälääkäri V,T määräsi myrkkylääke Liton 1500 milliä mikä on ihan myrkytysvaara lisäksi vielä risperdinon 6 milliä määrättiin.

Miksette tee jotain hyvät ihmiset minunkin puolestani, minä olen niin paljon ihmisiä autellut. Siviilissä ja laitoksissa luulisi että olisi vielä venkuloita ketkä olisivat minulle lojaaleita ja toimisivat.

Ennen oli pahimmat murhamiehet isiä ja veljiä minulle eli kukaan olisi uskaltanut minulle paskaa tehdä.

Vitutukset vähän hellitti kun pääsin ulkotöiden keittiölle töihin. Kiduttamiseni vaan jatkuu kaikella tavalla.

Pystyn jotenkuten työskentelemään koneella sängyllä istuen kone tuolilla vaikeetaahan se on mutta saan blogiani ulos sillälaillakin. Kynällä minun on vaikea kirjoitella kun joudun seisten kirjoittamaan ikkunalaudalla.

Oli ruoka osastolla lihapyöryköitä kysyin oliko ne sianlihattomia olivat vissiin kun en sikaa syö on se saastanen otus ja kun olen kumartanut aina MEKKAAN KOHTI.

Olen työsalin koneella kirjoitellen tarinoitani. Pesin astiat koneella laitoin ne äsken kaappiin koneesta keitin kahvit pojille. Tulee pojat juuri töistä tuvalle. Pääsemme varmaan osastolle ajoissa hyvä niin pääsen lepäämään kun olen aika poikki ja kipeä.

Heräsin taas todella aikasin yöllä ja se tuntuu koko kropassa ja pääkopassa. Olen herännyt aikasin koko Lito lääkkeen ajan myös risperidon lääke varmaan vaikuttaa. Voi siitäkin osaksi johtua huonovointisuuteni.

Nyt suljen koneen kun pojat tuli työsalille alan kahvia laittamaan. Palataan asiaan.

Taas saan ottaa paskaa vastaan kun tuli heti osaston muutto minulle, yhtä perkeleen kiusantekoa kaikenaikaa.

Tuli pamppu sanomaan muutosta  minulle osastolla 40 mikä vaikutti hyvältä osastolta sain oman huoneen työpöydilläja sähkörasioilla, sanoi pamppu aamusta että tulee muutto osastolle 20. Sain onneksi omanhuoneen, mutta ilman työpöytää ja sähkörasioita ei ole kun yksi nurkassa. Kävikin juuri kaksi hoitsua katsastamassa huonekaluni pyysin työpöytää niiltä. Lupasivat hoitaa homman mutta kestää kuulemma toimitukset.

Nyt joudun kirjoittelemaan ikkunalaudalla kynällä, ja koneella onnistun kirjoittelemaan sängyllä istuen tuolinpäällä kone. Kyllä se näinkin onnistuu.

Hoitsu sanoi osasto 40 että lääkäri päätti muuttoni, kysyin oliko se Ryssälääkäri kun vähän oltiin napit vastakkain ryssälääkäri V,T kanssa kun sille sanoin suoraan että ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi ja miksi se on sadisti vaikkei se ole suomalainen.

Pinnani vähän paloi kun ensikerta tavattiin ja määräsi se hoitajien puheiden mukaan minulle myrkkylääke Liton 1500 milliä mitä on vissiin vieläkin nostettu. Lisäksi vielä risperdinon lääkkeen mitä suomalainen osasto 10 osastolääkäri nosti. Nyt katsomaan ruokailua sitten töihin ellei ole tullut muutoksia lupiini mikä olisi kyllä väärin kun on ollut kokoajan minulla työlupa ja vapaakävely ei pitäisi olla estettä niille.


maanantai 19. elokuuta 2019

Nukkuen aamusta hetken teen juontiin hiljasuuden jälkeen kello kuusi. Vaalityöstäni jarrua lyövät siihen rahani panin menemään.

Sain onneksi nukuttua pienet tirsat vielä aamusta kello 4,45-5,30 välisen ajan hyvää teki pienetkin tirsat. Olisinpa nukkunut yöllä paremmin olisi ollut vointi parempi. On isot pussit tullut silmieni alle aikasista heräämisistäni, ja ehkä myös Lito ja Risperidon lääkkeestä.

Litoa ryssälääkäri V,T määräsi myrkytysmäärän 1500 milliä mikä on minulle kauhea määrä. Kun lääkkeettömänä olen ollut myrkytti ne minua heti tullessani kellokoskelle tammikuussa 2019 semmoiset myrkyt löivät etten tiennyt mistään mitään kaatuilin huoneessani ja menin toisten huoneisiin.

Osastolla 10 alkoi myrkytys mikä jatkui sitten osastolla 30 varmaan ryssälääkäreiden toimesta niin kun tämä Litokin ryssälääkäri pani sen kuulemma henkilökunnan puheilla. On perkele että meitä sotureita ryssälääkrit myrkyttää. Kysynpä vaan missä mennään, ja suomalaiset saatanat hoitajat vielä jatkaa myrkyttämistämme.

MIKSETTE TEE HYVÄT IHMISET MITÄÄN LUKIJANI.MIKSI ANNATTE MINUA KIDUTTAA KAIKELLA TAVALLA. LUKEKAA MITÄ MINULLE ON TEHTY MONESSAKIN PAIKASSA AUTELLESSANI HEIKKOJA KIUSATTUJA.

MIKÄ ON TEISSÄ IHMISISSÄ EIKÖ TEISSÄ OLE YHTÄÄN LÄHIMMÄISEN RAKKAUTTA JA INHIMILLISYYTTÄ. PUUTTUKAA NYT JO KIDUTUKSEENI JA TEHKÄÄ JOTAIN TOIMIKAA. JA TÄMÄ ON KÄSKY JOS JENGINI ON KUULOLLA. ISKEKÄÄ JO LINNOJEN MAFIANI. SAISI TÄMÄ MINUN VIA DOLOROSANI JO PÄÄTTYÄ. PAHA PITÄÄ POISTAA HYVYYDELLÄ.

NÄMÄHÄN YRITTÄÄ TAPPAA MINUT ITSEMURHAAKIN OLEN HARKINNUT.

OLEN YKKÖSMIES OLLUT MONELLAKIN TAVALLA LINNOISSA JA VETERAANEILTA KOULUTUKSEN SAANUT. MIKSI OLETTE MINUT KAIKKI HYLÄNNEET PANIN VAALITYÖHÖN RAHANI MITKÄ TÄTINI MINULLE JÄTTI TEHDESSÄÄN ARVOKKAAN ELÄMÄNTYÖNSÄ.

HOITAESSAAN SOTAVETERAANI INFALIDI ISOISÄÄNI KOTONA HAUTAAN ASTI. OLI ISOISÄNI NIIN SITKEÄ KUN MENI SILTÄ RÄJÄHTÄVÄ LUOTI RINTAMALLA PAHASTI .KÄDESTÄ MEINASIVAT VETÄÄ KÄTENSÄ POIKKI RINTAMALLA EI HÄN ANTANUT VAAN TULI VIELÄ TYÖKALUVIILARINA TOIMEEN KOUKKUKÄDELLÄÄN KERAVAN ORNOSSA.

MUMMONKIN TÄTINI HOISI MUMMON MÖKISSÄÄN NIIN KAUAN KUN JAKSOI. SULI TEKI MÖKKIIN VESSAN SUIHKUN JA ANA PUTKIMIESKAVERINI TEKI SIIHEN VEDET. PANIN TÄTINI INKERIN KAIKKI RAHAT MENEMÄÄN AUTTAEN HUUMENUORIA JA SEMMOISIA SYÖTTÄEN JA JUOTTAEN KETKÄ EIVÄT MINULLE KOSKAAN OLE ANTANEET MITÄÄN.

SISKONI PANI MÖKIN PURKUUNOLI PIIPPU PYSTYSSÄ KUN SODAN JÄLKEEN. OLI TÄTINI INKERIN TARKOITUS MINULLE JÄTTÄÄ MÖKKI. ASUNNOTTOMANA PYÖRIN TALVETKIN. KAIKKI MENI MINULTA ASUNNOT JA RAHANI.

RAHANI KUN LOPPUIVAT ALKOIKIN ONGELMANI TALVIPAKKASELLA POLJIN PYÖRÄLLÄNI NÄLISSÄNI JANOISSANI VÄSYNEENÄ. KAIKKI MINUT HYLKÄSI OLIHAN MUKAVA OLLA SUOSITTU RAKASTETTU NIIN KAUAN KUN MINULLA RAHAA OLI. RAKKAUTTA EI OLE RAHA RATKAISEE IHAN KAIKEN SEN KONGREETTISESTI KOKENEENA. RAHALLA SAA NIIN PALJON RAKKAUTTA KUN HALUAA, SE RATKAISEE IHANA KAIKEN.

Ensimmäinen yö uudessa Ohkolan sairaalan osasto 40 Heräten taas aikasin kello 1,35. Myrkyttämistäni lääkkeillä.

Nukkumaan aikasin lääkkeiltä kello 19 jälkeen ja heräten kello 1,35 eli liian aikasin, eka herätykseni oli jo kello 0,00 eli vuorokauden vaihtuessa.Nyt jäin jo pystyyn toisen herätykseni jälkeen.

Unia nähden nukuin mitä en nyt niin muista. Nyt yritän kohta viellä mennä nukkumaan joksikin aikaa muuten tulee liian pitkät yön tunnit.

Luulin että antaa unta uusi paikka,puhuin nuorille eilen illasta että isäisäni ei antanut lyödä kätään rintamalla katki vaikka meinasivat kätensä viedä räjähtävän luodin sitä pahasti satuttaessa.

Ja kuinka tuli se sillä vammasella kädellään toimeen vielä työkaluviilarina Keravan Ornossa. Ja kuinka isoisäni lunasti maan meille ja nyt joudun Ryssälääkäreiden myrkytettävänä olemaan täälläkin Kellokoskella. Myrkkylääke Litoa työntää Ryssälääkäri minuun 1500 milliä ja 6 milliä risperidonia.

Syyttä vielä kun en lääkkeitä tarvitse ja millä oikeudella kukaan saa toista ihmistä myrkyttää ja vielä saatanan Ryssälääkäri.

Eli kysynpä vaan miksi nämä Mengelet Kapo hoitajineen saavat myrkyttää minuakin syyttä. En tarvitse heidään myrkkyjään myrkyttäköön niitä ketkä tarvitsevat myrkkyjään ja niitä tahtovat syödä.

Kyllä on perkelettä että Suomalaiset hoitajat myrkyttää ryssälääkäreiden käskystä Suomalaisia. Ja vielä minulle tuli ryssälääkärin V,T käskystä hoitajien raporteilla myrkkylääke Lito missä myrkytysvaaran takia joutui kusi ja verikokeissa käymään kerran viikkoon.

Eli miettikää nyt näitä elukoita mitä nämä minulle tekee, ja näille ei mitään voida eikä satu luulisi että JUMALA JO ANTAISI RANKASUNSA TAPAHTUA NÄILLE PAHOILLE IHMISILLE.

Muutto sisäilmaongelmaisesta Kellokoskensairaalan akuuttiosasto 10. Ohkolan sairaalan kuntoutusosasto 40. Hupiahan täällä olen juopon Selkin Samarian Pisaran kokki Antti Rasinkankaan takia.

Onhan tämä nyt uusi osasto mutta kyllä siviilissä olisin mielummin. Olenhan kertonut miksi jouduin tänne Jorvin kidutuspaikan kautta. Yhtä kidutusta tämä reissu on ollut myrkkylääke Litoa 1500 milliä löi saatanan Mengele Ryssälääkäri minulle lisäksi vielä risperidinon siihen päälle. En tervitse mitään lääkettä en linnoissakaan koskaan ole joutunut syömään lääkkeitä.

Seutulassakin monta tuomiota olin vielä urheiluvetäjän tittelillä työskentelin enkä todella saatanoiden ryssien lääkkeitä syönyt. Menkööt omaan maahansa myrkyttämään herkkiä ihmisiä. Luulisi että on mielenterveysala herkkä ala ja Suomalainen hoitaisi suomalaista ei mikään saatanan ryssä.

Tämäkin ryssälääkäri V,T määräsi hoitajien puheiden perusteella minulle ton myrkkylääke Liton. Mistä olen ollut jatkuvasti kipeä kokonaisvaltainen huono olo on ollut minulle. Ryssä yrittää selvästi myrkyttää minua on ainoa verensiirto sairaalassa jos tulee Lithium myrkytys. Olen herännyt keskelläyötä koko lääkitykseni ajan mikä on myös varmaan vaikuttanut vointiini.

Kysynpä vaan mikä on teissä Suomalaisissa että annatte kaiken tapahtua. On tämä kyseinen Ryssälääkäri V,T täysi kyrpä pyysin saatanalta sianlihatonta ruokaa ollessani osasto 30  sanoin että uskontoni kieltää sianlihan syönnin. Kumarran Mekkaan päin

 No tämä kyrpäryssälääkäri V,T sanoi minulle että on vaikea järjestää sianlihaton ruoka minulle. Sanoin kyrvälle että onhan osastolla kaksi muutakin sianlihatonta ja varmaan onnistuisi kolmaskin sianlihaton. Eli mietttikää mikä saasta on minulle ryssälääkäri V,T.

Sanoin sille että ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi ja miten se on sadisti vaikkei se ole suomalainen. Varmaan sen takia passittivatkin minut osasto 10 akuuttiosastolle. Minulla on hyviä Veli Venäläisiä kavereita mutta toinen on toista kun toinen.

Kyllä niin vituttaa tämmöinen reissu Selkin Samarian Pisaran kokin juoppohullun Antti Rasinkankaan takia mutta kun Antti kokki oli Pisaran päälikön Papiksi sanomansa Pekka Vauromaan kokki ja kaveri sai se sekoilla niin paljon kun sitä huvitti. Piti olla uskovainen paikka mutta vitut kaikkea muuta ei tainnut olla siellä kukaan kunnon uskovainen.

Vaikutti suurelta kusetukselta kaikki siellä. Talot myynnissä juoppo talossa, jos en saa Ismo Valkoniemeltä kuka on koko Samarian johtaja ja jonka nimi oli vuokrasopimuksessani että on talo päihteetön. Jos ei Ismon kautta löydy minulle asuntoa nostan semmoisen haloon koko firmaa vastaan. Nyt vaan tutkin kuka minut passitti Jorviin ja sieltä tällä reissulle kellokoskelle.

Juoppo Antti Rasinkangas se ei varmaan ole ollut eivät sitä sekopäätä varmaan ole viranomaiset uskoneet. Ei oikein muita ole kun talonmies venäläinen Andrei tai kokki Antin kaveri Pekka Vauromaa. Joku minut on varmaan leimannut hulluksi ei muuten tämmöistä kidutusreissua minulle olisi järjestetty. Olen Lohjan Poliisille puhunut koko jutun jos sieltäpäin alkaisin apua saamaan.

Kostoni tulee olemaan julma kaikille kiduttajilleni niin samarian kun Jorvin sekä kellokosken kidutus. Kuulemma rankasuni jo alkoi kun tuli kuulemma Antti Rasinkankaan minua niin ikävä että sydämmensä petti ja operoitu. Saisi muitakin sadisteja tippua kun vihaan näitä sadisteja niin paljon.

Jumala rankasee teitä kun vähiten sitä odotatte.

sunnuntai 18. elokuuta 2019

Muuttopäivämme sisäilmaongelmaisesta talosta Kellokoskelta Ohkolaan.

Onkin mennyt tavarani melko kaikki jo etukäteen Ohkolaan eilen meni vielä osa kun bussiin millä menemme ei sovi mitään. Tietokoneeni vien itse rinkassa ja radion pussissa ne menee vissiin bussissa.

Kun nyt vaan saisin lusia yksin en ketään kaveria halua kaveriksi. Valvon öitä kirjoittelen ei siitä tule mitään jos siinä kaveri nukkuu.

Hain aamusta kolme energiajuomaa kaverin vaimolle ja ulkomaankaverille sekä itselleni, ostin myös yhden palautejuoman 28g proteiinia on siinä tehoja.

Nyt pakkaan tietokoneeni rinkkaan ja radion muovikassiin on ne sitten valmiina kaikki toivotaan nyt että on muut tavarani jo valmiina uudessa paikassa.

On päiväruoka vielä täällä Kellokoskella sen jälkeen on muutto tulee bussi vissiin millä menemme. Pakkaa henkilökunta osaston tavaroita vielä on muuttoauto pihassa.

Yöllistä tarinaani Kellokoskelta.VIELÄ SELKIN SAMARIA PISARAN MINULLE AIHEUTTAMA KIDUTUSREISSU.

Menin nukkuman lääkkeiltä kello 19 jälkeen. Heräsin kello 00,20 herkkään biisiin heräsin Abban kappaleeseen. Kello oli 00,40 yritin pötkötellä sängyssä muttei uni tullut piti nukkua kumminkin minun kun on muutto tänään meillä. Toivotaan nyt että saan oman työhuoneeni. Sammutin valot ja kävin nukkumaan nukuin kello 3 asti heräsin kello 3,50. Heräsin kello 4,20 oli katkonaista uneni taas kerran.

Join äsken vessassa kranaveteen hunaja teet teki hyvää ne kunnon hunajavedet. Eipä nyt väsytä yhtään hyvin väsytti minua yöllä ja sain pitkästä aikaa nukuttua tirsoja, mitkä hyvää teki väsytti minua kummasti yöllä herättyäni. Kun yleensä en saa enään yöllä nukuttua.

20 minuutin päästä loppuu hiljasuus avasin koneeni jo viideltä, pääsen hunajateelle evästä minulla ei olekkaan ei edes rahkaa. Olen alkanut ostamaan palautusjuomia 28 g proteiinia niissä on eli aika tehokkaita ne on

On muutto puolenpäivän aikoihin, hyvä että päästään pois täällä huonosta sisäilmasta uuteen paikkaan. Kun nyt vaan saisin lusia yksin ei tule mitään jos pitää jakaa huone toisen kanssa. Minä valvon nykyään kuuntelen radioa ja kirjoittelen yöllä ei siihen kämppäkaveri sovi. Olen niin paljon lusinut kaveri että pitäisi näiden se ottaa huomioon ja saada minun yksin lusia.

Hyvä että väsytti minua yöllä vaikka heräsin monesti sain vielä unenpäästä kiinni. Yleensä nukun paremmin aina kun on ohjelmaa seuraavana päivänä.

Pääsisi nyt lähtemään täältä vaikka Samarian johtajan Ismo Valkoniemen puhumaan Porvoon yksikköön mikä on Selkin Samaria Pisaraan verrattuna raitis paikka. Pääsisi pakkohoidoista ja pakkolääkityksistä eroon.

Mitkä löivät minulle Selkin Samaria Pisaran paikan takia kun siellä juoppohullu Kokki oli Pisaran johtajan Papiksi sanomansa Pekka Vauromaan kokin ja kaverin takia minut Jorviin kidutettavaksi kellariin ja sieltä kidutus jatkui täällä Kellokoskella. Eli miettikää nyt hyvät ihmiset Pekka olevinaan Pappi ja juoppohullu kaverinsa hommissaan sai juoppo tehdä siellä mitä vaan rikollisia tuntuivat ihan olevan, kun kuunteli Antti Rasinkangas kokin juttuja.

Kumma kun ei viranomaiset tee mitään firmalle kun soitteli Antti kokki kolme kertaa sinne poliisit ja kerran ambulanssin itselleen. Sanoi vielä minulle lanssi että saanko siltä puukot piiloon että voivat he tulla. Sanoin että piilossa on ja itkuviinaa vetää iso Antti.

Tarinaa vielä tällepäivälle Kellokosken sairaalasta.JEESUKSEN VIHASTA KIDUTTAJIAAN KOHTAAN.

Oli iltaruoka meillä lihakeittoa sekä piirasta. Yritin nukkua ruuan jälkeen muttei uni tullut mikä oli huono homma olisi pienet tirsat tehneet hyvää. Pääsimme kaverin vaimon kanssa äsken potilaskeittiöön kun oli uudella kaverilla tapaaminen kulmahuoneessa oli keittiö kiinni vissiin siksi ettei kuulu keskustelu keittiöön.

Tarjosin tytölle teet hunajalla, tekee hunajatee hyvää kun on tyttö ollut hiukan kipeä. Minäkin join piparminttuteen hunajalla teki se hyvää minullekkin. Kun on ollut minullakin huono olo, mistä epäilen Lito myrkkylääkettä  kun lääkkeen ajan olen kipeä ollut.

Pitäisi päästä lähtemään helvettiin täältä että pääsen pakkolääkityksistä. Kun noi sadistit myrkyttää minua väkisin. Sadistit Mengele lääkärit sekä Kapo hoitajansa.

Pitäisi näistä saatanan sadisteista päästä niin kauas siksi ulkomaat kutsuu. Että pääsen tästä kirotusta maasta ja kirotusta kansasta mahdollisimman kauas on nämä Suomalaiset niin saastaa ja tämän talon ryssälääkäritkin samaa paskasakkia.

Vihaan niin paljon tätä henkilökuntaa lääkäreineen. Toivon vaan että tippuu ne mahdollisimman äkkiä. Toista olisi ollut kun Jorvissa kopissa sanoin lääkärille että ottaa talon apulaisylilääkäriin yhteyttä että pääsen pois Samarian talosta Selkistä mikä oli hirveä rasite minulle.

Olisin tullut tänne Kellokoskelle vapaaehtoiseen lääkkeettömään hoitoon, siksi aikaa että olisin saanut uuden paikan vaikka samariasta raittiista paikasta.

En olisi ilkeitä kirjoitellut enkä muutenkaan ollut ilkeä. Mitä en pohjimmiltani ole olen ystävällinen ihminen. Mutta kaikki meni heti pahasti pieleen kun minua alettiin myrkyttämään heti tullessani taloon. Olittekin sadisteja kaikki minulle. Siksi saatte mennä kaikki sadistit alempaan helvettiin.

Voitte vaan itse miettiä miksi teidän helvettiin passitan kun olette piruja sadisteja myrkyttämällä minua ja pakkohoidossa pitäen.

Vihaan  teitä niin paljon että toivon vaan teille kovaa kärsimysnäytelmää kuollessanne. Sopii sadistit miettiä kuolinvuoteellanne ketä olette myrkyttäneet. Miettikää asiaa  kun on se kaikilla edessä silloin pahat tekonne tuodaan puntariin. Tulee kuolemanne olemaan kauhea kun JUMALA EIKÄ SEN POIKA TYHMÄ OLE.

Kaupoille vielä kaverin vaimon kanssa. MENGELEISTÄ JA KAPO HOITAJISTAAN HIRVEÄ LOPPU HEILLÄ KUN HELVETIN ESIKARTANOT HEITÄ KUTSUVAT

Lähdimme kaverin vaimon kanssa kaupoille Alepaan ostimme pari energiajuomaa. Yritin nukkua ennen kauppareissua  muttei uni tullut vaikka väsytti minua rankasti. Leidikin nukkui monta tuntia kun on kanssa kipeän oloinen.

Minä olen ollut kipeä koko Lito ja risperidon lääkkeen ajan nämä saatanat henkilökunta ei ota mitään kantaa vaikka melkein jokapäivä saan syödä särkylääkkeitä. Sadisteja nämä on ekaksi sairastuttavat lääkkeillä sitten eivät siihen puutu milläänlailla.

Saatanat sadistit Mengele lääkärit Kapo hoitajineen. MUTTA SEN SANON ETTÄ TEILLEKKIN TULEE VIELÄ PASKANEN LOPPU. KYLLÄ VIELÄ TULETTE MIETTIMÄÄN KETÄ OLETTE MYRKYTTÄNEET. KUN KUOLINVUOTEELLANNE MAKAATTE TULEE KYLLÄ ÄITIÄ TEILLE IKÄVÄ KUN HELVETIN ESIKARTANOT KUTSUVAT. KUN JUMALA EI TYHMÄ OLE JA SADISTEILLLE MYRKYTTÄJILLE ON KYLLÄ OMA PAIKKANSA JA SE ON HELVETTI.

Viimenen päivä sisäilmaongelmaisessa kellokoskensairaalassa.Kiduttamisestani ja JUMALAN RUOSKAN RANKASUSTA.

Oli ruoka äsken muilla oli kalaa minulla oli broileri pihvejä. On tosiaan viimenen päivä tässä sisäilmaongelmaisessa talossa. Tyhjenee vissiin koko kellokoskensairaala. Ihmettelen Ryssälääkäri V,T miksi piti minut allergikko rasitusastmaatikko laittaa joksikin aikaa kellokoskelle altistumaan, kun on muutto takasin Ohkolan sairaalaan.

Piruja noi on ryssälääkäri V,T on täysi kyrpä hoitajien puheilla laittoi minulle myrkkylääke Liton hirveän määrän yli 1500 milliä ajatelkaa saatanaa Ryssää. Saisi Suomalaiset sissit jo iskeä ja tehdä tehtävänsä.

Kun juttelee porukan kanssa vihaa noita Mengele lääkäreitä ja Kapo hoitajiaan monet potilaat. Olen puhunut näistä tuolla kylilläkin ihmisten kanssa kyllä monet ihmettelee tätä touhua mitä minullekkin tehdään. Selkin Samaria Pisaran kokin aiheuttama pakkohoito ja pakkolääkitys.

MUTTA SEN VAAN TEILLE SAATANOILLE SANON ETTÄ KOSTO TULEE OLEMAAN SULOISTA. MINUA ETTÄ TODELLA PAKKOHOIDA JA PAKKOLÄÄKITSE HUPIA. KUN VÄHITEN SITÄ ODOTATTE JUMALAN RUOSKA ISKEE TEIHIN, SEN TAKAAN JA ALLEVIIVAAN. OLETTE KIDUTTANEET MINUA VÄHÄN LIIKAA TÄSSÄKIN TALOSSA.

Aamutouhut ja kylillä käynti kaverin vaimon kanssa. Tarinoita tällepäivälle.

Oli aamupala sekä lääkkeet myrkkylääle Lito 600 milliä ja vielä illasta 900 milliä samaa myrkkyä mistä on ollut paha olo monellakin tavalla jatkuvasti. Myrkyttävät nämä Mengele lääkärit Kapo hoitajineen minua menee vielä risperidinon illasta. Miksei hyvät ihmiset tee jotain myrkyttäjilleni. En mitään myrkkyjä tarvitse, odotin että alan saamaan apua myrkyttäjiäni vastaan.

Miksi saavat myrkyttäjät pilata elämäni linnoissa minua ei myrkytetty muuta kun viimesellä hupituomiollani kun hetken olin linnassa. Oli pahimmat murhamiehet parhaita kavereitani ei tullut kellään edes mieleen minua myrkyttää.

Selkin Samarian Pisaran juopon kokin Antti Rasinkankaan takia yhtenä tämä kidutusreissu Jorviin kellariin kidutettavaksi sieltä Kelloskelle osasto 10 kidutettavaksi semmoisissa lääkkeissä pitäen että kaatuilin ja sekoilin pahasti. Sitten siirsivät osasto 30 missä jatkui kiduttamiseni kovissa lääkkeissä pitäen.

MIKSETTE TEE MITÄÄN IHMISET NÄILLE KIDUTTAJILLENI KUN SYYTTÄ MINUA PAKKOLÄÄKITSEVÄT JA PAKKOHOITO PÄÄLLÄ. KYSYNPÄ VAAN MIKSI JOS VÄHÄN ÄRÄHDIN SELKISSÄ JUOPPOHULLULLE KOKILLE KUKA OLI KÄYNYT KURKKUUN KIINNI NUORTA POIKAA. MINUA HÄIRITSI KOKKI KAIKENAIKAA POLIISIA JA AMBULANSSIA TALOON ITSELLEEN KUTSUEN. TALO OLIKIN MYYNNISSÄ MINUA KUSETETTIIN KAIKENAIKAA TALOSSA JA PITI OLLA USKOVAISIA  JA RAITIS TALO PASKAPUHETTA

MIKSI ETTE TODELLA MINUA AUTA MILLÄÄNLAILLA. LUKEKAA MITEN PALJON OLEN AUTELLUT IHMISIÄ JA SAANUT ITSE KÄRSIÄ MIKSI KYSYN VAAN MIKÄ TEISSÄ SAATANOISSA ON ETTETTE MINUA YHTÄÄN AUTA KÄRSIMYSNÄYTELMÄSSSÄNI.

lauantai 17. elokuuta 2019

Aikasin nukkumaan illasta yöllä heräten. Pitkät yöntunnit. Mafioita ja Isiksiä.

Menin nukkumaan iltalääkkeiden jälkeen kello 19 jälkeen. Heräten kello 00.00 tasan seuraava herätykseni oli kello 2,35 siitä jäin pystyyn. Liian aikasin heräsin ja se kyllä tuntuu koko kropassa ja pääkopassa.

Pitkät oli aamuntunnit kello kuuteen hiljasuuden päättymiseen pääsin teelle keitin myös talon kahvista kahvit.

Mafioita tuli mieleen kun minäkin kuulun niin sanottuun linnojen Mafiaan. Kummasti vaan olen jäänyt yksin vanhaliitto alka olemaan pois pelistä ketkä minut tunsivat ei olisi tarvinnut minun sadistien myrkytettävänä olla nytkään täällä Kellokoskella. Tekisi jotain vanhanliiton murhamieskaverini kun Kenkä Keravaa kidutetaan.

Alkaisi varmaan irtopäitä lentelemään. Tuli minulle kumma puhelu Viron aksentilla että olet soturi ajat kadilakilla missä olen hakee hän Isikseen sotureita. Kysyin miten soittaa kaveri kaverini Epen puhelimesta ne kaverit tekisivät jotain. Epe soittikin minulle sanoi että olisi se ollut Virossa kiinni ja puhelimensa varastettu. Sanoin Isiksen värvärille että olen työmies ja olen siellä täällä. Saisi niiltä kavereilta varmaan apua kiduttamiseeni minähän liityn mihin vaan kuka minua auttaa ja pääsen sadisteista eroon hyvällä tai pahalla. Ei ole kuulunut enää Isiksen värväriltä Viron kaverilta mitään.

Allahu Akbar ja isketään.

Vitutuksien päivä kipeenä ollen lääkkeistä ja huonosta sisäilmasta.

Oli iltaruoka pataattikeittoa siitä lähdin ulos hakemaan Tehosport palautusjuomaa on siinä 28 G proteiinia. Ostin niitä kolme saa protskut niistä. Tuli kaverin vaimokin ulos menimme Koski pizeriaan cokakolalle, on se ulkomaalaisten pitämä paikka.

Jouduin taas ottamaan ennen ulkoilua tonnin särkylääkettä. On toi ryssälääkäri V,T piru jo ton määräämänsä Lito lääkkeen takia. Ja nyt tämä kuukauden laitto tänne sisäilmaongelmaiseen kellokosken sairaalaan osasto 10. Tietävät minun allergiani ja rasitusastmani. On oloni ollu huono täällä nenä vuotaa ja yskittää.

Vaikuttaa kyllä vointiini aikanen herätykseni aikasin menen nukkumaan mutta liian aikasin herään. En ole voinut nukkua pitkään aikaa päivästä minkä ennen tein pienet tirsat päivisin.

On vitutuskäyräni todella korkealla saa nähdä koska mittani täyttyy kidutukseeni ja näihin sadisteihin kypsyn. Minulla on äärirajani ja ne kun ylittyy silloin todella tapahtuu sen takaan  ja alleviivaan. Kun nyt jengini lähtisi liikeelle.

Tarinaa tällekkin päivälle kylillä käyden kaverin vaimon kanssa. Kiduttamisestani toimikaa Jengini.

Oli päiväruoka riisiä mitä en voi syödä sekä broileria sekä jälkiruoka. Juttelin uuden kaverin kanssa on kaveri ollut vanginvartijana Riihimäen keskuvankilassa mikä oli minulla kotina monta vuotta ja tuomiota.

Oli minun helppo lusia kun oli isiä ja veljiä pahimmat murhamiehet. Ei ketään niin sanotusti rasitettu linnoissa enkä sadistien Mengeleiden lääkityksissä joutunut olemaan.

Olen kirjoittanut Riihimäen keskuvankilasta Rio De Riksusta Linnani on Kotini Kongreettisesti. Oli lusimiset parasta aikaa ei kukaan pullistellut minulle. Kenkä Keravan minut tunsivat pojat. Kaipaan niitä hyviä linnan aikoja, päälikkönä sai toimia aina. Leirelläkin monta tuomioo olin päälikkönäkin Seutulassa lusin urheiluvetäjän tittelilläkin. Otettiin Esan kanssa hanskkoillakin siellä.

Kävimme kaverin Vaimon kanssa Koski pizeriassa tossa kylällä joimme cokikset. Siitä menimme kaupoille tuli nuori kaveri osastolta kysymään viittä euroa lainaksi lupasi se maksaa lomiensa jälkeen. Kysyin onko varma että se lomilta tulee takasin lupasi se tulla takasin ja maksaa velkansa.

Ostin kaupasta suklaa kreatiini palautusjuomaa leidi osti suklaaleyn minkä maksoin. Pojalle annoin 5,40 euroa mikä jäi meiltä. Rahan kanssa pitää olla tarkkana kun tulee taas lasku taloon. Tekisi mieli kyllä jättää maksamatta ja häipyä huisin vittuun täältä saatanoiden paikasta myrkytettävänä joutuu olemaan.

Kun vielä syyttä olen täällä Kellokoskella Selkin Samarian Pisaran juopon kokin takia ekaksi Jorviin kidutettavaksi ja sieltä tänne Kellokoskelle tähän osasto 10 missä työnsivät sadistit semmoiset myrkyt etten tiennyt mistään mitään. Tapettavat saatanat sadistit sitten jatkui kiduttamiseni osasto 30 ohkolassa. Eli miettikää nyt hyvät ihmiset ja tehkää jotain hyväkseni jotain näille sadisteille pitäisi alkaa tapahtumaan. Lukekaa tarinoitani on siellä paljon jutttua näistä sadisteista saatanoista myrkyttäjistäni. Syyttä pakkohoitoa ja pakkolääkitystä ryssälääkärit myrkyttävät. Muuta syytäähän näillä ei voi olla kun saadat meidät soturit sekopäiseksi ellei sitten ihan tappaa Lito myrkyillä. Miksette toimi eikö jengini ole kuulolla mitä Papalle tehdään Turkki, Kurdi missä olette kun apuanne tarvitsen.

perjantai 16. elokuuta 2019

Aamupala sekä Mengelen Kapojen myrkyttämiseni myrkkylääke Litolla aamusta 600 milliä sekä illasta myrkkyä 900 milliä sekä risperdinon.

Oli tänäaamuna ensimmäiset sisäilmaoireet minulla kuivaa räkää tuli keuhkoista. Ihmettelin kun vissiin ryssälääkäri V,T pani minut allergikon rasitusastmaa potevan tänne silsäilmaongelmalliseen taloon kun olemme muuttamassa takasin Ohkolaan.

Kysynpä vaan miksi saatanan ryssät passittaisivat ne omaan maahansa. Myrkyttämästä Suomalaisia herkkiä mielenterveysihmisiä. Minäkään kun en lääkkeitä tarvitse työntää saasta sadisti ryssälääkäri V,T minuun Litoa 1500 milliä sekä vielä risperdinonia. Olen ollut jatkuvasti kipeä lääkkeenoton ajan.

Eli miettikää nyt asiaa hyvät ihmiset miksi hyväksytte myrkyttämiseni. Olen ykkösmies ollut aina linnoissa Seutulassa monta tuomiota lusineena urheiluvetän tittelilläkin. Pidin pilleristit poissa leiriltä ja kaikki lentää miksi minua nykyään myrkytetään. Ei linnoissa muuta kun pitkällä hupituomiollani.

Juontaako kaikki homosta kunnanlääkärin pojasta mistä minua varoitettiin nuorena tulevaisuudesta.

Yöllistä tarinaani Kellokoskelta OS.10. Aikasin nukkumaan illasta ja aikanen herätykseni yöllä.

Menin nukkumaan illasta kello 19  lääkkeiltä Myrkky Litolta ja risperidonilta 900 milliä Litoa. Heräsin kello 23,30 suunnilleen. Siitä vielä nukkumaan ja kello 2 heräten ja vielä heräten lopullisesti kello 3,30.

Kirjoittelin kynällä tarinoitani vedin myös sellijumppia tiukkoja etunojapunnerruksia leveällä ja kapealla. Tein myös lankutuksia monta sarjaa kaikkia.

Tuli liljendalin ja Keravan kiimaset teinipillut mieleeni Enkeli tytöt ketkä minut tuntee. Kuolasi ne perässäni kun kylillä Abaccina pyörin. Mikä ei minun vikani ollut kun tuntee ne JUMALAN JA JEESUKSEN RAKKAUDEN.

Viellä tarinaa tälle päivälle.

Oli ruoka äsken muilla oli kalakeittoa minulla oli joku linssikeitto, ei ollut erikoinen keitto söin puolet siitä.

Annoin kaverin vaimolle rahaa lähti se hakemaan energiajuomia kaupasta. Oli sillä miehensä kanssa tänään lapsensa tapaaminen kun ottivat pois heiltä lapsensa suoraan synnytyksestä. Kyllä niitäkin osaavat kiduttaa kun kokivat rakkauden pitkän hoidon jälkeen. Menivät naimisiin ja tekivät lapsen kyllä kumma on kidutus heillekkin.

Kyllä on Suomesta pois päästävä kun minuakin täällä kidutetaan kaikella tavalla. On Suomi niin paha maa kirottu maa ja kirottu kansa.

Tarinoita tällekkin päivälle Kellokoskelta.

Kävin aamupalan ja lääkkeiden jälkeen Rennossa Vietnamilaisessa kahviossa Energiajuomalla ja jäätelöllä. Siitä menin Alepan kauppaan ostin vielä yhden energiajuoman sekä vanukkaan ja kaksi rahkaa.

Tulin sisään oli päiväruoka perunaa ja lihakastike oli myös tomaattia. Jälkiruokana oli joku kiisselin tapanen.

Otin taas aamusta tonnin särkylääkettä huonoon olooni sanoin että kirjaa kokonaisvaltainen huono olo. Mitä on ollut koko Lito ja risperdinon lääkkeen ajan. Olen joutunut ottamaan harvasepäivä särkylääkkeen. Onko sitten lääkkeestä tai aikasesta heräämisestäni johtuvaa. Jokatapauksessa kipeä olen jatkuvasti ollut. En usko että nukkumisestani on johtuvaa kun nukun kumminkin monesti normitunnit. Herään vaan turhan aikasin yöllä, mutta menen nukkumaan jo lääkkeiltä noin kello 19 aikoihin.


torstai 15. elokuuta 2019

Lääkejonossa tuumasin hoitajille että ottaisin elinkautisen jos pääsisin linnaan lääkkeettömyyteen.

Niin paljon vituttaa kun syöttävät myrkkylääke Litoa 600 milliä aamusta ja illasta vielä 900 milliä sekä risperidonin. Sanoin mieshoitajalle etten söisi lääkettä vaan sylkisin pois mutta kun ottavat verikokeita näkevät pitoisuudet. Sylkeminen on psyykkeelle rankkaa, pelleillä jatkuvasti mitä olen tehnyt monessa paikassa.

Sanoin hoitajille että ottaisin murhasta elinkautisen jos linnaan pääsisin. Pääsisi lääkkeistä eroon mikä ei onnistunut viime hupituomiolta. Sanoi mieshoitaja että syöttävät sinulle linnoissakin lääkkeitä sanoin että luuletko että uskaltavat.

Paha kun eivät mainettani tunne täälläkään kaikenmaailman pikkupiipertäjät hyppivät silmille.

On se helvettiä kun alka vanhaliitto olemaan pois pelistä ei kukaan mainettani tunne saisi kulkea rauhassa kun olisi vielä pahimmat murhamiehet kavereina. Kyllä kumartaisivat täälläkin Mengele lääkärit ja Kapo hoitajat. Ja pääsisi pakkohoidoista ja pakkolääkityksistä. Mitkä minulle on vääryydellä laitettu sadistien toimesta lukekaa siitäkin juttua.

Nuppi sanoi kyllä että saan sata miestä riviin ja aseisiin. Silloin alkaisi kyllä tapahtumaan. Kun väkivalta ja pelko on ainoita mitä sadistit uskovat. Alkaisi Suomessa tapahtumaan parannusta ja puhdistusta. Toisilla menee hyvin mutta meitä monia kidutetaan minua ainakin, monessa paikassa mitkä olen kyllä paljastanut nämä sadistiset paikat. Lukekaa olen paljon kirjoittanut monestakin paikasta

Aikanen herätykseni Sellijumppia tehden.

Heräsin taas aikasin kirjoittelin paperilla tarinoitani avasin koneeni aikasin vaikka on sovittu etten kirjoittele yöllä. Mikä on kyllä väärin kun käy aika todella pitkäksi jos ei saa konetta käyttää yöllä.

Ei viitsisi vaan peukaloita pyöritellä sängynpohjassa, sanoohan lääkäritkin ettei kannata jäädä sängynpohjaan vaan pitää tehdä jotain väsyttävää tekemistä.

Tein sellijumppia yöllä herättyäni etunojapunnerruksia sekä lankutuksia. Iso kaveri hävisi minulle sormikoukussa sanoi se myös saanko jalkani nousemaan ikkunalaudalle mihin nostin jalkani kevyesti. Kyllä vanhaltakin vielä löytyy potkua siinä nuoretkin on ihmeissään.

On isokaveri aika ykkönen ollut urheilukisoissa puheittensa mukaan siksi varmaan ihmettelee se kun sormissani on noin paljon voimaa ja kenkä nousee.

Kohtaa lähtee kitutunti kuuteen pääsen kamomillateelle hunajalla sekä muistaakseni minulla olleeseen proteinnirahkaan. Onkin hiukan nälkä minulla eli rahka maistuu.

Yöstäni tarinaa Kellokosken sairaalasta. Valvoen pitkin yötä.

Menin nukkumaan lääkkeiltä kello 19 jälkeen heräten kello 1,12. Lisäsi palaverissa osastonlääkäri lääke Risperdinonia ekassa palaverissa vaikutti Suomalainen lääkäri mukavalta kun kaikki luvatkin antoi jatkua. Luulin viimesessä palaverissa että purkaa se pakkohoitopäätökset ja pakkolääkitykset mutta olikin se täysin kyrpä selitti vaan  juomisesta. Ja kaikki jatkui ennallaan lääkitykset ja hoito. On nämä vielä kusessa kanssani kun eivät tiedä kenen kanssa ovat tekemisissä.

EIVÄT JUMALASTA TIEDÄ MITÄÄN HENKILÖKUNTA TÄÄLLÄ. JA JUMALAN VIHASTA HEITÄ KOHTAA ELÄMÄNI PILAAMALLA. PAKKOHOIDOILLA JA PAKKOLÄÄKITYKSILLÄ. SYYTTÄ VIELÄ MISTÄ OLEN PUHUNUT LÄÄKÄREILLE JA HOITAJILLE.

Pahus tulikin mukava mieshoitaja T ovelleni ja minulla oli kone auki ei toi siitä puhunut mitään. Mutta toivotaan nyt ettei jälkeenpäin piipitä koneen käytöstä yöllä kun kerran koneeni pois ottivat muka henkilökunnasta haukkuen blogissani. Mutta kun valitin Hallinto-Oikeuteen, Valviraan ja Potilasasiamiehelle sain koneeni kuukauteen takasin. Vetosivatkin sitten siihen että hoidolliseen näkökantaan että yöllä kirjoittelen.

Voihan nämä olla niin juonia etteivät puutu heti koneeni käyttöön yöllä mutta iskevät kun vähiten sitä odotan. On kyllä väärin jos en nuku yöllä etten saisi panna asioitani blogiin ylös koneella. Kun ei kaikki nuku kello 23-6 välisenä aikana eli hiljasuuden aikana. Minä menen nukkumaan jo lääkkeeltä kello 19 jälkeen ja herään kello 1-3 välisenä aikana. Varmaan toi Lito ja risperidon lääke valvottaa yöstä minua kun lääkkeiden aikana olen valvonut yöllä.

Illasta myrkkylääke Liton ja risperidonin otto. Kipeenä ollen koko lääkkeen ajan. Sairastuttavat minut Mengele lääkärit ja Kapo hoitajat.

Olen ollut sairas koko ryssälääkärin V,T määräämän Litomyrkyn ajan ja siihen vielä risperidon. Haluavat näköjään tuhota minut olen vanhentunut kymmeniä vuosia en  ole nukkunut aikoihin kunnon yöunia. Mikä vaikuttaa yleiskuntooni olen ollut terveydenperikuva mutta nyt jatkuvasti kipeä. Menee minulla särkylääkettä harvasepäivä.

Ihmettelen kun en apua saa kansoilta eikö minulla ole blogissani lukijoita että saisin kansakunnat liikkeelle tuhoamaan nämä saatanan sadistit Suomalaiset hoitajat ja ryssälääkärit. Ainakin pitäisi minut vapauttaa tästä saatanoiden ikeestä. Syyttä olen joutunut tänne Kellokoskelle myrkytettäväksi lukekaa tarinaani miksi täällä olen syyttä.

On nämä täysiä sadisteja lääkärit ja hoitajat myrkyttäjiä. Täällä on niin sadistisia hoitajiakin.

Ruokailumme ja alkuillan viettoa nukkua yritin mutta turhaan. Kiduttamisestani tarinaa.

Oli muilla näköjään siskonmakkarakeittoa minulla oli sianlihaton joku valkoinen lihakeitto. Söin puolet keitosta ei vaan maistunut enempää.

Yritin nukkua hetken mutta ei vaan uni tullut vaikka väsyttikin minua. Täytyy mennä taas nukkumaan iltalääkkeiden jälkeen kun nämä Mengelen kätyrit Kapo hoitajat taas minua myrkyttävät illasta. On perkele jos ei näille mitään tapahdu myrkyttäjilleni. Olen niin täynnä tätä paskaa kun vielä suomalainen osastonlääkäri I nosti risperidonia helvetti tapettava koira on sekin niinkun nämä kaikki sadistit. Saisi JUMALAN RUOSKA JO ISKEÄ OLEN IHAN TÄYNNÄ NÄITÄ ELUKOITA.

Ovat syyttä myrkyttäneeet ja kiduttaneet minua noin 8 kuukautta juoppohullun Selkin Samarin Pisaran kokki Antti Rasinkankaan takia kusetustani oli koko Samaria kun luulin pääseväni päihteettömään taloon.

Mutta kusetti ne minua heti tullessa talomyynnissä ja juoppo kokki. Miksi minua alettiin kiduttamaan jo jorvissa ja täällä kellokoskella osasto 10 hirveissä myrkyissä pitäen mikä jatkui viellä osasto 30. Lääkkeeeni tiputettiin minimiin mutta hoitajien raporteilla ryssälääkäri V,T määräsi myrkyn Liton 1500 milliä sekä risperidon lääkkeen.

En ole nukkunut kunnolla öitäni ja muutenkin on oloni ollut outo koko lääkkeen ajan. Tehkää  nyt jotain hyvät ihmiset minä kärsin niin pahasti täällä kellokoskella kidutettuna. Miksette auta minua että pääsisin sadistien käsistä. Lukekaa olenhan kirjoitellut Selkin Samaria Pisaran touhuista ja kidutuksestani Jorvissa ja Kellokoskella.

Työt tehty tälleviikolle, kapakan kautta kämpille.

Olin ulkotöiden keittiöllä tiskasin ja keitin kahvit pojille, väsytti töissä kovasti. Lähdin pois töistä kun työnohjaaja huusi traktorista että on päivä täysi. Tulin töistä menin kapakka sheriffiin join yhden energiajuoman. Olisi ollut hyllyssä konjakkiakin mutta kun pitivät saarnan ryyppäämisestä en viitsinyt lääkekonjakkiani ottaa ettei tule ongelmia talossa.

Eipä toi nyt näy kauaa puhalluksessa muutama sentti konjakkia. Pääsisi nyt helvettiin täältä että saisi konjakkia maistella kunnolla.

Oli viimenen päivä minulle töitä tälleviikolle kun ei ole perjantaina iltapäivästä töitä ja minulla on vaan iltapäivät töitä, maanantai-torstai.

Tekisi mieli lähteä vielä liikenteeseen Rentoon vaikka  piti minun kyllä yrittää unta ennen ruokaa. Tekisi hyvää vaikka vartin tirsat ottaa.

Kohta tuleekin ruoka katson jos sen jälkeen yrittäisin nukkua hetken. Ei juuri nyt väsytä pahemmin meni se uni ohi.

Tarinaaa tällepäivälle Kellokosken sairaalasta.

Oli päiväruoka kasvispihvejä lohkoperunalla salaatti ja jälkiruokakiisseli. Tulin ruuan jälkeen töihin ulkotöiden kettiölle keitin kahvit pojille ja tiskasin koneella astiat mitkä laitoin juuri kaappiin.

Nyt avasin koneeni ja laitan tarinaani menemään. Laitan kohta kahvit valmiiksi keittimeen että saan taas tuoretta kahvia pojille kun tulee ne töistä. On vielä puolituntia suunnilleen siihen kun työt loppuu vähän vaihtelee aika.

Olen aika höperössä kunnossa kun heräsin niin aikasin vissiin kahden maissa en nyt muista nukahdinko sen jälkeen hetkeksi mutta pökkelö on oloni väsymyksestä.

Olen varma että on aikaset herätykseni Lito lääkityksestä johtuvia kun sen aikaa  kun sitä myrkkyä olen syönyt olen heräillyt keskellä yötä. Toki olen mennyt aikasin nukkumaan eli melko normitunnit on tullut minulle unta. Häiritsee vaan toi yöllinen herätykseni rytmiäni. Olen väsynyt päivällä ja huonovointinen.

keskiviikko 14. elokuuta 2019

Pitkät oli aamuntunnit, aamutouhut, kauppa.Koneeni pois otto valitukseni Hallinto-Oikeuteen ,Valviraan sekä Potilasasiamiehelle.

Oli todella pitkät yöntunnit aamukuuteen hiljasuuden päättymiseen. Siitä kamomillateelle hunajalla. Oli aamupala ja lääkkeet myrkkylääke Litoa 600 milliä sadistit minulle työntävät. Ottaisin monivitamiinin ja verenohennukseen Primaspan lääkkeen sekä vitaepron.

Kävin kaupassa alepassa ostin fetajuusto leipiä kaksi sekä kaksi proteiinirahkaa ja yhden energiajuoman.

Sanoin lähtiessäni nuorelle hoitsu horolla että tottakai juon kun puhuin osaston lääkäristä kuka juomisestani puhui kun olin puhunut lääkekonjakkini ottamisesta. No antakaas olla oli varmaan kyseinen horo mennyt laulamaan mieshoitajalle että pitää minua puhalluttaa. Sanoin urpolle mieshoitaja H kun kassiani se ratsasi etten ole mitään ottanut ja ei kapakat ole vielä edes auki. Ei löytänyt urpo mieshoitaja algometriä joten puhallukseni jäi tekemättä.

Ikävää kun en täällä sairaalassa ollessani voi hoitajien ja lääkäreiden nimiä laittaa tekstiini kun ottivat koneeni pois kuukaudeksi saastat osasto 30 kun olin niiden mukaan haukkunut nimillä henkilökuntaa mikä ei pahemmin paikkaansa pitänyt vaikka aihetta olisikin .


Valitin Hallinto-Oikeuteen , Valviraan ja potilasasiamiehelle koneeni pois otosta mikä tapauhtui lainvastasesti ihmisoikeusrikos se oli ja sananvapauden rajoittamista. Kumma kun sain koneeni takasin selittivätkin että kone otettiin hoidollisiin perusteisiin vedoten kun kuulemma yölläkin kirjoittelen

Lääkärin tapaaminen sen risperdinonin lisääminen. Idiootti toi oli juomisesta puhuttiin. Sadisteille kiduttajilleni toivon hirveetä loppua.

Nukkumaan ajoissa mitä nyt pystyin kemialla nukkumaan lääkkeiden jälkeen nukkumaan kello 19 herätys kello 23,35 tulin vessasta tuli hoitaja T minua käytävällä vastaan kysyi se nukkumisestani Sanoin ettei väsytä kun oli osaston lääkäri I eilen ihan idiootti kun lisäsi se Risperdinon lääkettä.

Sanoin hoitaja T että oli osastonlääkäri I ihan idiootti kun puhui se dokaamisestani kun olin puhunut lääkekonjakistani. Sanoi lääkäri jos dokaan ottavat rahani pois ulkoiluun. Sanoin että onhan se luottamus asia enkä dokaa kun sovitaan niin.

Oli lääkärimme asiallinen ensimmäisessä tapaamisessessamme kun kaikki luvat antoi työluvan ja kokovapaakävelyn. Eilen lääkäri oli ihan outo toi Risperidonin lisääminen oli liikaa minulle.

Ei ottanut osastonlääkäri mitään kantaa kun kerroin että Apulaisylilääkärin N,R kanssa lääkkeet jo aikoinaan lopetettiin. Sanoin sille suoraan etten varmaan lääkkeitä syö kun siviiliin lähden. Ja on teille myrkyttäjille kyllä ihan oma paikkansa kun taivaanisä ei hyvällä katso että sadistit myrkytätte ihmisiä syyttä.

Sopisi teidän Mengele lääkäreiden ja Kapo hoitajienne miettiä elinaikanenne mitä paskaa ihmisille teette. Kun tulee teillekkin vielä aika kun kuolo korjaa ja helvetti teille kutsuu. Kun JUMALAN JA SEN POJAN MIELESTÄ SADISTIT OVAT PAHINTA MITÄ VOI OLLA.

Yksi kundi töistä kehui omaahoitajaani ja ryssälääkäreitä. Omahoitaja on ihan dorka ja sanoin kaverille töissä että olen sitä ikäluokkaa etten ryssälääkreihin luota miksi täällä mielisaaraalassa on ryssälääkäreitä kun on herkkäala mielenterveysala. Ja kyllä suomalainen suomalaisen sielunelämän parhaiten tuntee. Täälläkin armeijan miehiä varmaan on ja ryssät myrkyttää sekaseksi niin kun minutkin. Kysynpä vaan missä mennään.

SAATANAN SADISTIT SAASTAT. MINÄKIN SYYTTÄ PAKKOHOIDOSSA JA PAKKOLÄÄKITYKSISSÄ ALKUUN MYRKYTTIVÄT NIIN ETTEN TIENNYT MISTÄÄN MITÄÄN. SAATANAT TAPETTAVAT SADISTIT. LUKEKAA HYVÄT IHMISET TARINOITANI MISTÄ JUONTAA TÄMÄKIN KIDUTTAMISENI.

PITÄISI NÄILLE ELUKOILLE SAADA KOSTETTUA RANKEMMALLA KÄDELLÄ. ON NÄMÄ SADISTIT TEHNEET MINULLE NIIN PALJON PAHAA. TOIVON JA USKON ETTÄ HYVÄT IHMISET TEKISIVÄT JOTAIN JA ISKISIVÄT KUNNOLLA NÄIHIN ELUKOIHIN. OLEN TUTKIVAA JOURNALISMIANI TEHNYT VUOSIA JA PALJASTANUT NÄITÄ SADISTIEN PAIKKOJA MONIAKIN.

TOINEN TOISTAAN PAHEMPIA PAIKKOJA. SADISTIT PITÄÄ NÄITÄ PAIKOJA MONIAKIN. IHMETTELEN VAAN MITEN MINUA PÄÄSEVÄT KIDUTTAMAAN NÄIN RANKASTI. LUULISI ETTÄ HYVÄT IHMISET JO ISKISIVÄT JA APUA SAISIN TYÖHÖNI. TOIVON VAAN KIDUTTAJILLENI NIIN HIRVEÄÄ LOPPUA KITUISIVAT HENKIHIEVÄRIIN.

Tuli ihan nuoruus isäni kaupoilta mieleen kun halvaa ostimme tutun tytön kanssa alepasta.

Isäni oli Munkkivuoren ostarilllakin päälikkö meni se tekemääm lihatiskejä aikasin minä mukana söin aina halvaa en koskaan karkkia.

Nyt kävimme tutun tytön kanssa Alepassa huomasi tyttö halvaa hyllyssä mitä ostimme kerron tytölle ja nuorelle kaverille ton isän kauppatarinan. Kerroin sen myös hoitajille. Ostin myös ulkomaankaverille kuka vanhanliiton miestö löi turpaan Maraboy levyn minkä kaveri maksoi sisällä.

Oli minulla lääkärin tapaaminen oli pari opiskelijaa mukana palaverissa. Ei  synkannut meillä ollenkaan takertu se vaan sanomaani konjakin ottoon kehuin hoitajalle että lähden konjakille puhuin lääkäri rahojen poisotosta sanoin että älä unta näe mielummin puhallan ja sanoin eikö se ole luottamuskysymys. Jos sovitaan etten ota lääkekonjakkiani.

Puhu se että tarvitsen lääkkeeeni sanoin että kyllä JUMALALLA ON TEILLE MYRKYTTÄJILLE OMA PAIKKANSA . Sanoin miksen ole koskaan linnoissa tarvinnut lääkkeitä kerroin että olen Seutulan lentokenttää rakentanut ja pitänyt leiriltä huumeväen kaukana ja pillleristit. Ja kaikki lentää mikä on näissä saatanoissa että nyt minua myrkyttävät. Kysynpä sitä vaan mihin on menty.

Pitäisi minun saada ulkomaan kavereihini yhteys alkaisihan tapahtumaan, alan olemaan niin kypsä tähän saatanoiden touhuihin vihaan niin paljon suomalaisia ja näitä ulkomaankin lääkäreitä. Pitäisi nämä pysäyttää kun hupia minua kiinni pitävät ja myrkyttävät. Lukekaa mitä olen kirjoitellut tästäkin kidutusreissusta. Jorvissa ja täällä Kellokoskella kovissa myrkyssä pitäen. Pysäyttäkää hyvät ihmiset nämä sadistit.

Hoitaja alkoi vittuilemaan vauhdista kun rummutin sormilla ennen ruokailua keinussa istuen. Kellokosken ryssälääkäreistä ja hoitajista juttua.

Oli eka kerta kun puhuimme Antti Litjan elokuvasta Jäniksen vuosi. Sanoin hoitajalle että onko se nähnyt kaveristani Riihimäen keskusvankilan ajoilta Tauno Pasasesta tehtyä Mikko Niskasen elokuvaa kahdeksan surmanluotia. Alkoi hoitaja vittuilemaan ettei saa puhua tuommoisista kun puhuin että Tauno neljä kyttää ampui.

Sanoin että olihan se kuuluisa elokuva ja tositapahtumiin perustuva. No ei mennyt kauaa kun tuli Omahoitaja huoneeseeni selitti sekin että on minulla vauhtia sanoin vittuillessani että tottakai kun piriä olen vetänyt. Mitä en ole todellisuudessa koskaan vetänyt.

 Täällä kympillä tai ainakin osasto 30 paapotaan oikein kamanistejä. On hyväksyttävää kun piripäät sekoilee. Lähti omahoitaja vittuun huoneestani kun sanoin sille että mitä vittua sekoilette jostain vauhdista ja mitä se heille saatanoilla kuuluu yhtään vauhtini.

Semmoinen oikein vittumaisen näköinen hoitaja kuka on jostain tuttu minulla. Rummutin hiljaa sormilla keinussa istuessani katsoi tämä kyseinen hoitaja minua murhaavasti kysyin mikä nyt alkoi sekin selittämään että on minulla vauhtia kysyin miten niin, että häiritsenkö sen ruuan laittoa.

Vittu näitä sadisteja Kapo hoitajia jotain yrittävät päälleni vääntää. Kummalliseksi aina muuttuu hoitajien tyyli ja sitten  menee varmaan raportit lääkärille kuka ei tunne minua ollenkaan eikä tiedä asiasta muuta kun hoitajien raporteilla

Ihmettelin osasto 30 ryssälääkäri V, T kun hoitajien puheilla määräsi minulla myrkkylääke Liton ja risperdinonin. Eli miettikää hyvät ihmiset näitä sadisteja kun ilman lääkkeitä olin pitkään. Hyvässä kunnossa kaikella tavalla. Nyt sairastuttavat minut fyysisesti ja psyykkisesti lääkkeillä.

Ihmettelen apulaisylilääkäri N,R kun antaa myrkyttämiseni tapahtua kun sen kanssa lääkkeet lopetettiin jo kielokodossa aikoinaan. Ja on se aika iso herra täällä Kellokoskella voisi se määräysvallallaan lopettaa pakkohoitoni ja pakkolääkitykseni. Kysynpä vaan miksi tämä pikkupiipertäjä ryssä V,T minua alkoi myrkyttämään. Tuntematta minua ollenkaan, mutta ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi ja haluaa tuhota suomalaisen tämäkin ryssälääkäri V,T.

On varmaan  ihan ryssien metku kun täälläkin ainakin kolme ryssälääkäriä on ne on varmaan miinoittaneet tämänkin sairaalan. Haluavat tuhota varmaan meitä sotaveteraani Infalidejen lapsia ja lapsenlapsia. Ei muuta voi olla ryssillä mielessään kun minuakin myrkyttävät. Teen vaan omia johtopäätöksiä.

Kun luulisi että olisi Suomalaiset lääkärit täälläkin kun herkkä ala on mielenterveysala. Ja kyllä Suomalainen tuntee parhaiten suomalaisen mielen ja sielun ajatuksen. Siksi todella ihmettelen miksi ryssälääkärit meitä veteraanien Infalidien lapsenlapsia myrkyttävät. Ja suomalaisten Kapo hoitajien raporteilla myrkyttävät. Mikä liikkuu näiden pirujen hoitajien pääkopassa kun Suomalaisia ovat vielä.

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Toodella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua ...